Miksi Jumala on jättänyt meille niin monitulkintaisen sanoman?
Kysymys kristityille, ei ilkeilyä kiitos. Minkä takia Jumala on jättänyt meille sanansa niin monitulkintaisessa muodossa, että ihmiset joutuvat kiistelemään sen merkityksistä? Ihminen on ikään kuin asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Jos hän todella haluaisi ihmisten pelastuvan, niin miksei hän tuo tahtoaan ilmi niin selvällä tavalla, että siitä ei voi erehtyä? Silloin kyse olisi aidosti vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi siitä, että ei vaan ymmärrä sanomaa tai tulkitsee sen väärin.
Toinen kysymys kuuluu miksi kaikki ihmiset eivät usko vaikka haluaisivat? Vaikka kuinka rukoilisi ja lukisi Raamattua ei silti vaan sydämessään usko. Miksi Jumala sallii tämän?
Kommentit (7935)
Uskonto on kuin taide, yhtä totuutta ei voi määrittää. Siksi myös uskonnon varjolla pääsee narsistit pätemään. Evankelistoja, pappeja. Yksikin nuorisopappi jonka pitäisi olla linnassa, mutta ulospäin on "eliittiä". Jotkut juovat paljon sitä viiniä.
Hyviä tietysti on myös mutta myös huonoja kuten muissakin ammateissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddhalaisuuden viisi myrkkyä (sanskriitiksi panchaklesha tai kleshas) ovat mielen negatiivisia tilaehtoja, jotka hämärtävät mielen ja aiheuttavat kärsimystä (samsara).
Eri buddhalaisissa perinteissä (kuten mahayanassa) puhutaan usein viidestä päämyrkystä, jotka laajentavat kolmea perusmyrkkyä (viha, takertuminen ja tietämättömyys).
Viisi myrkkyä ovat:
Tietämättömyys tai harha (moha / avidya): Kyvyttömyys nähdä asioiden todellista luonnetta ja keskinäisriippuvuutta. Se on kaiken kärsimyksen juuri.
Takertuminen tai halu (raga): Intohimoinen kiintymys, ahneus ja halu omistaa asioita tai ihmisiä, minkä uskotaan tuovan pysyvää onnea.
Viha tai vastustus (dvesha): Vihamielisyys, suuttumus ja halu torjua tai tuhota asioita, jotka koetaan epämiellyttäviksi.
Ylpeys tai ego (mana): Arvostuksen haku, ylimielisyys ja itsensä pitäminen muita parempana tai erillisenä olentona.
Kadehtiminen tai mustasukkaisuus (irshya): Katkeruus muiden menestyksestä tai onnesta ja pelko oman aseman menettämisestä.
Buddhalaisuudessa viittä myrkkyä (mielenmyrkkyä) pelätään kuolemaa enemmän siksi, että kuolema on vain yhden kehon loppu, kun taas mielenmyrkyt määrittävät koko tulevan jälleensyntymän ja jatkuvan kärsimyksen laadun. [1] Kuolema on buddhalaisessa ajattelussa luonnollinen, väistämätön osa elämän kiertokulkua (samsara), eikä se itsessään ole lopullinen loppu.
Viisi mielenmyrkkyä (kleshas) – viha, halu/kiintymys, tietämättömyys, ylpeys ja kateus – sen sijaan turmelevat mielen ja luovat huonoa karmaa, mikä sitoo ihmisen kärsimykseen sukupolvesta toiseen.
1. Ne ohjaavat jälleensyntymää
Buddhalaisuudessa kuolema ei ole päätepiste, vaan siirtymävaihe uuteen elämään. Se, millaiseksi seuraava elämä muodostuu, riippuu ihmisen karmasta eli hänen teoistaan ja mielentilastaan. Mielenmyrkyt ajavat ihmistä tekemään itsekkäitä ja vahingollisia tekoja, mikä johtaa jälleensyntymään alemmille, kärsimyksentäyteisille olemassaolon tasoille.
2. Kuolema on väliaikaista, myrkkyjen seuraukset pitkäkestoisia
Yksi kuolema kestää vain hetken ja päättää vain yhden elämän haasteet. Mielenmyrkyt puolestaan voivat seurata tietoisuutta elämästä toiseen. Jos mielenmyrkkyjä ei puhdista, ne aiheuttavat kärsimystä ja harhaa tuhansien elämien ajan.
3. Ne estävät valaistumisen
Buddhalaisuuden perimmäinen päämäärä on nirvana eli vapautuminen kärsimyksen ja jälleensyntymien kehästä. Kuolema ei estä valaistumista – monen opettajan mukaan kuoleman hetki on jopa suuri mahdollisuus oivaltaa mielen todellinen luonne. Viisi mielenmyrkkyä sen sijaan sokaisevat mielen ja tekevät henkisen heräämisen mahdottomaksi.
Njaa. Tuo on kuten käärme opettaa. Ja naiset uskoo, heihin uppoaa kuin väärä raha ;) Käärme opettaa pehmeää idän oppia, Jeesus sanoo kuinka asiat on.
Onneksi pääsin New Agesta aikanaan eroon. On tullu kundalinienergiat sun muut koettua.
Googleta "hindu/buddhist found Jesus".
-Yhteiskristillinen
En minä jeesusta kiellä eikä minulla ole mitään jeesusta vastaan. Buddhalaisuudessa on samanlaista kultaisen keskitien oppia kuin jeesuksellakin. Kristityissä luostareissa kirkastutaan, buddhalaisissa valaistutaan. Ja valaistuneet sanovat, että koittakaa vaan elää sitä kultaista keskitietä, kuten jeesuskin neuvoi.
Ei mitään ihmeellistä, ei mitään uutta auringon alla. Buddha ja jeesus ok molemmat.
Jeesus on muut ismit ja jumaluudet poissulkeva. "MINÄ olen Tie, Totuus ja Elämä."
Kannattaa edelleen lukea idän uskonnoista päässeiden kertomuksia. Erästäkin poikaa pidettiin ja juhlittiin hinduyhteisössään jumalan inkarnaationa ja hän kävi kaikki meditaation kiemurat ja valaistumiset läpi. Sitten hän eräänä päivänä meditoidessa kuuli äänen: "Et sinä ole jumala." Pian hän löysi Jeesuksen joka on Jumala. Loppui valaistumiset ja tuli Jeesuksen valo tilalle.
Muistakaa: saatana on kuin pahin kopiokone.
-Yhteiskristillinen
En löytäny tän pojan kertomusta netistä, luin hänestä sen kirjan nuorena. Muistin väärin että hän oli nimeltään Sundar Singh, mutta Sundarilla olikin toinen tarina, löytyy Wikipediasta. Lukekaa varsinkin tuo boldaamani teksti: moni joka on vaatinut että vain se ainoa olevainen jumaluus tulisi elämään, on kohdannut Jeesuksen.
Sundar Singh syntyi sikhiläiseen [ 1 ] [ 2 ] perheeseen Rampurin kylässä (lähellä Dorahaa ), Ludhianan piirikunnassa ( Punjabissa ), Pohjois-Intiassa . Singhin äiti vei hänet istumaan hindusadhun , askeettisen pyhän miehen, jalkoihin viidakossa muutaman kilometrin päässä, ja lähetti hänet myös Ewing Christian High Schooliin Ludhianaan oppimaan englantia. Singhin äiti kuoli, kun hän oli neljäntoista. Vihaisena hän poltti Raamatun sivu sivulta ystäviensä katsellessa. [ 1 ] Hänelle opetettiin myös Bhagavad Gitaa kotonaan.
Singh uskoi, että hänen uskonnolliset pyrkimyksensä ja kristittyjen pappien kuulustelut jättivät hänet merkityksettömäksi. Hän päätti tappaa itsensä heittäytymällä rautatien päälle. Hän pyysi, että kuka tahansa on "tosi Jumala", ilmestyisi hänen eteensä, muuten hän tappaisi itsensä; samana yönä hän näki näyn Jeesuksesta. Hän ilmoitti isälleen Sher Singhille, että hän kääntyisi Jeesuksen Kristuksen lähetystyöhön . Hänen isänsä hylkäsi hänet virallisesti, ja hänen veljensä Rajender Singh yritti myrkyttää hänet. Hänet myrkytettiin useita kertoja, ei vain kerran. Alueen ihmiset heittivät käärmeitä hänen taloonsa, mutta hänet pelastettiin kaltoinkohtelusta lähellä asuvan brittiläisen kristityn avulla. [ 3 ]
-Yhteiskristillinen
Hiivatti kun on vaikea saada viesti läpi.
Singh oli saanut kristityn kasvatuksen ja kokenut vakavaan masennukseen johtavan trauman ja näki siinä psykkoosissaan unta.
