Lue keskustelun säännöt.
Miksi nykyään joka toisella on ADHD? 90-luvulla ei ollut kellään.
Kommentit (110)
Nykysin se diaknosoidaan hyvin herkästi lapsille, jos ovat vähänkin vilkkaita. Oikeasti se ei ole oikea. Halutaan lääkitään lapset hiljaisiksi ja toimettomiksi. Jos lapsi on hiljainen ja ujo, sekin on väärin, silloin taas tulee joku diaknoosi, masennuksesta tai mielenvikaisuudesta. Ennen pidettiin normaalina että lapsi oli vilkas, minun kouluaikana ei ollut tietoakaan adhd;stä, normaali lapsi oli vilkas ja iloinen ja sai olla ujo sekä hiljainen. Se vaan on hyvä asia syyttää taas lapsia, muissahan ei ole vikaa, varsinkaan koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan jo 80-luvulta kouluajoilta pari lasta, joilla oli autismia (ainakin toisella ihan diagnoosikin) ja varmasti niistä levottomista pojista osa saisi nykytietämyksellä adhd-diagnoosin. Selvästi pahasta lukivaikeudesta kärsivä poika oli myös luokallani. Eli onhan näitä kaikkia ollut jo silloin, tietämys vain oli huonompaa.
Lisäksi olen varma, että eräällä iäkkäällä sukulaisellani on adhd-piirteitä. Hänen lapsuudessaan ei toki asiasta ole tiedetty mitään, joten ei tietysti ole diagnoosiakaan. Moni asia elämässä ja toiminnassa vain sopii tähän, on mm. aina ollut ja on edelleen eläkeläisenäkin lyhytjänteinen.
Vierailija kirjoitti:
No oli, yläasteen luokalla useampikin.
Ei taida suurin osa olla hengissä enää.
Joo, itselleen vaarallisia aikaansaavia yksilöitä. Yksi jäi deekikselle jo yläasteella, yksi kuoli lukion aikana. Ja mitä lie muille tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Sossutukien takia
Ei ADHD saa normaalisti mitään sossutukia. Jos on tosi voimakkaasti oireileva, voi olla mahdollisuus saada oireiden perusteella vammaistukea, noin 100 e/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan. Minullakin, itse asiassa isällänikin, hän on syntynyt 1950. Mitään diagnooseja ja lääkkeitä saati tutkimuksia ei tietenkään ollut, isän isä hakkasi halolla pahimman isästä ja hän sitten nyrkillä ja avokämmenellä minusta. Kaikkien haaste on ollut ylivilkkaus, keskittymiskyvyn puute ja sosiaalisten taitojen vaikeus. Hakkaaminen auttoi vähän, diagnoosi 2020-luvulla paljon.
Voi minullakin olla, mutta helvetissä pitäisi olla diagnoosi? Mitä se muuttaa mitään? Olen valinnut sellaisen tavan elää ja toimia, ettei minulla ole ongelmia selviytyä omassa arjessani. En edes yritä elää toisten ns. normojen elämää. En hinkkaa mitään asiaa 8-16 paikallani ja jokainen päivä on jollakin tavalla hieman erilainen. Virikkeitä pitää olla paljon ja en edes halua olla paikallani keskittymässä johonkin skeidaan 10 tuntia päivässä.
Lisään, että minulla on jo ylivilkkaus-diagnoosi ja on oikeastaan ihan sama, mikä se ylivilkkaushäiriö on, onko diagnoosi oikea vai väärä, siis onko kyseessä adhd tai jokin muu häiriö, kun sain tuon diagnoosin elämä ei muuttunut piirun vertaa, mutta vetoan siihen kela-asioissa , ettei ne simputa liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koko ADHD on ihmisten keksintöä. Se ei ole mikään luonnonlaki, että tietynlaisia luonteenpiirteitä kutsutaan tuollaisella kirjainyhdistelmällä.
Niin, mutta se ei silti poista sitä tosiseikkaa, että nämä piirteet voivat nyky-yhteiskunnassa aiheuttaa ongelmia kantajalleen. Eikä kyse varsinaisesti ole luonteenpiirteistä, vaan neurokemiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ADHD on ihmisten keksintöä. Se ei ole mikään luonnonlaki, että tietynlaisia luonteenpiirteitä kutsutaan tuollaisella kirjainyhdistelmällä.
Niin, mutta se ei silti poista sitä tosiseikkaa, että nämä piirteet voivat nyky-yhteiskunnassa aiheuttaa ongelmia kantajalleen. Eikä kyse varsinaisesti ole luonteenpiirteistä, vaan neurokemiasta.
