Miksi Jumala on jättänyt meille niin monitulkintaisen sanoman?
Kysymys kristityille, ei ilkeilyä kiitos. Minkä takia Jumala on jättänyt meille sanansa niin monitulkintaisessa muodossa, että ihmiset joutuvat kiistelemään sen merkityksistä? Ihminen on ikään kuin asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Jos hän todella haluaisi ihmisten pelastuvan, niin miksei hän tuo tahtoaan ilmi niin selvällä tavalla, että siitä ei voi erehtyä? Silloin kyse olisi aidosti vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi siitä, että ei vaan ymmärrä sanomaa tai tulkitsee sen väärin.
Toinen kysymys kuuluu miksi kaikki ihmiset eivät usko vaikka haluaisivat? Vaikka kuinka rukoilisi ja lukisi Raamattua ei silti vaan sydämessään usko. Miksi Jumala sallii tämän?
Kommentit (3083)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Kun taas olet jonkun isännän "PekkaPöntinen" alaisuudessa = kuulut siihen talouteen, olet pekkapöntisläinen. Sulla on koti, ruokaa, 1 vapaapäivä viikossa”
Mutta et ole hänen omaisuuttaan. Voit lähteä milloin haluat. Lapsesi eivät myöskään synny toisen omaisuudeksi vaan ovat vapaita.Puolustelet nyt jo varmaan kymmenennen kerran orjuutta jotta uskosi ei romahtaisi. Eikö jo edes ihan vähän hävetä?
Eikö sua hävetä pitää vuoden 2026 mallia ainoana oikeana elämisen mallina ja lytätä muut kulttuurit?
Mä vähän veikkaan että 17-vee nuori orja 3000 vuotta sitten saattoi olla jopa vähemmän mt-ongelmainen kuin nykynuori. Elämä oli selkeää, ei miljoonien vaihtoehtojen, työttömyyden ja yksinäisyyden sekamelskaa.
Onnellisuudesta: Itse olen esim.lahjoittanut piip summia köyhille, mutta moni sosiologi sanoo että koettu ja ympärillä oleva köyhyys eri kulttuureissa ratkaisee sen, kuinka onnelliseksi ihminen kokee elämänsä. Verrannollinen köyhyys tai rikkaus naapuriin nähden.
Mutta jos sua lohduttaa, niin VT puhuu orjuudesta kovuutena, ei minään ihanneolotilana. Koska juutalaiset itse olivat orjia 400 vuoden ajan Egyptissä.
Juutalaisia ei Israeliin palattua laitettu orjiksi vaan orjat oli sotasaaliita viholliskansoista, jotka nyt olis listineet mielellään israelilaiset.
-Yhteiskristillinen
Sinähän varsinainen koomikko olet, kun yrität kaikin tavoin saada meidät näkemään orjuuden positiivisena asiana.
Ja sinä negatiivisena vaikket tiedä tuosta ajasta höykäisen pölähdystä. Naurettavaa jankkausta jostain sanasta nykymerkityksessään. Liekö edes oikein käännetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Miksei joku voi omistaa toista töiden puolesta? Määräaikaisia ja velvoittavia soppareita tehdään nykyäänkin”
Et selvästikään ymmärrä mitä tarkoittaa jos orja on toisen omaisuutta.Ja vielä kerran, eikö ole häiritsevää että jatkuvasti puolustelet orjuutta ja raiskauksia vain koska muuten uskosi romahtaa?
Missä puolustelen rais-kausta?
Jumala on hurjan kärsivällinen. Mutta Hänellä on myös viimekädessä oikeus myös rankaista. Hän käytti viholliskansoja "rakkikoiranaan" eli rankaisijoina, Israelin oltua luvattomilla teillä.
Sama näkyi hyvin liberaalin Ukrainan kohdalla, Jumalan suojaava käsi poistui, vaikka toivon heidän voittavan sodan. Enkä sympatiseeraa piiruakaan Putinia.
-Yhteiskristillinen
Hyvin liberaalin? Ei kyllä ole, kun verrataan vaikkapa Islantiin. Mutta eipä Kaikkivoipa Jumala voi mitään geopoliittisille asioille.
”Missä puolustelen rais-kausta?
Daavidin vaimon kohdalla. Et nähnyt raiskauksena että Daavidin vaimo annettiin vieraan miehen maattavaksi. Etkä edes ongelmaksi että rangaistus osoi käytännössä viattomaan vaimoon eikä itse Daavidiin.