Miten tämä todistaa mitään?
Ööö....oli polttanut Raamatun sitä ennen? Mitä sellainen kertoo ihmisen innokkuuden tasosta kristinuskon asioita kohtaan?
Mutta ei ole eka eikä viimenen kerta, kun joku rukoilee että vain ainoa olevainen jumaluus ilmestyis hänen elämässään ja kappas, kohtaakin Jeesuksen.
Nää asiat on totta, en näitä kerro vain voittaakseni väittelyn tai halusta olla oikeassa.
-Yhteiskristillinen
Kertoo että hänellä oli Raamattu ja valmiiksi sen verran uskoa Jumalaan, että piti tätä syyllisenä äitinsä kuolemaan.
Ja kaikilla uskonnoilla on samanlaisia kääntyneiden tarinoita. Pienellä etsinnällä varmaan löytyy sama juttu mutta ilmestyksessä on Allah.
Kerro sitten kun Amazonin sademetsien kätköistä löytyy heimo, joka ei ole koskaan ollut yhteydessä ulkomaailmaan ja nämä ovat kristittyjä ilman lähetyssaarnaajien vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ninkin voi sanoa että Jumala loi ihmisen kykeneväksi tekemään päätöksiä ja valintoja. Onhan tämä tärkeää nykyihmisellekn.
Ja sitten hän ihmettelee ja suuttuu kun ihminen tekee niitä valintoja.
Miten niin suuttui? Teki kuin oli sovittu. Muistaakseni "....,kun siitä syötte on teidän kuolemalla kuoleman". Tyypit päätti totella Saatanaa. Siinä maailmassa nyt elämme. Älkää ulisko.
Ketkä tyypit? Aatami ja Eeva? Uskot noihin muinaisiin satuihin? Mistä teitä sekopäitä oikein sikiää.
Vaikka uskoisit luomiskertomukseen kirjaimellisesti (haastava rasti toki), niin jäljellä jää silti monta kysymystä. Kuten esimerkiksi se, että mistä Eevan ja Aatamin olisi pitänyt tietää ja ymmärtää, että heitä lähestynyt puhuva käärme oli jokin pahuuden voiman ilmentyvä tai pahuus itse? Eiväthän he voineet tajuta edes sitä, että oli aika ihmeellistä ja valtava poikkeus, että matelija puhui. Eikä Jumala ollut heille sanonut, mitään sellaista, että "teitä voi lähestyä joku tyyppi, joka houkuttelee, älkää uskoko" eli samantyyppistä, mitä jokainen huolehtiva vanhempi sanoo lapselleen: "älä mene vieraiden autoon, älä ota karkkia tuntemattomilta". Olisi aika outo ajatus, että hän jättäisi kaikki ohjeet sanomatta ja sitten suuttuisi lapselleen siitä, että lapsi toimii, kuten itse on nähnyt tilanteessa parhaaksi eli täysin väärin ja vaaraksi itsensä kannalta. Ja vielä langettaisi lapselle rangaistukseksi jonkun ihan suhteettoman rangaistuksen: "ja rankaisenpa vielä sinun lapsesikin ja hänen lapsensa, hähää". Mitäs sellaisesta vanhemmasta ajattelisitte?
Itse uskon että Jumala halusi meille valinnanvapauden, muuten ei olisi istuttanut hyvän -ja pahantiedonpuuta ollenkaan ja olisi helpostikin toimittanut kärmekset huit h*ivattiin.
Mutta ihmisellä on silti se vastuu. Kyllä aika pöljäke pitää olla jos menee syömään kärpässientä, vaikka sekin on kaunis katsella. Tai ottaa jyrkänteellä askeleen liian reunalle, komean selfien ja instaseuraajien toivossa.
Vielä pöljäkkeempi on se joka ei usko Jumalan sanoja, vaikka Jumala on tämän höskän luonut ja tietää paremmin kuin joku luotunsa eli käärme.
-Yhteiskristillinen
Jälleen kerran kysymme, että eikö se Jumala puuta istuttaessaan tiennyt mitä tulee tapahtumaan? Olisi laittanut edes aidan puun ympärille, jos ei halunnut että puusta syödään. Oliko kaikki kuitenkin Herran kieroa suunnitelmaa?
Ehkä otti silti riskin. Halusi kattoa ketkä oikeesti seuraavat Häntä ja ketkä ei.
Ja vaikka meillä ei ole täydellistä valinnanvapautta, niin aika lailla tukka putkella jokainen viipottaa omissa jutuissaan eli käytännössä aika moni haluaa ottaa ilon irti siitä vapaudesta.
Jeesuskin on vapaus, mutta eri tavalla.
-Yhteiskristillinen
Mikähän se riski oli, kun KAIKKITIETÄVÄ tiesi mitä tulee käymään? Mitä järkeä on tehdä tuollainen testi ja suuttua lopputuloksesta, kun se tulos on täydellä varmuudella tiedossa?
Jumala tietää mitä hän tekee eikä voi suuttua lopputuloksestansa, hänhän tekee oikein.
Eli lankeemus, synti ja kaikki muu sellainen oli kokoajan Herran suunnittelemaa.
Joo, kyllä tottakai oli. Turhaan asiasta siis taistelette täällä.
Tätä on luulevaisten vaikea sisäistää ja myöntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddhalaisuuden viisi myrkkyä (sanskriitiksi panchaklesha tai kleshas) ovat mielen negatiivisia tilaehtoja, jotka hämärtävät mielen ja aiheuttavat kärsimystä (samsara).
Eri buddhalaisissa perinteissä (kuten mahayanassa) puhutaan usein viidestä päämyrkystä, jotka laajentavat kolmea perusmyrkkyä (viha, takertuminen ja tietämättömyys).
Viisi myrkkyä ovat:
Tietämättömyys tai harha (moha / avidya): Kyvyttömyys nähdä asioiden todellista luonnetta ja keskinäisriippuvuutta. Se on kaiken kärsimyksen juuri.
Takertuminen tai halu (raga): Intohimoinen kiintymys, ahneus ja halu omistaa asioita tai ihmisiä, minkä uskotaan tuovan pysyvää onnea.
Viha tai vastustus (dvesha): Vihamielisyys, suuttumus ja halu torjua tai tuhota asioita, jotka koetaan epämiellyttäviksi.
Ylpeys tai ego (mana): Arvostuksen haku, ylimielisyys ja itsensä pitäminen muita parempana tai erillisenä olentona.
Kadehtiminen tai mustasukkaisuus (irshya): Katkeruus muiden menestyksestä tai onnesta ja pelko oman aseman menettämisestä.
Buddhalaisuudessa viittä myrkkyä (mielenmyrkkyä) pelätään kuolemaa enemmän siksi, että kuolema on vain yhden kehon loppu, kun taas mielenmyrkyt määrittävät koko tulevan jälleensyntymän ja jatkuvan kärsimyksen laadun. [1] Kuolema on buddhalaisessa ajattelussa luonnollinen, väistämätön osa elämän kiertokulkua (samsara), eikä se itsessään ole lopullinen loppu.
Viisi mielenmyrkkyä (kleshas) – viha, halu/kiintymys, tietämättömyys, ylpeys ja kateus – sen sijaan turmelevat mielen ja luovat huonoa karmaa, mikä sitoo ihmisen kärsimykseen sukupolvesta toiseen.
1. Ne ohjaavat jälleensyntymää
Buddhalaisuudessa kuolema ei ole päätepiste, vaan siirtymävaihe uuteen elämään. Se, millaiseksi seuraava elämä muodostuu, riippuu ihmisen karmasta eli hänen teoistaan ja mielentilastaan. Mielenmyrkyt ajavat ihmistä tekemään itsekkäitä ja vahingollisia tekoja, mikä johtaa jälleensyntymään alemmille, kärsimyksentäyteisille olemassaolon tasoille.
2. Kuolema on väliaikaista, myrkkyjen seuraukset pitkäkestoisia
Yksi kuolema kestää vain hetken ja päättää vain yhden elämän haasteet. Mielenmyrkyt puolestaan voivat seurata tietoisuutta elämästä toiseen. Jos mielenmyrkkyjä ei puhdista, ne aiheuttavat kärsimystä ja harhaa tuhansien elämien ajan.
3. Ne estävät valaistumisen
Buddhalaisuuden perimmäinen päämäärä on nirvana eli vapautuminen kärsimyksen ja jälleensyntymien kehästä. Kuolema ei estä valaistumista – monen opettajan mukaan kuoleman hetki on jopa suuri mahdollisuus oivaltaa mielen todellinen luonne. Viisi mielenmyrkkyä sen sijaan sokaisevat mielen ja tekevät henkisen heräämisen mahdottomaksi.
