Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien ymmärtäminen psykoterapiassa
16.08.2026 |
Psykoterapia ei tuntunut tuottavan kummoisia tuloksia. Meni aika kauan siihen, että ymmärsin missä mentiin vikaan: terapeutti koki yrittävänsä laajentaa asiakkaan näkökulmaa, kun ohjasi usein pohtimaan vanhempien elämää ja heidän käytöstään siihen nähden.
Käytännössä se vain kuitenkin johti siihen, että sinne terapiaan hakeutuneet asiakas jäi omien tunteidensa kanssa taas kerran kovin yksin: eihän lapsuus mitään muuta ollutkaan kuin sitä, että jotenkin yrittää ymmärtää sekavasti käyttäytyviä vanhempia ja sovittaa käytöksensä sellaiseksi, että tulisi mahdollisimman vähän konflikteja. Pois perheestä ei lapsi pääse joten siinäpä sitten pieni lapsi yritää parhaansa mukaan kokkailla ja siivota, jotta sitä vaikeaa lapsuuttaan toistuvasti valittava isä ei hajoaisi.
Enemmän terapiasta olisi varmasti ollut hyötyä jos yhdessä olisi pohdittu miten tämä kaikki on vaikuttanut ja miten tästä eteenpäin. Vanhempiensa uskotulle muiden ymmärtäminen oli turhankin tuttua, ei siihen olisi enää ulkopuolista tarvittu luomaan vieä lisäpainetta henkiseen itsensä sivuttamiseen.
Psykoterapia on asiakkaalle niin kallis ja aikaa vievä sijoitus, että on harmillista että on täysin kuun ja tähtien asennosta kiinni saako siitä jotain apua vai onko terapia pahimmassa tapauksessa jopa asiakkaalle haitaksi.
Varmaan muillakin on tällaisia psykoterapiakokemuksia vaikkei niistä mielellään ihmisille kerro.
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempien taustoja ja sitä kautta tekoja ymmärtää, on heille helpompi antaa anteeksi, tai ainakin "ymmärtää" heidän tekemisiä. Tämä taas on tärkeää sen suhteen että pääsee itse elämässä eteenpäin. Jos elämä on vain jatkuvaa katkerana taaksepäin katselua ja vanhempien syyttelyä, jää mahdollsiesti oma potentiaalinen elämä elämättä.
Sinulla on nyt se lähtökohta, että ikävät asiat olisivat mennyttä ja nyt vanhempi käyttäytyisi jo hyvin. Se ei ole useinkaan totta. Elävälle ikävälle vanhemmalle on laitettava rajat ja silloin on haitallista ymmärrellä käytöstä. On uskallettava sanoa, että tämä ei käy.
Miksi on haitallista ymmärtää jonkun sinua huonosti kohtelevan ihmisen käytöstä?
Huomio on silloin siinä huonosti käyttäytyvässä ihmisessä, ei siinä miten omasta elämästä voisi tehdä parempaa. Muiden loputon ymmärtäminen ei lisää omaa itsetuntemusta.
Voimavarat elämässä on silloin suunnattu väärin. Se on ikään kuin rakentaisit taloa, mutta se ei valmistu koska olet jo kilometrin verran kaivanut perustuksia. Aikaa menee, mutta lopputulos ei ole hyödyllinen.
Toki, mutta onhan tärkeää hahmottaa ettei syy ole itsessä vaan huonosti kohtelevan ihmisen ominaisuuksissa.
Kyllä minä ymmärsin jo lapsena ettei vanhemmalla ole kaikki kunnossa. Kukaan aikuisista ei kuitenkaan nähnyt minkäänlaisena ongelmana sitä kun kerroin väkivaltaisesta käytöksestä kotona ja kuinka itse siellä hoidan alakoululaisena siivoamisen ja ruoanlaiton. Olin huolestunut tilanteesta, mutta muut aikuiset käskivät vain ymmärtää vanhempia ja auttaa heitä.
