Lue keskustelun säännöt.
Lapsen huonous ärsyttää
10.08.2026 |
Minulla on viisi vuotias poika ja ajattelen hänen olevan huono tosi monessa asiassa ja se ärsyttää mua ihan hirveästi.
Hän ei osaa pirtää eikä askarrella. Hän ei ole vielä ikinä piirtänyt mitään, mikä näyttäisi joltain eikä hän osaa värittää edes kuvia viivojen sisältä. Okei, kaikki ei ole hyviä piirtämisessä.
Hän ei jaksa keskittyä mihinkään keskittymistä vaativaan kovin kauaa, ja jos joku on vaikeaa, hän huutaa heti vanhempia tai muita apuun ja lopettaa, jos kukaan ei tule. Hän ei osaa tyyliin edes legoilla rakentaa taloa. Huolettaa jo nyt koulun aloitus sen suhteen.
No usein ihmiset, jotka eivät ole akateemisesti mitenkään lahjakkaita, ovat sitten hyviä liikunnassa, mutta hän ei ole hyvä edes siinä. Hän on käynyt pienestä lähtien erilaisissa jumpissa, jotta hän oppisi liikkumaan, mutta hän ei halua opetella mitään taitoja. Muut samanikäiset tekee suurinpiirtein voltteja ja oma poika osaa hädintuskin tehdä kuperkeikan. Mä näen nuorempia lapsia pyöräilemässä omatoimisesti vanhempiensa kanssa, mutta oma lapsi ei saa edes pyörää liikkeelle kaatumatta ja ilman jatkuvaa valitusta.
Poika on ihana ja rakas, ja kannustan häntä aina harjoittelemaan ja sanon, että kyllä hän oppii, mutta sisäisesti ajattelen, että jösses mikä vässykkä hän on ja miten hänestä ikinä tulee mitään. Ja mulla on tosi syyllinen olo tunteistani.
Ja vaikka ajattelen hänen olevan huono, näen hänessä myös paljon hyvää. Hän on fiksu ja tykkää kuunnella tarinoita. Hän on nopea ja vahva, mutta tuo ettei hän jaksa harjoitella ja keskittyä, on niin ärsyttävää. Sitten kuulee miten muut lapset osaa vaikka mitä ja vaikka ei saisi vertailla, niin silti vertailee. Mä vihaan niin paljon sitä, että kaikki lapset kehittyy omassa tahdissaan, koska niin sanotaan vain silloin, kun se lapsi kehittyy hitaammin jossain tai on huonompi. Ei kukaan mene sanomaan taiteellisesti lahjakkaan lapsen vanhemmille, että niin se teidän lapsi vaan kehittyy omaan tahtiinsa. Se on varattu lohdutuksesi niille huonojen lasten vanhemmille, että toivoa paremmasta on.
Sori räntistä! Mä siis rakastan lastani ihan oikeasti, mutta on vaan vähän surkea olo.
Kommentit (129)
Mulla on vasta pari vuotta vanhempi lapsi. Mutta itse tekisin näin: Panostaisin AIVAN hitokseen äidinkielen ja matikkaan. Sitten kun koulu alkaa, mutta ikätason mukaan jo nyt esimerkiksi lukemalla kirjoja ja laskemalla palikoita. Palkkaisin vaikka yksityisen opettajan siihen, jos pitäisi. Kun ne klaaraa, pääsee jo elämässä pitkälle ja ehkä pojalla on joku tietty kiinnostuksen aihe joka tulee esiin vasta vanhempana (historia, biologia, psykologia jne.).
Loppuajan käyttäisin opettelemalla sinnikkyyttä, käyttäytymistä, muiden huomioon ottamista ja jokapäiväisen liikunnan tärkeyttä.
Ymmärrän tuskan, kaikki haluavat lapsensa menestyvän (tavalla tai toisella). Viisivuotiaasta ei vielä osaa sanoa paljonkaan, mutta perusarvot ja tavat opitaan nyt, kun kavereiden vaikutus ei vielä ole merkittävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme vaatimuksia nykyajan äideillä. En ollut koskaan hyvä piirtämään enkä hyvä liikunnassa tai käsitöissä. Minusta tuli DI. Nyt viisikymppisenä piirrän, liikun ja teen upeita käsitöitä myyntiin asti, ja kumoan nämä kaikki "sinä et nyt vaan ole hyvä tässä" -lauseet, joita etenkin kouluaikaan päähäni taottiin. En tee näitä siksi, että haluaisin jotenkin kostaa tai näyttää arvostelijoille, vaan siksi että pidän niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan normaali, lastaan rakastava äiti ei kirjoita, että lapseni on huono. Ei kukaan!