Njaa. Tuo on kuten käärme opettaa. Ja naiset uskoo, heihin uppoaa kuin väärä raha ;) Käärme opettaa pehmeää idän oppia, Jeesus sanoo kuinka asiat on.
Onneksi pääsin New Agesta aikanaan eroon. On tullu kundalinienergiat sun muut koettua.
Googleta "hindu/buddhist found Jesus".
-Yhteiskristillinen
En minä jeesusta kiellä eikä minulla ole mitään jeesusta vastaan. Buddhalaisuudessa on samanlaista kultaisen keskitien oppia kuin jeesuksellakin. Kristityissä luostareissa kirkastutaan, buddhalaisissa valaistutaan. Ja valaistuneet sanovat, että koittakaa vaan elää sitä kultaista keskitietä, kuten jeesuskin neuvoi.
Ei mitään ihmeellistä, ei mitään uutta auringon alla. Buddha ja jeesus ok molemmat.
Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.
Enhän minä buddha jumalaksi sanonutkaan. Sinä ilmeisesti näin kuitenkin ajattelit ja omia ajatuksiasi kauhistuit :D
Minä sanoin Jumalan auktoriteetilla.
Kyllä on luulevaisella luulot.

Jumalan auktoriteetti on Raamatun sanassa jota levitetään kaikkeen maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, luulevaiset rupes kinasteleen keskenään. Sitähän se on ollut aina.
Niin se on vähän niinkuin juoksisis yhteistä maratoonia kinastellen siitä kummalla on paremmat kengät. Molemmat päätyvät kuitenkin maaliin, toisin kuin ateistit.
Heh, ateisti tietää, että maalissa ei ole palkintoa eikä rangaistusta, eikä siksi kilpailekaan.

Aatami ja Eeva eivät tienneet mitä tarkoittaa kuolema, joten tuo uhkaus ei toimi.
On kuvattu että ainakin Aatami oli kohtalaisen älykäs, koska pystyi antamaan nimet kaikille Jumalan hänelle eteen tuomille eläinlajeille ja muistamaan ne. Takuulla tiesi mitä kuolema on.
Enhän mäkään tiedä mitä on huumepsykoosi kun en ole kokenut, mutta koen että paree kuitenkin olla kokeilematta huumeita. Tai autokolarista ei ole kokemusta mulla, mutta laitan turvavyön ja yritän ajaa järkevästi.
Tieto riittää, aina ei tarvitse kokemusta.
-Yhteiskristillinen
Mutta kuolemaa ei ollut, joten mistä Aatami olisi voinut tietää mitä jumala tarkoitti kuolemalla?
Aatami myös eli yli 900-vuotiaaksi, joten kovin nopeasti tuo seuraus ei tullut.
Voihan asian selittää, vaikkei siitä olisi kellään vielä kokemusta?
Kukaan astronautti ei oo sinkoutunu vielä avaruusasemalta ulos ja maatakiertävälle radalle, koska varoitukset?
Kuolema oli hengellinen kuolema (ihmisestä tuli syntinen) ja kyllä se maallinen kuolema kosketti heti luomakuntaa. Eeden oli kuin Taivas, mutta nyt katellaan mätänevää syysluontoa (kaunis sinänsä).
-Yhteiskristillinen
Jaa, että nyt sitten Aatamin olisi pitänyt ymmärtää Jumalan uhkauksen tarkoittavan hengellistä kuolemaa, mikä onkin jo sitten semmoinen ympäripyöreä teologinen konsepti, ettei pari tuhatta vuotta kiistelyä ole riittänyt asian selkiytymiseen.
Aloituksen ihmettely on kyllä aiheellista. Miksi Jumala on niin epäselvä?
Jumala oli heillä Eedenissä. Jos eivät tienneet mitä on kuolema sillein tietotasolla, niin varmasti kysyivät tarkennusta.
Aatami ja Eeva tiesivät tasan tarkkaan mitä tekivät. Toki se että käärme eksyttää tuli yllärinä, mutta oikea tapa olisi ollut mennä Jumalan luo kantelemaan "tää yks luikero täällä puhuu eriä mitä Sinä, mitäs nyt tehdään? Onks tää saanu eri ohjeet ku me?"
-Yhteiskristillinen
Nyt sinä keksit omiasi. Raamatussa ei ole kohtaa jossa Aatami kysyy tarkennusta Jumalan ohjeisiin. Ja kuten tuo toinen keskustelija muistutti, Jumala saattaa sanoillaan tarkoittaa mitä sattuu, kun päiväkin on tuhat vuotta, joten tarkennuskin voisi olla epäselvä.
Ja mitä sitä Jumalalle kantelemaan, kun sen kaikkitietävän pitäisi kyllä tietää muutenkin.
Jaa että kaikki Aatamin puheet on kirjattu Raamattuun? Aika hiljanen mies. Olikohan suomalainen mies?
Pakostihan hän puhui enemmänkin Jumalan kanssa kun esim.nimesi eläimiä.
Eihän kaikkia Jeesuksenkaan sanoja ja tekoja ole kirjattu.
Eihän Jumala sitä kantelua olisi tarvinnut vaan ihminen. Oman nahkansa olisivat sillä pelastaneet.
-Yhteiskristillinen
Juu, varmaan puhui sitä ja tätä, mutta sinä et tiedä mistä he puhuivat, joten ajatus siitä, että Aatami puhui Jumalan kanssa kuolemasta ja sen merkityksestä on täysin omasi, eikä pohjaudu Raamattuun.
Ja taaskin päästään siihen, että miltä he olisivat pelastuneet? Jumalan hieno suunnitelmahan olisi mennyt plörinäksi, jos ihminen ei olisi langennut.
Ihmisen valinta oli.
Ja sen valinnan kaikkitietävä jumala tiesi etukäteen luodessaan maailman. Jumalalla on vastuu tapahtuneesta.
Joo maailman käänetyin ja luetuin teos. Varmaan maailman salakuljetetuin myös. Ja kielletyin. Kiistellyin. Haukutuin. Ihmeellisin.
Pelastavin.
Ja tähän musiikkisuositus: Eve & Ossi : Sun nimesi (Löytyy videon kera)

Ja poliittisista teksteistä julkaistuin on Maon pieni punainen kirja, joten tämä todistaa kommunismin olevan oikeassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ninkin voi sanoa että Jumala loi ihmisen kykeneväksi tekemään päätöksiä ja valintoja. Onhan tämä tärkeää nykyihmisellekn.
Ja sitten hän ihmettelee ja suuttuu kun ihminen tekee niitä valintoja.
Miten niin suuttui? Teki kuin oli sovittu. Muistaakseni "....,kun siitä syötte on teidän kuolemalla kuoleman". Tyypit päätti totella Saatanaa. Siinä maailmassa nyt elämme. Älkää ulisko.
Ketkä tyypit? Aatami ja Eeva? Uskot noihin muinaisiin satuihin? Mistä teitä sekopäitä oikein sikiää.
Vaikka uskoisit luomiskertomukseen kirjaimellisesti (haastava rasti toki), niin jäljellä jää silti monta kysymystä. Kuten esimerkiksi se, että mistä Eevan ja Aatamin olisi pitänyt tietää ja ymmärtää, että heitä lähestynyt puhuva käärme oli jokin pahuuden voiman ilmentyvä tai pahuus itse? Eiväthän he voineet tajuta edes sitä, että oli aika ihmeellistä ja valtava poikkeus, että matelija puhui. Eikä Jumala ollut heille sanonut, mitään sellaista, että "teitä voi lähestyä joku tyyppi, joka houkuttelee, älkää uskoko" eli samantyyppistä, mitä jokainen huolehtiva vanhempi sanoo lapselleen: "älä mene vieraiden autoon, älä ota karkkia tuntemattomilta". Olisi aika outo ajatus, että hän jättäisi kaikki ohjeet sanomatta ja sitten suuttuisi lapselleen siitä, että lapsi toimii, kuten itse on nähnyt tilanteessa parhaaksi eli täysin väärin ja vaaraksi itsensä kannalta. Ja vielä langettaisi lapselle rangaistukseksi jonkun ihan suhteettoman rangaistuksen: "ja rankaisenpa vielä sinun lapsesikin ja hänen lapsensa, hähää". Mitäs sellaisesta vanhemmasta ajattelisitte?
Itse uskon että Jumala halusi meille valinnanvapauden, muuten ei olisi istuttanut hyvän -ja pahantiedonpuuta ollenkaan ja olisi helpostikin toimittanut kärmekset huit h*ivattiin.
