Lue keskustelun säännöt.
Varallisuuserot parisuhtessa. Pitäisikö vielä yrittää?
Kirjoitin joskus palstalle siitä kuinka erilaiset elintasot eivät ole kumppanille ongelma - kunnes ne ovatkin.
Minulla on siis ok taloudellinen tilanne. Rikas en ole, mutta yli keskituloinen ja säästöjä on.
En ole kiinnostunut yhteen muuttamisesta enkä lasten hankinnasta, ja olen tehnyt nämä asiat jo alussa selviksi. En kuitenkaan nauti kovasti rahaa vaativista asioista, vaan harrastukseni ovat varsin edullisia. En myöskään törsää rahaa matkusteluun tai luksukseen.
Aikaisemmissa parisuhteissa on käynyt niin, että tämä sopii kumppanille mainiosti. Mutta jotenkin se kääntykin siten, että jos muutettaisiin yhteen kivaan asuntoon ja olisi kiva tehdä sitä ja tätä. Sitä ei ole sanottu suoraan kuka maksaisi tästä lystistä isomman osan, mutta selvää on, ettei mainittuja haaveita oltaisi pystytty toteuttamaan 50/50-periaatteella.
On alkanut tuntua siltä, että jos mahdollisuus elintason nostoon miehen kustannuksella on näköpiirissä, opportunisti naisihmisessä herää ennemmin tai myöhemmin.
No, nyt on sellainen tilanne, että olen tavannut kivan naisen ja tämä on kääntymässä parisuhteeksi. Tätä ei ole yhdessä julistettu, mutta tapailua on jatkunut sen verran aikaa, että on aika sellaisesta puhua. Mutta elintasomme ovat erilaiset, minulla enemmän tai vähemmän keskiluokkainen ja kumppanillani ei.
Sydän sanoo, että älä murehdi tuollaisista. Mutta sisäinen hälytyskello soi ja sanoo, että jossain vaiheessa herääkin keskustelu siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä yhdessä jos...
Kommentit (747)
Ymmärrän hyvin ap. Mulla itsellä taas se tilanne, että naisystävällä huono palkka, vähän rahaa ja kaksi alaikäistä lasta elätettävänä. Exänsä ei tietenkään osallistu mihinkään. No nyt kun olemme yhdessä olleet huomaan kun iso osa heidän kuluistaan tulee minun maksettavaksi. Itse tulen hyvin toimeen mutta rikas en ole, lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan.
Asumme vielä erillään, mutta järjestäen aina maksan kaiken jos kaupassa olemme yhdessä tai vaikka kaupungilla ravintolassa. Mietin mitä teen ja taidan tästä vetäytyä, koska en halua maksumiehen roolia itselleni enempää. Olen tämän aikaisemmassakin parisuhteessa nähnyt ja kalliiksi on tullut. Nämä ovat niitä elämänvalintoja, vai onko jollakin jotakin järkevämpää sanottavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ap. Mulla itsellä taas se tilanne, että naisystävällä huono palkka, vähän rahaa ja kaksi alaikäistä lasta elätettävänä. Exänsä ei tietenkään osallistu mihinkään. No nyt kun olemme yhdessä olleet huomaan kun iso osa heidän kuluistaan tulee minun maksettavaksi. Itse tulen hyvin toimeen mutta rikas en ole, lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan.
Asumme vielä erillään, mutta järjestäen aina maksan kaiken jos kaupassa olemme yhdessä tai vaikka kaupungilla ravintolassa. Mietin mitä teen ja taidan tästä vetäytyä, koska en halua maksumiehen roolia itselleni enempää. Olen tämän aikaisemmassakin parisuhteessa nähnyt ja kalliiksi on tullut. Nämä ovat niitä elämänvalintoja, vai onko jollakin jotakin järkevämpää sanottavaa?
Jos toinen osapuoli nyt hyväksyy sinun maksumiehen roolin, tuskin se mihinkään muuttuu. Jos hyväksyt sen, niin sitten kai toimii jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ap. Mulla itsellä taas se tilanne, että naisystävällä huono palkka, vähän rahaa ja kaksi alaikäistä lasta elätettävänä. Exänsä ei tietenkään osallistu mihinkään. No nyt kun olemme yhdessä olleet huomaan kun iso osa heidän kuluistaan tulee minun maksettavaksi. Itse tulen hyvin toimeen mutta rikas en ole, lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan.
