Oikein havahduin miettimään kuinka tyhjää elämän täytyy olla kun on ikää 50--> ja on lapseton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle selvisi aika varhaisessa vaiheessa, että en voi saada lapsia. Onko elämäni siis ollut katkeraa ja tyhjää siitä saakka? Vai olisinko sittenkin saattanut sopeutua tilanteeseen ja hankkia muuta sisältöä elämääni?

Ei aloituksen mukaan. Se muuttuu tai tajuat sen vähän yli 50-vuotiaana. En tiedä mistä lapselliset sen tietävät kun eivät tiedä lapsettomat paljon vanhemmat kuin 50 itsekään mutta noin se kuulemma on.

Mä olen 58-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Se on juuri näin. Elämän sisältö pitää etsiä asioista, mitä pystyy tekemään.. 

Viisikymppisenä on hyväksyttävä se fakta, että jäi lapsettomaksi, vaikka olisi halunnut oman perheen.

 Sivusta on saanut seurata, miten toiset löysivät kumppanin ja saivat lapsia. Ei heidänkään elämä ole helppoa ollut. Mutta heidän elämällä on merkitys, lapsettoman ihmisen elämä on täysin merkityksetöntä. Kunhan nyt teet duunia, maksat laskut ja verot ja yrität olla onnellinen. 

Sitä samaa ne lapsellisetkin tekevät. Yhteiseen kassaan kaikki koittaa osuutensa laittaa. Mutta kenenkään elämää eivät toiset voi määritellä merkityksettömäksi, sellaista valtaa ei kenelläkään ole. Vaikka olisi tusina lasta tai ei yhtään. Jokaisella on jokin merkitys, ei aina materiaalisesti tai näkyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua taas säälittää nämä eläkeläismummelit, jotka hoitaa päivät lähinnä aikuisten lastensa lapsia ja koiria. Entäs sitten kun se lapsenlapsi täyttää 13 ja sanoo ettei enää mummon luokse tulo kiinnosta. Teetkö ap itsarin sitten?

Kyllä moni tykkää lapsista ja koirista. Miksi suhtaudut siihen noin vihamielisesti?

En ole vihainen. Luin vain kommentteja ja uskon että ap tekee näitä aloituksia loukatakseen lapsettomia. Joskus tekee mieli sanoa vastaan näille kiusaajile. Lapsettomuus on ok mutta ei sen pilkkaaminen kuten tuossa muutamassa kommentissa tehtiin hymynaaman kanssa.  Olen kirjoittanut tähän jo monta kommenttia. Olen lapseton mutta en kaipaa elämääni lapsenlapsia, tietenkään en kaipaa kun eihän mulla ole lapsiakaan :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle selvisi aika varhaisessa vaiheessa, että en voi saada lapsia. Onko elämäni siis ollut katkeraa ja tyhjää siitä saakka? Vai olisinko sittenkin saattanut sopeutua tilanteeseen ja hankkia muuta sisältöä elämääni?

Ei aloituksen mukaan. Se muuttuu tai tajuat sen vähän yli 50-vuotiaana. En tiedä mistä lapselliset sen tietävät kun eivät tiedä lapsettomat paljon vanhemmat kuin 50 itsekään mutta noin se kuulemma on.

Mä olen 58-vuotias.

No.. ehkäpä ap&co selittävät asian niin että olet hiukan hidas kun et vielä ole huomannut moista tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, elämän tarkoituksettomuutta. En ole minäkään mutta olenkin vasta 55 :)

Voi olla jokin muu tarkoitus elämässä. Kuuluisia lapsettomia on aika paljon historiassa

Vierailija kirjoitti:

pehmentääkö lastensaanti osan vanhemmista pään/aiheuttaako todellisuudentajun hämärtymistä?

se ajatus siitä että elämä jatkuu vaikka oma loppuu. eikä se ole mitään hämärtymistä, kun ei lisäänny tää maailma näyttää ittee varten tehdyltä

Aloittaja ei pärjäisi yksin hetkeäkään

Jokainen paikkaa jollain tapaa tyhjyyttään. Ap:kaan ei voi sitä paketa, siksi teki lapsettomien haukkumislangan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua taas säälittää nämä eläkeläismummelit, jotka hoitaa päivät lähinnä aikuisten lastensa lapsia ja koiria. Entäs sitten kun se lapsenlapsi täyttää 13 ja sanoo ettei enää mummon luokse tulo kiinnosta. Teetkö ap itsarin sitten?

Kyllä moni tykkää lapsista ja koirista. Miksi suhtaudut siihen noin vihamielisesti?

Tämä ei nyt ole ilkeilyä, provoilua eikä minkäänlaista riidan haastamista mutta: olen nähnyt läheltä kuinka mummi kelpaa ilmaiseksi lastenhoitajaksi ja muuksikin palvelijaksi ja se/ne lapsenlapset ovat hänelle kultaakin kalliimpia ja kaikki on niin ihanaa kun saa niitä hoivata päivät pitkät useamman vuoden. Karu totuus lyö silmille siinä vaiheessa akun lapsi kasvaa ja mummi ei enää kiinnosta, ei näy eikä kuulu teini-ikäistä lasta/nuorta aikuista mailla halmeilla, ei käy omat lapset ja mummi on yksin hylättynä ja ikävissään kun häntä ei enää tarvita.

