Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien ymmärtäminen psykoterapiassa
16.08.2026 |
Psykoterapia ei tuntunut tuottavan kummoisia tuloksia. Meni aika kauan siihen, että ymmärsin missä mentiin vikaan: terapeutti koki yrittävänsä laajentaa asiakkaan näkökulmaa, kun ohjasi usein pohtimaan vanhempien elämää ja heidän käytöstään siihen nähden.
Käytännössä se vain kuitenkin johti siihen, että sinne terapiaan hakeutuneet asiakas jäi omien tunteidensa kanssa taas kerran kovin yksin: eihän lapsuus mitään muuta ollutkaan kuin sitä, että jotenkin yrittää ymmärtää sekavasti käyttäytyviä vanhempia ja sovittaa käytöksensä sellaiseksi, että tulisi mahdollisimman vähän konflikteja. Pois perheestä ei lapsi pääse joten siinäpä sitten pieni lapsi yritää parhaansa mukaan kokkailla ja siivota, jotta sitä vaikeaa lapsuuttaan toistuvasti valittava isä ei hajoaisi.
Enemmän terapiasta olisi varmasti ollut hyötyä jos yhdessä olisi pohdittu miten tämä kaikki on vaikuttanut ja miten tästä eteenpäin. Vanhempiensa uskotulle muiden ymmärtäminen oli turhankin tuttua, ei siihen olisi enää ulkopuolista tarvittu luomaan vieä lisäpainetta henkiseen itsensä sivuttamiseen.
Psykoterapia on asiakkaalle niin kallis ja aikaa vievä sijoitus, että on harmillista että on täysin kuun ja tähtien asennosta kiinni saako siitä jotain apua vai onko terapia pahimmassa tapauksessa jopa asiakkaalle haitaksi.
Varmaan muillakin on tällaisia psykoterapiakokemuksia vaikkei niistä mielellään ihmisille kerro.
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei ole omaa kokemusta, joten kommenttini on vähän ohis, mutta tätä vanhempien ymmärtämistä vaaditaan kyllä paljon muutenkin.
Mullakin oli ja on edelleen itsekkäät ja itsekeskeiset vanhemmat ja lapsuus oli varsin kuormittava. Jo lapsena vaadittiin ymmärrystä vanhemmille ja piti olla näkymätön, hiljainen, ahkera ja kaikin tavoin helppo lapsi.
Jos aikuisena on puolella sanallakaan viitannut kuormittavaan lapsuuteen, saa kuulla kuinka vanhempia pitää ymmärtää, kuinka ovat tehneet parhaansa ja sulla oli sentään vanhemmat ja blaa blaa.
Jos toimisin itse samoin omien lapsieni kanssa, samaa ymmärrystä ei minulle jaettaisi. Syystäkään, mutta ihmettelen tätä kaksinaismoralismia.
Minulla on sama kokemus. Minä en ymmärrä sitä, miksi pieniä lapsia kaltoinkohdelleita ihmisiä pitäisi hyysätä ja ymmärtää.
Ei se tarkoita sitä, että pitäisi hyyssätä ja ymmärtää. Mieluummin ymmärtää se, että lapsena ei voi asioihin vaikuttaa. Ja se, että vanhempien skitsoilu ei välttämättä liittynyt juuri lapseen.
Asioita on helpompi antaa anteeksi ja hyväksyä tietyllä tapaa tapahtuneeksi, kun ymmärtää kontekstin. Se ei silti tarkoita asioiden unohtamista taikka painamista villaisella, vaan asioiden käsittelyä ja tietoista taakse jättämistä. Se monesti helpottaa oman elämän suuntaamista eteenpäin. Elämän myötä sitä nimittäin huomaa olevansa vanhempiensa lapsi. Sitä myötä havahtuu niihin aisoihin, joita ei halua siirtää omille perillisille ja toimii tietoisesti toisin. Tosin - ei se tae ole siitä, että itse onnistuisi vanhempana sen paremmin.Konteksti on ehkä terapeutista kiinnostava, kun hänelle se on uutta. Aikuisesta lapsesta ei, koska tässä ikävässä ympäristössä hän on ison osan elämästään vastentahtoisesti viettänyt.
Harva onnistuu viettämään lapsuutensa kuulematta sanaakaan oman vanhemman lapsuuden kokemuksista. Kyllä se tietysti usein jotain selittää.
