Turvallisissa ympäristöissä kasvaneet olettavat, että ihmiset käyttäytyvät ymmärtäväisemmin, jos kertoo traumoistaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa, itse olen kokenut tuota lyömäaseena käyttöä toiselta traumatisoituneelta. 

Se että on traumatisoitunut ei tarkoita sitä, että sen myötä automaattisesti saisi jotenkin paremmat valmiudet ymmärtää ja tukea muita. Ihmisellä voi olla niin paljon tekemistä itsensä kanssa, että hyvä jos kykenee edes itsestään huolehtimaan.

Pitää muistaa myös, että harva ihminen säästyy elämästä kokonaan ilman traumoja ja traumatisoituneen ihmisen on hyvin raskasta kuunnella muiden traumoja, ikään kuin ne olisivat jotenkin parempia traumoja kuin omat. Moni kokee myös traumoista kertomisen vellomisena, itsesäälinä ja valittamisena, mitä se usein onkin 

Jep. Tämä on raskasta. Moni jää jumiin näihin vaikeisiin lapsuuksiinsa ja sillä verukkeella ratsastetaan vielä aikuisiällä. Vähätellään muiden kokemuksia, koska itsellä on se pahin. 
 

Eiväthän ihmiset missään asiassa ole ikinä keskenään täysin samalla viivalla. Onnea sinulle, jos traumat eivät sinua vaivaa.

Eiköhän jokainen aikuisikään asti elänyt ole ehtinyt saada jo kontaktia traumatisoiviin asioihin ja menetyksiin.

Toiset pitävät niistä enemmän meteliä kuin toiset.

Puppua. Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti. Usein huono-osaisuus kasautuu ja se voi altistaa uusille traumaattisille kokemuksille.

Elämä ei katso onko henkilö hyvä- vai huono-osainen. Kaikille osuu.

Väännetään rautalangasta, kun ei vaikuta menevän perille: kaikilla on varmasti joitakin traumaattisia kokemuksia elämässään. Toisilla vain niitä voi olla huomattavasti enemmän ja vakavampia. Toiset myös saavat enemmän tukea tiukan paikan tullen kuin toiset.

Hyväosaisilla voi olla muodostunut parempi resilienssi vaikeuksien voittamiseen ja heillä on paremmin resursseja niiden paikkaamiseen.

Heillä on enemmän rahaa käytössä. Silloin vastoinkäymiset on helpompia.

No jos trauma on joku sellainen, että auto hajosi niin okei. 
Mutta en kyllä miellä trauman olevan sellainen asia, joka korvataan rahalla ja sitten se on puff poissa. Tai sitten tämä keskustelu sai juuri aivan uuden ulottuvuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut asiat ovat niin henkilökohtaisia ettei niitä yksinkertaisesti kerrota töissä ym. Jokaisen ns traumailijan pitäisi ymmärtää, että kaikilla ihmisillä on traumoja. Joillain isompia ja joillain pienempiä. Joillain voi olla hyvinkin traumaattisia kokemuksia, mutta ovat käsitelleet ja hyväksyneet asian ja jatkavat elämää. Se on tervettä. Nämä ikuiset traumailijat ovat rasite kaikille läheisille, terveudenhuollolle ja näköjään jopa työkavereille. Tuntuu ettei niistä asioista edes haluta päästää irti. Niissä vellotaan ja uhriudutaan loputtomiin. 

Sinä se et ymmärrä elämästä vielä p a s k a n vertaa. No meillä päin on tapana sanoa kaltaisistasi "elämä opettaa ja kuolema lopettaa tyhmimmänkin".

Et voi tietää. Jollakin voi olla isompia traumoja kuin sinulla, mutta pitää ne itsellään.

Vierailija kirjoitti:

Turvallisessa ympäristössä traumatisoituneet ihmiset?

Trauman voi saada muustakin kuin ihmissuhteista. Ei se luonnononnettomuus esimerkiksi valikoi uhrejaan sen mukaan millaisia kiintymyssuhdetyylejä ihmisillä on.

