Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtautua mökkiin, josta perijän puoliso on rajattu ulos?
09.09.2026 |
Jos puolison vanhemmat tekevät testamentin, jossa puoliso rajataan pois omistajana. Miten puolisona kannattaa suhtautua? Osallistutteko puolisona remontteihin ajallisesti ja rahallisesti?
Jos mökkeilyyn panostaminen on tavoitteissa, kannattaako tällöin (perintömökistä ulos jäävän) puolison ostaa oma mökki
Kommentit (480)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse käytän sitä niin kuin omaani, mutten tee mitään korjaustöitä tai hoida pihaa. En myöskään maksa sähkölaskua, jne.
Minusta ihan oikeudenmukainen käytäntö. Asunnon taas omistamme puoliksi.Joo mä haluun kanssa tuollaisen järjestelyn. En osallistu mihinkään yhtään, mutta dokaan ja grillaan vaan kamujen kanssa:) hik! Ilman omistajan taakkaa, tämä se on rusinat pullasta -menoa. Pidä tuo, harvalla onnistuu.
Minun lähipiirissäni jopa aika yleistä tuollainen. Minullakin on loma-asunto Välimerellä, ja annan kyllä mieheni ja hänen sukulaistensa sitä käyttää silloin kun itse siellä en ole ja vuokrasesonki ei ole käynnissä. Kunhan siivoavat huolella jottei minulle tule ylimääräisiä kuluja siivouksesta.
Itse voin käyttää useita mökkejä myös molemmista suvuista ilman mitään rahapyyntöjä. Hyvähän se vain on että joku luotettava käy katsomassa että kaikki on kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan tässä sellainen mahdollisuus että puoliso kuolee aikaisin ja mökki menee sille sukuperijälle.
Silloin on harmillista jos on panostanut paljon aikaa ja rahaa mökkiin. Mutta eipä voi kaikkea tässä maailmassa suunnitella.
Kaksi mökkiä samassa parisuhteessa kuulostaa taas aika paljolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ole suljettu pois miehen kotitalosta ja kesämökistä, jotka on siis perikunnan hallussa, jakamaton kuolinpesä.
Mutta ei minulla mitään sanan sijaa niihin ole. Päätin heti, että mihinkään en puutukaan. Yhtä omenaa en puusta ota enkä marjaa pensaasta.
Eikä sen puoleen ne niin viihtyisiä paikkoja minusta olekaan. Mökinkin sisustaisin ihan eri tavalla, kun nyt se näyttää olevan vain sekalaisten vanhojen tavaroiden kaatopaikka, tyyliin "kyllä se vielä mökillä menee."
Miniät on aina miniöitä, vaikka periaatteessa välit ihan hyvät onkin. Ja hyvinä pysyvät, kun en sanaakaan sano.
Päätin heti, että mihinkään en puutukaan. Yhtä omenaa en puusta ota enkä marjaa pensaasta.
Miksi liioitella tuolla tavalla. Toki voi puusta omenan ottaa ja marjan pensaasta, se ei ole rikos perikuntaa kohtaan. Kommenttisi tekee katkeran vaikutelman, samoin kommenttisi miniöistä, joille et voi puhua oikeasti. Miten olet joutunut tuollaiseen paitsioon omassa elämässäsi?
En liioittele. Ja et ehkä nyt käsittänyt, että nimenomaan minä olen se miniä, joka on aina "vain" miniän asemassa, ei sanan valtaa.
Kyllä sen vain huomaa. Katkera en ole, mutta kyyninen voin olla.
Yritin kerran kysellä ko. talon ja tilan historiasta, koska kyseessä on melko iso sukutila, niin minulle sanottiin suoraan, että eihän se oikeastaan minulle kuulu, kun en kuulu sukuun. Silloin päätin, että en sano ikinä mitään enkä puutu mihinkään. Käyn siellä vain niin, niinkuin kylässä käydään.
