Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Psykiatrian poliklinikalta uloskirjaaminen vastoin asiakkaan toivetta
17.09.2026 |
Minulla on toistuva masennus ja minut on 2020-luvulla kahteen otteeseen kirjattu ulos poliklinikalta, vaikka olen sitä vastustanut.
Uudelleen voi kuulemma aina hakeutua tarvittaessa hoitoon, mutta en pysty kun väkisin hoidosta uloskirjaamisista on jäänyt hirveät traumat.
Enää en sitten koe pystyväni aloittamaan hoitoa, kun tiedän jo etukäteen ettei se tulisi kestämään tarpeeksi pitkään.
Onko muille käynyt näin? En ymmärrä miksei toisin kuin fyysisten vaivojen kohdalla, kroonisten mielenterveyden ongelmien kanssa voi saada jatkuvaa seurantaa. Se voisi olla esimerkiksi käynnin sairaanhoitajan luona puolen vuoden välein, jonka asiakas voisi peruuttaa ellei koe käynnille tarvetta.
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko mennä avautumaan traumastasi vaikka sinne psyk.polille?
Ei ole asiakkuutta ja en kykene käsittelemään taas uutta hylkäämiskokemusta, joka hoidon päättyminen kesken kaiken on.
En kykene enää rakentamaan luottamussuhdetta hoitavaan tahoon, kun minut on kahteen otteeseen dumpattu "pärjäävänä" hoidosta ulos.
Näin se on pakko tehdä. Ei se ole hylkäämistä, vaan hoitolinja, jonka mukaan toimitaan. Tällä tavalla vapautuu resurssia ja pystytään auttamaan useampia uusia potilaita nopeammin.
Mutta tietosi kyllä säilyvät siellä rekisterissä, joten jos masennus uusii, niin ne löytyvät sieltä valmiina. Ole vain rohkeasti yhteydessä, jos masennus uusii.
Ei ole mikään pakko tehdä jos resursseja käytettäisiin järkevämmin alusta asti.
Resursseja ei vapaudu sillä, että sen jälkeen aina jonotat ensin kuukausia yleislääkärille lisäten jonoja siellä kaikkien muiden sairastavien keskellä, ja sen lisäksi saat hänen kauttaan aina kuitenkin ajan psykiatrille, mutta koska sitäkään ei tule välttämättä kuukausiin tai vuoteen, niin yleislääkärin kiireiseen aikatauluun pitää säännöllisin väliajoin laittaa aikoja joilla varmistetaan että potilas pärjää.
Ja koko ajan varsinainen hoito on katkolla, koska yleislääkäri ei pysty auttamaan samoin taidoin ja samoin valtuuksin päättämään muutoksista hoitoon tai uusista tutkimuksista, jotka saattaisivat muuttaa potilaan suunnan sellaiseksi että häneen ei tarvitsisi enää hoidon jälkeen käyttää niin paljon resursseja.
Mutta sama se on meillä muillakin aloilla terveydenhuollossa. Syöpään kuolee Suomessa paljon enemmän ihmisiä kuin esimerkiksi muissa pohjoismaissa ja ennusteet on huonompia, sillä prosessit tutkimuksiin pääsemiseen asti on pitkiä ja kaikessa haluttaisiin säästää sillä että mitään ei edes tutkita.
Monissa Keski-Euroopan maissa pääsee samana kuka tahansa samana tai seuraavana päivänä lääkärin puheille julkisellakin puolella, eli ihan varmasti asioita voisi tehdä toisinkin jos tahtoa olisi.
Ja nykyinen hallitus leikkasi lisää ja sääti pitemmäksi ajan jolloin lääkärin on viimeistään otettava vastaan yhteydenotosta lähtien, ja samalla lisäsi kelakorvauksia yksityisille voittoa tekeville terveysfirmoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on oletus että menet psykoterapiaan omalla kustannuksella.
En halua psykoterapiaan. Haluaisin että vointia seurattaisiin sairaanhoitajan käynneillä, jotta saan ajoissa apua, jos vointi on menossa merkittävästi heikommaksi.
Tunnethan sinä itse jos vointi huononee. Silloin haet apua. Varmasti on jono muita jotka aikoja kipeämmin tarvitsevat, eivätkä pääse edes aloittamaan kun jo apua saaneet jumittaa palveluissa.
