Miksi Jumala on jättänyt meille niin monitulkintaisen sanoman?
Kysymys kristityille, ei ilkeilyä kiitos. Minkä takia Jumala on jättänyt meille sanansa niin monitulkintaisessa muodossa, että ihmiset joutuvat kiistelemään sen merkityksistä? Ihminen on ikään kuin asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Jos hän todella haluaisi ihmisten pelastuvan, niin miksei hän tuo tahtoaan ilmi niin selvällä tavalla, että siitä ei voi erehtyä? Silloin kyse olisi aidosti vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi siitä, että ei vaan ymmärrä sanomaa tai tulkitsee sen väärin.
Toinen kysymys kuuluu miksi kaikki ihmiset eivät usko vaikka haluaisivat? Vaikka kuinka rukoilisi ja lukisi Raamattua ei silti vaan sydämessään usko. Miksi Jumala sallii tämän?
Kommentit (5626)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”"Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun"
Miten asia joka ei ole oma valinta voisi olla synti?Usko on oma valinta.
No eipä ole. Sattuuko se olla noin tyhmä?
”Oikeutettu ja epäreilu ovat myös tulkinta (näkökulma), kuten vihollinen.”
Voimme silti arvioida eri mittareilla mm. vaikutusten suuruutta ja kohtuullisuutta.
” Jumalalla ei ole moraalia. ”
Se on valitettavasti huomattu.
”Moraali on tulkinta (näkökulma), joka syntyy vastakkainasettelusta”
Yritätkö sanoa että moraalilla ei ole väliä vai mikä oli pointti?
Vierailija kirjoitti:
Vähän päälle kuukaudessa yli 5000 kommenttia. Eikö se jumalien olemus ala jo selvitä? 😂
Jumalan olemus on loputon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Et saa syödä pöydällä olevaa karkkia ,on kielto jota on omistajan mukaan tarkoitus totella.
Tällä kokeella katsomme oletko eri mieltä”
Kaikkitietävän ei tarvitse tehdä kokeita. Hän tietäisi kokeen tuloksen ennalta.Ainoa syy tehdä ”koe” on se että haluaa päästä langettamaan rangaistuksen jo ennalta tietämänsä kokeessa epäonnistumisen takia.
Kyllä on selvää että mielestäsi ei olisi pitänyt olla mitään missään ,koskaan.
Omassa piirissäsi ei ratkaista kuitenkaan mitään, mihin on jo ratkaisu Jumalalla valmiina.
Maailma on täynnä ongelmia, miksei jumala ole ratkaissut niistä ensimmäistäkään?
Miksi Jumalan pitäisi ratkaista ihmisten ongelmia jotka ovat itse aiheuttaneet? Onko se oikeudenmukaista kellekään? Se pelastussanoma on ainoa mitä on, ota tai jätä.
Jos jumala on luonut ongelmia aiheuttavan ihmisen, niin silloin ne ovat myös jumalan ongelmia.
Vai toteeako vanhempi lapsen kiukuttelusta, että "tuosta nyt tuli tuommoinen" ja nostaa kädet pystyyn"?
Sitä paitsi ihmisten ongelmista hyvin suuri osa (maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, hirmumyrskyt) on seurausta siitä, millaiseksi jumala tämän planeetan loi.
Koko maapallo on Jumalan vastuulla ja Jumalan ongelma mutta samalla koko maapallo on ihmisten planeetta ja ihmiset sekä elämä ihmisten vastuulla. Jokainen huolehtii omasta vastuualueestaan, jokainen ihminen elämässään ja Jumala hengessä.
Jotkut vanhemmat kyllä nostavat kätensä pystyyn jos lapsi osoittautuu liian haastavaksi mutta joskus vain tullaan siihen tilanteeseen että kädet on nostettava ilmaan ja hyväksyttävä totuus lapsesta.
Luonnonmullistukset eivät johdu elämän luomisesta vaan planeetan toiminnasta, toiminnalle ei mahda mitään.
