Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anoppi halusi että lapsenlapsen synttärit juhlitaan siellä

Vierailija
12.08.2026 |

Suostuimme, koska anoppi sanoi että hänelle olisi niin tärkeää päästä järjestämään syntymäpäivää. Ulkopuolisia vieraita ei tullut.

Lapsella oli yksi toive synttäreitä varten: hän halusi toivomaansa tietynlaiseen kakkuun lempisuklaataan (keskihintainen merkki). Kakku oli tarkoitus tehdä lapsen kanssa yhdessä ja lupasimme että voisimme tuoda raaka-aineet mukanamme. Anoppi kuitenkin ilmoitti ettei ole tarvetta, hän on parhaillaan kaupassa ja on tarvittavat raaka-aineet jo ehtinyt kerätä.

Miten sitten kävi? Anoppi oli lapsen toivoman suklaan sijasta ostanut halvinta mahdollista suklaata. Kakku ei sitten maistunut yhtään siltä mitä lapsi oli toivonut. Anoppi oli kuitenkin kovin tyytyväinen, että sai tässäkin asiassa säästettyä euron tai kaksi.

Tiesin että anoppi on säästäväinen, mutta yleensä lastenlasten kohdalla ei ole tällaiseen kaikesta pihistelyyn lähdetty. Mies pahoitti asiasta mielensä, kun hänelle tulivat lapsuusmuistot mieleen.

Mielestäni ei ole kohtuullista, että lapselta kysellään ensin toiveet kakkua varten ja sitten ne totaalisesti jätetään huomiotta, kun jokin muu suklaa onkin hiukan halvempi.

Mikäli anoppi on tiukilla, olisimme mielellämme tuoneet raaka-aineet mukanamme, jotta lapsi varmasti saa toivomansa kakun, kun se ei mikään ökykallis itsetehtynä olisi ollut vaikka siihen olisi käyttänyt lapsen lenpisuklaata.

Toki tästä otetaan nyt opiksi ja jos anopin kanssa vielä joskus yhdessä leivotaan, tuomme raaka-aineet / valmiit leivonnaiset sinne mukanamme.

Mitä sinä tästä ajattelet? Saako toimia niin, että ensin kysyy toiveita ja sitten alkaa pihistellä sen sijaan, että sanoisi suoran  ettei toiveen toteuttaminen onnistu. Silloin olisimme voineet tehdä kakun joko itse tai ostaa jostain valmiina.

Kommentit (405)

Vierailija
281/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuommoisille on vaikea sanoa ei. Oma äitini on samanlainen ja ainoa mikä tehosi, oli välien katkaisu kokonaan.

Sulta loppuu sukulaiset hyvin pian. Sen jälkeen oletkin yksin maaimassa.

Vierailija
282/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein muista kaikkea elämästäni kaksivuotiaana mutta pidän oikein positiivisena että puolestani päätettiin asioita. Voihan aikuinen päättää kirjan ja lapsi valita kahdesta sadusta toisen..

Vanhanaikaista. Lapsi päättää perheen asioista nykyisin 

Tosi stressaavaa lapsiparalle. :(

Ei niin että lapsi päättäisi kaikista asioista, vaan että lapsellakin on mahdollisuus ikätasonsa mukaisesti tulla huomioiduksi häntä koskevissa asioissa. Aikuisen ei tarvitse olla diktaattori.

Sinun tehtäväsi vanhempana on kasvattaa lasta ja antaa mahdollisuudet ikätasoisiin päätöksiin. Mummolle sen sijaan on täysin ok sanoa että luetaan satuja tai ei lueta mitään. Outo ajatusmaailma sinulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/405 |

Tää on niin totta. Ajatelkaa miten itsekäs maailmasta tulee muutamassa vuosikymmenessä.

Vierailija
284/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taas yksi narsistinen keskustelu. Jos kaikki ei ole mieleni mukaan laitan välit poikki. En kertakaikkiaan siedä kuin itseäni.

