Lue keskustelun säännöt.
Miksi nykyään joka toisella on ADHD? 90-luvulla ei ollut kellään.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo mikään kuolemantuomio ole. Näyttelijä ja tuottaja Essi Hellen on kertonut olevansa ADHD:n diagnoosin saanut. Kympin tyttö koulussa ja menestynyt, touhukas ja ahkera, fiksu.
Ja mihin hän sitten sitä giagnoosia on tarvinnut, jos kaikki kerran on ollut kunnossa?
Tätä minäkin olen aina ihmetellyt näissä jutuissa. Ymmärrän diagnoosin sellaisella, joka oikeasti ei ole pärjånnyt koulussa eikä työelämässä eikä ihmisten kanssa muutenkaan.
Mutta sitten on nämä, jotka ovat pärjänneet hyvin mutta sanovat "maskanneensa" koko ajan.
Totuushan on, että kaikki muutkin joutuvat opettelemaan käyttäytymissäännöt, ponnistelemaan oppiakseen jotain ja tylsiä asioita on vaikea oppia. Eikö?
Ei kun normaaleille kaikki sujuu kuin itsestään. Tämä on se narratiivi.
Mutta onko se todella noin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan. Minullakin, itse asiassa isällänikin, hän on syntynyt 1950. Mitään diagnooseja ja lääkkeitä saati tutkimuksia ei tietenkään ollut, isän isä hakkasi halolla pahimman isästä ja hän sitten nyrkillä ja avokämmenellä minusta. Kaikkien haaste on ollut ylivilkkaus, keskittymiskyvyn puute ja sosiaalisten taitojen vaikeus. Hakkaaminen auttoi vähän, diagnoosi 2020-luvulla paljon.
Voi minullakin olla, mutta helvetissä pitäisi olla diagnoosi? Mitä se muuttaa mitään? Olen valinnut sellaisen tavan elää ja toimia, ettei minulla ole ongelmia selviytyä omassa arjessani. En edes yritä elää toisten ns. normojen elämää. En hinkkaa mitään asiaa 8-16 paikallani ja jokainen päivä on jollakin tavalla hieman erilainen. Virikkeitä pitää olla paljon ja en edes halua olla paikallani keskittymässä johonkin skeidaan 10 tuntia päivässä.
Lisään, että minulla on jo ylivilkkaus-diagnoosi ja on oikeastaan ihan sama, mikä se ylivilkkaushäiriö on, onko diagnoosi oikea vai väärä, siis onko kyseessä adhd tai jokin muu häiriö, kun sain tuon diagnoosin elämä ei muuttunut piirun vertaa, mutta vetoan siihen kela-asioissa , ettei ne simputa liikaa.
No sehän on adhd, ehkä vähän vanha diagnoosi, mutta käytännössä sama asia.
Minulle on annettu toinen ylivilkkaus diagnoosi siksi, että en ole antanut tehdä psykologisia testejä eli tästä johtuu se, että voi oikeasti olla adhd. Muistutan, että ylivilkkaus-höiriöitä on useita ja siis monia muitakin kuin adhd. Minun diagnoosi ei ole adhd. Oma kokemus on, että olen vilkkaampi ja vauhdikkaampi kuin adhd:t eli olen tuntenut monta adhd ja ne on minun rinnalla hitaita ja ihan normaaleja. Itse en pysty olemaan paikallani yhtä hyvin kuin adhd:t. Muuten kuitenkin minulla on kaikki adhd-piirteet, mutta olen vauhdikkaampi.
Ei nykyisessä luokituksessa taida olla muita ylivilkkausdiagnooseja kuin adhd. Tai siis kaikki ne alatyypitkin kuuluvat saman hyperkineettisen häiriöluokituksen eli adhd:n alle.
Vierailija kirjoitti:
Katselin irlantilaisen neurologin, Suzanne O'Sullivanin haastattelun, jossa hän puhuu siitä, miten täysin toimintakykyiset, elämässään menestyneet ihmiset hamuavat itselleen autismidiagnooseja, koska uskovat sellaisen antavan pikavastauksen kaikkiin elämisen ongelmiin. O'Sullivan on kirjoittanut suositun kirjan, The Age of Diagnosis, jossa hän käsittelee monipuolisesti nykyistä diagnoosihulluutta. Hänen perusteesinään diagnoosien suhteen on, että diagnoosista pitää olla käytännön hyötyä; muuten sillä ei ole mitään merkitystä. Diagnoosit ovat käytännön työkaluja, eivät lohturiepuja, identiteetin korvikkeita, eivätkä laastareita elämän pettymyksiin.
