Lue keskustelun säännöt.
Varallisuuserot parisuhtessa. Pitäisikö vielä yrittää?
Kirjoitin joskus palstalle siitä kuinka erilaiset elintasot eivät ole kumppanille ongelma - kunnes ne ovatkin.
Minulla on siis ok taloudellinen tilanne. Rikas en ole, mutta yli keskituloinen ja säästöjä on.
En ole kiinnostunut yhteen muuttamisesta enkä lasten hankinnasta, ja olen tehnyt nämä asiat jo alussa selviksi. En kuitenkaan nauti kovasti rahaa vaativista asioista, vaan harrastukseni ovat varsin edullisia. En myöskään törsää rahaa matkusteluun tai luksukseen.
Aikaisemmissa parisuhteissa on käynyt niin, että tämä sopii kumppanille mainiosti. Mutta jotenkin se kääntykin siten, että jos muutettaisiin yhteen kivaan asuntoon ja olisi kiva tehdä sitä ja tätä. Sitä ei ole sanottu suoraan kuka maksaisi tästä lystistä isomman osan, mutta selvää on, ettei mainittuja haaveita oltaisi pystytty toteuttamaan 50/50-periaatteella.
On alkanut tuntua siltä, että jos mahdollisuus elintason nostoon miehen kustannuksella on näköpiirissä, opportunisti naisihmisessä herää ennemmin tai myöhemmin.
No, nyt on sellainen tilanne, että olen tavannut kivan naisen ja tämä on kääntymässä parisuhteeksi. Tätä ei ole yhdessä julistettu, mutta tapailua on jatkunut sen verran aikaa, että on aika sellaisesta puhua. Mutta elintasomme ovat erilaiset, minulla enemmän tai vähemmän keskiluokkainen ja kumppanillani ei.
Sydän sanoo, että älä murehdi tuollaisista. Mutta sisäinen hälytyskello soi ja sanoo, että jossain vaiheessa herääkin keskustelu siitä, mitä kaikkea voitaisiin tehdä yhdessä jos...
Kommentit (743)
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on ihan selviä tapauksia missä se varakkaampi tekee kiusaa sille vähäosaisemmalle.
Muistakaa että rahalla dominointi on yksi perheväkivallan muodoista.
Minusta tämä on kyllä sairain ajatus ikinä, että ihminen on väkivaltainen, jos ei maksa parisuhteesta. On toki tilanteita, joissa kaikkien rahojen pitäminen itsellään on kohtuutonta, kuten silloin jos yhteisestä sopimuksesta toinen on jäänyt kotiin hoitamaan yhteisiä lapsia. Lapsettomassa tai kahden työssäkäyvän taloudessa on kuitenkin lähtökohtaisesti kaksi täysvaltaista aikuista, jotka osaavat sovittaa oman kulutuksensa tuloihin, ihan niinkuin ne pienituloiset sinkutkin. Nykyisin taloudellisen väkivallan käsite ymmärretään kuitenkin niin, että kaikki muu kuin tilipussin puolittaminen on huutava vääryys. Minusta tämä asenne vie tasa-arvoakin taaksepäin, kun maalataan pienempituloisista puolisoista (eli yleensä naisista) jotain vajaaälyisiä ressukoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ap. Mulla itsellä taas se tilanne, että naisystävällä huono palkka, vähän rahaa ja kaksi alaikäistä lasta elätettävänä. Exänsä ei tietenkään osallistu mihinkään. No nyt kun olemme yhdessä olleet huomaan kun iso osa heidän kuluistaan tulee minun maksettavaksi. Itse tulen hyvin toimeen mutta rikas en ole, lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan.
Asumme vielä erillään, mutta järjestäen aina maksan kaiken jos kaupassa olemme yhdessä tai vaikka kaupungilla ravintolassa. Mietin mitä teen ja taidan tästä vetäytyä, koska en halua maksumiehen roolia itselleni enempää. Olen tämän aikaisemmassakin parisuhteessa nähnyt ja kalliiksi on tullut. Nämä ovat niitä elämänvalintoja, vai onko jollakin jotakin järkevämpää sanottavaa?
AP:llä nyt vaikuttaa olevan aika eri tilanne. Ja asenne muutenkin.
Ymmärrän kyllä, että plus kolmelle kaikenlaisen maksaminen, jos ei ole kuitenkaan mikään kroisos, tuntuu varsin paljolta. Ettekä ehkä ole vielä olleet niin pitkään yhdessäkään?
