Sappikivipotilasta ei suostuttu uudelleen tutkimaan, vaan pistettiin psykiatriselle. Päätyi laajennettuun itsemurhaan
Siis mikä Suomen terveydenhoitoa vaivaa? Ihmistä ei suostuta tutkimaan ja jälkikäteen vähätellään, että kun potilas ei ollut keltainen. Ei siinä heti tule keltaisuutta ja sappikivikohtausten luonne onkin just sitä, että kovat kivut tulee ja menee, niinkuin tällä naisella. Ne kivut on tosi kovat oikeasti! Hänellä oli jo todettu sappikivet 10 päivää aiemmin, kun hakeutui taas päivystykseen ja hänet pistetään psykiatriselle!
https://www.is.fi/perhe/art-2000011991561.html
"Joulukuun 14. päivä vuonna 2018 vatsan ultraäänitutkimuksessa Kaisalla todettiin kolme sappikiveä, mutta ei muita poikkeavuuksia. Sappikiviä ei operoitu. Kaisalle varattiin kontrolliaika, jonka hän itse perui.
Kivut yltyivät niin sietämättömän koviksi, että Kaisa piti viedä sairaalaan. Sinne jouduttiin lähtemään myös perheen viimeisen yhteisen jouluaaton iltana.
Kaisan vastaanotti psykiatrinen sairaanhoitaja, päivystävänä lääkärinä oli lääketieteen kandidaatti. Papereihin on kirjattu, että Kaisa tuli hoitoon voimakkaan vatsakivun vuoksi, mutta uusia vatsan alueen tutkimuksia ei tarvita.
”Keskustelussa potilaasta syntyi voimakkaan ahdistunut vaikutelma. Varsinaista psykoottisuutta ei todettu, mutta kivun voimakas kokemus ja myös oma vahva epäily raskasmetallimyrkytyksestä viittasivat realiteetintajun häiriintymiseen.”
Kaisa lähetettiin kolmeksi viikoksi psykiatriselle osastolle diagnooseilla vaikea-asteinen masennustila ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Vasta kuolonkolarin jälkeen tehdyssä ruumiinavauksessa paljastui, että yksi Kaisan sappikivistä oli kiilautunut sappitiehyeeseen.
– Olin vihainen. Tämä asia olisi ollut hoidettavissa, Antti sanoo.
Kaisan isä laati valituksen Valviraan. Kaisaa hoitaneet lääkärit selittivät, etteivät he osanneet epäillä tiehyen ongelmia, sillä Kaisa ei kuulunut tyypilliseen riskiryhmään ja häneltä puuttui ominainen oire, keltaisuus. Lääkärit kuvailivat Kaisaa ”haastavaksi” potilaaksi.
Valviran mukaan Kaisan hoidossa ei tehty virheitä."
"Seitsemän vuotta sitten suomalainen perheenisä menetti hetkessä kaiken. Hänen vaimonsa surmasi itsensä ja parin kaksi pientä poikaa. Kun mies sai vaimonsa puhelimen auki, paljastuivat musertavat päiväkirjamerkinnät ja hirmuteon lohduton motiivi. Nyt perheensä menettänyt mies kertoo koko tarinan. Hän uskoo, että äidin ja lasten kuolema olisi voitu estää."
Kommentit (535)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää miksi ei mennyt yksityiselle ja saanut kunnon apua.
Ei sieltä välttämättä sen parempaa hoitoa olisi saanut. Rahat olisi vain menettänyt.
Sitä paitsi sappirakon poistoleikkaukset ovat ihan rutiinia julkisella Suomessa.
Saa parempaa hoitoa. Siellä sinulla on valta ja oikeus koska maksat. Yksityisellä työskentelee paremmat lääkärit kuin nuo julkisen rupujengit.
Samat lääkärit ne on julkisella kuin yksityisellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mies tekee laajennetun izarin, miestä syyllistetään.
Kun nainen tekee saman, syy löytyy muualta kuin naisesta.
Miksi aina on näin? Miehen haasteet on miehen vika, naisen haasteet on yhteiskunnan vika.
