Olen poliisi - Näkemykseni tähän Tuusulan mopokiilaukseen
Monella näyttää nyt menevän puurot ja vellit sekaisin tässä Tuusulan tapauksessa, jossa poliisi pysäytti mopoilijan. Haluaisin kertoa tässä oman näkemykseni asiaan.
Ensinnäkin on niin, ettei poliisi lähde koskaan takaa-ajoon ilman perustetta. Aina on vähintään epäily rikoksesta tai vaaran tuottaminen sivullisille. Tässä tapauksessa se oli mopon (viritetyn sellaisen) kilvettömyys ja ylinopeus.
Takaa-ajot ovat poliisille aika tavanomaisia tilanteita, joita varten harjoitellaan koulutuksessa ja niihin on omat keinonsa ja taktiikkansa. Esimerkkinä vaikkapa piikkimatto ja tässäkin nähty kiilaaminen. Ei siis ole niin, että kiilaaminen olisi jotenkin kiellettyä tai ennennäkemätöntä poliisille. Autoilijan tai mopoilijan kiilaaminen on hyväksyttävää esimerkiksi silloin, jos pakenevan kuljettajan ajo aiheuttaa välitöntä, vakavaa hengen tai terveyden vaaraa sivullisille, kuten kaahari törkeässä liikenneturvallisuuden vaarantamisessa.
Toivomme poliisissa tietenkin, ettei tällaisia tapauksia tulisi! Valitettavasti liikenneturvallisuus on kuitenkin nähdäkseni menossa huonompaan suuntaan varsinkin nuorten keskuudessa, liikennekuri on höltynyt monilla. Toivoisimme myös vanhemmilta vastuunottoa ja puuttumista viritettyihin mopoihin sekä yleisesti kiinnostusta nuoren asioihin.
Ystävällisin terveisin, eräs poliisi
Kommentit (208)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täysin mahdollista, ettei poliisia tuomita mistään. Kiilaaminen on sinänsä laillista. Poika ei loukkaantunut vakavasti, kiilausvoli taiten tehty. Mutta mopopoika saanee varmasti tuomion rikoksistaan.
Yle uutisten mukaan kyseistä poliisia syytetään tapaukseen liittyen kolmesta rikoksesta ja hänet on siirretty toisiin tehtäviin.
Jatkoa seuraa ja perästä kuuluu.
Aika nopeasti tehty esitutkinta ja syyteharkinta, kun jo maanantaina on syytteessä. Pitäisikö tässä huolestua kyseisen poliisin oikeusturvasta?
Vierailija kirjoitti:
Hei, eräs poliisi.
Entäs jos se kiilattu mopokundi olis ollut sun poika. Miltäs tuntuis?
Tuntuisi pojalla vihtaniemen herra persiissä.
Vierailija kirjoitti:
Poliisina esiintyminen on rikos, apina!
Persut ovat yhteiskunnanvastainen, epädemokraattinen rikollisjärjestö.
Mopoääliö on persun vahinkolapsi.
Vierailija kirjoitti:
Mopojonnet ei taida olla Suomen vaarallisimpia rikollisia.
Paljon enemmän vaaraa arkielämässä aiheuttavat rattiraivoiset sedät ja tädit tuolla motareilla ja valtateillä skodiensa ratissa. Ammatikseen kun ajaa, useimmiten vaaratilanteet ovat keski-ikäisen porukan aiheuttamia. Mutta harva näkee kuinka se oma viiteryhmä käyttäytyy. M46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, eräs poliisi.
Entäs jos se kiilattu mopokundi olis ollut sun poika. Miltäs tuntuis?
Tuntuisi pojalla vihtaniemen herra persiissä.
Miksi sinä poliisina haluat sodomoida lastasi?
Vierailija kirjoitti:
Ajaa ilman rekisteriä—> poliisi yrittää tappaa.
Myymälävarkaat ja näpistelijät ammutaan tuolla logiikalla. Osa haluaa poliiseille ns. judge dred oikeudet.
Nöyryyttävää sille mopoilija pojallekin tuo, kun ojasta ensin kömpii ylös ja vielä joutuu rautoihin, monet kuvaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitteleeko ihmiset oikeasti että tuo naispoliisi teki tuon tarkoituksella?
