Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien ymmärtäminen psykoterapiassa
16.08.2026 |
Psykoterapia ei tuntunut tuottavan kummoisia tuloksia. Meni aika kauan siihen, että ymmärsin missä mentiin vikaan: terapeutti koki yrittävänsä laajentaa asiakkaan näkökulmaa, kun ohjasi usein pohtimaan vanhempien elämää ja heidän käytöstään siihen nähden.
Käytännössä se vain kuitenkin johti siihen, että sinne terapiaan hakeutuneet asiakas jäi omien tunteidensa kanssa taas kerran kovin yksin: eihän lapsuus mitään muuta ollutkaan kuin sitä, että jotenkin yrittää ymmärtää sekavasti käyttäytyviä vanhempia ja sovittaa käytöksensä sellaiseksi, että tulisi mahdollisimman vähän konflikteja. Pois perheestä ei lapsi pääse joten siinäpä sitten pieni lapsi yritää parhaansa mukaan kokkailla ja siivota, jotta sitä vaikeaa lapsuuttaan toistuvasti valittava isä ei hajoaisi.
Enemmän terapiasta olisi varmasti ollut hyötyä jos yhdessä olisi pohdittu miten tämä kaikki on vaikuttanut ja miten tästä eteenpäin. Vanhempiensa uskotulle muiden ymmärtäminen oli turhankin tuttua, ei siihen olisi enää ulkopuolista tarvittu luomaan vieä lisäpainetta henkiseen itsensä sivuttamiseen.
Psykoterapia on asiakkaalle niin kallis ja aikaa vievä sijoitus, että on harmillista että on täysin kuun ja tähtien asennosta kiinni saako siitä jotain apua vai onko terapia pahimmassa tapauksessa jopa asiakkaalle haitaksi.
Varmaan muillakin on tällaisia psykoterapiakokemuksia vaikkei niistä mielellään ihmisille kerro.
Kommentit (243)
Mä koen että terapiassa usein syyllistetään ihan normaalit vanhemmat, koska halutaan miellyttää potilasta, jolle oikeasti pitäisi sanoa "kasva aikuiseksi".
Jengi on oikeasti tosi sekaisin päästään kun vielä 30-50-vuotiaana syytetään kaikesta lapsuutta. Ja usein siellä taustalla on joku ihan tavallinen lastentarhanopettaja ja insinööri jotka ovat tehneet parhaansa, ei todellakaan mitään huumenarkkareita tai insesti-isiä. Milloin muuttui normaaliksi solvata aivan tavallisia äitejä ja isiä paskoiksi, tuskin nämä aikuiset lapsetkaan täydellistä suoritusta tekee tässä elämässä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi hassua, olen 80, jos 30 vuotta itsenäistä elämää eläneet lapseni tulisivat haukkumaan minua lapsuudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Olisi hassua, olen 80, jos 30 vuotta itsenäistä elämää eläneet lapseni tulisivat haukkumaan minua lapsuudestaan.
Haukkumaan sinut? Et siis koe että asioista on mahdollista sivistyneesti keskustella? Koiriako olet kasvattanut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä sinä uskot, mutta on sangen hassua käydä keskustelupalstalla valittamassa ettei henkilö voi sanoa mitään elämästään ennen kuin saadaan toisenkin osapuolen kommentti.
Kumpikin kertoo tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Totuus on jossain siellä keskellä.
Ei välttämättä ole. Ei sinun ainakaan rikostutkijaksi kannata ryhtyä tuolla asenteella.
Kuulostaakin hyvältä tutkijalta se, joka aukottomasti ja kritiikittä uskoo sen tarinan, joka ensimmäiseksi kerkeää kertomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Vahva häpeä sekä heikko kritiikinsietokyky ovat muuten narsismin piirteitä. En nyt sano että kyseessä olisi narsistisius juuri hänen kohdallaan, mutta mainitsit kaksi asiaa, ja ne sattuvat olemaan aivan ydinasioita narsismissa.