Kai tässä sitten on jotenkin sellainen vähättelevä ajatus taustalla, etteivät lapset ymmärrä mistään mitään ja turhaan vain kitisevät. Eihän sitä lapsi voi kerta kaikkiaan huomata jos luokkakaverin kotona näyttää erilaiselta ja vanhempi ärtyneen oloisena osaa kommunikoida muutenkin kuin huutamalla. Tarvitaan siis koulutettu terapeutti kertomaan asiakkaalle ettei ole normaalia että kaapista ei löydy ruokaa ja oksennukset jätetään lattialle kuivumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempien taustoja ja sitä kautta tekoja ymmärtää, on heille helpompi antaa anteeksi, tai ainakin "ymmärtää" heidän tekemisiä. Tämä taas on tärkeää sen suhteen että pääsee itse elämässä eteenpäin. Jos elämä on vain jatkuvaa katkerana taaksepäin katselua ja vanhempien syyttelyä, jää mahdollsiesti oma potentiaalinen elämä elämättä.
Sinulla on nyt se lähtökohta, että ikävät asiat olisivat mennyttä ja nyt vanhempi käyttäytyisi jo hyvin. Se ei ole useinkaan totta. Elävälle ikävälle vanhemmalle on laitettava rajat ja silloin on haitallista ymmärrellä käytöstä. On uskallettava sanoa, että tämä ei käy.
Miksi on haitallista ymmärtää jonkun sinua huonosti kohtelevan ihmisen käytöstä?
Huomio on silloin siinä huonosti käyttäytyvässä ihmisessä, ei siinä miten omasta elämästä voisi tehdä parempaa. Muiden loputon ymmärtäminen ei lisää omaa itsetuntemusta.
Voimavarat elämässä on silloin suunnattu väärin. Se on ikään kuin rakentaisit taloa, mutta se ei valmistu koska olet jo kilometrin verran kaivanut perustuksia. Aikaa menee, mutta lopputulos ei ole hyödyllinen.
Toki, mutta onhan tärkeää hahmottaa ettei syy ole itsessä vaan huonosti kohtelevan ihmisen ominaisuuksissa.
Monilla lapsuudessa kaltoinkohdelluilla ongelma on siinä, että sisimmässään uskoo kaltoinkohtelun olleen normaalia ja sen takia myös, että omat negatiiviset tunteet ja ongelmat ovat "vääriä" koska olisi pitänyt vain kestää. Tällöin tärkein tehtävä terapiassa on saada ihminen sisäistämään, että nuo negatiiviset tunteet ovat itse asiassa aivan normaali reaktio kaltoinkohteluun. Tässä menee monilla pitkä aika ja se on hyvin vaikea prosessi. Vanhempien ominaisuuksien pohdinta ei kuulu siihen ja voi olla sille vahingollista.
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.
Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Miksi pitäisi ymmärtää älytöntä käytöstä?
Lopettakaa se ymmärtäminen tai sen yrittäminen ja kohdatkaa asiat kun ne on ja se fakta että mennyttä ei voi muuttaa, vain tulevan voi mutta ei tarvitse ymmärtää väärin toimineita ihmisiä. Ei todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei ole omaa kokemusta, joten kommenttini on vähän ohis, mutta tätä vanhempien ymmärtämistä vaaditaan kyllä paljon muutenkin.
Mullakin oli ja on edelleen itsekkäät ja itsekeskeiset vanhemmat ja lapsuus oli varsin kuormittava. Jo lapsena vaadittiin ymmärrystä vanhemmille ja piti olla näkymätön, hiljainen, ahkera ja kaikin tavoin helppo lapsi.
Jos aikuisena on puolella sanallakaan viitannut kuormittavaan lapsuuteen, saa kuulla kuinka vanhempia pitää ymmärtää, kuinka ovat tehneet parhaansa ja sulla oli sentään vanhemmat ja blaa blaa.
Jos toimisin itse samoin omien lapsieni kanssa, samaa ymmärrystä ei minulle jaettaisi. Syystäkään, mutta ihmettelen tätä kaksinaismoralismia.
Tämä!!
Miksi joitakin pitää ymmärtää, mutta toisia taas ei? Ainut rehellinen syy minkä keksin on, että kommentoija itse pääsee helpoimmalla vaatimalla toiselta aikuiselta ymmärrystä. Mutta se ei ole mun mielestä hyväksyttävä syy.