Onko sun mielestä sun lapsi sitten hyvä kaikessa? Jos se ei ole, niin silloin se on huono niissä asioissa. Ja aika myrkyllistä on myös se, ettei uskalleta kohdata niitä omia tunteitaan ja ajatuksiaan. En mäkään ole täydellinen ja olen huono monissa asioissa.
Ap
No mikset sitten tajua mistä lapsesi haasteet johtuvat??
Vierailija kirjoitti:
Onko päiväkodissa ollut koskaan huolta hänen käytöksestä? Tai neuvolassa?
Mun veli passitettiin aikanaan neurologisiin tutkimuksiin motorisen kömpelyyden vuoksi. Valmistuu ensi vuonna yleislääkäriksi ja meinaa jatkaa erikoistumista endokrinologiaan. Sen verran rähmänäppi edelleen on että kirurgia hänestä ei tule :)
On ollut. Vauvana motoristen taitojen kehittyminen oli tosi hidasta ja jouduttiin käymään monta kertaa fyssarilla harjoittelemassa liikkumista. Ja mä olen ihan varma, että se sama vaikeus on edelleen näkyvissä. Sen takia nämä tunteet ovatkin mulle niin vaikeita, koska mä tiedän, että pojan on varmaan vaikeampaa opetella niitä liikkeitä kuin muiden lapsien, ja mun pitäisi ymmärtää se. Ja ymmärrän teoreettisella tasolla, mutta yhdistettynä siihen, ettei edes halua kokeilla, niin mua ärsyttää se. Koska jos on jotain tuollaista heikkoutta, pitäisi harjoitella tavallista enemmän, että ne osaisi. Sen takia me niissä jumpissa ollaan käytykin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistat lapsestasi hyviä piirteitä, mutta oletko vaivautunut etsimään sellaisia harrastuksia, jossa hän voisi taitojaan hyödyntää vai tyydytkö valittamaan, ettei hän olekaan motorisesti yhtä lahjakas kuin toivoit? Fiksuudella ja lukuhalukkuudella kun voi saada vaikka mitä aikaan!
Ei kaikkia lapsia kiinnosta himourheilu, varsinkin kun tuo poikasi ei ole vielä edes eskari-ikäinen ja vaikka hän ei sitä osaa täysin hahmottaa, niin saattaa aistia jollain tasolla, kuinka halveksut häntä.
Tai miksi häntä kiinnostaisi edes yrittää, kun et vaikuta olevan tippaakaan kannustava poikaasi kohtaan? Pikemminkin paras mahdollinen tapa tappaa se vähinkin halu yrittää yhtään mitään. Muistan itseltänikin tappaneen urheiluhalut juuri tuollaiset salaa/avoimesti halveksuvat mulkvistit niin valmennuksesta kuin joukkue"tovereistakin" jotka ei osaa kunnioittaa mitään muuta kuin olympiatason suorituksia (heidän omasta tasostaan piittaamatta, of course). Meni pitkälle aikuisuuteen ennen kuin onnistuin saamaan niitä vähänkään takaisin - ja se vaati tällaisten nirppanokkien kiertämisen niin kaukaa kuin mahdollista.
Tai no... Sanot kannustavasti, mutta kyllä lapsikin osaa jollain tasolla aistia, kun ajatukset/teot ja sanat poikkeavat toisistaan noin paljon. Sekä myös sen, että moni täälläkin pitää heitä niin tyhminä, "etteivät he kuitenkaan mitään aikuisten asioita ymmärtäisi".
Toivon, että joko saat tehtyä äärimmäisen suuren ryhtiliikkeen ihmisenä/vanhempana tai että poikasi löytää mahdollisimman nopeasti muita kannustavia yhteisöjä, jotta saisi edes jostain muutakin kokemusta kuin ettei kelpaa yhtään mihinkään, niin voitaisi pelastaa hänet aikuisiän ongelmilta vielä siltä osin, mikä pelastettavissa on.
Kummassakin tapauksessa poikasi tulee nimittäin muistamaan lopputuloksen läpi elämänsä, kun joskus odotat vanhainkodissa joululahjaa tai äitienpäiväkorttia.
Lapseni saa harrastaa, mitä hän haluaa, ja hänellä onkin ollut jo useita harrastuksia. Ne, joista hän ei ole välittänyt, on lopetettu, kun eihän siinä ole järkeä pakottaa lasta käymään harrastuksissa, joista hän ei pidä.