Se on toiminut oikein hyvin. Mutta jos kävisi niin, että mies kuolisi, niin silloinhan minä olisin hänen tilallaan jakamattoman kuolinpesän yksi osakas. Koska miehelläni ei ole lapsia.
Olisi aika kamala tilanne minulle. Täytyykin kysyä asiasta jo hyvissä ajoin joltain lakimiehenä, miten voisin siinä tapauksessa menetellä, kun en haluaisi missään nimessä olla osallisena.
Kyseessähän ei olisi perintö, vaan avio-oikeus. Voiko sen olla ottamatta vastaan?
Avio-oikeutta ei ole puolison kuoleman jälkeen.
Perintöä ei tarvi ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
No onhan tässä sellainen mahdollisuus että puoliso kuolee aikaisin ja mökki menee sille sukuperijälle.
Silloin on harmillista jos on panostanut paljon aikaa ja rahaa mökkiin. Mutta eipä voi kaikkea tässä maailmassa suunnitella.
Kaksi mökkiä samassa parisuhteessa kuulostaa taas aika paljolta.
Kenellä tässä kohtaa on edes se yksi kokonainen mökki omistuksessa?
Ainahan perittävästä omaisuudesta rajataan puoliso pois, perintö pidetään perheessä.
En edes ajatellut tuollaista kun perimme mieheni kesätalon. Omistajuus oli miehen mutta me perheenä käytimme normaalisti eli toki maksoin osuuteni asumiskuluista ja pienistä remonttikuluista. Yhteiset rahat niin emme mieti mitä ja kenen.
Samoin olemme mekin kirjanneet omiin testamentteihimme - puolisoilla ei ole osuutta perintöön eikä siitä saatavaan tuloon. Toki jos lapsemme haluaa myydä mökin ja ostaa sillä vaikka veneen molempien nimiin tilanne muuttuu mutta se on sitten hänen tahtonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan normisettiä. Mutta toki, jos on ongelma, että puoliso omistaa jotain ihan ittelleen, kannattaa ostaa itsellekin ihan oma mökki. Ei tuu sit paha mieli.
Helppo ratkaisu teoriassa, mutta monellako nuorella perheellä on varaa edes yhteen mökkiin, saatikaan kahteen? Miten käy yhteisten kesien, jos toinen mökkeilee sukumökillä ja toinen omallaan? Jotenkin tuntuu, että avioliiton idea ei oikein toteudu tuollaisissa järjestelyissä.
Uskon vakaasti, että hyvää tarkoittavat vanhemmat eivät ymmärrä, millaista määrää hiljaista tuhoa heidän tahtonsa ja varmistelunsa aiheuttavat rakkaalle sukumökilleen. Aivan kuten joku kirjoitti, serkusten määrä lisääntyy ajan saatossa ja idea yhteisestä muuttuu mahdottomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käskisin puolison myydä osuuden mökistä. Ostettaisiin oma mökki tai joka kesä vuokramökki eri paikoista.
Sinä määräät, mies tottelee?
Sananvalinta kertoo paljon suomalaisesta nykynaisesta. "Käskisin!" Eivätkä ne itse edes huomaa, miten hallinnoivat miestään. nainen 69 v
Vähän asian sivusta; suomenkieliset ovat muutenkin todella kovia käskemään. Ette itse huomaa jokapäiväisessä elämissänne, miten äärettömän tyly suomenkielinen kielenkäyttö on. Anna suola! Ojenna sokeri! Tule tänne! Aivan tavallinen puhe on käskymuodossa. Suunnilleen kaikkien muiden korvissa se on erittäin töykeää. Onneksi kovin moni ei ymmärrä suomea.
Ei meillä päin vaan. Ehkä et ole valinnut seuraasi riittävän huolella jos tuollainen on normaalia teillä? Meillä pyydetään kauniisti eikä minua ole kukaan oikeastaan koskaan käskenyt aikuisiällä.
