Miksi isovanhemmat ostavat lapsenlapsille krääsää, mutta eivät halua käyttää samaa summaa muuhun?

Vierailija kirjoitti:

Nuoren äidin äiti ja anoppi kotirouvina?   Nyt purskahdin nauruun. Että sattunutkin samaan perheeseen kaksi alle 70 v kotirouvaa.

Olen 81. En koskaan ole tuntenut ainutta kotirouvaa kuin yhden työpaikan johtajien rouvat. Monella on kotona olo 5 - 6 vuotta. Jos joku hoitovapaat käyttänyt. Ja ne oli jo 80-luvulla 

 

80-90-luvuilla iso osa äideistä oli kotona kolmekin vuotta per lapsi. Kaikki tuntemani senikäiset naiset toimivat juurikin niin.  Edellisessä työpaikassani oli useampi 9-12 vuotta kotona ollut, joka palasi sitten töihin, kun se nuorinkin täytti 3-4.

 

Ja ihan paperinpyörittäjiä eli se työ ei ollut mikään ura.

Onko nytkin hoitovapaat käyttäneet ikänsä olleet kotiäitejä?  Et itse ole lapsiasi vitsinyt hoitaa kuin 9 kk. Senkin itkien rasitusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me laitetaan kaikki krääsä suoraan kirppikselle. Lapsi saa kerran leikkiä isovanhemoien edessä ja heihei.

Minulle tuli mieleen, että lasten vanhemmat voisivat käyttää pientä oveluutta ja diplomatiaa näissä asioissa. Ottakaa kännykällä kuvia, kun lapsi leikkii saamallaan lelulla ja lähettäkää antajalle. Sama kikka lahjavaatteiden kohdalla, jos ne siis mahtuvat lapsen päälle. Pari kuvaa lapsesta lahjavaate päällä ja kännykkäviesti mummulle ja vaarille.  Jos se ilahduttaisi heitä. Myöhemmin lahjalle voi tapahtua pieni tapaturma tai se katoaa puistoon tms...Jos roinan roudaaminen on riistäytyynyt käsistä, on pakko olla tiukkana omille vanhemmille ja saada se loppumaan.

Juu, kaikkeen tähänhän sillä ruuhkavuosia elävällä äidillä on aikaa ylen määrin. Juu. 

Juujuu, täällä roikkumiseen ja anopin haukkumiseen kyllä riittää aikaa, juupa juu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä krääsää toi täti. Aina pitää olla joku alelaarisukeltaja suvussa. Onko se joku pakkomielle, kun sanominen ei auta näihin ihmisiin. Jotain omaa traumaansa krääsäntuojat kai hoitavat?

En ymmärrä, mitä vikaa on alennuksella ostetussa tuotteessa. Tuotetta on aikaisemmin myyty korkealla hinnalla eikä kukaan pitänyt sitä huonona.

Ei se ongelma ole alennettu hinta vaan se, että alesta ostetaan turhuuksia muille, "kun halvalla saa".

En usko kysymyksen olevan isovanhemmuudesta ensinkään, vaan temperamentista.

Minä olen keski-ikäinen, siskoni samoin. Hän on harakka, minä sopivalisti (en sano sitä rumaa m-sanaa, kun siihen tuntuu aina liittyvän hyeenanpaskanvalkoinen sisustus).

Siskoni ostaa ITSE kaikkea halpiskrääsää lapsilleen, tai osti kun ne olivat pieniä. Se oli enemmän innoissaan kuin lapset jos ajoivat tokmannin ohi, siellä piti aina pysähtyä. Eikä hänellä todellakaan ole rahasta pulaa. Se vaan rakastaa halpaa krääsää, glitterkuoria puhelimeen, pitkiä kimaltavia kynsiä. Tilasi romua Aliexpressistä tms ennen kuin temuista oli kukaan mitä kuullutkaan. 

Temperamenttipiirteeksi tuota väitän, koska meillä on ollut kerran sama lapsuus. Sillä erotuksella, että sisko vanhimpana sai uutta, minä perin sen ja vanhempien serkkujen vaatteet. Siskon mielestä sillä oli kamalia ryysyjä lapsena, minä muistan vieläkin miten hienona kaikkia vaatteitani pidin. 

