Huolestuttava ilmiö: ihmiset käyvät lääkärissä toisissa EU-maissa
"Huolestuttava ilmiö: ihmiset käyvät lääkärissä toisissa EU-maissa
Ihmiset matkustavat nyt käymään lääkärissä muissa EU-maissa. Lauri, 38, kertoo matkustavansa Saksaan käymään paikallisella yksityisellä klinikalla.
– Kävin parin vuoden ajan Suomessa lääkärissä, mutta täällä on niin tiukat lääkkeiden määräämiskäytännöt, että en saanut tarvitsemaani apua, Lauri sanoo.
Lauri kertoo kärsivänsä voimakkaasta paniikkihäiriöstä. Saksassa lääkäri määrää hänelle laillisen määrän eli kuukauden annoksen alpratsolaamia sisältävää lääkevalmistetta.
Linda puolestaan käy lääkärissä Puolassa. Hän kertoo maksavansa vastaanottokäynnistä vain 50–70 euroa, kun Suomessa vastaava yksityinen lääkärikäynti maksaisi vähintään 150 euroa.
Lindan selkä murtui seitsemän vuotta sitten onnettomuudessa, minkä jälkeen hän on kärsinyt hermokivuista. Suomessa hän joutui sairaslomalle kipujensa takia. Työterveydessä hänelle ei suostuttu määräämään edes mietoja opioideja, jotka auttaisivat kipuun.
Linda kertoo, että hänelle määrätään Puolassa mietoa kodeiinipohjaista opioidivalmistetta, jonka avulla hän on pystynyt palaamaan töihin. Hän ihmettelee Suomen käytäntöjä lääkkeiden suhteen.
EU-resepti kelpaa laillisesti myös toisessa EU-valtiossa. Fimean verkkosivujen mukaan toisesta Schengen-valtiosta saa tuoda huumausaineeksi luokiteltavaa lääkeainetta 30 vuorokauden käyttöä vastaavan määrän kerrallaan.
Saksassa osa lääkäreistä pitää Suomen lääkäreiden käytäntöjä liian tiukkoina lääkkeiden määräämisen suhteen."
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Eipä minun kokemus työterveydestä Suomessa juurikaan tuosta poikkea. Olen saanut vastaanottopäivänä EKG:n ja magneettikuvan. Käynyt myös useissa labroissa ja varmaan ainakin kuuden lääkärin vastaanotolla, ml. muutama erikoislääkäri, enkä ole näistä penniäkään maksanut. (tämä siis lähes 20 vuotta kestäneessä työsuhteessa, ennen kuin joku tulee huutamaan saikuttajaa)
Taikasana työterveys
Toki sinne pääsee nopeasti ettei mene työaikaa hukkaan. Tuotakin supistettu todella paljon.
Mutta meitä on satoja tuhansia joilla ei ole työterveyttä käytössä : lapset, nuoret, eläkeläiset, työttömät jne.
Eikä kunnon terveydenhuoltoakaan
Monien työterveys on erittäin suppea eikä kaya tuollaisia tutkimuksia.
🙁
Vierailija kirjoitti:
Kokemus viime viikolta: digiklinakan kanssa vierähti 45 min, jonka jälkeen siirsivät chatin omalle terveysasemalle.
Ensimmäinen chattikysymys oli, että eikö ole mahdollisuutta ottaa yhteyttä työterveyteen...
Jalkavaiva, lähes mahdoton kävellä, niin ajan olisi saanut 6 viikon päähän.
Kysyin, et saanko sairaslomaa siihen asti sitten, niin ei kuulemma onnistu ja sain AKUUTTIajan puolentoista viikon päähän...
Ja vielä ystävällisen viestin, että jos menee huonommaksi, niin sitten päivystykseen.
No eipä sinne päivystykseenkään pääse, kun soitin, koska on akuuttiaika jo varattuna viikon päähän...
Tarvii varmaan amputoida varvas itse ja soittaa ambulanssi verenhukan takia...
Vuokraa minitraktori ja tee vähän maansiirtotöitä. Tarkemmat ohjeet kansanedustaja Mika Poutalalta. Heti pääsee hoitoon! 👌🏼
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen ilmaisen julkisen terveydenhuollon maksut ylittää siis Keski-Euroopan yksityisten hinnat.