Ja tämä on yksi syy siihen, miksi en itse ole ajatellut edes tehdä lapsia. En halua nähdä uudestaan mikä kaikki sattui.
Saanko kysyä mitä tuo viimeinen kappale tarkoitti? Eli pelkäätkö toistavasi vanhempiesi käytöstä omien lastesi kohdalla vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempien taustoja ja sitä kautta tekoja ymmärtää, on heille helpompi antaa anteeksi, tai ainakin "ymmärtää" heidän tekemisiä. Tämä taas on tärkeää sen suhteen että pääsee itse elämässä eteenpäin. Jos elämä on vain jatkuvaa katkerana taaksepäin katselua ja vanhempien syyttelyä, jää mahdollsiesti oma potentiaalinen elämä elämättä.
Sinulla on nyt se lähtökohta, että ikävät asiat olisivat mennyttä ja nyt vanhempi käyttäytyisi jo hyvin. Se ei ole useinkaan totta. Elävälle ikävälle vanhemmalle on laitettava rajat ja silloin on haitallista ymmärrellä käytöstä. On uskallettava sanoa, että tämä ei käy.
Hänellä on myös se lähtökohta että vanhempi on tehnyt jotain sellaista jonka ylipäätään pystyy antamaan anteeksi en usko että kenenkään lapsuus tekee ihmisestä sellaisen että hänen on pakko pahoinpidellä omaa lastansa tulevaisuudessa. On olemassa asioita joita ei pidä eikä tarvitse antaa anteeksi toiselle, on myös olemassa asioita joita ei voi ymmärtää vaikka sillä tekijällä olisi minkälaiset lähtökohdat. Muutenhan voisi kuvitella että lapsensa pahoinpitelijä tekisi kaikkea muutakin täysin rikollista koko ajan kun hän ei millään pystyisi olla tekemättä rikoksia. Jännä että tämä asia monesti koskee vain sitä omaa lasta, kyllä se ihmetyttää aika lailla.
Minua on pahoinpidelty lapsena vanhempieni toimesta mutta minulla ei ole ollut mitään ongelmaa olla lapsiani. Eli näillä vanhemmilla on jollakin tavalla rikollinen mieli ja viha omia lapsia kohtaan ja oikeutus omasta mielestään pahoinpidellä lapsia. Kuten minä ja moni muu vastaavaa kokenut todistaa niin se että on pahoinpidelty lapsena ei tarkoita että itse pahoinpitelee omia lapsia myöhemmin. Jokin muu siis selittää tämän kuin heidän oma lapsuus ja historia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei ole omaa kokemusta, joten kommenttini on vähän ohis, mutta tätä vanhempien ymmärtämistä vaaditaan kyllä paljon muutenkin.
Mullakin oli ja on edelleen itsekkäät ja itsekeskeiset vanhemmat ja lapsuus oli varsin kuormittava. Jo lapsena vaadittiin ymmärrystä vanhemmille ja piti olla näkymätön, hiljainen, ahkera ja kaikin tavoin helppo lapsi.
Jos aikuisena on puolella sanallakaan viitannut kuormittavaan lapsuuteen, saa kuulla kuinka vanhempia pitää ymmärtää, kuinka ovat tehneet parhaansa ja sulla oli sentään vanhemmat ja blaa blaa.
Jos toimisin itse samoin omien lapsieni kanssa, samaa ymmärrystä ei minulle jaettaisi. Syystäkään, mutta ihmettelen tätä kaksinaismoralismia.
Tämä!!
Miksi joitakin pitää ymmärtää, mutta toisia taas ei? Ainut rehellinen syy minkä keksin on, että kommentoija itse pääsee helpoimmalla vaatimalla toiselta aikuiselta ymmärrystä. Mutta se ei ole mun mielestä hyväksyttävä syy.
Ja tämä on yksi syy siihen, miksi en itse ole ajatellut edes tehdä lapsia. En halua nähdä uudestaan mikä kaikki sattui.