Jumala ei siis mahda mitään planeetan toiminnalle? Tarkoitatko, että jumala ei olekaan kaikkivoipa? Vai on kaikkivoipa, mutta ei halua puuttua planeetan toimintaan vaikka voisi? Kumpi sinun mielestäsi? On vain kaksi vaihtoehtoa.
On kaikkivoipa ja jopa fysiikan lait ovat voimassa vain koska jumala sallii.
Sinun on päätettävä uskotko jumalaan vai et jos haluat jumalan käyttävän voimaansa sellaisiin tarkoitusperiin, jotka ovat sinun mielestäsi oikeita. Et voi olla uskomatta ja samalla vedota ja vaatia jumalan toimimaan sinun mielesi mukaan. Ensin on uskottava ja vuorovaikutussuhde on kaksisuuntainen, et voi määrätä ja manipuloida jumalaa toimimaan sinun haluamallasi tavalla, varsinkaan jos samaan aikaan kiellät hänet.
Ensin usko. Nöyryys ja kunnioitus. Sinun on kuunneltava jumalan tahtoa ja pyrittävä ymmärtämään hänen tarkoitusperiään. Sitten voit rukoilla ja pyytää asioita. Mutta jos et alun perinkään usko tai edes kunnioita jumalaa, miksi hän toteuttaisi mitään, mitä sinä pyydät? Sama kuin pyytäisit palveluksia vaimolta, jonka olemassaoloa et tunnusta ja josta et huolehdi omien velvollisuuksiesi mukaisesti. Ei sellainen vaimo tee sinulle mitään, tietenkään.
Minusta näyttää, että jumalasi on ihan klassinen esikristillinen uhreja vaativa jumala!
Niin ajatteletko, että jumala on vain joku ihmekone jota saat pahoinpidellä, manipuloida ja hyökätä häntä vastaan, ja sitten komentaa toimimaan sinun tahtosi mukaan, ja hän tekee kaikki väkivalloin vaatimasi ihmeteot? :) No, saattaa joku osa jumalaa tuollaistakin leikkiä humoristisesti hetken viihdyttää, mutta ei kukaan täyspäinen sellaiseen lähde mukaan, ja miksi jumala olisi vähämielinen.
Jumala haluaa sitä paitsi nähdä lastensa jalostuvan ja hienostuvan, eikä aggressiivisesti hyökkäämällä ja manipuloimalla syyllistäminen sekä vaatiminen ole kovin kaunista ja hienoa.
Tekstistäsi näkyy sinun jumalakuvasi. Täällä on vilahdellut muitakin jumalakuvia, esim. Yhteiskristillisen. Ja joku budhistikin on ilmoittautunut. Ortodoksikin varmaan löytyy. Olisi kiinnostavaa löytää joku afrikkalainen joka on kuullut tarun Tahu-puusta ja kuolemasta ja siinä esiintyvästä, ehkäpä kaikkein alkuperäisimmästä Jumalasta. Millainen oli pygmien Jumala Kongon viidakossa tai jossain siellä päin? Miten Jumala muuttui, kun ihminen vaelsi pohjoiseen? (Fennougreillakin oli taivaanjumala, muiden jumalien lisäksi.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”"Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun"
Miten asia joka ei ole oma valinta voisi olla synti?Usko on oma valinta.
Ihminen ei voi valita uskoa todeksi sellaista asiaa, joka hänen vilpittömän parhaan ymmärryksensä mukaan on epätotta.
Voi ihan yhtä lailla kuin voit valita, sanotko "ammuu" vai "kiitos". Kuka kehoasi ja ajatuksiasi ohjaa, jos et sinä itse? Jos et sinä itse, niin silloinhan jo todistat, että sinua ohjaa joku sinua suurempi voima, eli jumala. Uskomattomuutesi on siis paradoksi, sillä todistat sillä, että sinua ohjaa jokin suurempi voima :)
Miten joku voi noin sujuvasti valehdella itselleen?
