Turvallisissa ympäristöissä kasvaneet olettavat, että ihmiset käyttäytyvät ymmärtäväisemmin, jos kertoo traumoistaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.

Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."

 

 

Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.

Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.

Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.

Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.

Juuri tuo asenne ärsyttää näissä traumatisoituneissa ihmisissä. Et voi pakottaa ketään kuuntelemaan sitä jatkuvaa ulinaa ja uhriutumista. Yritä nyt ymmärtää. Säästä se osasto terapeutille ja jätä muut ihmiset rauhaan 

 

Jokaisella on traumoja, mutta muut eivät ole niin itsekeskeisiä että rypisivät niissä joka ainoa hetki ja vaatisivat liikoja myös ympäroiviltä ihmisiltä. Ei mikään ihme, että tunnet itsesi sysätyn syrjään ongelminesi. Ongelmiisi auttaisi lisäksi kaikkein eniten, jos voisit viettää ihan normaalia aikaa muiden ihmisten kanssa ja jutustella ihan kokonaan muista asioista 

Ei kukaan pakota. On ihmeellistä, että suutut noin paljon asiasta, joka on täysin vapaaehtoista. Sinulla on ihan täysi oikeus määritellä omat rajasi ja jos sen kanssa on hankalaa, voit aina itsekin kääntyä ammattiavun puoleen, joka auttaa sinua pitämään rajoistasi kiinni.

Se, että sinä saat ihmiset raivoihinsa jo keskustelupalstalla kertoo vain siitä, mitä ne ajattelevat sinusta omissa mieleissään, mutta eivät vain  kohteliaisuuttaan sitä ilmaise julkisesti 

Mieti vaihteeksi muita ihmisiä. Ystävyys ei ole yksisuuntaista 

Kenet hän on saanut raivoihinsa? Ei minua ainakaan. 

Sinun kannattaisi ihan oikeasti miettiä miksi olet raivoissasi. Tunne-elämältään edes auttavasti stabiili osaisi jättää tällaiset aiheet, jotka aiheuttavat raivoa, ilman huomiota. Se, että sinä hakeudut tänne raivoamaan, kertoo ihan vain sinun omista ongelmistasi.

Ihmiset jaksavat usein suhtautua empaattisemmin jonkun vääntyneeseen jalkaan kuin murtuneeseen mieleen. Fyysisiä vaivoja on monesti helpompi ymmärtää, kun ne ovat usein paljain silmin selvemmin nähtävissä.

Yksinkertaiselle ihmiselle näin, varsinkaan jos ei näe pinnan alle vaikka tuntisi. 

Terapiasta sain ison avun ja nykyään en kerro kenellekään uudelle henkilölle itsestäni juuri mitään

Vierailija kirjoitti:

Verkossa et koskaan tiedä keitä ne muut on ja millä motiiveilla, täälläkin näkee paljon ihan rikollisia ja kiusaajien kommentteja. Etsisin luotettavia ihmisiä oikeaan live-elämään. Tämä sitä ei koskaan ole. 

Totta kai kannattaa etsiä hyviä ja luotettavia ihmisiä omaan elämään. Valitettavasti vain monelta ne yrityksistä huolimatta jäävät puuttumaan. Yksinäisyys on iso ongelma muillakin kuin traumatisoituneilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa, itse olen kokenut tuota lyömäaseena käyttöä toiselta traumatisoituneelta. 

Se että on traumatisoitunut ei tarkoita sitä, että sen myötä automaattisesti saisi jotenkin paremmat valmiudet ymmärtää ja tukea muita. Ihmisellä voi olla niin paljon tekemistä itsensä kanssa, että hyvä jos kykenee edes itsestään huolehtimaan.

Pitää muistaa myös, että harva ihminen säästyy elämästä kokonaan ilman traumoja ja traumatisoituneen ihmisen on hyvin raskasta kuunnella muiden traumoja, ikään kuin ne olisivat jotenkin parempia traumoja kuin omat. Moni kokee myös traumoista kertomisen vellomisena, itsesäälinä ja valittamisena, mitä se usein onkin 

Jep. Tämä on raskasta. Moni jää jumiin näihin vaikeisiin lapsuuksiinsa ja sillä verukkeella ratsastetaan vielä aikuisiällä. Vähätellään muiden kokemuksia, koska itsellä on se pahin. 
 

