Onko sinua koskaan luultu romaniksi?
Kommentit (21)
Ilmeisesti. Työkaveri kysyi etunimen ja ulkonäön perusteella että olenko Pohjanmaalta. En tiedä onko Pohjanmaalla erityisen paljon romaneja mutta tämmöinen viba mulle jotenkin jäi. Ja käsittääkseni tämä henkilö itse on jonkinlainen vartti-romani.
on, mutta ei tästä kovin mielenkiintoista keskustelua saa. Olen tumma.
On. Olen ruskeasilmäinen ja -tukkainen. En ole romani.
Ei tietääkseni ole, vaikka olen tummatukkainen, tummasilmäinen nainen. Minua on sen sijaan luultu espanjalaiseksi, kreikkalaiseksi tai italialaiseksi.
on,ruskeat pitkät hiukset ja käytän usein pitkiä mekkoja. vartija seurannut kerran koko kauppareissun ajan perässäni "huomaamattomasti". mutta siis en ole romani.
On kysytty ja olen myöntänyt tälläinen "varttiromani" olevani.
On. Aina kun käytän pitkiä mekkoja, mikä ei onneksi ole usein. Kerran konnari tuli junassa melkein silmille, kun olin ehtinyt nukahtaa ennen lipuntarkastusta ja oikeaa lippua ei löytynyt sitten heti - hän siis luuli minun koittavan huijata.
Lisäksi minua on luultu ties minkä maalaiseksi, myös esim. kreikkalaiseksi, italialaiseksi ja havaijilaiseksi(!). Myös äitiäni luullaan usein turkkilaiseksi tai vast.
Minua luullaan useimmiten japanilaiseksi. Mutta ei ole romaniksi luultu, vaikka tumma olenkin. Ulkomaalaiseksi luullaan itse asiassa aika useinkin, mikä on hassua, koska olen supisuomalainen.
Olen varttiromani. Isoäidin puolelta.
Vierailija kirjoitti:
Olen varttiromani. Isoäidin puolelta.
Jatkuu. On kysytty.
Mua on luultu juutalaiseksi.
Ei ole mutta aikoinaan oli työkaveri Bulgariasta ja romanimies kysyi onko hän romani, sanoin ettei ole kun on ulkolainen.
Vierailija kirjoitti:
Olen varttiromani. Isoäidin puolelta.
Mistäpäin?
Minua luullaan yleensä hollantilaiseksi tai ruotsalaiseksi.
Sillä lailla luultiin, että etunimeni on nykyään käytössä lähinnä romaneilla. Olin vuokraamassa asuntoa. Puhelimessa vuokranantaja halusi nähdä minut ensin ennen mitään lupauksia vuokraamisesta paikkakunnan suuresta vuokra-asuntotrjonnasta ja kohtalaisesta tuloistani huolimatta. Sain asunnon.
Vierailija kirjoitti:
Olen varttiromani. Isoäidin puolelta.
Eli pitkähkö novelli.
On, silloin nuorena. Rakastin isoja korvakoruja ja minulla on ruskeat hiukset, joita pidin ylhäällä pois otsalta. Ehkä nuo seikat tekivät sen, että luultiin. En muutenkaan ole persjalkaisen suomalaisen prototyyppi. Isääni luultiin myös. Samoin häntä luultiin juutalaiseksi. (Iso nenä ja mustat hiukset)
Vierailija kirjoitti:
On, silloin nuorena. Rakastin isoja korvakoruja ja minulla on ruskeat hiukset, joita pidin ylhäällä pois otsalta. Ehkä nuo seikat tekivät sen, että luultiin. En muutenkaan ole persjalkaisen suomalaisen prototyyppi. Isääni luultiin myös. Samoin häntä luultiin juutalaiseksi. (Iso nenä ja mustat hiukset)
Persaivoiseksi on siis luultu enemmänkin kuin persjalkaiseksi.
Ei.