Vointi oli heikko kun hoito keskeytettiin. Enää en jaksa enkä uskalla siihen hakeutua. Hoidon päättäminen kesken on mielenterveyttä hajottava kokemus. En uskalla enää uudelleen altistaa itseäni sille. En kykene enää rakentamaan luottamussuhdetta hoitavaan tahoon.
No siinähän se tulikin, sinä et luota joten miten voi hoitaa ? Se loppuu kyllä siihen, kun sinä vaadit hoitoa muttet tee itse mitään, koska et luota
Olen ollut huomattavan hoitomyönteinen. Tämä on järjestelmän epäonnistuminen, että lopputulos on tämä.
Miksi et ole hakeutunut psykoterapiaan? Jos oireet ovat vaikeita, olisit voinut ehkä saada sen Kelan kautta lääkinnällisenä kuntoutuksena. Jotain pitää tehdä itsekin ja psykoterapiassa ainakin olisi sitä aktiivista hoitoa ja seurantaa.
Olen käynyt psykoterapiassa. Taisit tehdä jonkin oman tulkinnan tekstistä.
Hyvä. Siellä varmaan opit tunnistamaan milloin vointisi huononee ja mitkä ovat ne varoitusmerkit jolloin pitää ottaa yhteyttä psykiatrialle. Näitä ainakin yleensä käydään läpi viimeisenä vuotena terapiassa. Ota tavaksi käydä läpi tilanteesi vaikka kerran kuukaudessa ja kirjoita ylös oma arviosi voinnistasi. Siten on helpompi huomata jos alamäki alkaa.
Alamäki on alkanut kauan sitten, mutta minä en enää usko saavani mistään apua. Kävin talvella työterveyshuollossa ja se oli täysi fiasko. Psykologin käytös vahvisti sitä käsitystä, että on suuri riski puhua traumoista yhtään missään.
Todennäköisyys saada toimivaa apua on niin pieni verrattuna siihen, että hoitava taho käyttäytyy aivan omalaatuisesti ja pahentaa olotilaa entisestään.
Etkö vielä äsken kaivannut vain puolivuosittaisia käyntejä hoitajalla?
En ymmärrä mitä iloa toisten kommenttien vääristelystä saa.
Toistuvasta masennuksesta kärsivänä kaipasin säännöllistä seurantaa ja tarvittaessa lisätukea, jos vointi heikkenee. Sairaus ei valitettavasti mene ohi, vaikka on parempia jaksoja.
Hoito sen sijaan päättyy vaikkei vointi olisikaan hyvä. Samalla loppuu usko siihen, että tarvittaessa on apua saatavilla.
Itse puhuit aloituksessa kahdesta käynnistä vuodessa. Jos sinulla on uusiutuu to masennus niin eikö sinulla ole lainkaan ylläpitävää lääkehoitoa? Sehän nimenomaan on hoitoa ja lääkkeen uusiva taho on hoitava taho.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on oletus että menet psykoterapiaan omalla kustannuksella.
En halua psykoterapiaan. Haluaisin että vointia seurattaisiin sairaanhoitajan käynneillä, jotta saan ajoissa apua, jos vointi on menossa merkittävästi heikommaksi.
Tunnethan sinä itse jos vointi huononee. Silloin haet apua. Varmasti on jono muita jotka aikoja kipeämmin tarvitsevat, eivätkä pääse edes aloittamaan kun jo apua saaneet jumittaa palveluissa.
Vointi oli heikko kun hoito keskeytettiin. Enää en jaksa enkä uskalla siihen hakeutua. Hoidon päättäminen kesken on mielenterveyttä hajottava kokemus. En uskalla enää uudelleen altistaa itseäni sille. En kykene enää rakentamaan luottamussuhdetta hoitavaan tahoon.
No siinähän se tulikin, sinä et luota joten miten voi hoitaa ? Se loppuu kyllä siihen, kun sinä vaadit hoitoa muttet tee itse mitään, koska et luota
Olen ollut huomattavan hoitomyönteinen. Tämä on järjestelmän epäonnistuminen, että lopputulos on tämä.