Kuten kirjoitin, ette huomaa itsekään. Mene ulos asunnostasi ja kuuntele kanssaihmisiäsi, niin eiköhän aukea.
Höpsis. Minun läheiseni puhuttelevat toisiaan kauniisti.
Sinä nyt vain satut elämään sellaisessa ympäristössä jossa toisia komennellaan ja minä sellaisessa jossa puhutellaan toisia kauniisti. Suomessa ei ole monokulttuuria.
Olen myös asunut yli puolet elämästäni ulkomailla, enkä Suomessa ollessani huomaa mitään komentelua sen enempää kuin kotimaassanikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ole suljettu pois miehen kotitalosta ja kesämökistä, jotka on siis perikunnan hallussa, jakamaton kuolinpesä.
Mutta ei minulla mitään sanan sijaa niihin ole. Päätin heti, että mihinkään en puutukaan. Yhtä omenaa en puusta ota enkä marjaa pensaasta.
Eikä sen puoleen ne niin viihtyisiä paikkoja minusta olekaan. Mökinkin sisustaisin ihan eri tavalla, kun nyt se näyttää olevan vain sekalaisten vanhojen tavaroiden kaatopaikka, tyyliin "kyllä se vielä mökillä menee."
Miniät on aina miniöitä, vaikka periaatteessa välit ihan hyvät onkin. Ja hyvinä pysyvät, kun en sanaakaan sano.
Päätin heti, että mihinkään en puutukaan. Yhtä omenaa en puusta ota enkä marjaa pensaasta.
Miksi liioitella tuolla tavalla. Toki voi puusta omenan ottaa ja marjan pensaasta, se ei ole rikos perikuntaa kohtaan. Kommenttisi tekee katkeran vaikutelman, samoin kommenttisi miniöistä, joille et voi puhua oikeasti. Miten olet joutunut tuollaiseen paitsioon omassa elämässäsi?
En liioittele. Ja et ehkä nyt käsittänyt, että nimenomaan minä olen se miniä, joka on aina "vain" miniän asemassa, ei sanan valtaa.
Kyllä sen vain huomaa. Katkera en ole, mutta kyyninen voin olla.
Yritin kerran kysellä ko. talon ja tilan historiasta, koska kyseessä on melko iso sukutila, niin minulle sanottiin suoraan, että eihän se oikeastaan minulle kuulu, kun en kuulu sukuun. Silloin päätin, että en sano ikinä mitään enkä puutu mihinkään. Käyn siellä vain niin, niinkuin kylässä käydään.
Se on toiminut oikein hyvin. Mutta jos kävisi niin, että mies kuolisi, niin silloinhan minä olisin hänen tilallaan jakamattoman kuolinpesän yksi osakas. Koska miehelläni ei ole lapsia.
Olisi aika kamala tilanne minulle. Täytyykin kysyä asiasta jo hyvissä ajoin joltain lakimiehenä, miten voisin siinä tapauksessa menetellä, kun en haluaisi missään nimessä olla osallisena.
Kyseessähän ei olisi perintö, vaan avio-oikeus. Voiko sen olla ottamatta vastaan?
Avio-oikeutta ei ole puolison kuoleman jälkeen.
Perintöä ei tarvi ottaa vastaan.
Paitsi, jos keskinäiseen testamenttiin on näin kirjattu. Meillä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normisettiä. Mutta toki, jos on ongelma, että puoliso omistaa jotain ihan ittelleen, kannattaa ostaa itsellekin ihan oma mökki. Ei tuu sit paha mieli.
Helppo ratkaisu teoriassa, mutta monellako nuorella perheellä on varaa edes yhteen mökkiin, saatikaan kahteen? Miten käy yhteisten kesien, jos toinen mökkeilee sukumökillä ja toinen omallaan? Jotenkin tuntuu, että avioliiton idea ei oikein toteudu tuollaisissa järjestelyissä.
