Huolestuttava ilmiö: ihmiset käyvät lääkärissä toisissa EU-maissa
"Huolestuttava ilmiö: ihmiset käyvät lääkärissä toisissa EU-maissa
Ihmiset matkustavat nyt käymään lääkärissä muissa EU-maissa. Lauri, 38, kertoo matkustavansa Saksaan käymään paikallisella yksityisellä klinikalla.
– Kävin parin vuoden ajan Suomessa lääkärissä, mutta täällä on niin tiukat lääkkeiden määräämiskäytännöt, että en saanut tarvitsemaani apua, Lauri sanoo.
Lauri kertoo kärsivänsä voimakkaasta paniikkihäiriöstä. Saksassa lääkäri määrää hänelle laillisen määrän eli kuukauden annoksen alpratsolaamia sisältävää lääkevalmistetta.
Linda puolestaan käy lääkärissä Puolassa. Hän kertoo maksavansa vastaanottokäynnistä vain 50–70 euroa, kun Suomessa vastaava yksityinen lääkärikäynti maksaisi vähintään 150 euroa.
Lindan selkä murtui seitsemän vuotta sitten onnettomuudessa, minkä jälkeen hän on kärsinyt hermokivuista. Suomessa hän joutui sairaslomalle kipujensa takia. Työterveydessä hänelle ei suostuttu määräämään edes mietoja opioideja, jotka auttaisivat kipuun.
Linda kertoo, että hänelle määrätään Puolassa mietoa kodeiinipohjaista opioidivalmistetta, jonka avulla hän on pystynyt palaamaan töihin. Hän ihmettelee Suomen käytäntöjä lääkkeiden suhteen.
EU-resepti kelpaa laillisesti myös toisessa EU-valtiossa. Fimean verkkosivujen mukaan toisesta Schengen-valtiosta saa tuoda huumausaineeksi luokiteltavaa lääkeainetta 30 vuorokauden käyttöä vastaavan määrän kerrallaan.
Saksassa osa lääkäreistä pitää Suomen lääkäreiden käytäntöjä liian tiukkoina lääkkeiden määräämisen suhteen."
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Osa saa kodeiinista migreenin, osa ei saa. Tehokas kyllä, jos on vielä toinen kipulääke.
Mulla auttaa kodeiini selkäkipuun. Yks nappi aamuin illoin työpäivinä. Virosta nekin vaikkei ne täälläkään kalliita ole. Terveystalon virolainen nuori naislääkäri kirjoittaa auliisti reseptit ja neuvoi apteekin joka myy yhtä auliisti.
Noin sen pitäisi olla. Suomessa on holhousmentaliteetti, määrätään buranaa koska lääkäri pelkää oman virkansa puolesta, olevansa höynäytetty. Mikäli ihminen pystyy näin elämään siedettävää elämää ja elättämään itsensä työllään, niin miksi lääkkeissä pihdataan?
Niin ja se virolainen lääkäri ihmetteli että miten se on näin että asiakas ei voi tai saa vaatia parasta mahdollista hoitoa ja lääkkeitä. Kun suomalainen lääkäri antaa reseptin vain yhdelle paketille Panacodia niin saanhan minä silläkin jo yliannostuksen jos haluan. No nyt on Panacodia moniksi vuosiksi ja työmaalla ja annan työkavereille kun pyytävät. Nyt en ite tarvi yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on kuulemma maailman paras julkinen terveydenhoito. Tosin sitä jonotteassa saattaa ehtiä kuolla.
No ei kuollut mun mies eikä ole kuollut hänen veljensäkään vaan kipinkapin viety ambulanssilla sairaalaan. Ei tarvinnut jonotella.
Oppikoulun luokkakaverini ja ystäväni kuoli akuutin vessaan jonotettuaan viisi tuntia. Ehkä virhe oli se että ajoi itse paikalle, olisi pitänyt ja aina pitää soittaa ambulanssi, muuten eivät ota todesta.
