Olen poliisi - Näkemykseni tähän Tuusulan mopokiilaukseen
Monella näyttää nyt menevän puurot ja vellit sekaisin tässä Tuusulan tapauksessa, jossa poliisi pysäytti mopoilijan. Haluaisin kertoa tässä oman näkemykseni asiaan.
Ensinnäkin on niin, ettei poliisi lähde koskaan takaa-ajoon ilman perustetta. Aina on vähintään epäily rikoksesta tai vaaran tuottaminen sivullisille. Tässä tapauksessa se oli mopon (viritetyn sellaisen) kilvettömyys ja ylinopeus.
Takaa-ajot ovat poliisille aika tavanomaisia tilanteita, joita varten harjoitellaan koulutuksessa ja niihin on omat keinonsa ja taktiikkansa. Esimerkkinä vaikkapa piikkimatto ja tässäkin nähty kiilaaminen. Ei siis ole niin, että kiilaaminen olisi jotenkin kiellettyä tai ennennäkemätöntä poliisille. Autoilijan tai mopoilijan kiilaaminen on hyväksyttävää esimerkiksi silloin, jos pakenevan kuljettajan ajo aiheuttaa välitöntä, vakavaa hengen tai terveyden vaaraa sivullisille, kuten kaahari törkeässä liikenneturvallisuuden vaarantamisessa.
Toivomme poliisissa tietenkin, ettei tällaisia tapauksia tulisi! Valitettavasti liikenneturvallisuus on kuitenkin nähdäkseni menossa huonompaan suuntaan varsinkin nuorten keskuudessa, liikennekuri on höltynyt monilla. Toivoisimme myös vanhemmilta vastuunottoa ja puuttumista viritettyihin mopoihin sekä yleisesti kiinnostusta nuoren asioihin.
Ystävällisin terveisin, eräs poliisi
Kommentit (730)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, eräs poliisi.
Entäs jos se kiilattu mopokundi olis ollut sun poika. Miltäs tuntuis?
Poliisin poika ei olisi ajanut kortittomana, kivettömällä ja vakuuttamattomalla kevytmoottoripyörällä ylinopeutta.
Sinä onkin jo neljä rikosta. Viides viranomaisen ohjeiden noudattamatta jättäminen. Kuudes, pyörä ei noudata kevytmoottoripyörän standardeja. Onko muuta?
Niin suuria rikoksia, että pienet sakot tulee.
Juu. Ei missään nimessä fiksua toimintaa, mutta päiväsakkoa tulee jokunen kymmen ja se siitä. Poliisi saattaapi saada ihan ehdollista suorituksesta ja se on bye bye virkaura. Noh, jos tuuri käy niin pääsee tuosta vielä päiväsakoilla. Ajo-oikeus kyllä otetaan pois ainakin joksikin aikaa, mutta virka voi säilyä jos onnistuu sakkotuomioon jäämään. Ehdollinen on absoluuttinen raja mistä ei enää varoituksella ja muilla kurinpitotoimilla selviä.
Voi voi, kyllä poliisikin voi olla rosvo, vaikka sitä sinun veronmaksetuilla rahoilla et halua ymmärtää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006609253.html
et sillai
Kunnioitus poliisin ja mopoilijoiden välillä on menetetty. Peli olisi pitänyt viheltää poikki aikapäiviä sitten.
Olen entinen insinööri - Näkemykseni tähän Tuusulan mopokiilaukseen
Kyllähän tuossa oli poliisilla pikaistuksissaan tehty päätös, joka sitten meni kunnolla överiksi. Keskittyi mopon kilkkaamiseen. Ei katsonut,että siinä on merikontti, aita ja oja. Auto tipahti ojan pohjalle ja tienpuoleiset pyörät olivat ilmassa. Autoa ei ohjannut mikään muu kuin ojan pohja. Ojan päässä oli liittymä ja auto pomppasi kovan vauhdin ansiosta takaisin ylös. Toivon, että tämä poliisi siirretään muihin tehtäviin. Onhan siellä poliisilla varmaan monenlaista toimistohommaa.
Kun suzuki pv kulkee 60 km/h niin se on jo vaarallinen. Ajelin yhden suzukin perässä kuuttakymppiä tossa tiellä. Seuraavaksi kun näen sen niin ajan perässä sen kotiin asti ja käräytän poliisille.
Pojalla ainakin kuusi luunmurtumaa ja leikkauksia edessä raivohullun poliisin törmättyä häneen tarkoituksellisesti autolla. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2eaaf366-54ed-4772-95f2-56ea5a4a257a

Olet aika kova tyyppi.
