Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva suru siitä, että mulla ei ole parisuhdetta, tekee minut surulliseksi
19.08.2026 |
En jaksaisi tätä tunnetta enää: olen jatkuvasti surullinen siitä, että mulla ei ole parisuhdetta. Vaikka kuinka yritän tehdä ja kokea kaikenlaista, tämä fiilis vaan jäytää sisällä. Se on jatkuvasti läsnä, kun herään aamulla tai menen nukkumaan illalla.
Mulla oli pitkä suhde vajaa kolmekymppiseksi. Puoliso oli minulle tosi rakas, ja meillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Kuitenkin elämäntilanne muuttui, hän joutui muuttamaan toisaalle ja samalla hänellä alkoi menojalka vipattamaan, eikä sitoutuminen sitten houkutellutkaan.
Itse rakastin sitä elämää, kun oli puoliso vierellä. Jos yöllä heräsi, sai halata toista. Aamulla laittoi kahvit myös toiselle. Kun tuli kotiin, oli ihana, kun olohuoneesta huikattiin moikat, ja sitten vaihdettiin päivän kuulumiset. Iltaisin voitiin katsoa televisiota yhdessä, ja viikonloppuisin oli kaikenlaista menoa.
Ihan rutistun kasaan välillä, kun ajattelen tuota aikaa. Kaipaan sitä niin paljon, kun minulla oli läheinen tuki ja turva. Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä. Lähinnä ei ole ketään niin läheistä, jonka kanssa olisi jatkuvasti tekemisissä. Muo ärsyttää olla koko ajan onneton, mutta tää on surua, jota en saa surtua pois. Koen olevani yksinäinen joutsen, joka vuodesta toiseen seilaan yksin, vaikka haluaisi puolison ja perheen.
Olen siis ollut jo vuosia sinkkuna, enkä vaan löydä uutta puolisoa. Olen koittanut nettideittejä, käynyt sinkkutapahtumissa, juttelen eri paikoissa ihmisten kanssa jne, mutta en vaan löydä omaa tyyppiä. En ole epätoivoinen, mutta huomaan latistuvani, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joilla on parisuhde. On tosi vaikea törmätä edes jotenkin järkevän oloisiin sinkkuihin, suurin osa omissa piireissä on parisuhteessa.
En usko, että ulkopuoliset ymmärtää kuinka surullinen oikeasti olen. Se, mitä elämässä arvostan korkealle, puuttuu itseltä, enkä vaan pysty saavuttamaan sitä, vaikka miten haluaisin. Monet ystävät, jotka ovat olleet pitkään sinkkuja, ovat nyt lähivuosina löytäneet puolison, mutta mulle vaan tätä onnea ei suoda.
En haluaisi hukata elämääni tähän suremiseen, mutta se ei lopu, vaikka yritän.
Missä on mun oma tyyppi?! Lupaan olla hyvä puoliso, jos sellaisen joskus löydän.
Onko muita, ketkä tuntee näin? Ootteko saaneet tän surun joskus loppumaan?
Kommentit (343)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on niin kauniisti ja rehellisesti kerrottu tuntemuksista ilmam kumppania. Voin yhtyä kaikkiin.
Vaikka kuinka yritän ja olenkin töissä tekemässä työtä en voi olla huomaamatta mukavia kivan näköisiä miehiä. Yksi niistä on huvittava kun haluaa jutella mun kanssa, mutta sitten usein kääntää puheita raskaana olevaan vaimoon tai vauvaan jne. Sanotaan näin, että völillä kokee niin absurdeja tilanteita kun joudun kuuntelemaan hänen juttujaan ja mieleni huutaa että miksi sulla ei ole vauvaa mun kanssa 😁 pieniä asioita jotka tuntuu siltä, ettei enää kestäis vaan kuunnella.
On todella raskasta ja vaikeaa olla välillä kun kokee myös ulkopuolisena oloa kun ei ole omaa kumppania.
Vähän härskiyttä nyt peliin ja otat omiin käsiin. Kun mies seuraavan kerran tulee lässyttämään muikkelistaan tai vauvastaan, iske silmää ja sanot että "seuraava vauva sitten mun kanssa" ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on niin kauniisti ja rehellisesti kerrottu tuntemuksista ilmam kumppania. Voin yhtyä kaikkiin.