Uskon vakaasti, että hyvää tarkoittavat vanhemmat eivät ymmärrä, millaista määrää hiljaista tuhoa heidän tahtonsa ja varmistelunsa aiheuttavat rakkaalle sukumökilleen. Aivan kuten joku kirjoitti, serkusten määrä lisääntyy ajan saatossa ja idea yhteisestä muuttuu mahdottomaksi.
Eiköhän se ole ihan sen avioparin päätettävissä mikä heidän avioliittoma tarkoitus on. Ja haluavatko he viettää aikaa yhdessä mökillä vai erikseen omillaan tai sukujen mökeillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan perus juttu, että vanhemmat keskinäisessä testamentissaan jättävät lasten puolisot perinnönjaossa ulkopuolelle. Vaikka kaikki olisi nyt hyvin, niin puolet avioliitoista päätyy eroon. Puolison vanhemmat voivat tehdä saman tempun. Hyvässä avioliitossa tuota ei edes huomaa.
Sukumökillä asia realisoituu jo naimisiin mentäessä, ei jonkun vanhemman tai molempien kuollessa yksistä omistajista. Tuossa välissä voi hyvin olla 50 - 60 vuotta. Sukumökissä on useampi omistaja, vanhempien mökissä tavallisesti yksi tai kaksi, joten ei sellaisessa muutenkaan elellä yhdessä aikuisina. Ei kannata sekoittaa perintöjä ja avioehtoja keskusteluun, jossa keskustellaan aivan muusta, joka on sukumökit. Niissä rajoitukset ovat voimassa kaikkien ollessa hengissä ja päivästä yksi.
Vierailija kirjoitti:
Eli mitä tästä kaikesta voi oppia? Jos vanhana haluaa, että pian perillisille siirtyvä mökki olisi oikeast hyvällä ylläpidolla ja käytöllä, ei ehkä kannata rajata mökin käyttömahdollisuuksia.
En todellakaan oppinut mitään tuollaista. Opin sen, että jos lapsen puoliso tuollaisesta valittaa niin myyn mökin sitten kun itse en sitä enää käytä ja käytän rahani itseeni tai vien lapsenlapsia lomille ja tuhlaan heihin.
Tai ehkä voisin ostaa molemmille lapsilleni omat, pienemmät mökit tai tontit joista puolisot ovat suljettuja ulos.
Todellakin jos joku lasten puolisoista alkaa kitisemään tuollaisesta niin teen kaikkeni että sellaiselle mitään ei mene. Rahan perässä kun vain selvästi sellainen on.
Molemmat lapseni onneksi hyvissä varoissa niin ei heistä tarvitse huolehtia sinällään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mieheni kanssa testamentti, jossa on rajattu lastemme puolisot pois siten, että esim. jos tyttäremme eroaa miehestään niin tämä mies ei tule koskaan perimään mitään tyttäremme perintöosuudesta. Yleensäkin testamentissa on usein tapana rajata tällä tavalla perijöiden avo- ja aviopuolisto pois.
Tapa on tavallinen tyttärien kohdalla. Miksi vanhemmat eivät luota tyttäriinsä? Hyvää siinä varmasti halutaan, mutta sekaantumalla tällä tavoin lapsensa elämään ja perhe-elämään se tahto tekee vain hallaa. Ulosrajattu ei koskaan tule tuntemaan itseään sen suvun täysimääräisenä jäsenenä, josta hänet rajataan pois. Se kannattaa pitää mielessä.
Ei kannata ihmetellä, miksi tytär kovin usein saa aivan itse viettää sukunsa juhlia, hautajaisia ja muita asioita, jotka sisältävät rajauksen tehneet vanhemmat. Lasten asiat, kuten ripiltä pääsy, lakkiaiset yms. vietetään tietenkin aivan normaalisti yhdessä (toistenkin poisrajattujen kanssa). Nyt kun tuota miettii, huomaa, että ainoa rajaus mikä näissä oikeasti tapahtuu, on rajaavien vanhempien itsensä ulosrajaaminen lastensa perheistä.
