Lue keskustelun säännöt.
Lapsen huonous ärsyttää
10.08.2026 |
Minulla on viisi vuotias poika ja ajattelen hänen olevan huono tosi monessa asiassa ja se ärsyttää mua ihan hirveästi.
Hän ei osaa pirtää eikä askarrella. Hän ei ole vielä ikinä piirtänyt mitään, mikä näyttäisi joltain eikä hän osaa värittää edes kuvia viivojen sisältä. Okei, kaikki ei ole hyviä piirtämisessä.
Hän ei jaksa keskittyä mihinkään keskittymistä vaativaan kovin kauaa, ja jos joku on vaikeaa, hän huutaa heti vanhempia tai muita apuun ja lopettaa, jos kukaan ei tule. Hän ei osaa tyyliin edes legoilla rakentaa taloa. Huolettaa jo nyt koulun aloitus sen suhteen.
No usein ihmiset, jotka eivät ole akateemisesti mitenkään lahjakkaita, ovat sitten hyviä liikunnassa, mutta hän ei ole hyvä edes siinä. Hän on käynyt pienestä lähtien erilaisissa jumpissa, jotta hän oppisi liikkumaan, mutta hän ei halua opetella mitään taitoja. Muut samanikäiset tekee suurinpiirtein voltteja ja oma poika osaa hädintuskin tehdä kuperkeikan. Mä näen nuorempia lapsia pyöräilemässä omatoimisesti vanhempiensa kanssa, mutta oma lapsi ei saa edes pyörää liikkeelle kaatumatta ja ilman jatkuvaa valitusta.
Poika on ihana ja rakas, ja kannustan häntä aina harjoittelemaan ja sanon, että kyllä hän oppii, mutta sisäisesti ajattelen, että jösses mikä vässykkä hän on ja miten hänestä ikinä tulee mitään. Ja mulla on tosi syyllinen olo tunteistani.
Ja vaikka ajattelen hänen olevan huono, näen hänessä myös paljon hyvää. Hän on fiksu ja tykkää kuunnella tarinoita. Hän on nopea ja vahva, mutta tuo ettei hän jaksa harjoitella ja keskittyä, on niin ärsyttävää. Sitten kuulee miten muut lapset osaa vaikka mitä ja vaikka ei saisi vertailla, niin silti vertailee. Mä vihaan niin paljon sitä, että kaikki lapset kehittyy omassa tahdissaan, koska niin sanotaan vain silloin, kun se lapsi kehittyy hitaammin jossain tai on huonompi. Ei kukaan mene sanomaan taiteellisesti lahjakkaan lapsen vanhemmille, että niin se teidän lapsi vaan kehittyy omaan tahtiinsa. Se on varattu lohdutuksesi niille huonojen lasten vanhemmille, että toivoa paremmasta on.
Sori räntistä! Mä siis rakastan lastani ihan oikeasti, mutta on vaan vähän surkea olo.
Kommentit (129)
Tämä saattaa kuulostaa kliseeltä ja stereotypialta ja kommentti saa varmasti alanuolia, mutta siitäkin huolimatta, jos on syytä epäillä lapsen olevan nepsy kannattaa hakeutua tutkimuksiin jo nuorena. Mitä aikaisemmin tuon diagnoosin saa sitä parempi loppuelämän kannalta kun asiat osataan sitten ottaa paremmin huomioon. Kuvauksen perusteella lapsi saattaa olla nepsy. En siis nyt ole haukkumassa ketään, sillä olen itsekin kirjolla. Sain diagnoosin autismin piirteistä vasta aikuisena ja nyt yritän saada virallisen diagnoosin. Elämäni olisi ollut varmasti helpompaa, jos olisin saanut diagnoosin aikaisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää ja on ihan ok sanoa näitäkin asioita ääneen täällä. Toki lapselle itselleen ei saa antaa vihiä näistä ajatuksista että hän olisi ns pettymys.
Lapsi on vielä niin pieni että ehtii moni taito ja asia kehittyä ja tilanne muuttua.
Halusin purkaa tuntoja, mutta en todellakaan käy sanomassa mitään saman suuntaistakaan lapselleni. Kuten sanottua hän on myös hyvä monissa asioissa. Hän on mielestäni tosi hauska, fiksu ja sosiaalinen.
Kyllä hän vielä löytää paikkansa.
Ap
Mikä paikan Jari löysi?????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänestä tulee työläinen. Niin meilläkin kävi.
Työläisissä ei ole mitään vikaa, jos hän pitää työstään ja tekee siinä parhaansa.
Ap
Ei olekaan mitään vikaa. Me äidit vain haluttaisiin kaikista jotain enemmän, mutta totuus on ettei kaikista tule jotain akateemisia tai urheilijoita tms.
Akateemisuudella ja urheilullisuudella ei tee mitään, jos niillä ei osaa tienata. Työelämässä pärjää se joka osaa parhaiten ylempää porrasta mielistellä ja kaveerata.
