APUA, rahat ihan loppu, laskuja rästissä paljon, miten selviämme?
Olemme eläneet jo vuosia pakkasella, tilit menee, eikä riitä.
Miten saisimme apua?
Talous-ja velkaneuvonnassa käyty, eivät voi auttaa, onnittelivat sitkeydestä ja siitä, ettei luottotiedot ole menneet
ystäviltä ja läheisiltä lainattu rahaa, enää ei voi pyytää
seurakunnalta ei enää voida antaa
Laskuihin on sovittu maksuaikoja ja niitä on osin peruuntunut, koska emme ole saaneet sovitusti maksettua = kerralla erääntynyt koko velka
pikavippejä n. tuhat euroa yhteensä
Takuusäätiöstä ei myönnetä apua, koska maksuvara ei riitä ja emme ole laskeneet maksuja ulosottoon
Huutonetissä kävin kurkkimassa, siellä ei ole huutoja mihinkään, eli mitä siellä voisi myydä, että menisi kaupaksi?
Kirpparipöytä oli, tuloa 70€/vko ja pöytävuokra 30€
Kertokaa viisaita neuvoja
Kommentit (149)
Oikein harmittaa niiden puolesta, jotka vastasivat ajan kanssa ja sydämellään apua tarjoten.
Jospa tästä on sen verran hyötyä, että joku muu sivullinen saa neuvoa siitä miten menetellä omassa tiukassa tilanteessaan. ohis
Joskus 2013-2014 alkaa Euroopan velkakriisin vaikutukset ulottumaan Suomeenkin.
Perheenäidit parhaimpiinsa laittautuneina tulevat baareissa ja tasokkaammissa yökerhoissa juttelemaan pukumiehille. Juttelevat mukavia ja esiintyvät ikäänkuin heidän tapansa tienata extraa olisi maailman normaalein asia nyky Suomessa.
2015-2016 Venäläiset ovat alalla vähemmistö, suomalaisten vallatessa alaa.
Kuule, jos et osaa ja pysty auttamaan itsevarmuudestasi huolimatta, älä heti ole kuittaamassa asiaa provoksi. Lue velkakierteeseen joutuneiden tarinoita ja tutkimuksia.
Halusitko enemmänkin kysellä, kun auttaa?
Jos aloittaja ei pysty hyödyntämään velkaneuvonnan, av-mammojen, marttojen tai kenenkään muun antamia neuvoja, niin sitten asialle ei ole mitään tehtävissä.
Kuten moni meistä on vakuuttanut, paljon pienemmilläkin tuloilla pystyy elämään. Aloittajan ongelma ovat siis liian suuret menot, mitä ne sitten lienevätkin.
Se on selvä, että "alkupääomaa" ei ole ollut, vaan niin asunto kuin opinnot ja muu oman elämän aloitus on pitänyt rahoittaa velalla.
Jossakin vaiheessa homma on lipsahtanut käsistä, eli menoja pitäisi radikaalisti vähentää.
Jos lapsen lääkekulut ovat noin suuret, eikö niihin saa jotain lisätukea.
Hei vastaan nyt vielä kerran: olen tehnyt taulukkolaskelman talous-ja velkaneuvonnassa, samoin takuusäätiön sivuilla.
Sähkölaitos velottaa laskut kulujen mukaan reaaliajassa mittarin mukaan, josta menee suoraan kulutus sähkölaitokselle.
Kiitos ystävällisistä neuvoista ja kärsivällisyydestä. Valitettavasti en ole vielä saanut mitään niin uutta neuvoa, jota en olisi kuullut em. paikoista jo. Olen vieraillut takuusäätiön sivuilla, marttojen sivuilla jne.
Kellään ei ole ap:lle varmastikaan mitään ihmekikkaa, millä rahan saisi riittämään. Sen eteen on tehtävä töitä, joko hankkimalla lisätyötä tai vähentämällä menoja.
Nyt on vain vähennettävä kuluja:
* sähkössä voi säästää: tv:t yms. koko ajan päällä olevat laitteet samaan jakorasiaan, josta saa kytkimellä kokonaan virran pois päiväksi
* energiasäästölamput käyttöön tai ainakin paljon sähköä vievät halogeenivalot pois! Ne ovat hirveä sähkösyöppö!
