Matkustelitteko te muut 30-60-vuotiaat lapsuudessa ulkomaille?

Vain Pohjoismaihin. Autolla. Tallinnan ja Tukholman laivaristeilyt pari kertaa.

En matkustellut, paitsi kerran kävimme Haaparannassa. 

Ei käyty lentäen ulkomailla, mutta Tallinnan ja Tukholman risteilyillä käytiin yhteensä ehkä 4 kertaa (näistä kahdella kerralla oltiin muutama tunti Tallinnassa). 

Ensimmäisen kerran kävin ulkomailla lentäen vuonna 2013 eli 27-vuotiaana. Osa kavereiden perheistä matkusteli melko paljon, osa ei. Tuntui riippuvan vanhempien palkkatasosta ja siitä minkä ikäisiä vanhemmat olivat. 

Yläasteella kävin leirikoulussa Ruotsissa. Siinä mun lapsuuden ulkomaan matkat. Eli perheen kanssa en matkustanut ikinä ulkomailla. Kesät mentiin mummolaan ja tultiin pois.

vm -72 keskiluokkainen duunariperhe

Eipä mun kaveripiirissä tai luokalla kukaan muu lennellyt ulkomaille kuin Katja. Sen isä oli lentokapteenina Finnairilla, että viuhvauh vaan likkaa vietiin ympäriinsä. Silloin vielä henkilökunta sai järjettömän hyviä bonareita, että perhe kulki ilmaiseksi mihin vaan. Ysärillä sekin systeemi romutettiin. Eikä siitä osattu olla edes kateellisia, kun Katja oli niin kiva ja kultainen tyyppi. Se kyllä kertoi reissuistaan, mutta silleen hyvällä tavalla. Aina muisti tuoda paikallisia nameja koko luokalle runsaasti, eikä vaan yhtä. ;)

Me muut käytiin risteilyllä Ruotsissa, jos sitäkään. Katja kävi ekan kertaa risteilyllä abivuonna. Hänelle se maailma oli aivan uutta ja outoa.

Lähinnä kotimaassa matkusteltiin, sillä vanhemmilla ei ollut kielitaitoa ja itsevarmuutta mennä ulkomaille (paitsi omalla kaveriporukallaan, jossa oli kai sitten joku "matkanjohtaja"). Naapurimaissa tosin käytiin. 

1. kerran menin lentokoneeseen muistaakseni 22-vuotiaana. On ihan kivaa vaihtaa maisemaa. Nykyään reissaan kuitenkin eniten sen takia, että lapset näkisivät eri paikkoja kotimaassa ja muualla Euroopassa. 

Olen 50v ja eipä juuri matkusteltu. Syynä oli varmasti pääasiassa raha, mutta myös asenne.

Ruotsinlaivalla käytiin muistaakseni kerran risteilyllä, sitten kerran Kolmårdenin eläinpuistossa bussimatkalla ja kerran Tukholmassa hotellissa yksi yö. Eläinpuistoreissulla oli mukana tädin perhe ja Tukholmassa ystäväperhe. Luulen, että vanhemmista ei olisi ollut matkustamaan oman perheen kesken. Ei juuri kielitaitoa eikä oikein kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin tai selvitä vieraassa ympäristössä.

Muistan, että toisten reissuja aina vähän paheksuttiin ja niille naureskeltiin. Kaikki aineeton kiva on aina nähty vain tuhlauksena, kun samalla rahalla olisi voinut maksaa talolainaa tai ostaa astiastoja ja puutarhatonttuja. Nyt vanhuksilla onkin äärettömän vähän maailmaa nähtynä ja kokemuksia kerättynä, mutta onpa velaton, homeinen talo muuttotappioseudulla.

Itsehän aloin matkustaa täysi-ikäistyttyäni ja vielä enemmän, kun pääsi opiskelujen jälkeen rahan makuun. Aloin myös käydä konserteissa, teatterissa, urheilutapahtumissa ja ties missä. Omien lasten kanssa olen myös koittanut satsata yhteisiin kokemuksiin ja seikkailuihin. Toivottavasti olen valinnut oikein, eivätkä haikaile materian perään :D

Jonkin verran matkusteltiin, mutta se oli aina rahasta kiinni, että minne mennään. Ei voinut kuvitellakaan, että mentäisiin niin kuin nykyisin.

80 luvulla nuorena lähinnä ruotsi, norja, neuvostoliitto. Neuvostoliitto oli oikeastaan siihen aikaan erittäin eksoottinen paikka, jossa oli kiva käydä, mutta kukaan ei tietenkään halunnut sinne jäädä.