Kertoo vain kirjaimellisesti tämän suomen saatanan demarisyövän tason ja määrän :D
Koko niin sanottu terveydenhuolto-järjestelmä ei enää edes yritä teeskennellä olevansa asiakkaidensa ja maksajiensa asialla, vaan ihan suoraan vain on olemassa itseään ja lasipalatseissaan pasteeravaa demarirälssiään varten, eli pikkupäälliköt ja isot päälliköt. Näiden paskamahojen sikailu, rahan lypsäminen itselleen ja rälssilleen on koko paskan olemassaolon tarkoitus. Ja sen jatkuvuus on prioriteetti. Asiakkaat ja maksajat, veronmaksajat on vain pakollinen paha jota tarvii sietää kun saatanat vain kantaa hiekkaa päivystyksien tiloihin ja haittaa näiden loordien olemista.
Onneksi suomi ajetaan demaripaskasakin toimesta ensi jallituskaudella maksukyvyttömäksi ja IMFn holhoukseen, niin päästään vihdoinkin eroon tästä demarisyövästä ja sen rälsseistä.
Eikö tämä nykyinen hallitus ole nostanut nämä hinnat pilviin? Onks ne piilodemuja?
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän minä ja lähipiiri ollaan aina saatu hyvää ja asiallista hoitoa julkisella puolella Suomessa. Toki joihinkin hoitoihin ajaduttu yksityisen kautta, mutta sieltä kirjoitettu lähete julkiselle puolelle, koska yksityisellä hoidot maksavat maltaita.
Sama täällä. Aina on hoidettu asiallisesti ja nopeasti, nykyisinkin, vaikka olemme yli kaksikymppisiä, eli toinen jalka haudassa. Riippuu varmaan sote-alueestakin, Eloisa on huippu!
Vierailija kirjoitti:
En ainakaan itse edes haluaisi käydä arvauskeskuksessa. Yksityiset ovat Suomessa liian kalliita ja palvelu ei välttämättä ole arvauskeskusta parempaa. Yksityisissä on juuri se ongelma, että lasku voi olla ihan järjetön suomalaisen keskiluokan tulotasoon verrattuna jo jostain pikkujutusta. En hirveästi enää luota lääkäreihin tai yksityisiin terveyspalveluihin. Erittäin harvoin haen mitään apua mistään terveydenhuollosta. Suomessa ei ole sellainen olo, että lääkäreitä ja henkilökuntaa hirveästi asiakkaan vointi kiinnostaa. Varmaan resurssit vedetty liian vähiksi.
Juu, mulle tuli aivan sama päätelmä joitakin vuosia sitten, kun kärsin vakavista oireista, jotka pakotti lääkäriin. Kävin sekä yksityisellä, että julkisella, kummastakaan ei löytynyt apua. Yksityisellä kyllä rahastaminen osattiin, mutta muuten jäi huono kuva tuosta. Lopulta jouduin itse diagnosoimaan itseni. Paha refluksitauti, joka aiheutti monenmoisia vakavantuntuisia oireita. Sain ne itse sitten kuriin ajan myötä, mutta luotto lääkäreihin kyllä hävisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen ilmaisen julkisen terveydenhuollon maksut ylittää siis Keski-Euroopan yksityisten hinnat.
Me olemme onnistuneet ilmiömäisellä tavalla omimaan ja yhdistämään, idän ja lännen huonoimmat puolet,
No, terveyskeskusmallikin on kopioitu entisestä DDR:stä. 😁
Terveyskeskusmallihan toimi ennen hyvin, mutta ei enää, kun päätettiin perustaa näitä jättikeskuksia. Hyvää suomea puhuvia lääkäreitä sieltä ei myöskään enää juuri löydä.
En pysty käymään töissä ilman rauhoittavia lääkkeitä. Viron reissaajaksiko tässä on ruvettava, vaikka asun kaukana sisämaassa? Niin pienen määrän saa kerralla tuoda Suomeen. Tulee kalliiksi ja aikaa kuluu matkusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä oli huolestuttavaa?
Suomalaiset huomaavat että muualla lääkärit auttavat potilaita. Se on erittäin huolestuttavaa että sellaisen kokemuksen jälkeen potilaat yrittävät vaatia suomessa samaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä oli huolestuttavaa?
Kulutetaan väärässä maassa eikä pörriäinen saa voittoa.
Työterveys on vitsi, voisi lopettaa. 28v ollut asiakkaana, mitään tarkastuksia ei ole tehty ellei ole vaatinut. Jotain alle 10x käynyt. Lumbago, niin sain lihasreleksantteja, jotka eivät sopineet, käytin vaimoni vanhoja. Kun jäin auton alle sain burana-reseptin. Muuten saikkua 1-3 päivää. Jopa koronassa. Ei muuta. Mielummin töihin kipeänä, kuin sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän minä ja lähipiiri ollaan aina saatu hyvää ja asiallista hoitoa julkisella puolella Suomessa. Toki joihinkin hoitoihin ajaduttu yksityisen kautta, mutta sieltä kirjoitettu lähete julkiselle puolelle, koska yksityisellä hoidot maksavat maltaita.
