Oikein havahduin miettimään kuinka tyhjää elämän täytyy olla kun on ikää 50--> ja on lapseton

Se että on omia lapsia ei takaa että saisi lapsenlapsia. Kukaan ei tee lapsenlapsiaan itse.

Ei vaan sitten lähdetään tekemään asioita puoli väkisin oli remppaa tai ei. Reissuun vaan ja uusia ihmisiä tapaamaan. Maailma on täynnä toisia samanlaisia, ne pitää vaan löytää. Pakkaa laukku ja anna mennä. Siitä se lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Lapsille parasta olisi omaan elämäänsä tyytyväiset vanhemmat jotka eivät kritisoi ja hauku muita ja joilla on elämässänsä muutakin kuin lapset. Jotka ymmärtävät antaa lasten tehdä ikiomia valintoja oman elämänsä suhteen. Tukevat, kannustavat, rakastavat ja ohjaavat mutta eivät kahlitse eivätkä sido.

Aamen! Mä oon omille lapsilleni sanonut, että hankkikaa lapsia, jos haluatte. Mutta myös sanonut, että lapsia ei ole pakko hankkia, jos ei halua. En laske vanhuuttani sen varaan, että lapseni saatika mahdolliset lapsenlapseni tuovat sisältöä elämääni. Heillä on omat ainutlaatuiset elämänsä ja toivottavasti elävät kuten itse haluavat. Itse aion tehdä työtä, matkustella (yksin) ja nähdä ystäviä yli 50 kymppisenä ja niin kauan kuin terveys antaa myöten. 

Kuvottaa jotenkin muiden valintojen arvostelu ja kyttäys. Ei ole kovin paljoa sisältöä ihmisellä, joka kyttää muiden valintoja tai ajankäyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Onko vaikea ymmärtää että osa ihmisistä RAKASTAA YKSINOLOA. Iän myötä niin vaan käy. Tunnette kaikki ne eläkeläiset, jotka lähtee kesän alussa yksin mökille ja palaa syksyllä. Se on oma valinta. Ongelma ei ole ihmisten vähyys vaan tungettelevien ihmisten iso määrä. Kysellään koko ajan kaikenlaista ja tuppaudutaan seuraan, vaikka toinen haluaa olla yksin. Sovitaan tapaaminen ja jutellaan sitten, muuten haluan olla rauhassa omissa oloissani. En kaipaa sinua elämääni.  Kiitos.

Monella yksinäisellä voi olla seuranaan lemmikki kuten koira, kissa, marsu tms. Joten ainakaan he eivät ole täysin yksin.

Täysin yksin ei ole hänkään, joka esim. lukee kirjoja. Kirjoissa on muiden ihmisten ajatuksia ja elämää.

Vierailija kirjoitti:

Se että on omia lapsia ei takaa että saisi lapsenlapsia. Kukaan ei tee lapsenlapsiaan itse.

Joskus voi olla niinkin karusti että on itse toiminnallaan aiheuttanut sen että se oma lapsi ei ikinä tule omia lapsiaan haluamaan ja tekemään.

Olen elämääni tyytyväinen juuri näin. Ei lapsia, ei puolisoa. Saa mennä ja tulla miten haluaa eikä tarvitse tehdä kompromisseja.

Minulle pahin painajainen olisi lapsiperheen elämä (sotkua, melua, rahanmenoa) jollekin toiselle taas tällainen itsenäinen elämänmeno on kauhistus. Jokaisella on oikeus tehdä elämästään omanlaisensa, eikä kenelläkään ulkopuolisella ole mielestäni oikeutta esim. sitä lapsettomuutta arvostella. Eli aapeekin nyt vaan keskittyy siihen omaan pikku maailmaansa ja lapsenlapsiinsa. Aika paljon on muuten vanhuksia joita kukaan ei käy katsomassa, vaikka niitä lapsia/lapsenlapsia olisikin 😉

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ne olemassaolovat ystävyyssuhteet noin vain katoaisivat viisikymppisenä?

Porukat alkavat kuolla silloin. Kummit, vanhemmat, muutama työkaveri, perhetuttu, ystävä...

Kuusikymppisenä saa lukea jo entisten luokkakaverienkin kuolinilmoituksia.

Minä olen lukenut noita jo 2. luokalta lähtien. Kouluni tuttu poika kuoli jäätyään auton alle. 

 Amiksessa toinen tapaus suoritti itsesurman.

Tyhjää on jos vain jälkikasvu tuo sisältöä. Varsinkin jos ne on jo omillaan. 

Yksin olemista ei tarvitse hävetä. Luulen että ap on niitä joille on tärkeää miten muut hänet näkee. Olkaa yksin ja opetelkaa nauttimaan siitä. Kukaan ei arvostele käske eikä kiellä. Sitä on vapaus.

Tiesitkö arvon ylimielinen ja ansiotta onnekas ap, että lapset eivät ole sama kuin lapsenlapset? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa taas provo. Itse elän elämäni parasta aikaa, vaikka ikää on jo 60+. 

Ei ole provo. Valitettavasti seurqnnut vierestä tällaista irl.

Etkä tiedä ketään perheellistä jonka asiat ei ole hyvin? Huonot välit kaukana asuviin lapsiin, paska parisuhde? Katkeroitunut kun on elämänsä uhrannut perheen paapomiseen ja ystävät on jääneet? 