Juuri niin nyky-yhteiskunnassa, mutta yksilön ei ole pakko elää samalla tavalla kuin neurologisesti poikkeavat muut ihmiset. Minä en yritä elää kuin jotkin muut vaan olen aina valinnut itselle parhaan tavan elää ja toimia, vaikka aina siitä joku on urputtanut. Itsehän sain ylivilkkaus-diagnoosin, mikä tavallaan helpottaa sitä, että joissakin tilanteissa voin vedota siihen ja vaatia, ettei minua yritetä pakottaa toimimaan millään mahdottomalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyajan ongelma, kaikelle pitää olla selitys, jos ei ns. sovi muottiin.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan ongelma, kaikelle pitää olla selitys, jos ei ns. sovi muottiin.
Ennen sanottiin vaan hulluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan. Minullakin, itse asiassa isällänikin, hän on syntynyt 1950. Mitään diagnooseja ja lääkkeitä saati tutkimuksia ei tietenkään ollut, isän isä hakkasi halolla pahimman isästä ja hän sitten nyrkillä ja avokämmenellä minusta. Kaikkien haaste on ollut ylivilkkaus, keskittymiskyvyn puute ja sosiaalisten taitojen vaikeus. Hakkaaminen auttoi vähän, diagnoosi 2020-luvulla paljon.
Voi minullakin olla, mutta helvetissä pitäisi olla diagnoosi? Mitä se muuttaa mitään? Olen valinnut sellaisen tavan elää ja toimia, ettei minulla ole ongelmia selviytyä omassa arjessani. En edes yritä elää toisten ns. normojen elämää. En hinkkaa mitään asiaa 8-16 paikallani ja jokainen päivä on jollakin tavalla hieman erilainen. Virikkeitä pitää olla paljon ja en edes halua olla paikallani keskittymässä johonkin skeidaan 10 tuntia päivässä.
Osa pystyykin luomaan itselleen selviytymiskeinoja aikuisuudessa, eivätkä tällöin tarvitsekaan diagnoosia, mutta osaa diagnoosi ja mahdollinen lääkitys auttaa. Monille diagnoosi on myös itseymmärryksen takia tärkeä. Löytyy selittävä tekijä, miksi aina on kokenut itsensä erilaiseksi ja miksi jotkut asiat ovat olleet vaikeita (toiminnanohjauksen vaikeudet), vaikka olisi älykäskin ihminen.
Vierailija kirjoitti:
On sitä ollut kautta aikojen, ei vain osattu diagnosoida vielä silloin.
Milloinkohan tuo diagnoosi termi yleensä keksittiin. 80 - luvulla ainakin käytettiin MBD, minimal brain dysfuction termiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan jo 80-luvulta kouluajoilta pari lasta, joilla oli autismia (ainakin toisella ihan diagnoosikin) ja varmasti niistä levottomista pojista osa saisi nykytietämyksellä adhd-diagnoosin. Selvästi pahasta lukivaikeudesta kärsivä poika oli myös luokallani. Eli onhan näitä kaikkia ollut jo silloin, tietämys vain oli huonompaa.
Lisäksi olen varma, että eräällä iäkkäällä sukulaisellani on adhd-piirteitä. Hänen lapsuudessaan ei toki asiasta ole tiedetty mitään, joten ei tietysti ole diagnoosiakaan. Moni asia elämässä ja toiminnassa vain sopii tähän, on mm. aina ollut ja on edelleen eläkeläisenäkin lyhytjänteinen.
Luki vaikeudet on yleensä lukihäiriö, esim kruununprinsessa Victorialla on. 80-luvulla oli "MBD tarkoittaa lääketieteessä vanhentunutta termiä minimal brain dysfunction (vähäinen aivotoiminnan häiriö), joka kuvasi lasten oppimis-, käytös- ja tarkkaavuusongelmia sekä motorista kömpelyyttä. Nykyään tätä oireistoa vastaavat pitkälti ADHD ja neuropsykiatriset diagnoosit, eikä MBD-termiä enää käytetä lääketieteessä"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan. Minullakin, itse asiassa isällänikin, hän on syntynyt 1950. Mitään diagnooseja ja lääkkeitä saati tutkimuksia ei tietenkään ollut, isän isä hakkasi halolla pahimman isästä ja hän sitten nyrkillä ja avokämmenellä minusta. Kaikkien haaste on ollut ylivilkkaus, keskittymiskyvyn puute ja sosiaalisten taitojen vaikeus. Hakkaaminen auttoi vähän, diagnoosi 2020-luvulla paljon.