Vaikka kuinka yritän ja olenkin töissä tekemässä työtä en voi olla huomaamatta mukavia kivan näköisiä miehiä. Yksi niistä on huvittava kun haluaa jutella mun kanssa, mutta sitten usein kääntää puheita raskaana olevaan vaimoon tai vauvaan jne. Sanotaan näin, että völillä kokee niin absurdeja tilanteita kun joudun kuuntelemaan hänen juttujaan ja mieleni huutaa että miksi sulla ei ole vauvaa mun kanssa 😁 pieniä asioita jotka tuntuu siltä, ettei enää kestäis vaan kuunnella.
On todella raskasta ja vaikeaa olla välillä kun kokee myös ulkopuolisena oloa kun ei ole omaa kumppania.
Joo, mä niin tiedän tän tunteen! Tai kun ystävä suunnittelee yhteenmuuttoa uuden puolison kanssa, ja he käyvät asuntonäytöillä. Tulee suru siitä, että mun piti yksin kiertää asuntonäytöt ja yksin muuttaa. Olisi aivan ihana selata asuntoilmoituksia jonkun kanssa ja haaveilla tulevasta.
Ap
Nämä sun haaveet kuulostaa siltä, ettei tuo suru tule poistumaan jos et löydä samankaltaista kumppania.
Tuon tyyppisillä tarpeilla ja haaveilla varustettu ihminen ei vaan viihdy sinkkuna, jotenkin joudut sen kanssa handlaamaan. Toki ei-parisuhdeihminenkin voi saada kicksit etsiessään rakkaan kanssa yhteistä kotia, mutta se ei ole asia jota koskaan mietitään ennen kuin ollaan siinä tilanteessa ja on se joku tietty ihminen jonka kanssa nimenomaan haluat sen yhteisen kodin. Ei niin, että miettisi haluavansa tuollaisia hetkiä "jonkun kanssa". Täytyy olla ensin se "joku", että tuollaisia tarpeita tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on niin kauniisti ja rehellisesti kerrottu tuntemuksista ilmam kumppania. Voin yhtyä kaikkiin.
Vaikka kuinka yritän ja olenkin töissä tekemässä työtä en voi olla huomaamatta mukavia kivan näköisiä miehiä. Yksi niistä on huvittava kun haluaa jutella mun kanssa, mutta sitten usein kääntää puheita raskaana olevaan vaimoon tai vauvaan jne. Sanotaan näin, että völillä kokee niin absurdeja tilanteita kun joudun kuuntelemaan hänen juttujaan ja mieleni huutaa että miksi sulla ei ole vauvaa mun kanssa 😁 pieniä asioita jotka tuntuu siltä, ettei enää kestäis vaan kuunnella.
On todella raskasta ja vaikeaa olla välillä kun kokee myös ulkopuolisena oloa kun ei ole omaa kumppania.
Joo, mä niin tiedän tän tunteen! Tai kun ystävä suunnittelee yhteenmuuttoa uuden puolison kanssa, ja he käyvät asuntonäytöillä. Tulee suru siitä, että mun piti yksin kiertää asuntonäytöt ja yksin muuttaa. Olisi aivan ihana selata asuntoilmoituksia jonkun kanssa ja haaveilla tulevasta.
Ap
Nämä sun haaveet kuulostaa siltä, ettei tuo suru tule poistumaan jos et löydä samankaltaista kumppania.
Tuon tyyppisillä tarpeilla ja haaveilla varustettu ihminen ei vaan viihdy sinkkuna, jotenkin joudut sen kanssa handlaamaan. Toki ei-parisuhdeihminenkin voi saada kicksit etsiessään rakkaan kanssa yhteistä kotia, mutta se ei ole asia jota koskaan mietitään ennen kuin ollaan siinä tilanteessa ja on se joku tietty ihminen jonka kanssa nimenomaan haluat sen yhteisen kodin. Ei niin, että miettisi haluavansa tuollaisia hetkiä "jonkun kanssa". Täytyy olla ensin se "joku", että tuollaisia tarpeita tulee.