Mutta se kuvastaakin sen ajan naisen asemaa jossa hän oli miehen omaisuutta ja siksi omaisuuden turmeleminen oli rangaistus miehelle. Ja Jumalalle ok tapa rangaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Kun taas olet jonkun isännän "PekkaPöntinen" alaisuudessa = kuulut siihen talouteen, olet pekkapöntisläinen. Sulla on koti, ruokaa, 1 vapaapäivä viikossa”
Mutta et ole hänen omaisuuttaan. Voit lähteä milloin haluat. Lapsesi eivät myöskään synny toisen omaisuudeksi vaan ovat vapaita.Puolustelet nyt jo varmaan kymmenennen kerran orjuutta jotta uskosi ei romahtaisi. Eikö jo edes ihan vähän hävetä?
Eikö sua hävetä pitää vuoden 2026 mallia ainoana oikeana elämisen mallina ja lytätä muut kulttuurit?
Mä vähän veikkaan että 17-vee nuori orja 3000 vuotta sitten saattoi olla jopa vähemmän mt-ongelmainen kuin nykynuori. Elämä oli selkeää, ei miljoonien vaihtoehtojen, työttömyyden ja yksinäisyyden sekamelskaa.
Onnellisuudesta: Itse olen esim.lahjoittanut piip summia köyhille, mutta moni sosiologi sanoo että koettu ja ympärillä oleva köyhyys eri kulttuureissa ratkaisee sen, kuinka onnelliseksi ihminen kokee elämänsä. Verrannollinen köyhyys tai rikkaus naapuriin nähden.
Mutta jos sua lohduttaa, niin VT puhuu orjuudesta kovuutena, ei minään ihanneolotilana. Koska juutalaiset itse olivat orjia 400 vuoden ajan Egyptissä.
Juutalaisia ei Israeliin palattua laitettu orjiksi vaan orjat oli sotasaaliita viholliskansoista, jotka nyt olis listineet mielellään israelilaiset.
-Yhteiskristillinen
Sinähän varsinainen koomikko olet, kun yrität kaikin tavoin saada meidät näkemään orjuuden positiivisena asiana.
Ja sinä negatiivisena vaikket tiedä tuosta ajasta höykäisen pölähdystä. Naurettavaa jankkausta jostain sanasta nykymerkityksessään. Liekö edes oikein käännetty.
Mutta homo on homo, vaikka kyseistä sanaa ei edes ole missään käännöksessä.
Vierailija kirjoitti:
”Mutta jos sua lohduttaa, niin VT puhuu orjuudesta kovuutena, ei minään ihanneolotilana. Koska juutalaiset itse olivat orjia 400 vuoden ajan Egyptissä”
Ei lohduta. Jumalalle orjuus oli ok paitsi kun hänen valitsemansa kansa joutui sen kohteeksi Egyptissä. Silloin hän suuttui faaraolle.Ja kysyn kunnes vastaat: eikä sinua häiritse ja hävetä että joudut uskontosi epäloogisuuksien vuoksi puolustelemaan orjuutta ja raiskauksia?
Asioiden toteamainen miten ne joskus oli, ei ole puolustelua. Kai noihin on ollut syynsä kuten meidänkin ajassa omiimme. Se riittää, nuo ei ole mitään uskonnon ydinsanomaa.
”Mutta Hänellä on myös viimekädessä oikeus myös rankaista”
Niinpä. Uskontosi on pelkkää ”vahvin päättää” ajattelua. Mitään todellista moraalia tai eettistä hyvää se ei sisällä.
Vierailija kirjoitti:
”Missä puolustelen rais-kausta?
Daavidin vaimon kohdalla. Et nähnyt raiskauksena että Daavidin vaimo annettiin vieraan miehen maattavaksi. Etkä edes ongelmaksi että rangaistus osoi käytännössä viattomaan vaimoon eikä itse Daavidiin.Mutta se kuvastaakin sen ajan naisen asemaa jossa hän oli miehen omaisuutta ja siksi omaisuuden turmeleminen oli rangaistus miehelle. Ja Jumalalle ok tapa rangaista.
Ja toteutuiko tuo edes?
”Asioiden toteamainen miten ne joskus oli, ei ole puolustelua”
On jos se oli Junslsn tahto ja hänen hyväksymänsä käytäntö.
”. Kai noihin on ollut syynsä kuten meidänkin ajassa omiimme”
Kerro minulle minä on se tilanne jossa sinusta orjuuden on moraalisesti hyväksyttävää?
”. Se riittää, nuo ei ole mitään uskonnon ydinsanomaa”
Uskonto joka sisältää mitään eettisesti väärää ei voi olla hyvä. Jos väittää Jumalan olevan ylimmäinen hyvä ja moraali, häneltä on syytä olettaa vähän enemmän kuin vain hyvä ”ydinsanoma”. Varsinkin kun se muu on aiheuttanut suunnattomia kärsimyksiä vuosisatojen aikana.
