Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Psykiatrian poliklinikalta uloskirjaaminen vastoin asiakkaan toivetta
17.09.2026 |
Minulla on toistuva masennus ja minut on 2020-luvulla kahteen otteeseen kirjattu ulos poliklinikalta, vaikka olen sitä vastustanut.
Uudelleen voi kuulemma aina hakeutua tarvittaessa hoitoon, mutta en pysty kun väkisin hoidosta uloskirjaamisista on jäänyt hirveät traumat.
Enää en sitten koe pystyväni aloittamaan hoitoa, kun tiedän jo etukäteen ettei se tulisi kestämään tarpeeksi pitkään.
Onko muille käynyt näin? En ymmärrä miksei toisin kuin fyysisten vaivojen kohdalla, kroonisten mielenterveyden ongelmien kanssa voi saada jatkuvaa seurantaa. Se voisi olla esimerkiksi käynnin sairaanhoitajan luona puolen vuoden välein, jonka asiakas voisi peruuttaa ellei koe käynnille tarvetta.
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on oletus että menet psykoterapiaan omalla kustannuksella.
En halua psykoterapiaan. Haluaisin että vointia seurattaisiin sairaanhoitajan käynneillä, jotta saan ajoissa apua, jos vointi on menossa merkittävästi heikommaksi.
Tunnethan sinä itse jos vointi huononee. Silloin haet apua. Varmasti on jono muita jotka aikoja kipeämmin tarvitsevat, eivätkä pääse edes aloittamaan kun jo apua saaneet jumittaa palveluissa.
Vointi oli heikko kun hoito keskeytettiin. Enää en jaksa enkä uskalla siihen hakeutua. Hoidon päättäminen kesken on mielenterveyttä hajottava kokemus. En uskalla enää uudelleen altistaa itseäni sille. En kykene enää rakentamaan luottamussuhdetta hoitavaan tahoon.
Nuorena olin todella hoitomyönteinen ja ylpeä siitä, että uskallan hakea ongelmiin apua.
Nykyään en enää hoidon pakkolopettamisten takia koe, että siihen kannattaa hakeutua. Jos hoito on huonoa, se traumatisoi entistä pahemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan toi Ap aika rasittava itsesäälissä rypevä. Nyt perse ylös penkistä ja vaikka lenkille. Naama kohti positiivisempaa asennetta.
Vierailija kirjoitti:
No onhan toi Ap aika rasittava itsesäälissä rypevä. Nyt perse ylös penkistä ja vaikka lenkille. Naama kohti positiivisempaa asennetta.
Ajatteletko myös syöpään sairastumisen olevan oma vika ja korjautuvan lenkille lähtemällä?
Ihmiset kuolevat ja syrjäytyvät sen takia, kun eivät saa sairauksiinsa kunnollista hoitoa tai hoitoa ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on oletus että menet psykoterapiaan omalla kustannuksella.
En halua psykoterapiaan. Haluaisin että vointia seurattaisiin sairaanhoitajan käynneillä, jotta saan ajoissa apua, jos vointi on menossa merkittävästi heikommaksi.
Asiakassuhteen alkaessa uudelleen joudut kertomaan taas kerran traumaattisista kokemuksista vieraille ihmisille ja reaktiot ovat mitä ovat. Jos hoito ei välissä katkeaisi, ei tarvitsisi aina aloittaa kaikkea nollapisteestä.
Lopeta se traumoissa vellominen. Problem solved.
Lopettaisinhan minä elleivät triggerit haittaisi arkea huomattavasti.
No miten ne nyt sitten haittaa? Näin lapsena jota on pienenä lähtömaassa kidutettu ym., jäänyt fyysiset vammat, ihmetyttää miten ei edes haluta elämässä eteenpäin. Itse siedätin itseni mm. sähköjohtoihin, ovikelloon, tiettyjen kenkien kopinaan. En jäänyt parkumaan miksi en saa ikuisesti psyk. hoitoa.
Onko sinun kehittämät keinosi sitten parempia kuin toisen? Olet joutunut kovettamaan itsesi. En haluaisi elää noin. Mieluummin tunnen tunteita ja empatiaa, vaikka se välillä saakin minut masentumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on oletus että menet psykoterapiaan omalla kustannuksella.
