Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva suru siitä, että mulla ei ole parisuhdetta, tekee minut surulliseksi
19.08.2026 |
En jaksaisi tätä tunnetta enää: olen jatkuvasti surullinen siitä, että mulla ei ole parisuhdetta. Vaikka kuinka yritän tehdä ja kokea kaikenlaista, tämä fiilis vaan jäytää sisällä. Se on jatkuvasti läsnä, kun herään aamulla tai menen nukkumaan illalla.
Mulla oli pitkä suhde vajaa kolmekymppiseksi. Puoliso oli minulle tosi rakas, ja meillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Kuitenkin elämäntilanne muuttui, hän joutui muuttamaan toisaalle ja samalla hänellä alkoi menojalka vipattamaan, eikä sitoutuminen sitten houkutellutkaan.
Itse rakastin sitä elämää, kun oli puoliso vierellä. Jos yöllä heräsi, sai halata toista. Aamulla laittoi kahvit myös toiselle. Kun tuli kotiin, oli ihana, kun olohuoneesta huikattiin moikat, ja sitten vaihdettiin päivän kuulumiset. Iltaisin voitiin katsoa televisiota yhdessä, ja viikonloppuisin oli kaikenlaista menoa.
Ihan rutistun kasaan välillä, kun ajattelen tuota aikaa. Kaipaan sitä niin paljon, kun minulla oli läheinen tuki ja turva. Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä. Lähinnä ei ole ketään niin läheistä, jonka kanssa olisi jatkuvasti tekemisissä. Muo ärsyttää olla koko ajan onneton, mutta tää on surua, jota en saa surtua pois. Koen olevani yksinäinen joutsen, joka vuodesta toiseen seilaan yksin, vaikka haluaisi puolison ja perheen.
Olen siis ollut jo vuosia sinkkuna, enkä vaan löydä uutta puolisoa. Olen koittanut nettideittejä, käynyt sinkkutapahtumissa, juttelen eri paikoissa ihmisten kanssa jne, mutta en vaan löydä omaa tyyppiä. En ole epätoivoinen, mutta huomaan latistuvani, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joilla on parisuhde. On tosi vaikea törmätä edes jotenkin järkevän oloisiin sinkkuihin, suurin osa omissa piireissä on parisuhteessa.
En usko, että ulkopuoliset ymmärtää kuinka surullinen oikeasti olen. Se, mitä elämässä arvostan korkealle, puuttuu itseltä, enkä vaan pysty saavuttamaan sitä, vaikka miten haluaisin. Monet ystävät, jotka ovat olleet pitkään sinkkuja, ovat nyt lähivuosina löytäneet puolison, mutta mulle vaan tätä onnea ei suoda.
En haluaisi hukata elämääni tähän suremiseen, mutta se ei lopu, vaikka yritän.
Missä on mun oma tyyppi?! Lupaan olla hyvä puoliso, jos sellaisen joskus löydän.
Onko muita, ketkä tuntee näin? Ootteko saaneet tän surun joskus loppumaan?
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se aika erikoista olisi ängetä toisen parisuhteeseen. Itse en sellaista ihmistä arvostaisi enkä luottaisi häneen. Parhaimmillaan voi kyllä olla paljon muutakin kuin perusarkea.
Mitä vikaa on perusarjessa? Mukava sekin olisi jakaa rakkaan ihmisen kanssa kuin olla aina yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin käy kun on itse liian laadukas ja toisessa aina yksikin vika. Ei syty.
Vierailija kirjoitti:
mulle vaan tätä onnea ei suoda
Uskotko Jumalaan, jos olet sitä mieltä, ettei joku "suo" sinulle onnea?
Jumala nimittäin saattaa joskus esim. yksinäisyyden kautta vetää ihmistä puoleensa, jotta ihminen kiinnostuisi hänestä, hengellisistä asioista ja iankaikkisuusasioista. Sitä kautta, että ihminen löytää ensin suhteen Jumalaan, voi sitten myös se puoliso löytyä Jumalan johdattamana.
Tai sitten ei.
Terv. 36 vuotta uskossa, mutta edelleen sinkkuna, tahtomattani
Vai yksinäinen joutsen.
No et sä kyllä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko ap miten usein miehet kertoo että olivat tuuliajolla, elämänhallinta kateissa, mikään ei sujunut, ja tadaa kun elämään astui nainen, kaikki alkui sujua paremmin?