Mutta mitäs jos kokeilisit sellaista, että vaikka tuollaiset ravintolassa konkkaronkalla käynnit tms. jättäisi esimerkiksi aika pitkälle kokonaan pois, ja sen sijaan voi käydä lasten vaikka kesäpäivänä eväsretkellä rannalla ja uimassa mieluummin, tulee paljon edullisemmaksi.
Ja ettet ota oletuksena, että sinä maksat aina kaiken kaikille kun näette, vaan voisit mielestäni jutella tästä rahankäytöstä ihan reilusti myös naisystäväsi kanssa. Juuri näistä valinnoista, missä käydään ja siitä, mihin hänellä on vaaraa ja millä osuudella, ja mihin sinä olet valmis nyt mukavasti. Onhan tullainen toisen lasten elättämiseenkin alkaminen aika iso juttu.
Jos yhteen muutetaan, niin eihän siinä sitten varsinkaan lastenkaan takia mitään eri elintasoja voi elää. Kyllä kannattaa harkita hyvin, että haluaako tuohon lähteä. Ja jos lähtee, niin hyvin mielin, eikä kiristellen. Valintojahan nuo, eikä kannata lähteä, jos kovin kaihertaa, se rahankulu. Vai onko jotain muutakin mikä tökkii? Ehkä et hinkua niin uuteen lapsiperhearkeenkaan taas vuosikausiksi tms? Vai tuntuuko ajatus kovin pahalta kuitenkin, että menettäisit heidät elämästäsi?
No mutta, punnitse asioita, ja mitä päätät, niin tee täydellä sydämellä.
Naisethan monesti koittavat maksattaa lastensa kulut vierailla miehillä tämä on sitä biologista selviytymistä jossa käytetään hyväksi jotain ulkopuolista miestä jos lasten oma isä ei kustanna tai ei muuten anna naisen mielestä tarpeeksi.
Lisääntymien on iso riski, jossa se sydämen valittu, komea/kaunis kumppani punnitaan. Osa lähtee valitettavasti karkuun.
Kyllä siinä on huoltajalla vitsit vähissä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan. Tämä opin jo lapsena kotona. Olen kasvanut isohkossa perheessä ja suvussa, jossa oltiin vieraanvaraisia, aina. Vaikka aika niukkojakin aikoja elettiin, aina löytyi naapurin lapsillekin mehua ja pullaa leivonta päivinä. Ja huono-osaisia piti auttaa, ei haukkua.
Ei Suomi olisi sodistaankaan selvinnyt jos kaikki olisivat katsoneet vain omaa napaansa.
Ehkä sen vuoksi itselleni on ollut itsestäänselvää että jos ollaan yhdessä yksikkönä, ihan rakkaudesta siis, miksi muuten olisinkaan, niin ei siinä mitään excel taulukoita pidetä. Ja kyllä olen käytännössä lähes aina, nyt aikuisiässä , ollut se paremmin tienaava, vaikka olen nainen. Oma mies oli lähes vuoden työttömänä, mutta teki ahkerasti kaikkea muuta, huolehti kodista, oli paljon kädentaitoja , osasi korjata ja rakentaa , niin eipä olisi tullut pieneen mieleenkään että olisin miettinyt, että jompikumpi maksoi jotain enemmän tai söi enemmän tai vähemmän. Erittäin mielelläni maksoin aina meille jotain extraa oli sitten matka tai hyvässä ravintolassa syöminen. Ja onneksi miehelläni oli niin hyvä itsetunto, että ei siitä ikinä tullut mitään vääntöä. Tottakai elettiin minun elintasoni mukaan (minun toivomuksestani) koska en itse tykkää mistään kituuttamisesta kun ei ole tarvis. Eikä niitä rahoa sinne hautaan saa mukaansa.
Omassa lapsuudessani molemmat vanhemmat olivat työelämässä kuten naiset ovat kautta aikain Suomessa olleet. Ihan yhdessä he kasvattivat ja huolehtivat meistä lapsista, isäni muisti äitiä merkkipäivinä joskus korulla, joskus kukilla tai vain hauskoja yllätyksinä. Näin jälkeen päin miettien varmaankin sen mukaan mikä oli varallisuustilanne kulloinkin.
Siksikin ihmetyttää tämä näköjään juurikin Suomi-miehen rahakeskeisyys,koska uskallaan väittää, aika paljon maailmallakin asuneena, että Suomi -naisissa taitaa olla loppujen aika vähän näitä naispuolisia hyväksikäyttäjiä, koska me olemme vuosikymmenet käyneet töissä ja kotirouva kulttuuri ei ole koskaan ollut täällä yleistä, toisin kuin vaikka Saksassa ja USA:ssa.
