Anoppi halusi että lapsenlapsen synttärit juhlitaan siellä
Suostuimme, koska anoppi sanoi että hänelle olisi niin tärkeää päästä järjestämään syntymäpäivää. Ulkopuolisia vieraita ei tullut.
Lapsella oli yksi toive synttäreitä varten: hän halusi toivomaansa tietynlaiseen kakkuun lempisuklaataan (keskihintainen merkki). Kakku oli tarkoitus tehdä lapsen kanssa yhdessä ja lupasimme että voisimme tuoda raaka-aineet mukanamme. Anoppi kuitenkin ilmoitti ettei ole tarvetta, hän on parhaillaan kaupassa ja on tarvittavat raaka-aineet jo ehtinyt kerätä.
Miten sitten kävi? Anoppi oli lapsen toivoman suklaan sijasta ostanut halvinta mahdollista suklaata. Kakku ei sitten maistunut yhtään siltä mitä lapsi oli toivonut. Anoppi oli kuitenkin kovin tyytyväinen, että sai tässäkin asiassa säästettyä euron tai kaksi.
Tiesin että anoppi on säästäväinen, mutta yleensä lastenlasten kohdalla ei ole tällaiseen kaikesta pihistelyyn lähdetty. Mies pahoitti asiasta mielensä, kun hänelle tulivat lapsuusmuistot mieleen.
Mielestäni ei ole kohtuullista, että lapselta kysellään ensin toiveet kakkua varten ja sitten ne totaalisesti jätetään huomiotta, kun jokin muu suklaa onkin hiukan halvempi.
Mikäli anoppi on tiukilla, olisimme mielellämme tuoneet raaka-aineet mukanamme, jotta lapsi varmasti saa toivomansa kakun, kun se ei mikään ökykallis itsetehtynä olisi ollut vaikka siihen olisi käyttänyt lapsen lenpisuklaata.
Toki tästä otetaan nyt opiksi ja jos anopin kanssa vielä joskus yhdessä leivotaan, tuomme raaka-aineet / valmiit leivonnaiset sinne mukanamme.
Mitä sinä tästä ajattelet? Saako toimia niin, että ensin kysyy toiveita ja sitten alkaa pihistellä sen sijaan, että sanoisi suoran ettei toiveen toteuttaminen onnistu. Silloin olisimme voineet tehdä kakun joko itse tai ostaa jostain valmiina.
Kommentit (276)
Jos on kyse kuorrutteesta niin se suklaa sulatetaan ja yleensä siihen lisätään kermaa jotta se saadaan notkuvaksi. Silloin n ihan sama onko suklaa Fazern vai Pandan, ei kukaan erota. Paitsi tietysti Apn hemmoteltu super autistinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäänsä suostuit siihen, että anoppi järjestää lapsesi synttärit? Sehän on vähän kuin olisi kerännyt jotain ikävää. Jos anopin päästää liian lähelle niin siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Toivottavasti opit läksysi.
Meidän olisi anopin mielestä pitänyt pitää lasten synttärit anopin mökillä. En suostunut. Tosin tiesin jo ennestään, että anopin kanssa ei voi sopia mitään, vaan anopin ehdoilla mennään.
Ei näitä taida kuin kokemuksen myötä oppia. Anopille lapsenlapset ovat tärkeitä, mutta ylilyöntejä tulee helposti, kun hän on tottunut usein tekemään asiat täsmälleen oman päänsä mukaan.
Mun anoppi väittää, että lapsenlapset ovat hänelle tärkeitä. Oikeasti haluaa vain esittää mummon roolia, mutta aidosti ei välitä. Haluaa vain kivoja kuvia todisteeksi omalle piirilleen siitä, kuinka hän on paras mahdollinen mummo. Esim lapset eivät pienenä päättää mitä kirjaa luetaan, vaan mummo päättää. Jos lapset protestoivat, sitten ei luettu ollenkaan.
Eli mummo luki lapsille kirjoja.... Ei ihan hirveen pahalta kuulosta
Mutta ei sitä kirjaa, mitä lapsi halusi. Eikä lukenut mitään, jos lapsi sanoi, että haluaa toisen kirjan mummon valinnan tilalle.
Kyllä, osaan lukea.. en näe suurta vääryyttä. Kyse kuitenkin mummosta, ei omista vanhemmista.
Niin, eli kun kaksivuotias haluaa ryhmähauta, niin mummo kiukkuaa kun ei saa lukea jotain perinnesatuja, ja se on kivaa käytöstä mummolta?
Minusta sinä olet tässä vähän erikoinen, ei mummo. Ja olen itse kaksivuotiaan äiti. Mummot nimenomaan haluavat välittää perinteitä, se on arvokasta ja perinnesadut aivan ihana ja ymmärrettävä juttu. Ryhmä Hauta varmaan lapsi kuulee muutenkin teiltä vanhemmilta.

Erikoista aloituksessa ei ole mielestäni suklaan valinta vaan se että lapsi toivoo ja hänelle luvataan toteuttaa toive. Sitten ei kuitenkaan toteuteta.