Eiväthän ihmiset missään asiassa ole ikinä keskenään täysin samalla viivalla. Onnea sinulle, jos traumat eivät sinua vaivaa.

Eiköhän jokainen aikuisikään asti elänyt ole ehtinyt saada jo kontaktia traumatisoiviin asioihin ja menetyksiin.

Toiset pitävät niistä enemmän meteliä kuin toiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa, itse olen kokenut tuota lyömäaseena käyttöä toiselta traumatisoituneelta. 

Se että on traumatisoitunut ei tarkoita sitä, että sen myötä automaattisesti saisi jotenkin paremmat valmiudet ymmärtää ja tukea muita. Ihmisellä voi olla niin paljon tekemistä itsensä kanssa, että hyvä jos kykenee edes itsestään huolehtimaan.

Pitää muistaa myös, että harva ihminen säästyy elämästä kokonaan ilman traumoja ja traumatisoituneen ihmisen on hyvin raskasta kuunnella muiden traumoja, ikään kuin ne olisivat jotenkin parempia traumoja kuin omat. Moni kokee myös traumoista kertomisen vellomisena, itsesäälinä ja valittamisena, mitä se usein onkin 

Jep. Tämä on raskasta. Moni jää jumiin näihin vaikeisiin lapsuuksiinsa ja sillä verukkeella ratsastetaan vielä aikuisiällä. Vähätellään muiden kokemuksia, koska itsellä on se pahin. 
 

Eiväthän ihmiset missään asiassa ole ikinä keskenään täysin samalla viivalla. Onnea sinulle, jos traumat eivät sinua vaivaa.

Eiköhän jokainen aikuisikään asti elänyt ole ehtinyt saada jo kontaktia traumatisoiviin asioihin ja menetyksiin.

Toiset pitävät niistä enemmän meteliä kuin toiset.

Puppua. Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti. Usein huono-osaisuus kasautuu ja se voi altistaa uusille traumaattisille kokemuksille.

Vierailija kirjoitti:

Terapiasta sain ison avun ja nykyään en kerro kenellekään uudelle henkilölle itsestäni juuri mitään

En minäkään, mutta se on sitten herättänyt työpaikoilla selän takana keskustelua miksi on niin sulkeutunut.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?

Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.

Taidat tarkoittaa ymmärtämisellä sitä, että jaksat kohteliaan oloisesti kuunnella kuinka joku kertoo elämänsä romahtaneen pommi-iskun seurauksena, mutta et jaksa ymmärtää miksi tämä henkilö yhä kärsii pelkotiloista, vaikka aikaa on kulunut.

En taida.

Jos ymmärrät kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia traumatisoitumisella voi olla henkilön elämään, miten silloin pyrit olemaan toisen tukena?

Riippuu siitä kuka se toinen on. Läheisen ohjaisin hoitoon ja pyrkisin aina välillä toimimaan kuuntelevana korvana (en jatkuvasti tietenkään). Jollekin yhdentekevälle kollegalle sanoisin etten halua kuulla enempää sillä en voi auttaa.

Hoitoon on helppo kehottaa hakeutumaan. Se ei ole varsinaista auttamista. Kyllä nämä ihmiset itsekin yleensä tietävät jonkin olevan pielessä, jos on koko ajan paha olo. Avun saaminen vain on vaikeaa ja se vaatii todella paljon henkilöltä, joka on jo lopussa. Moni on jo hoidon piirissä mikäli hoitoa ylipäätään on tarjolla. 

Miten huomioit arjessa traumasta johtuvat läheisen vireystilan vaihtelut?

En nyt oikein tiedä, mitä kysymykselläsi haet. Mulla on ystävä, jolla on vuosikymmeniä ollut vakava masennus. Taustalla traumat. Huomioin hänen vireystilansa vaihtelut siten, että jos hän ei halua/jaksa/pysty lähtemään vaikka ulos kävelylle tai paikalliseen pizzalle, niin mulle se on ihan ok. Ymmärrän, että joskus hän lähtee ja joskus ei. Ja siis hän voi ihan suoraan sanoa mulle, että nyt en jaksa. En pahoita mieltäni siitä vaan ymmärrän.