Asumme vielä erillään, mutta järjestäen aina maksan kaiken jos kaupassa olemme yhdessä tai vaikka kaupungilla ravintolassa. Mietin mitä teen ja taidan tästä vetäytyä, koska en halua maksumiehen roolia itselleni enempää. Olen tämän aikaisemmassakin parisuhteessa nähnyt ja kalliiksi on tullut. Nämä ovat niitä elämänvalintoja, vai onko jollakin jotakin järkevämpää sanottavaa?
Keskustelisin naisystävän kanssa asiasta ja sanoisin, että tällainen asia hiertää suhteessa. Rehellisesti ottaisin asian puheeksi ja yhdessä mietisitte, voisiko asialle jotain tehdä.
Pihi rahoistaan, pihi rakkaudestaan.
Haluaa muutakin. Passausta. Kun äitikin passasi. Ja hullu vaimo jatkoi. Joskus muinoin sanottiin, kun itse antaa, niin itsekin saa. Eipä mennyt tasan antamisen lahjat. Kun mies oppi, että kaiken saa valmiina, kuten hotellissa, niin hyvä. Paitsi. Siellä pitää maksaa kaikesta palvelusta. Kotona eri juttu. Apetta pöytään ja ajoissa, puhtautta vaatteissa, siisteyttä kotona ja välillä pillua. Koko ajan hokemaa : rakastan, rakastan. Silloin kaikki oli hyvin. Ja jos tilikin on yhteinen, niin aina parempi. Onneksi kaikki, miehetkään ei ole samanlaisia. Osataan tasata menot. Tehdä itsekin päivittäisiä asioita ja arvostaa toista ja toisen tekemisiä. Puolin ja toisin. Jos alttarilla luvataan ja vannotaan rakkautta ja auttaa toinen toistaan, niin miksi ei käytännössä toteudu. Sanahelinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saat hänestä loisnaisen. Etsi uusi ja parempi.
Oletko ap miettinyt, miksi sinulle on raha tärkeämpää kuin rakkaus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen miljonääri (perijä, keksijä, yritysjohtaja, NHL-jääkiekkoilija) jäisi ilman vaimoa ja perhettä, jos vaatisi 50/50-jakoa.
Miettikääpä sitä, taskulaskinta puristelevat, naisia pelkäävät pikkumiehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tässä ketjussa niin monilla menee sekaisin parisuhde ja avo/avioliitto? Erillissuhteet (=asutaan pysyvästi erillään) on nykään ihan tavallisia.
No millaisiksi sinä sitten käsität vakiintuneet pitkäaikaiset suhteet, joissa asutaan erillään, mistä ne koostuu, ja miten eroavat esim. avoliitosta muun kuin yhteisasumisen osalta?
Eiko erillään asuen voida olla aidosti kumppaneita myös?
Tottakai ollaa kumppaneita. Mutta erillään asuessa on erilliset taloudet eikä toisen raha-asioita edes tiedä kovin tarkasti. Ja tämä on pysyvä tila.
Aloituksessa oli kyse nimenomaan eri elintasoista. Ja niin että tämä näkyy ja on tiedossa. Tämä oli iso pointti koko aloituksessa. Että toinen on pienituoinen, eikä ole kauheasti varaa mihinkään. Kyllähän sellainen tulee esiin arjessa ja elämässä.
Eri asia, jos molemmat mukavasti keskituloisia tai varakkaampia, vaikka toisella olisikin enemmän tai isommat tulot, niin eihän se silloin välttämättä kauheasti vaikuta yhteiseloon tai missään näy.
Minusta vähän erikoista nyt muutenkin, jos ollaan vakavassa pidemmässä suhteessa, ettei tietäisi edes summittaisesti toisen tuloja tai varallisuutta.
Mutta jos sitten toiselle näistä parisuhteen keskituloisista tulisikin muutos, esim. työttömyys tai vakavampi sairaus tms, joka sitten alkaisi näkymään pitkittyessään jossain vaiheessa myös arjessa ja siinä, mihin on varaa. Eikö kumppania ollenkaan kiinnostaisi toisen hankaloitunut tilanne?
Mitä kumppanus tällaisessa yhteydessä sinulle tarkoittaa? Eikö silloin haluaisi olla toiselle tukena ja tarjotakin vähän enemmän, maksaa jotain yhteisiä menojakin enemmän, ihan koska toista rakastaa ja tälle haluaa hyvää, ja tietää toisen tiukentuneen tilanteen?