Vierailija kirjoitti:
Eli myönnät Raamatun sisältävän TARINOITA. Mihin sen "pyhyys" sitten perustuu?
Pyhä tarkoittaa erotettu. Jumalan sana on erotettu kaikesta muusta.
Niin hyvin erotettu, että ei ole näkynyt mokomaa lain. Johtunee siitä, että jumalia ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Keneenkään ei ole pakko uskoa mutta pahaa ei saisi haluta tai tehdä siksi ettei usko ihmiseen”
”Pahaa” on äärimmäisen lavea ilmaus. Suurin osa ihmisen pahoiksi luokitelluista teoista on oikeasti mitättömiä arjen juttuja joita tarvitsee pyytää anteeksi vain niiltä kanssaihmisiltä.Vastuu niistä jollekin jumalalle on loogisesti ja moraalisesti ajatellen järjetöntä.
Päin vastoin, juuri mitätön välinpitämätön tai vahingollinen teko lähimmäistäsi kohtaan vahingoittaa jumalaa ja jumalan luomaa ihmistä eniten. Se on kuin myrkkyä, joka korruptoi kaiken.
Onko jumalan vahingoittaminen mahdollista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”"Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun"
Miten asia joka ei ole oma valinta voisi olla synti?Usko on oma valinta.
Ihminen ei voi valita uskoa todeksi sellaista asiaa, joka hänen vilpittömän parhaan ymmärryksensä mukaan on epätotta.
Voi ihan yhtä lailla kuin voit valita, sanotko "ammuu" vai "kiitos". Kuka kehoasi ja ajatuksiasi ohjaa, jos et sinä itse? Jos et sinä itse, niin silloinhan jo todistat, että sinua ohjaa joku sinua suurempi voima, eli jumala. Uskomattomuutesi on siis paradoksi, sillä todistat sillä, että sinua ohjaa jokin suurempi voima :)
Jumala ei ole ainoa vaihtoehto mielensisältöjen tahdonulkopuoliselle määräytymiselle.
Mutta jos kerran olet sitä mieltä, että ihminen voi uskoa todeksi asioita, jotka hänen vilpittömän parhaan ymmärryksensä mukaan ovat epätotta, niin tehdäänpä ajatuskoe: jos ostat kaupasta täsmälleen kaksi punaista omenaa ja täsmälleen kaksi vihreää omenaa, etkä mitään muita omenoita, olet ostanut täsmälleen viisi omenaa. Voitko uskoa väitteen todeksi? Et voi - koska ihminen ei voi uskoa todeksi asioita, jotka hänen vilpittömän parhaan ymmärryksensä mukaan ovat epätotta. Voit sanoa, että uskot, voit käyttäytyä kuin uskoisit, mutta et voi uskoa.
Uskon kautta tuo väite voi tulla todeksi. Menneisyyttä ei sinänsä ole olemassa, eli kaikenlainen menneeseen viittaava narratointi (esim. ostin viisi omenaa) on epätotta itsessään, sillä mennyttä ei ole olemassakaan. Mutta väite "viisi omenaa" voi olla ja tulla todeksi koska tahansa uskon kautta. Myös metafyysisesti vaikkapa niin, että viides omena materialisoituu mystisesti jääkaappiisi, täysin luonnon ja fysiikan lakien vastaisesti. Maailma ei toimi materialistien säännöillä muuten kuin jumalan tahdosta.
Toivottavasti et ole missään päättävässä asemassa.
