Miksi Jumala on jättänyt meille niin monitulkintaisen sanoman?
Kysymys kristityille, ei ilkeilyä kiitos. Minkä takia Jumala on jättänyt meille sanansa niin monitulkintaisessa muodossa, että ihmiset joutuvat kiistelemään sen merkityksistä? Ihminen on ikään kuin asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Jos hän todella haluaisi ihmisten pelastuvan, niin miksei hän tuo tahtoaan ilmi niin selvällä tavalla, että siitä ei voi erehtyä? Silloin kyse olisi aidosti vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi siitä, että ei vaan ymmärrä sanomaa tai tulkitsee sen väärin.
Toinen kysymys kuuluu miksi kaikki ihmiset eivät usko vaikka haluaisivat? Vaikka kuinka rukoilisi ja lukisi Raamattua ei silti vaan sydämessään usko. Miksi Jumala sallii tämän?
Kommentit (3083)
Vierailija kirjoitti:
”Homous joko kielletään tai esitetään negatiivisessa valossa 2-3 kertaa Vanhassa ja 3 kertaa Uudessa Testamentissa”
Uudessakaan testamentissa kyse ei ole Jeesuksen opetuksista. Paavali mainitsee sen kirjeissään kuten myös erilaisia misogyynisiä käsityksiä naisista ja naisen asemasta. Jos niitä ei pidä pätevinä, miksi välittäisi mitä Paavali sanoo homoista?
Miksi niitä naisia koskevia Paavalin puheita ei voi pitää pätevinä? En ole koskaan kuullut yhtään hyvää saarnaa naispapin suusta, miehillä se prosentti on suurempi.
Mutta Raamattu antaa paljonkin naisille tehtävää seurakunnassa, vaikkei johtopaikoille asiaa olekaan.
-Yhteiskristillinen
Ja Jeesus puhui vain heteroliitosta, muistutti luomisesta. Sen sijaan mainitsi avioliittoon kelpaamattomia ihmisryhmiä...
-Yhteiskristillinen
”Koska Jumala antaa vapautta, vaikka seuraamukset tulevat mukana”
Toinen virheesi on se että ajattelet että seuraamus tarkoittaa että voisi rankaista miten ankarasti tahansa ja väärintekijä olisi aina ansainnut. Jos rangaistus on ikuinen kadotus, se on käytännössä aina kohtuuton. Mikään ajallisesti rajoittunut teko ei ansaitse ikuista rangaistusta.
”Ja Jeesus puhui vain heteroliitosta, muistutti luomisesta. Sen sijaan mainitsi avioliittoon kelpaamattomia ihmisryhmiä...”
Jeesus ei tuominnut homoja mitenkään. Avioliitto ei muutenkaan ole mikään ihmisen hyväksymisen mittari.
Vierailija kirjoitti:
”Koska Jumala antaa vapautta, vaikka seuraamukset tulevat mukana”
Unohdat nyt että Jumala päättää kuka tänne syntyy ja kuka ei. Jos Jumala luo tänne ihmisen jonka tietää jo ennalta elävän huonon elämän, tämän ihmisen tänne luonut Jumala on pohjimmiltaan vastuullinen.Erityisen epämoraalista on rankaista ihmistä siitä minkä Jumala jo ennalta tietää ihmisen tekevän.
Älä edelleenkään sekoita keskenään tietämistä ja määräämistä.
Jumala antaa vapautta, (laskujen maksun kera), mutta sekin tuntuu olevan nyt väärin mielestäsi.
Säkin saat siellä aukoa päätäsi Jumalaa vastaan eikä Jumala estä sitä. ;)
-Yhteiskristillinen
”Miksi niitä naisia koskevia Paavalin puheita ei voi pitää pätevinä? ”
Mm. että nainen ei saa opettaa, hänen pitää vaieta ka että hänen pitää alistua miehelle. Kaikki ihan Paavalia omaa ajattelua joka ei saa mitään tukea Jeesuksen opetuksista.