En halua psykoterapiaan. Haluaisin että vointia seurattaisiin sairaanhoitajan käynneillä, jotta saan ajoissa apua, jos vointi on menossa merkittävästi heikommaksi.
Asiakassuhteen alkaessa uudelleen joudut kertomaan taas kerran traumaattisista kokemuksista vieraille ihmisille ja reaktiot ovat mitä ovat. Jos hoito ei välissä katkeaisi, ei tarvitsisi aina aloittaa kaikkea nollapisteestä.
Lopeta se traumoissa vellominen. Problem solved.
Lopettaisinhan minä elleivät triggerit haittaisi arkea huomattavasti.
No miten ne nyt sitten haittaa? Näin lapsena jota on pienenä lähtömaassa kidutettu ym., jäänyt fyysiset vammat, ihmetyttää miten ei edes haluta elämässä eteenpäin. Itse siedätin itseni mm. sähköjohtoihin, ovikelloon, tiettyjen kenkien kopinaan. En jäänyt parkumaan miksi en saa ikuisesti psyk. hoitoa.
Silti olet netissä dissaamassa muita. Ei kuulosta tasapainoiselta.
Ei meillä ole yhteiskuntana varaa hoidattaa jokaisen inisijän pikku ongelmia. Kukaan ei tarvitse vuosien mt erikoissairaanhoitoja. Ei ole aikomustakaan silloin parantua. Sääli haettava jostain muualta.
Totta kai erittäin suuri osa mt-ongelmaisista tarvitsee vuosien, usein loppuiän, erikoissairaanhoitoa. Monet mt-ongelmat on sellaisia, ettei niistä parannuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko ajan tulee uusia potilaita hoitoon joten osa pitää voida uloskirjata koska resurssit ovat rajalliset. Itse olen anemiaan vuoksi seuraamassa HUS:issa ja mikäs siinä kun työntekijänä hoito on maksutonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on oletus että menet psykoterapiaan omalla kustannuksella.
En halua psykoterapiaan. Haluaisin että vointia seurattaisiin sairaanhoitajan käynneillä, jotta saan ajoissa apua, jos vointi on menossa merkittävästi heikommaksi.
Asiakassuhteen alkaessa uudelleen joudut kertomaan taas kerran traumaattisista kokemuksista vieraille ihmisille ja reaktiot ovat mitä ovat. Jos hoito ei välissä katkeaisi, ei tarvitsisi aina aloittaa kaikkea nollapisteestä.
Lopeta se traumoissa vellominen. Problem solved.
Lopettaisinhan minä elleivät triggerit haittaisi arkea huomattavasti.
No miten ne nyt sitten haittaa? Näin lapsena jota on pienenä lähtömaassa kidutettu ym., jäänyt fyysiset vammat, ihmetyttää miten ei edes haluta elämässä eteenpäin. Itse siedätin itseni mm. sähköjohtoihin, ovikelloon, tiettyjen kenkien kopinaan. En jäänyt parkumaan miksi en saa ikuisesti psyk. hoitoa.
Silti olet netissä dissaamassa muita. Ei kuulosta tasapainoiselta.
Ei meillä ole yhteiskuntana varaa hoidattaa jokaisen inisijän pikku ongelmia. Kukaan ei tarvitse vuosien mt erikoissairaanhoitoja. Ei ole aikomustakaan silloin parantua. Sääli haettava jostain muualta.
Totta kai erittäin suuri osa mt-ongelmaisista tarvitsee vuosien, usein loppuiän, erikoissairaanhoitoa. Monet mt-ongelmat on sellaisia, ettei niistä parannuta.
Tilanteita on monia. Minusta hoidon päättäminen pitäisi mt-puolella tehdä ainoastaan asiakkaan suostumuksella, jotta asiakkaita ei traumatisoitaisi lisää. Käyntejä voidaan toki harventaa, jos mitään akuuttia ei ole.