Minä kyllä voin allekirjoittaa sen, että hyväosaisuudesta on apua vastoinkäymisten kohdalla. Ihan lähtien siitä, että täällä päin maailmaa on ihan hyvä ja kehittynyt terveydenhuolto, vaikka nykytilanne sotessa on mitä on, ja sosiaalipalvelut. Läheisten tapaturmaisen kuoleman kohdalla oli todellakin onni, että edes se taloudellinen tilanne oli hyvä, ei siis joutunut stressaamaan siitä muutenkin vaikeassa tilanteessa, pystyi järjestämään hautajaiset laskematta mitä mikäkin maksaa ja huolehtimatta että onko varaa jäädä samaan kotiin asumaan. Oli myös vakuutukset sekä mahdollisuudet esimerkiksi yksityisiin terveyspalveluihin julkisen jonojen ohi. Sekin helpotti, että kun tuli vaikeampi paikka, niin pystyi esimerkiksi ottamaan jonkin kivan matkan jonnekin, viikko rentoutumista arjen kiireiden jälkeen. Lisäksi saimme tukea läheisiltä ja ympärillä olevat ihmiset suhtautuivat ymmärtäväisesti ja empaattisesti. Tiedostan, että näitä samoja mahdollisuuksia ei ole kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?

Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.

Narrrsku paljasti jälleen oman syvän typerän tyhmyytensä.

Kyllä se on narskun puuhaa avautua vastentahtoisille ihmisille traumoistaan jatkuvasti.

Eri ihmiset ovat toipumisen suhteen eri vaiheissa ja osa saa paremmin apua oikealla hetkellä kuin toiset.

Traumatisoitunut voi olla aika pahasti jumissa ja se tuen hakeminen mennä lähes pakkomielteiseksi kun on tarve löytää joku luotettava ihminen avuksi siihen henkiseen hätäänsä. 

Tämä on ihan sama kuin menisi arvostelemaan sydäninfarktin saanutta siitä ettei hän toimi kohtauksen tullen normaalisti. Ei toimi normaalisti, koska ei pysty toimimaan normaalisti, kun on sairas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvallisessa ympäristössä traumatisoituneet ihmiset?

Trauman voi saada muustakin kuin ihmissuhteista. Ei se luonnononnettomuus esimerkiksi valikoi uhrejaan sen mukaan millaisia kiintymyssuhdetyylejä ihmisillä on.

Luonnononnettomuus? Puhutko nyt näistä ilmastoahdistuneista?  Täysin ulkopuolelta itse kehitetty ahdistus, mikä taas todistaa vain sen, ettei kaikki traumat ole muuta kuin itse keinotekoiseti empatian ja huomion kerjäämistarkoituksessa ylläpidettyjä parkukohtauksia 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvallisessa ympäristössä traumatisoituneet ihmiset?

Trauman voi saada muustakin kuin ihmissuhteista. Ei se luonnononnettomuus esimerkiksi valikoi uhrejaan sen mukaan millaisia kiintymyssuhdetyylejä ihmisillä on.

Ei, mutta esimerkiksi tsunamin kohdalla kummalla luulet olleen paremmat mahdollisuudet jatkaa elämäänsä tsunamin jälkeen, matkatavaransa ja kaksi perheenjäsentään menettäneelläs turistilla vai kahden perheenjäsenensä lisäksi sukulaisiaan, ystäviään, kotinsa, työpaikkansa ja elantonsa menettäneellä paikallisella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvallisessa ympäristössä traumatisoituneet ihmiset?

Trauman voi saada muustakin kuin ihmissuhteista. Ei se luonnononnettomuus esimerkiksi valikoi uhrejaan sen mukaan millaisia kiintymyssuhdetyylejä ihmisillä on.

Luonnononnettomuus? Puhutko nyt näistä ilmastoahdistuneista?  Täysin ulkopuolelta itse kehitetty ahdistus, mikä taas todistaa vain sen, ettei kaikki traumat ole muuta kuin itse keinotekoiseti empatian ja huomion kerjäämistarkoituksessa ylläpidettyjä parkukohtauksia 

Mitä hittoa taas. Et tiedä mikä on luonnononnettomuus? Et ole koskaan kuullut tsunameista tai maanjäristyksistä?

