Te, joiden molemmat vanhemmat kuolleet. Miten vietätte isän ja äitienpäiviä? Jos ei omia lapsiakaan?

Pitääkö sitä viettää?

Kaikki kalenteriin perustuvat juhlapäivät ovat lapsellisia. 

Kiitos antamastasi luvasta, kovin ystävällistä, mutta en kuitenkaan taida kertoa.

Käyn haudalla veisaamassa virren, viemässä kukat ja kusella.

En " vietä" ns. kumpaakaan, mutta jos vain pääsen niin haudalla käyn. Valitettavasti matka on pitkä.

En vietä. Tavallinen päivä minulle.

En tiennytkään, että minun täytyy viettää ko. päiviä vielä sittenkin, kun toinenkin vanhempi kuolee (mihin toivottavasti on vielä pitkä aika). Eli vastaan, etten tule viettämään niitä silloin enää mitenkään.

Outoa, että jotkut sanovat etteivät vietä sitä ollenkaan. Kukin tavallaan tietenkin.

Isäni kuoli yli 20v sitten. Muistelen edelleen isänpäivänä lapsuuden isänpäiviä, jolloin kahviteltiin perheen kanssa ja pelattiin isän kanssa lautapelejä. Ja muistelen isää muutenkin.

Äitienpäivänä sama juttu vastaavasti äidin osalta, tosin asia on arempi, koska äitini kuoli viime vuonna. Viimeksi lanseerattiin mieheni kanssa käytäntö, että mennään äitini kunniaksi äitienpäivänä ulos syömään ja muistellaan häntä siten. Äidin ruokatarjoilut olivat legendaariset.

Toki miehen vanhempia juhlistetaan myös, heidän luonaan on tarjolla kakkua.

Vierailija kirjoitti:

Outoa, että jotkut sanovat etteivät vietä sitä ollenkaan. Kukin tavallaan tietenkin.

Isäni kuoli yli 20v sitten. Muistelen edelleen isänpäivänä lapsuuden isänpäiviä, jolloin kahviteltiin perheen kanssa ja pelattiin isän kanssa lautapelejä. Ja muistelen isää muutenkin.

Äitienpäivänä sama juttu vastaavasti äidin osalta, tosin asia on arempi, koska äitini kuoli viime vuonna. Viimeksi lanseerattiin mieheni kanssa käytäntö, että mennään äitini kunniaksi äitienpäivänä ulos syömään ja muistellaan häntä siten. Äidin ruokatarjoilut olivat legendaariset.

Toki miehen vanhempia juhlistetaan myös, heidän luonaan on tarjolla kakkua.

 

Mitä se muisteleminen on? Liittyykö se millään tavalla suremiseen? Ei?

No en viettänyt, isäni oli hengissä pidempään, mutta koin vaivaannutavana isänpäivän, kahviteltiin silloin. Nyt olen itse vanhempi ja lapsille tuntuu olevan tärkeämpää. Yleensä meillä on vähän parempi aamupala ja ei sen kummempaa seremonioita.

Lapsuuden jälkeen en ole viettänyt kumpaakaan, en siis teinivuosinakaan

En mitenkään. Joskus kutsun omat lapseni syömään, joskus en.