Onko vanhempasi sanonut sinulle ettei olisi välttämättä halunnut lapsia?

Ei. Olin kuulemma todella toivottu lapsi ja synnyin 1,5 vuotta häiden jälkeen. Sen sijaan pikkusisarus on kuulemma minun ansiotani, He vielä opiskelivat jne. Sitten minä aloin siellä 3v. jankuttaa, että haluan pikkusiskon. Ovat sanoneet suoraan, että olisin voinut jäädä ainoaksi, ellei painostus olisi ollut niin kovaa. Olin silti aika helppo lapsi eli siitä ei ollut kiinni, että meinasin jäädä ainoaksi. Mutta ovat kovin iloisia edelleen, että minä halusin sisaruksen ja sitten se toinen tuli myös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan, että vanhemmista ei saa pahaa sanaa sanoa, kun he kuitenkin lapsensa ovat tähän maailmaan saattaneet... Joten hyshys ja kiitollisuutta, ei ihmisillä mitään traumoja voi olla tarvetta käsitellä edes anonyymina.

Olen terapiasukupolven malliesimerkki. Olen kököttänyt psykoterapiassa valtaosan aikuisiästäni ja siellä opetettiin antamaan armoa, ettei itse jää menneeseen kiinni.

Jos oikeasti olisit käynyt jossain terapiassa, niin tietäisit että ihmiset käsittelevät asioita eri tavalla ja eri vaiheissa.

Vierailija kirjoitti:

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan, että vanhemmista ei saa pahaa sanaa sanoa, kun he kuitenkin lapsensa ovat tähän maailmaan saattaneet... Joten hyshys ja kiitollisuutta, ei ihmisillä mitään traumoja voi olla tarvetta käsitellä edes anonyymina.

Hyväksyminen ja ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa, eli ymmärtäminen ei tarkoita kaiken hyväksymistä. Aikuisillakin on eri kehitysvaiheita, suurin osa ei saavuta niitä korkeimpia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan, että vanhemmista ei saa pahaa sanaa sanoa, kun he kuitenkin lapsensa ovat tähän maailmaan saattaneet... Joten hyshys ja kiitollisuutta, ei ihmisillä mitään traumoja voi olla tarvetta käsitellä edes anonyymina.

Olen terapiasukupolven malliesimerkki. Olen kököttänyt psykoterapiassa valtaosan aikuisiästäni ja siellä opetettiin antamaan armoa, ettei itse jää menneeseen kiinni.

Jos oikeasti olisit käynyt jossain terapiassa, niin tietäisit että ihmiset käsittelevät asioita eri tavalla ja eri vaiheissa.

Really?! 

Vierailija kirjoitti:

vanhempani osoittivat sanoillaan ja teoillaan, etteivät pitäneet minusta. Vuotta nuorempi pikkuveli sai kaiken huomion ja tavaran. Vanhempien sisarusten mielestä minun olisi pitänyt ottaa kaikki huumorilla. Monta kertaa sain lapsena kuulla, että olen ällöttävä kakara, toivottavasti et lisäänny jne . Mies 41

Tuo on tosi ikävää, että sisarukset voivat omalta osaltaan puolustella vanhempien ikävää käyttäytymistä, jos eivät itse ole sen kohteena. Se tekee siitä vieläkin raskaamman kokemuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan, että vanhemmista ei saa pahaa sanaa sanoa, kun he kuitenkin lapsensa ovat tähän maailmaan saattaneet... Joten hyshys ja kiitollisuutta, ei ihmisillä mitään traumoja voi olla tarvetta käsitellä edes anonyymina.

Olen terapiasukupolven malliesimerkki. Olen kököttänyt psykoterapiassa valtaosan aikuisiästäni ja siellä opetettiin antamaan armoa, ettei itse jää menneeseen kiinni.

Jos oikeasti olisit käynyt jossain terapiassa, niin tietäisit että ihmiset käsittelevät asioita eri tavalla ja eri vaiheissa.

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan miten muiden mielipiteet on aina vääränlaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan, että vanhemmista ei saa pahaa sanaa sanoa, kun he kuitenkin lapsensa ovat tähän maailmaan saattaneet... Joten hyshys ja kiitollisuutta, ei ihmisillä mitään traumoja voi olla tarvetta käsitellä edes anonyymina.

Hyväksyminen ja ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa, eli ymmärtäminen ei tarkoita kaiken hyväksymistä. Aikuisillakin on eri kehitysvaiheita, suurin osa ei saavuta niitä korkeimpia. 

Onneksi sinä olet saavuttanut sellaisen korkean kehitysvaiheen, että voit käydä näissä ketjuissa pätemässä kuinka muiden kipeiden kokemusten ei pitäisi haitata heitä, eiväthän ne haittaa sinuakaan.

"Kunpa ette olisi syntyneet" ja "Älkää vaan ikinä hankkiko lapsia", emä sanoi ysärillä päiväkoti-ikäisille lapsilleen. Toinen noista on kyllä toteutunut 😊

Vierailija kirjoitti:

synnyin 6kk häitten jälkeen, ja siihen aikaan au-lapsi oli häpeällinen asia, pikkukylissä varsinkin, mutta koskaan en kuullut vanhempieni mitään asiasta sanovan...

Mutta sinähän et ole AU -lapsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan, että vanhemmista ei saa pahaa sanaa sanoa, kun he kuitenkin lapsensa ovat tähän maailmaan saattaneet... Joten hyshys ja kiitollisuutta, ei ihmisillä mitään traumoja voi olla tarvetta käsitellä edes anonyymina.

Olen terapiasukupolven malliesimerkki. Olen kököttänyt psykoterapiassa valtaosan aikuisiästäni ja siellä opetettiin antamaan armoa, ettei itse jää menneeseen kiinni.

Jos oikeasti olisit käynyt jossain terapiassa, niin tietäisit että ihmiset käsittelevät asioita eri tavalla ja eri vaiheissa.

Miten tällaisiin ketjuihin aina eksyy joku vinkumaan miten muiden mielipiteet on aina vääränlaisia. 

On törkeää änkeä vertaistuelliseen ketjuun tarkoituksena hiljentää ja häpäistä ihmiset. Voi vain silloin hypätä ketjun ohi.

Pitkän yrittämisen jälkeen olin pettymys. En ollut se kympintyttö, joka täyttää ne kaikki haaveet. 

Ei, päinvastoin. Vanhempani olivat molemmat toivoneet lapsia, joten vaikka heillä ei mitään tarkoitusta ollutkaan lisääntyä niissä pikkujoulubileissä niin olin molemmille toivottu lapsi. Isäni toivoi lisää lapsia ja pikkusisarukseni syntyivät kun olin 9-10v. Valitettavasti he molemmat kuolivat tapaturmaisesti äitipuoleni kanssa kun olin teini, joten olen taas isäni ainoa elossa oleva lapsi.