Lapsen huonous ärsyttää
Minulla on viisi vuotias poika ja ajattelen hänen olevan huono tosi monessa asiassa ja se ärsyttää mua ihan hirveästi.
Hän ei osaa pirtää eikä askarrella. Hän ei ole vielä ikinä piirtänyt mitään, mikä näyttäisi joltain eikä hän osaa värittää edes kuvia viivojen sisältä. Okei, kaikki ei ole hyviä piirtämisessä.
Hän ei jaksa keskittyä mihinkään keskittymistä vaativaan kovin kauaa, ja jos joku on vaikeaa, hän huutaa heti vanhempia tai muita apuun ja lopettaa, jos kukaan ei tule. Hän ei osaa tyyliin edes legoilla rakentaa taloa. Huolettaa jo nyt koulun aloitus sen suhteen.
No usein ihmiset, jotka eivät ole akateemisesti mitenkään lahjakkaita, ovat sitten hyviä liikunnassa, mutta hän ei ole hyvä edes siinä. Hän on käynyt pienestä lähtien erilaisissa jumpissa, jotta hän oppisi liikkumaan, mutta hän ei halua opetella mitään taitoja. Muut samanikäiset tekee suurinpiirtein voltteja ja oma poika osaa hädintuskin tehdä kuperkeikan. Mä näen nuorempia lapsia pyöräilemässä omatoimisesti vanhempiensa kanssa, mutta oma lapsi ei saa edes pyörää liikkeelle kaatumatta ja ilman jatkuvaa valitusta.
Poika on ihana ja rakas, ja kannustan häntä aina harjoittelemaan ja sanon, että kyllä hän oppii, mutta sisäisesti ajattelen, että jösses mikä vässykkä hän on ja miten hänestä ikinä tulee mitään. Ja mulla on tosi syyllinen olo tunteistani.
Ja vaikka ajattelen hänen olevan huono, näen hänessä myös paljon hyvää. Hän on fiksu ja tykkää kuunnella tarinoita. Hän on nopea ja vahva, mutta tuo ettei hän jaksa harjoitella ja keskittyä, on niin ärsyttävää. Sitten kuulee miten muut lapset osaa vaikka mitä ja vaikka ei saisi vertailla, niin silti vertailee. Mä vihaan niin paljon sitä, että kaikki lapset kehittyy omassa tahdissaan, koska niin sanotaan vain silloin, kun se lapsi kehittyy hitaammin jossain tai on huonompi. Ei kukaan mene sanomaan taiteellisesti lahjakkaan lapsen vanhemmille, että niin se teidän lapsi vaan kehittyy omaan tahtiinsa. Se on varattu lohdutuksesi niille huonojen lasten vanhemmille, että toivoa paremmasta on.
Sori räntistä! Mä siis rakastan lastani ihan oikeasti, mutta on vaan vähän surkea olo.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää ja on ihan ok sanoa näitäkin asioita ääneen täällä. Toki lapselle itselleen ei saa antaa vihiä näistä ajatuksista että hän olisi ns pettymys.
Lapsi on vielä niin pieni että ehtii moni taito ja asia kehittyä ja tilanne muuttua.
Ei se auta että ikäviä asioita ei sano ääneen. Monet lapset pystyvät aistimaan että oma vanhempi pitää ihan säälittävänä tapauksena. Aloittaja saisi opetella arvostamaan lastaan sellaisenaan. Muuten hän harmittelee tulevaisuudessa kun lapsi katkoo välit.
No en pidä ihan säälittävänä tapauksena. Ärsyttää, että hän on monessa asiassa huono, ja mulla on siitä huono omatunto.
Ap
"sisäisesti ajattelen, että jösses mikä vässykkä hän on ja miten hänestä ikinä tulee mitään"
Ajattelet liikaa saavutuksia vain materian kautta. Saavutus on myös se, jos on aivan ihana ihminen ja tuo iloa monen ihmisen elämään.
Sillä ei makseta laskuja aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
siis jos Hemmo on vasta viisivuotias, kyllä kerkii yllättää sut vielä monta kertaa. Tosin epäilen provohan tämäkin...
Joo.
Tiedä vaikka pojalla olisi kielellistä lahjakkuutta.
