US: Puheenvuoro: 589 euroa tai kadulle? Valtio antaa n.4 kuukautta aikaa etsiä asunnon, jota ei ole
Asetus tulee voimaan jo 1. joulukuuta 2026 ja sitä aletaan soveltaa toimeentulotukeen 1. tammikuuta 2027. Käytännössä puhutaan noin neljän kuukauden ajasta siitä, kun päätös julkaistiin, siihen, kun uusi järjestelmä alkaa vaikuttaa toimeentulotuen asumismenoihin. 4 kuukautta löytää asunto, jota järjestelmän mukaan vaaditaan. Mutta kun katsoo todellisia vuokramarkkinoita, herää yksi ilmeinen kysymys:
Onko kukaan ennen päätöksen tekemistä tarkistanut, löytyykö niitä asuntoja lainkaan?
Vuonna 2027 yksin asuvan hyväksyttävien asumismenojen yläraja Tampereella on 589 euroa kuukaudessa.
Koko Tampereen kaupungin alueelta löytyi 14 asuntoa. Jäljelle jääneiden joukossa oli soluasuntoja ja lyhytaikaisia vuokrasuhteita. Kun tarkastellaan asuntoja, joissa ihminen voisi todella asua itsenäisesti ja pysyvästi, vaihtoehtoja jää käytännössä vain muutamia. Samaan aikaan Tampereella on noin lähes 24 000 perustoimeentulotukea saavaa ihmistä.
Tämä on ehkä koko uudistuksen käsittämättömin kohta. Aikaa annetaan 4kk. Jos markkinoilla on muutama asumisnormin mukainen asunto ja samaan aikaan mahdollisesti suuri määrä ihmisiä tarvitsee sellaisen, ongelmaa ei ratkaista käskemällä kaikkia hakemaan asuntoja yhtä aikaa. Yksi asunto ei riitä tuhansille ihmisille. Tämä ei ole poliittinen mielipide. Tämä ei ole asennekysymys. Tämä ei ole kysymys siitä, osaako toimeentulotuen saaja hallita elämäänsä. Kyse on matematiikasta! Ihmiselle annetaan tehtävä, jonka ratkaisemiseen hänellä ei ole valtaa.
Ihminen voi tehdä kaiken oikein. Hän voi hakea jokaista asuntoa. Hän voi lähettää kymmeniä tai satoja hakemuksia. Hän voi todistaa Kelalle etsineensä. Hän voi laajentaa hakualuetta. Hän voi yrittää kaikkensa. Mutta hänellä ei ole valtaa päättää, että asuntoja olisi vapaana. Hänellä ei ole valtaa päättää, että vuokranantaja valitsee juuri hänet. Hänellä ei ole valtaa päättää, että vuokra laskettaisiin. Ja ennen kaikkea hänellä ei ole valtaa luoda markkinoille asuntoja. Tässä on se uudistuksen kaikkein vaarallisin ajatus: Järjestelmä voi asettaa ihmiselle velvollisuuden tehdä jotain, vaikka järjestelmä ei pysty osoittamaan, että sen vaatima vaihtoehto on todellisuudessa olemassa.
Kuuluuko vähävarainen mielestäsi kadulle jos hän ei löydä 4 kuukaudessa uutta asuntoa? Huhtikuussa on vielä kylmää ainakin pohjoisessa. Vahva ja välittävä Suomi.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustuslaki takaa oikeuden valita kotipaikkansa, perustuslaki ei takaa sitä, että yhteiskunta tästä valinnasta maksaa. Koko maassa näyttää olevan vähän yli 2000 asuntoa, joissa vuokra jää alle 500 e/kk ja maakunnissa tuhansia lisää, niistä vain ei Vuokraovessa ilmoitella.
Joskus 70 vuotta sitten oli ihan normaalia, että kaksi toisilleen tuntematonta jakoi kaksion, koska yhteiskunta ei tukenut ylikallista asumista. Miksi asuntolatyyppiset ratkaisut eivät nyt kelpaa, miksi kuvitellaan, että muiden tehtävänä on maksaa Kalasataman kämppäni?
Korjaus: nykyaikanakin on ihan normaalia, että työssäkäyvät aikuiset jakavat kaksion tai kolmion. Kaikissa vähänkään isommissa Euroopan kaupungeissa näin, samoin Yhdysvalloissa.
Kimppakämpässä asuminen on normaalia.
Nuorena kyllä, mutta tuskin sitäkään koko elämäänsä jaksaa!
3703kpl tuli noita vastaan kun etuovessa kävin. Siitä vain valitsemaan. Ja ei, työttömän ei ole pakko asua Tampereen keskustassa.