Sen sijaan hoidon päättyminen kuin seinään, vaikka asiakas sitä yhä kokee tarvitsevansa on mielenterveyttä heikentävä kokemus. Sen seurauksena ei enää jatkossa välttämättä ole luottamusta hoitavaan tahoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko ajan tulee uusia potilaita hoitoon joten osa pitää voida uloskirjata koska resurssit ovat rajalliset. Itse olen anemiaan vuoksi seuraamassa HUS:issa ja mikäs siinä kun työntekijänä hoito on maksutonta.
Päätös hoidosta uloskirjaamisesta on tehty virheellisesti, jos sen seurauksena asiakkaan vointi romahtaa ja työkyky menetetään.
Erikoissairaanhoidossa tehdään tutkimukset, asetetaan diagnoosit ja tehdään tarvittavat lausunnot Kelaa (terapia, etuudet) varten. Ei sinne kukaan jää hoitosuhteeseen, vaan se hoito tapahtuu sitten hoitosuunnitelman mukaan.
Traumaperäistä stressihäiriötä voi hoitaa ihan tk:n sairaanhoitajakin (silmänliiketerapia). Kehityksellinen trauma taas ei ole mikään diagnoosi. Joten siihen ei erikseen ole mitään hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erikoissairaanhoidossa tehdään tutkimukset, asetetaan diagnoosit ja tehdään tarvittavat lausunnot Kelaa (terapia, etuudet) varten. Ei sinne kukaan jää hoitosuhteeseen, vaan se hoito tapahtuu sitten hoitosuunnitelman mukaan.
Traumaperäistä stressihäiriötä voi hoitaa ihan tk:n sairaanhoitajakin (silmänliiketerapia). Kehityksellinen trauma taas ei ole mikään diagnoosi. Joten siihen ei erikseen ole mitään hoitoa.
Aiemmin oli pitkiä hoitosuhteita. Tämä muuttui sen myötä kun Kela ei enää edellytä kuntoutuspsykiatrian jatkoa varten psykiatrin lausunto, vaan kuka tahansa lääkäri voi kirjoittaa jatkolausunnon asiakasta tapaamatta. Kelan tarkoituksena tuskin oli ettei asiakkaan vointia tai lääkityksen toimivuutta enää jatkossa seurata missään, jos terapia on aloitettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoissairaanhoidossa tehdään tutkimukset, asetetaan diagnoosit ja tehdään tarvittavat lausunnot Kelaa (terapia, etuudet) varten. Ei sinne kukaan jää hoitosuhteeseen, vaan se hoito tapahtuu sitten hoitosuunnitelman mukaan.
Traumaperäistä stressihäiriötä voi hoitaa ihan tk:n sairaanhoitajakin (silmänliiketerapia). Kehityksellinen trauma taas ei ole mikään diagnoosi. Joten siihen ei erikseen ole mitään hoitoa.
Aiemmin oli pitkiä hoitosuhteita. Tämä muuttui sen myötä kun Kela ei enää edellytä kuntoutuspsykiatrian jatkoa varten psykiatrin lausunto, vaan kuka tahansa lääkäri voi kirjoittaa jatkolausunnon asiakasta tapaamatta. Kelan tarkoituksena tuskin oli ettei asiakkaan vointia tai lääkityksen toimivuutta enää jatkossa seurata missään, jos terapia on aloitettu.
Kun hoitosuhdetta terapian rinnalla ei enää nykyisin ole, niin kuntoutujalla ei ole myöskään mahdollisuutta keskustella ammattilaisten kanssa siitä onko terapia järjestetty asianmukaisesti.
Asiakas jää sitten itsekseen pohtimaan miten toimia jos terapeutti vaikuttaa käyttäytyvän asiattomasti.
Ensikertalaisella ei ole vertailupohjaa siihen millaista terapian pitäisi olla. Silloin toimimaton terapia voi jatkua liian pitkään, kun asiakas ajattelee että ehkä vika on hänessä jos terapiassa vointi romahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on oletus että menet psykoterapiaan omalla kustannuksella.
En halua psykoterapiaan. Haluaisin että vointia seurattaisiin sairaanhoitajan käynneillä, jotta saan ajoissa apua, jos vointi on menossa merkittävästi heikommaksi.