Lapsi on kuitenkin vanhempien uskotun roolissa usin pakotettu vuosien ajan siirtämään omaa pahaa taka-alalle, jotta pystyy ottamaan vastaan ne vanhemman taakat ja varmistamaan näin toimimalla oma selviämisensä.
Ei se terapeutti mitään sosiaalipornoa ole harrastamassa. Hän kysyy, koska tarvitsee sen tiedon ymmärtääkseen sinua. Se on se ympäristö, missä olet kasvanut. Pakkohan siitä on ottaa selvää, jos pitää päästä selville sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempien taustoja ja sitä kautta tekoja ymmärtää, on heille helpompi antaa anteeksi, tai ainakin "ymmärtää" heidän tekemisiä. Tämä taas on tärkeää sen suhteen että pääsee itse elämässä eteenpäin. Jos elämä on vain jatkuvaa katkerana taaksepäin katselua ja vanhempien syyttelyä, jää mahdollsiesti oma potentiaalinen elämä elämättä.
Sinulla on nyt se lähtökohta, että ikävät asiat olisivat mennyttä ja nyt vanhempi käyttäytyisi jo hyvin. Se ei ole useinkaan totta. Elävälle ikävälle vanhemmalle on laitettava rajat ja silloin on haitallista ymmärrellä käytöstä. On uskallettava sanoa, että tämä ei käy.
Miksi on haitallista ymmärtää jonkun sinua huonosti kohtelevan ihmisen käytöstä?
Riippuu siitä, mitä tarkoitat ymmärtämisellä. Minulle on ollut hyödyllistä ymmärtää, että äitini on paha ihminen, joka aidosti tahtoo minulle pahaa. Ja että siksi minun ei kannata olla saatavilla hänelle vaan keskittyä omaan perheeseeni. Ja ennen muuta pitää hänet kaukana perheestäni.
Epäilen , että et tarkoittanut tätä, vaan haluaisit minun sepittävän itselleni satuja tyyliin äitini oikeasti on tosi hyvä ihminen, mutta hän haluaa ajaa avioliittoni karille, koska hänen vanhempansa riitelivät kun hän oli lapsi ja tämä on hänen oikeutettu ja ymmärrettävä reaktionsa tuohon 60-70 vuoden takaiseen ikävään juttuun, tai vaikkapa koska hän haluaa tuntea olevansa parempi ihminen kuin minä, ja jotenkin hänen oloaan helpottaa, jos minä nyt eroan ja olen taas kerran se mahdoton epäonnistuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valviralle tietysti voisi terapeutista tehdä valituksen, mutta ei tällainen välttämättä tule mieleen. Lisäksi huonosti järjestetty terapia ei välttämättä ole niin selkeästi luokiteltavissa hoitovirheeksi, että siitä tulisi edes huomautusta järjestäjälle. Asiakas on näissä tilanteissa aika heikoilla.
Olisin nyt kyllä tarkkana siitä, että onko tässä väärässä koulutettu alan ammattilainen vai tavispulliainen. Kuulostaa siltä, että ap ei saanut juuri haluamaansa egon hyväilyä, vaan joutui tekemään tunnetyötä ja miettimään asioita laaja-alaisesti, ja tätä nyt peppukipuilee🤔🤔
Minusta taas kuulosti että terapeutti uskoi ap:n tarvitsevan vain kuulla että et ollut huono, kun hoki että olit tosi vahva— vaikka ap halusi jotain muutosta nykyiseen olemiseensa. Tähän olen itsekin törmännnyt. Mutta ikään kuin se muuttaisi yhtään mitään että ”toimin tiedolla joka minulla sillä hetkellä oli”. Niin, ja asiat silti tapahtuivat ja nyt minulla on elämässäni ongelmia — ja pointti on mitä nykyhetken ongelmille tehdään. Ei voisi vähempää kiinnostaa, olinko fiksu ja vahva — en oikeastaan edes haluaisi kuulla olleeni, vaan olisin mielelläni ollut surkea ja heikko, typerä idiootti, jos joku olisi pitänyt minua turvassa.ä, ja näitä ongelmia ei olisi tullut, näitä rikkinäisiä kohtia joita minussa edelleen, nyt juuri, tällä hetkellä yhä on Jotkut eivät ymmärrä että on paljon pahempiakin asioita kuin huonouden kokemus.
Minusta tuntuu siltä, että terapeutille on itselleen helpompaa keskittyä kehumaan asiakastaan kuin kuunnella häntä. Tunnelma pysyy mukavan kevyenä kun terapia jää tsemppipuheeksi, asiakkaan avatessa suunsa taas voisi tulla lisää traumaattisia paljastuksia.