* Valot aina pois ja saunaa lämmitetään vain tarpeellinen hetki, ei useampaa tuntia putkeen.
* sisälämpötilaa voi ehkä laskea muutaman asteen ja säästätte lämmityskuluissa. Suosituslämpötila on 20-23, joten laskette lämpötilan sinne 20 asteeseen ja käytätte sitten hieman enemmän vaatteita. EHDOTON!
* mikro vie vähemmän sähköä kuin uuni, joten jos ruuan voi lämmittää mikrossa, niin käytäkää sitä.
Muut kulut:
* lehtitilaukset pois ja kirjastoon
* tarkista netti- ja puhelinliittymät: aina pakettimaksu ei ole halvin, ellei käytä koko summaa. (itseni kohdalla minuuttiperusteinen liittymä on halvin) ja kilpailuta nämä!
* kilpailuta sähkö
*kilpailuta vakuutukset! ja mieti mitä vakuutuksia oikeasti tarvitsette: vanhassa autossa ei kannatta pitää kallista kaskoa, koska autosta ei kuitenkaan saisi mitään.
* Jätemaksut kierrättämällä pienemmiksi: vaatii työtä, mutta säästää rahaa!
* kaksi päivää voi aina syödä samaa ruokaa putkeen ja osan voi pakastaa. Itse teen aina vähintään kolme makaronilaatikkovuoallista kerralla kahdelle hengelle: syödään kaksi päivää ja pakasteesta vielä kaksi-neljä päivää lisää myöhemmin.
* leivo sämpylät
* leivälle vain kinkkua tai juustoa, ei kerrosta kaikkea
* ei mehuja, eikä ainkaan tuoremehuja
* vain yksi hedelmä päivässä/henkilö
* aamupalaksi puuroa =halpaa ja terveellistä
* miten ruokailette töissä? Ottakaa kotiruokaa evääksi = halvempaa kuin käydä työpaikkaruokalassa
* myy kaikki tarpeeton pois; mutta ei tarpeellista!
Mitä muuta?
Eräs kaverinikin valittaa jatkuvasti rahattomuutta, mutta joka ikinen viikko esittelee mitä uutta taas osti, kun halvalla sai! Tällä tavalla ei säästy rahaa :) Koska hyvin usein se halvalla ostettu ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
Tiedän, säästäminen on hankalaa, mutta jostain se on pakko aloittaa. Ja hyvin harvoin on tilanne, josta ei voi oikeasti säästää mitään!
Nyt tsemppiä ap, ja otat niskasta kiinni koko perhettä. Itsestänikin kasvoi ihan "normaali", vai kotonani jouduttiin väentämään menoja ja jouduin olemaan ilman merkkifarkkuja jne..
Suurin syy, miksi olette tuossa tilassa AP on varmastikin se, että olette ostaneet omakotitalon. Moni ei tule laskeneeksi, että asuntolainan lisäksi pitää maksaa sähköstä, vedestä, jätehuollosta -nämä ovat monta sataa euroa kuukaudessa sähkölämmitteisessä talossa. Eli jos asuntolaina on vaikkapa 700euroa ja siihen on varaa niin päälle tulee sitten 400euroa tätä muuta kulua. Ja yhtäkkiä asunnon KIINTEÄ kk-maksu onkin se 1100 euroa.
Sitten päälle vakuutukset -omakotitalossa pitää vakuuttaa sekä kiinteistö että irtaimisto erikseen... ja taas on aika eri hintaista kuin vaikkapa kerrostalokolmion kotivakuutus.
Lisäksi omakotitalon asujalla on aina oltava pari tonnia taskussa äkillisiä menoja varten. Lämminvesivaraaja jäätyy, sadevesikaivo menee tukkoon, sähköt tilttaavat... mitä tahansa voi (ja yleensä myös näin käy) sattua.