Tällaista ei tietenkään ole kaikkien kohdalla ja vähemmistölle noin käy mutta tuokin skenaario on todellisuutta liian monille mummoille.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla jokin muu tarkoitus elämässä. Kuuluisia lapsettomia on aika paljon historiassa

toiset laittaa kaikki paukut uraan ja se voi johtaa vaikka syöpälääkkeeseen. arvostan ihan samanlailla kun omaa yh äitiä. se on valtava urakka pitää huolta toisesta lopun elämää 

Jäin ilman perhettä ja se on todella kipeä asia itselle.  Tulee mietittyä että kukaan ei esim. vanhana vieraile tai pidä huolta jos sairastun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle selvisi aika varhaisessa vaiheessa, että en voi saada lapsia. Onko elämäni siis ollut katkeraa ja tyhjää siitä saakka? Vai olisinko sittenkin saattanut sopeutua tilanteeseen ja hankkia muuta sisältöä elämääni?

Ei aloituksen mukaan. Se muuttuu tai tajuat sen vähän yli 50-vuotiaana. En tiedä mistä lapselliset sen tietävät kun eivät tiedä lapsettomat paljon vanhemmat kuin 50 itsekään mutta noin se kuulemma on.

Mä olen 58-vuotias.

No.. ehkäpä ap&co selittävät asian niin että olet hiukan hidas kun et vielä ole huomannut moista tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, elämän tarkoituksettomuutta. En ole minäkään mutta olenkin vasta 55 :)

Ja ainahan voi väitellä siitä, mitä todellinen elämänsisältö on, ja mikä on vain täytettä paremman puutteessa. Ei näitä keskusteluja ihan vakavasti voi ottaa.

Jäin tahallani lapsettomaksi ja olen ylpeä siitä. Teoreettiset lapseni ovat näin pelastuneet Riikka Purran ja Petteri Orpon äärioikeistolaiselta köyhiä vainoavalta ja riistävältä Suomelta. Suomi kuihtukoot sen petoksen tähden joka kansallemme tehtiin.

Onko 45 vuotiaalla vielä elämässä vilskettä? Ja sit 50 vuotiaana onkin yhtäkkiä tyhjää...?

Olen päälle 50. Mulla ei ole lapsia ja asun eri paikkakunnalla kuin hyvät ystäväni. Olen tutustunut muutamaan uuteen ihmiseen, mutta ystäviä meistä ei tullut ja hyvä niin. Ajatusmaailma ei vaan aina kohtaa.  Joskus voin olla hetkellisesti  pitkästynyt ja keksiä elämääni uutta sisältöä tai kaivata vanhoja hienoja ystäviä ja jopa tavata heitä, mutta talven tulleen kaivaudun taas karhun pesääni ja hykertelen onnellisena tekemistäni valinnoista.  Ettekö te äidit koskaan ole tyytymättömiä mihinkään elämässänne? Ette edes vaihdevuosien aikaan? Enpä usko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pehmentääkö lastensaanti osan vanhemmista pään/aiheuttaako todellisuudentajun hämärtymistä?

se ajatus siitä että elämä jatkuu vaikka oma loppuu. eikä se ole mitään hämärtymistä, kun ei lisäänny tää maailma näyttää ittee varten tehdyltä

Jatkuuhan monien muiden elämä ja uusia ihmisiä syntyy vaikka joku kuolee, lapsettomat ymmärtävät sen kyllä eivätkä kuvittele jatkavansa itse elämää tulevissa sukupolvissa, ei kukaan jatka, he ovat omia yksilöitään, jokaisella on vain se oma elämä. Moni lapseton "uhraa" elämänsä maapallon ja tulevien sukupolvien hyväksi, edistämällä luonnonsuojelua, jättämällä perintöä lasten/nuorten hyväksi  yms. Eivät lapsettomat mitään itsekkäitä omaan napaan tuijottelijoita kollektiivisesti ole eivätkä lapselliset mitään altruisteja.

Uskon et kaikkia, lapsellisia ja lapsettomia pelottaa vanhuuden tyhjyys jos sitä ei opettele käsittelemään. 

On väärin lapsia kohtaan, jos olettaa heistä jotain sisältöä elämään, kun ovat aikuisia. Lapsilla on jo oma elämä, niin kannattaa vanhempien hankkia myös oma elämä. On kauhea seurata yksinäisen vanhuksen tilannetta, kun odottaa vaan koska lapset ja lapsenlapset tulevat kylään. Perheillä on omat kiireet eivätkä ehdi nähdä kovin usein. 

Olen 67-vuotias vanhapoika ja elämä ei voisi paremmin olla kuin tällä hetkellä on. M67

No sittenhän ap:lla on kaikki hienosti ja erilaista elämää elävät ovat jotenkin kakkoskansalaisia. Sitäpä ap koittaa tässä todistaa vai ?