Mutta ihmisellä on silti se vastuu. Kyllä aika pöljäke pitää olla jos menee syömään kärpässientä, vaikka sekin on kaunis katsella. Tai ottaa jyrkänteellä askeleen liian reunalle, komean selfien ja instaseuraajien toivossa.
Vielä pöljäkkeempi on se joka ei usko Jumalan sanoja, vaikka Jumala on tämän höskän luonut ja tietää paremmin kuin joku luotunsa eli käärme.
-Yhteiskristillinen
Jälleen kerran kysymme, että eikö se Jumala puuta istuttaessaan tiennyt mitä tulee tapahtumaan? Olisi laittanut edes aidan puun ympärille, jos ei halunnut että puusta syödään. Oliko kaikki kuitenkin Herran kieroa suunnitelmaa?
Ehkä otti silti riskin. Halusi kattoa ketkä oikeesti seuraavat Häntä ja ketkä ei.
Ja vaikka meillä ei ole täydellistä valinnanvapautta, niin aika lailla tukka putkella jokainen viipottaa omissa jutuissaan eli käytännössä aika moni haluaa ottaa ilon irti siitä vapaudesta.
Jeesuskin on vapaus, mutta eri tavalla.
-Yhteiskristillinen
Mikähän se riski oli, kun KAIKKITIETÄVÄ tiesi mitä tulee käymään? Mitä järkeä on tehdä tuollainen testi ja suuttua lopputuloksesta, kun se tulos on täydellä varmuudella tiedossa?
Jumala tietää mitä hän tekee eikä voi suuttua lopputuloksestansa, hänhän tekee oikein.
Eli lankeemus, synti ja kaikki muu sellainen oli kokoajan Herran suunnittelemaa.
Joo, kyllä tottakai oli. Turhaan asiasta siis taistelette täällä.
Jaa että jos Pekka perustaa bordellin ja Maij ryöstää pankin, on se jotenkin omituisella tavalla Jumalan vika?
-Yhteiskristillinen
Kyllä, jumala tiesi etukäteen heidän tekonsa luodessaan maailman. Loi silti. Ei mitään omituista ole siinä. Se on omituista, että et ole sitä oivaltanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddhalaisuuden viisi myrkkyä (sanskriitiksi panchaklesha tai kleshas) ovat mielen negatiivisia tilaehtoja, jotka hämärtävät mielen ja aiheuttavat kärsimystä (samsara).
Eri buddhalaisissa perinteissä (kuten mahayanassa) puhutaan usein viidestä päämyrkystä, jotka laajentavat kolmea perusmyrkkyä (viha, takertuminen ja tietämättömyys).
Viisi myrkkyä ovat:
Tietämättömyys tai harha (moha / avidya): Kyvyttömyys nähdä asioiden todellista luonnetta ja keskinäisriippuvuutta. Se on kaiken kärsimyksen juuri.
Takertuminen tai halu (raga): Intohimoinen kiintymys, ahneus ja halu omistaa asioita tai ihmisiä, minkä uskotaan tuovan pysyvää onnea.
Viha tai vastustus (dvesha): Vihamielisyys, suuttumus ja halu torjua tai tuhota asioita, jotka koetaan epämiellyttäviksi.
Ylpeys tai ego (mana): Arvostuksen haku, ylimielisyys ja itsensä pitäminen muita parempana tai erillisenä olentona.
Kadehtiminen tai mustasukkaisuus (irshya): Katkeruus muiden menestyksestä tai onnesta ja pelko oman aseman menettämisestä.
Buddhalaisuudessa viittä myrkkyä (mielenmyrkkyä) pelätään kuolemaa enemmän siksi, että kuolema on vain yhden kehon loppu, kun taas mielenmyrkyt määrittävät koko tulevan jälleensyntymän ja jatkuvan kärsimyksen laadun. [1] Kuolema on buddhalaisessa ajattelussa luonnollinen, väistämätön osa elämän kiertokulkua (samsara), eikä se itsessään ole lopullinen loppu.
Viisi mielenmyrkkyä (kleshas) – viha, halu/kiintymys, tietämättömyys, ylpeys ja kateus – sen sijaan turmelevat mielen ja luovat huonoa karmaa, mikä sitoo ihmisen kärsimykseen sukupolvesta toiseen.
1. Ne ohjaavat jälleensyntymää
Buddhalaisuudessa kuolema ei ole päätepiste, vaan siirtymävaihe uuteen elämään. Se, millaiseksi seuraava elämä muodostuu, riippuu ihmisen karmasta eli hänen teoistaan ja mielentilastaan. Mielenmyrkyt ajavat ihmistä tekemään itsekkäitä ja vahingollisia tekoja, mikä johtaa jälleensyntymään alemmille, kärsimyksentäyteisille olemassaolon tasoille.
2. Kuolema on väliaikaista, myrkkyjen seuraukset pitkäkestoisia
Yksi kuolema kestää vain hetken ja päättää vain yhden elämän haasteet. Mielenmyrkyt puolestaan voivat seurata tietoisuutta elämästä toiseen. Jos mielenmyrkkyjä ei puhdista, ne aiheuttavat kärsimystä ja harhaa tuhansien elämien ajan.
3. Ne estävät valaistumisen
Buddhalaisuuden perimmäinen päämäärä on nirvana eli vapautuminen kärsimyksen ja jälleensyntymien kehästä. Kuolema ei estä valaistumista – monen opettajan mukaan kuoleman hetki on jopa suuri mahdollisuus oivaltaa mielen todellinen luonne. Viisi mielenmyrkkyä sen sijaan sokaisevat mielen ja tekevät henkisen heräämisen mahdottomaksi.
Njaa. Tuo on kuten käärme opettaa. Ja naiset uskoo, heihin uppoaa kuin väärä raha ;) Käärme opettaa pehmeää idän oppia, Jeesus sanoo kuinka asiat on.
Onneksi pääsin New Agesta aikanaan eroon. On tullu kundalinienergiat sun muut koettua.
Googleta "hindu/buddhist found Jesus".
-Yhteiskristillinen
En minä jeesusta kiellä eikä minulla ole mitään jeesusta vastaan. Buddhalaisuudessa on samanlaista kultaisen keskitien oppia kuin jeesuksellakin. Kristityissä luostareissa kirkastutaan, buddhalaisissa valaistutaan. Ja valaistuneet sanovat, että koittakaa vaan elää sitä kultaista keskitietä, kuten jeesuskin neuvoi.
Ei mitään ihmeellistä, ei mitään uutta auringon alla. Buddha ja jeesus ok molemmat.
Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.
Enhän minä buddha jumalaksi sanonutkaan. Sinä ilmeisesti näin kuitenkin ajattelit ja omia ajatuksiasi kauhistuit :D
Minä sanoin Jumalan auktoriteetilla.
Kyllä on luulevaisella luulot.
Jumalan auktoriteetti on Raamatun sanassa jota levitetään kaikkeen maailmaan.
Meneppä levittämään Sentineleille, he eivät ole vielä kuulleet Evankeliumia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddhalaisuuden viisi myrkkyä (sanskriitiksi panchaklesha tai kleshas) ovat mielen negatiivisia tilaehtoja, jotka hämärtävät mielen ja aiheuttavat kärsimystä (samsara).
Eri buddhalaisissa perinteissä (kuten mahayanassa) puhutaan usein viidestä päämyrkystä, jotka laajentavat kolmea perusmyrkkyä (viha, takertuminen ja tietämättömyys).
Viisi myrkkyä ovat:
Tietämättömyys tai harha (moha / avidya): Kyvyttömyys nähdä asioiden todellista luonnetta ja keskinäisriippuvuutta. Se on kaiken kärsimyksen juuri.
Takertuminen tai halu (raga): Intohimoinen kiintymys, ahneus ja halu omistaa asioita tai ihmisiä, minkä uskotaan tuovan pysyvää onnea.
Viha tai vastustus (dvesha): Vihamielisyys, suuttumus ja halu torjua tai tuhota asioita, jotka koetaan epämiellyttäviksi.
Ylpeys tai ego (mana): Arvostuksen haku, ylimielisyys ja itsensä pitäminen muita parempana tai erillisenä olentona.
Kadehtiminen tai mustasukkaisuus (irshya): Katkeruus muiden menestyksestä tai onnesta ja pelko oman aseman menettämisestä.
Buddhalaisuudessa viittä myrkkyä (mielenmyrkkyä) pelätään kuolemaa enemmän siksi, että kuolema on vain yhden kehon loppu, kun taas mielenmyrkyt määrittävät koko tulevan jälleensyntymän ja jatkuvan kärsimyksen laadun. [1] Kuolema on buddhalaisessa ajattelussa luonnollinen, väistämätön osa elämän kiertokulkua (samsara), eikä se itsessään ole lopullinen loppu.