Vierailija kirjoitti:
Perimä todistaa Raamatussa ilmoitetun historian oikeaksi
Perimä on koodattua informaatiota, jota kopioidaan sukupolvesta toiseen. Kopiointivirheitä kertyy aina seuraavaan sukupolveen toista sataa, eikä "polvi näin ollen parane pojasta", vaikka sananlasku niin väittää. Sattumanvaraiset kopiointivirheet (mutaatiot) eivät paranna Jumalan alunperin ohjelmoimaa tiedostoa, vaan päinvastoin tärvelevät sitä.Luomistulos oli erittäin hyvä, todetaan Raamatussa
Perimään luomisessa koodattu moniulotteinen tiedosto oli täysin virheetön. Se oli niin jumalallisen optimaalisesti järjestetty, että sattumamuutokset eivät voi sitä parantaa. Sairauksia ja kuolemaa ei ollut. Nykyään ihmiskunnan tiedostossa on jo toista miljoonaa kopiointivirhettä ja sairaudet lisääntyvät kiihtyvällä vauhdilla. Mitä luomakunnalle tapahtui?Luomakunta lankesi
Syy oli ihmisen tottelemattomuus. Ihminen ei uskonut Jumalan Sanaa, eikä usko sitä nytkään. Tämä todistaa, että olemme perineet syntisen olemuksemme Aadamilta ja Eevalta. Ihmisten elinikä lähti laskemaan matemaattista käyrää noudattaen. Tämä selviää genetiikan professori J.C. Sanfordin kirjasta Eliömaailma rappeutuu (Datakirjat).
Humpuukia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”"Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun"
Miten asia joka ei ole oma valinta voisi olla synti?Usko on oma valinta.
Ihminen ei voi valita uskoa todeksi sellaista asiaa, joka hänen vilpittömän parhaan ymmärryksensä mukaan on epätotta.
Voi ihan yhtä lailla kuin voit valita, sanotko "ammuu" vai "kiitos". Kuka kehoasi ja ajatuksiasi ohjaa, jos et sinä itse? Jos et sinä itse, niin silloinhan jo todistat, että sinua ohjaa joku sinua suurempi voima, eli jumala. Uskomattomuutesi on siis paradoksi, sillä todistat sillä, että sinua ohjaa jokin suurempi voima :)
Jumala ei ole ainoa vaihtoehto mielensisältöjen tahdonulkopuoliselle määräytymiselle.
Mutta jos kerran olet sitä mieltä, että ihminen voi uskoa todeksi asioita, jotka hänen vilpittömän parhaan ymmärryksensä mukaan ovat epätotta, niin tehdäänpä ajatuskoe: jos ostat kaupasta täsmälleen kaksi punaista omenaa ja täsmälleen kaksi vihreää omenaa, etkä mitään muita omenoita, olet ostanut täsmälleen viisi omenaa. Voitko uskoa väitteen todeksi? Et voi - koska ihminen ei voi uskoa todeksi asioita, jotka hänen vilpittömän parhaan ymmärryksensä mukaan ovat epätotta. Voit sanoa, että uskot, voit käyttäytyä kuin uskoisit, mutta et voi uskoa.
Uskon kautta tuo väite voi tulla todeksi. Menneisyyttä ei sinänsä ole olemassa, eli kaikenlainen menneeseen viittaava narratointi (esim. ostin viisi omenaa) on epätotta itsessään, sillä mennyttä ei ole olemassakaan. Mutta väite "viisi omenaa" voi olla ja tulla todeksi koska tahansa uskon kautta. Myös metafyysisesti vaikkapa niin, että viides omena materialisoituu mystisesti jääkaappiisi, täysin luonnon ja fysiikan lakien vastaisesti. Maailma ei toimi materialistien säännöillä muuten kuin jumalan tahdosta.
Yrität muuttaa kysymystä. Olen samaa mieltä siitä, että jos omenoiden lukumäärää muutetaan niin silloin niiden lukumäärä on eri. Mutta voitko uskoa todeksi, että juuri nyt täsmälleen kaksi punaista omenaa ja juuri nyt täsmälleen kaksi vihreää omenaa on yhteensä juuri nyt täsmälleen viisi omenaa? Ei "voitko sanoa uskovasi", ei "voitko käyttäytyä kuin uskoisit", vaan "voitko uskoa todeksi"?
