Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva suru siitä, että mulla ei ole parisuhdetta, tekee minut surulliseksi
19.08.2026 |
En jaksaisi tätä tunnetta enää: olen jatkuvasti surullinen siitä, että mulla ei ole parisuhdetta. Vaikka kuinka yritän tehdä ja kokea kaikenlaista, tämä fiilis vaan jäytää sisällä. Se on jatkuvasti läsnä, kun herään aamulla tai menen nukkumaan illalla.
Mulla oli pitkä suhde vajaa kolmekymppiseksi. Puoliso oli minulle tosi rakas, ja meillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Kuitenkin elämäntilanne muuttui, hän joutui muuttamaan toisaalle ja samalla hänellä alkoi menojalka vipattamaan, eikä sitoutuminen sitten houkutellutkaan.
Itse rakastin sitä elämää, kun oli puoliso vierellä. Jos yöllä heräsi, sai halata toista. Aamulla laittoi kahvit myös toiselle. Kun tuli kotiin, oli ihana, kun olohuoneesta huikattiin moikat, ja sitten vaihdettiin päivän kuulumiset. Iltaisin voitiin katsoa televisiota yhdessä, ja viikonloppuisin oli kaikenlaista menoa.
Ihan rutistun kasaan välillä, kun ajattelen tuota aikaa. Kaipaan sitä niin paljon, kun minulla oli läheinen tuki ja turva. Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä. Lähinnä ei ole ketään niin läheistä, jonka kanssa olisi jatkuvasti tekemisissä. Muo ärsyttää olla koko ajan onneton, mutta tää on surua, jota en saa surtua pois. Koen olevani yksinäinen joutsen, joka vuodesta toiseen seilaan yksin, vaikka haluaisi puolison ja perheen.
Olen siis ollut jo vuosia sinkkuna, enkä vaan löydä uutta puolisoa. Olen koittanut nettideittejä, käynyt sinkkutapahtumissa, juttelen eri paikoissa ihmisten kanssa jne, mutta en vaan löydä omaa tyyppiä. En ole epätoivoinen, mutta huomaan latistuvani, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joilla on parisuhde. On tosi vaikea törmätä edes jotenkin järkevän oloisiin sinkkuihin, suurin osa omissa piireissä on parisuhteessa.
En usko, että ulkopuoliset ymmärtää kuinka surullinen oikeasti olen. Se, mitä elämässä arvostan korkealle, puuttuu itseltä, enkä vaan pysty saavuttamaan sitä, vaikka miten haluaisin. Monet ystävät, jotka ovat olleet pitkään sinkkuja, ovat nyt lähivuosina löytäneet puolison, mutta mulle vaan tätä onnea ei suoda.
En haluaisi hukata elämääni tähän suremiseen, mutta se ei lopu, vaikka yritän.
Missä on mun oma tyyppi?! Lupaan olla hyvä puoliso, jos sellaisen joskus löydän.
Onko muita, ketkä tuntee näin? Ootteko saaneet tän surun joskus loppumaan?
Kommentit (266)
Kyllä rakkaudettomuus on elämäni kivuliain asia. Toki se, että tämä alkoi ihan elämän alusta asti tekee asiasta vieläkin katkeramman, mutta ei sille vain mitään mahda. Ketään ei "saa" rakastamaan itseään. Annan surun olla ja tulla, kun on tullakseen. Muuten teen, mitä jaksan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi 40 vuotias kohtalotoveri. Olen menestynyt työelämässä, matkustellut ja harrastanut sydämeni kyllyydestä, mutta mikään noista ei ole poistanut yksinäisyyttäni (olen ikisinkku). En edes muista, milloin olen ollut onnellinen.
Naimisissa oleva ystäväni ilmoitti juuri heille tulossa toinen lapsi, ja samaan aikaan kun olen hänen puolestaan iloinen, tunnen aivan hirvittävää kipua ja kateutta sisälläni. Tuntuu että vuosi vuodelta valun syvemmälle mustaan veteen, en oikeasti tiedä miten minulle tulee käymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta vain vähintään kolme pykälää itseäsi korkeampien miehien tavoittelu.
Hyväksy mies omalta tasoltasi, niin parisuhde löytyy heti.
Suomessa on ihan valtava miesten ylijäämä 20-50-vuotiaissa. Puhutaan jostain 50 000 - 70 000 määrästä.
Eli varmasti löytyy mies jos vain hyväksyt oman tasosi.Hehheh!
Miksi totuus naurattaa?
Vierailija kirjoitti:
Jollet ole ns. huipputasokas niin se komea mies tulee luultavasti sinut jossakin kohden pettämään tai jättämään. Ei välttämättä mutta mitä parempi yksilö sitä suositumpia ne on. Siksi sopiva kumppani on sellainen "ei liikaa mitään" eli keskitason kulkija.
Ja taas väärin.