Pelkkää alapeukkua tarkoittaa, että täällä on vanhempia kirjoittajia, jotka ehkä harrastavat rajaamista, eivätkä koskaan miettineet kolikon toista puolta. Hyvä, jos saitte ajattelemisen aihetta, mitä lapsenne tai heidän puolisonsa eivät ota puheeksi.
Päin vastoin. Alapeukuista saa sen kuvan, että täällä on nykyaikaisia ihmisiä jotka kohtelevat tyttäriään ja poikiaan tasa-arvoisesti.
Lisäksi se avio-oikeuden poissulkeminen ei vaikuta sen perintöä saavan pariskunnan elämään mitenkään muuten kuin että se peritty omaisuus on suojassa avioeron sattuessa. Siis jos se pariskunta ei itse asiasta jotain muuta kirjallista sopimusta tee.
Olen eri mieltä ja se mielipide perustuu omaan kokemukseen. Mökkejä on useampi, laskutavasta riippuen ja keskityn tässä kolmeen. Yksi on rajattu sukumökki, yksi on tosien vanhemman mökki ja yksi on oma mökki. Näistä mökeistä yksi rapistuu, yksi pysyy nykytasollaan huolloin ja yhtä kehitellään ja rakennellaan. Yritä arvata, mikä mökki on mikin näistä.
Tunnistan kyllä riskin, että lastemme aviopuolisot pääsevät kiinni mökkiimme ja mökkeihimme, joka on vain toivottavaa, jos kaikki menee hyvin. En halua tietää, miten into mökkeillä ja vähän tehdäkin niillä laantuu, jos tässä kohtaa ilmoittaisimme, että suljemme puolisot pois. Emme kuoltuamme kuitenkaan enää vietä kesiä niissä itse.
Miksi ette luovu osuudestanne siihen rapistuvaan? Sen arvo tuskin paljoa on. Voitte lahjoittaa osat siitä muille osakkaille todennäköisesti ilman mitään veroseuraamuksia, tai ainakin ne olisivat hyvin pieniä.
Itse tuossa tilanteessa voisin jopa maksaa ne verot jotta eroon pääsisin.
Toisen tunteille voi aika vähän, eikä asiaan ole haluakaan. Tehköön sillä mitä parhaaksi näkevät. Itse toivon, että siitä porukasta (lähinnä jälkipolvesta) löytyy uusi isäntä joka puhaltaa uutta tuulta melko jyhkeään perinnepaikkaan aivan hienolla sijainnilla. Olisi harmi, että sellainen rapistuisi enemmän ei oikein kenenkään paikkana. Toivoa on.
Vierailija kirjoitti:
Ainahan perittävästä omaisuudesta rajataan puoliso pois, perintö pidetään perheessä.
En edes ajatellut tuollaista kun perimme mieheni kesätalon. Omistajuus oli miehen mutta me perheenä käytimme normaalisti eli toki maksoin osuuteni asumiskuluista ja pienistä remonttikuluista. Yhteiset rahat niin emme mieti mitä ja kenen.
Samoin olemme mekin kirjanneet omiin testamentteihimme - puolisoilla ei ole osuutta perintöön eikä siitä saatavaan tuloon. Toki jos lapsemme haluaa myydä mökin ja ostaa sillä vaikka veneen molempien nimiin tilanne muuttuu mutta se on sitten hänen tahtonsa.
"Ainahan perittävästä omaisuudesta rajataan puoliso pois, perintö pidetään perheessä."
Puoliso ei siis kuulu perheeseen? Juuri tuo on koko ajattelutavassa se ongelma. Kiva kun se on tuossa niin selkeänä. Itse pidän omaa perhettä perheenäni, en niinkään vanhempieni perhettä yksin ja sitä puolta suvusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käskisin puolison myydä osuuden mökistä. Ostettaisiin oma mökki tai joka kesä vuokramökki eri paikoista.