Eräs ystäväni kaatui ojaan baarista tullessa, ohikulkija soitti ambulanssin, se tuli ja vei puoli kilsaa kotiin. Hän odotti laskua mutta ei tullut. Kiitos siitä.
On aika kauan noista ajoista, kun joku kävi oppikoulua, olikohan sellaisia viimekksi joskus 70-80-luvulla.
Maailma muuttuu Eskoseni.
Oppikoulu liittyi asiaan vain siten että me ystävystyttiin siellä. Ei liity mitenkään terveydenhuoltoon, et taida ymmärtää likemaasi. Siis vanha ystäväni kuoli Akuutin vessaan jonotettuaan viisi tuntia. Vuonna 2012. Maailma on todella muuttunut terveysalalla ja aika huonoon suintaan. Ymmärrätkö nyt? Rautalanka on loppu.
Tottakai apu haetaan sieltä, mistä sitä saa. Jotain hyötyä sentään EU:stakin.
Voisiko verkon kautta myös varata ajan ulkomaalaiselle Schengen-lääkärille, vai onko aina pakko matkustaa?
Vierailija kirjoitti:
Voisiko verkon kautta myös varata ajan ulkomaalaiselle Schengen-lääkärille, vai onko aina pakko matkustaa?
Se on sinum ja lääkärin välinen asia. Etäyhteydet on keksitty.
Onneksi keinoäly korvaa suomalaiset lääkärit. Empatian määrää tulee kasvamaan tuhansia prosentteja.
Suomessa pitää olla vuosia kipeä ennen kuin määrätään tehokkaita lääkkeitä. Ihan hyväkin kai kun aiheuttavat riippuvuutta, mutta joskus jos on pyytänyt vaikka leikkauksen jälkeen jotain vahvempaa, lääkäri katsonut minua kuin narkkaria. Myös kun oli jalka murtuneena antoivat pelkkää Panadolia. Olen hyvässä virassa oleva ihan siistinnäköinen ihminen etten todellakaan anna ulkonäölläni vaikutelmaa että olisin joku ongelmakäyttäjä. Muistan että määrättiin vain Buranaa ja Panadolia tosiaan leikkauksen jälkeen, vaikka halusin samana päivänä kotiin ja tosiaan olisin siksi tarvinut jotain mikä olisi vastannut sairaalassa saatavia lääkkeitä. Lääkäri ilmoitti että sairaalassa saa parempia lääkkeitä, mutta edellyttää sinne jäämistä - se olisi maksanut 260e yö. En todellakaan ala sellaista hintaa maksamaan kun asun 500m päässä sairaalasta.. Samoin koti-abortin aikana vain Buranaa ja Panadolia. Siinä sitten makasin kylppärin lattialla kauheissa kivuissa tuntikausia kun eihän nuo tavalliset särkylääkkeet mihinkään kunnon kipuun auta.
Buranan on pakko olla maailman paras lääke,koska se toimii suomalaisen lääkärin mielestä vaivaan kuin vaivaan.
Minä olen käynyt thaimassa hierojalla.
Ehkä jonkun täytyy, jos bentsodiatsepiineja määrännyt yksityislääkäri jää eläkkeelle?
Itsellä yksityinen sairausvakuutus. Korvaa kaikki lääkärikäynnit, tutkimukset, hoidot ja lääkkeet koko EU-alueella.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo 65 v. ja ihmettelen suuresti, että jopa selän hermokipuun Suomessa yksityislääkäritkin kirjoittavat vain Panadolia ja Buranaa. Noi lääkkeet eivät auta hermokipuun lainkaan. Sitäpaitsi ihmelääke Buranaa jouduin syömään vuosikymmeniä kuukautiskipuihin eikä vatsani enää kestä sitä.
