Onko vanhempasi sanonut sinulle ettei olisi välttämättä halunnut lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Äiti huusi ja hakkas "älä ikinä hanki kakaroita ja pilaa elämääs"

Äitisi kuulostaa sekopäältä. Harmi etteivät tuollaiset ihmiset yleensä suostu hakemaan itselleen apua pahaan oloonsa, vaan purkavat sen toisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, mutt minun äitini kysyi vastakysymyksen: mitä minä olisin sitten tehnyt? Hän oli ammatiltaan hammaslääkäri.

N58

WTF. Ei lisääntyminen ole pakollista.

Laitoin tuohon mukaan ikäni sen vuoksi, että ymmärrätte kulttuurin osuuden vastauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle faija sanoi aikanaan ihan suoraan, että minä pilasin hänen ja äitini välit, voiko sitä enää sen suoremmin sanoa miten toivottu olin siis hänen mielestään? 

Mikä ihmistä oikein vaivaa, kun hän kokee tarvetta purkaa paskaa oloaan tuolla tavalla omaan jälkikasvuunsa? He eivät ole syntymästään olleet päättämässä, vanhempi sen sijaan olisi voinut osaltaan asiaan vaikuttaa huolehtimalla ehkäisystä ellei lapsia halua.

Omat välini isääni parani avoimella ja rehellisellä, keskustelulla. Jos minulla on daddy issues, isälläni on ollut koko elämä issues.

Hienoa jos vanhempasi on ollut kuitenkin kykenevä avoimeen ja rehelliseen keskusteluun. Moni ei ole, vaan alkaa kaasuvalottaa ettei mitään ole ollut jne.

Keskusteluun tarvitaan aina kaksi. Se ei ole keskustelua, jos vain listaa missä kaikessa se vanhempi on epäonnistunut, pitää siis myös astua sietämättömien vanhempien saappaisiin, mitä heillä olisi kerrottavana niissä terapeutin nojatuoleissa, joihin he eivät uskalla koskaan istua. Mitä he paljastaisivat lapsuudenkodistaan, vanhempiensa parisuhteesta, aikansa kasvatuksesta, jne. 

Vierailija kirjoitti:

Huvipuistohullu kirjoitti:

Isoveli on vain 1v. 10kk. vanhempi ku mä. Äiti on kertonu, ettei olisi millään vielä halunnu toista lasta niin pian, mutta isovanhemmat sanoi, että pojalle pitää saada kaveri 😅

Jaksaa aina ihmetyttää, miten toiset on niin määräiltävissä ja manipuloitavissa sen mukaan mitä toiset sanoo tai "käskee" tekemään. Sain kuulla samaa s**tanan jargonia leikkikaverin hankkimisesta jo ainoan lapseni ristiäisissä. Totesin suoraan että meille ei enempää lapsia tule. Paras päätös ikinä, kauhulla olen seuraillut useampilapsisten perheiden elämää. Ja varsinkin sellaiset perheet, joissa lapset on tosi pienillä ikäeroilla hankittu. Kammottavaa.

Ymmärrän. Mulla oli kotona just kävelemään oppinut, toivottu ja haluttu lapsi kun tajusin kauhukseni olevani raskaana ehkäisystä huolimatta. Teetin abortin, en koskaan halunnut kuin yhden lapsen. Ei kaduta.

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa on.

Nimittäin minua ei kuulemma olisi olemassa, ellei isosisko olisi koulun aloitettuaan ilmoittanut, että haluaa pikkusiskon.

Vielä epäilyttää, mitä olisi tapahtunut, jos olisinkin ollut pikkuveli tai frans tai joku muu woke

Frangen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle faija sanoi aikanaan ihan suoraan, että minä pilasin hänen ja äitini välit, voiko sitä enää sen suoremmin sanoa miten toivottu olin siis hänen mielestään? 

Mikä ihmistä oikein vaivaa, kun hän kokee tarvetta purkaa paskaa oloaan tuolla tavalla omaan jälkikasvuunsa? He eivät ole syntymästään olleet päättämässä, vanhempi sen sijaan olisi voinut osaltaan asiaan vaikuttaa huolehtimalla ehkäisystä ellei lapsia halua.