Lisäksi jos on sitten ostettu auto rahoituksella (Erittäin tyypillistä nykyään) ja jotain muutakin osa-maksulla niin yhtäkkiä se kuukausittainen lyhennys on melkoinen vaikka ei olekaan varsinaisesti törsätty tai ostettu mitään kermavaahdon kuorrutinta tai muuta älytöntä härveliä vaan ihan perustavaraa.
Akuuttiin tilanteeseen ei varmasti ole muita keinoja kuin kirpputori/huuto.net, pullojen kerääminen ja ystäviltä/perheeltä lainaaminen. Lisäksi on sovittava velkojien kanssa maksuaikataulun muutoksista.
Pidemmällä tähtäimellä kehottaisin kyllä myymään omakotitalon ja menemään alkuun vuokralle -vaikka se vuokra olisikin sama, teiltä katoavat ne muut kulut- ja sitten harkitsemaan vuosien päästä asunnon ostoa.
Joku jo sanoikin, että noilla tuloilla voi omakotitalo olla kyllä hieman riskialtis hankinta.
Kiinnittäkää huomiota myös ruokalaskuun -siellä voi säästää satasia kuussa todella helposti!
myös halunnut ihan konkreettisesti yrittää AUTTAA, mutta ap tekee sen aika vaikeaksi, KUN EI SUOSTU KERTOMAAN MITÄÄN FAKTOJA, JOIHIN TARTTUA.
Jos ketjun tarkoitus oli ap:n osalta vain tulla voivottelemaan, niin selvä, mutta jos nyt ihan oikeasti haluat vinkkejä ja perspektiiviä, voisitko ystävällisesti kertoa
a) perheenne koon
b) asuinpaikkakunnan
c) nettotulot (siis KAIKKI tulot)
d) menot kuussaIlman näitä tietoja voidaan toki esittää kommentteja teidän toimintanne, moraalinne, järkenne ynnä muiden nähdäksen aika epäoleellisten seikkojen puolesta ja vastaan mutta kukaan ei nyt oikeasti voi vastata kysymykseesi "apua, mitä tässä voi tehdä?".
Yllä oleviin kysymyksiin vastaamalla voit oikeasti saada jotain rakentavia kommenttejakin, neuvoja jotka saattavat auttaa pidemmällä aikavälillä. Lisäksi, jos haluat vinkkejä akuuttiin apuun, kannattaa ehkä miettiä ja kertoa myös se, millaista irtainta omaisuutta teillä on, mitkä ovat perheenne ajalliset resurssit ja mitä taitoja teillä on (irtainta voi yrittää myydä ja lisätuloja voi yrittää hankkia keikkatöillä).
Vaikutat enemmänkin salapoliisilta, joka epätoivoisesti haluaisi pikemminkin tietää kuka on kyseessä, joku sukulainen tai naapuri kenties???
Mitä sinä noiden tietojen perusteella pystyisit konkreettisesti tekemään? -et yhtään mitään!
noihin kertoa omaansa vastaavan paikkakunnan, vaikka ei just sitä oikeaa, ja lasten määrää lisätä/vähentää yhdellä, tai kertoa vaikka että 3 poikaa ja 2 tyttöä, vaikka kaikki olisi poikia.
Ei nyt tyhmä tarvitse olla.
POintti noissa kyselyissä vaan on se, että ulkopuolinen voisi aika helposti sanoa omasta näkökulmastaan, mikä ap:n perheen rahankäytössä mättää. KOska joku mättää, jos ruokalaskukin on muka vain 500 e kuussa, eikä 2900e tuloista+ lapsilisistä riitä edes 400 e lainan korkoihin. Vaikka kuinka menisi 120 e ulosottoon.
ELi ap vaan märisee täällä, mutta ei halua oiekasti apua, kunhan vaan märisee.