Saanko kysyä mitä tuo viimeinen kappale tarkoitti? Eli pelkäätkö toistavasi vanhempiesi käytöstä omien lastesi kohdalla vai?
Koen oppineeni kokemuksistani lapsuuden perheessäsi niin, etten voisi toimia kuten vanhempani. Minusta ei olisi sellaiseen pahimmillaan suoranaiseen sadismiin (pahinta jos koko muu perhe yhtä vastaan purkaa pahaa oloaan eikä saa tilaisuutta puolustautua kun ne ryhmässä haukkuu, ja kaikki törkeä kaasuvalotus) edes tosi väsyneenä tai stressaantuneena. Minusta tuntuu, että olen kypsempi kuin vanhempani. Se tuntuu edulta ja jotenkin myös taakalta yhtä aikaa.
Tarkoitan sitä, että en haluaisi nähdä omien lasteni kohdalla että näinhän tässä kuuluu minun aikuisen ihmisen toimia, eikä niin miten vanhempani on toiminut. Hirvittäisi kohdata kaikenlaiset muistot, mitkä nyt on aika nätisti jo päässeet unohtumaan ajan kanssa, mutta mitkä kuulemma tulevat omien lasten myötä esille taas. Kun mähän jo kerran kärsin ne, en halua niiden uusintaa. Enkä halua vääntää veistä haavassa niinkään, että tässäpä minä tarjoan sellaista mitä en itsekään saanut lapsena, ai että miten sattuukin.
-aiempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi ymmärtää älytöntä käytöstä?
Lopettakaa se ymmärtäminen tai sen yrittäminen ja kohdatkaa asiat kun ne on ja se fakta että mennyttä ei voi muuttaa, vain tulevan voi mutta ei tarvitse ymmärtää väärin toimineita ihmisiä. Ei todellakaan.
Kunpa psykoterapeutitkin tämän ymmärtäisivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei ole omaa kokemusta, joten kommenttini on vähän ohis, mutta tätä vanhempien ymmärtämistä vaaditaan kyllä paljon muutenkin.
Mullakin oli ja on edelleen itsekkäät ja itsekeskeiset vanhemmat ja lapsuus oli varsin kuormittava. Jo lapsena vaadittiin ymmärrystä vanhemmille ja piti olla näkymätön, hiljainen, ahkera ja kaikin tavoin helppo lapsi.
Jos aikuisena on puolella sanallakaan viitannut kuormittavaan lapsuuteen, saa kuulla kuinka vanhempia pitää ymmärtää, kuinka ovat tehneet parhaansa ja sulla oli sentään vanhemmat ja blaa blaa.
Jos toimisin itse samoin omien lapsieni kanssa, samaa ymmärrystä ei minulle jaettaisi. Syystäkään, mutta ihmettelen tätä kaksinaismoralismia.
Minulla on sama kokemus. Minä en ymmärrä sitä, miksi pieniä lapsia kaltoinkohdelleita ihmisiä pitäisi hyysätä ja ymmärtää.
Ei se tarkoita sitä, että pitäisi hyyssätä ja ymmärtää. Mieluummin ymmärtää se, että lapsena ei voi asioihin vaikuttaa. Ja se, että vanhempien skitsoilu ei välttämättä liittynyt juuri lapseen.
Asioita on helpompi antaa anteeksi ja hyväksyä tietyllä tapaa tapahtuneeksi, kun ymmärtää kontekstin. Se ei silti tarkoita asioiden unohtamista taikka painamista villaisella, vaan asioiden käsittelyä ja tietoista taakse jättämistä. Se monesti helpottaa oman elämän suuntaamista eteenpäin. Elämän myötä sitä nimittäin huomaa olevansa vanhempiensa lapsi. Sitä myötä havahtuu niihin aisoihin, joita ei halua siirtää omille perillisille ja toimii tietoisesti toisin. Tosin - ei se tae ole siitä, että itse onnistuisi vanhempana sen paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempien taustoja ja sitä kautta tekoja ymmärtää, on heille helpompi antaa anteeksi, tai ainakin "ymmärtää" heidän tekemisiä. Tämä taas on tärkeää sen suhteen että pääsee itse elämässä eteenpäin. Jos elämä on vain jatkuvaa katkerana taaksepäin katselua ja vanhempien syyttelyä, jää mahdollsiesti oma potentiaalinen elämä elämättä.