Jos muutat esimerkkiä, puhut täysin eri asiasta. Minun vilpittömän parhaan ymmärrykseni mukaan kristinusko on ei pelkästään epätotta, vaan ilmeisen epätotta. Minun vilpittömän parhaan ymmärrykseni näkökulmasta kristinuskon todeksi uskominen olisi kuin uskoisi todeksi 2+2=5. En pysty siihen vaikka haluaisin, aivan kuten sinäkään et pysty uskomaan 2+2=5.
Ihmisiä pakotetaan uskomaan epätosia asioita. Se on sitä kehitystä.
Sinun pitää sanoa minua mieheksi, jos päätän olla mies, vaikka olen nainen. Näytän naiselta mutta haastan oikeuteen jos et kutsu mieheksi kaikkine miehen oikeuksineen.
Totta, uskonnot ovat aina pakottaneet uskomaan epätosia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Luo ihmisen ja sitten alkaa kiduttamaan sitä kun se ei tee kuin jumala ajattelee. Sairasta, narsistista, sadistista ja psykopaattista.
Jumala ei kiduta ketään. Ihminen itse aiheuttaa oman kärsimyksensä kieltämällä jumalan toiminnan elämässään ja ajaen itsensä kadotukseen.
Miten olemattoman olematonta toimintaa voi kieltää? Kiellätkö sinä Mustanaamion toiminnan elämässäsi?
Vierailija kirjoitti:
”Oikeutettu ja epäreilu ovat myös tulkinta (näkökulma), kuten vihollinen.”
Voimme silti arvioida eri mittareilla mm. vaikutusten suuruutta ja kohtuullisuutta.
” Jumalalla ei ole moraalia. ”
Se on valitettavasti huomattu.
”Moraali on tulkinta (näkökulma), joka syntyy vastakkainasettelusta”
Yritätkö sanoa että moraalilla ei ole väliä vai mikä oli pointti?
"Voimme silti arvioida eri mittareilla mm. vaikutusten suuruutta ja kohtuullisuutta."
Voimme toki, mutta sitä kutsutaan syntiinlankeamukseksi.
"sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla."
Se on valitettavasti huomattu.
Yritätkö sanoa että moraalilla ei ole väliä vai mikä oli pointti?
"Moraalittomuus" on tavoite/maali. Moraali on syntiä/maalin ohi ampumista. Kuten isä meidän rukouksessa rukoillaan "päästä meidät pahasta". Pahuus on vertailua. Pahuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta pääsee vain muuttamalla näkökulmaa vertailemattomuuteen.
"sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Syntymällä Aadamin sukuun. Aadamin kautta tuli myös kuolema.”
Puhuttiin synnistä ei kuolemasta. Miten syntyminen voi olla synti?Kristinuskossa ei puhuta juuri sielun kierrosta, mutta sielu on ikuinen ja karma vaikuttaa, mihin syntyy seuraavaksi.
Jokaisella ihmisellä on vain yksi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jeesuksen sanoma on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. Sen ympärille on sitten kirjoiteltu kaikenlaista skeidaa. Ei jumala raamattua kirjoittanut, vaan ihmiset.
Ei tarvita jeesus että ihminen tajuaa käyttäytyä kunnolla. Minä tajuisn ihan itse jo alle 10-vuotiaana. Ilmeisesti valtaosa ihmisistä on ääliöitä. ;)
Kunnolla käyttäytyvä tuskin kutsuu ketään ääliöksi.
Tiedät varsin hyvin ettei kaikki käyttäydy kunnolla. Tapetaan, raiskataan ja varastetaan.
Jokaisen moraali ja karma ovat ensisijaisesti näiden omalla vastuulla. Minä en tapa, ra iskaa tai varasta.