Meille kyllä tulee sähkölasku joka ikinen kuukausi, joten siinä meni arviointisi huti. Sähkönsiirtohinta nosti sähkölaskuja 1/3 viime vuonna. Niin tällä hetkellä maksamme pelkkää korkoa ja heti tammikuusta lähtien korko + lyhennys, mikäs tässä on nyt niin vaikeaa ymmärtää? Hei sanoinko, että jätemaksuja menee 100€/kk? tarkoitin kyllä tonttivuokraa. Huokaus on lähinnä nimimerkki, koska olen saanut paljon vastauksia ja yritän niihin vastailla tässä parhaani mukaan. Ja meillä on iso perhe, joten satunnaisesti vaatteisiin, pakollisiin urheiluvälineisiin koulussa+ lasten polkupyöriin (myuös kirppareilta ostettuina) ja iltapäivähoitomaksuihin menee myös rahaa. Anteeksi jos en ole kerralla muistanut kaikkia menoja luetella. Ja huomioithan myös, että maksamme pois noita vanhoja joustoluottja yhteensä 250€/kk. Yhdellä lapsista lääkitys joka kuukausi 40€ ja myös lääkkeitä menee jos joku sairastuu. Kiitos sinulle, että olet jaksanut paneutua näin huolella tilanteeseemme, vaikuttaa siltä, että välität todella! :)
Sehän tässä saa ihmiset kimpaantumaan, kun et anna kerralla kunnon tietoja lainoista, kuukausittaisista menoista ja tuloista. Tietoja tulee tipoittain ja ne muuttuvat matkalla! Sitten kun tästä huomauttaa niin itse hermostut. Kukaan ei voi antaa sinulle mitään vinkkejä miten säästää, kun et itse ensin kerro kunnolla menoja ja tuloja. Kun ne näkisi, osaisi neuvoa mistä säästää ja mitä tässä tilanteessa voi tehdä. Jos ensin sanot esim. että korkoihin menee 750/kk ja monta viestiä menee tämän asian pohtimiseen ja saivarteluun, on se ihan turhaa. Kun myöhemmin kerrot että korot olikin 400 vai mitä ne oli ja loput 350 lyhennystä, jota ette ole maksaneet. Eli aloita nyt listaamalla paperille tulot: 2900 lapsilisät ? menot 750 lyhennys+korot tonttivuokra 100 lääkkeet 40 vanhat joustoluotot 250 iltapäivähoito ? ruokalasku ? vakuutukset ? harrastukset ? jne jne Muuten tuosta tilanteesta ei saa kukaan, sinäkään selvää!
Hei ei ne ole muuttuneet, itse vain et ole tunnekuohuksissasi lukenut niitä huolellisesti. Tarkkuutta nyt peliin..jos huolellisti nyt luet läpi ainakin ruokamenot olen kerran laittanut, samoin vakuutukset, sähköt sekä harrastuksetkin, joten älä nyt hermostu. päivähoito riippuen hoitopäivistä iltapäivähoidossa 30-50€/kk vesilasku n.70€/kk
Sinua on monta kertaa pyydetty listaamaan tulot ja menot. Ei kukaan jaksa alkaa poiminaan niitä sieltä täältä yli 100 viestin joukosta, kun koko ajan lisäät jotakin menoja etkä anna kunnolla tietoja. Jos viitsisit kirjoittaa kerralla tuon jo kerran velkaneuvonnassa tehdyn listan, niin kaikki saisivat paremman käsityksen tilanteesta ja osaisivat neuvoa.
Mutta todellakin mä lopetan tähän. Tuolla asenteella kun olet ollut velkaneuvonnassa ym. etkä vieläkään ymmärrä miten saat talouden tasapainoon, niin ei kukaan voi auttaa. Huokailet vaan ja väität vastaan ihan asiallisiin neuvoihin ja kysymyksiin. Jatka huokailuasi.
Hei vastaan nyt vielä kerran: olen tehnyt taulukkolaskelman talous-ja velkaneuvonnassa, samoin takuusäätiön sivuilla.
Sähkölaitos velottaa laskut kulujen mukaan reaaliajassa mittarin mukaan, josta menee suoraan kulutus sähkölaitokselle.
Kiitos ystävällisistä neuvoista ja kärsivällisyydestä. Valitettavasti en ole vielä saanut mitään niin uutta neuvoa, jota en olisi kuullut em. paikoista jo. Olen vieraillut takuusäätiön sivuilla, marttojen sivuilla jne.Kellään ei ole ap:lle varmastikaan mitään ihmekikkaa, millä rahan saisi riittämään. Sen eteen on tehtävä töitä, joko hankkimalla lisätyötä tai vähentämällä menoja.