Sinulla on nyt se lähtökohta, että ikävät asiat olisivat mennyttä ja nyt vanhempi käyttäytyisi jo hyvin. Se ei ole useinkaan totta. Elävälle ikävälle vanhemmalle on laitettava rajat ja silloin on haitallista ymmärrellä käytöstä. On uskallettava sanoa, että tämä ei käy.
Miksi on haitallista ymmärtää jonkun sinua huonosti kohtelevan ihmisen käytöstä?
Kerropa sinä MITEN rikoksia lapsia kohtaan pitäisi, tai edes VOISI ymmärtää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei ole omaa kokemusta, joten kommenttini on vähän ohis, mutta tätä vanhempien ymmärtämistä vaaditaan kyllä paljon muutenkin.
Mullakin oli ja on edelleen itsekkäät ja itsekeskeiset vanhemmat ja lapsuus oli varsin kuormittava. Jo lapsena vaadittiin ymmärrystä vanhemmille ja piti olla näkymätön, hiljainen, ahkera ja kaikin tavoin helppo lapsi.
Jos aikuisena on puolella sanallakaan viitannut kuormittavaan lapsuuteen, saa kuulla kuinka vanhempia pitää ymmärtää, kuinka ovat tehneet parhaansa ja sulla oli sentään vanhemmat ja blaa blaa.
Jos toimisin itse samoin omien lapsieni kanssa, samaa ymmärrystä ei minulle jaettaisi. Syystäkään, mutta ihmettelen tätä kaksinaismoralismia.
Tämä!!
Miksi joitakin pitää ymmärtää, mutta toisia taas ei? Ainut rehellinen syy minkä keksin on, että kommentoija itse pääsee helpoimmalla vaatimalla toiselta aikuiselta ymmärrystä. Mutta se ei ole mun mielestä hyväksyttävä syy.
Ja tämä on yksi syy siihen, miksi en itse ole ajatellut edes tehdä lapsia. En halua nähdä uudestaan mikä kaikki sattui.
Saanko kysyä mitä tuo viimeinen kappale tarkoitti? Eli pelkäätkö toistavasi vanhempiesi käytöstä omien lastesi kohdalla vai?
Koen oppineeni kokemuksistani lapsuuden perheessäsi niin, etten voisi toimia kuten vanhempani. Minusta ei olisi sellaiseen pahimmillaan suoranaiseen sadismiin (pahinta jos koko muu perhe yhtä vastaan purkaa pahaa oloaan eikä saa tilaisuutta puolustautua kun ne ryhmässä haukkuu, ja kaikki törkeä kaasuvalotus) edes tosi väsyneenä tai stressaantuneena. Minusta tuntuu, että olen kypsempi kuin vanhempani. Se tuntuu edulta ja jotenkin myös taakalta yhtä aikaa.
Tarkoitan sitä, että en haluaisi nähdä omien lasteni kohdalla että näinhän tässä kuuluu minun aikuisen ihmisen toimia, eikä niin miten vanhempani on toiminut. Hirvittäisi kohdata kaikenlaiset muistot, mitkä nyt on aika nätisti jo päässeet unohtumaan ajan kanssa, mutta mitkä kuulemma tulevat omien lasten myötä esille taas. Kun mähän jo kerran kärsin ne, en halua niiden uusintaa. Enkä halua vääntää veistä haavassa niinkään, että tässäpä minä tarjoan sellaista mitä en itsekään saanut lapsena, ai että miten sattuukin.
-aiempi
Kiitos, nyt ymmärsin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei ole omaa kokemusta, joten kommenttini on vähän ohis, mutta tätä vanhempien ymmärtämistä vaaditaan kyllä paljon muutenkin.
Mullakin oli ja on edelleen itsekkäät ja itsekeskeiset vanhemmat ja lapsuus oli varsin kuormittava. Jo lapsena vaadittiin ymmärrystä vanhemmille ja piti olla näkymätön, hiljainen, ahkera ja kaikin tavoin helppo lapsi.