Oletko usein lukenut vastaavaa toisinpäin? Että päihde- ja mielenterveysongelmaisen naisen elämään astuu menestyvä, asiansa hoitava sporttinen ja terveitä elämäntapoja noudattava mies ja nostaa tämän naisen uran ja terveyden uusiin sfääreihin? Aivan, koska sitä ei tapahtu.
On surullinen tosiasia, että parisuhde lyhentää naisen elinikää ja pidetää miehen. Avioero keski-iässä pidentää naisen elinajanodotetta ja miehellä se laskee radikaalisti. Jos nainen kotiutuu sydänoperaatiosta, hänen kuntoutumisensa ennuste on parempi jos kotona EI ole miestä. Eikö ole villiä kun rupeaa ajattelemaan? Melkeinkuin luonnossa olisi virhe, joka normalisoi sen että toinen sukupuoli imee elinvoimaa toisesta. Ja silti se on mies, joka mukamas saa "pallon jalkaan" kun menee naimisiin, ehhheheh.
Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä.
On näitäkin, ihan lähipiiristä löytyy. Myös naiset tarvitsevat toisinaan korjaavaa kokemusta elämäänsä, tunnen monia joiden elämä on mennyt takaisin raiteilleen oikeanlaisen miehen kanssa.
Joten älä viitsi yleistää, yhtälailla naisilla on lapsuudentraumoja tai huonoja parisuhteita takanaan. Miehet vaan puhuu näistä asioista hivenen avoimemmin kuin naiset.
Tietysti naisillakin on lapsuustraumoja ja huonoja parisuhteita taustalla. Pointti oli siinä, että aina löytyy naisia, jotka rakastuvat näihin rikkinäisiin miehiin ja hoivaavat heidät kuntoon. Toisin päin on erittäin harvinaista! Päin vastoin, ja lisäkai mies useammin kuin nainen hylkää puolisonsa, kun tämä sairastuu vaikeasti/kroonisesti. Turha väittää faktoja vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerro rehellisesti, mitä vikaa sinussa on? Oletko ylipainoinen, kalju, työtön, persu tai mt-potilas?
Ootpa ilkeä ihminen. En haluasi olla tuollaisen ihmisen ystävä. Vai onko sulla niin paha olla, että pitää olla ilkeä, että saisit muillekin pahan olon. Helpottaisi sitten sun tuskaasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko ap miten usein miehet kertoo että olivat tuuliajolla, elämänhallinta kateissa, mikään ei sujunut, ja tadaa kun elämään astui nainen, kaikki alkui sujua paremmin?
Oletko usein lukenut vastaavaa toisinpäin? Että päihde- ja mielenterveysongelmaisen naisen elämään astuu menestyvä, asiansa hoitava sporttinen ja terveitä elämäntapoja noudattava mies ja nostaa tämän naisen uran ja terveyden uusiin sfääreihin? Aivan, koska sitä ei tapahtu.
On surullinen tosiasia, että parisuhde lyhentää naisen elinikää ja pidetää miehen. Avioero keski-iässä pidentää naisen elinajanodotetta ja miehellä se laskee radikaalisti. Jos nainen kotiutuu sydänoperaatiosta, hänen kuntoutumisensa ennuste on parempi jos kotona EI ole miestä. Eikö ole villiä kun rupeaa ajattelemaan? Melkeinkuin luonnossa olisi virhe, joka normalisoi sen että toinen sukupuoli imee elinvoimaa toisesta. Ja silti se on mies, joka mukamas saa "pallon jalkaan" kun menee naimisiin, ehhheheh.
Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä.
On näitäkin, ihan lähipiiristä löytyy. Myös naiset tarvitsevat toisinaan korjaavaa kokemusta elämäänsä, tunnen monia joiden elämä on mennyt takaisin raiteilleen oikeanlaisen miehen kanssa.
Joten älä viitsi yleistää, yhtälailla naisilla on lapsuudentraumoja tai huonoja parisuhteita takanaan. Miehet vaan puhuu näistä asioista hivenen avoimemmin kuin naiset.
Tietysti naisillakin on lapsuustraumoja ja huonoja parisuhteita taustalla. Pointti oli siinä, että aina löytyy naisia, jotka rakastuvat näihin rikkinäisiin miehiin ja hoivaavat heidät kuntoon. Toisin päin on erittäin harvinaista! Päin vastoin, ja lisäkai mies useammin kuin nainen hylkää puolisonsa, kun tämä sairastuu vaikeasti/kroonisesti. Turha väittää faktoja vastaan.