Kun joku käy henkisesti kimppuun syyttäen jostain lapsuudessa tapahtuneesta asiasta x, on aika normaalia puolustautua tai vaihtaa puheenaihetta.
Oman lapsensa tuntee. Se lapsi voi myös olla sotkenut asiansa ja kovasti avun tarpeessa, mutta yrittää alkuun hoitaa itseään syyttämällä muita. Vanhemmat nyt ovat yleensä niitä, joita on helpoin syyttää ja sättiä. He sietävät aikuiselta lapseltakin aika paljon pskaa, ennen kuin näyttävät ovea.
Minusta taas olisi aika normaalia käydä rauhallista keskustelua. Jos sen sijaan puolustaudut (narsismipiirre) tai vaihdat puheenaihetta (välttelevä/ avoidant), se on sinusta ehkä hyvin luonnollista, mutta monen muun mielestä ongelmallista (red flag).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä sinä uskot, mutta on sangen hassua käydä keskustelupalstalla valittamassa ettei henkilö voi sanoa mitään elämästään ennen kuin saadaan toisenkin osapuolen kommentti.
Kumpikin kertoo tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Totuus on jossain siellä keskellä.
Ei välttämättä ole. Ei sinun ainakaan rikostutkijaksi kannata ryhtyä tuolla asenteella.
Kuulostaakin hyvältä tutkijalta se, joka aukottomasti ja kritiikittä uskoo sen tarinan, joka ensimmäiseksi kerkeää kertomaan.
Miksi olet keskustelupalstalla penäämässä sen toisen osapuolen näkökulmaa? Vaikuttaa siltä että haluat vain hiljentää ihmiset.
Hiljaisuus on sen etu, joka tekee väärin. Jos sana ei leviä, hän voi jatkaa vaikka miten pitkään toimintaansa.
Vierailija kirjoitti:
Mä koen että terapiassa usein syyllistetään ihan normaalit vanhemmat, koska halutaan miellyttää potilasta, jolle oikeasti pitäisi sanoa "kasva aikuiseksi".
Jengi on oikeasti tosi sekaisin päästään kun vielä 30-50-vuotiaana syytetään kaikesta lapsuutta. Ja usein siellä taustalla on joku ihan tavallinen lastentarhanopettaja ja insinööri jotka ovat tehneet parhaansa, ei todellakaan mitään huumenarkkareita tai insesti-isiä. Milloin muuttui normaaliksi solvata aivan tavallisia äitejä ja isiä paskoiksi, tuskin nämä aikuiset lapsetkaan täydellistä suoritusta tekee tässä elämässä
Tämä! Luojan kiitos tämä! Vihdoinkin palstalle ilmestyi muitakin järjen ääniä, eikä tämä keskustelu ole enää itsekriittisyyden puutteen omaavien mammojen rinkirunkkausalusta kuinka olivat omasta mielestään lapsena, ah, niin täydellisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä koen että terapiassa usein syyllistetään ihan normaalit vanhemmat, koska halutaan miellyttää potilasta, jolle oikeasti pitäisi sanoa "kasva aikuiseksi".
Jengi on oikeasti tosi sekaisin päästään kun vielä 30-50-vuotiaana syytetään kaikesta lapsuutta. Ja usein siellä taustalla on joku ihan tavallinen lastentarhanopettaja ja insinööri jotka ovat tehneet parhaansa, ei todellakaan mitään huumenarkkareita tai insesti-isiä. Milloin muuttui normaaliksi solvata aivan tavallisia äitejä ja isiä paskoiksi, tuskin nämä aikuiset lapsetkaan täydellistä suoritusta tekee tässä elämässä
Olisikin jokin tavallinen ammatti tae hyvästä perhe-elämästä. Tuollaisen ajattelun takia sen insinöörin lapsia ei auta kukaan, vaikka vanhempi kännissä ajaisi kirveen kanssa lapsensa pakkaseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä koen että terapiassa usein syyllistetään ihan normaalit vanhemmat, koska halutaan miellyttää potilasta, jolle oikeasti pitäisi sanoa "kasva aikuiseksi".