Naiset ovat nykyään myös paremmin koulutettuja kuin miehet, niin joku tässä mättää. Ja ehkä se joku on nämä umpi-pihit miehet,jotka jostain syystä pelkäävät lompakkonsa puolesta enemmän kuin ydinsotaa. Johonkin perusturvattomuuteen tuo ilmeisesti liittyy.
Mutta jos hyvää parisuhdetta toivoo, niin kannattaa muistaa että kukaan ei voi vain saada, pitää myös antaa. Koskee kaikkia sektoreita elämässä.
Keski-iköisenä ja vanhemmiten sitten kun mies sairastuu ennen naista, pärjääkö kumpikin 50-50-suhteessa sittenkin omillaan vai odotetaanko että nainen hoitaa?
Oletko ihan varma, että ne naisen haaveet on niin kalliita, ettei voisi niitä toteuttaa. Itse olen samanlaisessa tilanteessa oleva nainen. Minä olen se köyhempi ja miehellä säästöjä. Asumme miehen talossa. Silti elämiseen laitamme kumpikin suunnilleen saman verran rahaa.
Jos haluan vain itselleni jotain kivaa, voin säästää siihen vuodenkin. Ja olenpa säästänyt sitäkin varten, että ostan miehelle välillä yllätyksiä. Jos oikeasti toisiinne rakastutte, niin nuo huolesi ovat varmasti aivan turhia. Juttelette asiasta ja fiksu nainen kyllä ymmärtää, ettei sun tarvitse hänen huvejaan maksaa jos et itse niistä nauti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan. Tämä opin jo lapsena kotona. Olen kasvanut isohkossa perheessä ja suvussa, jossa oltiin vieraanvaraisia, aina. Vaikka aika niukkojakin aikoja elettiin, aina löytyi naapurin lapsillekin mehua ja pullaa leivonta päivinä. Ja huono-osaisia piti auttaa, ei haukkua.
Ei Suomi olisi sodistaankaan selvinnyt jos kaikki olisivat katsoneet vain omaa napaansa.
Ehkä sen vuoksi itselleni on ollut itsestäänselvää että jos ollaan yhdessä yksikkönä, ihan rakkaudesta siis, miksi muuten olisinkaan, niin ei siinä mitään excel taulukoita pidetä. Ja kyllä olen käytännössä lähes aina, nyt aikuisiässä , ollut se paremmin tienaava, vaikka olen nainen. Oma mies oli lähes vuoden työttömänä, mutta teki ahkerasti kaikkea muuta, huolehti kodista, oli paljon kädentaitoja , osasi korjata ja rakentaa , niin eipä olisi tullut pieneen mieleenkään että olisin miettinyt, että jompikumpi maksoi jotain enemmän tai söi enemmän tai vähemmän. Erittäin mielelläni maksoin aina meille jotain extraa oli sitten matka tai hyvässä ravintolassa syöminen. Ja onneksi miehelläni oli niin hyvä itsetunto, että ei siitä ikinä tullut mitään vääntöä. Tottakai elettiin minun elintasoni mukaan (minun toivomuksestani) koska en itse tykkää mistään kituuttamisesta kun ei ole tarvis. Eikä niitä rahoa sinne hautaan saa mukaansa.
Omassa lapsuudessani molemmat vanhemmat olivat työelämässä kuten naiset ovat kautta aikain Suomessa olleet. Ihan yhdessä he kasvattivat ja huolehtivat meistä lapsista, isäni muisti äitiä merkkipäivinä joskus korulla, joskus kukilla tai vain hauskoja yllätyksinä. Näin jälkeen päin miettien varmaankin sen mukaan mikä oli varallisuustilanne kulloinkin.
Siksikin ihmetyttää tämä näköjään juurikin Suomi-miehen rahakeskeisyys,koska uskallaan väittää, aika paljon maailmallakin asuneena, että Suomi -naisissa taitaa olla loppujen aika vähän näitä naispuolisia hyväksikäyttäjiä, koska me olemme vuosikymmenet käyneet töissä ja kotirouva kulttuuri ei ole koskaan ollut täällä yleistä, toisin kuin vaikka Saksassa ja USA:ssa.
Naiset ovat nykyään myös paremmin koulutettuja kuin miehet, niin joku tässä mättää. Ja ehkä se joku on nämä umpi-pihit miehet,jotka jostain syystä pelkäävät lompakkonsa puolesta enemmän kuin ydinsotaa. Johonkin perusturvattomuuteen tuo ilmeisesti liittyy.