Helppo kysymys. Näin on, koska kaikki ovat samaa mieltä siitä, että sukupuolet eivät ole tasa-arvoisia. Kaikkien mielestä nainen sukupuolena on heikompi, vaikutuksille altis ja siksi hoivan sekä varjelun kohde. Mies sukupuolena pystyy enempään, joten häntä myös tarkastellaan ankarammilla kriteereillä siinä missä naisella annetaan anteeksi töppäilyt. Jos vaikka sen yhden tyypin nimi olisikin ollut Charlene Manson ja hänen opetuslapsensa olisi ollut pelkästään äijiä, niin eipä tällaista naista olisi koskaan laitettu eliniäkseen vankilaan siitä että on vähän kehotellut muita tekemään asioita. Tämä on luonnolista ja oikein, koska kyseessä on biologia.
Hyvin sanottu.
Sekö oikeuttaa tappamaan myös lapset?
Vierailija kirjoitti:
lukemani perusteella nainen ei kuollut sappikiviin , vaan akuuttiin psykoosiin tai stressin aiheuttamaan todellisuuden tajun häiriintymiseen.
sen on voinut aiheuttaa ne kivet ja kivut sekä uusi mieliala lääke, jos hänellä on ne olleet käytössä
ssri lääkkeiden yleinen haittavaikutus on itsetuhoinen ajattelu.
surullista tässä on se, ettei kipua hoidettu ensin ja hoidettu vaivaa kunnolla.
nykyään sappikiviin on olemassa muitakin hoitoja kuin leikkaus.
mutta miten tässä maassa uskaltaa mt potilaana mennä lääkäriin? jos lapsena saanut vaikka somatisaatiohäiriö diagnoosin, siksi että sattuu olemaan tyttö ja autistunen jota ei ole tutkittu ja kipuja ei ole tutkittu. näin siis omalla kohdallani . kivut on kovia ja on myös löydöksiä ollut tutkimuksissa, mutta kukaan ei usko eikä auta.
lääkäri jatkuvasti yrittää pakottaa psykiatrille enkä pääse eläkkeelle vaikken voi enää edes kävellä, mutten uskalla yrittää päästä eläkkeelle, kun pelkään että minut vaan pakkolääkitään pää sekaisin tai suljetaan osastolle.
en ole masentunut vaikka se diagnoosi on minulle väkisin laitettu. kummallinen maa kun naiset ja autistiset väkisin yritetään hulluksi tuomita ja samaan aikaan skitsofreniaa sairastavat ja psykopaatit saa rauhassa kiusata ihmisiä avohoidossa
tee potilasasiamiehen kanssa muistutus ylilääkärille virheellisestä potilaskirjauksesta. ja tee kantelu, valitus Valviralle ja vaadi korvauksia. Vaadi lääkäriltä luvat pois Valviran kautta. Ota yhteys julkiseen oikeusavustajaan ja nostakaa kunnianloukkaus syyte masennusdiagnoosista jos väärä.
Voisit myös käydä yksityiseltä hakemassa sen oikean diagnoosin ja myös pyydä hän laittaa Kantaan ettet ole masentunut. Ne tekee ihan mitä vaan asiakas vaatii kun lyö rahaa pöytään.
Vierailija kirjoitti:
Sekö oikeuttaa tappamaan myös lapset?
Ei tietenkään. Tyhmiä kyselet.
minkä niminen nainen oli kyseessä, tai missä kaupungissa?
Tätä se on kun nykyään ei saa laittaa potilasta jatkotutkimuksiin eikä testeihin,lähetetään vain kotiin syömään buranaa ja seuraamaan tilannetta. Sitten kun sama ihminen ilmestyy kuudennetta kertaa päivystykseen ja vaatii tutkimuksia,hän on "haastava" ja "vaikea",
Sappikivi ei saa ketään tappamaan lapsiaan, joten psykiatrinen oli oikea osasto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva.fi omat salaliittoteoreetikot tekevät tästäkin yhteiskunnan vikaa.
Murha itsemurha, salaliittoteotioihin uppoutuminen, lääkäriaikojen perumista, haastava (eli helvetin hankala) potilas
Haastava ihminen = sanoo mielipiteensä ääneen, kyseenalaistaa diagnoosin, eikä usko kaikkea?
Huutaa naama punaisena. Haluaa itse määrätä tutkimukset ja kuvaukset...
On täysin normaali reaktio. Ainakin voin todeta, että itku, anelu tai rauhallinen selittäminen eivät auta. Huutamista en ole vielä kokeillut, mutta se olisi tervein reaktio, kun on vakavasti sairas, eikä saa apua.