Itse sain diagnoosin, olin tosi loukkaantunut ja mielestäni lääkäri oli väärässä. Tuo painoi mieltä monta monta vuotta, kunnes luin läpi niitä "sairauskertomuksia" ja ymmärsin, miksi sain ylivilkkaus-diagnoosin tai miksi sitä käytettiin uudestaan muutama vuosi myöhemminkin. Sitten olen tajunnut, että hemmetti, minähän olen sellainen eli jokin ylivilkkaus-diagnoosi varmasti on, vaikka annettu diagnoosi ei olisi täysin oikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo mikään kuolemantuomio ole. Näyttelijä ja tuottaja Essi Hellen on kertonut olevansa ADHD:n diagnoosin saanut. Kympin tyttö koulussa ja menestynyt, touhukas ja ahkera, fiksu.
Ja mihin hän sitten sitä giagnoosia on tarvinnut, jos kaikki kerran on ollut kunnossa?
Tätä minäkin olen aina ihmetellyt näissä jutuissa. Ymmärrän diagnoosin sellaisella, joka oikeasti ei ole pärjånnyt koulussa eikä työelämässä eikä ihmisten kanssa muutenkaan.
Mutta sitten on nämä, jotka ovat pärjänneet hyvin mutta sanovat "maskanneensa" koko ajan.
Totuushan on, että kaikki muutkin joutuvat opettelemaan käyttäytymissäännöt, ponnistelemaan oppiakseen jotain ja tylsiä asioita on vaikea oppia. Eikö?
Onpas asenteellinen teksti. ADHD ihmiset osaavat kyllä käyttäytymissäännöt, ponnistelevat oppiakseen jotain ja oppivat tylsiäkin asioita. Heille nämä asiat, erityisesti keskittyminen, ovat vain haasteellisimpia asioita. Siksi he maskaavat eli esittävät pärjäävänsä paremmin kuin pärjäävät, jotta selviäisivät neurotyypillisille rakennetussa maailmassa.
Ei ADHD ole mikään kultainen lippu siihen että ”saa käyttäytyä miten sattuu”. Diagnoosin avulla saa lääkkeet jotka auttaa ja mahdollisesti terapiaa toiminnanohjauksen parantamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo mikään kuolemantuomio ole. Näyttelijä ja tuottaja Essi Hellen on kertonut olevansa ADHD:n diagnoosin saanut. Kympin tyttö koulussa ja menestynyt, touhukas ja ahkera, fiksu.
Ja mihin hän sitten sitä giagnoosia on tarvinnut, jos kaikki kerran on ollut kunnossa?
Itse nimenomaan olen ylisuorittaja. En osaa jarruttaa, uppoudun liiaksi varsinkin mielenkiintoisiin asioihin (mulla se oli oppiminen) ja lopulta uuvun. Jos koulu/työ menee hyvin, niin sitten ei välttämättä jaksa ihmissuhteita, harrastuksia, kotitöitä...
- Entinen kympin tyttö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta vähän tuntuu että taustalla on vaan yleinen elämäntavan muutos. Nykyään useampi opiskelee ja paljon vaativamman tutkinnon kuin ennen keskimäärin. Työt vaatii enemmän tarkkuutta. Samaan aikaan häiriötekijöitä on paljon enemmän. Puhutaan huomiotaloudesta jossa raha tehdään kirjaimiellisesti kaappaamalla ihmisen huomio. Luontaisesti osa ihmisistä kestää tällaista paremmin ja osa huonommin. Ja nyt niitä huonompia on alettu lääkitsemään ADHD-lääkkeillä.
Samasta syystä kuin trannyt on yleistyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sossutukien takia
Ei ADHD saa normaalisti mitään sossutukia. Jos on tosi voimakkaasti oireileva, voi olla mahdollisuus saada oireiden perusteella vammaistukea, noin 100 e/kk.
Saa helposti korotettua vammaistukea jota maksetaan verottomana 257 euroa per kk.
