Lapsen huonous ärsyttää
Minulla on viisi vuotias poika ja ajattelen hänen olevan huono tosi monessa asiassa ja se ärsyttää mua ihan hirveästi.
Hän ei osaa pirtää eikä askarrella. Hän ei ole vielä ikinä piirtänyt mitään, mikä näyttäisi joltain eikä hän osaa värittää edes kuvia viivojen sisältä. Okei, kaikki ei ole hyviä piirtämisessä.
Hän ei jaksa keskittyä mihinkään keskittymistä vaativaan kovin kauaa, ja jos joku on vaikeaa, hän huutaa heti vanhempia tai muita apuun ja lopettaa, jos kukaan ei tule. Hän ei osaa tyyliin edes legoilla rakentaa taloa. Huolettaa jo nyt koulun aloitus sen suhteen.
No usein ihmiset, jotka eivät ole akateemisesti mitenkään lahjakkaita, ovat sitten hyviä liikunnassa, mutta hän ei ole hyvä edes siinä. Hän on käynyt pienestä lähtien erilaisissa jumpissa, jotta hän oppisi liikkumaan, mutta hän ei halua opetella mitään taitoja. Muut samanikäiset tekee suurinpiirtein voltteja ja oma poika osaa hädintuskin tehdä kuperkeikan. Mä näen nuorempia lapsia pyöräilemässä omatoimisesti vanhempiensa kanssa, mutta oma lapsi ei saa edes pyörää liikkeelle kaatumatta ja ilman jatkuvaa valitusta.
Poika on ihana ja rakas, ja kannustan häntä aina harjoittelemaan ja sanon, että kyllä hän oppii, mutta sisäisesti ajattelen, että jösses mikä vässykkä hän on ja miten hänestä ikinä tulee mitään. Ja mulla on tosi syyllinen olo tunteistani.
Ja vaikka ajattelen hänen olevan huono, näen hänessä myös paljon hyvää. Hän on fiksu ja tykkää kuunnella tarinoita. Hän on nopea ja vahva, mutta tuo ettei hän jaksa harjoitella ja keskittyä, on niin ärsyttävää. Sitten kuulee miten muut lapset osaa vaikka mitä ja vaikka ei saisi vertailla, niin silti vertailee. Mä vihaan niin paljon sitä, että kaikki lapset kehittyy omassa tahdissaan, koska niin sanotaan vain silloin, kun se lapsi kehittyy hitaammin jossain tai on huonompi. Ei kukaan mene sanomaan taiteellisesti lahjakkaan lapsen vanhemmille, että niin se teidän lapsi vaan kehittyy omaan tahtiinsa. Se on varattu lohdutuksesi niille huonojen lasten vanhemmille, että toivoa paremmasta on.
Sori räntistä! Mä siis rakastan lastani ihan oikeasti, mutta on vaan vähän surkea olo.
Kommentit (81)
Ei sinulla ole lasta, lopeta pelleily ja hanki kesyrotta.
siis jos Hemmo on vasta viisivuotias, kyllä kerkii yllättää sut vielä monta kertaa. Tosin epäilen provohan tämäkin...
Vierailija kirjoitti:
Hänestä tulee työläinen. Niin meilläkin kävi.
Työläisissä ei ole mitään vikaa, jos hän pitää työstään ja tekee siinä parhaansa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
siis jos Hemmo on vasta viisivuotias, kyllä kerkii yllättää sut vielä monta kertaa. Tosin epäilen provohan tämäkin...
Mä uskon, että hänestä kasvaa vielä hieno nuori mies, mutta silti ahdistaa. Mä stressaan tämmöisistä asioista helposti etukäteen.
Ap
Ymmärrettävää ja on ihan ok sanoa näitäkin asioita ääneen täällä. Toki lapselle itselleen ei saa antaa vihiä näistä ajatuksista että hän olisi ns pettymys.
Lapsi on vielä niin pieni että ehtii moni taito ja asia kehittyä ja tilanne muuttua.
Ap. hei haloo, puhut 5-vuotiaasta. Olitkos itse tuon ikäisenä kovinkin viisas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänestä tulee työläinen. Niin meilläkin kävi.