Asiakas taas oppii tämän vuoksi että hänen kokemuksensa ovat liikaa jopa ammatilaiselle ja voi kokea että hän on vain täysin kaiken avun ulkopuolella. Vaikea silloin olla ajattelematta, ettei itsessä olisi jotain pielessä, jos kukaan ei oikein sinua jaksa kuunnella, olit sitten lapsi tai aikuinen.
Voi olla tuotakin. Mutta olen törmännyt ihmisiin, ja ajattelutapaan, että koitetaan hoitaa traumaa vakuuttamalla uhri siitä, ettei hänessä ole mitään vikaa ja että hän ei ole huono. Itse olen saanut tuollaista asennetta paljon, ja vaikutelmaksi on tullut, että kuvitellaan että sitten asiat olisivat hyvin. Itse en ole tarvinnut sellaista, vaan esimerkiksi sitä, että luottaisin ihmisiin (ts saisin kokemuksia että he ihan oikeasti jopa olisivat luottamuksen arvoisia) jne. Tällaisia pitäisi lähteä hakemaan. Ei poistamaan huonommuuden kokemuksia. Olen rikkinäinen ja minussa on paljon huonoja kohtia nyt, enkä ole kauhean hyvä toimimaan nyt monissa tilanteissa, mutta en ollut koskaan esimerkiksi tyhmä, joten ei se auta että hoetaan että älä kuvittele että olit tyhmä, ja vastaavasti muita egoloukkauksiin liittyviä asioita. Ne on ne narsistiset ijmiset jotka hyötyisivät sellaisesta, ei narsistien uhrit.
Jatkan vielä, koska tuli mieleen hyvä vertauskuva asialle jota yritin ilmaista. Jos sinua puree käärme, ja kuolioon mennyt jalkasi amputoidaan, ja sitten myöhemmin menet huoneeseen, jossa on sata käärmettä, olet varovainen niiden kaikkien kanssa, koska tiedät, että joku niistä voi purra. Ei auta sanoa, että et ole tyhmä, et ole huono, olet oikein mainio ihminen. Koska se ei muuta mitään. Eli asian ydin on, että trauma voi olla asia, joka ihan oikeasti on tapahtunut, eikä vain pään sisällä oleva kokemus esimerkiksi huonommuudesta. Ja korjata sen voisi muuttamalla ympäristön tai maailman aidosti turvalliseksi jatkossa, mutta kas kun sitä emme voi tehdä, niin ainakin saamalla kokemuksia, että suuri osa maailmasa onkin turvallinen. Esimekiksi useita kokemuksia käärmekasoista, jotka ovatkin ystävällisiä, ja alkaisit arvuoida, että todennäköisyys sattumiseen onkin ehkä pienempi kuin aluksi vaikutti.
Tuleepa mieleen, että Freud kiinnitti aluksi huomiota, että monet hyvistä perheistä tulevat nuoret naiset kertoivat hyväksikäytöstä, ja se oli niin laajalle levinnyttä, että keskustellessaan asiasta muiden kanssa, Freud tuli tulokseen että kyse täytyy olla tavanomaisesti toistuvasta, nuorille naisille luontaisesta fantasiasta. Vastaavasti pojilla olisi myös oidipuskompleksi (ehkä pohjautuen hänen tai aikalaisten omiin kokemuksiin äitejään kohtaan). Eli ikävä tosiasia joka tytöille tapahtui käännettiin naisten fantasiaksi, ja sitten alettiin terapoida naisia muokkaamaan ajatuksiaan asiasta. Siinä on psykoterapian perusta.
Taitaa terapiassa olla edelleen jotakin samaa: ei muuteta ympäristöä, vain koitetaan saada ihmisen omaa kokemusta vähän lievemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Terapia päättyi vuosia sitten. Kesti vain kauan ymmärtää miksi se ei tuottanut kovin kummoisia tuloksia.
Mitä lisäarvoa se olisi sinulle tuottanut, jos terapeutti olisi antanut diagnooseja vanhemmistasi koskaan heitä näkemättä? Olisiko se tuottanut sinulle iloa, jos heidät olisi leimattu vaikka narsistiksi tai ihan rehellisesti hulluiksi.