Jatkan vielä että lapsi varmaan aistii jos sinä halveksit mummon ajatusta. Jokainen tietysti arvostaa kasvatuksessa eri asioita, mutta meillä lasta oikein kannustettaisiin satuhetkeen
Jos se lapsi halusi synttäreiden kunniaksi vaikka Pätkis-kakun, ei taloussuklainen kakku sitä korvaa! Noin pieni toivomus ja sekin pitää dissata! Ja vielä oma mummo! Mummo halusi yllättää- totisesti yllätti!
Musta noin pieni säästö kuulostaa pihiyden sijaan pieneltä ilkeydeltä jopa. Oma äiti teki tuollaista että koskaan ei voi antaa juuri sitä toivottua asiaa vaan aina tahallaan vähän ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei miehet koskaan valia anopeistaan? Nuo nurkkaan sysätyt hyypiöt joiden pitää yltyä hurjaksi intohimoiseksi kun vaimo kutsuu sänkyyn.
No paha valittaa anopista jota ei ole koskaan tavannut.
Vanhemman menetys nuorella iällä on minulle kipeä asia enkä kaipaa siitä lisämuistutuksia.
Toivon että poistut whataboutismisi kanssa tästä ketjusta. Omiakin ketjuja voi aloittaa, jos olemassa olevat eivät miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Musta noin pieni säästö kuulostaa pihiyden sijaan pieneltä ilkeydeltä jopa. Oma äiti teki tuollaista että koskaan ei voi antaa juuri sitä toivottua asiaa vaan aina tahallaan vähän ohi.
Vanhemmat ihmiset tekevät välillä tällaista. Joku esimerkiksi keräilee jotakin, niin ei anneta juuri sitä mitä on toivottu, vaan jotain sinnepäin tyyliin muki kuin muki, ei se voi olla niin justiinsa. Kovasti sitten kuitenkin odotetaan kiitollisuutta, kun oli kuitenkin "ajatus" kun jotain lahjaksi tuotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäänsä suostuit siihen, että anoppi järjestää lapsesi synttärit? Sehän on vähän kuin olisi kerännyt jotain ikävää. Jos anopin päästää liian lähelle niin siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Toivottavasti opit läksysi.
Meidän olisi anopin mielestä pitänyt pitää lasten synttärit anopin mökillä. En suostunut. Tosin tiesin jo ennestään, että anopin kanssa ei voi sopia mitään, vaan anopin ehdoilla mennään.
Ei näitä taida kuin kokemuksen myötä oppia. Anopille lapsenlapset ovat tärkeitä, mutta ylilyöntejä tulee helposti, kun hän on tottunut usein tekemään asiat täsmälleen oman päänsä mukaan.
Mun anoppi väittää, että lapsenlapset ovat hänelle tärkeitä. Oikeasti haluaa vain esittää mummon roolia, mutta aidosti ei välitä. Haluaa vain kivoja kuvia todisteeksi omalle piirilleen siitä, kuinka hän on paras mahdollinen mummo. Esim lapset eivät pienenä päättää mitä kirjaa luetaan, vaan mummo päättää. Jos lapset protestoivat, sitten ei luettu ollenkaan.
Eli mummo luki lapsille kirjoja.... Ei ihan hirveen pahalta kuulosta
Mutta ei sitä kirjaa, mitä lapsi halusi. Eikä lukenut mitään, jos lapsi sanoi, että haluaa toisen kirjan mummon valinnan tilalle.
Kyllä, osaan lukea.. en näe suurta vääryyttä. Kyse kuitenkin mummosta, ei omista vanhemmista.
Niin, eli kun kaksivuotias haluaa ryhmähauta, niin mummo kiukkuaa kun ei saa lukea jotain perinnesatuja, ja se on kivaa käytöstä mummolta?
Minusta sinä olet tässä vähän erikoinen, ei mummo. Ja olen itse kaksivuotiaan äiti. Mummot nimenomaan haluavat välittää perinteitä, se on arvokasta ja perinnesadut aivan ihana ja ymmärrettävä juttu. Ryhmä Hauta varmaan lapsi kuulee muutenkin teiltä vanhemmilta.
Oletko sitä mieltä että mitä perinteisempää, sen parempi? Tuokaa päiväkoti-ikäisten kuunneltaviksi keskiaikaisten satujen verenvuodatus ja suolenpätkät, suotta sitä lapsia säästelemään!
Vierailija kirjoitti:
Ellei sinulla ole elämässäsi muita murheita kuin joku saatanan suklaa, niin tunge se mössö vaikka vaginaasi.
Nyt trolli triggeröityi pahasti. Onko pahoja muistoja synttäreiltä?

Siis... varmasti kaupalliset ryhmä Haut on myös ihan kivoja mutta eikö ole itsestäänselvyys että vanhat sadut ovat hienoja, opettavaisia ja perinteiden eteenpäin antaminen ylipäänsä kaunista.
Onko olemassa ihminen jonka mielestä vanhat sadut eivät sovi lapsille? Mistä nyt tuulee????