Vierailija
285/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksivuotias ja hänellä lempparikirjansa. Emme kuitenkaan aina lue sitä samaa kirjaa ihan vaan koska se olisi minulle tylsää.

Illalla sanon "tänään saat valita kirjan" ja hän valitsee lempparin tai jos haluan jonkin muun sanon joko "tänään luemme tätä" tai "valitse näistä kahdesta". Eikös ole itsestäänselvyys että aikuinen päättää ja ihan validi syy on aikuisen kiinnostus myös, aina ei tarvi mennä lapsen ehdoilla.

Modernilla mittapuulla hirviöäiti :D

Vierailija
286/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein muista kaikkea elämästäni kaksivuotiaana mutta pidän oikein positiivisena että puolestani päätettiin asioita. Voihan aikuinen päättää kirjan ja lapsi valita kahdesta sadusta toisen..

Vanhanaikaista. Lapsi päättää perheen asioista nykyisin 

Tää on niin totta. Ajatelkaa miten itsekäs maailmasta tulee muutamassa vuosikymmenessä.

Onko siinä yksi syy miksei nuorten päät kestä?  Kun ei olekaan kaikkialla aina se keskipiste, pitäisi sopeutua, ottaa muita huomioon? Asepalveluksen keskeyttämiset?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein muista kaikkea elämästäni kaksivuotiaana mutta pidän oikein positiivisena että puolestani päätettiin asioita. Voihan aikuinen päättää kirjan ja lapsi valita kahdesta sadusta toisen..

Vanhanaikaista. Lapsi päättää perheen asioista nykyisin 

Tosi stressaavaa lapsiparalle. :(

Ei niin että lapsi päättäisi kaikista asioista, vaan että lapsellakin on mahdollisuus ikätasonsa mukaisesti tulla huomioiduksi häntä koskevissa asioissa. Aikuisen ei tarvitse olla diktaattori.

Sinun tehtäväsi vanhempana on kasvattaa lasta ja antaa mahdollisuudet ikätasoisiin päätöksiin. Mummolle sen sijaan on täysin ok sanoa että luetaan satuja tai ei lueta mitään. Outo ajatusmaailma sinulla.

Niinhän tuo edellinen sano. "lapsellakin on mahdollisuus ikätasonsa mukaisesti tulla huomioiduksi" Taidat haastaa riitaa. Vai tarkoitatko ettei mummulla ole mitään velvollisuutta? Olet outo. t: Sivustaseuraaja.

Vierailija
288/405 |

Arvon "Sivistaseuraaja" joka et missään nimessä ole täsmälleen sama henkilö: anopillasi ei ole mitään velvollisuutta lukea lapsellesi Ryhmä Hauta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/405 |

No ei todellakaan. Itse olen lapseni kasvattanut ilman Ryhmä Hauta. sama

ps: onneksi mun anoppi osaa itse toimia mummona ilman opastusta

Vierailija
290/405 |

Toimia mummona? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/405 |

Kannattaa huomioida, että nasta ei voi eikä ole syytä pakottaa mummon seurassa viettämään aikaa, jos lapsi ei mummon ehdottoman asenteen takia kylässä viihdy. Mitä isommasta lapsesta on kyse, sitä enemmän lapsen mielipiteellä alkaa olla painoarvoa.

Vierailija
292/405 |

Jos se lapsi suostuu viettämään aikaa vain Ryhmä Hauta lukevien ihmisten kanssa niin tuo tragedia täytyy vain kestää.

Aikuiset, siis oikeat aikuiset, eivät vietä lasten kanssa aikaa sillä perusteella että pelkäävät tuoda pettymyksiä ja haluavat miellyttää kaikessa. Aikuisen tehtävä on tuoda lapsen elämään turvaa ja muuta sellaista tylsää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näen jotenkin sieluni silmin miten ikäihmiset polkevat jalkaa ja huutavat, että he ovat aikuisia, penskat tekevät miten käsketään eivätkä väitä vastaan. Syö halpissuklaasi ja ole kiitollinen, niin olin aikanaan minäkin!