Jengi on oikeasti tosi sekaisin päästään kun vielä 30-50-vuotiaana syytetään kaikesta lapsuutta. Ja usein siellä taustalla on joku ihan tavallinen lastentarhanopettaja ja insinööri jotka ovat tehneet parhaansa, ei todellakaan mitään huumenarkkareita tai insesti-isiä. Milloin muuttui normaaliksi solvata aivan tavallisia äitejä ja isiä paskoiksi, tuskin nämä aikuiset lapsetkaan täydellistä suoritusta tekee tässä elämässä
Tämä! Luojan kiitos tämä! Vihdoinkin palstalle ilmestyi muitakin järjen ääniä, eikä tämä keskustelu ole enää itsekriittisyyden puutteen omaavien mammojen rinkirunkkausalusta kuinka olivat omasta mielestään lapsena, ah, niin täydellisiä.
Menipä nyt tunteelliseksi kun aloit peräti luojaa kiitellä. Oliko oma kommenttisi niin hyvä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä sinä uskot, mutta on sangen hassua käydä keskustelupalstalla valittamassa ettei henkilö voi sanoa mitään elämästään ennen kuin saadaan toisenkin osapuolen kommentti.
Kumpikin kertoo tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Totuus on jossain siellä keskellä.
Tässä kiteytyy yksi haitallisimmista tavoista suhtautua tähän ilmiöön. Näin on tehty vuosikymmenet, haettu syytä uhrista- ”totuus on siellä keskellä”. Katsokaapa dokumentti perheväkivallasta, jossa hakkajat kertovat miksi käyttivät väkivaltaa. Ja entä ihmiset jotka nauttivat koiratappeluista tai kukkotappeluista tai kidutusvideoista? Ehkä joskus totuus ei ole keskellä.
#memory_lane
Toimin äitini henkilökohtaisena
traumaterapeuttina koko peruskouluni
ajan. Terapiasessiossa äitini lepäsi
kotioloasu yllään mh:n parivuoteen
päiväpeitteen päällä, ja minä
istuin vieressä valkoisella nahkasohvalla
kuin aikuinen psykologi ikään häntä
herkkävaistoisesti observoiden ja
tarkkaavaisesti kuunnellen. Vastasin
äidin esittämiin kysymyksiin ja
pohdintoihin - kuin nelikymppinen,
viisas, 'iso aikuinen.'
Äidillä oli usein tarve analysoida
traagista, dramaattista
synnytyskokemustaan, työuran
katkeamista, kuntoutumisjaksoa
ja avioliittonsa päättymistä. Myös
suhdettaan biologiseen isääni tuolla
hetkellä. Isovanhempieni aivan
peräkkäin tapahtunutta poismenoa kävimme sitäkin
läpi useita istuntoja. En tiedä mistä
moiset luontaiset terapeutin lahjat
minulle, lapselle, oli annettu --
joka tapauksessa äitini kiitti minua
jokaisen session jälkeen: 'Kiitos, viisas
sielunhoitajani. Oloni on
huomattavasti keventynyt.' E
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapeutit on vaan ihmisiä. Tunnen monia henkilökohtaisesti. En koskaan menisi heille mihinkään terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä sinä uskot, mutta on sangen hassua käydä keskustelupalstalla valittamassa ettei henkilö voi sanoa mitään elämästään ennen kuin saadaan toisenkin osapuolen kommentti.
Kumpikin kertoo tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Totuus on jossain siellä keskellä.
Tässä kiteytyy yksi haitallisimmista tavoista suhtautua tähän ilmiöön. Näin on tehty vuosikymmenet, haettu syytä uhrista- ”totuus on siellä keskellä”. Katsokaapa dokumentti perheväkivallasta, jossa hakkajat kertovat miksi käyttivät väkivaltaa. Ja entä ihmiset jotka nauttivat koiratappeluista tai kukkotappeluista tai kidutusvideoista? Ehkä joskus totuus ei ole keskellä.