Oma kädenjälkeni ei ole koskaan ollut hienoa, mutta virkkaaminen näyttää sujuvan.
Tuli vähän surullinen olo lapsen puolesta, vaikka tietysti vanhemmalle kaikki tunteet ovat sallittuja. Minuakin joskus ärsyttää lapsen tietynlainen itsekäs ja kiittämätön käytös ym haasteet. Mutta en ole ikinä ajatellut että hän olisi "huono". Tärkeintä on, että lapsi vaikuttaa onnelliselta elämässään ja onnistuu luomaan kaverisuhteita. Se on jo menestymistä. En itsekään ollut hyvä missään harrastuksissa lapsena, aina koin että olen kaikessa aika huono. Tykkäsin muutamista taideharrastuksista ja joskus sanottiin että olen niissä hyvä. Mutta kun katson noita töitäni nyt, niin en mä kyllä hyvä ollut :D Koulussa olin keskinkertainen. Mutta, musta tuli lopulta useamman laudaturin ylioppilas ja akateeminen. Eikä tuokaan mikään menestymisen mittari ole sinänsä, mutta mainitsen sen nyt siksi että lapsen kyvyt voivat alkaa näkyä vasta paljon myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Poikasi tarvitsee sinut lähelleen. Ole hänen vierellään, kun tämä piirtää tai yrittää jotain.
Päiväkodissa, jossa työskentelin muinoin oli juuri samanlainen poika.
Tsemppistä.
Toi on kyllä hyvä ehdotus. Ehkä jos ottaisin itse kynät esiin ja piirtäisin jotain, tulisi poikakin minun seurakseni piirtämään, kun tykkää tehdä asioita yhdessä.
Ap
Ethän säkään osaa edes perus kielioppia.
Siinä näyttää olevan valmistumassa tuleva yksinäinen, kiltti ja kunnollinen naisille kelpaamaton mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kyllä kuulostaa enemmänkin just nimenomaan tulevalta akateemiselta tyypiltä! Sellaiselta, joka piittaa enemmän tutkimustyöstään kuin jostain pyöräilystä.
En tunne yhtään akateemista ihmistä, joka olisi kömpelö liikunnassa. Monet akateemiset ovat tavoitteellisen liikunnan lisäksi taiteellisia tai musikaalisia. En usko, että ap:n lapsesta tulee ensisijaisesti akateeminen.
Minun koko lapsuudenperheeni on akateeminen ja me olimme kaikki lapsena huonoja liikunnassa emmekä todellakaan olleet musikaalisia. Minun akateeminen mieheni ja minun lapseni ovat myös olleet huonoja liikunnassa eivätkä hekään ole musikaalisia. Lapsistanikin toinen jo opiskelee yliopistossa ja toinenkin aikoo hakea sinne lukion jälkeen. Akateemisuudella ja liikunnallisella lahjakkuudella ei todellakaan ole mitään tekemistä keskenään. Monet liikunnassa surkeat nörttipojatkin ovat aikuisena akateemisia.

Kunhan silti harrastatte jotain liikuntaa terveyden takia.
Enemmän häntä tulee hävettämään, että äitinsä on ihmisenä tuollainen paska. Se on sinun lapsesi.
Vierailija kirjoitti:
Ethän säkään osaa edes perus kielioppia.
Peruskielioppi on yhdyssana, neropatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikasi tarvitsee sinut lähelleen. Ole hänen vierellään, kun tämä piirtää tai yrittää jotain.
Päiväkodissa, jossa työskentelin muinoin oli juuri samanlainen poika.
Tsemppistä.
Toi on kyllä hyvä ehdotus. Ehkä jos ottaisin itse kynät esiin ja piirtäisin jotain, tulisi poikakin minun seurakseni piirtämään, kun tykkää tehdä asioita yhdessä.
Ap
Tadaa! Nythän se lamppu syttyi.
Vanhemmat vaatii ja odottaa kaikenlaista, mutta ovat jopa enemmän nenät kiinni puhelimessa mitä lapset, joten mikä esimerkki se sellainen on. Olkaa oikeasti läsnä lapsen kanssa.
AP:n kirjoituksissa ei ole mitään outoa. Sinulla tässä taitaa olla joku nepsy-pakkomielle.