”En ole koskaan kuullut yhtään hyvää saarnaa naispapin suusta, miehillä se prosentti on suurempi”
Tuo on ihan sinun henkilökohtainen ongelmasi. Mutta nyt ei puhuta vain kirkollisista asioista. Samojen lauseiden takia naisten asema koko yhteiskunnassa oli surkea vuosisatoja.
Vierailija kirjoitti:
”Ja Jeesus puhui vain heteroliitosta, muistutti luomisesta. Sen sijaan mainitsi avioliittoon kelpaamattomia ihmisryhmiä...”
Jeesus ei tuominnut homoja mitenkään. Avioliitto ei muutenkaan ole mikään ihmisen hyväksymisen mittari.
Silti Paavali listaa homouden kadottavaksi synniksi. Paavali kaveerasi Jeesuksen opetuslasten kanssa, jotka sai oppinsa Jeesukselta. Ei Jeesus homoutta suosi. Toki uskovien pitää pitää huoli etteivät harrasta noita muita listan juttuja.
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
-Yhteiskristillinen
”Älä edelleenkään sekoita keskenään tietämistä ja määräämistä.”
Sinä ne sekoitat. Väität että se ettei Jumala määräile ihmistä suoraan, jotenkin poistaisi sen että Jumala päättää kuka tänne syntyy ja tietää jo ennalta hänen elämänsä kulun. Vai oletko eri mieltä noista?
”Jumala antaa vapautta, (laskujen maksun kera), mutta sekin tuntuu olevan nyt väärin mielestäsi. Säkin saat siellä aukoa päätäsi Jumalaa vastaan eikä Jumala estä sitä.”
Tietääkö Jumala jo ennalta että tulen aukomaan päätäni? Kyllä vai ei?
Päättikö hän että minä synnyin tänne? Kyllä vai ei?
Vierailija kirjoitti:
”Miksi niitä naisia koskevia Paavalin puheita ei voi pitää pätevinä? ”
Mm. että nainen ei saa opettaa, hänen pitää vaieta ka että hänen pitää alistua miehelle. Kaikki ihan Paavalia omaa ajattelua joka ei saa mitään tukea Jeesuksen opetuksista.
”En ole koskaan kuullut yhtään hyvää saarnaa naispapin suusta, miehillä se prosentti on suurempi”
Tuo on ihan sinun henkilökohtainen ongelmasi. Mutta nyt ei puhuta vain kirkollisista asioista. Samojen lauseiden takia naisten asema koko yhteiskunnassa oli surkea vuosisatoja.
Hmm, en ole koskaan kokenut itseäni sorrettavan, kun olen istunut penkissä kuunnellen miespuhujaa. Kyse on tehtävästä, enemmän me mietitään sitä puhuuko joku mies oikein ja Jumalan vaikuttamana. Uskovat miehet ovat maallisiin öykkäreihin (toki ei-uskovissa on hyviä miehiä myös) verrattuna kilttejä, mukavia ja kunnioittavia. Rakkaita veljiä.
-Yhteiskristillinen
”Silti Paavali listaa homouden kadottavaksi synniksi. Paavali kaveerasi Jeesuksen opetuslasten kanssa, jotka sai oppinsa Jeesukselta”
Mutta opetuslapset eivät homouden tuomitsemista Jeesuksen sanomisista tuoneet esiin evankeliumeissa. Tämä on aika selkeä osoitus siitä että se ei ole Jeesuksen oppia vain Paavalin omaa ajattelua. Kuten myös naisten vähättely jota sitäkään ei evankeliumeista löydy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Ja Jeesus puhui vain heteroliitosta, muistutti luomisesta. Sen sijaan mainitsi avioliittoon kelpaamattomia ihmisryhmiä...”