Nämä perustelut menee kyllä entistä epätoivoisemmiksi, eihän kirjoittamasi liittynyt mitenkään aiheeseen, vaan aloit olkiukkoilla😅😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?
Miltä ihmeen terapeutilta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä koen että terapiassa usein syyllistetään ihan normaalit vanhemmat, koska halutaan miellyttää potilasta, jolle oikeasti pitäisi sanoa "kasva aikuiseksi".
Jengi on oikeasti tosi sekaisin päästään kun vielä 30-50-vuotiaana syytetään kaikesta lapsuutta. Ja usein siellä taustalla on joku ihan tavallinen lastentarhanopettaja ja insinööri jotka ovat tehneet parhaansa, ei todellakaan mitään huumenarkkareita tai insesti-isiä. Milloin muuttui normaaliksi solvata aivan tavallisia äitejä ja isiä paskoiksi, tuskin nämä aikuiset lapsetkaan täydellistä suoritusta tekee tässä elämässä
Tämä! Luojan kiitos tämä! Vihdoinkin palstalle ilmestyi muitakin järjen ääniä, eikä tämä keskustelu ole enää itsekriittisyyden puutteen omaavien mammojen rinkirunkkausalusta kuinka olivat omasta mielestään lapsena, ah, niin täydellisiä.
Menipä nyt tunteelliseksi kun aloit peräti luojaa kiitellä. Oliko oma kommenttisi niin hyvä?
Tuon, joka kirjoitti että ”omasta mielestään niin täydellisiä”, kokemuksen ytimessä taitaa olla virheettömyys/väärin tekeminen/ täydellisyys/epätäydellisyys. Tiedättekö keille sellainen on tärkeämpää kuin aidosti satuttavat teot? Narsistisille ihmisille. Ihan niinkuin tässä olisi kyse siitä kuka on virheetön tai täydellinen. Voin olla tehnyt jotakin väärin, mutta jos joku tekee minulle pahan teon x, on hän tehnyt minulle pahaa, eikä meidän yhdessä tarvitse lähteä miettimään ”etkö ItSE ole ikinä tehnyt mitään pahaa”, x oli silti väärin. Ja joidenkin mielestä ei saisi sanoa että x oli väärin. Koska itse ”en ole täydellinen”. Tässä ei ollut kyse täydeölisyydestä vaan siitä teosta x. Narsistin käsikirjasta suoraan tuo ”mutta oletko itse sitten täydellinen”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä sinä uskot, mutta on sangen hassua käydä keskustelupalstalla valittamassa ettei henkilö voi sanoa mitään elämästään ennen kuin saadaan toisenkin osapuolen kommentti.
Kumpikin kertoo tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Totuus on jossain siellä keskellä.
Tässä kiteytyy yksi haitallisimmista tavoista suhtautua tähän ilmiöön. Näin on tehty vuosikymmenet, haettu syytä uhrista- ”totuus on siellä keskellä”. Katsokaapa dokumentti perheväkivallasta, jossa hakkajat kertovat miksi käyttivät väkivaltaa. Ja entä ihmiset jotka nauttivat koiratappeluista tai kukkotappeluista tai kidutusvideoista? Ehkä joskus totuus ei ole keskellä.
Nämä perustelut menee kyllä entistä epätoivoisemmiksi, eihän kirjoittamasi liittynyt mitenkään aiheeseen, vaan aloit olkiukkoilla😅😅
Montako lasta olet pahoinpidellyt ja raiskannut? Sinulla on huolestuttavia asenteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempien taustoja ja sitä kautta tekoja ymmärtää, on heille helpompi antaa anteeksi, tai ainakin "ymmärtää" heidän tekemisiä. Tämä taas on tärkeää sen suhteen että pääsee itse elämässä eteenpäin. Jos elämä on vain jatkuvaa katkerana taaksepäin katselua ja vanhempien syyttelyä, jää mahdollsiesti oma potentiaalinen elämä elämättä.
Sinulla on nyt se lähtökohta, että ikävät asiat olisivat mennyttä ja nyt vanhempi käyttäytyisi jo hyvin. Se ei ole useinkaan totta. Elävälle ikävälle vanhemmalle on laitettava rajat ja silloin on haitallista ymmärrellä käytöstä. On uskallettava sanoa, että tämä ei käy.