Mitä se kertoo sinusta, että olisit halunnut ammatti-ihmisen kertovan sinulle, että vanhempasi ovat sekopäitä? Olisiko riittänyt pelkkä sana, vai olisitko halunnut sen kirjallisena niin, että voit hieroa sen vanhempiesi naamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei ole omaa kokemusta, joten kommenttini on vähän ohis, mutta tätä vanhempien ymmärtämistä vaaditaan kyllä paljon muutenkin.
Mullakin oli ja on edelleen itsekkäät ja itsekeskeiset vanhemmat ja lapsuus oli varsin kuormittava. Jo lapsena vaadittiin ymmärrystä vanhemmille ja piti olla näkymätön, hiljainen, ahkera ja kaikin tavoin helppo lapsi.
Jos aikuisena on puolella sanallakaan viitannut kuormittavaan lapsuuteen, saa kuulla kuinka vanhempia pitää ymmärtää, kuinka ovat tehneet parhaansa ja sulla oli sentään vanhemmat ja blaa blaa.
Jos toimisin itse samoin omien lapsieni kanssa, samaa ymmärrystä ei minulle jaettaisi. Syystäkään, mutta ihmettelen tätä kaksinaismoralismia.
Minulla on sama kokemus. Minä en ymmärrä sitä, miksi pieniä lapsia kaltoinkohdelleita ihmisiä pitäisi hyysätä ja ymmärtää.
Ei se tarkoita sitä, että pitäisi hyyssätä ja ymmärtää. Mieluummin ymmärtää se, että lapsena ei voi asioihin vaikuttaa. Ja se, että vanhempien skitsoilu ei välttämättä liittynyt juuri lapseen.
Asioita on helpompi antaa anteeksi ja hyväksyä tietyllä tapaa tapahtuneeksi, kun ymmärtää kontekstin. Se ei silti tarkoita asioiden unohtamista taikka painamista villaisella, vaan asioiden käsittelyä ja tietoista taakse jättämistä. Se monesti helpottaa oman elämän suuntaamista eteenpäin. Elämän myötä sitä nimittäin huomaa olevansa vanhempiensa lapsi. Sitä myötä havahtuu niihin aisoihin, joita ei halua siirtää omille perillisille ja toimii tietoisesti toisin. Tosin - ei se tae ole siitä, että itse onnistuisi vanhempana sen paremmin.Konteksti on ehkä terapeutista kiinnostava, kun hänelle se on uutta. Aikuisesta lapsesta ei, koska tässä ikävässä ympäristössä hän on ison osan elämästään vastentahtoisesti viettänyt.
Harva onnistuu viettämään lapsuutensa kuulematta sanaakaan oman vanhemman lapsuuden kokemuksista. Kyllä se tietysti usein jotain selittää.
Lapsi on kuitenkin vanhempien uskotun roolissa usin pakotettu vuosien ajan siirtämään omaa pahaa taka-alalle, jotta pystyy ottamaan vastaan ne vanhemman taakat ja varmistamaan näin toimimalla oma selviämisensä.
Ei se terapeutti mitään sosiaalipornoa ole harrastamassa. Hän kysyy, koska tarvitsee sen tiedon ymmärtääkseen sinua. Se on se ympäristö, missä olet kasvanut. Pakkohan siitä on ottaa selvää, jos pitää päästä selville sinusta.
Hän ei ole terapoimassa vanhempaani, joten hänen pitäisi kyllä pystyä tekemään työnsä ilman tietoa siitä ovatko vanhempani avioliitossa vai avioliiton ulkopuolella syntyneitä.
Jossain pisteessä on kyse pelkästään uteliaisuudesta, ei siitä että terapian onnistumista varten tarvittaisiin vielä enemmän yksityiskohtaista tietoa asiakkaan vanhempien elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Mutta on hyvä muistaa, että lapsetkaan eivät ole automaattisesti moraalisesti puhtaita - on känkkäämistä, huutamista, riehumista yms., palstallakin nousee aika ajain keskusteluita, joissa ei pärjätä lapsen huonon käytöksen takia, ja on täytty rationalisointia ja splittaamista väittää toista osapuolta hyväksi ja toista pahaksi. Viha, stressi, pelko yms. sekä aikuisella että lapsella lähtee siitä, että ympäristön kuormitus ylittää sen hetkiset voimavarat, ja on henkilön itsesäätelystä kiinni elääkö niiden ärsykkeiden mukaan, ja tämä säätelyjärjestelmä toki on lapsella vielä vähemmän kehittyneempi, joten sanoisin, että lapsi on tilanteesta vähemmän vastuussa kuin aikuinen mutta silti vastuussa.