Jeesus ei tuominnut homoja mitenkään. Avioliitto ei muutenkaan ole mikään ihmisen hyväksymisen mittari.Silti Paavali listaa homouden kadottavaksi synniksi. Paavali kaveerasi Jeesuksen opetuslasten kanssa, jotka sai oppinsa Jeesukselta. Ei Jeesus homoutta suosi. Toki uskovien pitää pitää huoli etteivät harrasta noita muita listan juttuja.
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
-Yhteiskristillinen
Joko olet siltä saksaa puhuvalta saarnaajakaveriltasi kysynyt miten tuo kohta menee saksankielisessä käännöksessä? Siinä versiossa kun homojen sijasta tuomitaan lapsiinsekaantujat, mutta jostain kumman syystä sinulle ei kelpaa heidän tuomitseminen.
”Hmm, en ole koskaan kokenut itseäni sorrettavan, kun olen istunut penkissä kuunnellen miespuhujaa”
Kaikessa ei ole kyse sinusta. Mitä sanot kaikille niille lahjakkaille ja viisaille naisille jotka ovat kautta vuosisatojen jääneet vaille samoja mahdollisuuksia elämässä kuin miehet vain siksi että jollain Paavalilla oli ongelmia suhtautua naisiin?
Vierailija kirjoitti:
”Älä edelleenkään sekoita keskenään tietämistä ja määräämistä.”
Sinä ne sekoitat. Väität että se ettei Jumala määräile ihmistä suoraan, jotenkin poistaisi sen että Jumala päättää kuka tänne syntyy ja tietää jo ennalta hänen elämänsä kulun. Vai oletko eri mieltä noista?
”Jumala antaa vapautta, (laskujen maksun kera), mutta sekin tuntuu olevan nyt väärin mielestäsi. Säkin saat siellä aukoa päätäsi Jumalaa vastaan eikä Jumala estä sitä.”
Tietääkö Jumala jo ennalta että tulen aukomaan päätäni? Kyllä vai ei?Päättikö hän että minä synnyin tänne? Kyllä vai ei?
Kyllä Jumala tietää ennalta kaiken. Tämän keskustelummekin. Päätti kyllä syntymisestäsi, vaikka maalliset speksit sitä ohjaili (äitisi valitsi juuri isäsi, raskautta ei keskeytetty, vanhempasi päättivät mihin kouluun menet jne.)
Mutta sulla ja mulla on hyvin paljon valtaa, kuinka loppuilta ja loppuelämä sujuu. Valitettavasti jopa Jumalan tahdon yli. Vaikka elämme Jumalan luomassa kehikossa, universumissa emmekä pääse Häntä pakoon mihinkään maailmankaikkeudessa, Hän antaa meidän mennä omiakin teitä.
Vaikka Jumalan tie on paras. Olisin sössimyt asiani jos Jumala ei olisi monia juttujani estänyt.
-Yhteiskristillinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Homous joko kielletään tai esitetään negatiivisessa valossa 2-3 kertaa Vanhassa ja 3 kertaa Uudessa Testamentissa”
Uudessakaan testamentissa kyse ei ole Jeesuksen opetuksista. Paavali mainitsee sen kirjeissään kuten myös erilaisia misogyynisiä käsityksiä naisista ja naisen asemasta. Jos niitä ei pidä pätevinä, miksi välittäisi mitä Paavali sanoo homoista?Miksi niitä naisia koskevia Paavalin puheita ei voi pitää pätevinä? En ole koskaan kuullut yhtään hyvää saarnaa naispapin suusta, miehillä se prosentti on suurempi.
Mutta Raamattu antaa paljonkin naisille tehtävää seurakunnassa, vaikkei johtopaikoille asiaa olekaan.
-Yhteiskristillinen
Tosi surkeaa, miten naisena olet sisäistänyt Raamatun naisia mitätöivän asenteen. Ja muuten, sun miniotos ei kerto mitään yleisesti kenenkään saarnojen tasosta noin maailmanlaajuisesti.
