Olen poliisi - Näkemykseni tähän Tuusulan mopokiilaukseen
Monella näyttää nyt menevän puurot ja vellit sekaisin tässä Tuusulan tapauksessa, jossa poliisi pysäytti mopoilijan. Haluaisin kertoa tässä oman näkemykseni asiaan.
Ensinnäkin on niin, ettei poliisi lähde koskaan takaa-ajoon ilman perustetta. Aina on vähintään epäily rikoksesta tai vaaran tuottaminen sivullisille. Tässä tapauksessa se oli mopon (viritetyn sellaisen) kilvettömyys ja ylinopeus.
Takaa-ajot ovat poliisille aika tavanomaisia tilanteita, joita varten harjoitellaan koulutuksessa ja niihin on omat keinonsa ja taktiikkansa. Esimerkkinä vaikkapa piikkimatto ja tässäkin nähty kiilaaminen. Ei siis ole niin, että kiilaaminen olisi jotenkin kiellettyä tai ennennäkemätöntä poliisille. Autoilijan tai mopoilijan kiilaaminen on hyväksyttävää esimerkiksi silloin, jos pakenevan kuljettajan ajo aiheuttaa välitöntä, vakavaa hengen tai terveyden vaaraa sivullisille, kuten kaahari törkeässä liikenneturvallisuuden vaarantamisessa.
Toivomme poliisissa tietenkin, ettei tällaisia tapauksia tulisi! Valitettavasti liikenneturvallisuus on kuitenkin nähdäkseni menossa huonompaan suuntaan varsinkin nuorten keskuudessa, liikennekuri on höltynyt monilla. Toivoisimme myös vanhemmilta vastuunottoa ja puuttumista viritettyihin mopoihin sekä yleisesti kiinnostusta nuoren asioihin.
Ystävällisin terveisin, eräs poliisi
Kommentit (493)
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa vauhti oli vain liian kova siksi auto meni vähän liikaa ojaan .
Metrejä/sekunti kuvamateriaalista laskien vauhti oli noin 40 km/h ja poliisi ajoi auton suoralla ja kuivalla tiellä paskaksi.
Poika olisi voinut pysähtyä niin ei olisi luita murtunut. YouTube on täynnä videoita km sankarit lähtevät poliisia karkuun ja usein kolaroivat itse. Karkuun pääsee korkeintaan Ghost rider.
Jos ap on oikeasti kyttä, niin pystyt varmaan vastaamaan kysymykseen, että onko poliisiopiston pääsykokeissa älykkyystesti? Eli jos äo on yli 70, sisälle ei pääse? Vai vahingossako 98% suomalaisista poliiseista on aivan saatanan tyhmiä?
Vierailija kirjoitti:
Poika olisi voinut pysähtyä niin ei olisi luita murtunut. YouTube on täynnä videoita km sankarit lähtevät poliisia karkuun ja usein kolaroivat itse. Karkuun pääsee korkeintaan Ghost rider.
Tai poliisi olisi voinut olla törmäämättä. No, ehkä sutkin saa ajaa tieltä seuraavan kerran KUN rikot tieliikennelakia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa vauhti oli vain liian kova siksi auto meni vähän liikaa ojaan .
Metrejä/sekunti kuvamateriaalista laskien vauhti oli noin 40 km/h ja poliisi ajoi auton suoralla ja kuivalla tiellä paskaksi.
Vauhti oli poliisiautolla 90 kmh ja mopolla suunnilleen sama.
Vierailija kirjoitti:
On täysin mahdollista, ettei poliisia tuomita mistään. Kiilaaminen on sinänsä laillista. Poika ei loukkaantunut vakavasti, kiilausvoli taiten tehty. Mutta mopopoika saanee varmasti tuomion rikoksistaan.
Jos valtakunnansyyttäjä tutkii, kyllä tulee rapsu. Ei se kevyessä tapauksessa tutki. Kiilaus oli laityomasti tehty. Älä poliisi yritä puolustella. Tietty poikakin saa sakkoja. Se poliisi ei enää kenttätöihin mene
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisina esiintyminen on rikos, apina!
