Lue keskustelun säännöt.
Milloin päiväkodit muuttuivat tällaisiksi, että vanhempia vaaditaan kaikesta tilille ja syyllistetään?
25.07.2026 |
Tuosta sairas vanhempi ei saisi olla sairauslomalla rauhassa ketjusta tuli mieleen ja sieltä poimittua kommentteja.
-Ei yhtään ymmärretä, jos vanhemmat ovat kuormittuneita, väsyneitä tms. Sen sijaan vaatimuksia sataa, eikä empatiaa heru. Sairauslomalla (esim. masennuksen, uupumuksen, käsi paketissa tms) olevan vanhemman pitäisi toipuessaan hoitaa lasta kotona ja keksiä lapselle kehittävää tekemistä.
-Sairastuin myös burn outtiin ja lapsi kävi ihan normaalisti päiväkodissa, itse nukuin ensimmäiset kuukaudet kotona ja selvittelin työpaikan sotkuja. Kun päiväkoti kuuli asiasta, tuli vihjailua siitä, että lapsen voisi hakea aikaisemminkin. (Sitten taas subjektiivisen varhaiskasvatuksen piirissä olevat lapset voivat sumeilematta olla hoidossa ja kukaan ei valita pitkistä päivistä, vaikka vanhempi olisi kotona vauvan kanssa/työttömänä).
-Hoitajat ei edes tiedä, mistä lasten perheissä on kyse. Meillä hoitajat myös sumeilematta uskoo lapsen selittämät asiat. Jos lapsi sanoo syöneensä aamupalaksi karkkia, niin hoitajat todella tulevat kysymään, onko meillä tavallistakin, että karkkia syödään aamupalaksi. Vaikkei siis syötäisi ja lapsi olisi satuillut omiaan.
-Hoitajat tekevät vanhemman ulkonäön perusteella oletuksia. Jos äiti tulee päiväkodille meikittä, hiukset likaisena tai arkivaatteissa, niin mietitään, onko siellä kotona nyt kaikki kunnossa vai onko äidillä isompaakin ongelmaa.
-Meidän lapsi on päiväkodissa ja me vanhemmat ollaan töissä. Saadaan usein kommentteja, että "Eikö isovanhemmat voisi joskus katsoa Einon perään, että saisi päiväkodista vapaan päivän?" "Onkos teillä tulossa lomaa, jotta Eino voisi olla kotona?" Lapsemme on päiväkodissa 9-17 5/pv viikossa ja lapsi on vuoden aikana lomalla päiväkodista 6 viikkoa ripoteltuna tasaisesti ympäri vuoden. Tämä ei näytä olevan tarpeeksi. Tiedän, että lapsemme on vilkas ja työläs hiljaiseen, rauhalliseen lapseen verrattuna, mutta emme me lasta sen vuoksi voi enemmän kotona pitää.
-Oman lapseni päiväkodissa minua äitinä syyllistettiin siitä, jos en ollut hakutilanteessa työvaatteissa. Olisi pitänyt olla eli tulla suoraan töiden jälkeen hakemaan. Jos olin esim. käynyt mutkan kotona ja riisumassa työvaatteet, ei noin kuulemma olisi saanut tehdä. Samoin paheksuttiin, jos joku kävi töistä tullessa kaupan kautta ja sitten haki lapsen. Kuulemma hoitoaika päättyy töiden päättymiseen, eikä asioilla saisi käydä.
Milloin päiväkodit muuttuivat tällaisiksi, että vanhempia vaaditaan kaikesta tilille ja syyllistetään?
Kommentit (451)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni harmittaa se, miten paljon on tuurista kiinni. Tiedän, että on kaverien lapsilla eri paikkakunnilla on ihania päiväkoteja. Työntekijät tykkäävät työstään ja ovat hyväntuulisia sekä järjestävät lapsille mukavaa toimintaa. Sanovat suoraan, että suodattavat lasten puheet esim. kodin arjesta ja suhtautuvat perheisiin lempeydellä. Sitten taas meillä on osunut kohdalle päiväkoti, jossa on työhönsä kyllästyneitä, väsyneitä ja pahantuulisia ihmisiä. Lapsilla on todella vähän toimintaa, kunnon retkiä ei ole, ei teemapäiviä tms. Työntekijät puhuvat perheiden asioista, eikä lapsen kertomia asioita suodateta. Arvostetaan lapsia, jotka ovat kilttejä, hiljaa eivätkä vaadi mitään. Vilkkaat, sosiaaliset ja esimerkiksi tiedonnälkäiset lapset ovat heistä ärsyttäviä.