Raamattu on kirjoitettu kauan sitten ihmisen toimesta. Sen aikaiset ilmaisut olleet
vaikeita käännettäviä muille kielille.
Vierailija kirjoitti:
”Mutta Hänellä on myös viimekädessä oikeus myös rankaista”
Niinpä. Uskontosi on pelkkää ”vahvin päättää” ajattelua. Mitään todellista moraalia tai eettistä hyvää se ei sisällä.
Saako sulta vaikka varastaa, tai raiskatat ilman että vahvin, olkoon se joku jumalusko,tai laki, tai sinä itse, päättää rangaista? Okei. Oletko muuten ollenkaan kasvanut kristinuskon piirissä, jankkauksesi on melko outoa ja keskittyy muinaisiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Kun taas olet jonkun isännän "PekkaPöntinen" alaisuudessa = kuulut siihen talouteen, olet pekkapöntisläinen. Sulla on koti, ruokaa, 1 vapaapäivä viikossa”
Mutta et ole hänen omaisuuttaan. Voit lähteä milloin haluat. Lapsesi eivät myöskään synny toisen omaisuudeksi vaan ovat vapaita.Puolustelet nyt jo varmaan kymmenennen kerran orjuutta jotta uskosi ei romahtaisi. Eikö jo edes ihan vähän hävetä?
Eikö sua hävetä pitää vuoden 2026 mallia ainoana oikeana elämisen mallina ja lytätä muut kulttuurit?
Mä vähän veikkaan että 17-vee nuori orja 3000 vuotta sitten saattoi olla jopa vähemmän mt-ongelmainen kuin nykynuori. Elämä oli selkeää, ei miljoonien vaihtoehtojen, työttömyyden ja yksinäisyyden sekamelskaa.
Onnellisuudesta: Itse olen esim.lahjoittanut piip summia köyhille, mutta moni sosiologi sanoo että koettu ja ympärillä oleva köyhyys eri kulttuureissa ratkaisee sen, kuinka onnelliseksi ihminen kokee elämänsä. Verrannollinen köyhyys tai rikkaus naapuriin nähden.
Mutta jos sua lohduttaa, niin VT puhuu orjuudesta kovuutena, ei minään ihanneolotilana. Koska juutalaiset itse olivat orjia 400 vuoden ajan Egyptissä.
Juutalaisia ei Israeliin palattua laitettu orjiksi vaan orjat oli sotasaaliita viholliskansoista, jotka nyt olis listineet mielellään israelilaiset.
-Yhteiskristillinen
Sinähän varsinainen koomikko olet, kun yrität kaikin tavoin saada meidät näkemään orjuuden positiivisena asiana.
Ja sinä negatiivisena vaikket tiedä tuosta ajasta höykäisen pölähdystä. Naurettavaa jankkausta jostain sanasta nykymerkityksessään. Liekö edes oikein käännetty.
Et sinäkään ole Raamatun aikoina elänyt, varsinkaan orjana.
Miksi muuten hyvin moni Raamatun epäloogisuus selitetään käännösvirheenä? Suomennoksiakin Raamagtusta on toistakymmentä, mutta aina vaan se orjuus siellä kummmittelee.
”Ja toteutuiko tuo edes?”
Jälleen aivan sama. Raamattu kertoo Jumalan niin Daavidia halunneen rankaista joten Jumalan mielestä se oli hyvä ja reilu rangaistus.
Vierailija kirjoitti:
”Asioiden toteamainen miten ne joskus oli, ei ole puolustelua”
On jos se oli Junslsn tahto ja hänen hyväksymänsä käytäntö.
”. Kai noihin on ollut syynsä kuten meidänkin ajassa omiimme”
Kerro minulle minä on se tilanne jossa sinusta orjuuden on moraalisesti hyväksyttävää?
”. Se riittää, nuo ei ole mitään uskonnon ydinsanomaa”
Uskonto joka sisältää mitään eettisesti väärää ei voi olla hyvä. Jos väittää Jumalan olevan ylimmäinen hyvä ja moraali, häneltä on syytä olettaa vähän enemmän kuin vain hyvä ”ydinsanoma”. Varsinkin kun se muu on aiheuttanut suunnattomia kärsimyksiä vuosisatojen aikana.
No sitten se ei ole sinulle hyvä. Mitä jankkaat jos et usko? Onko noita kristillisessä maailmassa enää? Muut uskonnot luopui noista vasta äskettäin, ja vain kristinuskon piirissä syntyneiden lakien johdosta. Ei sinua velvoiteta mihinkään.