Pettäjän vika on pääkopassa eikä siinä että se on hyvännäköinen. Kysyttynä ja komeana miehenä mulla olisi ollut halutessani bodycount 200+ mutta silti se on 35v ikään mennessä kokonaiset 1. Enkä pettäisi vaikka suhde menisi huonompaan suuntaan sillä asiat voi aina ratkoa yhdessä siihen asti kunnes toinen pettää.
Vierailija kirjoitti:
Netti on oikeasti ainoa paikka, jossa voi tavata jonkun. Eihän aikuiset ihmiset edes käy missään! Mutta unohda Tinder, se on kauhea eikä edes toimi. Laajenna hakua koko eurooppaan. Minulla kesti liki 20 vuotta, mutta sitten tuli se yksi ratkaiseva viesti ja huvikseni vastasin...
Mutta se varsinainen kysymys: teet vain sitä mistä itse tykkäät ilman mitään kuvitelmia, että siellä voisi tavata jonkun (kun et tapaa kumminkaan!). Tee töitä, sijoita, matkusta, opiskele uusi kieli, neulo, virkkaa, leivo, katso töllöä...
Ääni tälle. Netissä on helppo pitäytyä keskustelutasolla jonkun aikaa jotta näkee millainen se toinen on. Etit vaan kivan näköisen miehen fb:stä tai instasta ja laittelet sille viestiä. Deittisovelluksia välttelisin koska 90% niitä käyttävistä miehistä etsii lähinnä helppoa irtoseksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi 40 vuotias kohtalotoveri. Olen menestynyt työelämässä, matkustellut ja harrastanut sydämeni kyllyydestä, mutta mikään noista ei ole poistanut yksinäisyyttäni (olen ikisinkku). En edes muista, milloin olen ollut onnellinen.
Naimisissa oleva ystäväni ilmoitti juuri heille tulossa toinen lapsi, ja samaan aikaan kun olen hänen puolestaan iloinen, tunnen aivan hirvittävää kipua ja kateutta sisälläni. Tuntuu että vuosi vuodelta valun syvemmälle mustaan veteen, en oikeasti tiedä miten minulle tulee käymään.
Älä ole tuollaisten kanssa tekemississä, hankkiudu muiden elämäntapasinkkujen tai velaihmisten seuraan. Olet liian erilainen perheellisen ystäväpariskunnan kanssa, he aiheuttavat vain pahaa mieltä sinulle.
Ihminen on sellainen ,että mitä sillä ei ole, sitä se haluaa. Ja kaikkea mitä sillä on , ei osaa aina arvostaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on sellainen ,että mitä sillä ei ole, sitä se haluaa. Ja kaikkea mitä sillä on , ei osaa aina arvostaa sitä.
En ole sinänsä eri mieltä. Mutta kommentoisin sen verran, että tarve tulla rakastetuksi, kosketetuksi, ja antaa rakkautta ovat ihan oma juttunsa, eikä niitä voi rinnastaa esimerkiksi haluun omistaa hieno asunto tai hienoja vaatteita, saada matkustella ulkomailla tms.
Yksinäisyys ja kosketuksen puute tuhoaa pikku hiljaa ihmisen sisältä (pois lukien erakot), toisin kuin se että kämppä tai vaatteet ei ole niin hienoja kuin ihminen toivoisi.
Tässä juuri valmistaudun sulkemaan konetta ja aloittamaan viikonlopun viettoa. Luultavasti vietän sen tuossa sohvalla itsekseni, joten tunnistan tunteesi. Enää toiset 50-vuotta yksikseen, jos elän satavuotiaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerro rehellisesti, mitä vikaa sinussa on? Oletko ylipainoinen, kalju, työtön, persu tai mt-potilas?
Persu löytää hyvän puolison,vihervasemman ei siellä ollaan erkaannuttu tavan elämästä,mies ja nainen.
mulle vaan tätä onnea ei suoda
Uskotko Jumalaan, jos olet sitä mieltä, ettei joku "suo" sinulle onnea?
Jumala nimittäin saattaa joskus esim. yksinäisyyden kautta vetää ihmistä puoleensa, jotta ihminen kiinnostuisi hänestä, hengellisistä asioista ja iankaikkisuusasioista. Sitä kautta, että ihminen löytää ensin suhteen Jumalaan, voi sitten myös se puoliso löytyä Jumalan johdattamana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän toisenlaista näkökulmaa. Onko sen kultakimpaleen pakko olla puoliso? Tarkoitan, että se itselle maailman tärkein ihminen on joillain jokin muukin, vaikka ystävä. Itse en rehellisesti sanottuna edes kaipaa parisuhdetta. Mulla on yksi aivan huippu ystävä, jonka kanssa voin puhua ihan kaikesta. Uskon, että vaikka joskus löytäisin parisuhteen (mitä en edes aktiivisesti etsi), suhteeni tämän ystävän kanssa pysyisi silti itselleni tärkeämpänä. Koska arvostan eniten henkistä yhteyttä, sitä kuuluisaa samalla aaltopituudella olemista, hyviä keskusteluja, aitoa luottamusta.
