Miksi Jumala on jättänyt meille niin monitulkintaisen sanoman?
Kysymys kristityille, ei ilkeilyä kiitos. Minkä takia Jumala on jättänyt meille sanansa niin monitulkintaisessa muodossa, että ihmiset joutuvat kiistelemään sen merkityksistä? Ihminen on ikään kuin asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Jos hän todella haluaisi ihmisten pelastuvan, niin miksei hän tuo tahtoaan ilmi niin selvällä tavalla, että siitä ei voi erehtyä? Silloin kyse olisi aidosti vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi siitä, että ei vaan ymmärrä sanomaa tai tulkitsee sen väärin.
Toinen kysymys kuuluu miksi kaikki ihmiset eivät usko vaikka haluaisivat? Vaikka kuinka rukoilisi ja lukisi Raamattua ei silti vaan sydämessään usko. Miksi Jumala sallii tämän?
Kommentit (65)
Ehkä se on pohjimmiltaan yksinkertainen, mutta ihmisen luonto ei anna ymmärtää sitä?
Suurin osa kaikista maailman kristityistä kuuluu sellaiseen kirkkoon joka opettaa, että myös muut kuin kristityt voivat pelastua. Se kannattaa tiedostaa, kun miettii tällaisia asioita.
No jos luet Raamattua niin onhan siellä sellainenkin kohta, jossa sanotaan, että Jumala toi valon ja pimeyden, loi hyvän ja paha tai jotain sinnepäin. Eli kun on pahuutta niin Jumala on luonut myös pahan, sen hyvän ja pahan tiedon puunkin on jumala luonut. Se puolestaan kertoo siitä, että Jumala on myös paha, ei pelkästään hyvä kun hän oli kykenevä luomaan tuon hyvän ja pahan tiedon puun johon ihmisen ei tullut jostain syystä koskea. Se minua ihmetyttää eniten, Jumalat eivät halunneet, että ihminen muuttuu heidän kaltaiseksi. Ihminen siis muuttui jumalien kaltaiseksi maistettuaan siitä hyvän ja pahan tiedon puusta. Tarkoittaako se sitten tietoisuutta eli vähän saman asia kuin, että ihminen sanoisi apinalle, että älä kouluttaudu vaan elä primitiivisenä apinana mittaamatta sitä oletko hyvä vai paha. Tuon voi ymmärtää niin monella tavalla.
"Kannattaa rukoilla, että Jumalan Henki avaisi sydämen ymmärtämään Jumalan Sanaa.
Inhimillisesti Raamattua voi tutkia vaikka mistä näkökulmista ja päätyä vaikka minkälaisiin päätelmiin. Se ei kuitenkaan ole se tarkoitus."
Miksi sitten ihmiset saattavat ymmärtää Jumalan sanan ihan eri tavalla vaikka kaikki kokisivat tulleensa ymmärrykseensä Hengen avaamana?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se on pohjimmiltaan yksinkertainen, mutta ihmisen luonto ei anna ymmärtää sitä?
Miksi jumala on luonut ihmisen, joka ei ymmärrä?
(ei tarvitse vastata, tiedän jo, mitä uskovaiset tähän sanovat)
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa kaikista maailman kristityistä kuuluu sellaiseen kirkkoon joka opettaa, että myös muut kuin kristityt voivat pelastua. Se kannattaa tiedostaa, kun miettii tällaisia asioita.
Nyt kaipaisin kyllä lähdettä tälle väitteelle.
Minua taas mietityttää minkä takia Jumala ylipäätään antaa kaiken tapahtua. Jos hän on kaikkitietävä ja kaikkivoipa niin hän on tiennyt että ihminen tulee tekemään syntiä. Hän on tiennyt miten kaikki tulee menemään.
Vierailija kirjoitti:
"Kannattaa rukoilla, että Jumalan Henki avaisi sydämen ymmärtämään Jumalan Sanaa.
Inhimillisesti Raamattua voi tutkia vaikka mistä näkökulmista ja päätyä vaikka minkälaisiin päätelmiin. Se ei kuitenkaan ole se tarkoitus."
Miksi sitten ihmiset saattavat ymmärtää Jumalan sanan ihan eri tavalla vaikka kaikki kokisivat tulleensa ymmärrykseensä Hengen avaamana?
Onko tosiaan näin?
Itse näkisin, että ydinsanoma (syntien sovitus ja ikuinen elämä Jeesuksen ristinkuoleman kautta) on sama aina, jos kyseessä on terve usko, oli kirkkokunta mikä tahansa.
Käytetty kieli ja sanamuodot, perinteet, ja opetus muista asioista toki vaihtelee. Samoin ulkoiset puitteet.
Vierailija kirjoitti:
Jeesuksen sanoma on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. Sen ympärille on sitten kirjoiteltu kaikenlaista skeidaa. Ei jumala raamattua kirjoittanut, vaan ihmiset.
Raamatusta selviää, että se kuitenkin oli Jumala, joka käski ne asiat ja tapahtumat muistiin kirjoittamaan, jotka siellä lukevat.
