Onko tämä keski-ikäisten sekoaminen tavallistakin?
Olen törmännyt useammankin kerran keski-ikäisiin, jotka ovat ns. seksuaalisesti seonneet eli muuttunut aiempaan verrattuna ihan kummallisiksi. Tällaista olen mm. nähnyt:
-Nainen: Alkoi harrastamaan polyamorisia suhteita ja ihmetteli, miksi ei löydä sitoutumiskykyistä miestä. Kommentoi myös, että voisi harjoittaa fyysistä läheisyyttä ystäviensä miesten kanssa. Kommentoi myös, miten hänestä on ihan normaalia pitkässä parisuhteessa pettää puolisoa eikä ihmettele pettäjien käytöstä ollenkaan.
-Nainen: Alkoi julkaista itsestään somessa vähäpukeisia kuvia, vaikkei aiemmin tehnyt näin. Tähän asti vaatteet olivat pysyneet edes jotenkin päällä, viimeisimmissä somekuvissaan oli yläosattomissa. Nainen on perinteisessä ammatissa, luokkaa opettaja.
-Mies: Alkoi vikitellä töissä 20 v nuorempaa naista. Puhui vaimolle, miten nuori nainen on miehestä kiinnostunut. Vaimo suuttui nuorelle naiselle miehen ihastumisesta ja räyhäsi naiselle, miten ei saa tulla vikittelemään hänen miestään ja käski naisen pysyä kaukana miehestä (joka voisi olla iän puolesta nuoren naisen isä).
-Mies: Julkaisi somessa kuvan alushousuistaan saunassa ja kertoi, miten saunassa kuuluu tänään lotinaa, läiskettä ja ähinää.
-Mies: Reilusti ylipainoinen mies alkoi ääneen arvioimaan naisia. Kaikki normaalipainoiset ja ylipainoiset saivat kuulla olevansa liian lihavia, vain hoikat kelpasivat. Mies arvosti muita miehiä sen perusteella, kuinka laihan ja kauniin vaimon miehet olivat onnistuneet saamaan.
Kun seuraan sivusta tällaisia tapauksia niin mietin kauhuissani, että tällainenko kohtalo minuakin odottaa 10 vuoden päästä? Elän rauhallista, tasaista elämää ja kauhistuttaa ajatuskin tuollaisesta sekoamisesta.
Kommentit (200)
No onhan näitä tuttuja ja tutun tuttuja.
- yksi nainen löysi itsensä uudelleen ja onkin nyt muunsukupuolinen ja seksuaalisesti kiinnostunut kaikista kategorisoimatta. Vaikka löytyy se aikaisempi mies ja lapset.
- yksi mies uskalsi vihdoin tulla kaapista ja tykkääkin miehistä. Ei ole tosin ikinä kenenkään kanssa seurustellut edes ja ihana että hän nyt löysi rauhan.
- sitten on myös näitä pariskuntia, jotka ovat keksineet kimppakivan ja muun voimaannuttavan parinvaihdon ja muun fetissisekoilun.
- lisäksi on muutama ihan 24/7 täysin vtutuksessaan pyöriviä naisia, mitään toisen ehdottamaa ei kestä ottaa huomioon vaikka helpottaisi myös heidän työntekoa. Kaikkeen tulee sellainen vastaus että parempi kun ei edes puhu eikä sano mitään. Paras pysyä kaukana. Valittavat kaikesta, kaikista ja kaikille.
- miehiä, jotka taantuu ja käyttäytyvät ihan epäloogisesti normaaleissa päivän tapahtumissa vaikka aiemmin ovat olleet paljon skarpimpia ja järkeviä, niin nyt tuntuu ettei mitään logiikkaa miksi tekevät tyhmästi kun sokeakin näkee ettei tuo tapa voi toimia tai lopputulos kestä sen pidemmälle. Esim sellaista itsepäistä minä tein sen näin ja jos ei sinulle kelpaa niin sitten voivoi. No kun sitä lopputulosta ei muutkaan hyväksy/salli/pidä esim oikein rakennettuna, niin miksi et tehnyt kuten neuvottiin tai kysynyt.
- ne miehet, joilla on vaimo ja lapsiakin, niin baarissa sitten lähestyvät +-20v tyttöjä eivätkä tajua että ne tytötkin katsoo näitä 45-55v tyyppejä siten että vanha setämies. Edes drinkin tarjoaminen ei paljoa pelasta, mutta kyllä niitä ilmaisten juomien perässä juoksevia sieniä aina löytyy. Jotenkin hävinnyt se vähäinenkin tason ”hakeminen” kun nuorempana olivat niin tarkkoja millaista tyttöä isketään. Nyt isketään edelleen tyttöä mutta ihan sama minkälaista sieppoa.