Viisi mielenmyrkkyä (kleshas) – viha, halu/kiintymys, tietämättömyys, ylpeys ja kateus – sen sijaan turmelevat mielen ja luovat huonoa karmaa, mikä sitoo ihmisen kärsimykseen sukupolvesta toiseen.
1. Ne ohjaavat jälleensyntymää
Buddhalaisuudessa kuolema ei ole päätepiste, vaan siirtymävaihe uuteen elämään. Se, millaiseksi seuraava elämä muodostuu, riippuu ihmisen karmasta eli hänen teoistaan ja mielentilastaan. Mielenmyrkyt ajavat ihmistä tekemään itsekkäitä ja vahingollisia tekoja, mikä johtaa jälleensyntymään alemmille, kärsimyksentäyteisille olemassaolon tasoille.
2. Kuolema on väliaikaista, myrkkyjen seuraukset pitkäkestoisia
Yksi kuolema kestää vain hetken ja päättää vain yhden elämän haasteet. Mielenmyrkyt puolestaan voivat seurata tietoisuutta elämästä toiseen. Jos mielenmyrkkyjä ei puhdista, ne aiheuttavat kärsimystä ja harhaa tuhansien elämien ajan.
3. Ne estävät valaistumisen
Buddhalaisuuden perimmäinen päämäärä on nirvana eli vapautuminen kärsimyksen ja jälleensyntymien kehästä. Kuolema ei estä valaistumista – monen opettajan mukaan kuoleman hetki on jopa suuri mahdollisuus oivaltaa mielen todellinen luonne. Viisi mielenmyrkkyä sen sijaan sokaisevat mielen ja tekevät henkisen heräämisen mahdottomaksi.
Njaa. Tuo on kuten käärme opettaa. Ja naiset uskoo, heihin uppoaa kuin väärä raha ;) Käärme opettaa pehmeää idän oppia, Jeesus sanoo kuinka asiat on.
Onneksi pääsin New Agesta aikanaan eroon. On tullu kundalinienergiat sun muut koettua.
Googleta "hindu/buddhist found Jesus".
-Yhteiskristillinen
En minä jeesusta kiellä eikä minulla ole mitään jeesusta vastaan. Buddhalaisuudessa on samanlaista kultaisen keskitien oppia kuin jeesuksellakin. Kristityissä luostareissa kirkastutaan, buddhalaisissa valaistutaan. Ja valaistuneet sanovat, että koittakaa vaan elää sitä kultaista keskitietä, kuten jeesuskin neuvoi.
Ei mitään ihmeellistä, ei mitään uutta auringon alla. Buddha ja jeesus ok molemmat.
Jeesus on muut ismit ja jumaluudet poissulkeva. "MINÄ olen Tie, Totuus ja Elämä."
Kannattaa edelleen lukea idän uskonnoista päässeiden kertomuksia. Erästäkin poikaa pidettiin ja juhlittiin hinduyhteisössään jumalan inkarnaationa ja hän kävi kaikki meditaation kiemurat ja valaistumiset läpi. Sitten hän eräänä päivänä meditoidessa kuuli äänen: "Et sinä ole jumala." Pian hän löysi Jeesuksen joka on Jumala. Loppui valaistumiset ja tuli Jeesuksen valo tilalle.
Muistakaa: saatana on kuin pahin kopiokone.
-Yhteiskristillinen
En löytäny tän pojan kertomusta netistä, luin hänestä sen kirjan nuorena. Muistin väärin että hän oli nimeltään Sundar Singh, mutta Sundarilla olikin toinen tarina, löytyy Wikipediasta. Lukekaa varsinkin tuo boldaamani teksti: moni joka on vaatinut että vain se ainoa olevainen jumaluus tulisi elämään, on kohdannut Jeesuksen.
Sundar Singh syntyi sikhiläiseen [ 1 ] [ 2 ] perheeseen Rampurin kylässä (lähellä Dorahaa ), Ludhianan piirikunnassa ( Punjabissa ), Pohjois-Intiassa . Singhin äiti vei hänet istumaan hindusadhun , askeettisen pyhän miehen, jalkoihin viidakossa muutaman kilometrin päässä, ja lähetti hänet myös Ewing Christian High Schooliin Ludhianaan oppimaan englantia. Singhin äiti kuoli, kun hän oli neljäntoista. Vihaisena hän poltti Raamatun sivu sivulta ystäviensä katsellessa. [ 1 ] Hänelle opetettiin myös Bhagavad Gitaa kotonaan.
Singh uskoi, että hänen uskonnolliset pyrkimyksensä ja kristittyjen pappien kuulustelut jättivät hänet merkityksettömäksi. Hän päätti tappaa itsensä heittäytymällä rautatien päälle. Hän pyysi, että kuka tahansa on "tosi Jumala", ilmestyisi hänen eteensä, muuten hän tappaisi itsensä; samana yönä hän näki näyn Jeesuksesta. Hän ilmoitti isälleen Sher Singhille, että hän kääntyisi Jeesuksen Kristuksen lähetystyöhön . Hänen isänsä hylkäsi hänet virallisesti, ja hänen veljensä Rajender Singh yritti myrkyttää hänet. Hänet myrkytettiin useita kertoja, ei vain kerran. Alueen ihmiset heittivät käärmeitä hänen taloonsa, mutta hänet pelastettiin kaltoinkohtelusta lähellä asuvan brittiläisen kristityn avulla. [ 3 ]
-Yhteiskristillinen
Minäkin osaan mennä toisten uniin ja lähetellä sinne näkyjä joko itsestäni tai jostain muusta. Ja niin osaa moni muukin. Riittää kun ajattelet kyseistä henkilöä intensiivisesti niin ilmestyt hänen mieleensä ja/tai uniinsa.
Kristityt rukoilevat paljon joka selittää sitä, miksi jeesus on kollektiivisessa tajunnassa ja henkimaailmassa niin voimakkaasti läsnä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä sinänsä. Jeesus on ihan hyvä esikuva ja tarina, naisen kautta ihmiseksi tullut jumala.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö elämästä saisi nauttia muutoinkin kuin jeesusta fanittaen. Ei jeesuskaan sellaista toivonut. Hän toivoi seuraajiensa tekevän ihmeitä, ei rummuttavan hänen nimeään.
Miksei James Randin miljoonat kelvanneet sinulle? Sinun olisi vain pitänyt esittää tuo unitemppusi valvotuissa olosuhteissa.
En tiedä pystyisinkö toteuttamaan sitä "valvotuissa" aka counter-spell olosuhteissa. Katsos kun se valvova silmä ja vihamielinen asenne saattavat estää tuollaisen hassun ja viattoman loitsun tekemisen.
Sitten taas jos jumala puuttuisi peliin niin mikään ei estäisi asiaa, mutta ei jumala yleensä jaksa kiinnostua tuollaisista tempuista. Minusta vähän tuntuu että jumala on vaan tyytyväinen etteivät randin kaltaiset riivatut kiusahenget jaloittele hänen huoneissaan.
Rand on toki muidenkin ihmisten kaltaisesti koska tahansa tervetullut luopumaan riivaajistaan ja ihmisenä kävelemään jumalan huoneistoon. Sen että riivaaja on lähtenyt tietää siitä, että tuollainen lapsellinen ja uhmakas provokaatio ja riidan haastaminen loppuu.
Jännä juttu, että näitä ei koskaan voida tehdä valvotusti. Ei kai vaan voi olla kyse siitä, ettei nämä oikeasti toimi?
Mitä lapsellista on vaatia todisteita, varsinkin kun jotkut huijarit varastavat ihmisiltä rahaa väitteillä yliluonnollisista kyvyistään?
Sinulle on sanottu jo, usko ensin ja todistus sitten.
TodistE, ei todistUS.
Maailma on väärällään henkilökohtaisia todistuksia valtavasta määrästä keskenään ristiriitaisia uskomuksia, ei sellaisilla ole mitään arvoa - edes silloin, kun arvioin oman todistukseni painoarvoa itselleni.
Tässä todisteen bayesilainen määritelmä: Todiste tukee hypoteesia, jos todisteen havaitseminen on todennäköisempää silloin, kun hypoteesi on tosi, kuin silloin, kun se ei ole tosi.

No nytkö pitäisi ilman todisteita Jeesuksen lisäksi uskoa tuntemattoman palstakirjoittajan uniloitsuihin? Missä kohtaa saa lopettaa aivottoman uskomisen ja vaatia todisteita?
