Paljonko vanhemmat tuette kotoa poismuuttaneita lapsianne

Pojallemme lapsiperhe ja vaimo työttömänä. Aina kun käymme kylässä viemme vaippoja, muroja, marja-/hedelmäsmoothieita ja vaatteita. Nyt kun tuli joulukalenterit myyntiin niin ilmoitimme heille että tämä on hoidettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan niin on, että ne lapset joita tuetaan taloudellisesti kotoa kovasti ja muutenkin paapotaan, niiden on vaikeampi pärjätä sitten kun tulee joku ongelma elämässä vastaan. Näille ihmisille vaan harvemmin tulee ennenkuin keski iässä, sitten kun vanhemmat alkaa sairastella ja nuorena solmittu avioliitto alkaa kyllästyttää, töissäkään ei jaksa enää pyöriä, kun huomaa ettei enää pysty häikäisemään ihmisiä erinomaisuudellaan ja on huomannut oman elämänsä oikeastaan melko tyhjäksi. Sitten tulee ne ensimmäiset kriisit ja niistä tehdään sitten helv...moinen show ja vedetään niihin kaikki mukaan. 

Aika suoraviivainen päätelmä.

Oma kokemukseni oli, että vanhemmat eivät pahemmin näkyneet joka päiväisessä elämässä, mutta taloudellinen tuki oli taustalla todella vahva. Minulle ostettiin oma ensiasunto, auto ja bensat sekä huollot maksettiin koko opiskelun ajan. Minulle hankittiin myös sijoitusasunto, jonka vuokratulolla ja kesätöiden tuloilla kustansin oman asuntoni kuukausikulut ja joka päiväisen elämiseni. Käytettävissä oleva raha oli todella tiukassa ja usein jääkaapissa oli vain valo. 

Tämä malli opetti minut arkipäivän vastuunkantoon ilman todellista taloudellista stressiä. Kaikissa myöhemmissä ongelmissa minä olen aina ollut lähipiirin tuki ja turva, vaikka sain todella paljon valmiiksi annettuna. Omien lasteni kanssa tulen toimimaan samoin. Varmistan heille vahvan taloudellisen taustan, mutta arjessa tulee toimia omilla. Vaikka sitten keräämällä pulloja, jotta saisi ostettua junalipun poikakaverin luokse, kuten minä tein. :)

Tämä kommentti on ärsyttävän lapsellinen keski-ikäisen (?) ihmisen suusta. Saanut asunnon ja sijoitusasunnon, mutta kokee silti olleensa omillaan , jääkaapissa valo seuranaan. Näitä kuulee kyllä ihan livenäkin ihmisten suusta ja eihän niihin jaksa kuin hymyillä ja nyökytellä, mutta herääkö nämä tyypit missään iässä harhoistaan? 

Vanhemmat ostivat minulle yksiön Helsingistä, maksoivat yhtiövastikkeen, sähköt jne.

 

Olin silti todella köyhä koko opiskeluajan. Loppukuussa saattoi olla vain pari kymppiä kukkarossa. Äiti antoi silloin minulle pari kymppiä rahaa. 

 

Kun sain rahaa tililleni kuun alussa, ostin rahalla kaiken välttämättömän, esim. sakset, loppukuusta minulla ei olisi ollut varaa ostaa saksia.

Joo ei minullakaan ollut varaa saksiin noihin aikoihin. Ei myöskään ollut velatonta kämppää Helsingissä. Sori siis jos en ymmärrä nyyhkytarinaasi.

Tarpeen mukaan, kiperässä tilanteessa maksan laskuja pois ja ostan ruokaa kun en halua että työttömyyden takia syntyy velkaa. Kun työtilanne on hyvä niin sillon ei pyyntöjä yleensä tule, joskus olen auttanut jossain isommassa hankinnassa maksamalla osan.

Vierailija kirjoitti:

2000€/kk jaamme käteisellä ennakkoperintönä .

Kannattaa muistaa tehdä veroilmoitus, ettei vaan lipsahda rikolliseksi. Mutta tottakai lapsenne sen tekee ja olette sen neuvoneet tekemään.