Nyt on vain vähennettävä kuluja:
* sähkössä voi säästää: tv:t yms. koko ajan päällä olevat laitteet samaan jakorasiaan, josta saa kytkimellä kokonaan virran pois päiväksi
* energiasäästölamput käyttöön tai ainakin paljon sähköä vievät halogeenivalot pois! Ne ovat hirveä sähkösyöppö!
* Valot aina pois ja saunaa lämmitetään vain tarpeellinen hetki, ei useampaa tuntia putkeen.
* sisälämpötilaa voi ehkä laskea muutaman asteen ja säästätte lämmityskuluissa. Suosituslämpötila on 20-23, joten laskette lämpötilan sinne 20 asteeseen ja käytätte sitten hieman enemmän vaatteita. EHDOTON!
* mikro vie vähemmän sähköä kuin uuni, joten jos ruuan voi lämmittää mikrossa, niin käytäkää sitä.
Muut kulut:
* lehtitilaukset pois ja kirjastoon
* tarkista netti- ja puhelinliittymät: aina pakettimaksu ei ole halvin, ellei käytä koko summaa. (itseni kohdalla minuuttiperusteinen liittymä on halvin) ja kilpailuta nämä!
* kilpailuta sähkö*kilpailuta vakuutukset! ja mieti mitä vakuutuksia oikeasti tarvitsette: vanhassa autossa ei kannatta pitää kallista kaskoa, koska autosta ei kuitenkaan saisi mitään.
* Jätemaksut kierrättämällä pienemmiksi: vaatii työtä, mutta säästää rahaa!
* kaksi päivää voi aina syödä samaa ruokaa putkeen ja osan voi pakastaa. Itse teen aina vähintään kolme makaronilaatikkovuoallista kerralla kahdelle hengelle: syödään kaksi päivää ja pakasteesta vielä kaksi-neljä päivää lisää myöhemmin.
* leivo sämpylät
* leivälle vain kinkkua tai juustoa, ei kerrosta kaikkea
* ei mehuja, eikä ainkaan tuoremehuja
* vain yksi hedelmä päivässä/henkilö
* aamupalaksi puuroa =halpaa ja terveellistä* miten ruokailette töissä? Ottakaa kotiruokaa evääksi = halvempaa kuin käydä työpaikkaruokalassa
* myy kaikki tarpeeton pois; mutta ei tarpeellista!
Mitä muuta?
Eräs kaverinikin valittaa jatkuvasti rahattomuutta, mutta joka ikinen viikko esittelee mitä uutta taas osti, kun halvalla sai! Tällä tavalla ei säästy rahaa :) Koska hyvin usein se halvalla ostettu ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
Tiedän, säästäminen on hankalaa, mutta jostain se on pakko aloittaa. Ja hyvin harvoin on tilanne, josta ei voi oikeasti säästää mitään!
Nyt tsemppiä ap, ja otat niskasta kiinni koko perhettä. Itsestänikin kasvoi ihan "normaali", vai kotonani jouduttiin väentämään menoja ja jouduin olemaan ilman merkkifarkkuja jne..
