Millainen on se ihminen, jonka seurasta tykkäät? Miksi joistakin tykätään

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtää vastavuoroisuuden eli on itse myös aktiivinen, eikä perässävedettävä. 

Kutsuu ja järjestää vastavuoroisesti. On kiinnostunut myös toisen kuulumisista, eikä vain puhu itsestään.

Kun kutsun vain sellaisia, jotka vastavuoroisesti kutsuu, jäi osa ystävistä automaattisesti pois, vaikka ihan ok tyyppejä olivatkin. En vaan jaksa olla aina se moottori.

Sama. Tosin tuollaisia ihmisiä on harvassa.

On hassua, miten toisten ihmisten kanssa synkkaa heti, kun tapaa. joskus olen puhellut bussipysäkillä jonkun vieraan kanssa ja tuntuu, että heti ollaan sielunkumppaneita ja voisi ystävystyä samantien.  Sitten on monia ihmisiä, jotka olen tuntenut vuosia, eikä mitään lähempää tuttavuutta ole syntynyt, puhe tavatessa vain smalltalkia, ei mitään syvällisempää.

Joka kykenee näyttämään omaa sydäntään, haavoittuvuuttaan ja ihmisyyttään.

Kykenee kuuntelemaan, olemaan kiinnostunut minun kertomastani, ja vastavuoroisesti kertomaan omastaan, näkemyksistään, elämästään.

hän ei juoruile ja jos juoruilee esim. jostain tuttavapiiriin kuuluvasta, niin tekee sen juorun kohteen luvalla tai sitten kertoo juorun kohteelle mistä juorusi ja kenelle (eli toimii rehellisesti, näkyvästi ja avoimesti toista kunnioittaen). Ei myöskään puhu toksisesti toisista. 

ei tupakoi ja jos käyttää alkoholia, niin juomat ovat vain nautinnoksi, ei humaltumiseen asti

osaa kantaa vastuun omasta elämästään ja jos törmää seinään, niin osaa ns. pakata kamansa ja selvittää misä ongelma, jonka jälkeen ongelman korjaus (vaikka se merkitsisi sitä, että pitäisi muuttaa omia tapoja)

ei pelkää omia tunteita, vaan hyväksyy ne, joka merkitsee sitä, että on psyykeltään hyvin tasapainoinen

Ystävällinen ja haluaa kaikille hyvää aidolla tavalla.

Ei suuna päänä päsmäilemässä. Pitää sanansa, ei petä luottamusta. Tuntee aidosti, näyttää tunteitaan, luonnollinen olemus. Kannustaa muitakin.

Nimi luultavasti usein vaikuttaa melko lailla. Käsittääkseni useimmat tykkäävät Heikki-nimisistä, kuten vaikkapa Silvennoinen jonka poismenoa ruodittiin lehdissä usean päivän ajan, jos oikein muistan. Paasosta en ole havainnut juuri mollattavan. Nasilla vastaava voisi olla esimerkiksi Tiina?

Naistuttava kertoi että hän ei tykkää nimistä joissa on tietyt konsonantit; olivatkohan ne ainakin r ja s. Itselleni kaveri sanoin 40 vuoden tuttavuuden jälkeen, vähän halveksivalla äänensävyllä: miks sulle on annettu sellanen nimi?

Höpötin kerran yhtä leidiä diskossa joskus 70-luvun alussa. Ihmettelin miksi hän tuntui niin kiinnostuneelta. Lopulta hän kysyi että olenko minä Hannu? Minulla oli silloin senniminen bailaus- ja soittokaveri, johon hän minut ilmeisesti sekoitti. Kun kerroin oikean nimeni, hänen kiinnostuksensa lässähti silmin nähden ja kasvoille tuli se nyrpeä ilme johon olin naisten taholta jo tottunut.

Kaikki muut käyvät kunhan ei ole persu tai muuten vesikusipää.

Rehelliset ja reilut ihmiset ovat pidettyjä. Paitsi, edelliseen viitaten, tyypeille jotka eivät pidä kenestäkään...paitsi itsestään.

Alaston alle 35 vuotias normaalipainoinen ja iloluontoinen nainen.

Luotettava ja kumpikin saa olla omia persoonia.

Itketty ja naurettu yhdessä, sovittu pitää eri asia jos kyseessä oikea este.

Ei mitään selityksiä turhia keksitä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu myös oudolta jos olen tuntenut kaverin vaikka 10 vuotta ja hän välillä puhuu muista kavereista muttei koskaan kysy mukaan mihinkään missä tutustuisin noihin muihin.