"Toivoisimme myös vanhemmilta vastuunottoa ja puuttumista viritettyihin mopoihin sekä yleisesti kiinnostusta nuoren asioihin. "
EIlen juuri näin kevyen liikenteen väylällä yks mopojonne veti keulien koko suoran!
samaan suuntaan oli just mennyt poliisi.
Toivottavasti kohtasivat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun suzuki pv kulkee 60 km/h niin se on jo vaarallinen. Ajelin yhden suzukin perässä kuuttakymppiä tossa tiellä. Seuraavaksi kun näen sen niin ajan perässä sen kotiin asti ja käräytän poliisille.
Olet aika kova tyyppi.
Alunperinhän esimerkiksi Suzuki PV ja vastaavat on suunniteltu ja kulkevat 80km/h. Suomessa on teknisesti rajoitettu. 1980 -luvulla niillä rällättin järjestään se 80, kännissä.
Vierailija kirjoitti:
"Toivoisimme myös vanhemmilta vastuunottoa ja puuttumista viritettyihin mopoihin sekä yleisesti kiinnostusta nuoren asioihin. "
EIlen juuri näin kevyen liikenteen väylällä yks mopojonne veti keulien koko suoran!
samaan suuntaan oli just mennyt poliisi.Toivottavasti kohtasivat!
Eilen näin moottoritiellä noin 60v autoilijan vetävän venetraileria ja viisimetristä Fasteria yli 120 km/h. Rajoitushan on 80 km/h.
Vierailija kirjoitti:
Hei, eräs poliisi. Luepa Hesarista Tolvasen puheenvuoro.
Siellä on vähän kerrottu, mitä poliisin tulee ottaa huomioon kiilaamiseen ryhtyessään.
Mitään estettä päin ei saa kiilata mm.
Ja jos kiilaamisesta on mahdollisuus syntyä kiilatun ajoneuvon matkustajille tai kuskille vaaraa, niin ei saa kiilata.
Ja jossakin - oliko se Tolvanen vai kuka - niin oli myös se, että tässä kun oli lapsesta kyse, niin senkin suhteen pitäs miettii..
Mitä olisi mielestäsi pitänyt tehdä, antaa pojan mennä menojaan?
Tahattomalta lipsahdukselta tuo vaikuttaa, kun autokin menee pientareen puolelle. Emme tiedä onko vahinkoon vaikuttanut ulkoisia tekijöitä. Se vaikuttaa jopa todennäköiseltä. Mutta näin se menee, kun alkaa urheilemaan, niin onnettomuusriski kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Pojalla ainakin kuusi luunmurtumaa ja leikkauksia edessä raivohullun poliisin törmättyä häneen tarkoituksellisesti autolla. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2eaaf366-54ed-4772-95f2-56ea5a4a257a
Lisäksi konstaapeli paskoi poliisiauton raivopäissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, eräs poliisi. Luepa Hesarista Tolvasen puheenvuoro.
Siellä on vähän kerrottu, mitä poliisin tulee ottaa huomioon kiilaamiseen ryhtyessään.
Mitään estettä päin ei saa kiilata mm.
Ja jos kiilaamisesta on mahdollisuus syntyä kiilatun ajoneuvon matkustajille tai kuskille vaaraa, niin ei saa kiilata.
Ja jossakin - oliko se Tolvanen vai kuka - niin oli myös se, että tässä kun oli lapsesta kyse, niin senkin suhteen pitäs miettii..
Mitä olisi mielestäsi pitänyt tehdä, antaa pojan mennä menojaan?
Kyllä. Tiedustelulla kotoa kiinni tarvittaessa. -eri
Tuusulan VENÄLÄISET HÄIRIÖ AVIOLIITON ULKOPUOLISET SIELLÄ RIEHUU . BASTARDEJA.
Vierailija kirjoitti:
Pojalla ainakin kuusi luunmurtumaa ja leikkauksia edessä raivohullun poliisin törmättyä häneen tarkoituksellisesti autolla. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2eaaf366-54ed-4772-95f2-56ea5a4a257a
Holtiton rekkalesb päätti jäädä virkavapaalle.
Itseasiassa vauhti oli vain liian kova siksi auto meni vähän liikaa ojaan .
Tuusula on täynnä aviottomia pentuja . BASTARDEJA.
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa vauhti oli vain liian kova siksi auto meni vähän liikaa ojaan .
Metrejä/sekunti kuvamateriaalista laskien vauhti oli noin 40 km/h ja poliisi ajoi auton suoralla ja kuivalla tiellä paskaksi.
Ensi talvena kosto satunnaisille paskalakeille. Suosittelen muillekin.