”Saako sulta vaikka varastaa, tai raiskatat ilman että vahvin, olkoon se joku jumalusko,tai laki, tai sinä itse, päättää rangaista”
Oikeus rankaista ja se että rangaistus on moraalinen, oikeasuhtainen ja kohdistuu vain siihen väärin tehneeseen ovat aika helposti ymmärrettäviä asioita. Raamatussa sellainen ei vai toteudu vaan Jumala läiskii kaikenlaista julmia ja kohtuuttomia rangaistuksia ja seurauksia sinne ja tänne.
Vierailija kirjoitti:
”Missä puolustelen rais-kausta?
Daavidin vaimon kohdalla. Et nähnyt raiskauksena että Daavidin vaimo annettiin vieraan miehen maattavaksi. Etkä edes ongelmaksi että rangaistus osoi käytännössä viattomaan vaimoon eikä itse Daavidiin.Mutta se kuvastaakin sen ajan naisen asemaa jossa hän oli miehen omaisuutta ja siksi omaisuuden turmeleminen oli rangaistus miehelle. Ja Jumalalle ok tapa rangaista.
En tunne tuota kolmiodraamaa lähemmin. Tuossa on kai lyhyesti vaikka saisihan tuosta romancen.
”No sitten se ei ole sinulle hyvä. Mitä jankkaat jos et usko? ”
Koska niin moni edelleen uskoo ja se vaikuttaa yhteiskuntaan jopa lainsäädännössä että osa uskoo järjettömiin määräyksiin. Homojen oikeuksistakin vängättiin vuosikymmeniä tämän porukan takia.
”Onko noita kristillisessä maailmassa enää?”
Ei koska niin moni on tullut järkiinsä eikä usko sellaisiin Raamatun kohtiin jotka sotivat ihmisen normaalia moraalia ja järkeä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
”Saako sulta vaikka varastaa, tai raiskatat ilman että vahvin, olkoon se joku jumalusko,tai laki, tai sinä itse, päättää rangaista”
Oikeus rankaista ja se että rangaistus on moraalinen, oikeasuhtainen ja kohdistuu vain siihen väärin tehneeseen ovat aika helposti ymmärrettäviä asioita. Raamatussa sellainen ei vai toteudu vaan Jumala läiskii kaikenlaista julmia ja kohtuuttomia rangaistuksia ja seurauksia sinne ja tänne.
Sinäkin voit olla yksi niistä jotka hankkii itselleen kärsimystä jo elintavoillaan. Ihan itse vapaasti valituilla. Jotain Jumalaahan sinä tietysti syyttelet että on kohtuutonta on väärin ei ole minun syytä yhyy.
”No sitten se ei ole sinulle hyvä. Mitä jankkaat jos et usko? Onko noita kristillisessä maailmassa enää?”
Kannattaa tuntea se kirja johon kuitenkin uskoo. Tuo ”en tiedä” ei pelasta sinua moraalittomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”VT:n myönnytykset:
-moniavioisuus
-orjuus
-avioero”
Kaikkivaltiaan ei tarvitse tehdä mitään myönnytyksiä. Hän voi kieltää ihan mitä haluaa.Ja hän on vastuussa seurauksista jos sallii asiat jotka aiheuttavat suurta vahinkoa kuten orjuuden ja kohtuuttomat rangaistukset.
Filosofiksikin olet kummallinen ajatusväännöiltäsi. Ei logiikkaa. Et taida oikeasti olla perehtynyt yhtään mihinkään? Viet vain huomiota jankkaamisella ja oletko kännissäkin. Itse et huomaa epäloogisuuksiasi. Aikas mahtavaa ja opin vastaista sanella Jumalalle rangaistuksia jos uskot, ja jos et usko, miksi höpiset jumalasta?
Heh, luulevainen ei tunnista logiikkaa ja rupeaa saarnaamaan loogisuuden puutteesta.
Tiesikö jumala etukäteen syntiinlankeemuksen seurauksineen luodessaan maailman? Kyllä vai ei?
”Mutta jos sua lohduttaa, niin VT puhuu orjuudesta kovuutena, ei minään ihanneolotilana. Koska juutalaiset itse olivat orjia 400 vuoden ajan Egyptissä”
Ei lohduta. Jumalalle orjuus oli ok paitsi kun hänen valitsemansa kansa joutui sen kohteeksi Egyptissä. Silloin hän suuttui faaraolle.
Ja kysyn kunnes vastaat: eikä sinua häiritse ja hävetä että joudut uskontosi epäloogisuuksien vuoksi puolustelemaan orjuutta ja raiskauksia?