Kannustan ja kehun häntä, kun hän osaa jonkun jutun. Ja jos joku ei suju, niin sanon, että ei haittaa, ja jos jotain harjoittelee, niin sitten sen kyllä oppii. Noi piilotunteet on vähän vaikeita, koska mites muutat niitä.
Ap
Nämä ns. harrastuskokeilut ovat osaa samaa ongelmaa, mistä puhuin aiemmassa viestissä. Kun harrastuksessa tulee yksikin pieni asia mistä ei tykätä niin se lopetetaan - ja sitten uutta putkeen, jossa sama homma.
Korjaava toimenpide on se, että harrastukseen sitoudutaan esim. puoli vuotta, jotta oikeasti näkee mitä se on. Lapsi kyllä keksii helposti "en halua" -selityksiä, mutta sitten kun kysyt syytä, niin vastaus on vain "en vaan halua". Eli mitään syytä ei ole, muu kuin oppimisen epämukavuus (tekniikka, uudet ihmiset, yms), joka on luonnollinen osa harrastamista.
Neuvoisin myös, että jos joku asia ei suju, niin vaadit siinä harjoittelua. Toteat vaan, että nyt tätä harjoitellaan ja sillä selvä. Kun laittaa työtä sisään oikeastaan minkä tahansa asian suhteen niin tulosta alkaa tulla. Tämän tietää meistä jokainen, mutta jostain syystä lapsilta ei nykyisin osata kuitenkaan vaatia edes kunnon yritystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liikaa tuutattu töllöä, tablettia ja kännykkää heti yksivuotiaasta saakka.
Ei meidän perheessä. Telkkaria saa katsella sen tunnin päivässä (joskus enemmän, joskus vähemmän), mutta kännykkää ja tablettia ei saa käyttää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko jompi kumpi teistä vanhemmista ollut samanlainen? Jos on ja teistä on tullut ihan hyviä niin tiedätte jo miten teidät kasvatettiin että teistä hyviä tuli joten jatkakaa sillä samalla kasvatuksella mitä itsekin olette saaneet. Jos kumpikin teistä vanhemmista on aivan mainioita monessa asiassa niin voi olla että teidän lapsella on joku sairaus tai tila joka selittää sen että lapsi ei osaa eikä oikein opikaan mitään.
Mulla oli vaikeuksia oppia kävelemään, ja olin tavallista vanhempi kun itse opin. Olen liikunnallinen, mutta en erityisen taitava missään lajissa. Et tiedän, mistä tämä liikunnallinen heikkous on periytynyt... :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hänen onneksi enää montaa vuotta tarvitse kärvistellä toisten nurkissa ennen kuin pääsee muuttamaan omilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko päiväkodissa ollut koskaan huolta hänen käytöksestä? Tai neuvolassa?
Mun veli passitettiin aikanaan neurologisiin tutkimuksiin motorisen kömpelyyden vuoksi. Valmistuu ensi vuonna yleislääkäriksi ja meinaa jatkaa erikoistumista endokrinologiaan. Sen verran rähmänäppi edelleen on että kirurgia hänestä ei tule :)
On ollut. Vauvana motoristen taitojen kehittyminen oli tosi hidasta ja jouduttiin käymään monta kertaa fyssarilla harjoittelemassa liikkumista. Ja mä olen ihan varma, että se sama vaikeus on edelleen näkyvissä. Sen takia nämä tunteet ovatkin mulle niin vaikeita, koska mä tiedän, että pojan on varmaan vaikeampaa opetella niitä liikkeitä kuin muiden lapsien, ja mun pitäisi ymmärtää se. Ja ymmärrän teoreettisella tasolla, mutta yhdistettynä siihen, ettei edes halua kokeilla, niin mua ärsyttää se. Koska jos on jotain tuollaista heikkoutta, pitäisi harjoitella tavallista enemmän, että ne osaisi. Sen takia me niissä jumpissa ollaan käytykin.
Ap
Kokeile fyssaria avuksi. 1-2-1 opettaja voi toimia paremmin kuin ryhmä tai oma vanhempi. Tuohon kannattaa pureutua ennen koulun alkua. Varmaan kaikki me muistamme koulusta ne kömpelöt ja kuinka heitä kiusattiin. Jos olisi edes joku jossa loistaa. Kaikki eivät ole nopeita, mutta saattavat heittää palloa tosi kauas jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haasteet ja vaikeudet johtuvat nepsyydestä niin ei se lapsen muokkaaminen ja aivopesu onnistu. Nepsyydestä ei parannuta ja se on synnynnäistä. Tämä pitää vaan hyväksyä. Toki lapselta pitää vaatia tiettyjä asioita, eikä diagnoosi ole mikään vapaalippu. Erityislapsen kanssa pitää myös osata olla kärsivällinen. Diagnooseilleen lapsi ei voi itse mitään.