Sen jälkeen kun pääsin itsenäisesti matkustamaan, niin vähän joka puolella, kunnes muutin lopulta pois suomesta.

Ei kannata matkustaa pelkästään matkustamisen takia, vaan on hyvä, että ihmiset näkee muutakin meininkiä, kuin oman kylänsä.

Nuorelle yksin matkustaminen on kaikkein parasta, siinä joutuu itse selvittämään asioita ja oppii ymmärtämään ettei hän olekaan maailman napa.  

Lapsuudenperheen kanssa käytiin lapsena 1980-luvulla Ruotsissa, 1990-luvulla Saksassa, Virossa, Latviassa, USAssa ja Kiinassa, 2000-luvulla vielä jo itseni ja sisarusteni aikuistuttua vanhempien kanssa yhteisreissulla Ranskassa, Itävallassa ja toistamiseen USAssa.

Reissuilla on piipahdettu myös Kanadassa, Meksikossa, Norjassa ja Alankomaissa, mutta nämä olivat varsinaisen matkan välietappeja tai oheispyrähdyksiä, joissa kussakin vietettiin vain suhteellisen vähän aikaa.

Kohteet kunkin maan sisällä ovat aina olleet isompia ja tunnetumpia suurkaupunkeja. Toki niiden ulkopuolellakin on päiväretkillä ja siirtymämatkoilla kierrelty. Niin kutsutuista etelänreissuista tai rantalomakohteista vanhempani eivät koskaan ole olleet kiinnostuneita.

Olen syntynyt 1970-luvun puolivälissä.

En todellakaan. Sukulaisissa käytiin muutaman kerran Ruotsissa varhaislapsuuteni aikana, ja teininä kerran Tallinnan risteilyllä koko perheellä. Vanhemmat kävivät pari kertaa keskenään Kanarialla. Siinäpä se oli meidän osalta.

Perheemme oli "tavallinen"; työssäkäyvät vanhemmat, omakotitalo, arava-laina ja vaikka ei oltu mitään rikkaita, niin ei köyhiäkään. Hyvä ja turvallinen perhe, ei alkoholia tai henkistä kuin fyysistäkään väkivaltaa. 

Itse olen matkustellut paljonkin heti kun sain omaa rahaa töihin päästyäni joskus parikymppisenä opintojen jälkeen.

Muutaman vuoden yli mainitsemasi ikähaitarin, mutta pääsin muutamia kertoja ulkomaille lapsena ja joka kuukauden kielikurssille ulkomaille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani alkoivat käydä 60-luvulla ahkerasti seuramatkoilla etelässä, mutta äitini oli aina sitä mieltä ettei lapsia oteta sinne mukaan. Tehtiin vain helvetillisiä automatkoja Norjaan ja Tanskaan, yövyttiin teltassa ja syötiin purkkihernekeittoa. Ensimmäisen kerran pääsin ulkomaille 70-luvun puolivälissä kun lensin 15-vuotiaana YKSIN Lontooseen tapaamaan kirjeenvaihtokaveriani. Lentäminen oli niin kallista että minut oli liitetty vuotta aiemmin Merimieskirkon jäseneksi, jotta saisin halvan lentolipun. Englannissa ihmettelivät miten olin saanut tulla ulkomaille rautaesiripun takaa.

Jatkan tästä vielä. 70-luvulla oli yleistä lähteä Englantiin kielikurssille ja Eurooppaan interrailille. Sinne.

Omat 80- ja 90-luvulla syntyneet lapseni ovat matkustaneet paljon, vanhempien kanssa ja omin päin.

Juu niin oli aika moni britanniassa -70 luvulla kielikurssilla. Siihen aikaan muun muassa Tjäreborgin matkatoimistolla oli oma kielikoulu ja siten järjestivät kurssseja. Itse olin -79 Scotlannissa.

Me käytiin lapsuuteni aikana 4 krt ulkomailla (plus Ruotsi ja Viro, joita en laske mukaan). Se oli jo tosi paljon, koska muistan että harva luokkakaverini matkusteli. 

Lapsuudessani 70-luvulla vanhemmat vei meidät lapset,4 kpl, lomamatkalle Ahvenanmaalle.  Laivalla kun mentiin ja ihmiset puhui vierasta kieltä, me pennut luultiin pitkään, että ulkomailla ollaan käyty!  Tuli oikein väittelyä naapurin tenavien kanssa!  Sitte hävetti...

Kesälomalla automatkalla pyörähdettiin Torniosta Haaparannan puolella ja käytiin siellä tavallisessa ruokakaupassa. Hämärä muistikuva, että se oli ICA. Otettiin kuva Suomen tullimiehestä istumassa tuolissa koppinsa edessä nauttien kesäpäivän auringosta. 