Tunnethan sinä itse jos vointi huononee. Silloin haet apua. Varmasti on jono muita jotka aikoja kipeämmin tarvitsevat, eivätkä pääse edes aloittamaan kun jo apua saaneet jumittaa palveluissa.
Elämästäni meni nuorena monta vuotta, kun ajattelin että en voi hakea apua, kun joku muu tarvitsee sitä varmasti kipeämmin kuin minä. Sitten kun lopulta rohkaistuin hakemassa apua, en vuosiin saanut sitä, kun minulle todettiin useampaan otteeseen kaiken vaikuttavan olevan hallinnassa.
Silti olin lapsuudesta asti saanut useamman kerran viikossa tunteja kestäviä ahdistuskohtauksia. Apua sain kuitenkin vasta kun jouduin onnettomuuden uhriksi.
Masentunut monesti ajattelee ettei ole avun arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme se sinuakin niin helvetisti ahdistaa kun sinne niin hinku on?
Monikin asia, mutta en ala niitä sinulle tässä sen tarkemmin eritellä.
Ei mikään hoitoyksikkö pysty ympäri vuorokauden sinua kyttäämään ja kädestä pitämään pitkiä aikoja, sehän vie jo resursseja jo muilta potilailta. Silti sinulla on aikaa tulla surkuttelemaan tänne omaa elämääsi, ei täältä apua saa, saat vain entistä suuremman olon.
"Sinulla on aikaa..." Niin näytti olevan sinullakin. Mikä on pointti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erikoissairaanhoidossa tehdään tutkimukset, asetetaan diagnoosit ja tehdään tarvittavat lausunnot Kelaa (terapia, etuudet) varten. Ei sinne kukaan jää hoitosuhteeseen, vaan se hoito tapahtuu sitten hoitosuunnitelman mukaan.
Traumaperäistä stressihäiriötä voi hoitaa ihan tk:n sairaanhoitajakin (silmänliiketerapia). Kehityksellinen trauma taas ei ole mikään diagnoosi. Joten siihen ei erikseen ole mitään hoitoa.
Traumaperäisen stressihäiriön hoito jollain tk:n sairaanhoitajan ajoilla on kyllä aika pohjanoteeraus. Ehkä sopii, jos itse traumatapahtuma ei ole ollut konkreettinen uhka hengenmenolle tms., eikä pitkäkestoinen ja toistuva.
Vierailija kirjoitti:
Erikoissairaanhoidossa tehdään tutkimukset, asetetaan diagnoosit ja tehdään tarvittavat lausunnot Kelaa (terapia, etuudet) varten. Ei sinne kukaan jää hoitosuhteeseen, vaan se hoito tapahtuu sitten hoitosuunnitelman mukaan.
Traumaperäistä stressihäiriötä voi hoitaa ihan tk:n sairaanhoitajakin (silmänliiketerapia). Kehityksellinen trauma taas ei ole mikään diagnoosi. Joten siihen ei erikseen ole mitään hoitoa.
Kyllä minä olen ollut useamman vuoden hoitosuhteessa psykiatrian poliklinikalla, jo kolmannen kerran. Joku vois jopa ajatella, että mua ei ehkä niillä kahdella ekalla kerralla olis kannattanut kirjata ulos sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoissairaanhoidossa tehdään tutkimukset, asetetaan diagnoosit ja tehdään tarvittavat lausunnot Kelaa (terapia, etuudet) varten. Ei sinne kukaan jää hoitosuhteeseen, vaan se hoito tapahtuu sitten hoitosuunnitelman mukaan.
Traumaperäistä stressihäiriötä voi hoitaa ihan tk:n sairaanhoitajakin (silmänliiketerapia). Kehityksellinen trauma taas ei ole mikään diagnoosi. Joten siihen ei erikseen ole mitään hoitoa.
Kyllä minä olen ollut useamman vuoden hoitosuhteessa psykiatrian poliklinikalla, jo kolmannen kerran. Joku vois jopa ajatella, että mua ei ehkä niillä kahdella ekalla kerralla olis kannattanut kirjata ulos sieltä.
Minä kävin talvella työterveyshuollossa. Lääkäri oli ihan asiallinen.