Jos ulkopuoliset pääsevät päättämään kuinka poliisi tekee työnsä, seuraa siitä se, että poliisi ei tee mitään ja mopopojat ajavat ilman rajoituksia.
Tästä kohusta ei seuraa mitään hyvää. Antakaa poliisien ottaa vaaralliset ja rikolliset kiinni keinoilla joilla he siinä onnistuvat. Se on kaikkien etu. Kukaan ulkopuolinen ei osaa poliisien työtä paremmin kuin poliisit.
Juu ei osaa. Paitsi jokainen ihminen joka omaa aivot ja maalaisjärjen.
Poliisi tönäisi autollaan pojan kumoon. Sen jälkeen Vänskä menetti auton hallinnan ja päätyi ojaan . Pojan jalka saattoi jäädä auton takapyörän alle. Yleensä jalkapöydän murtuma syntyy joko jalan puristuksiin jäämisestä tai painavan kappaleen putoamisestä jalkapöydän päälle. Mopopojan ensimmäiset sanat vänskälle olivat.
.sä ajoit mun yli.
Kylläpä on moni yksittäinen poliisiksi itseään väittävä ryöminyt kolostaan kommentoimaan. Valitettavasti sinun pitää tyytyä nimettömään kommenttiin Vauva-palstalle. Vornanen (lol) sai sentään kommenttinsa keltaiseen lehdistöön. XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mopojonne teki ratkaisun lähteä laittomalla mopolla ja vielä pakoon. Yritti saada mainetta ja kunniaa kovana poikana mutta päätyi ojaan. Ei sympatiaa teinikollille, hän otti tietoisen riskin.
Tämä on hyvä esimerkki jatkoa varten.
Poliisi toimi oikein
Samalla huudat itse poliisia rahastajaksi ja ties miksi, kun valvovat SUN nopeuksia mm kameroilla.
Kaksi maksumuistutusta ylinopeudesta. Yhteensä 180 euroa. En ole koskaan näistä poliiseja syyttänyt, ihan löytyy syyllinen kun katson peiliin.
Mukisematta maksanut
Mukisematta maksanut mutta olet saanut maksuMUISTUTUKSIA? Eli et maksanut ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mutta et ap paranna tilannetta nyt yhtään. Tällä hetkellä monen luottamus Poliisiin on tämän tapauksen takia todella murtumassa. Pitäisi mieluummin myöntää että nyt tämä kyseinen Poliisi töpeksi ja pahasti ja että tämä on yksittäistapaus, johon suhtaudutaan Poliisissa yksimielisen vakavasti. Eli ei lähdetä puolustelemaan tilannetta, jossa ei ole puolustelemista.
Mulla on edelleen korkea luottamus poliisiin. Mutta ei tähän yksilöön. Nyt meni pieleen ja joskus menee. Pääasia, että saa sanktiot. Elämä jatkuu.
Entä jos ei saa sanktioita? Kun nyt vasta tutkitaan eikä mistään vielä syytetty saati tuomittu. Jos vaan sanovat sille "soo soo, huonoa mainosta meille teit" ja pääsee jatkamaan hommiaan kuin ei mitään? Meneekö sitten luotto poliisiin?
Jos olet poliisi oikeasti niin tuo sinun avaus asiaan ei anna kellekään mitään, oikeastaan vain ihmeellistä jargonia, missä ei ole punaista lankaa.
Vierailija kirjoitti:
Hei, eräs poliisi. Luepa Hesarista Tolvasen puheenvuoro.
Siellä on vähän kerrottu, mitä poliisin tulee ottaa huomioon kiilaamiseen ryhtyessään.
Mitään estettä päin ei saa kiilata mm.
Ja jos kiilaamisesta on mahdollisuus syntyä kiilatun ajoneuvon matkustajille tai kuskille vaaraa, niin ei saa kiilata.