Ei helposti saa
"Kyllä voi saada, mutta pelkkä ADHD-diagnoosi ei riitä. Kelan vammaistuki myönnetään silloin, kun ADHD aiheuttaa merkittävää haittaa, ja henkilö tarvitsee toiminnanohjauksen tai oireiden vuoksi säännöllisesti apua, ohjausta, valvontaa tai erityisiä tukitoimia arjessa.Vammaistuen muodot ja ehdotAlle 16-vuotiaan vammaistuki: Lapsi voi saada tukea, jos hän tarvitsee ikätovereitaan selvästi enemmän ohjausta, apua tai erityistoimia päiväkodissa tai koulussa vähintään puolen vuoden ajan. Sitä voi hakea OmaKelassa lääkärinlausunnon (esimerkiksi C-lausunnon) kanssa.16 vuotta täyttäneen vammaistuki tai eläkettä saavan hoitotuki: Aikuiselle pelkkä ADHD myönnetään harvoin. Tuki edellyttää, että oireet vaikeuttavat vakavasti itsenäistä selviytymistä, työtä tai opiskelua, ja aiheuttavat jatkuvaa avuntarvettai"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ADHD:n olemassaoloon on viimeaikoina herätty enemmän, se on silti erittäin alidiagnosoitu etenkin naisilla. Naisten ADHD oireilee usein eri tavalla kuin miesten ja tytöiltä odotetaan pienestä asti käytöstapoja toisin kuin pojilta, eli tytöt oppivat vielä maskaamaam eli peittämään oireensa taitavasti. Siksi moni nainen diagnosoidaan vasta aikuisena.
Miten maskaaminen poikkeaa tavallisesta käyttäytymissääntöjen opettelusta ja noudattamisesta?
Ei kai kukaan yleensä voi sosiaalisissa tilanteissa olla täysin rento paitsi oman perheen kesken. Aina pitää huomioida, mitä voi sanoa ja tehdä ja mitä ei.
Suosittelen lukemaan ADHD oireista ja diagnoosin kriteereistä, ehkä se avaa asiaa enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katselin irlantilaisen neurologin, Suzanne O'Sullivanin haastattelun, jossa hän puhuu siitä, miten täysin toimintakykyiset, elämässään menestyneet ihmiset hamuavat itselleen autismidiagnooseja, koska uskovat sellaisen antavan pikavastauksen kaikkiin elämisen ongelmiin. O'Sullivan on kirjoittanut suositun kirjan, The Age of Diagnosis, jossa hän käsittelee monipuolisesti nykyistä diagnoosihulluutta. Hänen perusteesinään diagnoosien suhteen on, että diagnoosista pitää olla käytännön hyötyä; muuten sillä ei ole mitään merkitystä. Diagnoosit ovat käytännön työkaluja, eivät lohturiepuja, identiteetin korvikkeita, eivätkä laastareita elämän pettymyksiin.
Mä olen autisti, ja tieto siitä pelasti mun elämän. Ei mulla ennen sitä tietoa ollut mahdollisuutta hyvään elämään, eli kyllä se käytännön hyöty siitä on ollut niin suurta, ettei sitä voi sanoin kuvailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan. Minullakin, itse asiassa isällänikin, hän on syntynyt 1950. Mitään diagnooseja ja lääkkeitä saati tutkimuksia ei tietenkään ollut, isän isä hakkasi halolla pahimman isästä ja hän sitten nyrkillä ja avokämmenellä minusta. Kaikkien haaste on ollut ylivilkkaus, keskittymiskyvyn puute ja sosiaalisten taitojen vaikeus. Hakkaaminen auttoi vähän, diagnoosi 2020-luvulla paljon.
Voi minullakin olla, mutta helvetissä pitäisi olla diagnoosi? Mitä se muuttaa mitään? Olen valinnut sellaisen tavan elää ja toimia, ettei minulla ole ongelmia selviytyä omassa arjessani. En edes yritä elää toisten ns. normojen elämää. En hinkkaa mitään asiaa 8-16 paikallani ja jokainen päivä on jollakin tavalla hieman erilainen. Virikkeitä pitää olla paljon ja en edes halua olla paikallani keskittymässä johonkin skeidaan 10 tuntia päivässä.