Miksi on haitallista ymmärtää jonkun sinua huonosti kohtelevan ihmisen käytöstä?
Riippuu siitä, mitä tarkoitat ymmärtämisellä. Minulle on ollut hyödyllistä ymmärtää, että äitini on paha ihminen, joka aidosti tahtoo minulle pahaa. Ja että siksi minun ei kannata olla saatavilla hänelle vaan keskittyä omaan perheeseeni. Ja ennen muuta pitää hänet kaukana perheestäni.
Epäilen , että et tarkoittanut tätä, vaan haluaisit minun sepittävän itselleni satuja tyyliin äitini oikeasti on tosi hyvä ihminen, mutta hän haluaa ajaa avioliittoni karille, koska hänen vanhempansa riitelivät kun hän oli lapsi ja tämä on hänen oikeutettu ja ymmärrettävä reaktionsa tuohon 60-70 vuoden takaiseen ikävään juttuun, tai vaikkapa koska hän haluaa tuntea olevansa parempi ihminen kuin minä, ja jotenkin hänen oloaan helpottaa, jos minä nyt eroan ja olen taas kerran se mahdoton epäonnistuja.
Kiitos että kirjoitit se noin hyvin mitä moni meistä ajoi takaa🙏
Vierailija kirjoitti:
Mä koen että terapiassa usein syyllistetään ihan normaalit vanhemmat, koska halutaan miellyttää potilasta, jolle oikeasti pitäisi sanoa "kasva aikuiseksi".
Jengi on oikeasti tosi sekaisin päästään kun vielä 30-50-vuotiaana syytetään kaikesta lapsuutta. Ja usein siellä taustalla on joku ihan tavallinen lastentarhanopettaja ja insinööri jotka ovat tehneet parhaansa, ei todellakaan mitään huumenarkkareita tai insesti-isiä. Milloin muuttui normaaliksi solvata aivan tavallisia äitejä ja isiä paskoiksi, tuskin nämä aikuiset lapsetkaan täydellistä suoritusta tekee tässä elämässä
Sinä koet? Kuinka monen ihmisen terapiaistunnoilla olet ollut paikan päällä seuraamassa, mitä se on?
Kuvittelet myös, kuten niin moni, että ihmisen työ/ammatti määrittelee, miten tämä kohtelee läheisiään. Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä sinä uskot, mutta on sangen hassua käydä keskustelupalstalla valittamassa ettei henkilö voi sanoa mitään elämästään ennen kuin saadaan toisenkin osapuolen kommentti.
Kumpikin kertoo tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Totuus on jossain siellä keskellä.
Tässä kiteytyy yksi haitallisimmista tavoista suhtautua tähän ilmiöön. Näin on tehty vuosikymmenet, haettu syytä uhrista- ”totuus on siellä keskellä”. Katsokaapa dokumentti perheväkivallasta, jossa hakkajat kertovat miksi käyttivät väkivaltaa. Ja entä ihmiset jotka nauttivat koiratappeluista tai kukkotappeluista tai kidutusvideoista? Ehkä joskus totuus ei ole keskellä.
Nämä perustelut menee kyllä entistä epätoivoisemmiksi, eihän kirjoittamasi liittynyt mitenkään aiheeseen, vaan aloit olkiukkoilla😅😅
Montako lasta olet pahoinpidellyt ja raiskannut? Sinulla on huolestuttavia asenteita.
Ikävä tuottaa pettymys, mutta en ole aikuisiällä riidoissa yhdenkään kanssa, koska osaan tutkailla omaa sekä muiden toimintaa kriittisesti, kyky joka teiltä täysin puuttuu. Sääli ettet sinäkään osaa muuten keskustella kuin henkilökohtaisin hyökkäyksin😉😉
Ei välttämättä ole. Ei sinun ainakaan rikostutkijaksi kannata ryhtyä tuolla asenteella.