Jos haluatte laillisesti siirtää rahaa lapsenne hyväksi ja ylimääräisä veroja maksamatta, se onnistuu mm. Maksamalla kaikki laskut suoraan laskuttajalle, maksamalla mahdollisen vuokran tai tarjoamalla muuten ilmaisen asumisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan niin on, että ne lapset joita tuetaan taloudellisesti kotoa kovasti ja muutenkin paapotaan, niiden on vaikeampi pärjätä sitten kun tulee joku ongelma elämässä vastaan. Näille ihmisille vaan harvemmin tulee ennenkuin keski iässä, sitten kun vanhemmat alkaa sairastella ja nuorena solmittu avioliitto alkaa kyllästyttää, töissäkään ei jaksa enää pyöriä, kun huomaa ettei enää pysty häikäisemään ihmisiä erinomaisuudellaan ja on huomannut oman elämänsä oikeastaan melko tyhjäksi. Sitten tulee ne ensimmäiset kriisit ja niistä tehdään sitten helv...moinen show ja vedetään niihin kaikki mukaan. 

Aika suoraviivainen päätelmä.

Oma kokemukseni oli, että vanhemmat eivät pahemmin näkyneet joka päiväisessä elämässä, mutta taloudellinen tuki oli taustalla todella vahva. Minulle ostettiin oma ensiasunto, auto ja bensat sekä huollot maksettiin koko opiskelun ajan. Minulle hankittiin myös sijoitusasunto, jonka vuokratulolla ja kesätöiden tuloilla kustansin oman asuntoni kuukausikulut ja joka päiväisen elämiseni. Käytettävissä oleva raha oli todella tiukassa ja usein jääkaapissa oli vain valo. 

Tämä malli opetti minut arkipäivän vastuunkantoon ilman todellista taloudellista stressiä. Kaikissa myöhemmissä ongelmissa minä olen aina ollut lähipiirin tuki ja turva, vaikka sain todella paljon valmiiksi annettuna. Omien lasteni kanssa tulen toimimaan samoin. Varmistan heille vahvan taloudellisen taustan, mutta arjessa tulee toimia omilla. Vaikka sitten keräämällä pulloja, jotta saisi ostettua junalipun poikakaverin luokse, kuten minä tein. :)

Tämä kommentti on ärsyttävän lapsellinen keski-ikäisen (?) ihmisen suusta. Saanut asunnon ja sijoitusasunnon, mutta kokee silti olleensa omillaan , jääkaapissa valo seuranaan. Näitä kuulee kyllä ihan livenäkin ihmisten suusta ja eihän niihin jaksa kuin hymyillä ja nyökytellä, mutta herääkö nämä tyypit missään iässä harhoistaan? 

Vanhemmat ostivat minulle yksiön Helsingistä, maksoivat yhtiövastikkeen, sähköt jne.

 

Olin silti todella köyhä koko opiskeluajan. Loppukuussa saattoi olla vain pari kymppiä kukkarossa. Äiti antoi silloin minulle pari kymppiä rahaa. 

 

Kun sain rahaa tililleni kuun alussa, ostin rahalla kaiken välttämättömän, esim. sakset, loppukuusta minulla ei olisi ollut varaa ostaa saksia.

Joo ei minullakaan ollut varaa saksiin noihin aikoihin. Ei myöskään ollut velatonta kämppää Helsingissä. Sori siis jos en ymmärrä nyyhkytarinaasi.

Nyyhkytarina kertoi vain huonosta talouden hallinnasta - eihän muuten ole mitään väliä, onko alkukuu vai loppukuu, täysin sama määrä rahaa on käytössä.

Mutta jos "ylimääräinen" valuu käsien läpi, on lopputulos tuo.

Maksan puhelinlaskun. Harrastusmaksuja joskus. Kun nähdään, käydään ulkona syömässä ja shoppaamassa esim kosmetiikkaa, apteekista ja ruokaa. Annan käteistä myös kun nähdään, joululahjaksi ja synttärinä lahjakortteja eri liikkeisiin. Kiva kun vielä pystyy auttamaan, opiskelut loppuvaiheessa. Eläkkeellä ei sitten enää ole varaa auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan niin on, että ne lapset joita tuetaan taloudellisesti kotoa kovasti ja muutenkin paapotaan, niiden on vaikeampi pärjätä sitten kun tulee joku ongelma elämässä vastaan. Näille ihmisille vaan harvemmin tulee ennenkuin keski iässä, sitten kun vanhemmat alkaa sairastella ja nuorena solmittu avioliitto alkaa kyllästyttää, töissäkään ei jaksa enää pyöriä, kun huomaa ettei enää pysty häikäisemään ihmisiä erinomaisuudellaan ja on huomannut oman elämänsä oikeastaan melko tyhjäksi. Sitten tulee ne ensimmäiset kriisit ja niistä tehdään sitten helv...moinen show ja vedetään niihin kaikki mukaan. 