Vierailija
294/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vertaatko nyt aikuista vai kaksivuotiasta lasta?

En rehellisesti sanottuna ymmärrä miksi aikuisella on tarve päättää siinä määrin kaikesta, ettei lapsen toiveita huomioida edes sellaisissa pienissä asioissa, missä ei olisi mitään haittaa siitä, että lapsi kokee kerrankin tulevansa kuulluksi.

Onko tällaisella aikuisella jäänyt jotain hampaankoloon? Asioita voidaan tehdä yhdessä, ei pelkästään koko ajan aikuisen ehdoilla.

"Kokoajan pelkästään aikuisten ehdoilla" ahaa eli anoppi vituttaaaa noin yleisesti ja juttu ei ole sadut? Ymmärrän, mutta ei kannata heittää kaikkea hukkaan vaan satujen suhteen hän on oikeassa

Se on sinällään se ja sama onko anoppi oikeassa vai ei, jos niitä satuhetkiä ei tule kun lapsi ei ole kiinnostunut kuuntelemaan.

Lapsi on vasta kaksi että eiköhän tuota ehdi 

Lapset nyt vain yleisesti ottaen ovat kiinnostuneita puuhailemaan jatkossa mieluiten sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on ennenkin tehty lapselle mieluisia asioita.

Lapset kunnioittavat ja arvostavat enemmän aikuista joka on aikuinen, ja ei pyri liikaa miellyttämään. Normaali ystävällisyys ja huomio tietysti. Kaikilla aikuisilla ei ole tavoitteena toimia viihdekeskuksena.

Ei, lasten pitää viihdyttää sitä mummoa. Mummon pitää saada lukea pienelle lapselle lapsen ikätasolle liian vaikeaa kirjaa, koska mummo ei tiedä ryhmä hausta mitään. Tulee paha mieli, kun lapsi ei tottele!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/405 |

Eli sinusta pienellä lapsella on paremmat valmiudet sopeuttaa toimintaansa mummon valmiuksien mukaisesti kuin mummolla lapsen? Pitkä elämä taitaa siinä tapauksessa olla melko totaalisesti haaskattu.

Vierailija
296/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein muista kaikkea elämästäni kaksivuotiaana mutta pidän oikein positiivisena että puolestani päätettiin asioita. Voihan aikuinen päättää kirjan ja lapsi valita kahdesta sadusta toisen..

Vanhanaikaista. Lapsi päättää perheen asioista nykyisin 

Tosi stressaavaa lapsiparalle. :(

Ei niin että lapsi päättäisi kaikista asioista, vaan että lapsellakin on mahdollisuus ikätasonsa mukaisesti tulla huomioiduksi häntä koskevissa asioissa. Aikuisen ei tarvitse olla diktaattori.

Sinun tehtäväsi vanhempana on kasvattaa lasta ja antaa mahdollisuudet ikätasoisiin päätöksiin. Mummolle sen sijaan on täysin ok sanoa että luetaan satuja tai ei lueta mitään. Outo ajatusmaailma sinulla.

Niinhän tuo edellinen sano. "lapsellakin on mahdollisuus ikätasonsa mukaisesti tulla huomioiduksi" Taidat haastaa riitaa. Vai tarkoitatko ettei mummulla ole mitään velvollisuutta? Olet outo. t: Sivustaseuraaja.

Kannattaa huomioida, että nasta ei voi eikä ole syytä pakottaa mummon seurassa viettämään aikaa, jos lapsi ei mummon ehdottoman asenteen takia kylässä viihdy. Mitä isommasta lapsesta on kyse, sitä enemmän lapsen mielipiteellä alkaa olla painoarvoa.

Jos se lapsi suostuu viettämään aikaa vain Ryhmä Hauta lukevien ihmisten kanssa niin tuo tragedia täytyy vain kestää.