Tuskin se on paikkaa ihan mustana valinnut vaan odottanut sopivaa paikkaa torpata mopolija sivuun. Tässähän tuuhea pöheikkö ja joustava aita pelastivat suuremmilta vammoilta. Vastavedolla pompautti auton takaisi ajoradalle vielä eli ei rullannut mopon päälle ojaan. Luotan poliisin ammattitaitoon 100 prosenttisesti. Näitä ne harjoittelee ja koulutus on. Luotto suomen poliisiin on ja pysyy.
Vierailija kirjoitti:
On täysin mahdollista, ettei poliisia tuomita mistään. Kiilaaminen on sinänsä laillista. Poika ei loukkaantunut vakavasti, kiilausvoli taiten tehty. Mutta mopopoika saanee varmasti tuomion rikoksistaan.
Niin kuuluukin, yksiselitteisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka Jonne olisi saatu vastuuseen rikoksistaan?
No vaikka antamalla poistua alueelta ilman takaa-ajoa ja ottamalla selvää kotiosoite.
Vai eikö poliisi saa rikollisia enää tutkimalla kiinni?
Vierailija kirjoitti:
Suvussa ja lähipiirissä on aika liuta poliiseja. Jokainen heistä pitää kyseisen konstaapelin toimintaa ylimitoitettuna ja harkitsemattomana kyseisessä tilanteessa.
En usko, sulla mitään liutaa ole.
Poliisilaki – Voimankäytön rajat
Poliisilaki (872/2011) määrittelee ne ehdot, joiden mukaan poliisi saa käyttää voimakeinoja. Kiilaaminen luokitellaan aina voimankäynnöksi tai tekniseksi pysäyttämiseksi. [1, 2, 3, 4]
1 luku 3 – Suhteellisuusperiaate: Poliisin toimenpiteiden on oltava puolustettavia suhteessa tehtävän tärkeyteen, vaarallisuuteen ja kiireellisyyteen, tavoiteltavaan päämäärään sekä kohdetilanteen kokonaisarviointiin. Mopon kiilaaminen aiheuttaa lähes aina vakavan loukkaantumisvaaran, joten se ei ole suhteessa esimerkiksi pelkkään ylinopeuteen tai kortitta ajamiseen. [1, 2, 3]
1 luku 4 – Vähimmän haitan periaate: Poliisin on ensisijaisesti pyrittävä suorittamaan tehtävä aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä. Jos mopoilija pakenee, turvallisempi vaihtoehto on yleensä takaa-ajosta luopuminen ja kuljettajan selvittäminen muilla keinoilla myöhemmin. [1, 2]
2 luku 17 – Voimakeinojen käyttö: Poliisilla on virkatehtävää suorittaessaan oikeus käyttää vastarinnan murtamiseksi tai pakenemisen estämiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina. Kaksipyöräisen ajoneuvon fyysistä töytäisyä tai kiilaamista pidetään oikeuskäytännössä niin hengenvaarallisena, että se rinnastuu joissain tilanteissa jopa hengenvaarallisen välineen käyttöön.[1, 2, 3]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka Jonne olisi saatu vastuuseen rikoksistaan?
No vaikka antamalla poistua alueelta ilman takaa-ajoa ja ottamalla selvää kotiosoite.
Vai eikö poliisi saa rikollisia enää tutkimalla kiinni?
Älä höpötä.
Sen naisen poliisimiehenä esimies oli antanut käskyn. Hänetkin tutkitaan.
Tästä palstasta näkee kuin typeriä/vammasia ihmiset on ku iha sama mikä ammattikunta tekee virheen ni heti ollaa ulisemas miten ois pitäny tehä vaik ei tiietä alast yhtään mitään ni pitäkää huoranpenikat turpanne kii ja keskittykää omiin töihinne jos sellasta edes teette
Vierailija kirjoitti:
Olen presidentti.
Näkemykseni tähän Tuusulan mopokiilaukseen.
Siltähän se näytti kuin videolla nähtiin. Nyt sitten odotellaan tutkimustuloksia.
Ystävällisin terveisin, Presidentti
Herra Donald Trump, Eliskin elää ja jos ei elä kummittelee tästä poliisimiehelle.
YouTube on täynnä näitä eniten USAn tyyliä on kiilata rosvojen kulkuneuvo sivun . Ei hätää .
Epäillään, ei syytetä. Toivottavasti tullaan syyttämään.