Aiemmin minulla oli eri vahvuista Tramalia selkävian todenneen erikoislääkärin määräämänä tarvittaessa otettavaksi. Tuo lääkäri jäi eläkkeelle, joten jouduin käymään uudella tyypillä.
Nyt kirjataan pilkallisesti jopa omakantaan, että pyysin Tramalia, muttei määrätty. Buranaa vaan nassuun muka. No seuraava lääkäri lukee omakannan tekstin ja heti epäilee väärinkäyttäjäksi vaikka 10 v. käytin täysin ohjeen mukaan enkä halunnut kuin kävellä, uida, käydä sopivilla liikuntatunneilla ja venytellä normaalisti ja kyetä käymään pitkilläkin kävelylenkeillä lääkkeen avulla. Nyt liikunta on vissiin sitten minulta kielletty, mikä lisää kipuja.
Ääh, en Suomessa enää tästä asiasta kyllä lääkäriin mene epäiltäväksi ja epäluulojen kohteeksi. Kiitos lääkärit!
näin juuri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on kuulemma maailman paras julkinen terveydenhoito. Tosin sitä jonotteassa saattaa ehtiä kuolla.
No ei kuollut mun mies eikä ole kuollut hänen veljensäkään vaan kipinkapin viety ambulanssilla sairaalaan. Ei tarvinnut jonotella.
Oppikoulun luokkakaverini ja ystäväni kuoli akuutin vessaan jonotettuaan viisi tuntia. Ehkä virhe oli se että ajoi itse paikalle, olisi pitänyt ja aina pitää soittaa ambulanssi, muuten eivät ota todesta.
Eräs ystäväni kaatui ojaan baarista tullessa, ohikulkija soitti ambulanssin, se tuli ja vei puoli kilsaa kotiin. Hän odotti laskua mutta ei tullut. Kiitos siitä.
On aika kauan noista ajoista, kun joku kävi oppikoulua, olikohan sellaisia viimekksi joskus 70-80-luvulla.
Maailma muuttuu Eskoseni.
Oppikoulu liittyi asiaan vain siten että me ystävystyttiin siellä. Ei liity mitenkään terveydenhuoltoon, et taida ymmärtää likemaasi. Siis vanha ystäväni kuoli Akuutin vessaan jonotettuaan viisi tuntia. Vuonna 2012. Maailma on todella muuttunut terveysalalla ja aika huonoon suintaan. Ymmärrätkö nyt? Rautalanka on loppu.
Huomaa kyllä, miksi sinunlaisesi eivät saa palvelua.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa pitää olla vuosia kipeä ennen kuin määrätään tehokkaita lääkkeitä. Ihan hyväkin kai kun aiheuttavat riippuvuutta, mutta joskus jos on pyytänyt vaikka leikkauksen jälkeen jotain vahvempaa, lääkäri katsonut minua kuin narkkaria. Myös kun oli jalka murtuneena antoivat pelkkää Panadolia. Olen hyvässä virassa oleva ihan siistinnäköinen ihminen etten todellakaan anna ulkonäölläni vaikutelmaa että olisin joku ongelmakäyttäjä. Muistan että määrättiin vain Buranaa ja Panadolia tosiaan leikkauksen jälkeen, vaikka halusin samana päivänä kotiin ja tosiaan olisin siksi tarvinut jotain mikä olisi vastannut sairaalassa saatavia lääkkeitä. Lääkäri ilmoitti että sairaalassa saa parempia lääkkeitä, mutta edellyttää sinne jäämistä - se olisi maksanut 260e yö. En todellakaan ala sellaista hintaa maksamaan kun asun 500m päässä sairaalasta.. Samoin koti-abortin aikana vain Buranaa ja Panadolia. Siinä sitten makasin kylppärin lattialla kauheissa kivuissa tuntikausia kun eihän nuo tavalliset särkylääkkeet mihinkään kunnon kipuun auta.