Aikuiset, siis oikeat aikuiset, eivät vietä lasten kanssa aikaa sillä perusteella että pelkäävät tuoda pettymyksiä ja haluavat miellyttää kaikessa. Aikuisen tehtävä on tuoda lapsen elämään turvaa ja muuta sellaista tylsää.

Lapsen on hyvä saada tehdä omalle tasolleen sopivia päätöksiä. Mitä kirjaa luetaan on yksi niistä. Otetaanko välipalalla mansikka- vai banaanijogurttia. Lapsi ei kykene päättämään, mistä kotivakuutus otetaan tai mitä syödään viikonloppuna.

Vierailija
297/405 |

Mitä helvettiä??? Kyllähän kaksivuotiaalle voi lukea satuja ihan hyvin. Älkää aliarvioiko sitä lasta. 

Jos mummolle haluatte mummon tasoista viihdettä niin yleensä vaikka elokuvat tai kulttuuririennot toimivat paremmin.

Vierailija
298/405 |

Ja lapsi ei saa niitä teidän vanhempien kanssa, koska

....?

Vierailija
299/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä siellä kaupassa ei ollut sitä lapsen toivomaa spesiaalisuklaata? Mitä se muuten oli? Ap vastaa ellei tämä ole trolli.

Vierailija
300/405 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vertaatko nyt aikuista vai kaksivuotiasta lasta?

En rehellisesti sanottuna ymmärrä miksi aikuisella on tarve päättää siinä määrin kaikesta, ettei lapsen toiveita huomioida edes sellaisissa pienissä asioissa, missä ei olisi mitään haittaa siitä, että lapsi kokee kerrankin tulevansa kuulluksi.

Onko tällaisella aikuisella jäänyt jotain hampaankoloon? Asioita voidaan tehdä yhdessä, ei pelkästään koko ajan aikuisen ehdoilla.

"Kokoajan pelkästään aikuisten ehdoilla" ahaa eli anoppi vituttaaaa noin yleisesti ja juttu ei ole sadut? Ymmärrän, mutta ei kannata heittää kaikkea hukkaan vaan satujen suhteen hän on oikeassa

Se on sinällään se ja sama onko anoppi oikeassa vai ei, jos niitä satuhetkiä ei tule kun lapsi ei ole kiinnostunut kuuntelemaan.

Lapsi on vasta kaksi että eiköhän tuota ehdi 

Lapset nyt vain yleisesti ottaen ovat kiinnostuneita puuhailemaan jatkossa mieluiten sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on ennenkin tehty lapselle mieluisia asioita.

Lapset kunnioittavat ja arvostavat enemmän aikuista joka on aikuinen, ja ei pyri liikaa miellyttämään. Normaali ystävällisyys ja huomio tietysti. Kaikilla aikuisilla ei ole tavoitteena toimia viihdekeskuksena.

Ei, lasten pitää viihdyttää sitä mummoa. Mummon pitää saada lukea pienelle lapselle lapsen ikätasolle liian vaikeaa kirjaa, koska mummo ei tiedä ryhmä hausta mitään. Tulee paha mieli, kun lapsi ei tottele!

Eli sinusta pienellä lapsella on paremmat valmiudet sopeuttaa toimintaansa mummon valmiuksien mukaisesti kuin mummolla lapsen? Pitkä elämä taitaa siinä tapauksessa olla melko totaalisesti haaskattu.

Mitä helvettiä??? Kyllähän kaksivuotiaalle voi lukea satuja ihan hyvin. Älkää aliarvioiko sitä lasta. 

Jos mummolle haluatte mummon tasoista viihdettä niin yleensä vaikka elokuvat tai kulttuuririennot toimivat paremmin.

Joku lapsi viihtyy siinä kuuntelemassa niitä satuja, mutta eivät kaikki. Silloin olisi hyvä keksiä sellaista yhteistä tekemistä, joka käy sekä lapselle että aikuiselle. Jos lasta pakotetaan vastentahtoisesti johonkin, niin ei sen ihmisen seurasta jää mukavia muistoja.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yksi yhdeksän