Mutta jos hyvää parisuhdetta toivoo, niin kannattaa muistaa että kukaan ei voi vain saada, pitää myös antaa. Koskee kaikkia sektoreita elämässä.
Keski-iköisenä ja vanhemmiten sitten kun mies sairastuu ennen naista, pärjääkö kumpikin 50-50-suhteessa sittenkin omillaan vai odotetaanko että nainen hoitaa?
Niin, tai jos se parempituloinen mies joutuukin työttömäksi. Maistuuko 50-50 edelleen vai ovatko rahat yhtäkkiä sittenkin yhteisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan. Tämä opin jo lapsena kotona. Olen kasvanut isohkossa perheessä ja suvussa, jossa oltiin vieraanvaraisia, aina. Vaikka aika niukkojakin aikoja elettiin, aina löytyi naapurin lapsillekin mehua ja pullaa leivonta päivinä. Ja huono-osaisia piti auttaa, ei haukkua.
Ei Suomi olisi sodistaankaan selvinnyt jos kaikki olisivat katsoneet vain omaa napaansa.
Ehkä sen vuoksi itselleni on ollut itsestäänselvää että jos ollaan yhdessä yksikkönä, ihan rakkaudesta siis, miksi muuten olisinkaan, niin ei siinä mitään excel taulukoita pidetä. Ja kyllä olen käytännössä lähes aina, nyt aikuisiässä , ollut se paremmin tienaava, vaikka olen nainen. Oma mies oli lähes vuoden työttömänä, mutta teki ahkerasti kaikkea muuta, huolehti kodista, oli paljon kädentaitoja , osasi korjata ja rakentaa , niin eipä olisi tullut pieneen mieleenkään että olisin miettinyt, että jompikumpi maksoi jotain enemmän tai söi enemmän tai vähemmän. Erittäin mielelläni maksoin aina meille jotain extraa oli sitten matka tai hyvässä ravintolassa syöminen. Ja onneksi miehelläni oli niin hyvä itsetunto, että ei siitä ikinä tullut mitään vääntöä. Tottakai elettiin minun elintasoni mukaan (minun toivomuksestani) koska en itse tykkää mistään kituuttamisesta kun ei ole tarvis. Eikä niitä rahoa sinne hautaan saa mukaansa.
Omassa lapsuudessani molemmat vanhemmat olivat työelämässä kuten naiset ovat kautta aikain Suomessa olleet. Ihan yhdessä he kasvattivat ja huolehtivat meistä lapsista, isäni muisti äitiä merkkipäivinä joskus korulla, joskus kukilla tai vain hauskoja yllätyksinä. Näin jälkeen päin miettien varmaankin sen mukaan mikä oli varallisuustilanne kulloinkin.
Siksikin ihmetyttää tämä näköjään juurikin Suomi-miehen rahakeskeisyys,koska uskallaan väittää, aika paljon maailmallakin asuneena, että Suomi -naisissa taitaa olla loppujen aika vähän näitä naispuolisia hyväksikäyttäjiä, koska me olemme vuosikymmenet käyneet töissä ja kotirouva kulttuuri ei ole koskaan ollut täällä yleistä, toisin kuin vaikka Saksassa ja USA:ssa.
Naiset ovat nykyään myös paremmin koulutettuja kuin miehet, niin joku tässä mättää. Ja ehkä se joku on nämä umpi-pihit miehet,jotka jostain syystä pelkäävät lompakkonsa puolesta enemmän kuin ydinsotaa. Johonkin perusturvattomuuteen tuo ilmeisesti liittyy.
Mutta jos hyvää parisuhdetta toivoo, niin kannattaa muistaa että kukaan ei voi vain saada, pitää myös antaa. Koskee kaikkia sektoreita elämässä.
Keski-iköisenä ja vanhemmiten sitten kun mies sairastuu ennen naista, pärjääkö kumpikin 50-50-suhteessa sittenkin omillaan vai odotetaanko että nainen hoitaa?
Naiselle aina jää Ilmanen työ, mutta ei elatusta. Vaikka ketjun aloitus ei sinänsä lapsia kösittelekään paitsi jos sattuu vahinko, miehet haluaa tasa-arvoiden vanhemmuuden, mutta kuitenkaan miesvaltaisia aloja eli miehiä ei vanhemmuuden kustannusten jakaminen kiinnosta, vaan ne jätetään naisvaltaisten alojen eli naisten kannettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee niin tajuaa miksi suominaiset ovat lääpällään kun lähtevät ulkomaalaisen kanssa treffeille. Nämähän tarjoavat koko illan.