Ystävistäni suurin osa on juuri tällaisia että tietoisesti ei halua yhdistää ystäväpiirejään. 

Lojaali ja aidosti oma itsensä. Vastavuoroisesti ystävyydestä huolta pitävä. Sellainen joka ei häviä kuin tuhka tuuleen jos toinen ystävä kohtaa surua elämässään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen introvertti, mutta silti ärsyttää ihmiset joilta pitää anoa lupa pyytää seuraan joku kolmas, siis vaikka alkuperäinen kutsu olisi minulta. Me olemme aikuisia, ei kalenterissa ole aikaa jokaisen omaan yksityiseen vastaanottoon. 

Minulla taas ei ole aikaa tutustua kaikkiin sinun sataan ystävään, joiden kanssa keskustelu jää pinnalliseksi, tai joudun vain kolmannen pyörän asemaan kuuntelemaan teidän kahdenkeskisiä juttuja. 

Eikö tämä toisaalta nimenomaan korosta sosiaalisten taitojen puutetta? Miksi jätät keskustelun pinnalliseksi tai jättäydyt kolmanneksi pyöräksi, kun voit aivan hyvin myös osoittaa arvostusta ystävääsi kohtaan ja osallistua keskusteluun tai jopa ohjata sitä mieleiseesi suuntaan.

Juuri tätä tässä taidetaan hakea: Osaa käyttäytyä myös ystävän muiden ystävien läsnäollessa luontevasti. Ei kaikista tähän ole, mutta kyllä mulla ainakin lopahtaa fiilis, jos ystävänä pitämäni ihminen ei osaa käyttäytyä muiden ystävieni edessä ja erityisesti silloin, jos kohtaaminen on joku viiden minuutin heipat kun sattumalta näkee jossain. Ei voi olla liian vaikeaa olla kohtelias?

Vastaavaa kömpelyyttä on tapahtunut myös juhlissa, joihin on kutsuttu ihmisiä jotka eivät tunne toisiaan entuudestaan. Siitä ei tule yhtään mitään, jos vaikka kihlajaisjuhlat pitää erikseen useassa osassa vain siksi, ettei tunne ystävän ystäviä. Nimenomaan kihlajaisjuhlissamme pari ystäväämme vain kyhnöttivät nurkassa räpläämässä puhelinta, ”koska eivät tunteneet ketään entuudestaan”. Minusta aika moukkamaista käytöstä kun muu porukka on juhlapöydässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu myös oudolta jos olen tuntenut kaverin vaikka 10 vuotta ja hän välillä puhuu muista kavereista muttei koskaan kysy mukaan mihinkään missä tutustuisin noihin muihin.

Ystävistäni suurin osa on juuri tällaisia että tietoisesti ei halua yhdistää ystäväpiirejään. 

Mikä siinä on takana?

Hyvä itseluottamus ja psyykkinen joustavuus. 

Oivaltavat hyvin tarkkanäköiset havainnot. Ja kuunteler minua tarkasti.

Meillä on hauskaa yhdessä, nauretaan samoille jutuille. Hän on rento ja reilu, avoin uusille asioille. Osaa kuunnella ja puhua itsekin, kertoo mielenkiintoisia juttuja. Osaa selvittää erimielisyydet, eikä jää nipottamaan turhista. Luotettava, ei kerro yksityisiä asioita ympäriinsä ja auttaa tarvittaessa.

Vierailija kirjoitti:

Lojaali ja aidosti oma itsensä. Vastavuoroisesti ystävyydestä huolta pitävä. Sellainen joka ei häviä kuin tuhka tuuleen jos toinen ystävä kohtaa surua elämässään. 

Juuri vastavuoroisuus on tärkeää. En halua juuri pitää yhteyttä niihin jotka soittavat tunnin puheluita kun heille on jotain kamalaa tai muuten mainittavaa tapahtunut, puhuvat vain omista asioistaan ja myös koko sukunsa kuulumiset. Kun yritän väliin sanoa jotain, se hukkuu siihen höpötyksen. Kerran voi sieltä puhelimesta kuulua tunnin aikana ”että mitäs teille kuuluu”, mutta vastauksia ei odoteta eikä ilmeisesti toivotakaan.

Miksi äiti-ihminen kertoo kaikkien lastensa kuulumiset, hyvin henkilökohtaisetkin, vaikka tunnenkin nämä lapset ja heidän perheensä;  ei muiden asioita voi levitellä. 