Tuo on ihan selvää, että nainen voi huonommin, esim jonkun sydänoperaation jälkeen, kun menee kotiin, kun siellä on se mies passattavana. Jos taas mies on käynyt siellä sydänoperaatiossa ja tulee kotiin, niin nainen hoitaa ja huoltaa miestä.
Ainakin vanhemmissa miehissä on sellaisia, että ei ne osaa tehdä edes ruokaa tai muutkaan kotityötä. Kaikki jää naiselle. itse kun tulin aivoverenvuodon jälkeen kotiin, oli kaikki kiellettyä tehdä muutaman kuukauden ajan, mutta eihän se niin mennyt. Jos halusin ruokaa, minun se piti tehdä ja ruokkia se mieskin. Samoin siivoaminen jäi vaan heti minun tehtäväksi jne. Pyykkiä ei olisi saanut laittaa naruille kuivumaan, mutta eihän niitä voinut koneeseenkaan jättää.
Ja turha tulla sanomaan, että mitäs otit tuollaisen ukon. No silloin, kun alettiin olemaan yhdessä, mies teki ruokaa, mutta, kun lasten takia jäin muutamaksi vuodeksi kotiin, mies lopetti kaikki kotitöiden tekemisen. ja kun olin jäleen takaisin työelämässä yritin miehelle sanoa, että työnjakoa olisi aika tarkista, mies suuttui ja leikki marttyyria. Oli siivouspäivät pois kotoa ja ei vaan tehnyt ruokaa. Vaikea sitä on toista pakottaa, aikuista ihmistä, joka ei tajua että kotityöt kuuluu hänellekin.
Osa miehistä ei vaan suostu tekemään yhtään mitään kotona ja jotkut ei edes osaa vaikka tehdä ruokaa, vaikka sekin on ihan opittavissa oleva taito. Ei vaan kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä rakkaudettomuus on elämäni kivuliain asia. Toki se, että tämä alkoi ihan elämän alusta asti tekee asiasta vieläkin katkeramman, mutta ei sille vain mitään mahda. Ketään ei "saa" rakastamaan itseään. Annan surun olla ja tulla, kun on tullakseen. Muuten teen, mitä jaksan.
Rakkauttakin on monenlaista. Kumppania kohtaan rakkaus on kuollut, mutta aikuisilta lapsilta saatu rakkaus pitää minut elossa ja onnellisena. Olis tietenkin ihanaa, jos voisi sanoa rakastavansa puolisoa ja että olisi yhteistä tekemistä ja yhteinen elämä, mutta kumppani on hyvin kilpailuhenkinen ja olen tajunnut, että parisuhde/ihmissuhde on hänelle kilpailu ja hän haluaa aina voittaa. Itse olen luovuttanut jo vuosikauksia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko ap miten usein miehet kertoo että olivat tuuliajolla, elämänhallinta kateissa, mikään ei sujunut, ja tadaa kun elämään astui nainen, kaikki alkui sujua paremmin?
Oletko usein lukenut vastaavaa toisinpäin? Että päihde- ja mielenterveysongelmaisen naisen elämään astuu menestyvä, asiansa hoitava sporttinen ja terveitä elämäntapoja noudattava mies ja nostaa tämän naisen uran ja terveyden uusiin sfääreihin? Aivan, koska sitä ei tapahtu.
On surullinen tosiasia, että parisuhde lyhentää naisen elinikää ja pidetää miehen. Avioero keski-iässä pidentää naisen elinajanodotetta ja miehellä se laskee radikaalisti. Jos nainen kotiutuu sydänoperaatiosta, hänen kuntoutumisensa ennuste on parempi jos kotona EI ole miestä. Eikö ole villiä kun rupeaa ajattelemaan? Melkeinkuin luonnossa olisi virhe, joka normalisoi sen että toinen sukupuoli imee elinvoimaa toisesta. Ja silti se on mies, joka mukamas saa "pallon jalkaan" kun menee naimisiin, ehhheheh.
Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä.
On näitäkin, ihan lähipiiristä löytyy. Myös naiset tarvitsevat toisinaan korjaavaa kokemusta elämäänsä, tunnen monia joiden elämä on mennyt takaisin raiteilleen oikeanlaisen miehen kanssa.
Joten älä viitsi yleistää, yhtälailla naisilla on lapsuudentraumoja tai huonoja parisuhteita takanaan. Miehet vaan puhuu näistä asioista hivenen avoimemmin kuin naiset.