Aikuisena tuo ero näkyy niin, että sisko ostelee blingblingiä paljon, minä vähän mutta sitä parempaa. 

Viimeksi kun oltiin yhdessä lomalla, taisi kumpikin melkein pyörtyä toisen suihkupussista. Siskolla oli kaikenlaisia puteleita, aineita joiden käyttötarkoitusta minä poloinen en edes ymmärrä. Minulla oli perusvoide, dödö, hammastahna, hammasharja, huulirasva, silmätippoja, lääkeeni ja kampa. Kaikki hajusteetonta. Sisko pitää tuoksuistakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me laitetaan kaikki krääsä suoraan kirppikselle. Lapsi saa kerran leikkiä isovanhemoien edessä ja heihei.

Minulle tuli mieleen, että lasten vanhemmat voisivat käyttää pientä oveluutta ja diplomatiaa näissä asioissa. Ottakaa kännykällä kuvia, kun lapsi leikkii saamallaan lelulla ja lähettäkää antajalle. Sama kikka lahjavaatteiden kohdalla, jos ne siis mahtuvat lapsen päälle. Pari kuvaa lapsesta lahjavaate päällä ja kännykkäviesti mummulle ja vaarille.  Jos se ilahduttaisi heitä. Myöhemmin lahjalle voi tapahtua pieni tapaturma tai se katoaa puistoon tms...Jos roinan roudaaminen on riistäytyynyt käsistä, on pakko olla tiukkana omille vanhemmille ja saada se loppumaan.

Juu, kaikkeen tähänhän sillä ruuhkavuosia elävällä äidillä on aikaa ylen määrin. Juu. 

Juujuu, täällä roikkumiseen ja anopin haukkumiseen kyllä riittää aikaa, juupa juu.

Minulla ongelmaostaja on ihan kuule oma äiti. Ja ihan itse saan päättää makaanko vaikka lomallani koko tämän vapaapäivän täällä, kun lapsetkin on kaverin mökillä. Olen jo tänäkin kesänä setvinyt noita äitini tavarakasoja neljään kirppistapahtumaan ja kahteen lahjoitussäkkiin.

En tunnista yhtään. Meille ostivat kalliit lastenvaunut, vaatteita, lastenastioita ja ateriamia, teetättivät kehdon. Noista lastenvaunut kestivät kaikilla kolmella lapsella. Vaatteet myös. Astiat ja kehto on vieläkin meillä tallessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä huonoja kyniä, tusseja, vesivärejä ja liituja kukaan halua. 

Ei niin, heitä pois!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me laitetaan kaikki krääsä suoraan kirppikselle. Lapsi saa kerran leikkiä isovanhemoien edessä ja heihei.

Minulle tuli mieleen, että lasten vanhemmat voisivat käyttää pientä oveluutta ja diplomatiaa näissä asioissa. Ottakaa kännykällä kuvia, kun lapsi leikkii saamallaan lelulla ja lähettäkää antajalle. Sama kikka lahjavaatteiden kohdalla, jos ne siis mahtuvat lapsen päälle. Pari kuvaa lapsesta lahjavaate päällä ja kännykkäviesti mummulle ja vaarille.  Jos se ilahduttaisi heitä. Myöhemmin lahjalle voi tapahtua pieni tapaturma tai se katoaa puistoon tms...Jos roinan roudaaminen on riistäytyynyt käsistä, on pakko olla tiukkana omille vanhemmille ja saada se loppumaan.

Juu, kaikkeen tähänhän sillä ruuhkavuosia elävällä äidillä on aikaa ylen määrin. Juu. 

Kyllä. Samoin on aikaa ja varsinkin halua pitää mummon hamstraustaipumuksen vuoksi kirpparipöytää kerran kvartaalissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eikö se ole aika selvää, että jos viet jollekin lahjan tms, toivot että vastaanottaja on iloinen siitä. Jos menet tuttavallesi kylään, vietkö ruman keittiöpyyhkeen vai kukkakimpun? Miten se voi olla väärin, että antajakin tuntee iloa antaessaan jotain kivaa? Säännöt pitää tehdä selviksi lapsiperheissä, jos tarvitaan taloudellista apua niin kerrotaan siitä. Ja täsmätoiveitahan voi aina esittää kunhan ovat lapselle mieluisia. Ja rahallisesti antajille mahdollisia.