Sinä määräät, mies tottelee?
Sananvalinta kertoo paljon suomalaisesta nykynaisesta. "Käskisin!" Eivätkä ne itse edes huomaa, miten hallinnoivat miestään. nainen 69 v
Vähän asian sivusta; suomenkieliset ovat muutenkin todella kovia käskemään. Ette itse huomaa jokapäiväisessä elämissänne, miten äärettömän tyly suomenkielinen kielenkäyttö on. Anna suola! Ojenna sokeri! Tule tänne! Aivan tavallinen puhe on käskymuodossa. Suunnilleen kaikkien muiden korvissa se on erittäin töykeää. Onneksi kovin moni ei ymmärrä suomea.
Ei meillä päin vaan. Ehkä et ole valinnut seuraasi riittävän huolella jos tuollainen on normaalia teillä? Meillä pyydetään kauniisti eikä minua ole kukaan oikeastaan koskaan käskenyt aikuisiällä.
Kuten kirjoitin, ette huomaa itsekään. Mene ulos asunnostasi ja kuuntele kanssaihmisiäsi, niin eiköhän aukea.
Höpsis. Minun läheiseni puhuttelevat toisiaan kauniisti.
Sinä nyt vain satut elämään sellaisessa ympäristössä jossa toisia komennellaan ja minä sellaisessa jossa puhutellaan toisia kauniisti. Suomessa ei ole monokulttuuria.
Olen myös asunut yli puolet elämästäni ulkomailla, enkä Suomessa ollessani huomaa mitään komentelua sen enempää kuin kotimaassanikaan.
Onneksi olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Minä en voi ymmärtää miten nämä testamentit ja avioehdot aiheuttaa aina ihmisissä niin suuria tunteita.
Juridinen sopimus siinä kuin se avioliittokin. Saisi olla lakisääteinen niin monelta mielipahalta säästyttäisiin.
Miniän/vävyn poissulkeva testamentti ei tarkoita ainakaan omalla kohdalla huonoja välejä. Mulla on anoppiin hyvät välit, vaikka ei jätä mulle killinkiäkään.
Ahneus, ego, kateus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan perittävästä omaisuudesta rajataan puoliso pois, perintö pidetään perheessä.
En edes ajatellut tuollaista kun perimme mieheni kesätalon. Omistajuus oli miehen mutta me perheenä käytimme normaalisti eli toki maksoin osuuteni asumiskuluista ja pienistä remonttikuluista. Yhteiset rahat niin emme mieti mitä ja kenen.
Samoin olemme mekin kirjanneet omiin testamentteihimme - puolisoilla ei ole osuutta perintöön eikä siitä saatavaan tuloon. Toki jos lapsemme haluaa myydä mökin ja ostaa sillä vaikka veneen molempien nimiin tilanne muuttuu mutta se on sitten hänen tahtonsa.
"Ainahan perittävästä omaisuudesta rajataan puoliso pois, perintö pidetään perheessä."
Puoliso ei siis kuulu perheeseen? Juuri tuo on koko ajattelutavassa se ongelma. Kiva kun se on tuossa niin selkeänä. Itse pidän omaa perhettä perheenäni, en niinkään vanhempieni perhettä yksin ja sitä puolta suvusta.
Mikä siinä on ongelma jos appivanhemmat eivät pisdä sinua perheeseensä kuuluvina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan perittävästä omaisuudesta rajataan puoliso pois, perintö pidetään perheessä.
En edes ajatellut tuollaista kun perimme mieheni kesätalon. Omistajuus oli miehen mutta me perheenä käytimme normaalisti eli toki maksoin osuuteni asumiskuluista ja pienistä remonttikuluista. Yhteiset rahat niin emme mieti mitä ja kenen.
Samoin olemme mekin kirjanneet omiin testamentteihimme - puolisoilla ei ole osuutta perintöön eikä siitä saatavaan tuloon. Toki jos lapsemme haluaa myydä mökin ja ostaa sillä vaikka veneen molempien nimiin tilanne muuttuu mutta se on sitten hänen tahtonsa.