Muakin harmittaa usein, kun esikoinen ei ole pätkääkään liikunnallinen ja muutenkin tosi laiska ikäisekseen (7v). Olen yrittänyt kannustaa liikkumaan ja etsiä harrastuksia, mutta kun on niissä huono, niin ei kiinnosta. Toisaalta hän on kielellisesti lahjakas ja kova lukemaan ja fiksu, joten ehkäpä hän ottaa niistä asioista vielä parhaat puolet irti.
Huomaan vaan usein, että kuopus on enemmän kaltaiseni ja siksi hän ärsyttää minua vähemmän.
Molemmat ovat silti yhtä rakkaita ja ihania.
Varmasti sinunkin lapsestasi alkaa huomata hänen vahvuutensa, kun hän kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap. hei haloo, puhut 5-vuotiaasta. Olitkos itse tuon ikäisenä kovinkin viisas?
Olin jo kirjoittanut gradun ja lähetin sen yliopistoon proffalle, mutta se sanoi että vaikka tästä pitäisi magna cum laude ehdottomasti antaa, niin yliopiston säännöt eivät salli antaa virallista arvosanaa 5-vuotiaalle. Sisuunnuin siitä ja ajattelin että olkoot, kotimatkalla viskasin huvikseni koivukepakkoa 100 metriä ennen kuin pistelin juosten loput 5km himppasen alle 10 minuuttiin, muttei sitäkään hyväksytty ennätykseksi, koska kukaan muu ei nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi vertailet niihin jotka eivät ole hänelle sukua?
Kamala ajatus että kelpaisi vain jos olisi tosi hyvä. Lapsi voi kokea myös paineita eli vaistota että olet häneen pettynyt. Ehkä sun kannattaisi puhua aiheesta ammatti-ihmiselle eli terapeutille. Ennen sanottiin että pojat on tyttöjä kehityksessä kaksi vuotta jäljessä. En tiedä päteekö sellainen edelleen, tai saako niin sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun pikkuveli ei osannut askarrella eikä oppinut kunnolla koskaan edes lukemaan. Ei ehtinyt kun oli kiire juosta kavereiden kanssa. Silti ihan hyvin pärjännyt elämässä, on yrittäjä ja on perhe.
Lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Sinunkin lapsesi on jo oppinut esimerkiksi suomen kielen, joka on vaikea kieli yleisen käsityksen mukaan. Lisäksi hän osaa varmasti jauhaa purkkaa ja kävellä samaan aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka lapsi tarvitsee vihollisia, kun heillä on tällaisia vanhempia.
Niinpä. Voitin kerran jonkun piirustuskilpailun ja Isäni ihmetteli että miten noin huonolla piirustuksella voi voittaa. Pahin oli tietysti kun veljeni yritti itsemurhaa ja Isäni tokaisi että älä sää ny ainakaan yritä, mitähän sukulaiset siitä sanoisivat. Ja Äiti rähjäsi joka ikinen päivä koska kaikki mitä tein oli väärin tehty. Harmi kun ei lapsena tiennyt mistään lastensuojelusta tai huostaanotosta.
Kyllä se ehkäisyssä pystyy silti epäonnistumaan vaikkei oppisikaan koskaan lukemaan. Sellaisia on maapallo täysi, älä huoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ärsyttää emäni huonous ja kuinka paljon vaivaa täyty oppiakseen koko ajan nähdä. Pakko lukea koko ajan että pysyy muiden tahdissa, samalla kun muut bilettävät. Taidat olla samanlainen kun tuo on niin periytyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä? Minäkin söin 5-vuotiaana vielä hiekkaa hiekkalaatikolla ja söin muovailuvahaa. Tokalla luokalla näytin vielä paljasta pyllyä opettajalle. Silti minustakin tuli ihan yhteiskuntaan kelpoinen energiatekniikan maisteri.
Mistä lähtien tekniikan puolelta on valmistunut maistereita?
En tiedä, mutta näköjään valmistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muakin harmittaa usein, kun esikoinen ei ole pätkääkään liikunnallinen ja muutenkin tosi laiska ikäisekseen (7v). Olen yrittänyt kannustaa liikkumaan ja etsiä harrastuksia, mutta kun on niissä huono, niin ei kiinnosta. Toisaalta hän on kielellisesti lahjakas ja kova lukemaan ja fiksu, joten ehkäpä hän ottaa niistä asioista vielä parhaat puolet irti.
Huomaan vaan usein, että kuopus on enemmän kaltaiseni ja siksi hän ärsyttää minua vähemmän.
Molemmat ovat silti yhtä rakkaita ja ihania.
Varmasti sinunkin lapsestasi alkaa huomata hänen vahvuutensa, kun hän kasvaa.
Niinhän se on, että jos tempperamentit tai persoonallisuudet ei kohtaa, niin se helposti ärsyttää. Mutta se on ainakin hyvä, että lapsesi on kova lukemaan.