Työläisissä ei ole mitään vikaa, jos hän pitää työstään ja tekee siinä parhaansa.
Ap
Ei olekaan mitään vikaa. Me äidit vain haluttaisiin kaikista jotain enemmän, mutta totuus on ettei kaikista tule jotain akateemisia tai urheilijoita tms.
Kuka lapsi tarvitsee vihollisia, kun heillä on tällaisia vanhempia.
Sisareni lapsi on tuollainen vielä 16-vuotiaanakin. Raukkaparka ei osaa vielä edes lukea tai omaa nimeään kirjoittaa - tuskin edes oppiikaan, mutta iloinen päivänpaiste tuo on - ja sehän meille riittää (vai riittääkö).
Siis mitä ihmettä? Minäkin söin 5-vuotiaana vielä hiekkaa hiekkalaatikolla ja söin muovailuvahaa. Tokalla luokalla näytin vielä paljasta pyllyä opettajalle. Silti minustakin tuli ihan yhteiskuntaan kelpoinen energiatekniikan maisteri.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää ja on ihan ok sanoa näitäkin asioita ääneen täällä. Toki lapselle itselleen ei saa antaa vihiä näistä ajatuksista että hän olisi ns pettymys.
Lapsi on vielä niin pieni että ehtii moni taito ja asia kehittyä ja tilanne muuttua.
Halusin purkaa tuntoja, mutta en todellakaan käy sanomassa mitään saman suuntaistakaan lapselleni. Kuten sanottua hän on myös hyvä monissa asioissa. Hän on mielestäni tosi hauska, fiksu ja sosiaalinen.
Kyllä hän vielä löytää paikkansa.
Ap
Kyllä se siitä. 5-vuotias on vielä pieni. Hän oppii kuitenkin koko ajan uutta, omaan tahtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänestä tulee työläinen. Niin meilläkin kävi.
Työläisissä ei ole mitään vikaa, jos hän pitää työstään ja tekee siinä parhaansa.
Ap
Nykyään pitäisi pyrkiä olemaan vähemmän tuottava ja lahjakas missään. Pitäisi kieltäytyä kilpailemasta huonossa pelissä ja löytyä lakkomentaliteettia ja apaattisuutta.
Jos on hyvä vain runkkaamaan nettipornolle ja kykenee edes lukemaan viikossa kirjastosta lainattua kirjaa puolet, niin se on hyvä suoritus, kunhan ei lue liikaa ja koko kirjaa hetkessä. Vaan hitaasti. Liika tuottavuus ja menestymiseen pyrkiminen tuottaa vastakkaista tulosta.
Todellinen taito ja parhaus syntyy joutilaasta ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä? Minäkin söin 5-vuotiaana vielä hiekkaa hiekkalaatikolla ja söin muovailuvahaa. Tokalla luokalla näytin vielä paljasta pyllyä opettajalle. Silti minustakin tuli ihan yhteiskuntaan kelpoinen energiatekniikan maisteri.
Mistä lähtien tekniikan puolelta on valmistunut maistereita?
Kannattaa tarkastuttaa näkö, jos vaikka taittovika aiheuttaa ylimääräistä kömpelyyttä.
Ap voisi aloittaa ihan itse, opettele kirjoittamaan oikein.
Anteeksi nyt vaan, mutta tuon ikäinen on vielä pieni lapsi. Kuulostat oikeasti rasittavalta mammalta, nyt jo olet päättänyt että lapsi on surkea kaikessa, ehkä sinun oma asenne on jo tarttunut lapseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänestä tulee työläinen. Niin meilläkin kävi.
Työläisissä ei ole mitään vikaa, jos hän pitää työstään ja tekee siinä parhaansa.
Ap
Sulla ei ole lasta. Kaikki tunnistaa piiitkästä sopertelu viestistä mikä on ihan paskaa luettavaa. Meneppäs siitä toiseen ketjuun ihmisiä haukkumaan 🐖
Hänestä tulee työläinen. Niin meilläkin kävi.