Suomiukon kanssa laskettais eurolleen omat osuudet laskusta. Tai otettais heti omat laskut.
Täällähän joku itki aikoinaan kun piti naiselle tarjota sämpylä ja kahvi, meniköhän joku 10 eukkua.
kyllähän tuo 10 eukkua sämpylästä ja kahvista on järetön hinta en maksaisi itsellekään. Kun on pihi pienillä tuloilla niin voi ostaa kaiken mitä tarvitsee melkein käteisellä
No sitten sun ei pidä lähteä treffeille. Sä olet varmaanniitä jotka ehdottavat kävelytreffejä?
Lasillista vettä sen jälkeen sun kotona?
Onpa kumma jos nainen ei lämpene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ihan kauhuissani luen näitä viestejä. Itse aikoinaan naimisiin mennessäni kuvittelin, että perustamme miehen kanssa perheen ja muutumme yhteiseksi perheyksiköksi, jossa molemmat puhallamme yhteiseen hiileen ja yritämme yhdessä saavuttaa meille yhteisesti parhaimman mahdollisen yhteisen elämän. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että minä olen enemmän tienaava ja varakkaampi. Olen omaksunut ajatuksen, että en nauti rahojen käytöstä yksin, vaan tykkään touhuta yhdessä perheeni kanssa. Vuosien saatossa havaitsin, että mun puoliso pitää erillään omaa varallisuutta ja ei tuo sitä yhteiseen kekoon, vaan haluaa nauttia siitä vain itse. Kun toisaalta itse olen jakanut auliisti omastani - ja hän on siitä myös täysin nauttinut: miehenä hänellä täytyy tietenkin olla se parempi auto ja naisena minä tietenkin vastaan kaikesta kotiin ja lapsiin liittyvästä hommasta ja kätevämpänä myös remonteista jne jne jne. Hän alkoi minusta vähitellen tuntua vapaamatkustajalta, jota minä vaan ylläpidän. Eli se, että hän piti omasta vähemmästään erillään omaa osuutta samalla kun minä jaoin kaiken iski lopulta meidän liittoon sen ison kiilan. Nyt ollaan erottu ja kahden erillisen elämän ylläpito tulee tietty kalliimmaksi joten hänellä ei nyt sitten enää ole sitä omaa erillistä pesämunaa jota hillota minulta piilossa. Mutta kauhuissani luen näitä kommentteja. Melkein kaikilla kirjoittajilla tuntuu raha olevan se tärkein asia joka menee arvoissa ohi perheen, rakkauden ja niiden myötä tulevan yhteyden.
Vierailija kirjoitti:
En oo koskaan ymmärtänyt miehen rahoilla elämistä ja kuinka moni nainen olettaa sen olevan normaali tilanne.
Toisaalta naiset huomaamatta kustantaa tosi paljon arjen kuluja enemmän kuin mies. Esim. Pesuaineet ja kodin käyttötavarat usein ostaa nainen jos tuote ei suoraa liity vain miehen tarpeisiin kuten partakone. Kun olen ynnäillyt niin minä naisena olen ostanut kaikki meidän lakanat ja pyyhkeet (miehellä oli yksi pussilakana ja pyyhe kun tavattiin), kaikki astiat, kaikki pesuaineet paitsi miehen oma shampoo ja suihkusaippua. Lisäksi enemmän tienaavana tuntuu että olen se joka maksaa myös remonttitarpeet kuten maalit ja puutavaran joka kerta. Viime kuussa ostin uuden ruohotrimmerin ja kaikki työkoneet on mun ostamia. Mies maksaa oman autonsa kulut ja siihen tuntuu menevän melkein hänen koko tili.
Ei se ole se normaali tilanne suomalaisille naisille, mistä nyt ton keksit?
Olen syntynyt 70 äitini vuonna 50, aina vannotti että naisella pitää olla oma tienisti, jotain arvaamatontahan voi tapahtua.
Ei mulla ole ketään ystävätärtä jota perheen mies on elättänyt. Kaikki ovat olleet työelämässä. Samoin jo isoäitini.
Suomessa miehet ovat tottuneet että naiset vetävät kortensa kekoon ja mennään 50-50 menetelmällä. Lisäksi nainen useasti ottaa päävastuun lapsista, kodin pyörittämisestä ja hoitaa kontaktit myös miehen sukuun.