”Kyllä Jumala tietää ennalta kaiken. Tämän keskustelummekin. Päätti kyllä syntymisestäsi,”
Eli hän on loogisesti ajatellen yksin vastuussa. Ihan kuten jos minä teetän koirillani pentuja, minä olen niistä lopulta aina vastuussa vaikka ne ovat sinällään omia yksilöitä jotka tekevät omia asioita.
Ja Jumala on vielä enemmän vastuussa koska hän tietää jo lopputuloksen etukäteen jota ihminen ei koskaan tiedä.
”Mutta sulla ja mulla on hyvin paljon valtaa, kuinka loppuilta ja loppuelämä sujuu. Valitettavasti jopa Jumalan tahdon yli”
Silloin Jumala ei ole kaikkivaltias. Eikö hän sinusta ole?
”Vaikka Jumalan tie on paras. Olisin sössimyt asiani jos Jumala ei olisi monia juttujani estänyt”
Hassua miten hän ei voi välillä estää kun ihmisellä on vapaa tahto tehdä väärin mutta välillä onkin ok puuttua.
”Yhteiskristillinen”
Älä valehtele. Sinä olet äärikonsevatiivinen.
Vierailija kirjoitti:
”Hmm, en ole koskaan kokenut itseäni sorrettavan, kun olen istunut penkissä kuunnellen miespuhujaa”
Kaikessa ei ole kyse sinusta. Mitä sanot kaikille niille lahjakkaille ja viisaille naisille jotka ovat kautta vuosisatojen jääneet vaille samoja mahdollisuuksia elämässä kuin miehet vain siksi että jollain Paavalilla oli ongelmia suhtautua naisiin?
Kysyt hurjan ajankohtaisen kyssärin. Vastaus: Vaikka puhelahjat, organisointikyky ja sosiaaliset taidot on tärkeitä, niin Jumala ei arvosta niitä niin korkealle, kuin uskollisuutta. Uskollisuus on se juttu, ja valitettavasti jos naisille antaa valtaa, alkavat aika pian lempeyksissään vesittää Sanaa.
Itse rakastan uskovia naisystäviäni, mutta kokemuksesta voin sanoa, että naisten raamattupiiri on valitettavasti heikompi anniltaan kuin sekapiiri.
Naisilta on Raamatussa evätty ne tehtävät, joissa ruuvataan oppi, teologia. Jos seurakunta saa väärän opin, on vaarana että kymmenet ja sadat menettävät jopa pelastuksensa (vaikka täydellistä seurakuntaa ei ole missään). Mutta naiset voivat olla muutoin organisaattoreina vaikkapa eri tapahtumissa, profeettoina, evankelistoina.
Miehetkin osaavat olla eksyttäjiä ja monet väärät uskonnot on syntyneet miesten toimesta, mutta se eksymisvauhti ei ole niin kova kuin naisilla.
-Yhteiskristillinen
Vierailija kirjoitti:
”Vaikka Jumalan tie on paras. Olisin sössimyt asiani jos Jumala ei olisi monia juttujani estänyt”
Hassua miten hän ei voi välillä estää kun ihmisellä on vapaa tahto tehdä väärin mutta välillä onkin ok puuttua.
Se on se kuuluisa kantapään koulu. :)
Virheistä oppii aika tehokkaasti.
-Yhteiskristillinen
”Koska Jumala antaa vapautta, vaikka seuraamukset tulevat mukana”
Unohdat nyt että Jumala päättää kuka tänne syntyy ja kuka ei. Jos Jumala luo tänne ihmisen jonka tietää jo ennalta elävän huonon elämän, tämän ihmisen tänne luonut Jumala on pohjimmiltaan vastuullinen.
Erityisen epämoraalista on rankaista ihmistä siitä minkä Jumala jo ennalta tietää ihmisen tekevän.