Vai ollanko kumppaneita ja jaetaan asioita vaan silloin, kun ei ole ongelmia? Ollaan vaan aurinkoisen päivän poikaystäviä tai tyttöytäviä?
Itse elän tällaisessa suhteessa ja olen sen hyväksynyt. Jouduin työttömäksi ja nyt teen silpputöitä, kuukauden nettotulot laski yli 50
Kumppanini ei auta minua mitenkään, se ei kuulu hänen maailmakuvaansa. En ole siitä iloinen, mutta hyväksyn sen, koska tiesin sen alunperinkin. Yhteinen aikamme on nyt erittäin vaatimatonta, koska mennään minun maksukykyni mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ap. Mulla itsellä taas se tilanne, että naisystävällä huono palkka, vähän rahaa ja kaksi alaikäistä lasta elätettävänä. Exänsä ei tietenkään osallistu mihinkään. No nyt kun olemme yhdessä olleet huomaan kun iso osa heidän kuluistaan tulee minun maksettavaksi. Itse tulen hyvin toimeen mutta rikas en ole, lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan.
Asumme vielä erillään, mutta järjestäen aina maksan kaiken jos kaupassa olemme yhdessä tai vaikka kaupungilla ravintolassa. Mietin mitä teen ja taidan tästä vetäytyä, koska en halua maksumiehen roolia itselleni enempää. Olen tämän aikaisemmassakin parisuhteessa nähnyt ja kalliiksi on tullut. Nämä ovat niitä elämänvalintoja, vai onko jollakin jotakin järkevämpää sanottavaa?
Keskustelisin naisystävän kanssa asiasta ja sanoisin, että tällainen asia hiertää suhteessa. Rehellisesti ottaisin asian puheeksi ja yhdessä mietisitte, voisiko asialle jotain tehdä.
Minusta kannattaa aina ottaa vaikeita asioitakin puheeksi. Vain joskus se auttaa, mutta senkin takia että se saattaa auttaa, se kannattaa. Ei tarvitse jälkeenpäin jossitella. Ja jos teille tulee ero, naisystäväsi on saanut etukäteen tiedon mikä siihen johti.
Kyllä näköjään suomimies on todella nuuka. Jopa täällä Ruotsissa mies tajuaa, että kun pieni lapsi tarvitsee hoivaa, äiti käy osa-aikatyössä ja se on kaikkien osapuolten hyvinvoinniksi perheessä. Mitä tekee suomipoika? Ottaa excelin. Jos on noin rahojensa perään, on järkevintä jäädä sinkuksi eikä edes harkita parisuhdetta, josta seuraa perheellistyminen. Suomalainen mies ei ole turvallinen, lämmin ja rakastava. Siksi suomalaisen naisen on oltava viimekädessä se perheen mies, johon lapset ja iäkkäät vanhemmat nojaavat. Ei työjuhtanainen kukoista noissa oloissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle sanon, että älä lähde parisuhteeseen jos sinua päällimmäisenä huolettaa se, että rahojasi kupataan ja sinusta yritetään hyötyä.
Pysy sinkkuna ja tapailusuhteissa niin voit käyttää kaikki resurssit itseesi.
Voihan noinkin toimia, mutta
Voisi myös ajatella tehdään asioita joihin on kummallakin vara. Jätetään ulkomaan matkat tekemättä ja tehdäänkin pyöräretkiä kotimaassa.
Juupa juu. Mutta mitäs sitten kun ne kotimaan pöyräreket alkavat vähitellen pitemmän päälle kyllästyttää? Kumpikin tietää, että muihinkin olisi varaa, mutta nyt vain "kummankin varan" vuoksi ei voi tehdä muita mieluisia asioita. Se, jolla on varaa harmittaa, mutta ei vaan raaski laittaa enemmän rahaa kuin oman osuutensa verran. Se, jolla ei ole varaa harmittaa, kun varakkaampi ei raaski laittaa rahaa kuin oman osuutensa verran. Mukavia juttuja olis kaikenlaisia, mutta kun...
Jos olisin se vähävaraisempi, niin en kehtaisi elää toisen siivellä. Silloin jos ollaan aviossa, jotta on eri. Toinen voi joutua työttömäksi tai sairastua,
jolloin on ihan OK , että huolehditetaan toisesta myös rahallisesti.
Mutta seurustelu suhteessa o n kummallakin omat rahat ja talous.