Uskomatonta.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisenä viimeistään ymmärtää rajusti että aikaa on rajoitetusti Ihmiset reagoivat faktaan eri tavoin.
Billy Joel: Pianoman
Pitkäjänteisyyden ja mielen vakauden puutetta.

Mikä robotti sinä olet ja vaadit muitakin olemaan? Haetko jotain täydellistä elämän suorittamista? Me muut olemme inhimillisiä, heikkoja ja vahvoja ihmisiä, jotka yrittävät seilata kaaoksessa. Take a chill pill.

Missä oli sanottu että haettaisiin täydellistä elämän suorittamista? Ja kiellettäisiin inhimillisyys?
Päinvastoin. Halveksun esimerkiksi kaikenlaisen lähisuhdeväkivallan tekijöitä ja syvä ymmärrykseni on niiden uhrien puolella.
Toisin kuin joillain jotka tekevät lähisuhdeväkivallalla rahaa omaan taskuunsa.
Se vasta alhaista on.
Pitää myöntää, että 48-vuotiaana eron jälkimainingeissa lähti homma vähän lapasesta. Juopottelin jatkuvasti parin vuoden ajan ja panin aivan liikaa naisia, usein yli puolet itseäni nuorempia. Sellainen hedonismi ei ole hyväksi kenellekään. Sittemmin olen rauhoittunut ja elämä on seesteisempää. M55
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen päälle 50 enkä sekoile kuvatunlaisesti. Ehkä nää on näitä joilla jäi se nuoruus elämättä ja se kalvaa. Itse olen koko ikäni matkustellut, remunnut festareilla ja keikoilla, tehnyt mitä mielii, vaihtanut duuneja, opiskellut vielä aikuisiällä uutta jne. koska kyseessä on mun elämä, enkä tarvitse validaatiota keneltäkään enkä halunnut koskaan mahduttaa itseäni annettuihin, ahtaisiin raameihin.
Ehkä nää "sekoavat" tyypit on eläneet kiltisti odotusten ja sosiaalisen paineen mukaan ja havahtuvat lopulta syvään tyytymättömyyteen ja kelaavat, että nyt viimein laitetaan palamaan. Sekin on toisaalta ihan jees.
Mitä ovat ”annetut, ahtaat raamit”?
Miksi mieleltään terve ja vakaa ihminen kokisi yhteiskunnassamme olevan sellaisia?Kyllähän patriarkaalisessa kapitalismissa on annettu valmiit raamit kuinka yksilön tulee yhteiskunnassa elää, eikä yksilöllä ole todellisuudessa niin laajaa vapautta valita kuinka elää, mitä väitetään. Sosiaalinen laumapaine (kuten voimme tästäkin ketjusta nähdä) asettaa myös ahtaita käytösraameja.
Ja jos terve ja vakaa ihminen näitä rohkenee kyseinalaistaa, hänet herkästi lokeroidaan uudelleen.
Mutta me taidetaan olla aika eri levelillä, joten jätetään tää tähän.
No, onneksi sosialiamissa riittää sitä vapautta.

Tunnekylmä ihminen tai sen muotoinen kaapii itselleen rahaa lähisuhdeväkivallan uhreilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 39 ja huomaan sekä itsestäni että läheisistä, että osa hurahtaa erilaisiin harrastuksiin tai treenaamiseen. Itsekin olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Ehkä se johtuu siitä, että huomaa, että aikaa ei ole loputtomiin ja jos haluaa tehdä tai saavuttaa jotain elämässä, se on tehtävä nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Ehkä tämä ajatus johtaa monilla myös eroon, kun ajatus loppuelämästä epätyydyttävässä suhteessa alkaa tökkiä pahemman kerran.
No onhan se vähän eri asia hurahtaa juoksemiseen tai erota toimimattomasta liitosta ja etsiä kunnollinen puoliso vs. pettää rumasti tai ryhtyä säätämään kymmenen vastaantulijan kanssa hormonihöyryissä. Voi elämänmuutoksetkin tehdä asiallisesti, eikä loukata tai vetää överiksi.
Jos on sinkku ja seksi alkaa yhtäkkiä 40+ kiinnostaa, niin ihan vapaasti hän voi säätää vaikka kuinka monen vastaantulevan kanssa.