Ei missään. Todisteiden puute on uskon puutetta. Jos et saa todisteita vika on sinun uskossasi :D

Buddha ei ole jumala eikä sitä buddhalaisuudessa sellaiseksi väitetä enkä myöskään minä niin väittänyt :D Buddhalaisuus ei taida myöskään olla ismi.
Se on ihan okei että sinä et heistä välitä sen enempää kuin ateisteistakaan, mutta viha ei kuulu vieläkään kristityn työkalupakkiin. Ethän sinä menisi sairaalaankaan, missä lääkärit ovat ruttoisia. Kristuksen rauhaa toivotetaan kirkoissa, ei kristuksen vihaa ja tuomiota :D
Milloin ja missä mä oon ihmisiä vihannut? Mistä sä jonkun vihan nyt tässä keksit? Eksyttäviä oppeja sen sijaan pistän matalaksi, mitätöin ja vihaan. Jos vihaisin ihmisiä, en heitä varoittelisi.
-Yhteiskristillinen
New agelaisia olet vihannut ja sen lisäksi syyttänyt buddhalaisuuden mainitsemisesta, että se olisi jumalanpalvontaa. Mutta ehkäpä kaikilla ei edes ole mallia rauhanomaisesta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta, sillä moni ei tunnista omaa hyökkäävyyttään ja väkivaltaisuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddhalaisuuden viisi myrkkyä (sanskriitiksi panchaklesha tai kleshas) ovat mielen negatiivisia tilaehtoja, jotka hämärtävät mielen ja aiheuttavat kärsimystä (samsara).
Eri buddhalaisissa perinteissä (kuten mahayanassa) puhutaan usein viidestä päämyrkystä, jotka laajentavat kolmea perusmyrkkyä (viha, takertuminen ja tietämättömyys).
Viisi myrkkyä ovat:
Tietämättömyys tai harha (moha / avidya): Kyvyttömyys nähdä asioiden todellista luonnetta ja keskinäisriippuvuutta. Se on kaiken kärsimyksen juuri.
Takertuminen tai halu (raga): Intohimoinen kiintymys, ahneus ja halu omistaa asioita tai ihmisiä, minkä uskotaan tuovan pysyvää onnea.
Viha tai vastustus (dvesha): Vihamielisyys, suuttumus ja halu torjua tai tuhota asioita, jotka koetaan epämiellyttäviksi.
Ylpeys tai ego (mana): Arvostuksen haku, ylimielisyys ja itsensä pitäminen muita parempana tai erillisenä olentona.
Kadehtiminen tai mustasukkaisuus (irshya): Katkeruus muiden menestyksestä tai onnesta ja pelko oman aseman menettämisestä.
Buddhalaisuudessa viittä myrkkyä (mielenmyrkkyä) pelätään kuolemaa enemmän siksi, että kuolema on vain yhden kehon loppu, kun taas mielenmyrkyt määrittävät koko tulevan jälleensyntymän ja jatkuvan kärsimyksen laadun. [1] Kuolema on buddhalaisessa ajattelussa luonnollinen, väistämätön osa elämän kiertokulkua (samsara), eikä se itsessään ole lopullinen loppu.
Viisi mielenmyrkkyä (kleshas) – viha, halu/kiintymys, tietämättömyys, ylpeys ja kateus – sen sijaan turmelevat mielen ja luovat huonoa karmaa, mikä sitoo ihmisen kärsimykseen sukupolvesta toiseen.
1. Ne ohjaavat jälleensyntymää
Buddhalaisuudessa kuolema ei ole päätepiste, vaan siirtymävaihe uuteen elämään. Se, millaiseksi seuraava elämä muodostuu, riippuu ihmisen karmasta eli hänen teoistaan ja mielentilastaan. Mielenmyrkyt ajavat ihmistä tekemään itsekkäitä ja vahingollisia tekoja, mikä johtaa jälleensyntymään alemmille, kärsimyksentäyteisille olemassaolon tasoille.
2. Kuolema on väliaikaista, myrkkyjen seuraukset pitkäkestoisia
Yksi kuolema kestää vain hetken ja päättää vain yhden elämän haasteet. Mielenmyrkyt puolestaan voivat seurata tietoisuutta elämästä toiseen. Jos mielenmyrkkyjä ei puhdista, ne aiheuttavat kärsimystä ja harhaa tuhansien elämien ajan.
3. Ne estävät valaistumisen
Buddhalaisuuden perimmäinen päämäärä on nirvana eli vapautuminen kärsimyksen ja jälleensyntymien kehästä. Kuolema ei estä valaistumista – monen opettajan mukaan kuoleman hetki on jopa suuri mahdollisuus oivaltaa mielen todellinen luonne. Viisi mielenmyrkkyä sen sijaan sokaisevat mielen ja tekevät henkisen heräämisen mahdottomaksi.
Njaa. Tuo on kuten käärme opettaa. Ja naiset uskoo, heihin uppoaa kuin väärä raha ;) Käärme opettaa pehmeää idän oppia, Jeesus sanoo kuinka asiat on.
Onneksi pääsin New Agesta aikanaan eroon. On tullu kundalinienergiat sun muut koettua.
Googleta "hindu/buddhist found Jesus".
-Yhteiskristillinen
En minä jeesusta kiellä eikä minulla ole mitään jeesusta vastaan. Buddhalaisuudessa on samanlaista kultaisen keskitien oppia kuin jeesuksellakin. Kristityissä luostareissa kirkastutaan, buddhalaisissa valaistutaan. Ja valaistuneet sanovat, että koittakaa vaan elää sitä kultaista keskitietä, kuten jeesuskin neuvoi.
Ei mitään ihmeellistä, ei mitään uutta auringon alla. Buddha ja jeesus ok molemmat.
Jeesus on muut ismit ja jumaluudet poissulkeva. "MINÄ olen Tie, Totuus ja Elämä."
Kannattaa edelleen lukea idän uskonnoista päässeiden kertomuksia. Erästäkin poikaa pidettiin ja juhlittiin hinduyhteisössään jumalan inkarnaationa ja hän kävi kaikki meditaation kiemurat ja valaistumiset läpi. Sitten hän eräänä päivänä meditoidessa kuuli äänen: "Et sinä ole jumala." Pian hän löysi Jeesuksen joka on Jumala. Loppui valaistumiset ja tuli Jeesuksen valo tilalle.
Muistakaa: saatana on kuin pahin kopiokone.
-Yhteiskristillinen
En löytäny tän pojan kertomusta netistä, luin hänestä sen kirjan nuorena. Muistin väärin että hän oli nimeltään Sundar Singh, mutta Sundarilla olikin toinen tarina, löytyy Wikipediasta. Lukekaa varsinkin tuo boldaamani teksti: moni joka on vaatinut että vain se ainoa olevainen jumaluus tulisi elämään, on kohdannut Jeesuksen.
Sundar Singh syntyi sikhiläiseen [ 1 ] [ 2 ] perheeseen Rampurin kylässä (lähellä Dorahaa ), Ludhianan piirikunnassa ( Punjabissa ), Pohjois-Intiassa . Singhin äiti vei hänet istumaan hindusadhun , askeettisen pyhän miehen, jalkoihin viidakossa muutaman kilometrin päässä, ja lähetti hänet myös Ewing Christian High Schooliin Ludhianaan oppimaan englantia. Singhin äiti kuoli, kun hän oli neljäntoista. Vihaisena hän poltti Raamatun sivu sivulta ystäviensä katsellessa. [ 1 ] Hänelle opetettiin myös Bhagavad Gitaa kotonaan.
Singh uskoi, että hänen uskonnolliset pyrkimyksensä ja kristittyjen pappien kuulustelut jättivät hänet merkityksettömäksi. Hän päätti tappaa itsensä heittäytymällä rautatien päälle. Hän pyysi, että kuka tahansa on "tosi Jumala", ilmestyisi hänen eteensä, muuten hän tappaisi itsensä; samana yönä hän näki näyn Jeesuksesta. Hän ilmoitti isälleen Sher Singhille, että hän kääntyisi Jeesuksen Kristuksen lähetystyöhön . Hänen isänsä hylkäsi hänet virallisesti, ja hänen veljensä Rajender Singh yritti myrkyttää hänet. Hänet myrkytettiin useita kertoja, ei vain kerran. Alueen ihmiset heittivät käärmeitä hänen taloonsa, mutta hänet pelastettiin kaltoinkohtelusta lähellä asuvan brittiläisen kristityn avulla. [ 3 ]
-Yhteiskristillinen
Minäkin osaan mennä toisten uniin ja lähetellä sinne näkyjä joko itsestäni tai jostain muusta. Ja niin osaa moni muukin. Riittää kun ajattelet kyseistä henkilöä intensiivisesti niin ilmestyt hänen mieleensä ja/tai uniinsa.