Olen mä saanut leikkauksen jälkeen useammankin kipulääkkeen reseptin. Sitä tuhdinta ei onneksi tarvinnut käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Linda puolestaan käy lääkärissä Puolassa. Hän kertoo maksavansa vastaanottokäynnistä vain 50–70 euroa, kun Suomessa vastaava yksityinen lääkärikäynti maksaisi vähintään 150 euroa.
Matka Puolaan on ilmeisesti hänelle ilmainen.
Ohis mutta Puolaan pääsee halvemmalla kuin Helsingistä Kuopioon junalla.
Meillähän on jo syöpähoitojen tutkimustiedot, että Suomessa saa tutkitusti Euroopan huonointa hoitoa. Tämä asia lienee selvä kaikille, joilla on krooninen sairaus tai vamma. Sairaaloissamme ei hoitopolku toimi ja lääkärit eivät yksinkertaisesti ehdi perehtyä potilaan hoitoon, tehdessään sen sijaan viisitoista kirjausta eri järjestelmiin. Lisäksi meillä ei ole tutkimusta sidottu tarpeeksi tiukasti hoitoon, eli uusinta tutkimustietoa ei hyödynnetä eikä huonoja käytäntöjä muuteta riittävän nopeasti. Ja nyt tarkoitan vuosikymmeniä liian hidasta omaksumista, enkä vuosia.
Luonnollisesti ihmiset hakevat avun sieltä mistä se saavat ja tähän heillä on täysi oikeus.
Suomen terveydehoitojärjestelmä on monelta osin kehitysmaatasoa ja kaikilta osin epäinhimillistä, kylmää ja kovaa, lähes sadismia.
Kuolemassa olevat ihmiset joutuvat viimeisillä voimillaan raahautumaan saamaan armahtavan eutanasian, tuon inhimillisen myötätunnon suurimman ilmeentymän.
Tämänkin Suomessa estävät sadistinen hoitohenkilökunta ja sekopäiset uskovaiset, nuo hullut.
Täällä sanotaan kyllä, että ota yhteyttä pienestäkin lisäoireesta ym vaivasta sairauteen liittyen ja sitten kun yrität, et saa suoraa yhteyttä tai yhteyttä ollenkaan, vattuilua, saarnausta, kyselyjä tai sitten pääset jonottamaan aikaa viikkojen päähän, vaikka apua pitäisi saada mieluiten samalla viikolla. Vitalin paskaa kaikki, joten en vaivaudu lainkaan ja kärsin vaivat ja toivottavasti pääseen ikiunille.
Suomi on, tai on muuttumassa, täysiveriseksi kehitysmaaksi. No toki täydellisesti kansan todellisuudesta irrottautunut eliitti voi hyvin.
Tämä(kin!) asia on Suomessa ryssitty. Olemme oikeasti kansalaisille ihan hirveä valtio nykyään.
Olen harkinnut erästä tutkimusta, koska outoihin kiouihin ei ole saatu selkeää vastausta mistä johtuu. Suomessa ko. tutkimuksen hinta maksaa tuplat Viron hintoihin, ja Puolassa hinta on n. 1/4 Suomen hinnasta.
Joku mietti matkakuluja: Jos hinta on 1/4, tuolla erotuksella maksaa jo matkat +yön hotellissa HELPOSTI. Päälle vielä se, että jos keskittää ostoja Puolaan (mitä muutenkin tarvitsee/ostaisi, esim. kenkiä, vaatteita, meikkejä, lääkkeitä jne.) säästää noissakin paljon vs. Suomen hinnat.
Virossa hintaero huomattava, toki isompi mitä Puolassa, mutta sinne helppo mennä autolla (ei pakko jäädä yöksi jne.) ja nohevimmat ostavat auton lonkeroa tai vastaavaa täyteen, ja myyvät tutuilleen pienellä voitolla =saa lääkäri kuluja kuitattua noin.
No, terveyskeskusmallikin on kopioitu entisestä DDR:stä. 😁