Jos tulee meille, niin toivottavasti tuo sen ruman pyyhkeen. Kukat menevät roskiin heti vieraan lähdettyä. Kerran pidettiin, ja vaikka vahdittiin kimppua päivin ja yöt oli oven takana, niin silti lemmikki pääsi sitä vähän maistamaan ja ripuloi seuraavan päivän. 

Tuliaiset ovat ylipäätään ärsyttäviä ja turhia. Ostajalle vaivaa ja rahanmenoa, vastaanottaja harvoin saa mieleistään.

Jos et vie mitään, selän takana puhutaan kun mennään tyhjin käsin. Jos viet syötävää (esim. keksiä, pullaa) valitetaan kun tuodaan herkkuja. Jos viet pyyhkeen niin ei ole mieleinen ja tarpeellinen eli krääsää. Kun viet kukkia ne heitetään heti pois. Miellytä nyt sitten siinä... Kaikki nämä koettu.

Minä olen vienyt tuliaisiksi esim. lapselle pillimehun (makua, jonka tiedän lapselle maistuvan) ja ksylitolipastilleja, joita tiesin perheen lapsen syövän ruoan jälkeen. Tällaiset muistamiset ovat järkeviä, kun kuluvat käytössä.

Miksi lapsi ilahtuisi ksylitolipastilleista joita on muutenkin aina tarjolla? Tuo ilahduttaa korkeintaan vanhempia. 

Toiset lapset osaavat iloita pienistäkin asioista. Voisin kuvitella, että mun lapset olisivat aikoinaan ainakin vähän ilahtuneet ja vieneet pastillit kaappiin, siihen pastillien paikalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien tehtävä on ostaa sukat ja kumpparit. Ei kukaan lapsi halua sellaisia joululahjaksi. Minusta on ihan oikein miettiä mistä lahjan saaja itse ilahtuu. En itsekään halua lahjaksi paistinpannua vaan jotain kivaa ja kaunista. 

Minä aikuisena en tarvitse lahjoja, mutta jos pakko on jotain ottaa vastaan, hyvä valurautainen paistinpannu tulee kyllä käyttöön. Söpöilykrääsällä en tee mitään.

 

Valitsen itse sen, mitä kaunista tahdon kotiini.

Voihan se "kivaa ja kaunista" olla myös jotakin sellaista mitä sinä olet todellakin halunnut ja pitkään miettinyt sen kauniin tavaran hankkimista. Itsekään en tahtoisi paistinpannua lahjaksi, koska sen raaskin ostaa itsekin ja se on aika pakollinen olla olemassa jos tykkää kokata. Mutta ehkä jokin ihana ja kaunis juttu , mutta sinällään "tarpeeton" tai siis sellaiseen mitä ei välttämättä elämiseen tarvita voisi itseltä jäädä hankkimatta ja olisi mukavaa saada se lahjaksi.  Läheiset voi hyvinkin tietää minkä ostamista toinen on pitkään harkinnut ja ostaa sen sitten  hänelle lahjaksi. Ei sen lahjan tarvitse aina olla hutiostos. 

eri

Sinulla on perin hämmentävä ajatusmaailma.

Olen aikuinen ja minulla on omaa rahaa. Jos tahdon jotain, minä tiedätkö ihan vaan lampsin kauppaan ja ostan sen. Miksi minun pitäisi olla ostamatta jotain minkä koen kohentavan elämänlaatuani ja salaa toivoa, että joku muu ostaisi sen? 

Jos en osta jotain, mistä periaatteessa pidän, minulla on siihenkin yleensä syy. Joko tiedän ettei se sovi olemassaoleviin tavaroihin, tai tiedän että kyllästyisin siijen kumminkin tms. 

Olen muuten kaltaistesi ihmisten takia oppinut, etten koskaan kehu mitään. Siinä on nimittäin riskinä saada se samanlainen tavara seuraavaksi itse... tyyliin kehun että henkilön mariskoolissa on hieno väri ja se ostaa minulle samanlaisen, ymmärtämättä että väristä pitäminen ei tarkoita että tykkäisin skooleista sinänsä, saati että tahtoisin sellaisen kotiini. 