En ymmärrä mikä helkutin pakka, on ihmisillä muuttaa yhteen.
Oman puolison kanssa meillä on omat asunnonnot ja yhteinen kesämökki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle sanon, että älä lähde parisuhteeseen jos sinua päällimmäisenä huolettaa se, että rahojasi kupataan ja sinusta yritetään hyötyä.
Pysy sinkkuna ja tapailusuhteissa niin voit käyttää kaikki resurssit itseesi.
Voihan noinkin toimia, mutta
Voisi myös ajatella tehdään asioita joihin on kummallakin vara. Jätetään ulkomaan matkat tekemättä ja tehdäänkin pyöräretkiä kotimaassa.
Voidaan tehdä näitäkin. Sen sijaan en ymmärrä, miksi varakkaampi osapuoli tyytyisi piipertämään pienimuotoisesti, etenkin jos itse haluaisi elää laajempia kaaria. Tililläkö niitä rahoja sitten hillotaan ja ihan vain siksi, kun toisella ei ole ikinä varaa? Minä suosittelen valitsemaan kumppanin samasta varallisuustasosta.
Kaverille kävi niin, et mies jätti, koska varallisuuserot niin suuret. En tiedä, kuin rikas se mies oli. Kaveri korkeakoulutettu, vakityössä, omisti oman asunnon ja sijoitusasunnon. Mutta osasyy oli myös se, et kaveri oli töissä ja tää mies olis halunnut singahdella mielijohteesta milloin minnekin päin maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jollain on paljon resursseja ja läheisellä ei ole ollenkaan, eikö sitä halua jakaa omastaan? Eikö juuri se ole rakkautta?
Ei tietenkään niin että oma talous menee kuralle, se on eri asia.
Ei ole. Rahalla ei voi ostaa rakkautta eikä niin pidä myöskään tehdä. Itselleni täysin itsestään selvä asia, mutta lokit ajattelee toki eri tavoin.
Rahalla ei voi ostaa rakkautta, totta. Eikä kannata välttämättä tapailun alussa niin kovasti rahoillaan leveillä, vaan tutustua muuten. Näin voi välttää ne todelliset pinnalliset materian perässä olijat.
Sen sijaan kun sitä rakkautta ja välittämistä aidosti on ja suhde on ajan kanssa syventynyt, niin ei pitäisi olla ongelma käyttää omia resurssejaan myös toisen ja yhteiselämän hyväksi, oli ne resurssit sitten henkistä pääomaa, vaivaa, aikaa tai materiaakin. Itsestään pitää toki pitää myös huolta, eikä liioitella omassa panoksessaan ja uhrautua. Tasapaino näissäkin asioissa ja tietty vastavuoroisuus.
Raha on elämässä vain yksi väline muiden muassa ja pienilläkin tuloilla voi pärjätä. Rahalla ei voi korvata myöskään noita muita tärkeitä asioita suhteessa, joita tehdään toisenkin eteen, joihin raha ei liity, kuten esim. toisen kuunteleminen ja arjessa huomioiminen monissa asioissa.
Tämä oli aivan ihanasti kirjoitettu!
Hyvät teot kertautuvat.
Myrkylliset ja ilkeät ihmiset jäävät niin paljosta paitsi.
Olen elämäni varrella kuullut paljon sanahelinää millä pyritään perustelemaan miksi muka on hyväksyttävää että toinen maksaa vähemmän yhteiseen pottiin kuin toinen. Monenlaista liirumlaarumia, kuten tämä "käytetään resursseja yhteiselämän hyväksi", joka kuulostaa kauniilta, ja sekaan heitetään epämääräisiä ei-mitattavia käsitteitä kuten "henkinen pääoma". Ja sitten tasoitellaan että pitää olla "tietty" vastavuoroisuus.
Epämääräisen höpinän kirjoittaja varaa toki samalla itselleen oikeuden määritellä kuinka suurella arvolla hän on pumpannut "henkistä pääomaa" suhteeseen, ja jos kyseenalaistaa tämän, syytetään jo ahneudesta ja itsekeskeisyydestä. Nämä lorut on jo niin moneen kertaan kuultu omissa kuin muidenkin parisuhteissa.
Rahan ja tunteiden, henkisen pääoman jne. keskinäistä kurssia ei voi määritellä. Niinpä rahat rahoina ja tunteet tunteina. Molempien osapuolten tulee kustantaa yhteisistä kuluista puolet. Sosialismi ei toimi.