Tällä henkilöllä, tai näillä, on yleensä syynä se, ettei ole juuri ystäviä joille kertoa tai sitte juurikin tämä puhelinmaratoonien soittelu estää vastaamasta.

Sama tilanne on kun hlökohtaisesti tavataan ; kommentointia ei odotetakaan, pääasia että saa puhua lakkaamatta niin että oma henkinen taakka helpottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoin kuin edellinen vastaaja, itse taas tykkään, että jos on kaverin kanssa sovittu vietettävän aikaa yhdessä jutellen, syöden, juoden, meloen tai miten vaan, niin en tykkää että siihen pitäisi alkaa haalimaan kaverin kavereita, joita en edes tunne. 

Kysymys ei ollut haalimisesta vaan siitä, jos tuttu tulee sattumalta vastaan ja vaihdetaan juttua 10-15 min. Kaikista mukavinta toki on olla ihmisen kanssa, joka ottaa uuden ihmisen avoimesti vastaan ilman negatiivista ennakkoasennetta. Onneksi on ollut varaa valita seura, eikä ankeiden ihmisten kanssa tarvitse olla.

Tämä on kyllä totta, vaikkei itsellä mitenkään tärkein syy miksi pidän jostakusta, sillä kolme parasta ystävääni ei tätä hallitse. Yksi alkaa lähestulkoon vetää takkia niskaan täysin mykkänä jos joku tuttu juttelee hetken kanssani, toinen pahastuu ja minun pitää melkein hätyytellä tuttu pois, ja kolmas kaataa heti kaikki kuulumisensa tälle tutulleni antamatta kenellekään suunvuoroa ja tietämättä edes kuka hän on (kun tämän pitää lähteä, joudun sanomaan "oli kiva nähdä" ilman että kumpikaan tietää mitä toiselle kuuluu). Ystävä joka asuu kauempana on sosiaalisesti erittäin taitava (ystävällinen, hauska, huomioi, kuuntelee, juttelee kaikesta, on tilannetajuinen ja innostuu asioista) ja kaikki tilanteet hänen kanssaan ovat niin helppoja, ja hän sopisi erittäin hyvin vastaukseksi aloitukseen. Monesti kun suunnittelen tekeväni jotain, toivoisin että saisin hänet (tai hänen kaltaisensa seuraksi). Kaikki he silti ovat rakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu myös oudolta jos olen tuntenut kaverin vaikka 10 vuotta ja hän välillä puhuu muista kavereista muttei koskaan kysy mukaan mihinkään missä tutustuisin noihin muihin.

Ystävistäni suurin osa on juuri tällaisia että tietoisesti ei halua yhdistää ystäväpiirejään. 

Mikä siinä on takana?

Mulla on takana se, että osa ystävistäni on sosiaalisesti törppöjä. Olen järjestänyt synttäreitä, tupareita ja muita illanistujaisia, joissa eri porukkaan kuuluvat ystävät tapaavat, mutta he ovat vain todella nihkeitä ja tylyjä toisiaan kohtaan. Vaikka kuinka tarjoaisin heille yhteisiä keskustelun aiheita, niin ei. Vaikuttaa siltä että kaikki vain haluavat pois. Jos kutsun vain yhteen porukkaan kuuluvat, niin sitten ollaan rentoja ja jaksetaan yömyöhään. Nykyään en siis enää kutsu kaikkia, mutta siitä sitten loukkaannutaan, että ei pääse juhliin tekemään tunnelmasta vaivaannuttavaa.

Ilmeisesti se on suomalaisille vain uskomattoman vaikeaa, jos paikalla on ihmisiä joilla on eri tausta, vaikka ihan eri ammattiala, ja kaikki ajatellaan heti itsen ja omanarvontunnon kautta, että tuolle en voi puhua. Vaikka voisit vaikka oppia uutta kysymällä siltä toiselta siitä oudosta ammatista, tmv. ei ole pakko kertoa omaa elämäntarinaa jos kokee jotain perisuomalaista häpeää. Älkää olko vaikeita, niin teidät kyllä kutsutaan taas mukaan.

-eri

Tuli mieleen vaivaannuttavasta ilmapiiristä: Suomessa monelle hiljaisuus on ok

Vieraat saattavat ajatella että onpa kiva tunnelma täällä ja hiljaisuus on seuraus siitä.