Jokin sekopää vanhempi on tullut palstalle puolustelemaan itseään.
Ihan sama asia on aikuisten välisessä riidoissa, kumpikaan ei ole täysin viaton osapuoli.
Et ole ehkä törmännyt sellaiseen, mutta ei kyse ole ”riidasta”. Yhtä lailla voisi sanoa sarjamurhaajan uhrille, kun sarjamurhaaja on etsinyt vaikka Nashvillen alueelta ruskeahiuksisen naisuhrin, koska nauttii tunteesta, joka tilanteesta tulee, että ”mutta mitä uhri teki provosoidakseen tilannetta, kyllä tilanteessa on kaksi riitapukaria”? Tai mitä suklaakonvehti teki, että joku söi sen? Sairas saa nautintoa jostain, ja hakee kohteensa. Toki perheissä joissa on tokainen dynamiikka on monenlaisia vaikeita tunteita myös aikuisilla. Muttei muuta sitä, että joku uhri piti vain löytyä, jotta pääsi toteutumaan ne asiat joita toksinen aikuinen tarvitsi. Jos se ei olisi ollut tämä lapsi, se olisi ollut joku toinen.
No jos ihan rehellisiä ollaan ja aikuisten oikeasti puhutaan niin 85% tapauksista rikoksentekijät tuntevat toisensa. Muun väittäminen on "moraalisesti täydellisen" julkikuvan ylläpitoa, ja tarkoitus ulkoistaa omia puutteitaan ympäristöön.
Tuntevat toki, mutta suuri osa heistä on toksisia eli narsistisia, sosiopaattisia ja/tai sadistisia ihmisiä, jos nyt oikeista ongelmista puhutaan. Sinä tunnut puhuvan riidoista, monet meistä puhuu täällä aidosti vaikeista asioista. Ehkä et ole vain tärmännyt sellaiseen. Sitä on kuitenkin ihan tavallisen oloisissa perheissä, ja siksi on tärkeää tiedostaa, mistä ilmiöstä on kyse, jotta osaisimme suhtautua oikein. Ja sitä ei pidä ymmärtää. Tekijää ei kannata jäädä ymmärtämään. Ja ei, kyse ei ole tasavertaisesta kahden ihmisen osallistumisesta ongelmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Terapia päättyi vuosia sitten. Kesti vain kauan ymmärtää miksi se ei tuottanut kovin kummoisia tuloksia.
Mitä lisäarvoa se olisi sinulle tuottanut, jos terapeutti olisi antanut diagnooseja vanhemmistasi koskaan heitä näkemättä? Olisiko se tuottanut sinulle iloa, jos heidät olisi leimattu vaikka narsistiksi tai ihan rehellisesti hulluiksi.
Mitä se kertoo sinusta, että olisit halunnut ammatti-ihmisen kertovan sinulle, että vanhempasi ovat sekopäitä? Olisiko riittänyt pelkkä sana, vai olisitko halunnut sen kirjallisena niin, että voit hieroa sen vanhempiesi naamaan?
Jos olisit millään tavalla ollut tällaisten asioiden kanssa tekemisissä, tietäisit etteivät psykoterapeutit tee diagnooseja. Psykiatrit tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Vahva häpeä sekä heikko kritiikinsietokyky ovat muuten narsismin piirteitä. En nyt sano että kyseessä olisi narsistisius juuri hänen kohdallaan, mutta mainitsit kaksi asiaa, ja ne sattuvat olemaan aivan ydinasioita narsismissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Tämä juuri. Tärkeintä on pelastaa itsensä, jotta edes aikuisena olisi mahdollista elää muutenkin kuin pelkästään vanhempiaan varten. Siinä on paljon opeteltavaa, jos lapsena ei ole ollut mahdollisuutta kunnolla tutustua itseensä, vaan on koko ajan joutunut olemaan varpaisillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?
Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Voi myös olla että vanhemmilla on itsellään mielenterveyden kanssa haasteita, eikä todellakaan kestä asian käsittelyä. Ei kaikessa tarvitse aina olla mitään tahallista syytä ja siksipä terapeuttikaan ei voi mennä kiilaamaan vanhempien ja lasten väliin. Tarkoitus varmaan käsitellä sitä potilaan lapsuutta tuetusti ja saaden rakennusaineita ja voimia rakentaa itseään siinä samalla.