Tietenkin pitää noin toimia, kun rahalle antaa elämässä arvon. Sitten on niitä, joille muut arvot menevät edelle ja rahalla on vain välinearvo. Kukin saa valita oman tapansa.
Tuolla tyylillä on vaan pakko löytää se samantuloinen. Ja molempien pysyttävä aina samantuloisena toisen kanssa. Jos sit vaikka tulee työttömyyttä, jääkö se toinenkin työttömäksi...
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ap. Mulla itsellä taas se tilanne, että naisystävällä huono palkka, vähän rahaa ja kaksi alaikäistä lasta elätettävänä. Exänsä ei tietenkään osallistu mihinkään. No nyt kun olemme yhdessä olleet huomaan kun iso osa heidän kuluistaan tulee minun maksettavaksi. Itse tulen hyvin toimeen mutta rikas en ole, lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan.
Asumme vielä erillään, mutta järjestäen aina maksan kaiken jos kaupassa olemme yhdessä tai vaikka kaupungilla ravintolassa. Mietin mitä teen ja taidan tästä vetäytyä, koska en halua maksumiehen roolia itselleni enempää. Olen tämän aikaisemmassakin parisuhteessa nähnyt ja kalliiksi on tullut. Nämä ovat niitä elämänvalintoja, vai onko jollakin jotakin järkevämpää sanottavaa?
No valinta se on ollut sinun oma, kun olet alkanut kaiken maksamaan. Ettekä edes asu yhdessä. Tämä on asia, jota en ymmärrä. Ensin itse aletaan toimia jollain tavalla ja sit valitetaan, kun toinen lokkeilee. Halusitko aluks tehdä vaikutuksen, vai miksi ihmeessä kaiken maksoit? Et taida kuitenkaan kumppanistasi paljoa välittää.
En kehtaisi käyttää toista hyväksi, varsinkin jos kyse on seurustelusta. Kumpikin hoitaa omat kulunsa. Liitossa voi mennä löysemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ap. Mulla itsellä taas se tilanne, että naisystävällä huono palkka, vähän rahaa ja kaksi alaikäistä lasta elätettävänä. Exänsä ei tietenkään osallistu mihinkään. No nyt kun olemme yhdessä olleet huomaan kun iso osa heidän kuluistaan tulee minun maksettavaksi. Itse tulen hyvin toimeen mutta rikas en ole, lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan.
Asumme vielä erillään, mutta järjestäen aina maksan kaiken jos kaupassa olemme yhdessä tai vaikka kaupungilla ravintolassa. Mietin mitä teen ja taidan tästä vetäytyä, koska en halua maksumiehen roolia itselleni enempää. Olen tämän aikaisemmassakin parisuhteessa nähnyt ja kalliiksi on tullut. Nämä ovat niitä elämänvalintoja, vai onko jollakin jotakin järkevämpää sanottavaa?
Onko paljoki sinua nuorempi? Jos olisit ottanut oman ikäsen niin sen lapset olis ollu aikusia kuten sulla.
Pidä varas pukkaa muutes sulle penskan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ap. Mulla itsellä taas se tilanne, että naisystävällä huono palkka, vähän rahaa ja kaksi alaikäistä lasta elätettävänä. Exänsä ei tietenkään osallistu mihinkään. No nyt kun olemme yhdessä olleet huomaan kun iso osa heidän kuluistaan tulee minun maksettavaksi. Itse tulen hyvin toimeen mutta rikas en ole, lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan.
Asumme vielä erillään, mutta järjestäen aina maksan kaiken jos kaupassa olemme yhdessä tai vaikka kaupungilla ravintolassa. Mietin mitä teen ja taidan tästä vetäytyä, koska en halua maksumiehen roolia itselleni enempää. Olen tämän aikaisemmassakin parisuhteessa nähnyt ja kalliiksi on tullut. Nämä ovat niitä elämänvalintoja, vai onko jollakin jotakin järkevämpää sanottavaa?
No valinta se on ollut sinun oma, kun olet alkanut kaiken maksamaan. Ettekä edes asu yhdessä. Tämä on asia, jota en ymmärrä. Ensin itse aletaan toimia jollain tavalla ja sit valitetaan, kun toinen lokkeilee. Halusitko aluks tehdä vaikutuksen, vai miksi ihmeessä kaiken maksoit? Et taida kuitenkaan kumppanistasi paljoa välittää.