Just näin. Valitettavasti aloittajasta paistaa epätoivo viesteissä, varmasti livenäkin. Kaikki tuollaiset asiat pitäisi osata tehdä ylpeänä ja ilolla yksin, kuten kiertää innolla asuntonäyttöä ja kuvitellen itsensä sinne sisustamaan oman makunsa mukaan ja mukavasti kotoilemaan. Suunnittelemaan ihanaa me-timea. Kun olet sinut itsesi kanssa ja tykkäät tehdä asiat itseäsi varten, hehkuttaa vaikka ystävillekin, kuinka kävit asuntonäytössä ja sinne tulee sun lempitaulu, sun lempiväri seinään, kajarit lempimusasi kuunteluun ja kylppäriin pieni amme hemmotteluhetkiin, huokuu hyvä fiiliksesi myös ulospäin. Mitään ei puutu vaan kaikki on runsasta elämässäsi itsesi kanssa, sellaisenaan. Sen olemassa olevan hyvinvoinnin ja itsellesi riittämisen päälle on mukava sitten suhdettakin rakentaa toisen ihmisen kanssa, jos sellaisen joskus sattuu kohtaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kerro rehellisesti, mitä vikaa sinussa on? Oletko ylipainoinen, kalju, työtön, persu tai mt-potilas?
Ap on mies.
Se on PAHA vika ihmisessä. Mies on naiselle riesa ja rasite.
Lässyti lää.
Toinen ihminen ei korjaa sinua eikä ole sinun palvelijasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhyy, olen ilmaista piikaa/omaishoitajaa vailla.
Veijo
Ap, iso halaus sinulle, ymmärrän surusi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei halua tavallista kilttiä kunnon miestä joten ovat yksin mielumin ja siitä tulee suri kun eivät löydä komeaa miestä.
No pitääkö sen kiltin miehen olla mukamas ruma, on meitä komeitakin vaikka kuinka paljon😄 Ei hyvännäköinen mies ole automaattisesti pettäjä tai kuspää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on niin kauniisti ja rehellisesti kerrottu tuntemuksista ilmam kumppania. Voin yhtyä kaikkiin.
Vaikka kuinka yritän ja olenkin töissä tekemässä työtä en voi olla huomaamatta mukavia kivan näköisiä miehiä. Yksi niistä on huvittava kun haluaa jutella mun kanssa, mutta sitten usein kääntää puheita raskaana olevaan vaimoon tai vauvaan jne. Sanotaan näin, että völillä kokee niin absurdeja tilanteita kun joudun kuuntelemaan hänen juttujaan ja mieleni huutaa että miksi sulla ei ole vauvaa mun kanssa 😁 pieniä asioita jotka tuntuu siltä, ettei enää kestäis vaan kuunnella.
On todella raskasta ja vaikeaa olla välillä kun kokee myös ulkopuolisena oloa kun ei ole omaa kumppania.
Joo, mä niin tiedän tän tunteen! Tai kun ystävä suunnittelee yhteenmuuttoa uuden puolison kanssa, ja he käyvät asuntonäytöillä. Tulee suru siitä, että mun piti yksin kiertää asuntonäytöt ja yksin muuttaa. Olisi aivan ihana selata asuntoilmoituksia jonkun kanssa ja haaveilla tulevasta.
Ap
Nämä sun haaveet kuulostaa siltä, ettei tuo suru tule poistumaan jos et löydä samankaltaista kumppania.
Tuon tyyppisillä tarpeilla ja haaveilla varustettu ihminen ei vaan viihdy sinkkuna, jotenkin joudut sen kanssa handlaamaan. Toki ei-parisuhdeihminenkin voi saada kicksit etsiessään rakkaan kanssa yhteistä kotia, mutta se ei ole asia jota koskaan mietitään ennen kuin ollaan siinä tilanteessa ja on se joku tietty ihminen jonka kanssa nimenomaan haluat sen yhteisen kodin. Ei niin, että miettisi haluavansa tuollaisia hetkiä "jonkun kanssa". Täytyy olla ensin se "joku", että tuollaisia tarpeita tulee.
Just näin. Valitettavasti aloittajasta paistaa epätoivo viesteissä, varmasti livenäkin. Kaikki tuollaiset asiat pitäisi osata tehdä ylpeänä ja ilolla yksin, kuten kiertää innolla asuntonäyttöä ja kuvitellen itsensä sinne sisustamaan oman makunsa mukaan ja mukavasti kotoilemaan. Suunnittelemaan ihanaa me-timea. Kun olet sinut itsesi kanssa ja tykkäät tehdä asiat itseäsi varten, hehkuttaa vaikka ystävillekin, kuinka kävit asuntonäytössä ja sinne tulee sun lempitaulu, sun lempiväri seinään, kajarit lempimusasi kuunteluun ja kylppäriin pieni amme hemmotteluhetkiin, huokuu hyvä fiiliksesi myös ulospäin. Mitään ei puutu vaan kaikki on runsasta elämässäsi itsesi kanssa, sellaisenaan. Sen olemassa olevan hyvinvoinnin ja itsellesi riittämisen päälle on mukava sitten suhdettakin rakentaa toisen ihmisen kanssa, jos sellaisen joskus sattuu kohtaamaan.