Ja jossakin - oliko se Tolvanen vai kuka - niin oli myös se, että tässä kun oli lapsesta kyse, niin senkin suhteen pitäs miettii..
Tolvanen on median lausuntoautomaatti eikä auktoriteetti. Lisäksi tuo on eläkeläinen joten se mitä tuo lausuu on mielipide.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mutta et ap paranna tilannetta nyt yhtään. Tällä hetkellä monen luottamus Poliisiin on tämän tapauksen takia todella murtumassa. Pitäisi mieluummin myöntää että nyt tämä kyseinen Poliisi töpeksi ja pahasti ja että tämä on yksittäistapaus, johon suhtaudutaan Poliisissa yksimielisen vakavasti. Eli ei lähdetä puolustelemaan tilannetta, jossa ei ole puolustelemista.
Mulla on edelleen korkea luottamus poliisiin. Mutta ei tähän yksilöön. Nyt meni pieleen ja joskus menee. Pääasia, että saa sanktiot. Elämä jatkuu.
Entä jos ei saa sanktioita? Kun nyt vasta tutkitaan eikä mistään vielä syytetty saati tuomittu. Jos vaan sanovat sille "soo soo, huonoa mainosta meille teit" ja pääsee jatkamaan hommiaan kuin ei mitään? Meneekö sitten luotto poliisiin?
Saa moitteet tai max pienet sakot. Kohusta huolimatta, kyseessä on varsin vähäpätöinen virhearviointi. Kaikkihan me virheistä opitaan? Tällä kertaa sekä mopoidiootti ja poliisi.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet poliisi oikeasti niin tuo sinun avaus asiaan ei anna kellekään mitään, oikeastaan vain ihmeellistä jargonia, missä ei ole punaista lankaa.
Onpa ihmeellinen vastareaktio sinultakin kun joku sanoo ääneen sen toisenkin puolen näkemyksen jota mediassa ei julkaista tässäkään asiassa oikeastaan ollenkaan. Ihan kuin sinulla olisi joku agenda asian suhteen ja haluat spämmiä vain yhdenlaista viestiä asiasta julki. Miksi?
Mediahan vaan hysteerisenä maalittaa poliisia korostaen juttu toisensa jälkeen poliisin toiminnan "riskiä" mopopoju-paralle, eikä edes tuo esiin että tuo lopputulos johtui mopopojun omista valinnoista karata paikalta ja jatkaa pakoa kaasu pohjassa.
Ei olis lähteenä kotoolta tuolla mopolla.
Mopo/ kievari olis metalliromu pisteellä jo tapahtumaa ennen.
En luovu pojastani tuon romun takia.
o
Haluan suojella hänen ja muiden vaarassa Olevien elämän ennenkaikkea olen sillai vastuullinen.
POLIISIT TOIMIVAT OIKEIN MOPO PÖPELIKKÖÖN.
SÄILYI MONEN HENKI. OLI MUUTEN SELVÄ PROVOSOINTI POLIISILLE.
KATSOIN FILMIN.

Kyllä se on autoilijoiden syytä koko liikennekulttuurin huonoksi muuttuminen. Nehän ne tuolla liikenteessä kaahaavat ihan törkeästi, ei piitata liikennesäännöistä jne. Turha näitä mopoviha tekstejä on täällä jaella ja avautua. Sieltä se esimerkki tulee 30-40v ja vanhemmat tekee ihan mitä haluavat. Ojaan vaan ja rautoihin. Tuo poliisi oli oikein malliesimerkki ajokulttuurista. Päälle vaan kovaa ja lujaa. Kehonkielestäkin näki ettei ollut ihan kaikki muumit hällä kotona. Meni täysin luottamus poliisin toimintaan vaikka olen poliisin tytär. Miten menikään Poliisin eettinen vala, siinä teille länkyttäjille mietittävää.
Tuusula on täynnä aviottomia pentuja . BASTARDEJA.