Miksi et ole hakeutunut psykoterapiaan? Jos oireet ovat vaikeita, olisit voinut ehkä saada sen Kelan kautta lääkinnällisenä kuntoutuksena. Jotain pitää tehdä itsekin ja psykoterapiassa ainakin olisi sitä aktiivista hoitoa ja seurantaa.
Olen käynyt psykoterapiassa. Taisit tehdä jonkin oman tulkinnan tekstistä.
Hyvä. Siellä varmaan opit tunnistamaan milloin vointisi huononee ja mitkä ovat ne varoitusmerkit jolloin pitää ottaa yhteyttä psykiatrialle. Näitä ainakin yleensä käydään läpi viimeisenä vuotena terapiassa. Ota tavaksi käydä läpi tilanteesi vaikka kerran kuukaudessa ja kirjoita ylös oma arviosi voinnistasi. Siten on helpompi huomata jos alamäki alkaa.
Alamäki on alkanut kauan sitten, mutta minä en enää usko saavani mistään apua. Kävin talvella työterveyshuollossa ja se oli täysi fiasko. Psykologin käytös vahvisti sitä käsitystä, että on suuri riski puhua traumoista yhtään missään.
Todennäköisyys saada toimivaa apua on niin pieni verrattuna siihen, että hoitava taho käyttäytyy aivan omalaatuisesti ja pahentaa olotilaa entisestään.
Etkö vielä äsken kaivannut vain puolivuosittaisia käyntejä hoitajalla?
En ymmärrä mitä iloa toisten kommenttien vääristelystä saa.
Toistuvasta masennuksesta kärsivänä kaipasin säännöllistä seurantaa ja tarvittaessa lisätukea, jos vointi heikkenee. Sairaus ei valitettavasti mene ohi, vaikka on parempia jaksoja.
Hoito sen sijaan päättyy vaikkei vointi olisikaan hyvä. Samalla loppuu usko siihen, että tarvittaessa on apua saatavilla.
Itse puhuit aloituksessa kahdesta käynnistä vuodessa. Jos sinulla on uusiutuu to masennus niin eikö sinulla ole lainkaan ylläpitävää lääkehoitoa? Sehän nimenomaan on hoitoa ja lääkkeen uusiva taho on hoitava taho.
Nykyään ei reseptin uusimiseksi tarvitse tavata lääkäriä, ei ole vuosiin tarvinnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on oletus että menet psykoterapiaan omalla kustannuksella.
En halua psykoterapiaan. Haluaisin että vointia seurattaisiin sairaanhoitajan käynneillä, jotta saan ajoissa apua, jos vointi on menossa merkittävästi heikommaksi.
Tunnethan sinä itse jos vointi huononee. Silloin haet apua. Varmasti on jono muita jotka aikoja kipeämmin tarvitsevat, eivätkä pääse edes aloittamaan kun jo apua saaneet jumittaa palveluissa.
Vointi oli heikko kun hoito keskeytettiin. Enää en jaksa enkä uskalla siihen hakeutua. Hoidon päättäminen kesken on mielenterveyttä hajottava kokemus. En uskalla enää uudelleen altistaa itseäni sille. En kykene enää rakentamaan luottamussuhdetta hoitavaan tahoon.
No siinähän se tulikin, sinä et luota joten miten voi hoitaa ? Se loppuu kyllä siihen, kun sinä vaadit hoitoa muttet tee itse mitään, koska et luota
Olen ollut huomattavan hoitomyönteinen. Tämä on järjestelmän epäonnistuminen, että lopputulos on tämä.
Miksi et ole hakeutunut psykoterapiaan? Jos oireet ovat vaikeita, olisit voinut ehkä saada sen Kelan kautta lääkinnällisenä kuntoutuksena. Jotain pitää tehdä itsekin ja psykoterapiassa ainakin olisi sitä aktiivista hoitoa ja seurantaa.
Olen käynyt psykoterapiassa. Taisit tehdä jonkin oman tulkinnan tekstistä.
Hyvä. Siellä varmaan opit tunnistamaan milloin vointisi huononee ja mitkä ovat ne varoitusmerkit jolloin pitää ottaa yhteyttä psykiatrialle. Näitä ainakin yleensä käydään läpi viimeisenä vuotena terapiassa. Ota tavaksi käydä läpi tilanteesi vaikka kerran kuukaudessa ja kirjoita ylös oma arviosi voinnistasi. Siten on helpompi huomata jos alamäki alkaa.