Lisään, että minulla on jo ylivilkkaus-diagnoosi ja on oikeastaan ihan sama, mikä se ylivilkkaushäiriö on, onko diagnoosi oikea vai väärä, siis onko kyseessä adhd tai jokin muu häiriö, kun sain tuon diagnoosin elämä ei muuttunut piirun vertaa, mutta vetoan siihen kela-asioissa , ettei ne simputa liikaa.
No sehän on adhd, ehkä vähän vanha diagnoosi, mutta käytännössä sama asia.
Minulle on annettu toinen ylivilkkaus diagnoosi siksi, että en ole antanut tehdä psykologisia testejä eli tästä johtuu se, että voi oikeasti olla adhd. Muistutan, että ylivilkkaus-höiriöitä on useita ja siis monia muitakin kuin adhd. Minun diagnoosi ei ole adhd. Oma kokemus on, että olen vilkkaampi ja vauhdikkaampi kuin adhd:t eli olen tuntenut monta adhd ja ne on minun rinnalla hitaita ja ihan normaaleja. Itse en pysty olemaan paikallani yhtä hyvin kuin adhd:t. Muuten kuitenkin minulla on kaikki adhd-piirteet, mutta olen vauhdikkaampi.
Ei nykyisessä luokituksessa taida olla muita ylivilkkausdiagnooseja kuin adhd. Tai siis kaikki ne alatyypitkin kuuluvat saman hyperkineettisen häiriöluokituksen eli adhd:n alle.
Impulsiivisuus ja adhd:n kanssa samanlaiset piirteet on kyllä monissa eri diagnooseissa eli kaikki ei ole adhd. Sen vuoksi voi jopa olla vääriä adhd-diagnooseja, koska impulsiivihäiriöiset, epävakaat ja adhd:t voi sekoittaa. Impulsiivisuushäiriöt on oma diagnoosinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut kellään, koska ei edes terveydenhuollossa ymmärretty asiaa, saati sitten päiväkodeissa tai kouluissa. Olen työskennellyt lasten, nuorten ja perheiden kanssa 30 vuotta ja olen tänä aikana nähnyt miten tutkimus on tuonut lisää ymmärrystä asiaan. 30 vuotta sitten ajattelin ADHD:sta samoin kuin sinä nyt.
Nykyisin ymmärretään, että ADHD-lapsia on yli 20% ikäluokasta. Jos diagnoosikriteereitä saataisiin lievennettyä entisestään niin osuus voisi nousta jopa 30-40 prosenttiin.
Noilla prosenteilla kyse alkaa olla normaalista ominaisuudesta eikä poikkeavuudesta. Neuroepätyypillisyys yli 20% on ylidiagnosointia tai se ei ole epätyypillistä.
Täällä on kauhea hätä siitä että hui, diagnostiikka joka auttaa ihmisiä menee eteenpäin, mitä jos joku saa siitä vaikka tukia!
Jotenkin surullista mutta ei yllättävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut kellään, koska ei edes terveydenhuollossa ymmärretty asiaa, saati sitten päiväkodeissa tai kouluissa. Olen työskennellyt lasten, nuorten ja perheiden kanssa 30 vuotta ja olen tänä aikana nähnyt miten tutkimus on tuonut lisää ymmärrystä asiaan. 30 vuotta sitten ajattelin ADHD:sta samoin kuin sinä nyt.
Nykyisin ymmärretään, että ADHD-lapsia on yli 20% ikäluokasta. Jos diagnoosikriteereitä saataisiin lievennettyä entisestään niin osuus voisi nousta jopa 30-40 prosenttiin.
Noilla prosenteilla kyse alkaa olla normaalista ominaisuudesta eikä poikkeavuudesta. Neuroepätyypillisyys yli 20% on ylidiagnosointia tai se ei ole epätyypillistä.
Tuo viesti oli sarkasmia.
Ei tuo 20 % pidä paikkaansa muualla kuin Pohjois-Karjalan pikkupojilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo mikään kuolemantuomio ole. Näyttelijä ja tuottaja Essi Hellen on kertonut olevansa ADHD:n diagnoosin saanut. Kympin tyttö koulussa ja menestynyt, touhukas ja ahkera, fiksu.
Ja mihin hän sitten sitä giagnoosia on tarvinnut, jos kaikki kerran on ollut kunnossa?