Omat välini isääni parani avoimella ja rehellisellä, keskustelulla. Jos minulla on daddy issues, isälläni on ollut koko elämä issues.

Hienoa jos vanhempasi on ollut kuitenkin kykenevä avoimeen ja rehelliseen keskusteluun. Moni ei ole, vaan alkaa kaasuvalottaa ettei mitään ole ollut jne.

Keskusteluun tarvitaan aina kaksi. Se ei ole keskustelua, jos vain listaa missä kaikessa se vanhempi on epäonnistunut, pitää siis myös astua sietämättömien vanhempien saappaisiin, mitä heillä olisi kerrottavana niissä terapeutin nojatuoleissa, joihin he eivät uskalla koskaan istua. Mitä he paljastaisivat lapsuudenkodistaan, vanhempiensa parisuhteesta, aikansa kasvatuksesta, jne. 

Aika moni lapsi on toimimattomassa perheessä ollut vastoin tahtoaan koko ikänsä vanhempien terapeuttina. Mitään ulkopuolista apua tällainen vanhempi ei tietenkään ole mieltänyt koskaan tarvitsevansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle faija sanoi aikanaan ihan suoraan, että minä pilasin hänen ja äitini välit, voiko sitä enää sen suoremmin sanoa miten toivottu olin siis hänen mielestään? 

Mikä ihmistä oikein vaivaa, kun hän kokee tarvetta purkaa paskaa oloaan tuolla tavalla omaan jälkikasvuunsa? He eivät ole syntymästään olleet päättämässä, vanhempi sen sijaan olisi voinut osaltaan asiaan vaikuttaa huolehtimalla ehkäisystä ellei lapsia halua.

Omat välini isääni parani avoimella ja rehellisellä, keskustelulla. Jos minulla on daddy issues, isälläni on ollut koko elämä issues.

Hienoa jos vanhempasi on ollut kuitenkin kykenevä avoimeen ja rehelliseen keskusteluun. Moni ei ole, vaan alkaa kaasuvalottaa ettei mitään ole ollut jne.

Keskusteluun tarvitaan aina kaksi. Se ei ole keskustelua, jos vain listaa missä kaikessa se vanhempi on epäonnistunut, pitää siis myös astua sietämättömien vanhempien saappaisiin, mitä heillä olisi kerrottavana niissä terapeutin nojatuoleissa, joihin he eivät uskalla koskaan istua. Mitä he paljastaisivat lapsuudenkodistaan, vanhempiensa parisuhteesta, aikansa kasvatuksesta, jne. 

Aika moni lapsi on toimimattomassa perheessä ollut vastoin tahtoaan koko ikänsä vanhempien terapeuttina. Mitään ulkopuolista apua tällainen vanhempi ei tietenkään ole mieltänyt koskaan tarvitsevansa.

Toki narsistisia piirteitä olevalle vanhemmalle voi olla täysin mahdoton ajtus edes hetkeksi aikaa luopua valokeilastaan ja kerrankin kuunnella mitä sanottavaa sillä omalla lapsella olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle faija sanoi aikanaan ihan suoraan, että minä pilasin hänen ja äitini välit, voiko sitä enää sen suoremmin sanoa miten toivottu olin siis hänen mielestään? 

Mikä ihmistä oikein vaivaa, kun hän kokee tarvetta purkaa paskaa oloaan tuolla tavalla omaan jälkikasvuunsa? He eivät ole syntymästään olleet päättämässä, vanhempi sen sijaan olisi voinut osaltaan asiaan vaikuttaa huolehtimalla ehkäisystä ellei lapsia halua.

Omat välini isääni parani avoimella ja rehellisellä, keskustelulla. Jos minulla on daddy issues, isälläni on ollut koko elämä issues.

Hienoa jos vanhempasi on ollut kuitenkin kykenevä avoimeen ja rehelliseen keskusteluun. Moni ei ole, vaan alkaa kaasuvalottaa ettei mitään ole ollut jne.