Onhan tämä kurjaa, että samalla rahalla saa eri kaupungeissa/päiväkodeissa aivan erilaisen päivähoitokokemuksen. Uskon, että vaikuttaa paljon lapsen itsetuntoon, kasvuun ja kehitykseen se, millainen päiväkoti osuu kohdalle.
Missään tapauksessa se koulutus ei voi kuitenkaan olla osasyy tuollekin? Ei millään voida myöntää että kyllä, koulutus tuo yleensä myös laatua, että se elämäänsä kyllästynyt entisen kaupankassan lasten retuuttaminen ja huutaminen johtuu ihan siitä ettei ole tietoa eikä taitoa.
Ja varmasti taas tähänkin kommentoi joku että kyllä oli tuija hyvä hoitaja, paras kaikista vaikkei ollut käynyt kuin emäntäkoulun 50 -luvulla, meidän ilpokin tykkäsi siitä eniten!Varhaiskasvatuksen asiantuntija käyttää tunnekortteja ohjatakseen lapsiryhmää rakentavaan tunneilmaisuun. Valitettavasti on kuitenkin myös työntekijöitä joilta puuttuu pedagoginen tausta ja jotka siksi saattavat sortua kurin pitämiseen lapsille.
Varmasti se sama tyyppi joka ei ymmärrä yökastelusta mitään, eikä päiväuni tarpeista saati syömisen yksilöllisyydestä. Se Siwan kassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä valitettavasti myös pilkataan heitä jotka vievät vauvan kanssa kotona ollessa isomman hoitoon. Vaikka lapset ovat hyvin erilaisia. Joku voi viihtyä siellä kotona vaikka äiti imettää sohvalla kuin tatti, toinen lapsi taas tylsistyy siinä pahanpäiväisesti ja alkaa härvääminen. Mutta itse olen siis todistanut harkassa, kuinka hoitajat puhuvat lapsen kuullen, että voi tuotakin raukkaa, kun tänne raahataan, vaikka äiti on kotona vauvan kanssa.
Tottahan se on. Laiskuutta se isompi lapsi sinne päikkyyn viedään
Minun kokemukseni on se että nuoret lapsettomat vastavalmistuneet on pahimpia. Kun päässä on valtava määrä teoriaa yhdistettynä kunnianhimoon ja intoon ja toisaalta käytäntö puuttuu ja vanhempien kanssa ei osata olla tasavertaisia niin katastrofihan siitä seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Iso ongelma on siinä, että monet on alkujaan koulutettu päivähoitajiksi vaikka nykyisin he toimivatkin varhaiskasvattajina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Iso ongelma on siinä, että monet on alkujaan koulutettu päivähoitajiksi vaikka nykyisin he toimivatkin varhaiskasvattajina.
Minä heittäisin varhaiskasvatuksella vesilintua. Ihan pienimmät lapset (alle 4 v) tarvitsevat päiväkodissa perushoivaa, valvovat silmät ja maalaisjärkisen aikuisen. Ne perinteiset laululeikit, leikit, kirjojen lukemiset ja ulkoilut riittävät tukemaan kasvua ja kehitystä. Eikä tämä mielestäni katso koulutusta. Olen nähnyt päiväkodeissa monia lukioikäisiä kesätyöntekijöitä, jotka pärjäävät hyvin lasten kanssa, kun ovat lapsille läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Asiahan on niin, että tutkittu tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä kulkee kovaa vauhtia eteenpäin, koko ajan. Esim. jo 10 vuotta vanha tieto alkaa olla vanhentunutta. Siksi jatkuva kouluttautuminen olisi alalla todella tärkeää. Sille on kuitenkin esteitä, kuten että koulutuksiin on vaikea osallistua, koska kaikkien työntekijöiden läsnäoloa vaaditaan niin kipeästi siinä ryhmässä koko ajan. Kaikki koulutukset, palaverit, suunnitteluajat kuormittaa ryhmää paljon, koska henkilökuntaa on kaikissa paikoissa aina loppupeleissä liian vähän. Korkeintaan se lain vaatima minimi, mikä on liian vähän.
Toinen syy on koulutuskielteisyys. Ei olla kiinnostuneita kouluttautumaan tai oppimaan uutta. Lastenkasvatukseen liitetään myös paljon sellaisia ajatuksia kuten että maalaisjärjellä pärjää, aina ennenkin on tehty näin, uutta tietoa pidetään vaan uutena trendinä, mikä menee ohi. Meistäkin tuli ihan hyviä vaikka tehtiin niin ja näin. Ja se on tavallaan ymmärrettävää, itsekin sorrun siihen joskus. Mutta ammattitaitoista se ei oikein ole.