Sairaus on minulla eri, mutta myös vakava piina siitä, kun en ole saanut hoitoa. Nyt olen sitten vammaisen statuksella viisikymppunen työkyvyttömyyseläkeläinen, syrjäytynyt elämästä. Aluksi olin nelikymppinen asiantuntijatehtävissä.
Onneksi kipuni eivät ole kovat, joten jaksan pysyä elossa.
Yli 10 vuotta pidettiin joko terveenä tai mielenterveyspotilaana. Kaikki sympatia Kaisalle (kaikesta muusta paitsi lasten tappamisesta).
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on kun nykyään ei saa laittaa potilasta jatkotutkimuksiin eikä testeihin,lähetetään vain kotiin syömään buranaa ja seuraamaan tilannetta. Sitten kun sama ihminen ilmestyy kuudennetta kertaa päivystykseen ja vaatii tutkimuksia,hän on "haastava" ja "vaikea",
Hänet oli laitettu johonkin kontrollitutkimukseen, aika peruttu. Mutta kun pitäisi olla kivien poisto ja ehkä sapen. Ja yleensä herätä jos jollakin on kiviä tai uudelleen kiviä. Tai mikä muu.
Oliko tässä sekä-että? Toisesta oli vahvempi näyttö kuin toisesta. Mainittiin myös että itse perui kontrollikäynnin, miksi?
Vierailija kirjoitti:
Sekö oikeuttaa tappamaan myös lapset?
Siitä ei ole kyse tässä ketjussa. Eikä tietenkään oikeuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lukemani perusteella nainen ei kuollut sappikiviin , vaan akuuttiin psykoosiin tai stressin aiheuttamaan todellisuuden tajun häiriintymiseen.
sen on voinut aiheuttaa ne kivet ja kivut sekä uusi mieliala lääke, jos hänellä on ne olleet käytössä
ssri lääkkeiden yleinen haittavaikutus on itsetuhoinen ajattelu.
surullista tässä on se, ettei kipua hoidettu ensin ja hoidettu vaivaa kunnolla.
nykyään sappikiviin on olemassa muitakin hoitoja kuin leikkaus.
mutta miten tässä maassa uskaltaa mt potilaana mennä lääkäriin? jos lapsena saanut vaikka somatisaatiohäiriö diagnoosin, siksi että sattuu olemaan tyttö ja autistunen jota ei ole tutkittu ja kipuja ei ole tutkittu. näin siis omalla kohdallani . kivut on kovia ja on myös löydöksiä ollut tutkimuksissa, mutta kukaan ei usko eikä auta.
lääkäri jatkuvasti yrittää pakottaa psykiatrille enkä pääse eläkkeelle vaikken voi enää edes kävellä, mutten uskalla yrittää päästä eläkkeelle, kun pelkään että minut vaan pakkolääkitään pää sekaisin tai suljetaan osastolle.
en ole masentunut vaikka se diagnoosi on minulle väkisin laitettu. kummallinen maa kun naiset ja autistiset väkisin yritetään hulluksi tuomita ja samaan aikaan skitsofreniaa sairastavat ja psykopaatit saa rauhassa kiusata ihmisiä avohoidossa
tee potilasasiamiehen kanssa muistutus ylilääkärille virheellisestä potilaskirjauksesta. ja tee kantelu, valitus Valviralle ja vaadi korvauksia. Vaadi lääkäriltä luvat pois Valviran kautta. Ota yhteys julkiseen oikeusavustajaan ja nostakaa kunnianloukkaus syyte masennusdiagnoosista jos väärä.
Voisit myös käydä yksityiseltä hakemassa sen oikean diagnoosin ja myös pyydä hän laittaa Kantaan ettet ole masentunut. Ne tekee ihan mitä vaan asiakas vaatii kun lyö rahaa pöytään.
Ei se ole ihan noin helppoa.
Jos potilas on yksin, hänellä ei ole voimia valituksiin ja asiansa ajamiseen.
Eikä yksityinen tee mitä tahansa. Minut on lähetetty ainakin kolmelta yksityiseltä kotiin tyhjin käsin tai kehotus mennä psykiatrille. Nyt on psykiatrin mp siitä, ettei ole psyykkistä, eikä sekään auta. Hädin tuskin voimia tai enää edes uskallusta yrittää hankkia apua. Uskallusta siksi, että "hoitotoimet" ovat vain pahentaneet.