Keskusteluun tarvitaan aina kaksi. Se ei ole keskustelua, jos vain listaa missä kaikessa se vanhempi on epäonnistunut, pitää siis myös astua sietämättömien vanhempien saappaisiin, mitä heillä olisi kerrottavana niissä terapeutin nojatuoleissa, joihin he eivät uskalla koskaan istua. Mitä he paljastaisivat lapsuudenkodistaan, vanhempiensa parisuhteesta, aikansa kasvatuksesta, jne. 

Aika moni lapsi on toimimattomassa perheessä ollut vastoin tahtoaan koko ikänsä vanhempien terapeuttina. Mitään ulkopuolista apua tällainen vanhempi ei tietenkään ole mieltänyt koskaan tarvitsevansa.

Itse olen juuri tällainen kolmannen polven sotainvalidi, joka kuuntelin läpi lapsuutensa millainen persereikä äitini isä oli. Suomi vieritti aikoinaan sotatraumat sotilaiden omaksi syyksi. Mielen häiriöistä kärsineet jäivät usein kaiken avun ulkopuolelle. Vasta oma sukupolveni meni terapiaan. Yhtäkkiä aloimme vaatia vanhemmiltamme kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Meistä on tullut neuroottisia tai kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä, näitä kaikkia yhtä aikaa. Vanhempamme on ihan pihalla mitä halvatun paskaa tämä nyt on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle faija sanoi aikanaan ihan suoraan, että minä pilasin hänen ja äitini välit, voiko sitä enää sen suoremmin sanoa miten toivottu olin siis hänen mielestään? 

Mikä ihmistä oikein vaivaa, kun hän kokee tarvetta purkaa paskaa oloaan tuolla tavalla omaan jälkikasvuunsa? He eivät ole syntymästään olleet päättämässä, vanhempi sen sijaan olisi voinut osaltaan asiaan vaikuttaa huolehtimalla ehkäisystä ellei lapsia halua.

Omat välini isääni parani avoimella ja rehellisellä, keskustelulla. Jos minulla on daddy issues, isälläni on ollut koko elämä issues.

Hienoa jos vanhempasi on ollut kuitenkin kykenevä avoimeen ja rehelliseen keskusteluun. Moni ei ole, vaan alkaa kaasuvalottaa ettei mitään ole ollut jne.

Keskusteluun tarvitaan aina kaksi. Se ei ole keskustelua, jos vain listaa missä kaikessa se vanhempi on epäonnistunut, pitää siis myös astua sietämättömien vanhempien saappaisiin, mitä heillä olisi kerrottavana niissä terapeutin nojatuoleissa, joihin he eivät uskalla koskaan istua. Mitä he paljastaisivat lapsuudenkodistaan, vanhempiensa parisuhteesta, aikansa kasvatuksesta, jne. 

Aika moni lapsi on toimimattomassa perheessä ollut vastoin tahtoaan koko ikänsä vanhempien terapeuttina. Mitään ulkopuolista apua tällainen vanhempi ei tietenkään ole mieltänyt koskaan tarvitsevansa.

Itse olen juuri tällainen kolmannen polven sotainvalidi, joka kuuntelin läpi lapsuutensa millainen persereikä äitini isä oli. Suomi vieritti aikoinaan sotatraumat sotilaiden omaksi syyksi. Mielen häiriöistä kärsineet jäivät usein kaiken avun ulkopuolelle. Vasta oma sukupolveni meni terapiaan. Yhtäkkiä aloimme vaatia vanhemmiltamme kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Meistä on tullut neuroottisia tai kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä, näitä kaikkia yhtä aikaa. Vanhempamme on ihan pihalla mitä halvatun paskaa tämä nyt on. 

Käyttäytymisestä perimä selittää noin puolet, toisen puolen selittää, millaisissa olosuhteissa joutuu kasvamaan lapsuutensa. Harva vaatii taaperolta Finlandia-palkittua romaania. Suunnilleen yhtä kohtuuttomia odotuksia asetamme sukupolville, jotka ovat kasvaneet emotionaalisessa erämaassa. Lapsuuttaan ei voi jälkikäteen muuttaa ja katkeruus sitä kohtaan sitoo loppuelämän ajan menneisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle faija sanoi aikanaan ihan suoraan, että minä pilasin hänen ja äitini välit, voiko sitä enää sen suoremmin sanoa miten toivottu olin siis hänen mielestään? 