Synnyin -91. Ensimmäisen kerran lentokoneessa 15-vuotiaana. Käytiin kyllä laivalla lapsena Virossa ja Ruotsissa. Nekin yleensä pakettimatkoja, jos mentiin maihin. Syy: vanhempani eivät puhuneet sujuvasti kieliä, jotta omatoimimatkailu olisi onnistunut. Tavallaan kiva siinä mielessä, että en pidä matkustelua itsestään selvyytenä. Jouduin odottamaan ensimmäistä kertaani lentokoneessa, joten se oli ikimuistoinen. Sittemmin olen kansainvälistynyt ja opiskellut kansainvälistä kauppaa sekä asunut ulkomailla. Matkustelu alkoi jossain vaiheessa ihan tökkimään ja menetti glamourinsa. 

Vierailija kirjoitti:

En perheen kanssa,  mutta matkustin 13-vuotiaana ensimmäisen kerran yksin ulkomaille eli Ruotsiin. 

Matkustitko yksin vai "yksin"?

Oi, kyllä kävimme ulkomailla. Monena kesänä automatkalla Ruotsissa ja jopa Norjassa. Hienoa oli!

Jännä huomata, että miten joillekin sama  ikäisille, sekä jopa vanhemille matkustelu on ollut ihan tavallista jo siellä lapsuudessa. Mä oon 35 v., eikä meidän perhe käynyt Viroa (muutama risteily) tai Ruotsia (1 kerta) pidemmällä. Lomat meni mummoloissa. Mutta eipä se sillon tuntunut oudolta, ei mun luokkakaveritkaan matkustellut! Yhden perhe kävi joka vuosi Kanarialla ja se tuntui eksoottiselta. Harrastusporukan kanssa käytiin Tukholmassa ja Tallinnassa muutaman kerran ja kerran jopa Saksassa. 

Pääsin onneksi omilla rahoilla säästäen, yksin, käymään sukulaisen luona Ranskassa useamman kerran, muistaakseni ensimmäisen kerran 13 v. ja sen jälkeen melkein joka kesä. Interrailille lähdin ystävän kanssa 19 v. ja saman  vuonna muutin ulkomaille jonne jäin. 

Kakskymppisenä matkustelin jonkun verran, usein käymään kavereiden luona ties missä (Englanti, Tanska, Italia, Alankomaat jne... kaukaisimpana Kanada, joka on edelleen se kaukaisin paikka jossa olen käynyt.) Reissattua tuli suht paljon (Euroopassa), mutta myös junalla/bussilla, koska täällä se on helpompaa. 

Nyt tässä iässä reissaan toki, mutta vain junalla. (Paitsi Suomeen vielä lennän, mutta max. kerran vuodessa, juna/laiva -reissu kyllä kans kiinnostais.) Lentomatkustamisesta on tullut erittäin epämukavaa ja se tuntuu erittäin luonnottomalta tavalta matkustamaa. Kaukomaihin ei mitään kiinnostusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Mutta aikuisena en ole päässyt. Ei rahaa eikä sopivaa seuraa. Mutta olisi helpompaa olla suoraan pitempi aika, matkustus raskasta lentoasemilla ja välietapit.

Minä olen matkustanut jopa minimituloilla. Elin siis toimeentulotuen rajalla, josta asuminen lohkaisi 800 euroa. Säästin kaiken mahdollisen, ja kun tarpeeksi oli koossa, kävin Tukholman risteilyllä, Baltiassa ja Kreikassa. Matkoja en pystynyt tekemään joka vuosi vaan välillä piti säästää kolmekin vuotta.

Äkkilähdöt oli silloin halpoja ja hinnat Kreikassakin vielä edulliset. Nykyään hinnat on nousseet reippaasti. Baltia on silti edullinen. Tallinaan laivalla ja siitä eteenpäin bussilla. Tukholman risteilytkin ovat hinta-laatisuhteiltaan mielestäni oikein hyviä.

Onneksi oli edullista matkustaa silloin nuorena. Halpalentoyhtiöiltä maksoi useinkin lento 29 - 59€ suuntaansa, yövyin halvimmissa hostellien dormeissa tai joskus teltassa. Couchsurfing tuli myös tutuksi. Syömistä ostin paikallisista ruokakaupoista ja nautin kiertelystä ja maisemista. Kävelin paljon, niin säästi metrolipuissakin.

Aikuisena vähän laadukkaamminkin tullut reissattua, mutta parhaat matkat olivat kyllä nuo. Tapasi paljon ihmisiä, tutustui kulttuureihin mukavasti.