Tietysti naisillakin on lapsuustraumoja ja huonoja parisuhteita taustalla. Pointti oli siinä, että aina löytyy naisia, jotka rakastuvat näihin rikkinäisiin miehiin ja hoivaavat heidät kuntoon. Toisin päin on erittäin harvinaista! Päin vastoin, ja lisäkai mies useammin kuin nainen hylkää puolisonsa, kun tämä sairastuu vaikeasti/kroonisesti. Turha väittää faktoja vastaan.
Tuo on ihan selvää, että nainen voi huonommin, esim jonkun sydänoperaation jälkeen, kun menee kotiin, kun siellä on se mies passattavana. Jos taas mies on käynyt siellä sydänoperaatiossa ja tulee kotiin, niin nainen hoitaa ja huoltaa miestä.
Ainakin vanhemmissa miehissä on sellaisia, että ei ne osaa tehdä edes ruokaa tai muutkaan kotityötä. Kaikki jää naiselle. itse kun tulin aivoverenvuodon jälkeen kotiin, oli kaikki kiellettyä tehdä muutaman kuukauden ajan, mutta eihän se niin mennyt. Jos halusin ruokaa, minun se piti tehdä ja ruokkia se mieskin. Samoin siivoaminen jäi vaan heti minun tehtäväksi jne. Pyykkiä ei olisi saanut laittaa naruille kuivumaan, mutta eihän niitä voinut koneeseenkaan jättää.
Ja turha tulla sanomaan, että mitäs otit tuollaisen ukon. No silloin, kun alettiin olemaan yhdessä, mies teki ruokaa, mutta, kun lasten takia jäin muutamaksi vuodeksi kotiin, mies lopetti kaikki kotitöiden tekemisen. ja kun olin jäleen takaisin työelämässä yritin miehelle sanoa, että työnjakoa olisi aika tarkista, mies suuttui ja leikki marttyyria. Oli siivouspäivät pois kotoa ja ei vaan tehnyt ruokaa. Vaikea sitä on toista pakottaa, aikuista ihmistä, joka ei tajua että kotityöt kuuluu hänellekin.
Osa miehistä ei vaan suostu tekemään yhtään mitään kotona ja jotkut ei edes osaa vaikka tehdä ruokaa, vaikka sekin on ihan opittavissa oleva taito. Ei vaan kiinnosta.
Et kumminkaan halunnut erota "ihanasta" ukostasi, miksi?
Eikö sote'lla ole velvollisuus järjestää kodinhoitoapua? Kun käy ilmi, että on olemassa puoliso, hänelle nakitetaan askareet. Turha pullikoida. Kotiavustaja käy kerran näyttämässä, miten hommat tehdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä rakkaudettomuus on elämäni kivuliain asia. Toki se, että tämä alkoi ihan elämän alusta asti tekee asiasta vieläkin katkeramman, mutta ei sille vain mitään mahda. Ketään ei "saa" rakastamaan itseään. Annan surun olla ja tulla, kun on tullakseen. Muuten teen, mitä jaksan.
Rakkauttakin on monenlaista. Kumppania kohtaan rakkaus on kuollut, mutta aikuisilta lapsilta saatu rakkaus pitää minut elossa ja onnellisena. Olis tietenkin ihanaa, jos voisi sanoa rakastavansa puolisoa ja että olisi yhteistä tekemistä ja yhteinen elämä, mutta kumppani on hyvin kilpailuhenkinen ja olen tajunnut, että parisuhde/ihmissuhde on hänelle kilpailu ja hän haluaa aina voittaa. Itse olen luovuttanut jo vuosikauksia sitten.
Tykkäät sitten mieluummin kitua ankeassa ihmissuhteessa kuin ottaa ero, ja ruveta itselliseksi ja vapaaksi.
Tätä en ole ikinä voinut käsittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko ap miten usein miehet kertoo että olivat tuuliajolla, elämänhallinta kateissa, mikään ei sujunut, ja tadaa kun elämään astui nainen, kaikki alkui sujua paremmin?
Oletko usein lukenut vastaavaa toisinpäin? Että päihde- ja mielenterveysongelmaisen naisen elämään astuu menestyvä, asiansa hoitava sporttinen ja terveitä elämäntapoja noudattava mies ja nostaa tämän naisen uran ja terveyden uusiin sfääreihin? Aivan, koska sitä ei tapahtu.