Mikä ihmistä oikein vaivaa, kun hän kokee tarvetta purkaa paskaa oloaan tuolla tavalla omaan jälkikasvuunsa? He eivät ole syntymästään olleet päättämässä, vanhempi sen sijaan olisi voinut osaltaan asiaan vaikuttaa huolehtimalla ehkäisystä ellei lapsia halua.

Omat välini isääni parani avoimella ja rehellisellä, keskustelulla. Jos minulla on daddy issues, isälläni on ollut koko elämä issues.

Hienoa jos vanhempasi on ollut kuitenkin kykenevä avoimeen ja rehelliseen keskusteluun. Moni ei ole, vaan alkaa kaasuvalottaa ettei mitään ole ollut jne.

Keskusteluun tarvitaan aina kaksi. Se ei ole keskustelua, jos vain listaa missä kaikessa se vanhempi on epäonnistunut, pitää siis myös astua sietämättömien vanhempien saappaisiin, mitä heillä olisi kerrottavana niissä terapeutin nojatuoleissa, joihin he eivät uskalla koskaan istua. Mitä he paljastaisivat lapsuudenkodistaan, vanhempiensa parisuhteesta, aikansa kasvatuksesta, jne. 

Aika moni lapsi on toimimattomassa perheessä ollut vastoin tahtoaan koko ikänsä vanhempien terapeuttina. Mitään ulkopuolista apua tällainen vanhempi ei tietenkään ole mieltänyt koskaan tarvitsevansa.

Itse olen juuri tällainen kolmannen polven sotainvalidi, joka kuuntelin läpi lapsuutensa millainen persereikä äitini isä oli. Suomi vieritti aikoinaan sotatraumat sotilaiden omaksi syyksi. Mielen häiriöistä kärsineet jäivät usein kaiken avun ulkopuolelle. Vasta oma sukupolveni meni terapiaan. Yhtäkkiä aloimme vaatia vanhemmiltamme kaikenlaista outoa, kuten tunnetaitoja ja kommunikointia. Meistä on tullut neuroottisia tai kovia, epävarmoja tai kyynisiä, pelokkaita tai vältteleviä, näitä kaikkia yhtä aikaa. Vanhempamme on ihan pihalla mitä halvatun paskaa tämä nyt on. 

Käyttäytymisestä perimä selittää noin puolet, toisen puolen selittää, millaisissa olosuhteissa joutuu kasvamaan lapsuutensa. Harva vaatii taaperolta Finlandia-palkittua romaania. Suunnilleen yhtä kohtuuttomia odotuksia asetamme sukupolville, jotka ovat kasvaneet emotionaalisessa erämaassa. Lapsuuttaan ei voi jälkikäteen muuttaa ja katkeruus sitä kohtaan sitoo loppuelämän ajan menneisyyteen.

Mikäs keittiöpsykologi siellä kirjoittelee? Parempi varmaan aikuisten kesken käsitellä ja jäsentää tuntemuksiaan kuin vain oksentaa ne lasten kannettavaksi.

Mun äidiltä on pari kertaa lipsahtanut lapsettomista sukulaisista ja tuttavista, että "sen ei ole koskaan tarvinnut hoitaa lapsia.." Siis että on päässyt helpolla tai on niin iloinen ihminen, kun ei ole moista vaivaa tarvinnut nähdä. Siis eri ihmisistä. Jäänyt vähän mietityttämään.

Vierailija kirjoitti:

Mun äidiltä on pari kertaa lipsahtanut lapsettomista sukulaisista ja tuttavista, että "sen ei ole koskaan tarvinnut hoitaa lapsia.." Siis että on päässyt helpolla tai on niin iloinen ihminen, kun ei ole moista vaivaa tarvinnut nähdä. Siis eri ihmisistä. Jäänyt vähän mietityttämään.