Oikeasti se ei tämän enempää monesti vaadi. 

Itse sairastin äkäisen fyysisen sairauden, joka vei elämästäni pari vuotta. Tänä aikana ystävilleni oli ihan itsestään selvyys, että välillä jaksoin paremmin ja välillä huonommin.  Ei kukaan loukkaantunut siitä, että jouduin perumaan sovitun menon viime tipassa kun oloni huononi tai en jaksanut aina vastailla puheluihin ja viesteihin. En ymmärrä miksi mieleltään sairastuneeseen ihmiseen pitäisi suhtautua eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.

Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.

Miksi sinun päänsisäisen maailmasi pitäisi kiinnostaa ketään muuta paskaakaan?

"yleisesti ihmiset ovat hyväntahtoisia tousiaan kohtaan", näin viisaat sanovat.

Sinisilmäisesti tuohon uskotaan, mutta ne petomaiset heikkouksiin tarttuvat raatelijat iskevät kiinni heti kun tilaisuus tulee!

Terveiset jauho ja vihreät laaksot!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa, itse olen kokenut tuota lyömäaseena käyttöä toiselta traumatisoituneelta. 

Se että on traumatisoitunut ei tarkoita sitä, että sen myötä automaattisesti saisi jotenkin paremmat valmiudet ymmärtää ja tukea muita. Ihmisellä voi olla niin paljon tekemistä itsensä kanssa, että hyvä jos kykenee edes itsestään huolehtimaan.

Pitää muistaa myös, että harva ihminen säästyy elämästä kokonaan ilman traumoja ja traumatisoituneen ihmisen on hyvin raskasta kuunnella muiden traumoja, ikään kuin ne olisivat jotenkin parempia traumoja kuin omat. Moni kokee myös traumoista kertomisen vellomisena, itsesäälinä ja valittamisena, mitä se usein onkin 

Jep. Tämä on raskasta. Moni jää jumiin näihin vaikeisiin lapsuuksiinsa ja sillä verukkeella ratsastetaan vielä aikuisiällä. Vähätellään muiden kokemuksia, koska itsellä on se pahin. 
 

Eiväthän ihmiset missään asiassa ole ikinä keskenään täysin samalla viivalla. Onnea sinulle, jos traumat eivät sinua vaivaa.

Eiköhän jokainen aikuisikään asti elänyt ole ehtinyt saada jo kontaktia traumatisoiviin asioihin ja menetyksiin.

Toiset pitävät niistä enemmän meteliä kuin toiset.

Puppua. Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti. Usein huono-osaisuus kasautuu ja se voi altistaa uusille traumaattisille kokemuksille.

Juuri nämä toisten hyväksikäyttämiseen pyrkivät ihmiset pyrkii tähän. Mun kotia on pengottu asiattomasti SEKÄ rikollisesti jo noin kymmenen vuoden ajan. He selvästi uskoo, että voivat selvitä rangaistuksetta kaikesta tästä. Narsismi huipussaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.

Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.

Miksi sinun päänsisäisen maailmasi pitäisi kiinnostaa ketään muuta paskaakaan?

Mikä sinua kiinnostaa? Sinun pääsisäinen maailmasi ei vaikuta kovin kauniilta paikalta.

Ei kenenkään tarvitse yrittää korvata ammattiapua. Se monesti riittää, että yrittää parhaansa mukaan jaksaa suhtautua empaattisesti siihen, että joku vaikuttaa kärsivän traumaoireista.

Lisään tähän, että minua,ei ole koskaan edes epäilty rikoksista. En tunne, enkä halua tuntea, poliiseja tai muita turvallusuusalan selvästi vainoharhaisia ihmisiä.

Milkaisissa ympäristöissä kasvaneet potevat henkisiä vammojaan, kasvatuksen puutteen värittämää lapsuuttaan, toisten kiusaamiseen!

Tuo se vasta kysymys onkin?

Millaisesta lapsuudesta tulevat henkisesti sairaat vainoajat? Missä heidät on kasvatettu?

Mikä on ollut kodin henki? Tai miten on sosiaalihuolto kasvattajana onnistunut?