Aika suoraviivainen päätelmä.

Oma kokemukseni oli, että vanhemmat eivät pahemmin näkyneet joka päiväisessä elämässä, mutta taloudellinen tuki oli taustalla todella vahva. Minulle ostettiin oma ensiasunto, auto ja bensat sekä huollot maksettiin koko opiskelun ajan. Minulle hankittiin myös sijoitusasunto, jonka vuokratulolla ja kesätöiden tuloilla kustansin oman asuntoni kuukausikulut ja joka päiväisen elämiseni. Käytettävissä oleva raha oli todella tiukassa ja usein jääkaapissa oli vain valo. 

Tämä malli opetti minut arkipäivän vastuunkantoon ilman todellista taloudellista stressiä. Kaikissa myöhemmissä ongelmissa minä olen aina ollut lähipiirin tuki ja turva, vaikka sain todella paljon valmiiksi annettuna. Omien lasteni kanssa tulen toimimaan samoin. Varmistan heille vahvan taloudellisen taustan, mutta arjessa tulee toimia omilla. Vaikka sitten keräämällä pulloja, jotta saisi ostettua junalipun poikakaverin luokse, kuten minä tein. :)

Tämä kommentti on ärsyttävän lapsellinen keski-ikäisen (?) ihmisen suusta. Saanut asunnon ja sijoitusasunnon, mutta kokee silti olleensa omillaan , jääkaapissa valo seuranaan. Näitä kuulee kyllä ihan livenäkin ihmisten suusta ja eihän niihin jaksa kuin hymyillä ja nyökytellä, mutta herääkö nämä tyypit missään iässä harhoistaan? 

Vanhemmat ostivat minulle yksiön Helsingistä, maksoivat yhtiövastikkeen, sähköt jne.

 

Olin silti todella köyhä koko opiskeluajan. Loppukuussa saattoi olla vain pari kymppiä kukkarossa. Äiti antoi silloin minulle pari kymppiä rahaa. 

 

Kun sain rahaa tililleni kuun alussa, ostin rahalla kaiken välttämättömän, esim. sakset, loppukuusta minulla ei olisi ollut varaa ostaa saksia.

Joo ei minullakaan ollut varaa saksiin noihin aikoihin. Ei myöskään ollut velatonta kämppää Helsingissä. Sori siis jos en ymmärrä nyyhkytarinaasi.

Nyyhkytarina kertoi vain huonosta talouden hallinnasta - eihän muuten ole mitään väliä, onko alkukuu vai loppukuu, täysin sama määrä rahaa on käytössä.

Mutta jos "ylimääräinen" valuu käsien läpi, on lopputulos tuo.

Useimmiten niillä joita on taloudellisesti kovasti tuettu, tuntuu rahat valuvan sormien lomitse karkuun.

Sitten kierrellään pyytämässä apua käsi ojossa kun rahat ei riitä.

Annan kyllä ja maksan matkoja tms.

Vierailija kirjoitti:

Maksetaan vakuutukset, puhelinlasku ja lääkärit. Lisäksi saa 200 € kuussa ruokaan. Joskus ostetaan vaatteita ja kenkiä ja tuodaan aina käydestä kaupasta ruokaa mitä toivoo. Käyn auttamassa myös asunnon siivouksessa silloin tällöin niin pääsen hyvällä syyllä moikkaamaan ja saatan ottaa lakanapyykit matkalla pesuun. 

Mitkä lääkärit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan niin on, että ne lapset joita tuetaan taloudellisesti kotoa kovasti ja muutenkin paapotaan, niiden on vaikeampi pärjätä sitten kun tulee joku ongelma elämässä vastaan. Näille ihmisille vaan harvemmin tulee ennenkuin keski iässä, sitten kun vanhemmat alkaa sairastella ja nuorena solmittu avioliitto alkaa kyllästyttää, töissäkään ei jaksa enää pyöriä, kun huomaa ettei enää pysty häikäisemään ihmisiä erinomaisuudellaan ja on huomannut oman elämänsä oikeastaan melko tyhjäksi. Sitten tulee ne ensimmäiset kriisit ja niistä tehdään sitten helv...moinen show ja vedetään niihin kaikki mukaan. 