Kristityt rukoilevat paljon joka selittää sitä, miksi jeesus on kollektiivisessa tajunnassa ja henkimaailmassa niin voimakkaasti läsnä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä sinänsä. Jeesus on ihan hyvä esikuva ja tarina, naisen kautta ihmiseksi tullut jumala.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö elämästä saisi nauttia muutoinkin kuin jeesusta fanittaen. Ei jeesuskaan sellaista toivonut. Hän toivoi seuraajiensa tekevän ihmeitä, ei rummuttavan hänen nimeään.
Miksei James Randin miljoonat kelvanneet sinulle? Sinun olisi vain pitänyt esittää tuo unitemppusi valvotuissa olosuhteissa.
En tiedä pystyisinkö toteuttamaan sitä "valvotuissa" aka counter-spell olosuhteissa. Katsos kun se valvova silmä ja vihamielinen asenne saattavat estää tuollaisen hassun ja viattoman loitsun tekemisen.
Sitten taas jos jumala puuttuisi peliin niin mikään ei estäisi asiaa, mutta ei jumala yleensä jaksa kiinnostua tuollaisista tempuista. Minusta vähän tuntuu että jumala on vaan tyytyväinen etteivät randin kaltaiset riivatut kiusahenget jaloittele hänen huoneissaan.
Rand on toki muidenkin ihmisten kaltaisesti koska tahansa tervetullut luopumaan riivaajistaan ja ihmisenä kävelemään jumalan huoneistoon. Sen että riivaaja on lähtenyt tietää siitä, että tuollainen lapsellinen ja uhmakas provokaatio ja riidan haastaminen loppuu.
Jännä juttu, että näitä ei koskaan voida tehdä valvotusti. Ei kai vaan voi olla kyse siitä, ettei nämä oikeasti toimi?
Mitä lapsellista on vaatia todisteita, varsinkin kun jotkut huijarit varastavat ihmisiltä rahaa väitteillä yliluonnollisista kyvyistään?
Sinulle on sanottu jo, usko ensin ja todistus sitten.
TodistE, ei todistUS.
Maailma on väärällään henkilökohtaisia todistuksia valtavasta määrästä keskenään ristiriitaisia uskomuksia, ei sellaisilla ole mitään arvoa - edes silloin, kun arvioin oman todistukseni painoarvoa itselleni.
Tässä todisteen bayesilainen määritelmä: Todiste tukee hypoteesia, jos todisteen havaitseminen on todennäköisempää silloin, kun hypoteesi on tosi, kuin silloin, kun se ei ole tosi.
Amen. Kristityille tuo todisteen käsittäminen tuntuu olevan haastavaa. Se, että Raamatussa sanotaan jotain ei ole todiste. Se, että luonto on hieno ei ole todiste. Se, että netissä kerrotaan Marjukan polven parantuneen kultaisella 80-luvulla ei ole todiste. Eikä se, että joku intialainen kääntyi kristityksi ole todiste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Buddhalaisuuden viisi myrkkyä (sanskriitiksi panchaklesha tai kleshas) ovat mielen negatiivisia tilaehtoja, jotka hämärtävät mielen ja aiheuttavat kärsimystä (samsara).
Eri buddhalaisissa perinteissä (kuten mahayanassa) puhutaan usein viidestä päämyrkystä, jotka laajentavat kolmea perusmyrkkyä (viha, takertuminen ja tietämättömyys).
Viisi myrkkyä ovat:
Tietämättömyys tai harha (moha / avidya): Kyvyttömyys nähdä asioiden todellista luonnetta ja keskinäisriippuvuutta. Se on kaiken kärsimyksen juuri.
Takertuminen tai halu (raga): Intohimoinen kiintymys, ahneus ja halu omistaa asioita tai ihmisiä, minkä uskotaan tuovan pysyvää onnea.
Viha tai vastustus (dvesha): Vihamielisyys, suuttumus ja halu torjua tai tuhota asioita, jotka koetaan epämiellyttäviksi.
Ylpeys tai ego (mana): Arvostuksen haku, ylimielisyys ja itsensä pitäminen muita parempana tai erillisenä olentona.
Kadehtiminen tai mustasukkaisuus (irshya): Katkeruus muiden menestyksestä tai onnesta ja pelko oman aseman menettämisestä.
Buddhalaisuudessa viittä myrkkyä (mielenmyrkkyä) pelätään kuolemaa enemmän siksi, että kuolema on vain yhden kehon loppu, kun taas mielenmyrkyt määrittävät koko tulevan jälleensyntymän ja jatkuvan kärsimyksen laadun. [1] Kuolema on buddhalaisessa ajattelussa luonnollinen, väistämätön osa elämän kiertokulkua (samsara), eikä se itsessään ole lopullinen loppu.
Viisi mielenmyrkkyä (kleshas) – viha, halu/kiintymys, tietämättömyys, ylpeys ja kateus – sen sijaan turmelevat mielen ja luovat huonoa karmaa, mikä sitoo ihmisen kärsimykseen sukupolvesta toiseen.
1. Ne ohjaavat jälleensyntymää
Buddhalaisuudessa kuolema ei ole päätepiste, vaan siirtymävaihe uuteen elämään. Se, millaiseksi seuraava elämä muodostuu, riippuu ihmisen karmasta eli hänen teoistaan ja mielentilastaan. Mielenmyrkyt ajavat ihmistä tekemään itsekkäitä ja vahingollisia tekoja, mikä johtaa jälleensyntymään alemmille, kärsimyksentäyteisille olemassaolon tasoille.
2. Kuolema on väliaikaista, myrkkyjen seuraukset pitkäkestoisia
Yksi kuolema kestää vain hetken ja päättää vain yhden elämän haasteet. Mielenmyrkyt puolestaan voivat seurata tietoisuutta elämästä toiseen. Jos mielenmyrkkyjä ei puhdista, ne aiheuttavat kärsimystä ja harhaa tuhansien elämien ajan.
3. Ne estävät valaistumisen
Buddhalaisuuden perimmäinen päämäärä on nirvana eli vapautuminen kärsimyksen ja jälleensyntymien kehästä. Kuolema ei estä valaistumista – monen opettajan mukaan kuoleman hetki on jopa suuri mahdollisuus oivaltaa mielen todellinen luonne. Viisi mielenmyrkkyä sen sijaan sokaisevat mielen ja tekevät henkisen heräämisen mahdottomaksi.
Njaa. Tuo on kuten käärme opettaa. Ja naiset uskoo, heihin uppoaa kuin väärä raha ;) Käärme opettaa pehmeää idän oppia, Jeesus sanoo kuinka asiat on.
Onneksi pääsin New Agesta aikanaan eroon. On tullu kundalinienergiat sun muut koettua.
Googleta "hindu/buddhist found Jesus".
-Yhteiskristillinen
En minä jeesusta kiellä eikä minulla ole mitään jeesusta vastaan. Buddhalaisuudessa on samanlaista kultaisen keskitien oppia kuin jeesuksellakin. Kristityissä luostareissa kirkastutaan, buddhalaisissa valaistutaan. Ja valaistuneet sanovat, että koittakaa vaan elää sitä kultaista keskitietä, kuten jeesuskin neuvoi.
Ei mitään ihmeellistä, ei mitään uutta auringon alla. Buddha ja jeesus ok molemmat.
Jeesus on muut ismit ja jumaluudet poissulkeva. "MINÄ olen Tie, Totuus ja Elämä."
Kannattaa edelleen lukea idän uskonnoista päässeiden kertomuksia. Erästäkin poikaa pidettiin ja juhlittiin hinduyhteisössään jumalan inkarnaationa ja hän kävi kaikki meditaation kiemurat ja valaistumiset läpi. Sitten hän eräänä päivänä meditoidessa kuuli äänen: "Et sinä ole jumala." Pian hän löysi Jeesuksen joka on Jumala. Loppui valaistumiset ja tuli Jeesuksen valo tilalle.
Muistakaa: saatana on kuin pahin kopiokone.
-Yhteiskristillinen
En löytäny tän pojan kertomusta netistä, luin hänestä sen kirjan nuorena. Muistin väärin että hän oli nimeltään Sundar Singh, mutta Sundarilla olikin toinen tarina, löytyy Wikipediasta. Lukekaa varsinkin tuo boldaamani teksti: moni joka on vaatinut että vain se ainoa olevainen jumaluus tulisi elämään, on kohdannut Jeesuksen.