Vierailija kirjoitti:

Mites terapian hyödyllisyys jos saa terapeutin vain itkemään?

Eikö se ole just sitä aitoa empatiaa, Vai miten sait sen terapeutin itkemään? Löit sitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut asiat ovat niin henkilökohtaisia ettei niitä yksinkertaisesti kerrota töissä ym. Jokaisen ns traumailijan pitäisi ymmärtää, että kaikilla ihmisillä on traumoja. Joillain isompia ja joillain pienempiä. Joillain voi olla hyvinkin traumaattisia kokemuksia, mutta ovat käsitelleet ja hyväksyneet asian ja jatkavat elämää. Se on tervettä. Nämä ikuiset traumailijat ovat rasite kaikille läheisille, terveudenhuollolle ja näköjään jopa työkavereille. Tuntuu ettei niistä asioista edes haluta päästää irti. Niissä vellotaan ja uhriudutaan loputtomiin. 

Sinä se et ymmärrä elämästä vielä p a s k a n vertaa. No meillä päin on tapana sanoa kaltaisistasi "elämä opettaa ja kuolema lopettaa tyhmimmänkin".

Et voi tietää. Jollakin voi olla isompia traumoja kuin sinulla, mutta pitää ne itsellään.

Valitettavasti vain se alkaa jossain vaiheessa näkyä ulospäin jos ihmisellä on paljon traumoja, vaikka henkilö kuinka yrittäisi niitä peitellä. Muut eivät ehkä silloin tarkalleen tiedä mistä on kyse, mutta huomaavat käytöksestä ettei jokin ole ihan kunnossa. Toki itse voi haluta ajatella olevansa peittelyssä taitava, koska se saattaa luoda tilanteessa valheellista hallinnan tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites terapian hyödyllisyys jos saa terapeutin vain itkemään?

Eikö se ole just sitä aitoa empatiaa, Vai miten sait sen terapeutin itkemään? Löit sitä?

Terapian pitäisi auttaa asiakasta pärjäämään niiden omien haasteidensa kanssa. Ei se terapeutin itkeskely sitä asiakasta auta eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvallisessa ympäristössä traumatisoituneet ihmiset?

Trauman voi saada muustakin kuin ihmissuhteista. Ei se luonnononnettomuus esimerkiksi valikoi uhrejaan sen mukaan millaisia kiintymyssuhdetyylejä ihmisillä on.

Luonnononnettomuus? Puhutko nyt näistä ilmastoahdistuneista?  Täysin ulkopuolelta itse kehitetty ahdistus, mikä taas todistaa vain sen, ettei kaikki traumat ole muuta kuin itse keinotekoiseti empatian ja huomion kerjäämistarkoituksessa ylläpidettyjä parkukohtauksia 

Mitä hittoa taas. Et tiedä mikä on luonnononnettomuus? Et ole koskaan kuullut tsunameista tai maanjäristyksistä?

No, sehän liittyy juuri ihmissuhteisiin.  Ei kukaan pelkän aallon vuoksi traumatisoitunut  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvallisessa ympäristössä traumatisoituneet ihmiset?

Trauman voi saada muustakin kuin ihmissuhteista. Ei se luonnononnettomuus esimerkiksi valikoi uhrejaan sen mukaan millaisia kiintymyssuhdetyylejä ihmisillä on.

Luonnononnettomuus? Puhutko nyt näistä ilmastoahdistuneista?  Täysin ulkopuolelta itse kehitetty ahdistus, mikä taas todistaa vain sen, ettei kaikki traumat ole muuta kuin itse keinotekoiseti empatian ja huomion kerjäämistarkoituksessa ylläpidettyjä parkukohtauksia 

Mitä hittoa taas. Et tiedä mikä on luonnononnettomuus? Et ole koskaan kuullut tsunameista tai maanjäristyksistä?

No, sehän liittyy juuri ihmissuhteisiin.  Ei kukaan pelkän aallon vuoksi traumatisoitunut  

Puhutko nyt jostain omasta kokemuksestasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites terapian hyödyllisyys jos saa terapeutin vain itkemään?