Alamäki on alkanut kauan sitten, mutta minä en enää usko saavani mistään apua. Kävin talvella työterveyshuollossa ja se oli täysi fiasko. Psykologin käytös vahvisti sitä käsitystä, että on suuri riski puhua traumoista yhtään missään.
Todennäköisyys saada toimivaa apua on niin pieni verrattuna siihen, että hoitava taho käyttäytyy aivan omalaatuisesti ja pahentaa olotilaa entisestään.
Etkö vielä äsken kaivannut vain puolivuosittaisia käyntejä hoitajalla?
En ymmärrä mitä iloa toisten kommenttien vääristelystä saa.
Toistuvasta masennuksesta kärsivänä kaipasin säännöllistä seurantaa ja tarvittaessa lisätukea, jos vointi heikkenee. Sairaus ei valitettavasti mene ohi, vaikka on parempia jaksoja.
Hoito sen sijaan päättyy vaikkei vointi olisikaan hyvä. Samalla loppuu usko siihen, että tarvittaessa on apua saatavilla.
Itse puhuit aloituksessa kahdesta käynnistä vuodessa. Jos sinulla on uusiutuu to masennus niin eikö sinulla ole lainkaan ylläpitävää lääkehoitoa? Sehän nimenomaan on hoitoa ja lääkkeen uusiva taho on hoitava taho.
Nykyään ei reseptin uusimiseksi tarvitse tavata lääkäriä, ei ole vuosiin tarvinnut.
Se on kuitenkin se taho mihin otetaan yhteyttä jos kroonisen sairauden tilanne muuttuu.
Ei näistä psyk.poliklinikan ym. työntekijöistä ole tosiaan varmuutta, saattavat toiminnallaan vaan pahentaa tilannetta. Ja hoitosuhde päätetään ihan yhtäkkiä.
Oma psyk.työntekijäni sanoi minulle, että en ole riittävä hänen potilaakseen. Hän oli tietoinen riittämättömyyden tunteistani, oltiin niistä keskusteltu moneen kertaan. Silti möläytti sammakon suustaan. Että näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei näistä psyk.poliklinikan ym. työntekijöistä ole tosiaan varmuutta, saattavat toiminnallaan vaan pahentaa tilannetta. Ja hoitosuhde päätetään ihan yhtäkkiä.
Oma psyk.työntekijäni sanoi minulle, että en ole riittävä hänen potilaakseen. Hän oli tietoinen riittämättömyyden tunteistani, oltiin niistä keskusteltu moneen kertaan. Silti möläytti sammakon suustaan. Että näin.
Tapasin joskus psykiatrin, joka oli täysin työhönsä kyllästynyt ja selitteli ettei kaikkia vain voida auttaa. Kokemus voi olla henkilöstä totta, mutta ei kukaan fiksu silti tuolla tavalla asiakkailleen valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näistä psyk.poliklinikan ym. työntekijöistä ole tosiaan varmuutta, saattavat toiminnallaan vaan pahentaa tilannetta. Ja hoitosuhde päätetään ihan yhtäkkiä.
Oma psyk.työntekijäni sanoi minulle, että en ole riittävä hänen potilaakseen. Hän oli tietoinen riittämättömyyden tunteistani, oltiin niistä keskusteltu moneen kertaan. Silti möläytti sammakon suustaan. Että näin.
Tapasin joskus psykiatrin, joka oli täysin työhönsä kyllästynyt ja selitteli ettei kaikkia vain voida auttaa. Kokemus voi olla henkilöstä totta, mutta ei kukaan fiksu silti tuolla tavalla asiakkailleen valita.
Pitäisi olla varmaan paremmat psykologiset testit joilla varmistetaan että Suomi kouluttaa kalliilla ja vähistä opiskelijapaikoista vain sellaisia, joilla on edellytyksiä toimia psykiatrina? Sen luulisi olevan tärkeämpi asia kuin ihan 96%:n oikeiden vastauksien sijaan 98% jostain lääketieteeseen liittyvästä pääsykoetilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näistä psyk.poliklinikan ym. työntekijöistä ole tosiaan varmuutta, saattavat toiminnallaan vaan pahentaa tilannetta. Ja hoitosuhde päätetään ihan yhtäkkiä.