Työpsykologi kuitenkin uteli traumamuistoista ja naureskeli miten olen vuosia sitten aikanaan onnettomuustilanteessa toiminut.
Psykologin käytös vahvisti sitä ajatusta, etten enää tule selvittämään voinko saada hoidon piiristä apua.
Voimavarat eivät riitä uudelleentraumatisoitumisen käsittelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on oletus että menet psykoterapiaan omalla kustannuksella.
En halua psykoterapiaan. Haluaisin että vointia seurattaisiin sairaanhoitajan käynneillä, jotta saan ajoissa apua, jos vointi on menossa merkittävästi heikommaksi.
Asiakassuhteen alkaessa uudelleen joudut kertomaan taas kerran traumaattisista kokemuksista vieraille ihmisille ja reaktiot ovat mitä ovat. Jos hoito ei välissä katkeaisi, ei tarvitsisi aina aloittaa kaikkea nollapisteestä.
Lopeta se traumoissa vellominen. Problem solved.
Lopettaisinhan minä elleivät triggerit haittaisi arkea huomattavasti.
No miten ne nyt sitten haittaa? Näin lapsena jota on pienenä lähtömaassa kidutettu ym., jäänyt fyysiset vammat, ihmetyttää miten ei edes haluta elämässä eteenpäin. Itse siedätin itseni mm. sähköjohtoihin, ovikelloon, tiettyjen kenkien kopinaan. En jäänyt parkumaan miksi en saa ikuisesti psyk. hoitoa.
Silti olet netissä dissaamassa muita. Ei kuulosta tasapainoiselta.
Ei meillä ole yhteiskuntana varaa hoidattaa jokaisen inisijän pikku ongelmia. Kukaan ei tarvitse vuosien mt erikoissairaanhoitoja. Ei ole aikomustakaan silloin parantua. Sääli haettava jostain muualta.
Totta kai erittäin suuri osa mt-ongelmaisista tarvitsee vuosien, usein loppuiän, erikoissairaanhoitoa. Monet mt-ongelmat on sellaisia, ettei niistä parannuta.
Tilanteita on monia. Minusta hoidon päättäminen pitäisi mt-puolella tehdä ainoastaan asiakkaan suostumuksella, jotta asiakkaita ei traumatisoitaisi lisää. Käyntejä voidaan toki harventaa, jos mitään akuuttia ei ole.
Sen sijaan hoidon päättyminen kuin seinään, vaikka asiakas sitä yhä kokee tarvitsevansa on mielenterveyttä heikentävä kokemus. Sen seurauksena ei enää jatkossa välttämättä ole luottamusta hoitavaan tahoon.
Tuo on totta! Ikävä tämä aika kun säästetään ja leikataan ja supistetaan sotealalta varsinkin. Ei palvele kroonisesti sairaita, eikä muitakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoissairaanhoidossa tehdään tutkimukset, asetetaan diagnoosit ja tehdään tarvittavat lausunnot Kelaa (terapia, etuudet) varten. Ei sinne kukaan jää hoitosuhteeseen, vaan se hoito tapahtuu sitten hoitosuunnitelman mukaan.
Traumaperäistä stressihäiriötä voi hoitaa ihan tk:n sairaanhoitajakin (silmänliiketerapia). Kehityksellinen trauma taas ei ole mikään diagnoosi. Joten siihen ei erikseen ole mitään hoitoa.
Traumaperäisen stressihäiriön hoito jollain tk:n sairaanhoitajan ajoilla on kyllä aika pohjanoteeraus. Ehkä sopii, jos itse traumatapahtuma ei ole ollut konkreettinen uhka hengenmenolle tms., eikä pitkäkestoinen ja toistuva.
Traumaperäisen stressihäiriön hoito on nykyisellään aika heikkotasoista. Lääkkeet saattaa saada, muu on tuurista kiinni.
Alue: Aihe vapaa
Vointi oli heikko kun hoito keskeytettiin. Enää en jaksa enkä uskalla siihen hakeutua. Hoidon päättäminen kesken on mielenterveyttä hajottava kokemus. En uskalla enää uudelleen altistaa itseäni sille. En kykene enää rakentamaan luottamussuhdetta hoitavaan tahoon.