Vissiinki nainen paljo nuorempi? Saattaa myös olla importoitu aikoinaan. Ovat tottuneet että mies maksaa kaiken.
Sillon saattaa käydä näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tässä ketjussa niin monilla menee sekaisin parisuhde ja avo/avioliitto? Erillissuhteet (=asutaan pysyvästi erillään) on nykään ihan tavallisia.
No millaisiksi sinä sitten käsität vakiintuneet pitkäaikaiset suhteet, joissa asutaan erillään, mistä ne koostuu, ja miten eroavat esim. avoliitosta muun kuin yhteisasumisen osalta?
Eiko erillään asuen voida olla aidosti kumppaneita myös?
Tottakai ollaa kumppaneita. Mutta erillään asuessa on erilliset taloudet eikä toisen raha-asioita edes tiedä kovin tarkasti. Ja tämä on pysyvä tila.
Aloituksessa oli kyse nimenomaan eri elintasoista. Ja niin että tämä näkyy ja on tiedossa. Tämä oli iso pointti koko aloituksessa. Että toinen on pienituoinen, eikä ole kauheasti varaa mihinkään. Kyllähän sellainen tulee esiin arjessa ja elämässä.
Eri asia, jos molemmat mukavasti keskituloisia tai varakkaampia, vaikka toisella olisikin enemmän tai isommat tulot, niin eihän se silloin välttämättä kauheasti vaikuta yhteiseloon tai missään näy.
Minusta vähän erikoista nyt muutenkin, jos ollaan vakavassa pidemmässä suhteessa, ettei tietäisi edes summittaisesti toisen tuloja tai varallisuutta.
Mutta jos sitten toiselle näistä parisuhteen keskituloisista tulisikin muutos, esim. työttömyys tai vakavampi sairaus tms, joka sitten alkaisi näkymään pitkittyessään jossain vaiheessa myös arjessa ja siinä, mihin on varaa. Eikö kumppania ollenkaan kiinnostaisi toisen hankaloitunut tilanne?
Mitä kumppanus tällaisessa yhteydessä sinulle tarkoittaa? Eikö silloin haluaisi olla toiselle tukena ja tarjotakin vähän enemmän, maksaa jotain yhteisiä menojakin enemmän, ihan koska toista rakastaa ja tälle haluaa hyvää, ja tietää toisen tiukentuneen tilanteen?
Vai ollanko kumppaneita ja jaetaan asioita vaan silloin, kun ei ole ongelmia? Ollaan vaan aurinkoisen päivän poikaystäviä tai tyttöytäviä?
Itse elän tällaisessa suhteessa ja olen sen hyväksynyt. Jouduin työttömäksi ja nyt teen silpputöitä, kuukauden nettotulot laski yli 50
Kumppanini ei auta minua mitenkään, se ei kuulu hänen maailmakuvaansa. En ole siitä iloinen, mutta hyväksyn sen, koska tiesin sen alunperinkin. Yhteinen aikamme on nyt erittäin vaatimatonta, koska mennään minun maksukykyni mukaan.
Kuules mä luulen että sulle tulis edullisemmaksi olla yksin.
Nyt varmaan teette kuukausittain jotain pientä kivaa just niin että sun rahat riittää siihen sun osuuteen? Tai sitten kumppanisi lainaa sulle rahaa että pystytte tekemään asioita yhdessä. Maksat tietysti takasin kun saat palkan, eurolleen. Näin ollen et pysty yhtään säästämääkään.
Jos olisit yksin niin et välttämättä pitäis tarpeellisena tehdä jotain pientä kivaa joka välissä.
Asutko tämän ihmisen kanssa? Mikä jako on huushollin suhteen? Vuokra ja muut asumiseen liittyvät laskut, ruoka. Entäpä kotityöt?
Juupa juu. Mutta mitäs sitten kun ne kotimaan pöyräreket alkavat vähitellen pitemmän päälle kyllästyttää? Kumpikin tietää, että muihinkin olisi varaa, mutta nyt vain "kummankin varan" vuoksi ei voi tehdä muita mieluisia asioita. Se, jolla on varaa harmittaa, mutta ei vaan raaski laittaa enemmän rahaa kuin oman osuutensa verran. Se, jolla ei ole varaa harmittaa, kun varakkaampi ei raaski laittaa rahaa kuin oman osuutensa verran. Mukavia juttuja olis kaikenlaisia, mutta kun...