Meille kyllä tulee sähkölasku joka ikinen kuukausi, joten siinä meni arviointisi huti. Sähkönsiirtohinta nosti sähkölaskuja 1/3 viime vuonna. Niin tällä hetkellä maksamme pelkkää korkoa ja heti tammikuusta lähtien korko + lyhennys, mikäs tässä on nyt niin vaikeaa ymmärtää? Hei sanoinko, että jätemaksuja menee 100€/kk? tarkoitin kyllä tonttivuokraa. Huokaus on lähinnä nimimerkki, koska olen saanut paljon vastauksia ja yritän niihin vastailla tässä parhaani mukaan. Ja meillä on iso perhe, joten satunnaisesti vaatteisiin, pakollisiin urheiluvälineisiin koulussa+ lasten polkupyöriin (myuös kirppareilta ostettuina) ja iltapäivähoitomaksuihin menee myös rahaa. Anteeksi jos en ole kerralla muistanut kaikkia menoja luetella. Ja huomioithan myös, että maksamme pois noita vanhoja joustoluottja yhteensä 250€/kk. Yhdellä lapsista lääkitys joka kuukausi 40€ ja myös lääkkeitä menee jos joku sairastuu. Kiitos sinulle, että olet jaksanut paneutua näin huolella tilanteeseemme, vaikuttaa siltä, että välität todella! :)
Sehän tässä saa ihmiset kimpaantumaan, kun et anna kerralla kunnon tietoja lainoista, kuukausittaisista menoista ja tuloista. Tietoja tulee tipoittain ja ne muuttuvat matkalla! Sitten kun tästä huomauttaa niin itse hermostut. Kukaan ei voi antaa sinulle mitään vinkkejä miten säästää, kun et itse ensin kerro kunnolla menoja ja tuloja. Kun ne näkisi, osaisi neuvoa mistä säästää ja mitä tässä tilanteessa voi tehdä. Jos ensin sanot esim. että korkoihin menee 750/kk ja monta viestiä menee tämän asian pohtimiseen ja saivarteluun, on se ihan turhaa. Kun myöhemmin kerrot että korot olikin 400 vai mitä ne oli ja loput 350 lyhennystä, jota ette ole maksaneet. Eli aloita nyt listaamalla paperille tulot: 2900 lapsilisät ? menot 750 lyhennys+korot tonttivuokra 100 lääkkeet 40 vanhat joustoluotot 250 iltapäivähoito ? ruokalasku ? vakuutukset ? harrastukset ? jne jne Muuten tuosta tilanteesta ei saa kukaan, sinäkään selvää!
Hei ei ne ole muuttuneet, itse vain et ole tunnekuohuksissasi lukenut niitä huolellisesti. Tarkkuutta nyt peliin..jos huolellisti nyt luet läpi ainakin ruokamenot olen kerran laittanut, samoin vakuutukset, sähköt sekä harrastuksetkin, joten älä nyt hermostu. päivähoito riippuen hoitopäivistä iltapäivähoidossa 30-50€/kk vesilasku n.70€/kk
Sinua on monta kertaa pyydetty listaamaan tulot ja menot. Ei kukaan jaksa alkaa poiminaan niitä sieltä täältä yli 100 viestin joukosta, kun koko ajan lisäät jotakin menoja etkä anna kunnolla tietoja. Jos viitsisit kirjoittaa kerralla tuon jo kerran velkaneuvonnassa tehdyn listan, niin kaikki saisivat paremman käsityksen tilanteesta ja osaisivat neuvoa.
Mutta todellakin mä lopetan tähän. Tuolla asenteella kun olet ollut velkaneuvonnassa ym. etkä vieläkään ymmärrä miten saat talouden tasapainoon, niin ei kukaan voi auttaa. Huokailet vaan ja väität vastaan ihan asiallisiin neuvoihin ja kysymyksiin. Jatka huokailuasi.
Ajattelitko ihan tosissasi, että ap ja kaikki muut samassa tilantessa olevat saavat tämän ketjun jälkeen taloutensa kuntoon? mitä nuo neuvot auttavat hetkessä?? mistä sinä tiedät hyödynnettäkö täällä annettuja neuvoja? itse et ole kyllä antanut yhtään ainutta neuvoa, kunhan jauhat samaa skeidaa koko ajan.
meillä on ihan sama lainan lyhennys. Jos siis 2900e saatte nettona, lainan jälkeen teillä on 2150e. Voisi ajatella seuraavasti:
-puhelimet yhteensä n. 50e (jos enemmän, on syytä karsia...)
-ruoka n. 600e jos ei kummemmin pihistellä
-sähkö n. 150e keskimäärin
-joka kuukausi jemmaan 200e tv-lupaa, jätemaksua ja vakuutuksia varten
-työmatkat 200e
Ja, tadaa, tämä kaikki tekee 1200e. Teille pitäisi jäädä melkein tonni vaatemenoihin ja muuhun tarvehankintaan, jota ei mitenkään voi olla paria sataa kuussa enempää. Jos on, kannattaa miettiä, mikä on tarpeen... Ja oliko teillä vielä lapsilisät lisäksi??