Eikö se ole just sitä aitoa empatiaa, Vai miten sait sen terapeutin itkemään? Löit sitä?

Terapian pitäisi auttaa asiakasta pärjäämään niiden omien haasteidensa kanssa. Ei se terapeutin itkeskely sitä asiakasta auta eteenpäin.

Miten. Saako se kaveri jolle väkisin avaudut vaikka se ei haluaisi edes kuulla sun vaivojasi kokea empatiaa itkemällä vai onko se traumaatin yksinoikeus? Ensin vaaditaan empatiaa ja sitten kun joku sitä tarjoaa, niin se ei enää kelpaakaan?

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?

Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.

Taidat tarkoittaa ymmärtämisellä sitä, että jaksat kohteliaan oloisesti kuunnella kuinka joku kertoo elämänsä romahtaneen pommi-iskun seurauksena, mutta et jaksa ymmärtää miksi tämä henkilö yhä kärsii pelkotiloista, vaikka aikaa on kulunut.

En taida.

Jos ymmärrät kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia traumatisoitumisella voi olla henkilön elämään, miten silloin pyrit olemaan toisen tukena?

Riippuu siitä kuka se toinen on. Läheisen ohjaisin hoitoon ja pyrkisin aina välillä toimimaan kuuntelevana korvana (en jatkuvasti tietenkään). Jollekin yhdentekevälle kollegalle sanoisin etten halua kuulla enempää sillä en voi auttaa.

Hoitoon on helppo kehottaa hakeutumaan. Se ei ole varsinaista auttamista. Kyllä nämä ihmiset itsekin yleensä tietävät jonkin olevan pielessä, jos on koko ajan paha olo. Avun saaminen vain on vaikeaa ja se vaatii todella paljon henkilöltä, joka on jo lopussa. Moni on jo hoidon piirissä mikäli hoitoa ylipäätään on tarjolla. 

Miten huomioit arjessa traumasta johtuvat läheisen vireystilan vaihtelut?

En nyt oikein tiedä, mitä kysymykselläsi haet. Mulla on ystävä, jolla on vuosikymmeniä ollut vakava masennus. Taustalla traumat. Huomioin hänen vireystilansa vaihtelut siten, että jos hän ei halua/jaksa/pysty lähtemään vaikka ulos kävelylle tai paikalliseen pizzalle, niin mulle se on ihan ok. Ymmärrän, että joskus hän lähtee ja joskus ei. Ja siis hän voi ihan suoraan sanoa mulle, että nyt en jaksa. En pahoita mieltäni siitä vaan ymmärrän.

Oikeasti se ei tämän enempää monesti vaadi. 

Itse sairastin äkäisen fyysisen sairauden, joka vei elämästäni pari vuotta. Tänä aikana ystävilleni oli ihan itsestään selvyys, että välillä jaksoin paremmin ja välillä huonommin.  Ei kukaan loukkaantunut siitä, että jouduin perumaan sovitun menon viime tipassa kun oloni huononi tai en jaksanut aina vastailla puheluihin ja viesteihin. En ymmärrä miksi mieleltään sairastuneeseen ihmiseen pitäisi suhtautua eri tavalla.

Niinpä. Mä aikoinaan sain äkillisen sairaskohtauksen ja makasin sairaalassa letkuissa useamman viikon. Mun silloin jo aikuinen tytär kävi vaan kirjoittamassa mun Facebookiin, että äiti taistelee nyt hengestään ja jos selviää, niin tulee sitten kun pystyy ja jaksaa itse kertomaan kuulumisiaan. Turha kenenkään olisi ollut mulle soitella ja sitten ihmetellä, miksi mä en vastaa. Kun vihdoin pääsin kotiin, alkoi pitkä ja hidas kuntoutuminen. Vaikka lopulta pääsin rollaattoristakin eroon, niin väsymys jäi. Kaikki pieninkin fyysinen ponnistelu vei voimat. Jaksoin olla tekemisissä vain kaikista lähimpien ihmisten kanssa. Ja heidänkin kanssaan vain harvakseltaan. Muutamaa ihmistä lukuunottamatta kaikki ymmärsivät tämän ja antoivat mulle aikaa. Mutta kyseessä olikin fyysinen sairaus. 