On surullinen tosiasia, että parisuhde lyhentää naisen elinikää ja pidetää miehen. Avioero keski-iässä pidentää naisen elinajanodotetta ja miehellä se laskee radikaalisti. Jos nainen kotiutuu sydänoperaatiosta, hänen kuntoutumisensa ennuste on parempi jos kotona EI ole miestä. Eikö ole villiä kun rupeaa ajattelemaan? Melkeinkuin luonnossa olisi virhe, joka normalisoi sen että toinen sukupuoli imee elinvoimaa toisesta. Ja silti se on mies, joka mukamas saa "pallon jalkaan" kun menee naimisiin, ehhheheh.
Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä.
On näitäkin, ihan lähipiiristä löytyy. Myös naiset tarvitsevat toisinaan korjaavaa kokemusta elämäänsä, tunnen monia joiden elämä on mennyt takaisin raiteilleen oikeanlaisen miehen kanssa.
Joten älä viitsi yleistää, yhtälailla naisilla on lapsuudentraumoja tai huonoja parisuhteita takanaan. Miehet vaan puhuu näistä asioista hivenen avoimemmin kuin naiset.
Tietysti naisillakin on lapsuustraumoja ja huonoja parisuhteita taustalla. Pointti oli siinä, että aina löytyy naisia, jotka rakastuvat näihin rikkinäisiin miehiin ja hoivaavat heidät kuntoon. Toisin päin on erittäin harvinaista! Päin vastoin, ja lisäkai mies useammin kuin nainen hylkää puolisonsa, kun tämä sairastuu vaikeasti/kroonisesti. Turha väittää faktoja vastaan.
No minä kuulun tähän erittäin harvinaiseen osioon. Mieheni "rakasti minut ehjäksi" jos nyt näin voi sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset priorisoivat kaikkea muuta miehen löytämisen, sitoutumisen ja avioliiton edelle. Sitten +30-vuotiaana, eronneena ja karanneena, biologisen kellon tikittäessä, heräävät asiaan. Isojako potentiaalisissa kumppaneissa on silloin jo tehty.
Lisäksi, tyytymättömyys on monen naisen perusasetus. Eroavat hanakasti, mutta ei yksinkään hyvä ole. Kritiikkiä on hyvä ottaa vastaan eikä leimata kaikkea "naisvihaksi". Vähempi uhriutuminen myös lisäisi tyytyväisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Naiset priorisoivat kaikkea muuta miehen löytämisen, sitoutumisen ja avioliiton edelle. Sitten +30-vuotiaana, eronneena ja karanneena, biologisen kellon tikittäessä, heräävät asiaan. Isojako potentiaalisissa kumppaneissa on silloin jo tehty.
Lisäksi, tyytymättömyys on monen naisen perusasetus. Eroavat hanakasti, mutta ei yksinkään hyvä ole. Kritiikkiä on hyvä ottaa vastaan eikä leimata kaikkea "naisvihaksi". Vähempi uhriutuminen myös lisäisi tyytyväisyyttä.
AP:han oli jo ollut parisuhteessa, joka päättyi eroon.
Minä olen tosiaan etsinyt parisuhdetta jo sen 20 vuotta, kuten kerroin, myös sieltä kuuluisista ulkomaista, eikä ole tuottanut yhtään tulosta. Lapsia en halunnut, joten en sure sitä asiaa lainkaan. Kerrankin lapsettomuus osui ihan oikealle naiselle.
Ihmeellisissä naispiireissä liikkuvat nämä jotkut palstan miehet. Tosin ehkä mielikuvituksissaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko ap miten usein miehet kertoo että olivat tuuliajolla, elämänhallinta kateissa, mikään ei sujunut, ja tadaa kun elämään astui nainen, kaikki alkui sujua paremmin?
Oletko usein lukenut vastaavaa toisinpäin? Että päihde- ja mielenterveysongelmaisen naisen elämään astuu menestyvä, asiansa hoitava sporttinen ja terveitä elämäntapoja noudattava mies ja nostaa tämän naisen uran ja terveyden uusiin sfääreihin? Aivan, koska sitä ei tapahtu.
On surullinen tosiasia, että parisuhde lyhentää naisen elinikää ja pidetää miehen. Avioero keski-iässä pidentää naisen elinajanodotetta ja miehellä se laskee radikaalisti. Jos nainen kotiutuu sydänoperaatiosta, hänen kuntoutumisensa ennuste on parempi jos kotona EI ole miestä. Eikö ole villiä kun rupeaa ajattelemaan? Melkeinkuin luonnossa olisi virhe, joka normalisoi sen että toinen sukupuoli imee elinvoimaa toisesta. Ja silti se on mies, joka mukamas saa "pallon jalkaan" kun menee naimisiin, ehhheheh.
Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä.
On näitäkin, ihan lähipiiristä löytyy. Myös naiset tarvitsevat toisinaan korjaavaa kokemusta elämäänsä, tunnen monia joiden elämä on mennyt takaisin raiteilleen oikeanlaisen miehen kanssa.
Joten älä viitsi yleistää, yhtälailla naisilla on lapsuudentraumoja tai huonoja parisuhteita takanaan. Miehet vaan puhuu näistä asioista hivenen avoimemmin kuin naiset.
Tietysti naisillakin on lapsuustraumoja ja huonoja parisuhteita taustalla. Pointti oli siinä, että aina löytyy naisia, jotka rakastuvat näihin rikkinäisiin miehiin ja hoivaavat heidät kuntoon. Toisin päin on erittäin harvinaista! Päin vastoin, ja lisäkai mies useammin kuin nainen hylkää puolisonsa, kun tämä sairastuu vaikeasti/kroonisesti. Turha väittää faktoja vastaan.
No minä kuulun tähän erittäin harvinaiseen osioon. Mieheni "rakasti minut ehjäksi" jos nyt näin voi sanoa.
Mä olin se mies joka tuolla aiemmin näistä avautui, ja voin sanoa sen hoivauksen toimineen ihan molempiin suuntiin.
Kun kuulin mitä hänen ex oli hänelle tehnyt ja nahjus jatkoi vainoamista suhteemme alkuaikoina niin jännämiehenä kävin pikku kyläreissulla jakamassa oikeutta. Lähti kaupungista sen reissun jälkeen eikä koskaan enää soitellut tai vainonnut muuten. Lisäksi mulla oli ihan kädet täynnä saada toinen luottamaan etten ole pettäjä, enkä väkivaltainen naisia kohtaan kuten edellinen.
Mä sain rakkautta mikä mun elämästä on lapsesta asti puuttunut ja hän turvallisen miehen joka ei satuta tai petä. Kemiat osui meillä kyllä niin nappiin alusta asti että varmaan se on syynä miksi ollaan viihdytty niin hyvin yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Naiset priorisoivat kaikkea muuta miehen löytämisen, sitoutumisen ja avioliiton edelle. Sitten +30-vuotiaana, eronneena ja karanneena, biologisen kellon tikittäessä, heräävät asiaan. Isojako potentiaalisissa kumppaneissa on silloin jo tehty.
Lisäksi, tyytymättömyys on monen naisen perusasetus. Eroavat hanakasti, mutta ei yksinkään hyvä ole. Kritiikkiä on hyvä ottaa vastaan eikä leimata kaikkea "naisvihaksi". Vähempi uhriutuminen myös lisäisi tyytyväisyyttä.
Paskat, älä viitti lässyttää. Ulosannin perusteella en ihmettelisi jos olet jäänyt isojaon ulkopuolelle.
Mutta se on totta että parhaat miehet kyllä löytää itselleen kumppanin jo 18-30v iässä ja tämä ei taas ole naisten syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko ap miten usein miehet kertoo että olivat tuuliajolla, elämänhallinta kateissa, mikään ei sujunut, ja tadaa kun elämään astui nainen, kaikki alkui sujua paremmin?
Oletko usein lukenut vastaavaa toisinpäin? Että päihde- ja mielenterveysongelmaisen naisen elämään astuu menestyvä, asiansa hoitava sporttinen ja terveitä elämäntapoja noudattava mies ja nostaa tämän naisen uran ja terveyden uusiin sfääreihin? Aivan, koska sitä ei tapahtu.
On surullinen tosiasia, että parisuhde lyhentää naisen elinikää ja pidetää miehen. Avioero keski-iässä pidentää naisen elinajanodotetta ja miehellä se laskee radikaalisti. Jos nainen kotiutuu sydänoperaatiosta, hänen kuntoutumisensa ennuste on parempi jos kotona EI ole miestä. Eikö ole villiä kun rupeaa ajattelemaan? Melkeinkuin luonnossa olisi virhe, joka normalisoi sen että toinen sukupuoli imee elinvoimaa toisesta. Ja silti se on mies, joka mukamas saa "pallon jalkaan" kun menee naimisiin, ehhheheh.
Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä.
On näitäkin, ihan lähipiiristä löytyy. Myös naiset tarvitsevat toisinaan korjaavaa kokemusta elämäänsä, tunnen monia joiden elämä on mennyt takaisin raiteilleen oikeanlaisen miehen kanssa.
Joten älä viitsi yleistää, yhtälailla naisilla on lapsuudentraumoja tai huonoja parisuhteita takanaan. Miehet vaan puhuu näistä asioista hivenen avoimemmin kuin naiset.
Tietysti naisillakin on lapsuustraumoja ja huonoja parisuhteita taustalla. Pointti oli siinä, että aina löytyy naisia, jotka rakastuvat näihin rikkinäisiin miehiin ja hoivaavat heidät kuntoon. Toisin päin on erittäin harvinaista! Päin vastoin, ja lisäkai mies useammin kuin nainen hylkää puolisonsa, kun tämä sairastuu vaikeasti/kroonisesti. Turha väittää faktoja vastaan.
No minä kuulun tähän erittäin harvinaiseen osioon. Mieheni "rakasti minut ehjäksi" jos nyt näin voi sanoa.
Mä olin se mies joka tuolla aiemmin näistä avautui, ja voin sanoa sen hoivauksen toimineen ihan molempiin suuntiin.
Kun kuulin mitä hänen ex oli hänelle tehnyt ja nahjus jatkoi vainoamista suhteemme alkuaikoina niin jännämiehenä kävin pikku kyläreissulla jakamassa oikeutta. Lähti kaupungista sen reissun jälkeen eikä koskaan enää soitellut tai vainonnut muuten. Lisäksi mulla oli ihan kädet täynnä saada toinen luottamaan etten ole pettäjä, enkä väkivaltainen naisia kohtaan kuten edellinen.
Mä sain rakkautta mikä mun elämästä on lapsesta asti puuttunut ja hän turvallisen miehen joka ei satuta tai petä. Kemiat osui meillä kyllä niin nappiin alusta asti että varmaan se on syynä miksi ollaan viihdytty niin hyvin yhdessä.
Löytyisipä itsellenikin vielä tällainen vastinpari... Olisi ihanaa voida olla toiselle jotain, mitä tämä tarvitsee, ja kerrankin myös saada takaisin sitä, mitä itse tarvitsee...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset priorisoivat kaikkea muuta miehen löytämisen, sitoutumisen ja avioliiton edelle. Sitten +30-vuotiaana, eronneena ja karanneena, biologisen kellon tikittäessä, heräävät asiaan. Isojako potentiaalisissa kumppaneissa on silloin jo tehty.
Lisäksi, tyytymättömyys on monen naisen perusasetus. Eroavat hanakasti, mutta ei yksinkään hyvä ole. Kritiikkiä on hyvä ottaa vastaan eikä leimata kaikkea "naisvihaksi". Vähempi uhriutuminen myös lisäisi tyytyväisyyttä.
Paskat, älä viitti lässyttää. Ulosannin perusteella en ihmettelisi jos olet jäänyt isojaon ulkopuolelle.
Mutta se on totta että parhaat miehet kyllä löytää itselleen kumppanin jo 18-30v iässä ja tämä ei taas ole naisten syy.
"parhaat miehet kyllä löytää itselleen kumppanin jo 18-30v iässä"
Sama pätee naisiin. Kyllä se niin näyttää menevän, että ne ihmiset, joilta löytyy hyvä luonne+hyvä ulkonäkö+hyvät parisuhdetaidot, yleensä tosiaan pariutuvat viimeistään siinä 30 vuoden kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko ap miten usein miehet kertoo että olivat tuuliajolla, elämänhallinta kateissa, mikään ei sujunut, ja tadaa kun elämään astui nainen, kaikki alkui sujua paremmin?
Oletko usein lukenut vastaavaa toisinpäin? Että päihde- ja mielenterveysongelmaisen naisen elämään astuu menestyvä, asiansa hoitava sporttinen ja terveitä elämäntapoja noudattava mies ja nostaa tämän naisen uran ja terveyden uusiin sfääreihin? Aivan, koska sitä ei tapahtu.