Sama täällä. Aina on hoidettu asiallisesti ja nopeasti, nykyisinkin, vaikka olemme yli kaksikymppisiä, eli toinen jalka haudassa. Riippuu varmaan sote-alueestakin, Eloisa on huippu!
Yli kaksikymppisiä vai yli kasikymppisiä?
Italiassa on toimiva omalääkäri -järjestelmä
Vierailija kirjoitti:
En ainakaan itse edes haluaisi käydä arvauskeskuksessa. Yksityiset ovat Suomessa liian kalliita ja palvelu ei välttämättä ole arvauskeskusta parempaa. Yksityisissä on juuri se ongelma, että lasku voi olla ihan järjetön suomalaisen keskiluokan tulotasoon verrattuna jo jostain pikkujutusta. En hirveästi enää luota lääkäreihin tai yksityisiin terveyspalveluihin. Erittäin harvoin haen mitään apua mistään terveydenhuollosta. Suomessa ei ole sellainen olo, että lääkäreitä ja henkilökuntaa hirveästi asiakkaan vointi kiinnostaa. Varmaan resurssit vedetty liian vähiksi.
Ja kaikki kantamerkinnät tulevaisuudessa vaikuttaa vakuutusten saamiseen. Sinne ei kannata mennä kuin vasta pää kainalossa. T. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Suomen sairaanhoito on täysp a s k a, joten mennään niiden oikeasti hyvien ihmisten luo, jotka oikeasti auttavat, eivätkä vwittuile vaan koko ajan.
Joo niitten on pakko tehdä kantamerkinnät sanasta sanaan, mutta sitten lääkäri ei edes lue niitä eikä siten päästä jatkohoitoihin.
Vierailija kirjoitti:
Olemme kuitenkin maailman onnellisin maa, jo yhdeksättä vuotta peräkkäin.
Suomalaisilla on muumien aivot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä minun kokemus työterveydestä Suomessa juurikaan tuosta poikkea. Olen saanut vastaanottopäivänä EKG:n ja magneettikuvan. Käynyt myös useissa labroissa ja varmaan ainakin kuuden lääkärin vastaanotolla, ml. muutama erikoislääkäri, enkä ole näistä penniäkään maksanut. (tämä siis lähes 20 vuotta kestäneessä työsuhteessa, ennen kuin joku tulee huutamaan saikuttajaa)
Taikasana työterveys
Toki sinne pääsee nopeasti ettei mene työaikaa hukkaan. Tuotakin supistettu todella paljon.
Mutta meitä on satoja tuhansia joilla ei ole työterveyttä käytössä : lapset, nuoret, eläkeläiset, työttömät jne.
Eikä kunnon terveydenhuoltoakaan
Monien työterveys on erittäin suppea eikä kaya tuollaisia tutkimuksia.
🙁
Kaveri just sanoi, että vain työhön liittyvien vaivojen takia saa mennä työterveyteen, muuten on mentävä terveyskeskukseen tai yksityiselle.
Luotan suomen hoitoon. En menisi ulkomaille. Työtön m41.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn Tanskassa (koska asun täällä) enkä maksa mitään lääkärikäynneistä, en myöskään erikoislääkäreistä. Hammaslääkäri on ainoa, mikä maksaa. Ja lääkäriin pääsee aina nopeasti, jopa samana päivänä tai viimeistään samalla viikolla, jos ei kiire ole.
Eipä minun kokemus työterveydestä Suomessa juurikaan tuosta poikkea. Olen saanut vastaanottopäivänä EKG:n ja magneettikuvan. Käynyt myös useissa labroissa ja varmaan ainakin kuuden lääkärin vastaanotolla, ml. muutama erikoislääkäri, enkä ole näistä penniäkään maksanut. (tämä siis lähes 20 vuotta kestäneessä työsuhteessa, ennen kuin joku tulee huutamaan saikuttajaa)
Näin silloin, jos työnantajan sopimus työterveyshuollosta sisältää esim. erikoislääkärit. Minun entisen työnantajan soppari oli minimi.
Kun menin vatsakipujen takia tth-vastaanotolle, lääkäri suurin piirtein ekana totesi, että ai niin, tämä teidän soppari ei sisälläkään erikoislääkäreitä.
Yksi ultraäänitutkimus tth:ssa, sitten lukuisia tutkimuksia julkisella, kuukausien odotus leikkaustarpeen arvioon. Lähes vuosi kipujen alkamisesta sitten leikattiin ongelma pois. Perusongelma kyllä selvisi jo siinä ekassa ultrassa. Jotenkin tehotonta ja sekavaa, kun koko ajan tiedettiin se alkusyy.