Mitä enemmän tätä keskustelua luen niin sitä vahvemmin suosittelen lapselle hakeutumista niihin autismin/ADHD:n tutkimuksiin mielummin ennemmin kuin myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sun ainoa ongelma sitten oikeastaan se, ettet saa lastasi yrittämään tarpeeksi? Koska jos teillä on suvussa tuollaista hidasta fyysistä kehittymistä niin se on sitten sitä mitä se on.
Mulla on poika, joka on liikkeissään melko kömpelö, mutta koska pidän että liikuntaa tulee tarpeeksi niin kyllä hänelläkin on alkanut jalat tottelemaan. Niin ja siis vien häntä liikkumaan ja vaadin että koko perhe liikkuu.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän tätä keskustelua luen niin sitä vahvemmin suosittelen lapselle hakeutumista niihin autismin/ADHD:n tutkimuksiin mielummin ennemmin kuin myöhemmin.
Voi Luoja, onneksi en ole tämän ketjun "kouluttajaäitien" lapsi. Aivan hirveää jos kotona olisi koko ajan paineet niskassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko nykyään sitten niin että suunnilleen kaikki lapset osaavat esim. kärrynpyörän? Itse en osannut sitä ikinä ja kuperkeikkaakin jouduin harjoittelemaan kauan ennen kuin se onnistui. Pyöräilemään en oppinut koskaan ja yleisurheilussa ja pallopeleissä olin huono. Silti ihan tavallinen työssä käyvä aikuinen minusta tuli.
Onko äitioletetulla samoja vaikeuksia? Äidiltään lapsi on sitten tämän perinyt. Kannattaisikohan äidinkin hakeutua niihin nepsyn tutkimuksiin? Tämä on toki vaikeaa aikuiselle. Puhun omasta kokemuksestani.
Antakaa lapsille normaali lapsuus! Täällä 5-vuotiaallakin pitäisi olla jo muka liuta harrastuksia ja ihmetellään, kun niitä ei jaksa. Jotain tolkkua nyt tuohon touhuun.
Minä kehityin todella hitaasti lapsena. Olin kömpelö niin fyysisesti kuin sosiaalisestikin, enkä osannut kouluun mennessä juuri mitään. Pärjäsin kuitenkin koulussa hyvin. Opiskelin yliopistossa ja tein pitkän työuran. Tein useimmat asiat omaan tahtiin ja myöhemmin kuin useimmat muut, mutta näköjään vanhenenkin tavallista hitaammin. Ei tästä tullut hullumpi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän tätä keskustelua luen niin sitä vahvemmin suosittelen lapselle hakeutumista niihin autismin/ADHD:n tutkimuksiin mielummin ennemmin kuin myöhemmin.
Voi Luoja, onneksi en ole tämän ketjun "kouluttajaäitien" lapsi. Aivan hirveää jos kotona olisi koko ajan paineet niskassa.
Ei vaan päinvastoin. Se on komeaa kun lapsi osaa paljon, on todella sosiaalinen ja empaattinen ja voi hyvin. Se tehdään kasvatuksella, eikä sillä että antaa vaan olla.
Tutustu Keltikangas-Järvisen kirjoihin. Hän ymmärtää miksi nykykasvatus tuottaa niin huonosti voivia, huonosti mitään osaavia lapsia. Meillä on sellainen tilanne, jossa oppimistulokseet laskevat koko ajan kuin lehmän häntä. Minusta on hyvin outoa, että ihmiset eivät ymmärrä tätä, vaikka tästä on tutkimusta olemassa vaikka kuinka. Mikä tässä on niin vaikeaa?
Ap, miksi vaadit pikkulasta olemaan hyvä ihan kaikessa? Vaaditko samaa itseltäsi? Vai haluatko päästä kehumaan seurassa lapsesi taidoilla?
Parasta, mitä ap. voi lapselleen tehdä on seurata tarkasti lapsen kehitystä ja tarpeen vaatiessa vaatia niitä nepsytutkimuksia, siis jo ennen kun lapsen koulu alkaa. Paljoa aikaa hukattavaksi ei siis ole. Nepsyys ei ole häpeä, eikä äidin syytä, mutta oikea diagnoosi helpottaa elämää.