Jopa alalla itsessään suhtaudutaan hieman kielteisesti kouluttautuneisuuteen. Nyt alalle tulee esim. uusia sosionomeja, joilla on tuoreinta tietoa esimerkiksi ohjaustyöstä, lapsen sosiaalisesta kasvusta ja kehityksestä, perhetyöstä, palvelujärjestelmistä, lapsen ja perheen tuen tarpeista, työyhteisön johtamisesta. Eikä sitä tunnisteta eikä tunnusteta alalla ollenkaan, ihmetellään vaan että mitäs nää tyypit nyt muka on. Vaikka voisi hyödyntää sen uuden tiedon, mitä sieltä tulee ja valjastaa käyttöön. Olen kuullut jopa päiväkodin johtajien suusta, ettei he ymmärrä sosionomien koulutusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Tämä. Näissä nuorissa voi olla ns. virkaintoisia tapauksia, jotka arvostelevat perheitä ja omavaltaisesti laittaisivat lapsille diagnooseja. Vuosikymmenten kokemuksella oleva työntekijä taas näkee, mistä kannattaa olla huolissaan ja mistä ei. He ymmärtävät, että yhteys perheeseen on tärkeä ja yhteyden tarkoitus ei ole arvostella, vaan tukea. Nämä vanhemmat työntekijät myös antavat lapsista positiivisempaa palautetta. Tiedostavat, että ei kukaan vanhempi jaksa päiväkodille hakemaan tullessa kuunnella valitusta, että miten Julius ei syönyt kuin näkkileipää ja Isla tänään hajotti Martan hiekkalinnan.
Vierailija kirjoitti:
"Lapsemme on päiväkodissa 9-17 5/pv viikossa ja lapsi on vuoden aikana lomalla päiväkodista 6 viikkoa ripoteltuna tasaisesti ympäri vuoden."
Riittäisikö sinulle/aikuiselle tämmöinen loma vuosittain?
Ei riittäisi.
Päiväkoti on lapsen työtä!
Eikö tuo ole ihan normaali loman pituus useimmilla työssäkäyvillä aikuisilla? Neljä viikkoa kesälomaa ja pari viikkoa muita lomia/arkipyhävapaita (niitäkään ei kaikilla aloilla pysty pitämään joka vuosi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä valitettavasti myös pilkataan heitä jotka vievät vauvan kanssa kotona ollessa isomman hoitoon. Vaikka lapset ovat hyvin erilaisia. Joku voi viihtyä siellä kotona vaikka äiti imettää sohvalla kuin tatti, toinen lapsi taas tylsistyy siinä pahanpäiväisesti ja alkaa härvääminen. Mutta itse olen siis todistanut harkassa, kuinka hoitajat puhuvat lapsen kuullen, että voi tuotakin raukkaa, kun tänne raahataan, vaikka äiti on kotona vauvan kanssa.
Tottahan se on. Laiskuutta se isompi lapsi sinne päikkyyn viedään
Kyllä. Ei lapsen kuulukaan arjessa koko ajan "viihtyä". Tylsyys tekee hyvää, esim. mielikuvitukselle. Vanhemman tehtävä on sitten asettaa ne rajat mikä on turvallista. Kyllä siinä joutuu kaikki joustamaan jos on lapsia pienellä ikäerolla. Myös se vauva. Ihmeellistä, että äiti kuvittelee voivansa istua imettämässä kuin tatti, mutta päiväkotiin on ihan ok viedä lapsi. Isoon lapsiryhmään. Vähemmän siellä on aikuisia puuttumassa siihen härväämiseen. Muutama aikuinen ja parikymmentä lasta, kun hän ei kotona pärjää kahden kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Tämä. Näissä nuorissa voi olla ns. virkaintoisia tapauksia, jotka arvostelevat perheitä ja omavaltaisesti laittaisivat lapsille diagnooseja. Vuosikymmenten kokemuksella oleva työntekijä taas näkee, mistä kannattaa olla huolissaan ja mistä ei. He ymmärtävät, että yhteys perheeseen on tärkeä ja yhteyden tarkoitus ei ole arvostella, vaan tukea. Nämä vanhemmat työntekijät myös antavat lapsista positiivisempaa palautetta. Tiedostavat, että ei kukaan vanhempi jaksa päiväkodille hakemaan tullessa kuunnella valitusta, että miten Julius ei syönyt kuin näkkileipää ja Isla tänään hajotti Martan hiekkalinnan.
Ei ole iästä kiinni, ihan kumminkin päin löytyy tapauksia.