Vakavien rikosten uhriksi joutuneena tiedän myös, että uhriudesta selviää parhaiten, kun ei lähde kostamaan tai vaatimaan edes rangaistusta, vaan sen sijaan miettii tarkemmin seuraansa ja elämäänsä. Jumala suojelee omiaan esim. näiltä tappajilta, r aiskaajilta ja varastajilta.
Jos jumala suojelee kristittyjä, niin sittenhän väitteet vainosta ovat valhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”"Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun"
Miten asia joka ei ole oma valinta voisi olla synti?Usko on oma valinta.
Ihminen ei voi valita uskoa todeksi sellaista asiaa, joka hänen vilpittömän parhaan ymmärryksensä mukaan on epätotta.
Voi ihan yhtä lailla kuin voit valita, sanotko "ammuu" vai "kiitos". Kuka kehoasi ja ajatuksiasi ohjaa, jos et sinä itse? Jos et sinä itse, niin silloinhan jo todistat, että sinua ohjaa joku sinua suurempi voima, eli jumala. Uskomattomuutesi on siis paradoksi, sillä todistat sillä, että sinua ohjaa jokin suurempi voima :)
Jumala ei ole ainoa vaihtoehto mielensisältöjen tahdonulkopuoliselle määräytymiselle.
Mutta jos kerran olet sitä mieltä, että ihminen voi uskoa todeksi asioita, jotka hänen vilpittömän parhaan ymmärryksensä mukaan ovat epätotta, niin tehdäänpä ajatuskoe: jos ostat kaupasta täsmälleen kaksi punaista omenaa ja täsmälleen kaksi vihreää omenaa, etkä mitään muita omenoita, olet ostanut täsmälleen viisi omenaa. Voitko uskoa väitteen todeksi? Et voi - koska ihminen ei voi uskoa todeksi asioita, jotka hänen vilpittömän parhaan ymmärryksensä mukaan ovat epätotta. Voit sanoa, että uskot, voit käyttäytyä kuin uskoisit, mutta et voi uskoa.
Uskon kautta tuo väite voi tulla todeksi. Menneisyyttä ei sinänsä ole olemassa, eli kaikenlainen menneeseen viittaava narratointi (esim. ostin viisi omenaa) on epätotta itsessään, sillä mennyttä ei ole olemassakaan. Mutta väite "viisi omenaa" voi olla ja tulla todeksi koska tahansa uskon kautta. Myös metafyysisesti vaikkapa niin, että viides omena materialisoituu mystisesti jääkaappiisi, täysin luonnon ja fysiikan lakien vastaisesti. Maailma ei toimi materialistien säännöillä muuten kuin jumalan tahdosta.
Olet seinähullu.
Raamatun mukaan Jumala on hullu ja hullut vihaavat järkeviä ihmisiä.
Ei ole epäilystäkään, etteikö jumala olisi hullu. Luo ihmisen ja sitten alkaa kiduttamaan sitä kun se ei tee kuin jumala ajattelee. Sairasta, narsistista, sadistista ja psykopaattista. Minä annan naapurilleni anteeksi sen että se parkkeerasi minun pihalleni kun hakkaan tyttäreltäni käden poikki. Koska rakastan heitä kaikkia niin paljon!!
Erikoinen kommentti kun Jumala kuitenkin haluaa vain että jokainen ihminen eläisi rakkaudellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Jumala ei kiduta ketään. Ihminen itse aiheuttaa oman kärsimyksensä kieltämällä jumalan toiminnan elämässään ja ajaen itsensä kadotukseen”
Kukaan järjissään oleva ihminen ei hyväksyisi samaa logiikkaa ihmisten välisessä toiminnassa. Siis saisin kiduttaa sinua koska sinä et totellut minua ja se on siis vain oma vikasi.En ymmärrä, miksi suomenkielisissä käännöksissä on valittu sana rangaistus, koska alkukieliset sanat merkitsevät jotain muuta. On kääntäjän laiskuutta tyytyä muihin virheellisiin käännöksiin. Sanojen tulkinta on aina kulttuurisidonnaista. Jumala ei rankaise ketään, vaan tulisi ehkä puhua enemmänkin vain seurauksesta. Rangaistus on pelkkä virheellinen tulkinta seurauksesta, kuten se, että vihainen ihminen on vihollinen.