Aika suoraviivainen päätelmä.

Oma kokemukseni oli, että vanhemmat eivät pahemmin näkyneet joka päiväisessä elämässä, mutta taloudellinen tuki oli taustalla todella vahva. Minulle ostettiin oma ensiasunto, auto ja bensat sekä huollot maksettiin koko opiskelun ajan. Minulle hankittiin myös sijoitusasunto, jonka vuokratulolla ja kesätöiden tuloilla kustansin oman asuntoni kuukausikulut ja joka päiväisen elämiseni. Käytettävissä oleva raha oli todella tiukassa ja usein jääkaapissa oli vain valo. 

Tämä malli opetti minut arkipäivän vastuunkantoon ilman todellista taloudellista stressiä. Kaikissa myöhemmissä ongelmissa minä olen aina ollut lähipiirin tuki ja turva, vaikka sain todella paljon valmiiksi annettuna. Omien lasteni kanssa tulen toimimaan samoin. Varmistan heille vahvan taloudellisen taustan, mutta arjessa tulee toimia omilla. Vaikka sitten keräämällä pulloja, jotta saisi ostettua junalipun poikakaverin luokse, kuten minä tein. :)

Tämä kommentti on ärsyttävän lapsellinen keski-ikäisen (?) ihmisen suusta. Saanut asunnon ja sijoitusasunnon, mutta kokee silti olleensa omillaan , jääkaapissa valo seuranaan. Näitä kuulee kyllä ihan livenäkin ihmisten suusta ja eihän niihin jaksa kuin hymyillä ja nyökytellä, mutta herääkö nämä tyypit missään iässä harhoistaan? 

Vanhemmat ostivat minulle yksiön Helsingistä, maksoivat yhtiövastikkeen, sähköt jne.

 

Olin silti todella köyhä koko opiskeluajan. Loppukuussa saattoi olla vain pari kymppiä kukkarossa. Äiti antoi silloin minulle pari kymppiä rahaa. 

 

Kun sain rahaa tililleni kuun alussa, ostin rahalla kaiken välttämättömän, esim. sakset, loppukuusta minulla ei olisi ollut varaa ostaa saksia.

Et ollut todella köyhä. Sinulla ei ollut minkäänlaista pelkoa esimerkiksi siitä saatko asumiskulusi maksettua vai joudutko asunnottomaksi. Monella on täysin tyhjä kukkaro loppukuusta eikä mistään saa lisää toisin kuin sinä sait. 

Sen verran, että opintolainaa ei tarvitse ottaa plus vähän käyttörahaa.

Vanhin jo työelämässä, ei tarvitse enää rahallista apua. Kaksi nuorinta opiskelevat yliopistoissa Tampereella ja Jyväskylässä. Maksamme vuokrat, puhelinlaskun ja satunnaisesti tilaan isomman satsin ruokaa nettikaupan kautta.

Kurjuus ei jalosta ketään. Kun kerran pystyn, niin autan. Kesäksi oli onneksi molemmilla töitä, joten saivat kesällä  itse vuokrat maksettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksetaan vakuutukset, puhelinlasku ja lääkärit. Lisäksi saa 200 € kuussa ruokaan. Joskus ostetaan vaatteita ja kenkiä ja tuodaan aina käydestä kaupasta ruokaa mitä toivoo. Käyn auttamassa myös asunnon siivouksessa silloin tällöin niin pääsen hyvällä syyllä moikkaamaan ja saatan ottaa lakanapyykit matkalla pesuun. 

Mitkä lääkärit?

Ihmisillä voi olla esim polikäyntejä perussairauksien vuoksi. Esikoiselta leikattiin viime talvena umppari.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan niin on, että ne lapset joita tuetaan taloudellisesti kotoa kovasti ja muutenkin paapotaan, niiden on vaikeampi pärjätä sitten kun tulee joku ongelma elämässä vastaan. Näille ihmisille vaan harvemmin tulee ennenkuin keski iässä, sitten kun vanhemmat alkaa sairastella ja nuorena solmittu avioliitto alkaa kyllästyttää, töissäkään ei jaksa enää pyöriä, kun huomaa ettei enää pysty häikäisemään ihmisiä erinomaisuudellaan ja on huomannut oman elämänsä oikeastaan melko tyhjäksi. Sitten tulee ne ensimmäiset kriisit ja niistä tehdään sitten helv...moinen show ja vedetään niihin kaikki mukaan. 