Nuorelta saattaa löytyä ja puuttua taitoa ihan siinä missä vanhemmaltakin. Kokemus on aina arvokasta, paitsi silloin jos jumiutuu vanhaan, eikä ole koskaan valmis oppimaan uutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Asiahan on niin, että tutkittu tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä kulkee kovaa vauhtia eteenpäin, koko ajan. Esim. jo 10 vuotta vanha tieto alkaa olla vanhentunutta. Siksi jatkuva kouluttautuminen olisi alalla todella tärkeää. Sille on kuitenkin esteitä, kuten että koulutuksiin on vaikea osallistua, koska kaikkien työntekijöiden läsnäoloa vaaditaan niin kipeästi siinä ryhmässä koko ajan. Kaikki koulutukset, palaverit, suunnitteluajat kuormittaa ryhmää paljon, koska henkilökuntaa on kaikissa paikoissa aina loppupeleissä liian vähän. Korkeintaan se lain vaatima minimi, mikä on liian vähän.
Toinen syy on koulutuskielteisyys. Ei olla kiinnostuneita kouluttautumaan tai oppimaan uutta. Lastenkasvatukseen liitetään myös paljon sellaisia ajatuksia kuten että maalaisjärjellä pärjää, aina ennenkin on tehty näin, uutta tietoa pidetään vaan uutena trendinä, mikä menee ohi. Meistäkin tuli ihan hyviä vaikka tehtiin niin ja näin. Ja se on tavallaan ymmärrettävää, itsekin sorrun siihen joskus. Mutta ammattitaitoista se ei oikein ole.
Jopa alalla itsessään suhtaudutaan hieman kielteisesti kouluttautuneisuuteen. Nyt alalle tulee esim. uusia sosionomeja, joilla on tuoreinta tietoa esimerkiksi ohjaustyöstä, lapsen sosiaalisesta kasvusta ja kehityksestä, perhetyöstä, palvelujärjestelmistä, lapsen ja perheen tuen tarpeista, työyhteisön johtamisesta. Eikä sitä tunnisteta eikä tunnusteta alalla ollenkaan, ihmetellään vaan että mitäs nää tyypit nyt muka on. Vaikka voisi hyödyntää sen uuden tiedon, mitä sieltä tulee ja valjastaa käyttöön. Olen kuullut jopa päiväkodin johtajien suusta, ettei he ymmärrä sosionomien koulutusta!
Vaikka käsitys monista asioista muuttuu, ei lapsen perustarpeet muutu. Lapsi tarvitsee turvallisia aikuisia, rajoja, hoivaa ja läsnäoloa.
Ja jos minulta kysytään, niin eivät kaikki muutokset 10 vuoden aikana ole olleet mitään positiivisia. Paljon kirjaamista, joka on pois läsnäolosta lapsille. Digitaitoja, joita ei todellakaan tarvitse pienten lasten kanssa (eihän edes suositella, että lapsi käyttäisi älylaitteita omatoimisesti). Jopa kirjoja luetaan dokumenttikameroiden avulla ja äänisatuina, paperisia kirjoja ei enää viitsitä päiväkodeissa lukea perinteiseen tyyliin.
Teen itse töitä nuorten parissa ja muutos alle 10 vuodessa on ollut valtava. Perustaitojakaan ei osata, eikä kouluissa enää vaadita juuri mitään. Lopputuloksena ne huonosti voivat nuoret voivat yhä huonommin ja ne entiset huonoimmat oppilaat ovat nykymittapuulla suorastaan välkkyjä, kun nykyisiltä huonoimmilta oppilailta ei välttämättä löydy edes perustietoja asioista, jotka ennen lapset tiesivät jo ala-asteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Asiahan on niin, että tutkittu tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä kulkee kovaa vauhtia eteenpäin, koko ajan. Esim. jo 10 vuotta vanha tieto alkaa olla vanhentunutta. Siksi jatkuva kouluttautuminen olisi alalla todella tärkeää. Sille on kuitenkin esteitä, kuten että koulutuksiin on vaikea osallistua, koska kaikkien työntekijöiden läsnäoloa vaaditaan niin kipeästi siinä ryhmässä koko ajan. Kaikki koulutukset, palaverit, suunnitteluajat kuormittaa ryhmää paljon, koska henkilökuntaa on kaikissa paikoissa aina loppupeleissä liian vähän. Korkeintaan se lain vaatima minimi, mikä on liian vähän.
Toinen syy on koulutuskielteisyys. Ei olla kiinnostuneita kouluttautumaan tai oppimaan uutta. Lastenkasvatukseen liitetään myös paljon sellaisia ajatuksia kuten että maalaisjärjellä pärjää, aina ennenkin on tehty näin, uutta tietoa pidetään vaan uutena trendinä, mikä menee ohi. Meistäkin tuli ihan hyviä vaikka tehtiin niin ja näin. Ja se on tavallaan ymmärrettävää, itsekin sorrun siihen joskus. Mutta ammattitaitoista se ei oikein ole.