Itse nimenomaan olen ylisuorittaja. En osaa jarruttaa, uppoudun liiaksi varsinkin mielenkiintoisiin asioihin (mulla se oli oppiminen) ja lopulta uuvun. Jos koulu/työ menee hyvin, niin sitten ei välttämättä jaksa ihmissuhteita, harrastuksia, kotitöitä...
- Entinen kympin tyttö
Minä jaksan ainoastaan töissä. En yhtään mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kauhea hätä siitä että hui, diagnostiikka joka auttaa ihmisiä menee eteenpäin, mitä jos joku saa siitä vaikka tukia!
Jotenkin surullista mutta ei yllättävää.
Joo jostain syystä se, että autismin kirjolaiset ja ADHD:t saa diagnoosin, provosoi ihmisiä hirveästi. En ymmärrä miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kauhea hätä siitä että hui, diagnostiikka joka auttaa ihmisiä menee eteenpäin, mitä jos joku saa siitä vaikka tukia!
Jotenkin surullista mutta ei yllättävää.Joo jostain syystä se, että autismin kirjolaiset ja ADHD:t saa diagnoosin, provosoi ihmisiä hirveästi. En ymmärrä miksi.
Niiden pitäisi ottaa itteään niskasta kiinni ja mennä töihin tai jotain. Sama loru aina ja kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ADHD:n olemassaoloon on viimeaikoina herätty enemmän, se on silti erittäin alidiagnosoitu etenkin naisilla. Naisten ADHD oireilee usein eri tavalla kuin miesten ja tytöiltä odotetaan pienestä asti käytöstapoja toisin kuin pojilta, eli tytöt oppivat vielä maskaamaam eli peittämään oireensa taitavasti. Siksi moni nainen diagnosoidaan vasta aikuisena.
Miten maskaaminen poikkeaa tavallisesta käyttäytymissääntöjen opettelusta ja noudattamisesta?
Ei kai kukaan yleensä voi sosiaalisissa tilanteissa olla täysin rento paitsi oman perheen kesken. Aina pitää huomioida, mitä voi sanoa ja tehdä ja mitä ei.
Siten että väsyy. Minäkin sain aina käytöksestä 9 tai 10, joo voin sanoa suoraan että minun ruumis oli kyllä paikalla mutta minä en. Kaikki tietää miltä tuntuu olla väkijoukossa jossa on meteliä, mutta sitä ei kaikki tiedä kun siinä ei pysty keskittymään yhtään, etsii jotain pakopaikkaa vaikkei pääse pois ja tekisi mieli huutaa kaikille "painukaa hevon v*ttuun koko s**tanan mökyapina joukko" muttet voi vaan pitää pidätellä ja hymyillä kuin olisi hyvä lääkitys sille räkänokka kakaralle joka tulee selittämään jotain. Se kuormittaa ihan älyttömästi, minä nukuin koulu aikana kun kotiin pääsin aina pari tuntia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kauhea hätä siitä että hui, diagnostiikka joka auttaa ihmisiä menee eteenpäin, mitä jos joku saa siitä vaikka tukia!
Jotenkin surullista mutta ei yllättävää.Joo jostain syystä se, että autismin kirjolaiset ja ADHD:t saa diagnoosin, provosoi ihmisiä hirveästi. En ymmärrä miksi.
Niiden pitäisi ottaa itteään niskasta kiinni ja mennä töihin tai jotain. Sama loru aina ja kaikessa.
Ihan niin kuin just sitä ei olis yrittänyt jo koko elämänsä, ymmärtämättä lainkaan miksi ei pysty ja onnistu, vaikka kuinka yrittää.
Katselin irlantilaisen neurologin, Suzanne O'Sullivanin haastattelun, jossa hän puhuu siitä, miten täysin toimintakykyiset, elämässään menestyneet ihmiset hamuavat itselleen autismidiagnooseja, koska uskovat sellaisen antavan pikavastauksen kaikkiin elämisen ongelmiin. O'Sullivan on kirjoittanut suositun kirjan, The Age of Diagnosis, jossa hän käsittelee monipuolisesti nykyistä diagnoosihulluutta. Hänen perusteesinään diagnoosien suhteen on, että diagnoosista pitää olla käytännön hyötyä; muuten sillä ei ole mitään merkitystä. Diagnoosit ovat käytännön työkaluja, eivät lohturiepuja, identiteetin korvikkeita, eivätkä laastareita elämän pettymyksiin.