Aika suoraviivainen päätelmä.

Oma kokemukseni oli, että vanhemmat eivät pahemmin näkyneet joka päiväisessä elämässä, mutta taloudellinen tuki oli taustalla todella vahva. Minulle ostettiin oma ensiasunto, auto ja bensat sekä huollot maksettiin koko opiskelun ajan. Minulle hankittiin myös sijoitusasunto, jonka vuokratulolla ja kesätöiden tuloilla kustansin oman asuntoni kuukausikulut ja joka päiväisen elämiseni. Käytettävissä oleva raha oli todella tiukassa ja usein jääkaapissa oli vain valo. 

Tämä malli opetti minut arkipäivän vastuunkantoon ilman todellista taloudellista stressiä. Kaikissa myöhemmissä ongelmissa minä olen aina ollut lähipiirin tuki ja turva, vaikka sain todella paljon valmiiksi annettuna. Omien lasteni kanssa tulen toimimaan samoin. Varmistan heille vahvan taloudellisen taustan, mutta arjessa tulee toimia omilla. Vaikka sitten keräämällä pulloja, jotta saisi ostettua junalipun poikakaverin luokse, kuten minä tein. :)

Tämä kommentti on ärsyttävän lapsellinen keski-ikäisen (?) ihmisen suusta. Saanut asunnon ja sijoitusasunnon, mutta kokee silti olleensa omillaan , jääkaapissa valo seuranaan. Näitä kuulee kyllä ihan livenäkin ihmisten suusta ja eihän niihin jaksa kuin hymyillä ja nyökytellä, mutta herääkö nämä tyypit missään iässä harhoistaan? 

Vanhemmat ostivat minulle yksiön Helsingistä, maksoivat yhtiövastikkeen, sähköt jne.

 

Olin silti todella köyhä koko opiskeluajan. Loppukuussa saattoi olla vain pari kymppiä kukkarossa. Äiti antoi silloin minulle pari kymppiä rahaa. 

 

Kun sain rahaa tililleni kuun alussa, ostin rahalla kaiken välttämättömän, esim. sakset, loppukuusta minulla ei olisi ollut varaa ostaa saksia.

Joo ei minullakaan ollut varaa saksiin noihin aikoihin. Ei myöskään ollut velatonta kämppää Helsingissä. Sori siis jos en ymmärrä nyyhkytarinaasi.

Nyyhkytarina kertoi vain huonosta talouden hallinnasta - eihän muuten ole mitään väliä, onko alkukuu vai loppukuu, täysin sama määrä rahaa on käytössä.

Mutta jos "ylimääräinen" valuu käsien läpi, on lopputulos tuo.

Useimmiten niillä joita on taloudellisesti kovasti tuettu, tuntuu rahat valuvan sormien lomitse karkuun.

Sitten kierrellään pyytämässä apua käsi ojossa kun rahat ei riitä.

Riippuu varmaan vähän millaisia perheitä kuuluu tuttaviisi. Omassa tuttava piirissä tai lasten ystävistä en tuota ole huomannut.

Kotona käy melkein joka viikonloppu kun kavereita jotka opiskelee kotiseudulla. Täysi ylläpito kun on kotona käymässä. Opiskelija luukkuun olemme hankkineet kaikkea tarvittavaa, esim astioita, suurin osa meidän vanhoja jotka olisi muuten ullakolla.

Oma lapsuuteni oli köyhä, ja jo teininä tein töitä koulun ohella ja sitten tietenkin opiskellessa.

Koska omat ansioni ovat nyt suhteellien hyvät, niin mielelläni jaan sitä hyvää myös nuorilleni. Ökyrikkautta ei ole, mutta arjen helppoutta. Turha rahaa kerätä perintöverokarhulle.

Omat vanhempani antoivat kotoa lähtiessä vähän etumatkaa, muuta ei ole tullut.

Vierailija kirjoitti:

Saman kun itse sain aikanaan eli 0€/kk

Miksi kostat oman kurjuutesi omille lapsillesi?