Jopa alalla itsessään suhtaudutaan hieman kielteisesti kouluttautuneisuuteen. Nyt alalle tulee esim. uusia sosionomeja, joilla on tuoreinta tietoa esimerkiksi ohjaustyöstä, lapsen sosiaalisesta kasvusta ja kehityksestä, perhetyöstä, palvelujärjestelmistä, lapsen ja perheen tuen tarpeista, työyhteisön johtamisesta. Eikä sitä tunnisteta eikä tunnusteta alalla ollenkaan, ihmetellään vaan että mitäs nää tyypit nyt muka on. Vaikka voisi hyödyntää sen uuden tiedon, mitä sieltä tulee ja valjastaa käyttöön. Olen kuullut jopa päiväkodin johtajien suusta, ettei he ymmärrä sosionomien koulutusta!
Ei kasvatusalalla ole juurikaan sellaista kuin "tuore tieto". Kyse on lähinnä muodeista (tai tieteen kielellä koulukunnista) jotka vaihtelevat. Jos tieto kehittyisi aidosti niin myös lasten toiminta ja kehitys paranisivat, mutta niin ei ole asian laita. Ihan riippumatta millä mittarilla asiaa katsoo.
Korkeakoulutuksen seuraus on lähinnä se, että henkilö lakkaa uskomasta omia silmiään ja sen sijaan keskittyy toimimaan sellaisella tavalla mikä on aatteellisesti oikein.
Ilmiö nimeltä sosionomit päiväkodeissa on järjetön. Kyseessä on lastenhoitopalvelu, ei mikään sosiaalivirasto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Asiahan on niin, että tutkittu tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä kulkee kovaa vauhtia eteenpäin, koko ajan. Esim. jo 10 vuotta vanha tieto alkaa olla vanhentunutta. Siksi jatkuva kouluttautuminen olisi alalla todella tärkeää. Sille on kuitenkin esteitä, kuten että koulutuksiin on vaikea osallistua, koska kaikkien työntekijöiden läsnäoloa vaaditaan niin kipeästi siinä ryhmässä koko ajan. Kaikki koulutukset, palaverit, suunnitteluajat kuormittaa ryhmää paljon, koska henkilökuntaa on kaikissa paikoissa aina loppupeleissä liian vähän. Korkeintaan se lain vaatima minimi, mikä on liian vähän.
Toinen syy on koulutuskielteisyys. Ei olla kiinnostuneita kouluttautumaan tai oppimaan uutta. Lastenkasvatukseen liitetään myös paljon sellaisia ajatuksia kuten että maalaisjärjellä pärjää, aina ennenkin on tehty näin, uutta tietoa pidetään vaan uutena trendinä, mikä menee ohi. Meistäkin tuli ihan hyviä vaikka tehtiin niin ja näin. Ja se on tavallaan ymmärrettävää, itsekin sorrun siihen joskus. Mutta ammattitaitoista se ei oikein ole.
Jopa alalla itsessään suhtaudutaan hieman kielteisesti kouluttautuneisuuteen. Nyt alalle tulee esim. uusia sosionomeja, joilla on tuoreinta tietoa esimerkiksi ohjaustyöstä, lapsen sosiaalisesta kasvusta ja kehityksestä, perhetyöstä, palvelujärjestelmistä, lapsen ja perheen tuen tarpeista, työyhteisön johtamisesta. Eikä sitä tunnisteta eikä tunnusteta alalla ollenkaan, ihmetellään vaan että mitäs nää tyypit nyt muka on. Vaikka voisi hyödyntää sen uuden tiedon, mitä sieltä tulee ja valjastaa käyttöön. Olen kuullut jopa päiväkodin johtajien suusta, ettei he ymmärrä sosionomien koulutusta!Ei kasvatusalalla ole juurikaan sellaista kuin "tuore tieto". Kyse on lähinnä muodeista (tai tieteen kielellä koulukunnista) jotka vaihtelevat. Jos tieto kehittyisi aidosti niin myös lasten toiminta ja kehitys paranisivat, mutta niin ei ole asian laita. Ihan riippumatta millä mittarilla asiaa katsoo.
Korkeakoulutuksen seuraus on lähinnä se, että henkilö lakkaa uskomasta omia silmiään ja sen sijaan keskittyy toimimaan sellaisella tavalla mikä on aatteellisesti oikein.
Ilmiö nimeltä sosionomit päiväkodeissa on järjetön. Kyseessä on lastenhoitopalvelu, ei mikään sosiaalivirasto.