Ap
Tuon ikäisinä me keskustelimme seksistä, vertailimme vanhempiemme astutusääniä kun aikuiset eivät olleet kuulolla ja flirttailimme toisillemme. Harjoittelukin alkoi aikaisin ja osa tulikin paksuksi heti 12-13-vuotiaana.
Ihmiset tosiaan kehittyvät eri tahtia. Osa on 3-kymppisenä vielä tiukasti napanuorassa kiinni ja antaa emänsä leikkiä itsellään kotia, tuupata lastenvaunuissa ja valita vaatteet ja sisustuksen.
Rauhoitu lapsesi kanssa askartelemaan, piirtämään, muovailemaan, leipomaan jne. Harva yksin oppii asioita.
Tunnistat lapsestasi hyviä piirteitä, mutta oletko vaivautunut etsimään sellaisia harrastuksia, jossa hän voisi taitojaan hyödyntää vai tyydytkö valittamaan, ettei hän olekaan motorisesti yhtä lahjakas kuin toivoit? Fiksuudella ja lukuhalukkuudella kun voi saada vaikka mitä aikaan!
Ei kaikkia lapsia kiinnosta himourheilu, varsinkin kun tuo poikasi ei ole vielä edes eskari-ikäinen ja vaikka hän ei sitä osaa täysin hahmottaa, niin saattaa aistia jollain tasolla, kuinka halveksut häntä.
Tai miksi häntä kiinnostaisi edes yrittää, kun et vaikuta olevan tippaakaan kannustava poikaasi kohtaan? Pikemminkin paras mahdollinen tapa tappaa se vähinkin halu yrittää yhtään mitään. Muistan itseltänikin tappaneen urheiluhalut juuri tuollaiset salaa/avoimesti halveksuvat mulkvistit niin valmennuksesta kuin joukkue"tovereistakin" jotka ei osaa kunnioittaa mitään muuta kuin olympiatason suorituksia (heidän omasta tasostaan piittaamatta, of course). Meni pitkälle aikuisuuteen ennen kuin onnistuin saamaan niitä vähänkään takaisin - ja se vaati tällaisten nirppanokkien kiertämisen niin kaukaa kuin mahdollista.
Tai no... Sanot kannustavasti, mutta kyllä lapsikin osaa jollain tasolla aistia, kun ajatukset/teot ja sanat poikkeavat toisistaan noin paljon. Sekä myös sen, että moni täälläkin pitää heitä niin tyhminä, "etteivät he kuitenkaan mitään aikuisten asioita ymmärtäisi".
Toivon, että joko saat tehtyä äärimmäisen suuren ryhtiliikkeen ihmisenä/vanhempana tai että poikasi löytää mahdollisimman nopeasti muita kannustavia yhteisöjä, jotta saisi edes jostain muutakin kokemusta kuin ettei kelpaa yhtään mihinkään, niin voitaisi pelastaa hänet aikuisiän ongelmilta vielä siltä osin, mikä pelastettavissa on.
Kummassakin tapauksessa poikasi tulee nimittäin muistamaan lopputuloksen läpi elämänsä, kun joskus odotat vanhainkodissa joululahjaa tai äitienpäiväkorttia.
Ei se nyt ihan 5-vuotiaana vielä ole koko loppuelämän suunta määräytynyt. Kuopukseni oli nimenomaan 5-vuotiaaksi asti todella vilkas, voisi sanoa ylivilkas, ja me vanhemmat olimme ajoittain todella uupuneita. Muistan hyvin, kun hän n. vuosi ennen eskarin alkua alkoi vetää hullunrinkiä isoisänsä synttäripöydän ympärillä ravintolassa, niin ajattelin itku kurkussa, että eihän edes eskariin menosta tule tätä menoa yhtään mitään... koulun aloituksesta puhumattakaan. (Totta kai pysäytin sen juoksemisen, mutta se tosiaan piti tehdä fyysisesti ottamalla kiinni, koska ei hän puhetta uskonut.) Mutta sinä vuonna yllättäen lapsi rauhoittuikin ihan omia aikojaan, ja eskarissa häntä kuvailtiin jopa rauhalliseksi! Kukaan ei taatusti aikaisemmin ollut käyttänyt hänestä tuota adjektiivia :P Koulussakaan ei ilmennyt mitään ongelmia. Nyt hän menee viidennelle luokalle, pärjää koulussa erittäin hyvin ja harrastaa pitkäjänteisesti ja monipuolisesti, ja minunkin on jo vaikea uskoa, että se hänen hyperaktiivisuutensa tosiaan oli todellisuuttamme vuosien ajan.
Minusta tuo kyllä kuulostaa enemmänkin just nimenomaan tulevalta akateemiselta tyypiltä! Sellaiselta, joka piittaa enemmän tutkimustyöstään kuin jostain pyöräilystä.