"Ainahan perittävästä omaisuudesta rajataan puoliso pois, perintö pidetään perheessä."
Puoliso ei siis kuulu perheeseen? Juuri tuo on koko ajattelutavassa se ongelma. Kiva kun se on tuossa niin selkeänä. Itse pidän omaa perhettä perheenäni, en niinkään vanhempieni perhettä yksin ja sitä puolta suvusta.
pitäisi olla perintö pidetään suvussa, eikä perheessä - ilmeisesti. En ole tuon kirjoittaja.
Minusta on outoa, että jotain noin paljon harmittaa tuollainen rajaus, ahneusko se siellä pilkistelee? Meillä tyttärien puolisoilla saattaa hyvin olla samat kuviot, emme tiedä, eikä kiinnosta.
Meidän suvussa ei vapaamatkustajia katsota hyvällä. Mökillä kaikki tekee, kaikki lepää, kaikki nauttii tasavertaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mitä tästä kaikesta voi oppia? Jos vanhana haluaa, että pian perillisille siirtyvä mökki olisi oikeast hyvällä ylläpidolla ja käytöllä, ei ehkä kannata rajata mökin käyttömahdollisuuksia.
En todellakaan oppinut mitään tuollaista. Opin sen, että jos lapsen puoliso tuollaisesta valittaa niin myyn mökin sitten kun itse en sitä enää käytä ja käytän rahani itseeni tai vien lapsenlapsia lomille ja tuhlaan heihin.
Tai ehkä voisin ostaa molemmille lapsilleni omat, pienemmät mökit tai tontit joista puolisot ovat suljettuja ulos.
Todellakin jos joku lasten puolisoista alkaa kitisemään tuollaisesta niin teen kaikkeni että sellaiselle mitään ei mene. Rahan perässä kun vain selvästi sellainen on.
Molemmat lapseni onneksi hyvissä varoissa niin ei heistä tarvitse huolehtia sinällään.
Juuri tuollaista määräilevää tyyppiä joka ei osaa päästä irti, eikä luottaa lapsiinsa, ei kukaan lapsen puoliso halua apekseen. Jos ei saa määräillä lapsensa avioliitossa, niin vielä pitää yrittää manipuloida lapsenlapsia. Onneksi tuollaiset taipumukset on havaittu ja asioita käsitellään sen mukaisesti. Toivotan onnea yksinäisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan perittävästä omaisuudesta rajataan puoliso pois, perintö pidetään perheessä.
En edes ajatellut tuollaista kun perimme mieheni kesätalon. Omistajuus oli miehen mutta me perheenä käytimme normaalisti eli toki maksoin osuuteni asumiskuluista ja pienistä remonttikuluista. Yhteiset rahat niin emme mieti mitä ja kenen.
Samoin olemme mekin kirjanneet omiin testamentteihimme - puolisoilla ei ole osuutta perintöön eikä siitä saatavaan tuloon. Toki jos lapsemme haluaa myydä mökin ja ostaa sillä vaikka veneen molempien nimiin tilanne muuttuu mutta se on sitten hänen tahtonsa.
"Ainahan perittävästä omaisuudesta rajataan puoliso pois, perintö pidetään perheessä."
Puoliso ei siis kuulu perheeseen? Juuri tuo on koko ajattelutavassa se ongelma. Kiva kun se on tuossa niin selkeänä. Itse pidän omaa perhettä perheenäni, en niinkään vanhempieni perhettä yksin ja sitä puolta suvusta.
Mikä siinä on ongelma jos appivanhemmat eivät pisdä sinua perheeseensä kuuluvina?
Missä sellaista väitän?
Sama. En sijoittaisi omaa rahaa mutta jos mies haluaa pitää mökin niin pitäköön. Ja jos kiva paikka niin kannattaa sielä itsekkin mökkeillä.