No juuri tää on se asenne, mitä tarkoitan. Ihan sieltä
pahimmasta päästä kylläkin. Tutkitun tiedon olemassaolo kielletään, tehdään niinkuin aina on tehty; viis siitä kuinka haitallista oma toiminta lapselle on pitkässä juoksussa. Sitten suhtaudutaan kielteisesti myös työkavereihin joilla sitä tuoretta, tutkittua tietoa olisi, sekä johtajan tarjoamiin koulutuksiin. Uudet työntekijät kiusataan ulos, vähättelemällä ja asettumalla poikkiteloin, kun joku yrittää sitä toimintakulttuuria ryhmässä kehittää.
Miten ne villit lapset oppivat toimimaan retkillä, jos heitä ei oteta mukaan harjoittelemaan? Eikö voi ensin mennä lähimetsään, lähipuistoon jne ja sen jälkeen haastavampiin kohteisiin?
Oma lapsi myös pyörätuolissa ja ihmettelen erityisesti sitä, että meille ei kerrota retkistä. Ei minun olisi vaikeaa tuoda metsäretkelle maastokärryä tai muutenkaan esimerkiksi kertoa, että nykybusseissa on keskiosassa ramppi, jonka kuski laskee pyörätuolia varten. Mutta kun tätiliinit kertovat vasta jälkeenpäin, että muut kävi retkellä ja teidän lapsi oli täällä avustajan kanssa pelaamassa.
PS. Joku kirjoitti, että avustaja voi kantaa lapsen portaita. Olikohan kommentti sarkasmia, mutta liikuntav a m m aisen lapsen kohdalla avustajan tehtäviin kuuluu nimenomaan fyysinen avustaminen ja se pitää hyväksyä jos ottaa työn vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Asiahan on niin, että tutkittu tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä kulkee kovaa vauhtia eteenpäin, koko ajan. Esim. jo 10 vuotta vanha tieto alkaa olla vanhentunutta. Siksi jatkuva kouluttautuminen olisi alalla todella tärkeää. Sille on kuitenkin esteitä, kuten että koulutuksiin on vaikea osallistua, koska kaikkien työntekijöiden läsnäoloa vaaditaan niin kipeästi siinä ryhmässä koko ajan. Kaikki koulutukset, palaverit, suunnitteluajat kuormittaa ryhmää paljon, koska henkilökuntaa on kaikissa paikoissa aina loppupeleissä liian vähän. Korkeintaan se lain vaatima minimi, mikä on liian vähän.
Toinen syy on koulutuskielteisyys. Ei olla kiinnostuneita kouluttautumaan tai oppimaan uutta. Lastenkasvatukseen liitetään myös paljon sellaisia ajatuksia kuten että maalaisjärjellä pärjää, aina ennenkin on tehty näin, uutta tietoa pidetään vaan uutena trendinä, mikä menee ohi. Meistäkin tuli ihan hyviä vaikka tehtiin niin ja näin. Ja se on tavallaan ymmärrettävää, itsekin sorrun siihen joskus. Mutta ammattitaitoista se ei oikein ole.
Jopa alalla itsessään suhtaudutaan hieman kielteisesti kouluttautuneisuuteen. Nyt alalle tulee esim. uusia sosionomeja, joilla on tuoreinta tietoa esimerkiksi ohjaustyöstä, lapsen sosiaalisesta kasvusta ja kehityksestä, perhetyöstä, palvelujärjestelmistä, lapsen ja perheen tuen tarpeista, työyhteisön johtamisesta. Eikä sitä tunnisteta eikä tunnusteta alalla ollenkaan, ihmetellään vaan että mitäs nää tyypit nyt muka on. Vaikka voisi hyödyntää sen uuden tiedon, mitä sieltä tulee ja valjastaa käyttöön. Olen kuullut jopa päiväkodin johtajien suusta, ettei he ymmärrä sosionomien koulutusta!Vaikka käsitys monista asioista muuttuu, ei lapsen perustarpeet muutu. Lapsi tarvitsee turvallisia aikuisia, rajoja, hoivaa ja läsnäoloa.
Ja jos minulta kysytään, niin eivät kaikki muutokset 10 vuoden aikana ole olleet mitään positiivisia. Paljon kirjaamista, joka on pois läsnäolosta lapsille. Digitaitoja, joita ei todellakaan tarvitse pienten lasten kanssa (eihän edes suositella, että lapsi käyttäisi älylaitteita omatoimisesti). Jopa kirjoja luetaan dokumenttikameroiden avulla ja äänisatuina, paperisia kirjoja ei enää viitsitä päiväkodeissa lukea perinteiseen tyyliin.