Eri
Pöyristyttävä tapaus. Mutta mitään laajennettua itsemurhaa ei ole olemassakaan. Raivostuttava ilmaus!! Oli itsemurha ja murhat. Lapset eivät ole äitinsä jatketta eikä omaisuutta, vaan itsenäisiä ihmisiä, joilla on oikeus elää vaikka äiti tappaisi itsensä!!! Isä olis huolehtinut. Suurta itsekkyyttä ja pahuutta tappaa lapset.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tässä sekä-että? Toisesta oli vahvempi näyttö kuin toisesta. Mainittiin myös että itse perui kontrollikäynnin, miksi?
Varmaan siksi, koska ei ymmärtänyt, että kipukohtaukset johtuivat niistä sappikivistä. Oli jo 8 kk ajan ehtinyt itse hakea apua netin syövereistä eksyen ties mille hörhösivustoille.
Hänelle olisi selkeästi pitänyt ohjeistaa, että nämä kivut johtuvat kivistä.
Sappikivut myös tulevat ja menevät, ne eivät ole jatkuvasti päällä. Ehkä kontrolliajan tultua totesi, ettei nyt ole kipuja, turha käynti olisi.
Vierailija kirjoitti:
Pöyristyttävä tapaus. Mutta mitään laajennettua itsemurhaa ei ole olemassakaan. Raivostuttava ilmaus!! Oli itsemurha ja murhat. Lapset eivät ole äitinsä jatketta eikä omaisuutta, vaan itsenäisiä ihmisiä, joilla on oikeus elää vaikka äiti tappaisi itsensä!!! Isä olis huolehtinut. Suurta itsekkyyttä ja pahuutta tappaa lapset.
Raflaavampi otsikko olisi luultavasti johtanut ketjun poistamiseen heti.
Vierailija kirjoitti:
Ai, että kun potilas vaatii kunnollista asiallista hoitoa hän on "haastava". Miksi ihmisten pitää olla tuollaisia selkärangattomia käärmeitä eikä tunnustaa kunnolla jos on tehnyt virheen. Eihän se niin voi olla, että jos vaatii hoitoa leimataan "haastavaksi" tai "vaikeaksi". Naisten hoitoa on aina laiminlyöty ja leimattu "hulluksi". Eikö mikään ole vieläkään muuttunut. Mullekkin on sairaalassa naurettu, että "potilas vaatii oikeuksia", että ihan niinkuin se olisi jotenkin väärin vaatia hoitoa ja muistuttaa potilaan oikeuksista. Mikä todella vaivaa terveydenhuoltoa. Onko se oma ego ja arvovalta lopulta tärkeämpi kuin potilaan hoito.
No, kyllähän tämä "Kaisa" oli ainakin loppuvaiheessa hyvin pettynyt suomalaiseen sairaanhoitoon, ei uskonut suomalaisia lääkäreitä ja uskoi vahvasti salaliittoteorioihin. Eli hän on varmasti ollut ihan oikeasti haastava potilas. Mikä ei toki tarkoita sitä, että hänet saa jättää hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
Pöyristyttävä tapaus. Mutta mitään laajennettua itsemurhaa ei ole olemassakaan. Raivostuttava ilmaus!! Oli itsemurha ja murhat. Lapset eivät ole äitinsä jatketta eikä omaisuutta, vaan itsenäisiä ihmisiä, joilla on oikeus elää vaikka äiti tappaisi itsensä!!! Isä olis huolehtinut. Suurta itsekkyyttä ja pahuutta tappaa lapset.
Hän käsittääkseni oli huolissaan siitä, että lapset myös saattavat sairastua ja joutua samaan helvettiin ilman apua. Tokikaan ei ole oikeutus, mutta on selitys.
Käsittääkseni sappikivet voivat olla erittäin kivuliaat.
On tutkimusnäyttöä, että naisten kipua ja vaivoja ei oteta terveydenhuollossa niin vakavasti kuin miesten.
Puhumattakaan siitä, millaista karjanhoitoa on gynekologia ja gynekologiset toimenpiteet, puudutuksen saa tapella. Miesten kalleuksia operoitaessa puudutus on välitön. Mutta tämä aihe on jo omansa. Maailma vihaa naista.
Osanotto omaisille.
Jaa, pakkohan se on, jos ei kuunnella? 8kk äärimmäiset kivut, uupumus ja todennäköisesti unettomuus tekevät varmasti kenestä tahansa "haastavan".