Ei se ikuinen jumalan luoma kidutus muutu siitä, miten sen nimeät. Oli se sitten nimeltään rangaistus tai seuraus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Varmaan puhumme nyt hieman eri asiasta. En tarkoita vapautta juridisessa tai moraalisessa mielessä vaan pikemminkin metafyysisessä”
Juu, ymmärsin ja sekin on mielenkiintoinen näkökulma. Halusin vain muistuttaa että vapaudelle on aina myös hyvin käytännönläheisiä rajoitteita kanssaihmisten muodossa.Tämä tulee hyvin esiin mm. sananvapauskeskustelussa. Siinä moni edelleen kuvittelee elävänsä ikäänkuin umpiossa jossa omat sanomiset eivät vaikuttaisi muihin ja siksi sen pitäisi olla täydellisen vapaata. Mutta näinhän ei ole.
Moraalilla on eri tasoja. Sananvapaus edustaa sekulaaria lakia, joka on aika matala moraali, eikä sitäkään pakoteta kovin tehokkaasti. Kristityn moraali on huomattavasti tätä korkeampi. Pyhien kohdalla ei tarvitse edes puhua moraalista, sillä he elävät jatkuvassa itsensä uhraamisen tilassa.
Kristityn/kristinuskon moraali on päinvastoin hyvin alkeellisen tason "iso pomo käskee" -moraalia. Käytännössä kuka tahansa moraalifilosofi antiikin Kreikasta alkaen edustaa huomattavasti korkeatasoisempaa moraaliajattelua, jopa emotivistit, jotka käytännössä kiistävät moraaliväitteiden totuusarvon kokonaan.
Jos iso pomo käskee oikein niin silloin on ihan sama tuleeko moraali isolta pomolta vai itse pääteltynä. Ei kaikkien tarvitse rakentaa talojakaan, riittää kun jotkut osaavat ja rakentavat kaikille. Itseriittoisuus ja se että yrittää itse tehdä kaiken, hallita kaikkea, on sairautta. Tervettä on kultivoida omia vahvuuksiaan ja nojata parempiinsa ja viisaampiinsa siellä, missä ei itse tiedä paremmin.
Ihmiskunta on kristuksen elävä ruumis, eikä se toimisi jos kaikki olisivat vasempia käsiä. Ihmisten tulee ja kannattaa erikoistua, ja luottaa sekä nojata toisiinsa.
Juu, ja moraaliasioissa kannattaa luottaa korkean tason moraaliajatteluun, jota tosiaan edustavat moraalifilosofit, ei uskonnolliset fantasiat. Ja ottaen huomioon, mitä kaikkea moraalisesti sairasta ja vastenmielistä Raamatusta löytyy niin luotan kerran kerrasta ihan omaankin moraaliajatteluuni yli kyseisen opuksen ison pomon.
Mielipide siitä että joku nihilistinen akateemikko edustaisi korkeinta moraalia on omasi, eikä edusta mitään yleistä konsensusta. Kristitty jumala tarjoaa hyvän peruskehyksen moraalille (mitä toim. huom. kristityilläkin on vaikeuksia noudattaa), jeesus vielä korkeamman. Jeesus kieltää esimerkiksi maallisen omaisuuden ja lihallisten nautintojen tavoittelun. Kristityillä on vielä paljon kasvua tehtävänään päästäkseen kristinuskon korkeimpaan moraaliin. Sekulaari laki tai filosofia eivät pääse tätä lähellekään. Nihilismi on itsessään yksi moraalittomuuden muoto, mitä kristityille ei sallita: kaikenlainen synkistely ja kurjistelu on emotionaalisesti vastuutonta.