Ette tiedä mitä kaikkea antiikkitavaraa vanhat sukulaiset ovat jättäneet minulle siksi, että olen lapsena jotain kippoa tai raanua ihastellut. Kuolinvuoteellaan vannottavat antamaan minulle, koska eihän ihmisen maku 40 vuodessa mihinkään muutu.

Äitini ostaa minulle edelleen joka joulu saman marmeladirasian, koska pidin niistä lapsena, vaikken nykyään syö sokeria lainkaan. 

Sellaista välittämistä ja huomioimista.

Osa ihmisistä ei tunnu näkevän muita ympärillään lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska haluavat ostaa lahjan suoraan lapselle, sellaisen, mistä lapsi itse saa iloa. Vanhemmilla on elatusvelvollisuus, siihen sisältyy vaatteet. Isovanhemmat haluavat antaa lahjan juuri lapselle. 

Toki varmaan moni isovanhempi myös tukisi niitä vanhempia, jos suoraan sanotte, että olette rahapulassa. Mutta kyllä minusta isovanhemmalla on silti oikeus antaa lahjoja myös suoraan sille lapselle, ja nuo hyödylliset jutut joita vanhempien kuuluu hankkia ei ole niitä. 

Ja siksi se lahja pitää ostaa niin, että lapsen toive ohitetaan? Meillä lasten toiveet kerrotaan aina ennen synttäreitä ja jouluja mummolle. Hän ei ksokaan osta mitään toivelistalta. Hän tietää paremmin. Hän on päättänyt jopa lasten lempivärit. Lapsia ei ole kuunnellut siinäkään. HÄN tietää ja HÄN haluaa ja suuttuu, jos lapset ei riemastu tarpeeksi. Hänestä koko prosessissa on kyse. Ja vanhempien tallomisesta.

"Ja vanhempien tallomisesta."

Kieltämättä jo ensimmäisiä sanoja lukiessa tuli mieleen ettei kyse taida olla lapsen toiveista vaan vanhempien/äidin sanelusta. Sitten tulee mieleen ettei lapset kerro toiveita vaan vanhemmat/äiti sanelee lahjatoiveet. Onhan se ihan eri teho lahjan antajaan, jos lapsi itse esittää toiveen tai vanhemmat latelee, mitä lahjoja saa tuoda. Viimeinen laus paljasti, että kyse oli vain vanhempien/äidin tahdosta.

Ja vanhempien tallomisesta. - Millä tavalla tämä paljastaa, että vanhempi sanelisi yhtään mitään? Miten?

 

Kai se vanhempi sitäpaitsi paremmin sen lapsen toiveet, lempivärit, keräysten kohteet, vaatekaappien sisällön, tulevat juhlat, kaverien tavarat (halutaan samanlaista), millä nykylapset edes leikkii jne. tietää kuin sukulainen?

Juuri näin. Siksi kysyn aina lahjatoiveet kummilapsen äidiltä. Tulee oikea ostos mutta silti yllätyksenä lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me laitetaan kaikki krääsä suoraan kirppikselle. Lapsi saa kerran leikkiä isovanhemoien edessä ja heihei.

Minulle tuli mieleen, että lasten vanhemmat voisivat käyttää pientä oveluutta ja diplomatiaa näissä asioissa. Ottakaa kännykällä kuvia, kun lapsi leikkii saamallaan lelulla ja lähettäkää antajalle. Sama kikka lahjavaatteiden kohdalla, jos ne siis mahtuvat lapsen päälle. Pari kuvaa lapsesta lahjavaate päällä ja kännykkäviesti mummulle ja vaarille.  Jos se ilahduttaisi heitä. Myöhemmin lahjalle voi tapahtua pieni tapaturma tai se katoaa puistoon tms...Jos roinan roudaaminen on riistäytyynyt käsistä, on pakko olla tiukkana omille vanhemmille ja saada se loppumaan.

Juu, kaikkeen tähänhän sillä ruuhkavuosia elävällä äidillä on aikaa ylen määrin. Juu. 