Jos sitten nainen on valinnut saitajaakon puolisokseen niin nainen joutuu maksamaan miestä enemmän kaikesta. Saitajaakkohan pitää siintä kyllä huolen. Samalla saitajaakko säästää itselleen ja omaan tulevaisuuteensa, mihin se suomivaimo ei välttämättä edes kuulu.
Tämä on todella hyvä ketju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä ihan kauhuissani luen näitä viestejä. Itse aikoinaan naimisiin mennessäni kuvittelin, että perustamme miehen kanssa perheen ja muutumme yhteiseksi perheyksiköksi, jossa molemmat puhallamme yhteiseen hiileen ja yritämme yhdessä saavuttaa meille yhteisesti parhaimman mahdollisen yhteisen elämän. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että minä olen enemmän tienaava ja varakkaampi. Olen omaksunut ajatuksen, että en nauti rahojen käytöstä yksin, vaan tykkään touhuta yhdessä perheeni kanssa. Vuosien saatossa havaitsin, että mun puoliso pitää erillään omaa varallisuutta ja ei tuo sitä yhteiseen kekoon, vaan haluaa nauttia siitä vain itse. Kun toisaalta itse olen jakanut auliisti omastani - ja hän on siitä myös täysin nauttinut: miehenä hänellä täytyy tietenkin olla se parempi auto ja naisena minä tietenkin vastaan kaikesta kotiin ja lapsiin liittyvästä hommasta ja kätevämpänä myös remonteista jne jne jne. Hän alkoi minusta vähitellen tuntua vapaamatkustajalta, jota minä vaan ylläpidän. Eli se, että hän piti omasta vähemmästään erillään omaa osuutta samalla kun minä jaoin kaiken iski lopulta meidän liittoon sen ison kiilan. Nyt ollaan erottu ja kahden erillisen elämän ylläpito tulee tietty kalliimmaksi joten hänellä ei nyt sitten enää ole sitä omaa erillistä pesämunaa jota hillota minulta piilossa. Mutta kauhuissani luen näitä kommentteja. Melkein kaikilla kirjoittajilla tuntuu raha olevan se tärkein asia joka menee arvoissa ohi perheen, rakkauden ja niiden myötä tulevan yhteyden.
Olen pahoillani puolestasi. Meillä taas tuo toimi. Jaoin alkuvuosina omaa parempaa varakkuuttani yhteiseen hyvään, ja kun lasten myötä mies alkoi tienata enemmän kuin minä, hän jakoi tulonsa yhtä auliisti kanssani. Nyt tähtäämme fire-eläkkeelle 60-vuotiaina, enää muutama vuosi tavoitteeseen jäljellä. Tässä kohtaa meillä on aika sama tulotaso taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee niin tajuaa miksi suominaiset ovat lääpällään kun lähtevät ulkomaalaisen kanssa treffeille. Nämähän tarjoavat koko illan.
Suomiukon kanssa laskettais eurolleen omat osuudet laskusta. Tai otettais heti omat laskut.
Täällähän joku itki aikoinaan kun piti naiselle tarjota sämpylä ja kahvi, meniköhän joku 10 eukkua.
kyllähän tuo 10 eukkua sämpylästä ja kahvista on järetön hinta en maksaisi itsellekään. Kun on pihi pienillä tuloilla niin voi ostaa kaiken mitä tarvitsee melkein käteisellä
No sitten sun ei pidä lähteä treffeille. Sä olet varmaanniitä jotka ehdottavat kävelytreffejä?
Lasillista vettä sen jälkeen sun kotona?
Onpa kumma jos nainen ei lämpene.
mun nainen ajattelee samoin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on ihan selviä tapauksia missä se varakkaampi tekee kiusaa sille vähäosaisemmalle.
Muistakaa että rahalla dominointi on yksi perheväkivallan muodoista.
Minusta tämä on kyllä sairain ajatus ikinä, että ihminen on väkivaltainen, jos ei maksa parisuhteesta. On toki tilanteita, joissa kaikkien rahojen pitäminen itsellään on kohtuutonta, kuten silloin jos yhteisestä sopimuksesta toinen on jäänyt kotiin hoitamaan yhteisiä lapsia. Lapsettomassa tai kahden työssäkäyvän taloudessa on kuitenkin lähtökohtaisesti kaksi täysvaltaista aikuista, jotka osaavat sovittaa oman kulutuksensa tuloihin, ihan niinkuin ne pienituloiset sinkutkin. Nykyisin taloudellisen väkivallan käsite ymmärretään kuitenkin niin, että kaikki muu kuin tilipussin puolittaminen on huutava vääryys. Minusta tämä asenne vie tasa-arvoakin taaksepäin, kun maalataan pienempituloisista puolisoista (eli yleensä naisista) jotain vajaaälyisiä ressukoita.