Tämä sinun taistelu- ja toipumisprosessi kuvaa aikalailla mitä se oli itselläni kun mt-ongelmat lävähtivät oikein kunnolla tuulettimeen ja siitä sitten alkoi hidas toipuminen. Ei näillä ihan hirveästi lopulta eroja ole, mutta mt-ongelmissa on aina oma stigmansa mukana.

Hienoa, että pääsit takaisin elävien kirjoihin!

Mä sain silloin kokemusta myös mt-puolesta. Mitä enemmän kotona fyysisesti kuntouduin, sitä enemmän alkoi mennä mieliala alas. Olin selvinnyt valtimorepeämän aiheuttamasta massiivisesta sisäisestä verenvuodosta hengissä, mutta kotona sitten fyysisen kuntoutumisen edistyessä aloinkin miettiä hyvin synkkiä asioita. Koska mulla oli sairaanhoitajatausta, tiesin, että vaikka näennäisesti kaikki meneekin hyvin, niin oikeasti ei menekään. Kaikki läheiseni olivat helpopttuneita siitä, että pahin on takana enkä tietenkään voinut lapsilleni kertoa, että itseasiassa mulla  on joka yö hirveitä painajaisia ja vähän väliä itsetuhoisia ajatuksia. Hakeuduin lopulta yksityiselle hoitoon ja PTSD -diagnoosihan sieltä tuli. Ja terapia. Jos mä olisin kertonyt läheisilleni mun silloisista mieleni mustista ajatuksista, niin hehän olisivat järekyttyneet siitä entistä enemmän. Kun just olivat selvinneet siitä alkuperäisestä tragediasta ja mä olin kuitenkin hengissä. 

Yritin silloin aikoinaan etsiä netin kautta jotain vertaistukiryhmää, mutta kun tällaisista ei yleensä edes selvitä hengissä. 9 vuotta myöhemmin myöhään eräänä iltana sain Messengerissä eräältä naiselta viestin. Ei siis oltu mitään tuttuja vaan satuttiin kuulumaan yhteen ihan toiseen aiheeseen liittyvään ryhmään. Jostain syystä hän päätti laittaa viestiä tuntemattomalle ja jostain syystä mä satuin valvomaan sinä iltana niin myöhään. Kun luin hänen viestinsä ensimmäisen lauseen, mulla nousi kaikki ihokarvat pystyyn. Tiesin heti, mitä hänen seuraavissa lauseissaan lukee. Hänen miehensä taisteli hengestään samasta syystä kuin minä 9 vuotta aikaisemmin. Meistä taisi tulla sydänystäviä sinä yönä viidessä minuutissa. Tästä on nyt 6 vuotta aikaa ja me ollaan monesti mietitty, mikä tai kuka tuolla jossain Universumissa kehotti häntä laittamaan viestin ihmiselle, jota ei edes tunne. 

Vertaistuki on oikeasti tosi tärkeää. Toki voi löytää vaikeuksilleen ja ongelmilleen kuuntelijan, mutta jos se kuuntelija ei ymmärrä hölkäsenpöläystä siitä, mitä sanot, niin sama kuin sitten puhuisi vaikka kissalleen tai peilikuvalleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvallisessa ympäristössä traumatisoituneet ihmiset?

Trauman voi saada muustakin kuin ihmissuhteista. Ei se luonnononnettomuus esimerkiksi valikoi uhrejaan sen mukaan millaisia kiintymyssuhdetyylejä ihmisillä on.