Jos ajatellaan muslimien ja kristittyjen eroa niin Kristin uskossa ollaan Jumalan kanssa kuoleman jälkeen kun taas muslimit menee vaan johonkin olomuotoon missä jumala ei ole läsnä samalla tavalla. Kristittynä ollaan Jumalan hengessä mukana täällä maanpäällä. Kirkossa käyminen ei tee kenestäkään uskovaista tai Jumalan sanaa noudattavaa. Ihminen voi myös käyttää anteeksi antoa hyväkseen ilman parannusta kun se ydinsanoma oli vaade parannuksen tekemisestä. Eli jos joka viikonloppu petät puolisoasi ja menet kirkkoon anelemaan anteeksi et ole silloin tehnyt parannusta vaan olet tekopyhä. Jeesus antoi mahdollisuuden parantaa huonot tapansa. Mutta ei kai se lupaus ollut, että saa jatkaa pahojaan ilman että muuttaa niitä tapoja. Noin ainakin itse sen käsitän, että ei tarvitse antaa anteeksi ihmisille jotka ei muutu vaan tekee vahinkoa elämällesi jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa kaikista maailman kristityistä kuuluu sellaiseen kirkkoon joka opettaa, että myös muut kuin kristityt voivat pelastua. Se kannattaa tiedostaa, kun miettii tällaisia asioita.
Nyt kaipaisin kyllä lähdettä tälle väitteelle.
En nyt ehdi kaivaa luotettavaa lähdettä, mutta yli puolet kaikista maailman kristityistä on katolilaisia ja kyse on katolisen kirkon virallisesta opetuksesta.
Koska keisarinpalvojat tekivät siitä uskonnon, veikka Raamattu on yksinomaan vertauskuvallinen.
Pyörii kuin puolukka pillussa on vain vertauskuva, eikä vertauksen tarkoitus ole, että kukaan muuttuisi pyöriväksi puolukaksi. Sama pätee Raamatun teksteihin, vaikka jotkut tulkisevat, että iankaikkinen elämä on sitä, että muututaan pyöriväksi puolukaksi.
Vierailija kirjoitti:
Jeesuksen sanoma on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. Sen ympärille on sitten kirjoiteltu kaikenlaista skeidaa. Ei jumala raamattua kirjoittanut, vaan ihmiset.
Miksi Jumala sitten salli ihmisten kirjoittaa kaikenlaista turhaa siihen ympärille? Sehän johtaa vaan siihen, että ihmiset joutuu harhaan asian todellisesta ytimestä.
Jos kaikki annettaisi suoraan, kukaan ei silti ymmärtäisi sitä tekstiä vaikka se lukisi kaikki naaman edessä sellasenaan ilman symbolista ja metaforista viestintää. Ehkä sen on tarkoituskin olla suodatin, muuten ilman omaa kasvua sitä kaikkea tietoa voisi kuka vaan käyttää hyväksi vaikka mihin. Suodattimenahan se toimii tälläkin hetkellä vallan mainiosti, jopa niin hyvin että itse uskovaisetkaan eivät tajua sen oikeaa sanomaa vaan esittävät jotain mitä he eivät oikeasti ole ja seuraavat jotain mitä heidän ei kuuluisi edes seurata, vaan tulla.
Sehän on hyvin yksinkertainen ja selkeä.
Ihmiset itse sitten vääntelevät sitä kukin oman tulkintansa ja tahtonsa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa kaikista maailman kristityistä kuuluu sellaiseen kirkkoon joka opettaa, että myös muut kuin kristityt voivat pelastua. Se kannattaa tiedostaa, kun miettii tällaisia asioita.
Entä sitten?
Kiinalaisen sananlaskun mukaan jos yksi ihminen on väärässä ja miljardi on hänen kanssaan samaa mieltä niin sitten miljardi ja yksi ovat väärässä.
Eli ei ole mitään merkitystä tuolla huomiollasi.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on hyvin yksinkertainen ja selkeä.
Ihmiset itse sitten vääntelevät sitä kukin oman tulkintansa ja tahtonsa mukaan.
Jokainen on ihan yhtä varma omasta tulkinnastaan. Se voi olla ihan yhtä selkeä ja yksinkertainen kahdelle ihmiselle jotka kuitenkin ymmärtävät sen eri tavalla.
Ei sydämen usko katso kirkkokuntaa. Jumala katsoo sydämeen. Tällä hetkellä herätyksen ajat ovat Aasiassa (Pakistan, Intia) ja Afrikassa on ollut jo pitkään. En heidän kirkkokunnistaan tiedä mitään, mutta uskovat samalla tavalla kuin mekin.
-(vanhoillislestadiolainen) uskovainen
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se on pohjimmiltaan yksinkertainen, mutta ihmisen luonto ei anna ymmärtää sitä?
Pohjimmiltaan se on se, että kaikki on yhtä ja ikuista. Kova paikka se on ihmiselle myöntää, ymmärtää ja elää sen mukaan, että ego ja se mitä arjessa usein "minäksi" ajatellaan on pelkkää harhaa, eksytystä ja syntiä. Ja kuitenkin siitä luopuminen on ainoa tapa tavoittaa se Taivasten Valtakunta, joka on sisäisesti meissä. Se on meistä jokainen, se on kaikki.
Jeesuksen sanoma on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. Sen ympärille on sitten kirjoiteltu kaikenlaista skeidaa. Ei jumala raamattua kirjoittanut, vaan ihmiset.