Mä olen tästä eri mieltä. Jos on perheellinen (monilla on tuossa vaiheessa pienehköt/kouluikäiset lapset), niin on tuo aika karu malli lapsille. Että Maija tässä nyt jätti Matin ja Maija tuo uuteen kotiin tänään jonkun Maurin, viikonloppuna Anteron, ensi viikolla Taunon ja Kalevin ja viikon päästä on Elmerin vuoro. Irtosuhteet on ihan eri asia nuorena ja lapsettomana. Perheellisen olisi syytä ajatella myös lapsiaan. Sitten ihmetellään, että miten ne Matin ja Maijan lapset oireilee.
Eihän epävakaa lapsiaan ajattele. Koska minä ja minun tarpeet on heidän mottonsa.
Kenties sillä "Jos on sinkku"-kommentilla tarkoitettiin että on jo sinkku hormonien iskiessä, ei sitä että Maija jättää Mattinsa tai toisinpäin. Oletuksena tietysti ettei lapsiakaan ole tai jos on onnistuu pitämään mies/naiskuvionsa poissa heidän tiedostaan. Minulle ei ensimmäisenä tule sinkusta mieleen perheellinen.
Vanhempi kuvittelee, että lapset ei tiedä vanhemman sutinoista.
Todellisuudessa lapset ovat tarkkanäköisempiä kuin vanhemmat arvaavat ja tajuavat paljon enemmän, kuin vanhemmat kuvittelevat lapsensa ikäisen tajuavan. Ihan hyvin joku 10 v lapsi voi ymmärtää, että tuossa se vanhempi lähtee harrastamaan seksiä "kaverinsa" kanssa.

Näinhän se on. Moni tuon kokenut lapsi oireilee sitten myöhemmin aikuisena.
Mutta joidenkin vanhempien rajattomuus on tosiaan lapsen henkistä kehitystä tuhoavaa luonteeltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisenä viimeistään ymmärtää rajusti että aikaa on rajoitetusti Ihmiset reagoivat faktaan eri tavoin.
Billy Joel: Pianoman
Pitkäjänteisyyden ja mielen vakauden puutetta.
Mikä robotti sinä olet ja vaadit muitakin olemaan? Haetko jotain täydellistä elämän suorittamista? Me muut olemme inhimillisiä, heikkoja ja vahvoja ihmisiä, jotka yrittävät seilata kaaoksessa. Take a chill pill.
Missä oli sanottu että haettaisiin täydellistä elämän suorittamista? Ja kiellettäisiin inhimillisyys?
Päinvastoin. Halveksun esimerkiksi kaikenlaisen lähisuhdeväkivallan tekijöitä ja syvä ymmärrykseni on niiden uhrien puolella.
Toisin kuin joillain jotka tekevät lähisuhdeväkivallalla rahaa omaan taskuunsa.
Se vasta alhaista on.
Mites tämä liittyy yhtään mihinkään? Selvitä traumasi.

Se vasta alhaista on.Mites tämä liittyy yhtään mihinkään? Selvitä traumasi.
Joillain ne on jääneet vuosikymmeniä lopullisesti selvittämättä ja hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
On. Omassa tuttavapiirissäni (eivät ystäviä, mutta tuttuja) tiedän useammankin naisen, jolla on nuoruudestaan aviomies ja useampi lapsi. Sitten keski-iässä on heivattu mies pellolle ja otettu itselle naisystävä.
Hämmentää, että kaapissako nämä naiset ovat sen 20 v eläneet?
Ovat sairaita päästänsä
Vierailija kirjoitti:
Pitää myöntää, että 48-vuotiaana eron jälkimainingeissa lähti homma vähän lapasesta. Juopottelin jatkuvasti parin vuoden ajan ja panin aivan liikaa naisia, usein yli puolet itseäni nuorempia. Sellainen hedonismi ei ole hyväksi kenellekään. Sittemmin olen rauhoittunut ja elämä on seesteisempää. M55
Niinpä, elämässä on erilaisia vaiheita. Wau.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen päälle 50 enkä sekoile kuvatunlaisesti. Ehkä nää on näitä joilla jäi se nuoruus elämättä ja se kalvaa. Itse olen koko ikäni matkustellut, remunnut festareilla ja keikoilla, tehnyt mitä mielii, vaihtanut duuneja, opiskellut vielä aikuisiällä uutta jne. koska kyseessä on mun elämä, enkä tarvitse validaatiota keneltäkään enkä halunnut koskaan mahduttaa itseäni annettuihin, ahtaisiin raameihin.