En nyt ota selvää mitä tarkotat tällä sun kirjotuksella.
Miten tasa-arvoa viedään taaksepäin jos se rahakkaampi suhteessa auttaa/tukee sitä vähävarasempaa, eikä vaadi puolia kaikista laskuista ja menoista? Tarjoaa joskus ravintolassa?
Pidät siis vääränä jos toimii näin. Ja jos näin tekee niin se leimaa naisista vajaaälysiä ressukoita? Nämä on sun sanat, toivon että olen ymmärtänyt väärin mitä kirjotit.
Palaappa asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee niin tajuaa miksi suominaiset ovat lääpällään kun lähtevät ulkomaalaisen kanssa treffeille. Nämähän tarjoavat koko illan.
Suomiukon kanssa laskettais eurolleen omat osuudet laskusta. Tai otettais heti omat laskut.
Täällähän joku itki aikoinaan kun piti naiselle tarjota sämpylä ja kahvi, meniköhän joku 10 eukkua.
kyllähän tuo 10 eukkua sämpylästä ja kahvista on järetön hinta en maksaisi itsellekään. Kun on pihi pienillä tuloilla niin voi ostaa kaiken mitä tarvitsee melkein käteisellä
No sitten sun ei pidä lähteä treffeille. Sä olet varmaanniitä jotka ehdottavat kävelytreffejä?
Lasillista vettä sen jälkeen sun kotona?
Onpa kumma jos nainen ei lämpene.
mun nainen ajattelee samoin
Että kävelytreffit ja lasi haaleaa vettä riittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihan kauhuissani luen näitä viestejä. Itse aikoinaan naimisiin mennessäni kuvittelin, että perustamme miehen kanssa perheen ja muutumme yhteiseksi perheyksiköksi, jossa molemmat puhallamme yhteiseen hiileen ja yritämme yhdessä saavuttaa meille yhteisesti parhaimman mahdollisen yhteisen elämän. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että minä olen enemmän tienaava ja varakkaampi. Olen omaksunut ajatuksen, että en nauti rahojen käytöstä yksin, vaan tykkään touhuta yhdessä perheeni kanssa. Vuosien saatossa havaitsin, että mun puoliso pitää erillään omaa varallisuutta ja ei tuo sitä yhteiseen kekoon, vaan haluaa nauttia siitä vain itse. Kun toisaalta itse olen jakanut auliisti omastani - ja hän on siitä myös täysin nauttinut: miehenä hänellä täytyy tietenkin olla se parempi auto ja naisena minä tietenkin vastaan kaikesta kotiin ja lapsiin liittyvästä hommasta ja kätevämpänä myös remonteista jne jne jne. Hän alkoi minusta vähitellen tuntua vapaamatkustajalta, jota minä vaan ylläpidän. Eli se, että hän piti omasta vähemmästään erillään omaa osuutta samalla kun minä jaoin kaiken iski lopulta meidän liittoon sen ison kiilan. Nyt ollaan erottu ja kahden erillisen elämän ylläpito tulee tietty kalliimmaksi joten hänellä ei nyt sitten enää ole sitä omaa erillistä pesämunaa jota hillota minulta piilossa. Mutta kauhuissani luen näitä kommentteja. Melkein kaikilla kirjoittajilla tuntuu raha olevan se tärkein asia joka menee arvoissa ohi perheen, rakkauden ja niiden myötä tulevan yhteyden.
Olen pahoillani puolestasi. Meillä taas tuo toimi. Jaoin alkuvuosina omaa parempaa varakkuuttani yhteiseen hyvään, ja kun lasten myötä mies alkoi tienata enemmän kuin minä, hän jakoi tulonsa yhtä auliisti kanssani. Nyt tähtäämme fire-eläkkeelle 60-vuotiaina, enää muutama vuosi tavoitteeseen jäljellä. Tässä kohtaa meillä on aika sama tulotaso taas.
Hienoa, olet ketjun yksisarvinen.
Löytyisikö naista vaikka olen ulosotossa? Olen toipuva alkoholisti eikä minulla ole ollut pitkiä juomaputkia pitkiin aikoihin, kohta jo pariin vuoteen. No joskus on vähän tullut otettua mutta ei mitään päiväkausia. Kyllä sitä sponsorointia vähän tarvitsisin, hampaisiin yms.