Teen itse töitä nuorten parissa ja muutos alle 10 vuodessa on ollut valtava. Perustaitojakaan ei osata, eikä kouluissa enää vaadita juuri mitään. Lopputuloksena ne huonosti voivat nuoret voivat yhä huonommin ja ne entiset huonoimmat oppilaat ovat nykymittapuulla suorastaan välkkyjä, kun nykyisiltä huonoimmilta oppilailta ei välttämättä löydy edes perustietoja asioista, jotka ennen lapset tiesivät jo ala-asteella.
Aikuisten turvallisuus on asia missä ei juurikaan ole ollut muutosta. Sen sijaan kurin suhteen (jota monet mieluummin kutsuvat nimellä rajat koska sitä on alettu pitää tabuna) on menty valtavasti takapakkia, hoiva on vedetty minimiin paikan maailman toissijaisen tekemisen tieltä eikä myöskään läsnäoloa arvosteta koska tärkeäksi on tullut se ns. varhaiskasvatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Asiahan on niin, että tutkittu tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä kulkee kovaa vauhtia eteenpäin, koko ajan. Esim. jo 10 vuotta vanha tieto alkaa olla vanhentunutta. Siksi jatkuva kouluttautuminen olisi alalla todella tärkeää. Sille on kuitenkin esteitä, kuten että koulutuksiin on vaikea osallistua, koska kaikkien työntekijöiden läsnäoloa vaaditaan niin kipeästi siinä ryhmässä koko ajan. Kaikki koulutukset, palaverit, suunnitteluajat kuormittaa ryhmää paljon, koska henkilökuntaa on kaikissa paikoissa aina loppupeleissä liian vähän. Korkeintaan se lain vaatima minimi, mikä on liian vähän.
Toinen syy on koulutuskielteisyys. Ei olla kiinnostuneita kouluttautumaan tai oppimaan uutta. Lastenkasvatukseen liitetään myös paljon sellaisia ajatuksia kuten että maalaisjärjellä pärjää, aina ennenkin on tehty näin, uutta tietoa pidetään vaan uutena trendinä, mikä menee ohi. Meistäkin tuli ihan hyviä vaikka tehtiin niin ja näin. Ja se on tavallaan ymmärrettävää, itsekin sorrun siihen joskus. Mutta ammattitaitoista se ei oikein ole.
Jopa alalla itsessään suhtaudutaan hieman kielteisesti kouluttautuneisuuteen. Nyt alalle tulee esim. uusia sosionomeja, joilla on tuoreinta tietoa esimerkiksi ohjaustyöstä, lapsen sosiaalisesta kasvusta ja kehityksestä, perhetyöstä, palvelujärjestelmistä, lapsen ja perheen tuen tarpeista, työyhteisön johtamisesta. Eikä sitä tunnisteta eikä tunnusteta alalla ollenkaan, ihmetellään vaan että mitäs nää tyypit nyt muka on. Vaikka voisi hyödyntää sen uuden tiedon, mitä sieltä tulee ja valjastaa käyttöön. Olen kuullut jopa päiväkodin johtajien suusta, ettei he ymmärrä sosionomien koulutusta!Ei kasvatusalalla ole juurikaan sellaista kuin "tuore tieto". Kyse on lähinnä muodeista (tai tieteen kielellä koulukunnista) jotka vaihtelevat. Jos tieto kehittyisi aidosti niin myös lasten toiminta ja kehitys paranisivat, mutta niin ei ole asian laita. Ihan riippumatta millä mittarilla asiaa katsoo.
Korkeakoulutuksen seuraus on lähinnä se, että henkilö lakkaa uskomasta omia silmiään ja sen sijaan keskittyy toimimaan sellaisella tavalla mikä on aatteellisesti oikein.
Ilmiö nimeltä sosionomit päiväkodeissa on järjetön. Kyseessä on lastenhoitopalvelu, ei mikään sosiaalivirasto.
Esimerkiksi neurotiede kehittyy harppauksin vuosi vuodelta, ja tiedämme enemmän siitä, miten aivot kehittyvät ja toimivat. Ennen luultiin etteivät vauvat tunne kipua jne. Jos nykyään vaikka tiedetään, ettei alle 5-vuotias voi ymmärtää syy/seuraussuhteita, miten tämä EI vaikuttaisi kasvatukseen?
Tutkitun tiedon olemassaolo kielletään, tehdään niinkuin aina on tehty; viis siitä kuinka haitallista oma toiminta lapselle on pitkässä juoksussa. Sitten suhtaudutaan kielteisesti myös työkavereihin joilla sitä tuoretta, tutkittua tietoa olisi, sekä johtajan tarjoamiin koulutuksiin. Uudet työntekijät kiusataan ulos, vähättelemällä ja asettumalla poikkiteloin, kun joku yrittää sitä toimintakulttuuria ryhmässä kehittää.