Voi minullakin olla, mutta helvetissä pitäisi olla diagnoosi? Mitä se muuttaa mitään? Olen valinnut sellaisen tavan elää ja toimia, ettei minulla ole ongelmia selviytyä omassa arjessani. En edes yritä elää toisten ns. normojen elämää. En hinkkaa mitään asiaa 8-16 paikallani ja jokainen päivä on jollakin tavalla hieman erilainen. Virikkeitä pitää olla paljon ja en edes halua olla paikallani keskittymässä johonkin skeidaan 10 tuntia päivässä.
Lisään, että minulla on jo ylivilkkaus-diagnoosi ja on oikeastaan ihan sama, mikä se ylivilkkaushäiriö on, onko diagnoosi oikea vai väärä, siis onko kyseessä adhd tai jokin muu häiriö, kun sain tuon diagnoosin elämä ei muuttunut piirun vertaa, mutta vetoan siihen kela-asioissa , ettei ne simputa liikaa.
No sehän on adhd, ehkä vähän vanha diagnoosi, mutta käytännössä sama asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo mikään kuolemantuomio ole. Näyttelijä ja tuottaja Essi Hellen on kertonut olevansa ADHD:n diagnoosin saanut. Kympin tyttö koulussa ja menestynyt, touhukas ja ahkera, fiksu.
Vierailija kirjoitti:
On sitä ollut kautta aikojen, ei vain osattu diagnosoida vielä silloin.
Jep. Ne oli silloin tarkkiksella.
Minulla oli ala-asteella luokallani kaksi poikaa, jotka olisivat nykyään saaneet adhd-diagnoosin. Silloin aikanaan luokan seinällä kaikkien näkyvillä olleessa plussat ja miinukset - taulussa heidän kohdallaan miinusten määrä ei mahtunut taulukon leveyteen.
M60+
Vierailija kirjoitti:
Koko ADHD on ihmisten keksintöä. Se ei ole mikään luonnonlaki, että tietynlaisia luonteenpiirteitä kutsutaan tuollaisella kirjainyhdistelmällä.
On se luonnon laki koska adhd aivot on kirjaimellisesti erilaiset kuin neurotyypillisen. Adhd ei ole kokonaisuus luonteenpiirteitä vaan pahimmillaan elämää merkittävästi vaikeuttava asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sossutukien takia
Ei ADHD saa normaalisti mitään sossutukia. Jos on tosi voimakkaasti oireileva, voi olla mahdollisuus saada oireiden perusteella vammaistukea, noin 100 e/kk.
Saa helposti korotettua vammaistukea jota maksetaan verottomana 257 euroa per kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan. Minullakin, itse asiassa isällänikin, hän on syntynyt 1950. Mitään diagnooseja ja lääkkeitä saati tutkimuksia ei tietenkään ollut, isän isä hakkasi halolla pahimman isästä ja hän sitten nyrkillä ja avokämmenellä minusta. Kaikkien haaste on ollut ylivilkkaus, keskittymiskyvyn puute ja sosiaalisten taitojen vaikeus. Hakkaaminen auttoi vähän, diagnoosi 2020-luvulla paljon.
Voi minullakin olla, mutta helvetissä pitäisi olla diagnoosi? Mitä se muuttaa mitään? Olen valinnut sellaisen tavan elää ja toimia, ettei minulla ole ongelmia selviytyä omassa arjessani. En edes yritä elää toisten ns. normojen elämää. En hinkkaa mitään asiaa 8-16 paikallani ja jokainen päivä on jollakin tavalla hieman erilainen. Virikkeitä pitää olla paljon ja en edes halua olla paikallani keskittymässä johonkin skeidaan 10 tuntia päivässä.
Lisään, että minulla on jo ylivilkkaus-diagnoosi ja on oikeastaan ihan sama, mikä se ylivilkkaushäiriö on, onko diagnoosi oikea vai väärä, siis onko kyseessä adhd tai jokin muu häiriö, kun sain tuon diagnoosin elämä ei muuttunut piirun vertaa, mutta vetoan siihen kela-asioissa , ettei ne simputa liikaa.
No sehän on adhd, ehkä vähän vanha diagnoosi, mutta käytännössä sama asia.
Minulle on annettu toinen ylivilkkaus diagnoosi siksi, että en ole antanut tehdä psykologisia testejä eli tästä johtuu se, että voi oikeasti olla adhd. Muistutan, että ylivilkkaus-höiriöitä on useita ja siis monia muitakin kuin adhd. Minun diagnoosi ei ole adhd. Oma kokemus on, että olen vilkkaampi ja vauhdikkaampi kuin adhd:t eli olen tuntenut monta adhd ja ne on minun rinnalla hitaita ja ihan normaaleja. Itse en pysty olemaan paikallani yhtä hyvin kuin adhd:t. Muuten kuitenkin minulla on kaikki adhd-piirteet, mutta olen vauhdikkaampi.
Kylläpä on raikas aihe keksitty vihasyötiksi 🥱