Tosin luonnononnettomuuksille alttiimpia alueita on just ne alueet missä asuu ihmisiä jotka ovat heikommassa asemassa muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut asiat ovat niin henkilökohtaisia ettei niitä yksinkertaisesti kerrota töissä ym. Jokaisen ns traumailijan pitäisi ymmärtää, että kaikilla ihmisillä on traumoja. Joillain isompia ja joillain pienempiä. Joillain voi olla hyvinkin traumaattisia kokemuksia, mutta ovat käsitelleet ja hyväksyneet asian ja jatkavat elämää. Se on tervettä. Nämä ikuiset traumailijat ovat rasite kaikille läheisille, terveudenhuollolle ja näköjään jopa työkavereille. Tuntuu ettei niistä asioista edes haluta päästää irti. Niissä vellotaan ja uhriudutaan loputtomiin. 

Sinä se et ymmärrä elämästä vielä p a s k a n vertaa. No meillä päin on tapana sanoa kaltaisistasi "elämä opettaa ja kuolema lopettaa tyhmimmänkin".

Et voi tietää. Jollakin voi olla isompia traumoja kuin sinulla, mutta pitää ne itsellään.

Valitettavasti vain se alkaa jossain vaiheessa näkyä ulospäin jos ihmisellä on paljon traumoja, vaikka henkilö kuinka yrittäisi niitä peitellä. Muut eivät ehkä silloin tarkalleen tiedä mistä on kyse, mutta huomaavat käytöksestä ettei jokin ole ihan kunnossa. Toki itse voi haluta ajatella olevansa peittelyssä taitava, koska se saattaa luoda tilanteessa valheellista hallinnan tunnetta.

Miten olisi, jos muut vaan osaa jatkaa elämäänsä, eikä haudo jatkuvasti jotain paskaa mielessään?

Ap tunnetaan "Traumahulluna". Hän jankuttaa ja toistaa tätä marinaansa ja on jumissa menneisyydessään.

Hän on mieleltään sairas muttei edelleenkään tajua sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites terapian hyödyllisyys jos saa terapeutin vain itkemään?

Eikö se ole just sitä aitoa empatiaa, Vai miten sait sen terapeutin itkemään? Löit sitä?

Terapian pitäisi auttaa asiakasta pärjäämään niiden omien haasteidensa kanssa. Ei se terapeutin itkeskely sitä asiakasta auta eteenpäin.

Miten. Saako se kaveri jolle väkisin avaudut vaikka se ei haluaisi edes kuulla sun vaivojasi kokea empatiaa itkemällä vai onko se traumaatin yksinoikeus? Ensin vaaditaan empatiaa ja sitten kun joku sitä tarjoaa, niin se ei enää kelpaakaan?

Vähän ohiksena tähän, niin jo 1980-luvulla sairaanhoito-opistossa opetettiin, mikä ero on empatialla ja sympatialla. Jälkimmäinen on sitä, että koet itsekin ne toisen tunteet. Empatia taas on sitä, että ymmärrät kyllä toisen tunteet, mutta ne ei vaikuta omaan tunnemaailmaasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites terapian hyödyllisyys jos saa terapeutin vain itkemään?

Eikö se ole just sitä aitoa empatiaa, Vai miten sait sen terapeutin itkemään? Löit sitä?

Terapian pitäisi auttaa asiakasta pärjäämään niiden omien haasteidensa kanssa. Ei se terapeutin itkeskely sitä asiakasta auta eteenpäin.

Miten. Saako se kaveri jolle väkisin avaudut vaikka se ei haluaisi edes kuulla sun vaivojasi kokea empatiaa itkemällä vai onko se traumaatin yksinoikeus? Ensin vaaditaan empatiaa ja sitten kun joku sitä tarjoaa, niin se ei enää kelpaakaan?

Ei se sinun itkusi auta sitä hädässä olevaa, vaan hän hätääntyy entisestään huomatessaan että et kestä kuulemaasi. Ammattilainen on kuitenkin eri asia kuin joku Seppo naapurista. Odotukset ovat vähän eri tasolla silloin kun ollaan asiakkaana ammattilaisen vastaanotolla.

Suosittelen sinulle että opettelen sanomaan ääneen jos sinulla ei ole voimavaroja kuunnella jonkun toisen vuodatuksia. Kannattaisi myös oman hyvinvoinnin takia pysytellä poissa tällaisista ketjuista, koska ne vaikuttavat triggeröivän sinua.