Veikö lapsuus aivot?

Vierailija kirjoitti:

Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.

Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.

Miksi mielestäsi kaikkien muiden pitäisi niin kauheasti ymmärtää sinun kokemuksiasi? Et sinäkään ymmärrä heidän kokemuksiaan. Ihmiset ylipäänsä eivät ymmärrä toisiaan kovin hyvin, ellei temperamentit ja henkilöhistoriat ole hyvin yhteneväisiä. Osa lulee ymmärtävänsä, mutta yleensä sekin on harhaa. 

Tämä on niitä asioita joiden kanssa aikuisena vaan täytyy elää. 

Vierailija kirjoitti:

En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?

Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.

Narrrsku paljasti jälleen oman syvän typerän tyhmyytensä.

Vierailija kirjoitti:

Jep, työpaikalla olen avoimesti kertonut edellisessä työssä tapahtuneessa kiusaamisesta. Ajattelin, että tämä voisi olla hyväksi, kun kerron että tiedon pimittäminen aiheuttaa minulle ahdistusta. Mutta annoinkin aseet kiusaajalle...joka vieläpä esimiesasemassa.

Viisas tietää milloin vaieta.  Niin sanoo Raamattukin.

Vierailija kirjoitti:

Jep, työpaikalla olen avoimesti kertonut edellisessä työssä tapahtuneessa kiusaamisesta. Ajattelin, että tämä voisi olla hyväksi, kun kerron että tiedon pimittäminen aiheuttaa minulle ahdistusta. Mutta annoinkin aseet kiusaajalle...joka vieläpä esimiesasemassa.

En ikinä kerro työssä mitään mitä ei ole ihan pakko.

Vierailija kirjoitti:

Osa ihmisistä on todella julmia ja nauttii siitä, kun on tilaisuus painaa jotain muuta alas.

Korjaus suurin osa ihmisistä on näitä julmia. Nautinnon lisäksi on edullista lyödä lyötyä. Esim. Vvm Purra. Saa keksejä työttömien mollaamisesta ja haukkumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ikinä avaa itestää liikaa, koska ihmiset on niin tyhmiä että ne kategorisoi sut lopun elämäkses muottiin jossa sä oot mielenterveysongelmainen tai "entinen" sellainen. Ei suomalaiset ole niin fiksuja että keskusteluita voitaisi käydä uhriutumatta tai kategorisoimatta. 

Tosin tällä avautumisella näppärästi pääsee eroon ilkeitä ja tyhmistä ihmisistä keitä ei tarvitse elämäänsä muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa, itse olen kokenut tuota lyömäaseena käyttöä toiselta traumatisoituneelta. 

Se että on traumatisoitunut ei tarkoita sitä, että sen myötä automaattisesti saisi jotenkin paremmat valmiudet ymmärtää ja tukea muita. Ihmisellä voi olla niin paljon tekemistä itsensä kanssa, että hyvä jos kykenee edes itsestään huolehtimaan.

Pitää muistaa myös, että harva ihminen säästyy elämästä kokonaan ilman traumoja ja traumatisoituneen ihmisen on hyvin raskasta kuunnella muiden traumoja, ikään kuin ne olisivat jotenkin parempia traumoja kuin omat. Moni kokee myös traumoista kertomisen vellomisena, itsesäälinä ja valittamisena, mitä se usein onkin 

Jep. Tämä on raskasta. Moni jää jumiin näihin vaikeisiin lapsuuksiinsa ja sillä verukkeella ratsastetaan vielä aikuisiällä. Vähätellään muiden kokemuksia, koska itsellä on se pahin. 
 

Eiväthän ihmiset missään asiassa ole ikinä keskenään täysin samalla viivalla. Onnea sinulle, jos traumat eivät sinua vaivaa.

Eiköhän jokainen aikuisikään asti elänyt ole ehtinyt saada jo kontaktia traumatisoiviin asioihin ja menetyksiin.

Toiset pitävät niistä enemmän meteliä kuin toiset.

Puppua. Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti. Usein huono-osaisuus kasautuu ja se voi altistaa uusille traumaattisille kokemuksille.

Elämä ei katso onko henkilö hyvä- vai huono-osainen. Kaikille osuu.