Vanhemmilla ikäluokilla on todella paljon tuollaista ajattelua, että kaikkien pitäisi joka asiassa mennä sen kovimman kautta ja hirveä kateus jos jollain jokin asia ollut elämässä vähän helpommin.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Äiti on usein sanonut, että halus 2 lasta, tytön ja pojan.

Sai neljä.

Minun äiti sanoi että olisi halunnut enemmän, mutta lääkäri kielsi. Kolme meitä on 

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan, että vanhemmista ei saa pahaa sanaa sanoa, kun he kuitenkin lapsensa ovat tähän maailmaan saattaneet... Joten hyshys ja kiitollisuutta, ei ihmisillä mitään traumoja voi olla tarvetta käsitellä edes anonyymina.

Minä olen vahinko. Ovat sanoneet että olisivat muutenkin menneet naimisiin. Hääpäivää ei koskaan vietetty siten että tietäisin kun osaan laskea. 

Myrskyisä avioliitto sitten ero ja sitten taas naimisiin toistensa kanssa. Ihan pelletouhua vaikka kolme lasta jo 25 veenä.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti sanoi ihan yleisesti, että ei pidä lapsista (silloin kun minä olin lapsi). Erityisesti hän sitten sanoi, että mun isäni on paska, ja että mä olen ihan kuin isäni.
Joidenkin ihmisten ei kannata vanheta ja haurastua, ajatella, jos lapset eivät vaikka haluakaan pitää heistä huolta.

Haha, kuulostaa tutulta. Hyvänä päivänä minulle naureskeltiin, että olet ihan kuin isäsi ja seuraavana päivänä äiti haukkui meille lapsille isää siaksi. Pienessä päässäni pohdin, että olenko minäkin sitten sika. Mutta muuten meille kerrottiin, että me ollaan vahinkoja ja että lapset pilaa naisen elämän.

Äiti on omasta lapsuudestaan luonut Pieni talo preerialla -kuvitelman, jossa sota-aikanakin kaikki oli auringonpaistetta ja mäenlaskua. Kysyin kerran aikuisena, että ettekö te saaneet koskaan selkään. Äiti parkui kaksi päivää ja soitti minulle variksen äänellä raakkuen, miten olen huono lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan, että vanhemmista ei saa pahaa sanaa sanoa, kun he kuitenkin lapsensa ovat tähän maailmaan saattaneet... Joten hyshys ja kiitollisuutta, ei ihmisillä mitään traumoja voi olla tarvetta käsitellä edes anonyymina.

Katkeruus voittaa kuolemankin. 

Vierailija kirjoitti:

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan, että vanhemmista ei saa pahaa sanaa sanoa, kun he kuitenkin lapsensa ovat tähän maailmaan saattaneet... Joten hyshys ja kiitollisuutta, ei ihmisillä mitään traumoja voi olla tarvetta käsitellä edes anonyymina.

Olen terapiasukupolven malliesimerkki. Olen kököttänyt psykoterapiassa valtaosan aikuisiästäni ja siellä opetettiin antamaan armoa, ettei itse jää menneeseen kiinni.

vanhempani osoittivat sanoillaan ja teoillaan, etteivät pitäneet minusta. Vuotta nuorempi pikkuveli sai kaiken huomion ja tavaran. Vanhempien sisarusten mielestä minun olisi pitänyt ottaa kaikki huumorilla. Monta kertaa sain lapsena kuulla, että olen ällöttävä kakara, toivottavasti et lisäänny jne . Mies 41

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan, että vanhemmista ei saa pahaa sanaa sanoa, kun he kuitenkin lapsensa ovat tähän maailmaan saattaneet... Joten hyshys ja kiitollisuutta, ei ihmisillä mitään traumoja voi olla tarvetta käsitellä edes anonyymina.

Katkeruus voittaa kuolemankin. 

Mikä on sinun pointtisi tulla tänne vähättelemään muiden kokemuksia? Miksi se on sinulta pois, että muut käsittelevät asioita? Voisit itsekin kokeilla.