"Älä koskaan kohtele tietoista oliota pelkkänä välineenä, vaan aina myös päämääränä sinänsä" on heittämällä korkeatasoisempaa moraaliajattelua kuin mikään, mitä Raamatusta löytyy.
Saisiko saman suomeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Et saa syödä pöydällä olevaa karkkia ,on kielto jota on omistajan mukaan tarkoitus totella.
Tällä kokeella katsomme oletko eri mieltä”
Kaikkitietävän ei tarvitse tehdä kokeita. Hän tietäisi kokeen tuloksen ennalta.Ainoa syy tehdä ”koe” on se että haluaa päästä langettamaan rangaistuksen jo ennalta tietämänsä kokeessa epäonnistumisen takia.
Kyllä on selvää että mielestäsi ei olisi pitänyt olla mitään missään ,koskaan.
Omassa piirissäsi ei ratkaista kuitenkaan mitään, mihin on jo ratkaisu Jumalalla valmiina.
Maailma on täynnä ongelmia, miksei jumala ole ratkaissut niistä ensimmäistäkään?
Hetihän Jumala alkoi toimimaan.
Raamatun ensilehdillä on lupaus Lunastajasta, joka ottaa ihmisen osan ja kuolee ihmisen kuoleman ja lunastaa ihmisen vapaaksi kadotuksesta.
Miksi meille edelleen saarnataan synnistä, jos Jeesus kerran sovitti syntimme?
Ei sovittanut meidän syntejämme vaan niiden syntejä jotka hänen aikanaan oli valittu sovitettaviksi.
Jeesus on sovittanut kaikkien synnit, myös meidän.
Siispä voimme tehdä syntiä ihan vapaasti.
Ihmisen on tarkoitus kasvaa jumalankaltaisuuteen ja siihen ei kuulu syntielämä. Jumala ei myöskään anna anteeksi paatuneisuutta. Anteeksiantoon kuuluu katumus ja parannuksen tekeminen. Tietoinen synnin tekeminen on paatuneisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Jumala ei kiduta ketään. Ihminen itse aiheuttaa oman kärsimyksensä kieltämällä jumalan toiminnan elämässään ja ajaen itsensä kadotukseen”
Kukaan järjissään oleva ihminen ei hyväksyisi samaa logiikkaa ihmisten välisessä toiminnassa. Siis saisin kiduttaa sinua koska sinä et totellut minua ja se on siis vain oma vikasi.En ymmärrä, miksi suomenkielisissä käännöksissä on valittu sana rangaistus, koska alkukieliset sanat merkitsevät jotain muuta. On kääntäjän laiskuutta tyytyä muihin virheellisiin käännöksiin. Sanojen tulkinta on aina kulttuurisidonnaista. Jumala ei rankaise ketään, vaan tulisi ehkä puhua enemmänkin vain seurauksesta. Rangaistus on pelkkä virheellinen tulkinta seurauksesta, kuten se, että vihainen ihminen on vihollinen.
Ei se ikuinen jumalan luoma kidutus muutu siitä, miten sen nimeät. Oli se sitten nimeltään rangaistus tai seuraus.
Seuraus on se, että jos et syö aamiaista, olet kärttyinen keskipäivällä. Rangaistus olisi se, että sinua jostain syystä estettäisiin syömästä aamiaista. Jumala ei rankaise ketään, ongelmat ovat seurausta ihmisen omasta typeryydestä. Jumala neuvoo ja auttaa, mutta ihmisellä on vapaa tahto tehdä kuitenkin mitä haluaa, ja vastaa myös seurauksista, kun ei kuuntele jumalaa.
Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä kutsua jumalaa apuun.
Ja se on niin suuri rikos, että rangaistus on ikuinen kärsimys. Murhaamiset ynnä muut rikokset ovat anteeksiannettavissa. Reilu kaveri teidän jumalanne.