Milloin se mainitsemasi pitkä juoksu oikein tulee? Ns. tutkittu tieto ei ainakaan lasten koulumenestystä paranna, kun ne koulutulokset ovat lähinnä romahtaneet 2000-luvun mittaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta koulutuksesta. Minusta ongelma ei ole varhaiskasvatuksen opettajissa, vaan lastenhoitajissa. Lastenhoitajissa on paljon nelikymppisiä tai nuorempia hoitajia, jotka eivät ole kaksisia ja työtavat eivät kestä päivävaloa. Sitten taas voi olla todella osaavia kuusikymppisiä, joilla tutkinto ei ole tätä päivää. Osaavat silti lastenhoidon, ovat kokeneita ja eivät pienestä hätkähdä.
Asiahan on niin, että tutkittu tieto lapsen kasvusta ja kehityksestä kulkee kovaa vauhtia eteenpäin, koko ajan. Esim. jo 10 vuotta vanha tieto alkaa olla vanhentunutta. Siksi jatkuva kouluttautuminen olisi alalla todella tärkeää. Sille on kuitenkin esteitä, kuten että koulutuksiin on vaikea osallistua, koska kaikkien työntekijöiden läsnäoloa vaaditaan niin kipeästi siinä ryhmässä koko ajan. Kaikki koulutukset, palaverit, suunnitteluajat kuormittaa ryhmää paljon, koska henkilökuntaa on kaikissa paikoissa aina loppupeleissä liian vähän. Korkeintaan se lain vaatima minimi, mikä on liian vähän.
Toinen syy on koulutuskielteisyys. Ei olla kiinnostuneita kouluttautumaan tai oppimaan uutta. Lastenkasvatukseen liitetään myös paljon sellaisia ajatuksia kuten että maalaisjärjellä pärjää, aina ennenkin on tehty näin, uutta tietoa pidetään vaan uutena trendinä, mikä menee ohi. Meistäkin tuli ihan hyviä vaikka tehtiin niin ja näin. Ja se on tavallaan ymmärrettävää, itsekin sorrun siihen joskus. Mutta ammattitaitoista se ei oikein ole.
Jopa alalla itsessään suhtaudutaan hieman kielteisesti kouluttautuneisuuteen. Nyt alalle tulee esim. uusia sosionomeja, joilla on tuoreinta tietoa esimerkiksi ohjaustyöstä, lapsen sosiaalisesta kasvusta ja kehityksestä, perhetyöstä, palvelujärjestelmistä, lapsen ja perheen tuen tarpeista, työyhteisön johtamisesta. Eikä sitä tunnisteta eikä tunnusteta alalla ollenkaan, ihmetellään vaan että mitäs nää tyypit nyt muka on. Vaikka voisi hyödyntää sen uuden tiedon, mitä sieltä tulee ja valjastaa käyttöön. Olen kuullut jopa päiväkodin johtajien suusta, ettei he ymmärrä sosionomien koulutusta!Ei kasvatusalalla ole juurikaan sellaista kuin "tuore tieto". Kyse on lähinnä muodeista (tai tieteen kielellä koulukunnista) jotka vaihtelevat. Jos tieto kehittyisi aidosti niin myös lasten toiminta ja kehitys paranisivat, mutta niin ei ole asian laita. Ihan riippumatta millä mittarilla asiaa katsoo.
Korkeakoulutuksen seuraus on lähinnä se, että henkilö lakkaa uskomasta omia silmiään ja sen sijaan keskittyy toimimaan sellaisella tavalla mikä on aatteellisesti oikein.
Ilmiö nimeltä sosionomit päiväkodeissa on järjetön. Kyseessä on lastenhoitopalvelu, ei mikään sosiaalivirasto.
Esimerkiksi neurotiede kehittyy harppauksin vuosi vuodelta, ja tiedämme enemmän siitä, miten aivot kehittyvät ja toimivat. Ennen luultiin etteivät vauvat tunne kipua jne. Jos nykyään vaikka tiedetään, ettei alle 5-vuotias voi ymmärtää syy/seuraussuhteita, miten tämä EI vaikuttaisi kasvatukseen?
Väite siitä, ettei alle 5-vuotias voisi ymmärtää syy- ja seuraussuhteita on järjetön ja kaiken arkikokemuksen vastainen. Juuri tämän tyyppiset asiat osoittavat millaisessa todellisuudesta vieraantuneessa norsunluutornissa kasvatustieteen ns. tutkittu tieto syntyy.
Lasta kiusaavat