"aloittajasta paistaa epätoivo"
Niin paistaa, ja se ilmiselvästi johtuu siitä, että AP on syvästi yksinäinen ja onneton. Kun ihmisen kärsii riittävästi yksinäisyyttä, sekä fyysisen kosketuksen ja henkisen yhteyden puutetta, hänestä tulee epätoivoinen. Se on ihan normaali reaktio tuossa tilanteessa. Valtaosa ihmisistä menee henkisesti tosi huonoon kuntoon tuollaisissa olosuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde ei välttämättä tee onnelliseksi, vaan voi jopa tappaa. Onnelliseksi tekee se, mitä sinulla on. Kiitollisuus asioista, jotka on hyvin. Meillä kaikilla on surua ja ikävää jostain ja helposti jostain koetusta puutteesta voi tulla keppihevonen, jonka avulla pettää itseään. Vaatii rohkeutta tarttua tähän päivään ja sen mukaviin asioihin.
Olen ollut ap:n tyyppisen naisen kanssa suhteessa 17 vuotta ja voin kyllä todeta että elämä on helppoa ja mukavaa välittäväisen ja huomaavaisen kumppanin kanssa.
Itsestäni on suhteen aikana kasvanut myös erittäin huomaavainen mies, tehdään kaikki yhdessä ja seksielämä on todella aktiivinen ja monipuolinen. Hänestä on tullut mun paras ystävä suhteen aikana.
Kaikinpuolin mahdottoman hyvä kumppani ja huolehtiva sekä tunnollinen äiti, koskaan ei ole tarvinnut kyseenalaistaa sitä että onko tosissaan tai juokseeko vieraissa.
Tää oli osoitettu nyt niille jotka ap:ta haukkuu täällä läheisriippuvaiseksi, takertujaksi jne. Enemmänkin sanoisin että AP on just sitä tyyppiä jonka kanssa itse alkaisin suhteeseen jos olisin sinkku.
Kaikki nuo pienet asiat on just sitä miten vaimo huomioi mua päivittäin ja millä tavalla minä huomioin häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ei välttämättä tee onnelliseksi, vaan voi jopa tappaa. Onnelliseksi tekee se, mitä sinulla on. Kiitollisuus asioista, jotka on hyvin. Meillä kaikilla on surua ja ikävää jostain ja helposti jostain koetusta puutteesta voi tulla keppihevonen, jonka avulla pettää itseään. Vaatii rohkeutta tarttua tähän päivään ja sen mukaviin asioihin.
Siihen suhteen puutteeseenkin voi kuolla. Olisin itse viettänyt elämäni vankilassa ja varmaan kuollutkin ennen 30. Ikävuotta jos ei olisi sattunut oikea ihminen kohdalle oikeaan aikaan. Nyt elelen kivaa ja leppoisaa perhe- elämää upean naisen kanssa ja meillä on moderni omakotitalo kauniilla alueella. Se että ihminen johon rakastuin jaksoi uskoa mun potentiaaliin antoi kyllä paljon voimaa kääntää elämän suunta. Nyt ei kukaan joka ei tunne mua pitkältä ajalta uskoisi että olen nuorena ollut aikas jännä kaveri.
Huomaatko ap miten usein miehet kertoo että olivat tuuliajolla, elämänhallinta kateissa, mikään ei sujunut, ja tadaa kun elämään astui nainen, kaikki alkui sujua paremmin?
Oletko usein lukenut vastaavaa toisinpäin? Että päihde- ja mielenterveysongelmaisen naisen elämään astuu menestyvä, asiansa hoitava sporttinen ja terveitä elämäntapoja noudattava mies ja nostaa tämän naisen uran ja terveyden uusiin sfääreihin? Aivan, koska sitä ei tapahtu.
On surullinen tosiasia, että parisuhde lyhentää naisen elinikää ja pidetää miehen. Avioero keski-iässä pidentää naisen elinajanodotetta ja miehellä se laskee radikaalisti. Jos nainen kotiutuu sydänoperaatiosta, hänen kuntoutumisensa ennuste on parempi jos kotona EI ole miestä. Eikö ole villiä kun rupeaa ajattelemaan? Melkeinkuin luonnossa olisi virhe, joka normalisoi sen että toinen sukupuoli imee elinvoimaa toisesta. Ja silti se on mies, joka mukamas saa "pallon jalkaan" kun menee naimisiin, ehhheheh.
Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Netti on oikeasti ainoa paikka, jossa voi tavata jonkun. Eihän aikuiset ihmiset edes käy missään! Mutta unohda Tinder, se on kauhea eikä edes toimi. Laajenna hakua koko eurooppaan. Minulla kesti liki 20 vuotta, mutta sitten tuli se yksi ratkaiseva viesti ja huvikseni vastasin...
Mutta se varsinainen kysymys: teet vain sitä mistä itse tykkäät ilman mitään kuvitelmia, että siellä voisi tavata jonkun (kun et tapaa kumminkaan!). Tee töitä, sijoita, matkusta, opiskele uusi kieli, neulo, virkkaa, leivo, katso töllöä...
Sulla oli jo mies. Tyydy siihen. Haihattelua kuvitella, että aina löytyy uusi (ja parempi) tilalle. Erityisesti, kun biologinen kello tikittää jo kuuluvasti.
Minä olen nainen ja olen viime vuosien aikana käynyt treffeillä 66 eri miehen kanssa. Heistä n. 3/4 antoi minulle pakit joko heti ensitreffien jälkeen tai viimeistään muutaman kuukauden tapailun jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko ap miten usein miehet kertoo että olivat tuuliajolla, elämänhallinta kateissa, mikään ei sujunut, ja tadaa kun elämään astui nainen, kaikki alkui sujua paremmin?
Oletko usein lukenut vastaavaa toisinpäin? Että päihde- ja mielenterveysongelmaisen naisen elämään astuu menestyvä, asiansa hoitava sporttinen ja terveitä elämäntapoja noudattava mies ja nostaa tämän naisen uran ja terveyden uusiin sfääreihin? Aivan, koska sitä ei tapahtu.
On surullinen tosiasia, että parisuhde lyhentää naisen elinikää ja pidetää miehen. Avioero keski-iässä pidentää naisen elinajanodotetta ja miehellä se laskee radikaalisti. Jos nainen kotiutuu sydänoperaatiosta, hänen kuntoutumisensa ennuste on parempi jos kotona EI ole miestä. Eikö ole villiä kun rupeaa ajattelemaan? Melkeinkuin luonnossa olisi virhe, joka normalisoi sen että toinen sukupuoli imee elinvoimaa toisesta. Ja silti se on mies, joka mukamas saa "pallon jalkaan" kun menee naimisiin, ehhheheh.
Elämästä pitää nauttia myös ilman kumppania. Joku sopiva voi vielä tulla elämään tai sitten ei, tai siitä sopivastakin voi tulla tuskallinen ero. Opettele nauttimaan harrastuksista, työstä, itsesi kehittämisestä ja liikunnasta ilman parisuhdepakkomiellettä.
On näitäkin, ihan lähipiiristä löytyy. Myös naiset tarvitsevat toisinaan korjaavaa kokemusta elämäänsä, tunnen monia joiden elämä on mennyt takaisin raiteilleen oikeanlaisen miehen kanssa.
Joten älä viitsi yleistää, yhtälailla naisilla on lapsuudentraumoja tai huonoja parisuhteita takanaan. Miehet vaan puhuu näistä asioista hivenen avoimemmin kuin naiset.
Jollet ole ns. huipputasokas niin se komea mies tulee luultavasti sinut jossakin kohden pettämään tai jättämään. Ei välttämättä mutta mitä parempi yksilö sitä suositumpia ne on. Siksi sopiva kumppani on sellainen "ei liikaa mitään" eli keskitason kulkija.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nainen ja olen viime vuosien aikana käynyt treffeillä 66 eri miehen kanssa. Heistä n. 3/4 antoi minulle pakit joko heti ensitreffien jälkeen tai viimeistään muutaman kuukauden tapailun jälkeen.
Tuo käy jo työstä. Mahtaa olla raskasta 66 kertaa laittautua ja ponnistella, antaakseen parhaan mahdollisen kuvan itsestään.
Kuulostaa paineistetulta ja toimimattomattomalta konseptilta. Jos etsisin puolisoa, yrittäisin löytää hänet niiden joukosta, joihin minulla on edes pieni kontakti live-elämästä.
Eikö ihan ok tyyppi muka ole parempi kuin se, että ap miettii mitse urhaa ketjun alussa yksinäisyytensä takia?