Jos aikuisena on puolella sanallakaan viitannut kuormittavaan lapsuuteen, saa kuulla kuinka vanhempia pitää ymmärtää, kuinka ovat tehneet parhaansa ja sulla oli sentään vanhemmat ja blaa blaa.
Jos toimisin itse samoin omien lapsieni kanssa, samaa ymmärrystä ei minulle jaettaisi. Syystäkään, mutta ihmettelen tätä kaksinaismoralismia.
Minulla on sama kokemus. Minä en ymmärrä sitä, miksi pieniä lapsia kaltoinkohdelleita ihmisiä pitäisi hyysätä ja ymmärtää.
Ei se tarkoita sitä, että pitäisi hyyssätä ja ymmärtää. Mieluummin ymmärtää se, että lapsena ei voi asioihin vaikuttaa. Ja se, että vanhempien skitsoilu ei välttämättä liittynyt juuri lapseen.
Asioita on helpompi antaa anteeksi ja hyväksyä tietyllä tapaa tapahtuneeksi, kun ymmärtää kontekstin. Se ei silti tarkoita asioiden unohtamista taikka painamista villaisella, vaan asioiden käsittelyä ja tietoista taakse jättämistä. Se monesti helpottaa oman elämän suuntaamista eteenpäin. Elämän myötä sitä nimittäin huomaa olevansa vanhempiensa lapsi. Sitä myötä havahtuu niihin aisoihin, joita ei halua siirtää omille perillisille ja toimii tietoisesti toisin. Tosin - ei se tae ole siitä, että itse onnistuisi vanhempana sen paremmin.
Mulla kävi itse asiassa niin päin että kun yli neljäkymppisenä vanhempani viimeisen kerran oli minua kohtaan törkeä ja päätin että nyt en enää ymmärrä vaan jätän koko henkilön taakseni, niin aloin pääsemään eteenpäin elämässäni.
Omien lasteni kanssa olen omat virheeni tehnyt mutta onneksi en mitään sellaista mitä vanhempani minua kohtaan. Itse asiassa hänen tekemisistään ei voida edes puhua niin laimealla ilmaisulla kuin virhe. Virheet ovat normaalielämää, lapsen ki dutt amimen ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiasta ei ole omaa kokemusta, joten kommenttini on vähän ohis, mutta tätä vanhempien ymmärtämistä vaaditaan kyllä paljon muutenkin.
Mullakin oli ja on edelleen itsekkäät ja itsekeskeiset vanhemmat ja lapsuus oli varsin kuormittava. Jo lapsena vaadittiin ymmärrystä vanhemmille ja piti olla näkymätön, hiljainen, ahkera ja kaikin tavoin helppo lapsi.
Jos aikuisena on puolella sanallakaan viitannut kuormittavaan lapsuuteen, saa kuulla kuinka vanhempia pitää ymmärtää, kuinka ovat tehneet parhaansa ja sulla oli sentään vanhemmat ja blaa blaa.
Jos toimisin itse samoin omien lapsieni kanssa, samaa ymmärrystä ei minulle jaettaisi. Syystäkään, mutta ihmettelen tätä kaksinaismoralismia.
Minulla on sama kokemus. Minä en ymmärrä sitä, miksi pieniä lapsia kaltoinkohdelleita ihmisiä pitäisi hyysätä ja ymmärtää.
Ei se tarkoita sitä, että pitäisi hyyssätä ja ymmärtää. Mieluummin ymmärtää se, että lapsena ei voi asioihin vaikuttaa. Ja se, että vanhempien skitsoilu ei välttämättä liittynyt juuri lapseen.
Asioita on helpompi antaa anteeksi ja hyväksyä tietyllä tapaa tapahtuneeksi, kun ymmärtää kontekstin. Se ei silti tarkoita asioiden unohtamista taikka painamista villaisella, vaan asioiden käsittelyä ja tietoista taakse jättämistä. Se monesti helpottaa oman elämän suuntaamista eteenpäin. Elämän myötä sitä nimittäin huomaa olevansa vanhempiensa lapsi. Sitä myötä havahtuu niihin aisoihin, joita ei halua siirtää omille perillisille ja toimii tietoisesti toisin. Tosin - ei se tae ole siitä, että itse onnistuisi vanhempana sen paremmin.