Oma psyk.työntekijäni sanoi minulle, että en ole riittävä hänen potilaakseen. Hän oli tietoinen riittämättömyyden tunteistani, oltiin niistä keskusteltu moneen kertaan. Silti möläytti sammakon suustaan. Että näin.
Tapasin joskus psykiatrin, joka oli täysin työhönsä kyllästynyt ja selitteli ettei kaikkia vain voida auttaa. Kokemus voi olla henkilöstä totta, mutta ei kukaan fiksu silti tuolla tavalla asiakkailleen valita.
Pitäisi olla varmaan paremmat psykologiset testit joilla varmistetaan että Suomi kouluttaa kalliilla ja vähistä opiskelijapaikoista vain sellaisia, joilla on edellytyksiä toimia psykiatrina? Sen luulisi olevan tärkeämpi asia kuin ihan 96%:n oikeiden vastauksien sijaan 98% jostain lääketieteeseen liittyvästä pääsykoetilanteessa.
Se olisi kyllä paikallaan. Oli aika erikoinen täti ja käynnit eivät tuntuneet kovin hyödyllisiltä. Psykiatri siellä sitten avautui miten on syönyt ihotautilääkärin pojalleen määräämät lääkkeet omaan akneensa jne.
Niin se vaan menee. Sitten kun haluat että saat hoitoa ei sitä anneta vaan annetaan potku perseelle. Sitten kun ei koe tarvitsevansa hoitoa eikä ole sitä pyytänyt, sinut otetaankin lukkojen taa ympärivuorokautiseen tarkkailluun ja vapautesi viedään sinulta neljäksi päiväksi ilman valituslupaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näistä psyk.poliklinikan ym. työntekijöistä ole tosiaan varmuutta, saattavat toiminnallaan vaan pahentaa tilannetta. Ja hoitosuhde päätetään ihan yhtäkkiä.
Oma psyk.työntekijäni sanoi minulle, että en ole riittävä hänen potilaakseen. Hän oli tietoinen riittämättömyyden tunteistani, oltiin niistä keskusteltu moneen kertaan. Silti möläytti sammakon suustaan. Että näin.
Tapasin joskus psykiatrin, joka oli täysin työhönsä kyllästynyt ja selitteli ettei kaikkia vain voida auttaa. Kokemus voi olla henkilöstä totta, mutta ei kukaan fiksu silti tuolla tavalla asiakkailleen valita.
Psykotetapialla ei voi auttaa kaikkia. Varsinkin kun siitä puuttuu empatia eikä sielun olemassaoloa tunnusteta. Jos potilas ei pysty suorittamaan annettua tehtävää potilaassa on vika ja sitä ei voi psykoterapian näkökulmasta auttaa. Logoterapia taas on ratkaisukeskeinen ja paljon inhimillisempi terapiamuoto jossa tunnustetaan että ihmisellä on myös sielullinen elämä fyysisen lisäksi. Ratkaisukeskeisessä logoterapiassa tavoite on että ihminen löytää itse työkaluja itsestään voimaan paremmin ja löytää vastoinkäymisissä jotain merkityksiä. Se on paljon tehokkaampaa ja kestävämpää paranemista kuin usko siihen että on täysin avuton ja voimaton tilanteessaan ja että ainoa apu löytyy vain ulkopuolelta.
Alue: Aihe vapaa
Sinähän olet saanut jo kahdesti reilusti apua, kun olet saanut ainakin kahdesti hoitosuhteen psykiatriselle. Sehän sitä avun saamista on kai parhaimmillaan? Tuskin siellä on tarkoituskaan olla kuin sen akuutin vaiheen, jonka jälkeen ehkä terapia (siellä ilmeisesti olet tai olet jo käynyt sen) tai sitten hoidon seuranta siirtyy terveyskeskukseen tai työterveyteen? Joku varmaan uusii lääkityksenkin ainakin toisinaan tk:ssa jne, siinähän se hoitosuhde seurantavaiheessa on.