Naapurista kuuluu helvetillinen möykkä. Isä karjuu ja teinit kirkuu. Äiti tulee naama norsunvi*ulla portaikossa vastaan eikä edes vastaa moikkaukseen. Raahaa jumalattoman paljon ostoskasseja ylös harva se päivä. Lapset huonosti kasvatettuja, soittelevat ovikelloa ja heittelevät postiluukusta roskia, haistattelevat ja tuhoavat yhteistä kiinteistöä. Ai kun ihanaa elämää.. 

Vanhemmuuteen kuuluu myös vastuu. Se ei ole saavutus, että saa munaa/pllua ja sitten nainen pusertaa maailmaan lapsen. Sen osaa alkeellisimmatkin suvulliset lisääntyjät. 

Joillekin vanhemmille ne lapset ovat vain oman itsen/egon jatke, ei omia erillisiä itsenäisiä persoonia ja yksilöitä.

En näe siinä mitään arvostettavaa, päinvastoin. Aivan kauheaa jos tuollainen perhe on vielä katkaissut kaikki välit ulkopuolisiin ihmisiin ja lapset ovat täysin vanhempiensa armoilla eivätkä saa mitään kosketuspintaa muuhun kuin siihen perheen ikiomaan suljettuun elämään.

Päätin lopettaa palstailun tätä luettuani. Samasta syystä miksi en pidä ihmisistä enää hirveästi. Tai minulla on aika kovat kriteerit sille, millaisia ihmisiä arvostan. Ap ei kuulu arvostamiini ihmisiin. Tarkalleen ottaen yksikään 50-luvulla syntynyt besseewisser ei kuulu arvostamiini ihmisiin Muilla ei ole oikeutta määritellä miten minun pitäisi elää elämäni, ei livessä eikä anonyymina. Hyvästi palsta. T. lapseton vanaha akka. Nyt häivyn. Moikka

Vierailija kirjoitti:

Päätin lopettaa palstailun tätä luettuani. Samasta syystä miksi en pidä ihmisistä enää hirveästi. Tai minulla on aika kovat kriteerit sille, millaisia ihmisiä arvostan. Ap ei kuulu arvostamiini ihmisiin. Tarkalleen ottaen yksikään 50-luvulla syntynyt besseewisser ei kuulu arvostamiini ihmisiin Muilla ei ole oikeutta määritellä miten minun pitäisi elää elämäni, ei livessä eikä anonyymina. Hyvästi palsta. T. lapseton vanaha akka. Nyt häivyn. Moikka

Nähdään taas huomenna.

Valmistuin juuri toiseen ammattiini yliopistossa ja minulla on mielenkiintoinen ja hyväpalkkainen työ. Minulla on muutama pitkäaikainen ja hyvin läheinen ystävä. Elämääni kuuluu myös vanhat vanhemmat sekä veljeni ja hänen aikuiset lapset ja heidän lapsensa. Tapaamme vähintään kerran viikossa.  Minulla on myös paljon mielenkiintoisia harrastuksia ja suunnittelen jo jatko-opintoja työni ohelle. Olen lapseton enkä ole hetkeäkään katunut lapsettomuuttani. Itseasiassa se on päinvastoin: mitä vanhemmaksi tulen, sitä tyytyväisempi olen elämääni.

Mielenkiintoista on se, että minä en mieti/ arvostele muiden elämää. Toivon, että jokainen on saanut itselleen mielekkään elämän. 

N58

Naapurin vanha mummo puhuu aina lapsistaan ja lapsenlapsistaan, kun törmäämme ja jäämme juttelemaan. Kertoo aina ylpeänä, että on 12 lapsenlasta. Varmasti saa mielihyvää tuosta, että on saanut monta jälkeläistä, mutta ei kyllä hirveästi vaikuta hänellä olevan kyläilijöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ne olemassaolovat ystävyyssuhteet noin vain katoaisivat viisikymppisenä?

Porukat alkavat kuolla silloin. Kummit, vanhemmat, muutama työkaveri, perhetuttu, ystävä...

Kuusikymppisenä saa lukea jo entisten luokkakaverienkin kuolinilmoituksia.

Olen kuusikymppinen. Minulla on neljä läheistä ystävää. Aika huono tuuri saisi olla, jos he kaikki nyt kuolisi vuoden, parin sisään. Sisaruksia on yksi ja muutama samaa ikäluokkaa oleva serkkukin on vielä elossa.

Kun katsoo, mihin maailma on menossa (ilmastonmuutos, luonnonvarojen loppuminen, sodat), olen vain ja ainoastaan onnellinen, että mulla ei ole omia lapsia. Teen silti oman osuuteni maailman parantamiseksi, koska olisi kiva jättää maapallo kutakuinkin elinkelpoisena tuleville sukupolville - vaikka he eivät olekaan minun jälkeläisiäni.

Kannattasko tämänkin tantan tehdä vaan parhaansa sen jälkikasvun kanssa mitä on saanut aikaiseksi. Ettei vaan "havahdu" miettimään liikaa. Ei kiinnosta hänen mietteensä ketään. Jos ei tee jotain tieteellistä tutkimusta ja ajattelustaan olisi hyötyä tälle maailmankaikkeudelle. Ajatteleehan lehmät, koirat, hevoset ym jotain. Ei ihmisyksilön ajattelu ole sen kummempaa. Ehkä koira havahtuu kun se alkaa haukkumaan. Siitä on kuitenkin jotain hyötyä jos vaikka varoittaa vaarasta. 

Aika tyhjä on ihmisen sielu, jos ainoa sisältö elämässä on omat jälkeläiset ja niiden jälkeläiset.