Minne ihmeessä te työnnätte ne rahat?? Minä olen hoitovapaalla ja mies tienaa nettona yksin tuon, minkä te kaksin, eikä meidän tarvitse miettiä ollenkaan rahan riittämistä. Ja lainat on 720e, lisäksi kaksi lasta ja koira, kaksi autoa...
tai onneksi aloitin aloittamisen jo lokakuussa.
Mä kävin koko asunnon läpi, ihan joka ikisen laatikon, henkarin jne jne ja laitoin 300 kohdetta huutikseen, puolet miehen tunnukselle ja puolet mulle.
Myin niitä koko lokakuun, sitten vikaksi viikoksi laitoin kaikkiin osta heti hinnat ja tosi alhainen hinta.
Ihan roinasta, siis arvottomasta tavarasta sain lähes 3 tonnia rahaa. Kaikki olivat meille turhia ja tarpeettomia. Toisen roska on toisen aarre.
Tällä tavalla sain kuitattua kaikki maksamattomat laskut ja jouluksikin jäi vähän rahaa.
Suosittelen että käyt kodin kunnolla läpi, jopa käytetyt villasukat menivät kaupaksi.
nyt, ensi vuonna ei tule tarkastajia. Säästöä tulee reippaasti.
täällä kukaan voi antaa mitään konkreettisia neuvoja kun ei kukaan tiedä mihin ap rahansa lykkää. En oikein käsitä että otsikkonakin on APUA ja sitten kun sitä tarjotaan ja pyydetään lisätietoja niin niitä ei kuitenkaan anneta.
Jos tiedettäisiin, että ap tilaa kahta lehteä, maksaa autolainaa ja lapsia on 5 joista 3 alaikäistä ja 2 17-vuotiasta (jotka btw saisivat kyllä esim opintotukea vaikka eivät lapsilisää saisikaan) ja että koko perhe käy joka lauantai Fransmannissa syömässä pitkän kaavan mukaan, niin johan tässä pystyisi ohjeistamaan paremmin.
Mutta kun tiedossa ei ole edes lapsien määrää eikä perheen kuukausituloja niin vittuakos tässä sitten ketään auttamaankaan.
kuin menojen karsiminen. Niinpä meillä mies alkoi tehdä ylitöitä säännöllisesti ja pärjäämme niukin naukin ja saamme sentään laskut maksettua.
Yleensä siinä vaiheessa kaikki kun apua alkaa tarvitsemaan on kaikki ylimääräiset menot jo karsittu. Ei tule lehtiä eikä makseta tv-lupaa ja puuroakin syödään jo yli oman ja lapsien sietokyvyn.
Laita ap talo myyntiin ja hommaa lisätyötä. Sitten muutatte vaan kerrostaloon ja rahahuolet helpottavat kummasti.
3000e???? Lastenvaatteet ei mene kaupaksi kuin paketteina ja niistäkin hinnaksi tulee jotain 1e/vaate. Aikuisten vaatteet ei mene kaupaksi ollenkaan. Eipä mulla paljon muuta myytävää olekaan, jotain ihan roinaa ehkä.
tai onneksi aloitin aloittamisen jo lokakuussa.
Mä kävin koko asunnon läpi, ihan joka ikisen laatikon, henkarin jne jne ja laitoin 300 kohdetta huutikseen, puolet miehen tunnukselle ja puolet mulle.
Myin niitä koko lokakuun, sitten vikaksi viikoksi laitoin kaikkiin osta heti hinnat ja tosi alhainen hinta.
Ihan roinasta, siis arvottomasta tavarasta sain lähes 3 tonnia rahaa. Kaikki olivat meille turhia ja tarpeettomia. Toisen roska on toisen aarre.Tällä tavalla sain kuitattua kaikki maksamattomat laskut ja jouluksikin jäi vähän rahaa.