En usko että kovin paljoa terapeutit antaa neuvoja konkreettisesti mihinkään vaikkapa välien katkaisuun, vaan enemmän sen hetkisen tilanteen mukaan asian käsittelyyn ja voimien ylläpitoon luomalla lämpimän terapiasuhteen ja näkemys voi tulla esiin miedoimmin kuten vaikkapa ehdotus olla etäänpänä vanhemmasta. Näin yleensäkin toimii korkeasti koulutettu sivistynyt terapeutti joita PS- maisterit ovat. Ei kai kukaan mene räyhäämään että katkaise ihmeessä välit niihin hulluihin. Omat tunteet ja terapiassa esiintulevat potilaan tunteet käytäneen protokollan mukaan. Ei myöskään niin ettei niille tunteille anneta yhtään valtaa ja neuvotaan ulkoapäin tekemään niin tai näin.
Sehän on aika pitkä tie käsittääkseni eräänlaista skaffolding- tukemista. Erilaisissa terapiasuuntauksissakin on eronsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Terapia päättyi vuosia sitten. Kesti vain kauan ymmärtää miksi se ei tuottanut kovin kummoisia tuloksia.
Mitä lisäarvoa se olisi sinulle tuottanut, jos terapeutti olisi antanut diagnooseja vanhemmistasi koskaan heitä näkemättä? Olisiko se tuottanut sinulle iloa, jos heidät olisi leimattu vaikka narsistiksi tai ihan rehellisesti hulluiksi.
Mitä se kertoo sinusta, että olisit halunnut ammatti-ihmisen kertovan sinulle, että vanhempasi ovat sekopäitä? Olisiko riittänyt pelkkä sana, vai olisitko halunnut sen kirjallisena niin, että voit hieroa sen vanhempiesi naamaan?Jos olisit millään tavalla ollut tällaisten asioiden kanssa tekemisissä, tietäisit etteivät psykoterapeutit tee diagnooseja. Psykiatrit tekevät.
Niin. Miksi siis odotit diagnoosia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä sinä uskot, mutta on sangen hassua käydä keskustelupalstalla valittamassa ettei henkilö voi sanoa mitään elämästään ennen kuin saadaan toisenkin osapuolen kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Terapia päättyi vuosia sitten. Kesti vain kauan ymmärtää miksi se ei tuottanut kovin kummoisia tuloksia.
Mitä lisäarvoa se olisi sinulle tuottanut, jos terapeutti olisi antanut diagnooseja vanhemmistasi koskaan heitä näkemättä? Olisiko se tuottanut sinulle iloa, jos heidät olisi leimattu vaikka narsistiksi tai ihan rehellisesti hulluiksi.
Mitä se kertoo sinusta, että olisit halunnut ammatti-ihmisen kertovan sinulle, että vanhempasi ovat sekopäitä? Olisiko riittänyt pelkkä sana, vai olisitko halunnut sen kirjallisena niin, että voit hieroa sen vanhempiesi naamaan?Jos olisit millään tavalla ollut tällaisten asioiden kanssa tekemisissä, tietäisit etteivät psykoterapeutit tee diagnooseja. Psykiatrit tekevät.
Niin. Miksi siis odotit diagnoosia?
Miksi olkiukkoilet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä sinä uskot, mutta on sangen hassua käydä keskustelupalstalla valittamassa ettei henkilö voi sanoa mitään elämästään ennen kuin saadaan toisenkin osapuolen kommentti.
Kumpikin kertoo tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Totuus on jossain siellä keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Vahva häpeä sekä heikko kritiikinsietokyky ovat muuten narsismin piirteitä. En nyt sano että kyseessä olisi narsistisius juuri hänen kohdallaan, mutta mainitsit kaksi asiaa, ja ne sattuvat olemaan aivan ydinasioita narsismissa.
Kun joku käy henkisesti kimppuun syyttäen jostain lapsuudessa tapahtuneesta asiasta x, on aika normaalia puolustautua tai vaihtaa puheenaihetta.
Oman lapsensa tuntee. Se lapsi voi myös olla sotkenut asiansa ja kovasti avun tarpeessa, mutta yrittää alkuun hoitaa itseään syyttämällä muita. Vanhemmat nyt ovat yleensä niitä, joita on helpoin syyttää ja sättiä. He sietävät aikuiselta lapseltakin aika paljon pskaa, ennen kuin näyttävät ovea.
Terapia päättyi vuosia sitten. Kesti vain kauan ymmärtää miksi se ei tuottanut kovin kummoisia tuloksia.