En nyt noista grimmin saduista tiedä mutta on ihania vanhoja satukirjoja joissa sanavarastokin kasvaa enemmän kuin noista uusista.
Omille lapsille lainasin tammen kultaisia kirjoja, muita monipuolisia satukirjoja, jostain tuli suosikki vaikka itsestä ei tuntunut erityiseltä..
Tutkimusten mukaan perinteiset sadut auttavat lapsia käsittelemään pelkoja, tunteita ja moraalikysymyksiä. Sadut tarjoavat turvallisen tavan kokea pelkoa ja jännitystä. Tarinat laajentavat sanavarastoa ja tukevat mielikuvitusta. Lapsi oppii ratkaisemaan ongelmia sankareiden kautta. Perinteiden välittäminen lapsille luo turvallisuutta, vahvistaa identiteettiä ja yhdistää sukupolvia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäänsä suostuit siihen, että anoppi järjestää lapsesi synttärit? Sehän on vähän kuin olisi kerännyt jotain ikävää. Jos anopin päästää liian lähelle niin siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Toivottavasti opit läksysi.
Meidän olisi anopin mielestä pitänyt pitää lasten synttärit anopin mökillä. En suostunut. Tosin tiesin jo ennestään, että anopin kanssa ei voi sopia mitään, vaan anopin ehdoilla mennään.
Ei näitä taida kuin kokemuksen myötä oppia. Anopille lapsenlapset ovat tärkeitä, mutta ylilyöntejä tulee helposti, kun hän on tottunut usein tekemään asiat täsmälleen oman päänsä mukaan.
Mun anoppi väittää, että lapsenlapset ovat hänelle tärkeitä. Oikeasti haluaa vain esittää mummon roolia, mutta aidosti ei välitä. Haluaa vain kivoja kuvia todisteeksi omalle piirilleen siitä, kuinka hän on paras mahdollinen mummo. Esim lapset eivät pienenä päättää mitä kirjaa luetaan, vaan mummo päättää. Jos lapset protestoivat, sitten ei luettu ollenkaan.
Eli mummo luki lapsille kirjoja.... Ei ihan hirveen pahalta kuulosta
Mutta ei sitä kirjaa, mitä lapsi halusi. Eikä lukenut mitään, jos lapsi sanoi, että haluaa toisen kirjan mummon valinnan tilalle.
Kyllä, osaan lukea.. en näe suurta vääryyttä. Kyse kuitenkin mummosta, ei omista vanhemmista.
Niin, eli kun kaksivuotias haluaa ryhmähauta, niin mummo kiukkuaa kun ei saa lukea jotain perinnesatuja, ja se on kivaa käytöstä mummolta?
Minusta sinä olet tässä vähän erikoinen, ei mummo. Ja olen itse kaksivuotiaan äiti. Mummot nimenomaan haluavat välittää perinteitä, se on arvokasta ja perinnesadut aivan ihana ja ymmärrettävä juttu. Ryhmä Hauta varmaan lapsi kuulee muutenkin teiltä vanhemmilta.
Oletko sitä mieltä että mitä perinteisempää, sen parempi? Tuokaa päiväkoti-ikäisten kuunneltaviksi keskiaikaisten satujen verenvuodatus ja suolenpätkät, suotta sitä lapsia säästelemään!
Siis... varmasti kaupalliset ryhmä Haut on myös ihan kivoja mutta eikö ole itsestäänselvyys että vanhat sadut ovat hienoja, opettavaisia ja perinteiden eteenpäin antaminen ylipäänsä kaunista.
Onko olemassa ihminen jonka mielestä vanhat sadut eivät sovi lapsille? Mistä nyt tuulee????
Anoppia pitää aina vastustaa. Ja vaatia häneltä näitä oheistuotteita.
Vanhoissa ihanissa saduissa ei ole kaupallista sanomaa, ne on kirjoittanut "oikeet lastenkirjailijat" ja osa tietysti kansansatuja

Jos lapsi ei ole vanhoista saduista yhtä kiinnostunut kuin ryhmä Hausta, niin onko sitten parempi ettei lueta yhdessä ollenkaan? Lapsuus on lyhyt aika elämässä ja aikuisilta toivoisi kykyä asettua edes ajoittain lapsen asemaan.

Mummo ei halunnut tarjota viihdettä vaan satuja.

Aikuinen tietää aina parhaiten! Turha vain sitten ihmetellä kun lapset eivät seurassa viihdy.

Sinulla on tähän... Aika tunteisiin menevä kanta.
Meidän kaksivuotias ei edes tiedä ryhmä Hauta koska sitä varten pitäisi tuijottaa ruutua. Sivu
Minä olen monta kertaa mennyt juhliin osittain valmiin kakun kanssa. Kakku on paistettu, ehkä täytettykin, mutta kuorrutuksen olen jättänyt paikan päällä tehtäväksi.