Ehkä nää "sekoavat" tyypit on eläneet kiltisti odotusten ja sosiaalisen paineen mukaan ja havahtuvat lopulta syvään tyytymättömyyteen ja kelaavat, että nyt viimein laitetaan palamaan. Sekin on toisaalta ihan jees.
Mitä ovat ”annetut, ahtaat raamit”?
Miksi mieleltään terve ja vakaa ihminen kokisi yhteiskunnassamme olevan sellaisia?Kyllähän patriarkaalisessa kapitalismissa on annettu valmiit raamit kuinka yksilön tulee yhteiskunnassa elää, eikä yksilöllä ole todellisuudessa niin laajaa vapautta valita kuinka elää, mitä väitetään. Sosiaalinen laumapaine (kuten voimme tästäkin ketjusta nähdä) asettaa myös ahtaita käytösraameja.
Ja jos terve ja vakaa ihminen näitä rohkenee kyseinalaistaa, hänet herkästi lokeroidaan uudelleen.
Mutta me taidetaan olla aika eri levelillä, joten jätetään tää tähän.
No, onneksi sosialiamissa riittää sitä vapautta.
John Lennon: Working class hero
Joskus miettinyt miksi löytyy niitä läheisriippuvaisia hoivaviettisiä jotka ottavat tuollaisen keski-ikäisen sekoilijan parisuhdekumppanikseen.
Kai siellä sitten on joku ajatus että kyllä minä rakkaudellani ja hoivallani tuon parannan niin ehkä minäkin saan jotakin.
No ei saa. Sekoilija yleensä jatkaa sekoilemistaan ja läheisriippuvainen ajan myötä pettyy ja palaa loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 39 ja huomaan sekä itsestäni että läheisistä, että osa hurahtaa erilaisiin harrastuksiin tai treenaamiseen. Itsekin olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Ehkä se johtuu siitä, että huomaa, että aikaa ei ole loputtomiin ja jos haluaa tehdä tai saavuttaa jotain elämässä, se on tehtävä nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Ehkä tämä ajatus johtaa monilla myös eroon, kun ajatus loppuelämästä epätyydyttävässä suhteessa alkaa tökkiä pahemman kerran.
No onhan se vähän eri asia hurahtaa juoksemiseen tai erota toimimattomasta liitosta ja etsiä kunnollinen puoliso vs. pettää rumasti tai ryhtyä säätämään kymmenen vastaantulijan kanssa hormonihöyryissä. Voi elämänmuutoksetkin tehdä asiallisesti, eikä loukata tai vetää överiksi.
Jos on sinkku ja seksi alkaa yhtäkkiä 40+ kiinnostaa, niin ihan vapaasti hän voi säätää vaikka kuinka monen vastaantulevan kanssa.
Epävakaat hakevat usein validaatiota merkitysettömästä seksistä.
Mutta se kuluttaa ihmistä sisältä.
Kunnes.
Tyhjää. Tyhjää. Tyhjää.Millä tavalla se seksi on merkityksetöntä, jos sitä ja siitä nauttii juuri yli nelikymppisenä?
Tuossa viitattiin siihen validaation hakuna. Itselleen, Ei toiselle.
Mikä siitä seksistä jota itse haluaa ja josta nauttii tekee validaation hakua tai merkityksetöntä?
Vierailija kirjoitti:
Joskus miettinyt miksi löytyy niitä läheisriippuvaisia hoivaviettisiä jotka ottavat tuollaisen keski-ikäisen sekoilijan parisuhdekumppanikseen.
Kai siellä sitten on joku ajatus että kyllä minä rakkaudellani ja hoivallani tuon parannan niin ehkä minäkin saan jotakin.
No ei saa. Sekoilija yleensä jatkaa sekoilemistaan ja läheisriippuvainen ajan myötä pettyy ja palaa loppuun.
Tästä pitäisi puhua huomattavasti enemmän ja kovemmalla äänellä.
Jotta ihmiset osaisivat välttää tuollaisia tilanteita.
Stangers in the night. Ikimuistoista.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon omasta elämästäni. Esivaihdevuodet toivat lisääntyneen seksuaalisen halukkuuden ja aloin ihastumaan ja haaveilemaan vieraista miehistä. Kuumat puumat eivät ole mitään urbaanilegendaa siis.
Esivaihdevuodet oli kamalaa aikaa, mietin aina jokaisen yhtään paremman näköisen (miehen jolla oli kiva parta) nähdessäni mitä kaikkea hänen kanssa olisi kiva puuhata makkarissa. Hyvä etten ajanut kolaria jos jalkakäytävällä meni jotain kiinnostavaa. Pahin vaihe kesti pari vuotta, sitten helpotti