Suosittelen että käyt kodin kunnolla läpi, jopa käytetyt villasukat menivät kaupaksi.
voisi joskus selventää, mitä ne "epäonniset tilanteet", joiden kohdatessa laskut alkavat kertyä, ovat, niin voisi olla enemmän ymmärrystä ja tukea tarjolla. Itsellenikin on sattunut kaikenlaista rahatilanteeseen vaikuttavaa (mm. työttömyys), mutta silti en ole toistaiseksi joutunut yhtä pahaan jamaan kuin nämä AV:n talousvaikeuksista valittavat mammat. Joten jospa ketjuissa edes JOSKUS kerrottaisiin tilanteista enemmänkin kuin "kaikenlaista, jota en nyt tässä lähde ruotimaan, on sattunut, joten olemme korviamme myöten veloissa", niin ehkä vastauksetkin voisivat olla asiallisempia. Ja jospa ketjujen aloittajatkin suhtautuisivat niihin asiallisiin neuvoihin ja vinkkeihin jollain muullakin asenteella kuin keksimällä sata epämääräistä syytä, miksi jotain säästöniksiä ei voi noudattaa, niin neuvojen keksiminenkin voisi innostaa enemmän.
En ymmärrä näitä tämän ketjun negatiivisia viestejä. Ilmeisesti kellään heistä ei ole kokemusta siitä, miten laskuja voi alkaa jonkun epäonnisen tilanteen kohdatessa kertyä (ei ole minullakaan mutta tunnen tuota puolta työni puolesta) :(. Itse en lukemani jälkeen keksi kuin ruokaostoksissa säästämisen. Hernekeittoa, juuressosekeittoja, perunaa, näkkäriä, kaaliruokia, leivät itse leipoen, hedelmät vain alennuksella....Ruokaostoksissa voi saada helpostikin pari sataa euroa kuussa säästettyä. Se edellyttää tietysti sitä, että kaikki perheessä sitoutuvat siihen.
Lapset sairastuvat juuri silloin kun tulot ovat pienimmillään. Kolmelta lapselta 7 hoitopäivää keskussairaasalla + päiväkirurginen maksu jokaisesta (korvien putkitus, nielu- ja kitarisan poisto) tekee yli tuhat euroa. Kun sitä ennen on oltu infektiokierteessä, niin että jokaiselle lapselle on kuukauden aikana määrätty yhteensä 7 antibioottikuuria + Pamolit ja se että on joutunut olemaan palkattomalla sairaan lapsen hoitovapaalla ja sairastuu itse keuhkokuumeeseen ja joutuu sairaalaan. + muut perusmaksut jotka menevät joka kuukausi ja lapsille maksullinen hoitaja siksi aikaa kun äiti sairaalassa. Siirrät esim vakuutus ja puhelinlaskujen eräpäivää että saat apteekista lasten lääkkeet, siirrät sairaalamaksun eräpäivää ja maksat osissa sitä. Saat pienemmän palkan koska olet ollut palkattomalla. Näin kävi meille ja nyt minulla tili 15 e miinuksella koska rahat eivät riittäneet.
kertomatta kuinka monta lasta heillä on???
kertomatta ketä ne velkojat on jotka ei suostu eräpäivien siirtoihin yms??
Mä en usko tähän juttuun ollenkaan paitsi jos heillä on enemmän kuin 7 lasta jonka vuoksi jokainen kauppareissu on 400€.Toisaalta sillonhan lapsilisätkin on hurjat.
Mihin heidän rahat menee????
mutta koskaan tällaisen ketjun aloittajalle ei kelpaa mikään vinkki. On totta ettei kaikki neuvot käy kaikille, mutta kun näille ei muka mikään toimi! Paljon helpompaa on surkutella ja sääliä itseään.
Ainoa mitä tällainen surkuttelija haluaa, on tieto missä on ehtymätön rahasampo. Voin kertoa vastauksen: SELLAISTA EI OLE OLEMASSAKAAN!!
Juuri niin, tapu, tapu, myönnä tappiosi auttajana! Auttaja uupuu itse, haha haa.