On surullinen tosiasia, että parisuhde lyhentää naisen elinikää ja pidetää miehen. Avioero keski-iässä pidentää naisen elinajanodotetta ja miehellä se laskee radikaalisti. Jos nainen kotiutuu sydänoperaatiosta, hänen kuntoutumisensa ennuste on parempi jos kotona EI ole miestä. Eikö ole villiä kun rupeaa ajattelemaan? Melkeinkuin luonnossa olisi virhe, joka normalisoi sen että toinen sukupuoli imee elinvoimaa toisesta. Ja silti se on mies, joka mukamas saa "pallon jalkaan" kun menee naimisiin, ehhheheh.
Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä.
On näitäkin, ihan lähipiiristä löytyy. Myös naiset tarvitsevat toisinaan korjaavaa kokemusta elämäänsä, tunnen monia joiden elämä on mennyt takaisin raiteilleen oikeanlaisen miehen kanssa.
Joten älä viitsi yleistää, yhtälailla naisilla on lapsuudentraumoja tai huonoja parisuhteita takanaan. Miehet vaan puhuu näistä asioista hivenen avoimemmin kuin naiset.
Tietysti naisillakin on lapsuustraumoja ja huonoja parisuhteita taustalla. Pointti oli siinä, että aina löytyy naisia, jotka rakastuvat näihin rikkinäisiin miehiin ja hoivaavat heidät kuntoon. Toisin päin on erittäin harvinaista! Päin vastoin, ja lisäkai mies useammin kuin nainen hylkää puolisonsa, kun tämä sairastuu vaikeasti/kroonisesti. Turha väittää faktoja vastaan.
Tuo on ihan selvää, että nainen voi huonommin, esim jonkun sydänoperaation jälkeen, kun menee kotiin, kun siellä on se mies passattavana. Jos taas mies on käynyt siellä sydänoperaatiossa ja tulee kotiin, niin nainen hoitaa ja huoltaa miestä.
Ainakin vanhemmissa miehissä on sellaisia, että ei ne osaa tehdä edes ruokaa tai muutkaan kotityötä. Kaikki jää naiselle. itse kun tulin aivoverenvuodon jälkeen kotiin, oli kaikki kiellettyä tehdä muutaman kuukauden ajan, mutta eihän se niin mennyt. Jos halusin ruokaa, minun se piti tehdä ja ruokkia se mieskin. Samoin siivoaminen jäi vaan heti minun tehtäväksi jne. Pyykkiä ei olisi saanut laittaa naruille kuivumaan, mutta eihän niitä voinut koneeseenkaan jättää.
Ja turha tulla sanomaan, että mitäs otit tuollaisen ukon. No silloin, kun alettiin olemaan yhdessä, mies teki ruokaa, mutta, kun lasten takia jäin muutamaksi vuodeksi kotiin, mies lopetti kaikki kotitöiden tekemisen. ja kun olin jäleen takaisin työelämässä yritin miehelle sanoa, että työnjakoa olisi aika tarkista, mies suuttui ja leikki marttyyria. Oli siivouspäivät pois kotoa ja ei vaan tehnyt ruokaa. Vaikea sitä on toista pakottaa, aikuista ihmistä, joka ei tajua että kotityöt kuuluu hänellekin.
Osa miehistä ei vaan suostu tekemään yhtään mitään kotona ja jotkut ei edes osaa vaikka tehdä ruokaa, vaikka sekin on ihan opittavissa oleva taito. Ei vaan kiinnosta.
Huono mies sulla, otan osaa. Näiden vanhempien ukkojen tekoset valitettavasti luo stereotypian että nuoremmatkin sukupolvet olisi samanlaisia, vaikkei asia enää olekkaan niin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tyytyä huonoon tai ylipäätään sellaiseen, johon ei tunne vetoa, siitä tulee vain entistä onnettomammaksi. Suomesta ei kovin helpolla löydä hyvännäköistä ja hyvin käyttäytyvää aikuista miestä. Euroopassa ja jo Ruotsissa niitä riittää ihan eri tavalla. Yleinen taso miehissä on korkeampi, mikään haiseva, kaljuuntuva, lihava ja alkoholisoitunut ilkeä sovinisti ei ole siellä tavis vaan reilusti sen alle.
Kuulostat katkeroituneelta naiselta. Samalla tavalla ne miehet siellä rajan takana kaljuuntuu
Alue: Aihe vapaa
Eihän kuvittele. Olen todistanut sekä suhdetta, joka oli maanpäällinen helvetti, että aivan normaaleja, hyviä suhteita. Tietenkään kukaan ei ensimmäistä halua, mutta on myös tietoinen siitä, että jälkimmäisiä on. Ja sitä saa surra, ettei itsellään hyvää suhdetta ole.