Kyllä. Samoin on aikaa ja varsinkin halua pitää mummon hamstraustaipumuksen vuoksi kirpparipöytää kerran kvartaalissa.

Täh? Museoidako ne pitää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska he haluavat nähdä sen hetkellisen ilon, kun antavat lahjan. Harva lapsi innostuu vaatteista samalla tavalla kun jostain typerästä krääsälelusta. Lapsi saattaa vaatteesta jopa itkeä, että tylsä lahja. Ja toisaalta isovanhempien ei tarvi katsoa sitä krääsää omissa nurkissaan sen jälkeen kun se on annettu ja lapsi intoillut siitä sen hetken. Eli itsekkäät tarkoitusperät ohjaavat tohon toimintaan. 

Ärsyttävimpiä mielestäni on sellaset lasten lehdet, jossa tulee joku heti hajoava surkea lelujuttu mukana. Sitten lapsi ei suostu heittämään sitä rikkinäistä muoviturhaketta pois ja se pyörii kotona. Jossain vaiheessa sitten salaa roskiin ja parin päivän päästä itketään, että missä on se lahjaksi saatu prinsessataikasauva josta irtosi timantit heti ja joka on haljennut varresta ja jonka hopeapinta irtoaa.

Ei tuollaisia heitetä salaa pois. Ei niistä ikinä tiedä miten tärkeä osa jotain leikkiä tuollainen "roska" on. Siksi asiasta neuvotellaan lapsen kanssa. Ja sauva korjataan yhdessä tai vaikka askarrellaan kestävämpi tilalle ennemmin kuin hävitetään noin vain ilman lapsen lupaa. 

Mä oon kyllä heittänyt pois jotain ilman neuvottelua. Ovat olleet jossain lastikon pohjalla ikuisuuksia ja ovat niin riekaleina, ettei niitä voi korjata, niin en niitä ala säilyttää. Varsinkin, jos ovat tavaroita, joita lapsi ei edes muista.

Pääsääntöisesti karsinta tehdään lasten kanssa yhdessä. Kolme kasaa: säilytetään, kierrätykseen ja roskiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me laitetaan kaikki krääsä suoraan kirppikselle. Lapsi saa kerran leikkiä isovanhemoien edessä ja heihei.

Minulle tuli mieleen, että lasten vanhemmat voisivat käyttää pientä oveluutta ja diplomatiaa näissä asioissa. Ottakaa kännykällä kuvia, kun lapsi leikkii saamallaan lelulla ja lähettäkää antajalle. Sama kikka lahjavaatteiden kohdalla, jos ne siis mahtuvat lapsen päälle. Pari kuvaa lapsesta lahjavaate päällä ja kännykkäviesti mummulle ja vaarille.  Jos se ilahduttaisi heitä. Myöhemmin lahjalle voi tapahtua pieni tapaturma tai se katoaa puistoon tms...Jos roinan roudaaminen on riistäytyynyt käsistä, on pakko olla tiukkana omille vanhemmille ja saada se loppumaan.

Juu, kaikkeen tähänhän sillä ruuhkavuosia elävällä äidillä on aikaa ylen määrin. Juu. 

Kyllä. Samoin on aikaa ja varsinkin halua pitää mummon hamstraustaipumuksen vuoksi kirpparipöytää kerran kvartaalissa.

Täh? Museoidako ne pitää?

Meillä mummon mielestä näin. Mä sitten olen paha kun en tottele ja säilytä kaikkea. Olen jopa heittänyt tavaraa roskikseen! 

Vierailija kirjoitti:

En tunnista yhtään. Meille ostivat kalliit lastenvaunut, vaatteita, lastenastioita ja ateriamia, teetättivät kehdon. Noista lastenvaunut kestivät kaikilla kolmella lapsella. Vaatteet myös. Astiat ja kehto on vieläkin meillä tallessa.

Onnea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska haluavat ostaa lahjan suoraan lapselle, sellaisen, mistä lapsi itse saa iloa. Vanhemmilla on elatusvelvollisuus, siihen sisältyy vaatteet. Isovanhemmat haluavat antaa lahjan juuri lapselle. 