Sundar Singh syntyi sikhiläiseen [ 1 ] [ 2 ] perheeseen Rampurin kylässä (lähellä Dorahaa ), Ludhianan piirikunnassa ( Punjabissa ), Pohjois-Intiassa . Singhin äiti vei hänet istumaan hindusadhun , askeettisen pyhän miehen, jalkoihin viidakossa muutaman kilometrin päässä, ja lähetti hänet myös Ewing Christian High Schooliin Ludhianaan oppimaan englantia. Singhin äiti kuoli, kun hän oli neljäntoista. Vihaisena hän poltti Raamatun sivu sivulta ystäviensä katsellessa. [ 1 ] Hänelle opetettiin myös Bhagavad Gitaa kotonaan.
Singh uskoi, että hänen uskonnolliset pyrkimyksensä ja kristittyjen pappien kuulustelut jättivät hänet merkityksettömäksi. Hän päätti tappaa itsensä heittäytymällä rautatien päälle. Hän pyysi, että kuka tahansa on "tosi Jumala", ilmestyisi hänen eteensä, muuten hän tappaisi itsensä; samana yönä hän näki näyn Jeesuksesta. Hän ilmoitti isälleen Sher Singhille, että hän kääntyisi Jeesuksen Kristuksen lähetystyöhön . Hänen isänsä hylkäsi hänet virallisesti, ja hänen veljensä Rajender Singh yritti myrkyttää hänet. Hänet myrkytettiin useita kertoja, ei vain kerran. Alueen ihmiset heittivät käärmeitä hänen taloonsa, mutta hänet pelastettiin kaltoinkohtelusta lähellä asuvan brittiläisen kristityn avulla. [ 3 ]
-Yhteiskristillinen
Hiivatti kun on vaikea saada viesti läpi.
Singh oli saanut kristityn kasvatuksen ja kokenut vakavaan masennukseen johtavan trauman ja näki siinä psykkoosissaan unta.
Miten tämä todistaa mitään?
Ööö....oli polttanut Raamatun sitä ennen? Mitä sellainen kertoo ihmisen innokkuuden tasosta kristinuskon asioita kohtaan?
Mutta ei ole eka eikä viimenen kerta, kun joku rukoilee että vain ainoa olevainen jumaluus ilmestyis hänen elämässään ja kappas, kohtaakin Jeesuksen.
Nää asiat on totta, en näitä kerro vain voittaakseni väittelyn tai halusta olla oikeassa.
-Yhteiskristillinen
Kyllähän näitä näkyjä tulee muillekin, jeesus-lähteet tietysti vaan mainostavat niitä jeesus-näkyjä. Riippuu paljon myös kulttuurikontekstista missä on kasvanut: tämä heppu oli saanut kristillisen kasvatuksen joka varmasti vaikutti siihen mitä alitajunnassakin oli.
Kristityt oppineet sanovat, että jumalan luokse on monta tietä. Eikä siinä viitattu jeesukseen. Jeesus on yksi tie jumalan luo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ninkin voi sanoa että Jumala loi ihmisen kykeneväksi tekemään päätöksiä ja valintoja. Onhan tämä tärkeää nykyihmisellekn.
Ja sitten hän ihmettelee ja suuttuu kun ihminen tekee niitä valintoja.
Miten niin suuttui? Teki kuin oli sovittu. Muistaakseni "....,kun siitä syötte on teidän kuolemalla kuoleman". Tyypit päätti totella Saatanaa. Siinä maailmassa nyt elämme. Älkää ulisko.
Ketkä tyypit? Aatami ja Eeva? Uskot noihin muinaisiin satuihin? Mistä teitä sekopäitä oikein sikiää.
Vaikka uskoisit luomiskertomukseen kirjaimellisesti (haastava rasti toki), niin jäljellä jää silti monta kysymystä. Kuten esimerkiksi se, että mistä Eevan ja Aatamin olisi pitänyt tietää ja ymmärtää, että heitä lähestynyt puhuva käärme oli jokin pahuuden voiman ilmentyvä tai pahuus itse? Eiväthän he voineet tajuta edes sitä, että oli aika ihmeellistä ja valtava poikkeus, että matelija puhui. Eikä Jumala ollut heille sanonut, mitään sellaista, että "teitä voi lähestyä joku tyyppi, joka houkuttelee, älkää uskoko" eli samantyyppistä, mitä jokainen huolehtiva vanhempi sanoo lapselleen: "älä mene vieraiden autoon, älä ota karkkia tuntemattomilta". Olisi aika outo ajatus, että hän jättäisi kaikki ohjeet sanomatta ja sitten suuttuisi lapselleen siitä, että lapsi toimii, kuten itse on nähnyt tilanteessa parhaaksi eli täysin väärin ja vaaraksi itsensä kannalta. Ja vielä langettaisi lapselle rangaistukseksi jonkun ihan suhteettoman rangaistuksen: "ja rankaisenpa vielä sinun lapsesikin ja hänen lapsensa, hähää". Mitäs sellaisesta vanhemmasta ajattelisitte?
Itse uskon että Jumala halusi meille valinnanvapauden, muuten ei olisi istuttanut hyvän -ja pahantiedonpuuta ollenkaan ja olisi helpostikin toimittanut kärmekset huit h*ivattiin.
Mutta ihmisellä on silti se vastuu. Kyllä aika pöljäke pitää olla jos menee syömään kärpässientä, vaikka sekin on kaunis katsella. Tai ottaa jyrkänteellä askeleen liian reunalle, komean selfien ja instaseuraajien toivossa.
Vielä pöljäkkeempi on se joka ei usko Jumalan sanoja, vaikka Jumala on tämän höskän luonut ja tietää paremmin kuin joku luotunsa eli käärme.
-Yhteiskristillinen
Jälleen kerran kysymme, että eikö se Jumala puuta istuttaessaan tiennyt mitä tulee tapahtumaan? Olisi laittanut edes aidan puun ympärille, jos ei halunnut että puusta syödään. Oliko kaikki kuitenkin Herran kieroa suunnitelmaa?
Ehkä otti silti riskin. Halusi kattoa ketkä oikeesti seuraavat Häntä ja ketkä ei.
Ja vaikka meillä ei ole täydellistä valinnanvapautta, niin aika lailla tukka putkella jokainen viipottaa omissa jutuissaan eli käytännössä aika moni haluaa ottaa ilon irti siitä vapaudesta.
Jeesuskin on vapaus, mutta eri tavalla.
-Yhteiskristillinen
Mikähän se riski oli, kun KAIKKITIETÄVÄ tiesi mitä tulee käymään? Mitä järkeä on tehdä tuollainen testi ja suuttua lopputuloksesta, kun se tulos on täydellä varmuudella tiedossa?
Jumala tietää mitä hän tekee eikä voi suuttua lopputuloksestansa, hänhän tekee oikein.
Eli lankeemus, synti ja kaikki muu sellainen oli kokoajan Herran suunnittelemaa.
Joo, kyllä tottakai oli. Turhaan asiasta siis taistelette täällä.
Jaa että jos Pekka perustaa bordellin ja Maij ryöstää pankin, on se jotenkin omituisella tavalla Jumalan vika?
-Yhteiskristillinen
Kyllä, jumala tiesi etukäteen heidän tekonsa luodessaan maailman. Loi silti. Ei mitään omituista ole siinä. Se on omituista, että et ole sitä oivaltanut.
Niin, loi silti. No mitäs sitten? Oon täällä kauniissa metsässä retkellä, pidän parhaillaan paussia. Ihastelen Jumalan luomaa ruskaluontoa auringon paisteessa. Rukoilen ja kiitän Jumalaa ihanasta luonnosta (vaikkei Eeden olekaan enää).
Ei tää elämä ihan turhaa ole. Kyl tää paikka kannatti luoda.
-Yhteiskristillinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, luulevaiset rupes kinasteleen keskenään. Sitähän se on ollut aina.
Niin se on vähän niinkuin juoksisis yhteistä maratoonia kinastellen siitä kummalla on paremmat kengät. Molemmat päätyvät kuitenkin maaliin, toisin kuin ateistit.
Heh, ateisti tietää, että maalissa ei ole palkintoa eikä rangaistusta, eikä siksi kilpailekaan.
Se palkinto on se matka itsessään, elämä on kivempaa kun tekee jotain hauskaa ja mielekästä eikä vaan makoile ja katkeroi vaikkapa uskovaisia.
Vierailija kirjoitti:
Joo maailman käänetyin ja luetuin teos. Varmaan maailman salakuljetetuin myös. Ja kielletyin. Kiistellyin. Haukutuin. Ihmeellisin.
Pelastavin.
Ja tähän musiikkisuositus: Eve & Ossi : Sun nimesi (Löytyy videon kera)
Tao te ching on. Raamattu hyvä kakkonen muistaakseni.