Tuloerot ei tietenkään toimi parisuhteessa. Ne aiheuttaa väkisinkin katkeruutta ja epäilyksiä molemmin puolin. Monesti on tullut itsekin nähtyä ja koettua, että mies unelmoi itseään nuoremmasta naisesta, mutta varallisuuden pitäisi silti olla vähintäänkin sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on ihan selviä tapauksia missä se varakkaampi tekee kiusaa sille vähäosaisemmalle.
Muistakaa että rahalla dominointi on yksi perheväkivallan muodoista.
Minusta tämä on kyllä sairain ajatus ikinä, että ihminen on väkivaltainen, jos ei maksa parisuhteesta. On toki tilanteita, joissa kaikkien rahojen pitäminen itsellään on kohtuutonta, kuten silloin jos yhteisestä sopimuksesta toinen on jäänyt kotiin hoitamaan yhteisiä lapsia. Lapsettomassa tai kahden työssäkäyvän taloudessa on kuitenkin lähtökohtaisesti kaksi täysvaltaista aikuista, jotka osaavat sovittaa oman kulutuksensa tuloihin, ihan niinkuin ne pienituloiset sinkutkin. Nykyisin taloudellisen väkivallan käsite ymmärretään kuitenkin niin, että kaikki muu kuin tilipussin puolittaminen on huutava vääryys. Minusta tämä asenne vie tasa-arvoakin taaksepäin, kun maalataan pienempituloisista puolisoista (eli yleensä naisista) jotain vajaaälyisiä ressukoita.
On eri asia dominoida rahan käytöllä, ja se että kumpikin hoitaa oman tonttinsa taloudesta yhteisessä parisuhteessa ja että on eroja maksukyvyssä. On ihan selkeää että varakkaampi osapuoli voi monin tavoin kurjuuttaa sitä köyhempää, jos mennään siihen että aletaan tietoisesti korostamaan varallisuuseroja ja vaikka kieltämään puolisolta omassa asunnossa asioita sen perusteella, että tämä ei ole niitä ostanut.
Vierailija kirjoitti:
Tuloerot ei tietenkään toimi parisuhteessa. Ne aiheuttaa väkisinkin katkeruutta ja epäilyksiä molemmin puolin. Monesti on tullut itsekin nähtyä ja koettua, että mies unelmoi itseään nuoremmasta naisesta, mutta varallisuuden pitäisi silti olla vähintäänkin sama.
Eipä kiinnostaisi jatkaa, jos tämä on totuus.
Meillä liitossa on puntit toisin päin. Mies sanoo että jos eletään 50/50 niin se on tosi vaatimatonta. Ollaan naimisissa ja yhteiset pakolliset menot on jyvitetty 90/10 tulojen mukaan. Rempat ja reissut ym ylimääräiset maksan minä ja tämä on minulle ok.
Kulkuneuvojen kohdalla ei eletä minun tulojeni mukaan, siinä kohdalla en jousta.
Mies on tosi hienovarainen ja esim. reissut tehdään yleensä minun aloitteestani.
Katso mihin asiat menevät, ja ala huolehtia vasta kun tulee eteen jotain mistä huolestua. Koska ette ole muuttamassa yhteen, niin sinulla on aikaa nähdä ihmisen todellinen luonne ja toimia sen mukaan. Toivottavasti olet jo kertonut rehellisesti ajatuksesi matkustamiseen liittyen, niin ei tule yllätyksenä jos se on toiselle tosi tärkeä asia.
Jos on säästäväinen, niin pienempituloisen kanssa voi olla yhteensopivampi elämäntapa. Joku saman tulotason omaava voi olla sellainen, että kaikki liikenevä käytetään matkusteluun ja sitten olet taas tavallaan saman ongelman ääressä.
Olen todellakin voi sanoa, varakas nainen. Miehen kanssa jo kymmenet vuodet ja ollaan jo mummi ja ukkikin. Mieheni on aina ansainnut tavallisen duunarin verran, ja minä olen huolehtinut lähes kaikesta.
Loukkaavaa lukea, että naiset yrittävät hyötyä miehistä, sitäpaitsi aivan vanhakantaista ajatella, että mies on rikas ja nainen köyhä.
Eikä ole mulle ikinä tullut mieleenkään että mies olisi rahan takia kanssani, kun ei olekkaan, rakkautta on runsaasti aina vaan.