Toki varmaan moni isovanhempi myös tukisi niitä vanhempia, jos suoraan sanotte, että olette rahapulassa. Mutta kyllä minusta isovanhemmalla on silti oikeus antaa lahjoja myös suoraan sille lapselle, ja nuo hyödylliset jutut joita vanhempien kuuluu hankkia ei ole niitä. 

Ja siksi se lahja pitää ostaa niin, että lapsen toive ohitetaan? Meillä lasten toiveet kerrotaan aina ennen synttäreitä ja jouluja mummolle. Hän ei ksokaan osta mitään toivelistalta. Hän tietää paremmin. Hän on päättänyt jopa lasten lempivärit. Lapsia ei ole kuunnellut siinäkään. HÄN tietää ja HÄN haluaa ja suuttuu, jos lapset ei riemastu tarpeeksi. Hänestä koko prosessissa on kyse. Ja vanhempien tallomisesta.

"Ja vanhempien tallomisesta."

Kieltämättä jo ensimmäisiä sanoja lukiessa tuli mieleen ettei kyse taida olla lapsen toiveista vaan vanhempien/äidin sanelusta. Sitten tulee mieleen ettei lapset kerro toiveita vaan vanhemmat/äiti sanelee lahjatoiveet. Onhan se ihan eri teho lahjan antajaan, jos lapsi itse esittää toiveen tai vanhemmat latelee, mitä lahjoja saa tuoda. Viimeinen laus paljasti, että kyse oli vain vanhempien/äidin tahdosta.

Ja vanhempien tallomisesta. - Millä tavalla tämä paljastaa, että vanhempi sanelisi yhtään mitään? Miten?

 

Kai se vanhempi sitäpaitsi paremmin sen lapsen toiveet, lempivärit, keräysten kohteet, vaatekaappien sisällön, tulevat juhlat, kaverien tavarat (halutaan samanlaista), millä nykylapset edes leikkii jne. tietää kuin sukulainen?

Juuri näin. Siksi kysyn aina lahjatoiveet kummilapsen äidiltä. Tulee oikea ostos mutta silti yllätyksenä lapselle.

Itsekin haluan lahjan ilahduttavan saajaansa. Olen ostanutkun asioita, joita en omaan kotiin halua, mutta lahja on silti ilahduttanut saajaansa. Ei sen lahjan tarvitse olla "antajansa näköinen" vaan saajalle mieluinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä teillä on kova homma keksiä noita juttujanne.

Ja ei, en osta koskaan tavaraa, annan vain rahaa.

Ei mulla riitä mielikuvitus keksiä tarinoita mummon tempauksista. Sen verran päätöntä menoa on. Tositarinoissa on pysyttävä.

Onkohan osa noista häiritsevistä isovanhemmista kuitenkin sairastumassa muistisairauteen. Nykyään on joka viikko uutisia, miten iäkäs mies 73v tai 65v nainen on kateissa jossakin päin Suomesa. Poliisi pyytää ilmottamaan havainnoista.  Joskus on useita ilmoitusta eri paikkakunnilta samana päivänä. Muistihäiriö selittäisi sen, että ketjussa kuvaillut vanhukset eivät kykene muuttamaan ajattelutapaans. On täysin mahdollista, että he eivät edes muista, mitä heille on aiemmin sanottu. Tolkuton hamstraus on psyykkinen häiriö, johon pitäisi saada hoitoa. Onko sellaista keksitty?

Vierailija kirjoitti:

Krääsällä voi kehittyä luovuys paremmin kuin leikkimällä äidin määräämällä tavalla sillä kalliilla lelulla. Kuinka kauan lapsi jaksaa pörrätä käsi pystyssä ympyrää lentokoneen metallinen  pienoismalli kädessä?  "Krääsää"  voi käyttää monipuolisesti keksien. Lapsen silmin se risa taikasauva voi olla ihana taikakalu tai jotain muuta.

Mun lapsen lempilelut oli aikoinaan metsästä itse kerätyt hienot kepit.

Jos mummo laittaisikin rahansa nettikasinoihin tai syyttäisi ne olemattomille rakkaushuijareille? Ongelma poistuisi.

Lahja rahana lapsen tilille? Ilahtuuko lapsi siitä? Vanhemman ahneutta!