Konteksti on ehkä terapeutista kiinnostava, kun hänelle se on uutta. Aikuisesta lapsesta ei, koska tässä ikävässä ympäristössä hän on ison osan elämästään vastentahtoisesti viettänyt.
Harva onnistuu viettämään lapsuutensa kuulematta sanaakaan oman vanhemman lapsuuden kokemuksista. Kyllä se tietysti usein jotain selittää.
Lapsi on kuitenkin vanhempien uskotun roolissa usin pakotettu vuosien ajan siirtämään omaa pahaa taka-alalle, jotta pystyy ottamaan vastaan ne vanhemman taakat ja varmistamaan näin toimimalla oma selviämisensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Mutta on hyvä muistaa, että lapsetkaan eivät ole automaattisesti moraalisesti puhtaita - on känkkäämistä, huutamista, riehumista yms., palstallakin nousee aika ajain keskusteluita, joissa ei pärjätä lapsen huonon käytöksen takia, ja on täytty rationalisointia ja splittaamista väittää toista osapuolta hyväksi ja toista pahaksi. Viha, stressi, pelko yms. sekä aikuisella että lapsella lähtee siitä, että ympäristön kuormitus ylittää sen hetkiset voimavarat, ja on henkilön itsesäätelystä kiinni elääkö niiden ärsykkeiden mukaan, ja tämä säätelyjärjestelmä toki on lapsella vielä vähemmän kehittyneempi, joten sanoisin, että lapsi on tilanteesta vähemmän vastuussa kuin aikuinen mutta silti vastuussa.
Jokin sekopää vanhempi on tullut palstalle puolustelemaan itseään.
Ihan sama asia on aikuisten välisessä riidoissa, kumpikaan ei ole täysin viaton osapuoli.
Et ole ehkä törmännyt sellaiseen, mutta ei kyse ole ”riidasta”. Yhtä lailla voisi sanoa sarjamurhaajan uhrille, kun sarjamurhaaja on etsinyt vaikka Nashvillen alueelta ruskeahiuksisen naisuhrin, koska nauttii tunteesta, joka tilanteesta tulee, että ”mutta mitä uhri teki provosoidakseen tilannetta, kyllä tilanteessa on kaksi riitapukaria”? Tai mitä suklaakonvehti teki, että joku söi sen? Sairas saa nautintoa jostain, ja hakee kohteensa. Toki perheissä joissa on tokainen dynamiikka on monenlaisia vaikeita tunteita myös aikuisilla. Muttei muuta sitä, että joku uhri piti vain löytyä, jotta pääsi toteutumaan ne asiat joita toksinen aikuinen tarvitsi. Jos se ei olisi ollut tämä lapsi, se olisi ollut joku toinen.
No jos ihan rehellisiä ollaan ja aikuisten oikeasti puhutaan niin 85% tapauksista rikoksentekijät tuntevat toisensa. Muun väittäminen on "moraalisesti täydellisen" julkikuvan ylläpitoa, ja tarkoitus ulkoistaa omia puutteitaan ympäristöön.
Kyllä, esim in s est tekijä lähes 100 % tuntee toisen osapuolen, koska on tämän vanhempi. Mitä uhri teki provosoidakseen tekijää? Mietitäänpä nyt sitä. Riitaanhan tarvitaan kaksi.
Kyllä minä ymmärsin jo lapsena ettei vanhemmalla ole kaikki kunnossa. Kukaan aikuisista ei kuitenkaan nähnyt minkäänlaisena ongelmana sitä kun kerroin väkivaltaisesta käytöksestä kotona ja kuinka itse siellä hoidan alakoululaisena siivoamisen ja ruoanlaiton. Olin huolestunut tilanteesta, mutta muut aikuiset käskivät vain ymmärtää vanhempia ja auttaa heitä.