Tietysti ymmärrän, että kultakimpaleihmiset ovat harvinaisia löytää, ja on tosi onnekas, jos sellaisen saa osaksi elämäänsä. Mutta todennäköisyys sellaisen löytämiselle kasvaa, jos laajennat hakuasi.
Vierailija kirjoitti:
Päästä vanhasta asiasta irti, niin siitä se lähtee.
Ja lopeta yrittäminen. Väkisin ei tule mitään suhdetta ikinä. Lakkaa havittelemasta suhdetta ja hanki muuta mielenkiintoa elämääsi, niin elämä saattaa sitten yllättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile ulkomaita?
Marokosta, Turkista tai Egyptistä saat hetkessä nuoren komean toyboyn joka tekee mitä tahansa päästäkseen aviomieheksesi.
Nämä haisevat pahalle eikä heidän kanssaan voi kommunikoida riittävän älyllisellä tasolla. En ole ap, mutta sivusta kommentoin.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on sellainen ,että mitä sillä ei ole, sitä se haluaa. Ja kaikkea mitä sillä on , ei osaa aina arvostaa sitä.
Just näin. Yksinäiset kuvittelevat, että parisuhde on taivas maan päällä. Ei ole. Moni parisuhteessa tai aviossa oleva tuuppaisi kumppaninsa mieluusti sinulle pidemmäksikin ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko ap miten usein miehet kertoo että olivat tuuliajolla, elämänhallinta kateissa, mikään ei sujunut, ja tadaa kun elämään astui nainen, kaikki alkui sujua paremmin?
Oletko usein lukenut vastaavaa toisinpäin? Että päihde- ja mielenterveysongelmaisen naisen elämään astuu menestyvä, asiansa hoitava sporttinen ja terveitä elämäntapoja noudattava mies ja nostaa tämän naisen uran ja terveyden uusiin sfääreihin? Aivan, koska sitä ei tapahtu.
On surullinen tosiasia, että parisuhde lyhentää naisen elinikää ja pidetää miehen. Avioero keski-iässä pidentää naisen elinajanodotetta ja miehellä se laskee radikaalisti. Jos nainen kotiutuu sydänoperaatiosta, hänen kuntoutumisensa ennuste on parempi jos kotona EI ole miestä. Eikö ole villiä kun rupeaa ajattelemaan? Melkeinkuin luonnossa olisi virhe, joka normalisoi sen että toinen sukupuoli imee elinvoimaa toisesta. Ja silti se on mies, joka mukamas saa "pallon jalkaan" kun menee naimisiin, ehhheheh.
Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä.
"Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä."
Jep, siinähän ap vasta olisi syvissä vesissä jos tulisi ero sopivasta kumppanista! Pitää oppia viihtymään ilman kumppania myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on sellainen ,että mitä sillä ei ole, sitä se haluaa. Ja kaikkea mitä sillä on , ei osaa aina arvostaa sitä.
En ole sinänsä eri mieltä. Mutta kommentoisin sen verran, että tarve tulla rakastetuksi, kosketetuksi, ja antaa rakkautta ovat ihan oma juttunsa, eikä niitä voi rinnastaa esimerkiksi haluun omistaa hieno asunto tai hienoja vaatteita, saada matkustella ulkomailla tms.
Yksinäisyys ja kosketuksen puute tuhoaa pikku hiljaa ihmisen sisältä (pois lukien erakot), toisin kuin se että kämppä tai vaatteet ei ole niin hienoja kuin ihminen toivoisi.
Eihän nämä nykyajan hikikomoriautistit enää kosketusta kaipaa. Kavahtavat jos joku yrittää edes kätellä. Halaus on kauhistus.
Olet ehkä nähnyt vaan suht ihanteellisia liittoja, esimvanhempasi ja isovanhempasi avioliitot tms. Usko pois ei se ole mitään ruusuilla tanssimista. Alkuhuuman jälkeen ihan perusarkea parhaimmillankin. Emme me känise juuri aikuisten lasten ja lastenlasten läsnäollessa.
Mistä luulet ,että johtuu,kun ihmiset niin paljon eroaa.
Kirjoitit aiempana ,että kaikki sinun bongaamasi sopivat miehet ovat varattuja.
Ei se ole este ,vaan hidaste, jos te rakastutte.
Kyllä se aika erikoista olisi ängetä toisen parisuhteeseen. Itse en sellaista ihmistä arvostaisi enkä luottaisi häneen. Parhaimmillaan voi kyllä olla paljon muutakin kuin perusarkea.
Alue: Aihe vapaa
Jessus. Minä taas en vähässä kummassa alkaisi kenenkään kanssa parisuhteeseen, saa olla todella ihmeellinen ihminen jos sellainen vielä tapahtuu. Ehkä vain en ole parisuhdeihminen. Tuntuu oudolta, että joku voi olla noin surullinen asiasta, mutta pakko kai se on uskoa. Jotenkin kuitenkin ajattelen, että ihmisen pitäisi olla tasapainoinen ja tyytyväinen ihan itsekseen, eikä vasta sitten kun löytää sen jonkun.