Mikä anopissa alkoi ärsyttämään lastensaamisen myötä?

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu omaa äitiäni eli lapsen toista isoäitiä kohtaan. Lapsi suosii äitiäni..

Tämä, paitsi silloin, kun paikalla oli puolison muiden sisarusten lapsia. Silloin lapsistamme löytyi kaikenlaisia vikoja ulkonäöstä alkaen, anoppi itse oli lähinnä ET:n näköinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu omaa äitiäni eli lapsen toista isoäitiä kohtaan. Lapsi suosii äitiäni..

Tämä, paitsi silloin, kun paikalla oli puolison muiden sisarusten lapsia. Silloin lapsistamme löytyi kaikenlaisia vikoja ulkonäöstä alkaen, anoppi itse oli lähinnä ET:n näköinen.

Esimerkkejä tuosta kilpailusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen lapsen syntyessä anoppi rupesi puhumaan lasten äidille kuinka isää ei kiinnosta. Kuinka isä ei ole lapsiperheihminen, ja kuinka isän perheessä ei ole suku ollut koskaan tärkeä. Lasten äiti lähti näihin ajatuksiin mukaan. Nyt on erottu, talot myyty ja lapset jaettu viikko-viikko systeemillä. Sama meno jatkuu edelleen anoppi haukkuu lasten isää (minua) ja lasten äiti on hänen talutettavana jutuissa mukana. Edelleen ihmetyttää se minkälaisen ihmisen kanssa olen seurustellut, kun ei kykene itsenäiseen ajatteluun, 40 vuotiaasta ihmisestä kuitenkin kysymys.

Heidän suvussa kaikki jaetaan. Olisi pitänyt varmaan palkastakin osa luovuttaa äidin työttömille veljille, että anoppi olisi ollut tyytyväinen ja jättänyt meidän suhteen rauhaan.

Minun anoppini, mieheni äiti, ehdotti meille ihan vakavissaan, että me (mieheni ja minä) ostamme appivanhemmille talon, jossa he asuisivat ilmaiseksi, ja kun heistä aika jättäisi, me perisimme sen talon yhdessä mieheni siskojen kanssa. Siis perisimme oman talomme niin, että saisimme siitä kolmanneksen?

Niin uskottavaa. Omassa viitepiirissä. Keskiluokkaisia ihmisiä, ei kenelläkään rahaa tuosta vaan ostella taloja itselle taikka toiselle.

Aikuisten lasten vanhemmat pärjäävät omillaan ja monet jopa avittavat niitä keskiluokkaisia lapsiaan taloudellisesti.

Tosijuttu. Anoppi sössi raha-asiansa ja tää oli hänestä se ratkaisu. Oltiin kolmekymppisiä ja omakin asunto vielä velkainen. 

Ymmärrät varmaan, että harva anoppikaan on noin hullu? Ei normaali ihminen tuollaista ehdottele.

Ei suostunut seksisuhteeseen kanssani ennen kuin oli jäänyt leskeksi. Nyt ei ärsytä enää.

M47

Aika usein täällä vauvalla valitusketju kun anoppi ei välitä lapsistamme. Hädin tuskin syntymäpäivillä käy pikaisesti.

Toisaalta taaa vaaditaan miehen irtautumista suvustaan ja äidistään, anoppi ei kuulu perheeseemme mitenkään edes kahvia litkimässä.  Ota näistä selvä.

Vierailija kirjoitti:

suvun matriarkan roolin ottaminen

Etenkin kun se koko identiteetti rakennetaan ja kytketään siihen sukuun. Ei ymmärretä, että sillä lapsenlapsella on toinenkin, aivan yhtä tärkeä, suku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suvun matriarkan roolin ottaminen

Etenkin kun se koko identiteetti rakennetaan ja kytketään siihen sukuun. Ei ymmärretä, että sillä lapsenlapsella on toinenkin, aivan yhtä tärkeä, suku.

mutta anoppi ottaa tehtäväkseen painostaa oman suvun tärkeyttä.. vinkkejä tilanteeseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suvun matriarkan roolin ottaminen

Etenkin kun se koko identiteetti rakennetaan ja kytketään siihen sukuun. Ei ymmärretä, että sillä lapsenlapsella on toinenkin, aivan yhtä tärkeä, suku.

Kaikki ei ymmärrä vaimon suvun olevan se tärkeämpi ja parempi suku johon lapset kytketään. Se vaatii välien katkaisemisen ja joskus jopa avioeron. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suvun matriarkan roolin ottaminen

Etenkin kun se koko identiteetti rakennetaan ja kytketään siihen sukuun. Ei ymmärretä, että sillä lapsenlapsella on toinenkin, aivan yhtä tärkeä, suku.

Kaikki ei ymmärrä vaimon suvun olevan se tärkeämpi ja parempi suku johon lapset kytketään. Se vaatii välien katkaisemisen ja joskus jopa avioeron. 

luonnolista että lastenäiti tukeutuu omaan äitiinsä, ei siinä päällepäsmäröivää anoppia kaivata

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suvun matriarkan roolin ottaminen

Etenkin kun se koko identiteetti rakennetaan ja kytketään siihen sukuun. Ei ymmärretä, että sillä lapsenlapsella on toinenkin, aivan yhtä tärkeä, suku.

mutta anoppi ottaa tehtäväkseen painostaa oman suvun tärkeyttä.. vinkkejä tilanteeseen

Rajojen asettaminen näkyvästi. Kaikkeen anopin järjestämään ei tarvitse lähteä mukaan. Ja viettäkää vähintään puolet kaikista juhlapyhistä muualla kuin anopin luona. Jos anoppi sanoo jatkuvasti törppöjä kommentteja, niin voitte kumppanin kanssa yhdessä miettiä vaikka valmiita vastausvaihtoehtoja näihin tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu omaa äitiäni eli lapsen toista isoäitiä kohtaan. Lapsi suosii äitiäni..

Tämä, paitsi silloin, kun paikalla oli puolison muiden sisarusten lapsia. Silloin lapsistamme löytyi kaikenlaisia vikoja ulkonäöstä alkaen, anoppi itse oli lähinnä ET:n näköinen.

Joko miehesi on alkanut näyttämään ET:ltä? Ihmiset alkaa vanhemmiten muistuttamaan aina vaan enemmän omia vanhempiaan sekä ulkonäöllisesti, että luonteeltaankin. Tuskin ET:n näköinen nainen oli kovin komeaa miestäkään saanut, joten mahtaa heidän jälkeläisensäkin alkaa vanhemmiten näyttämään .... no jätän sanomatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoi vonkumaan lasta yökylään jo vauvavuoden aikana. Vaikka sanottiin ei.

Oisko se ollut niin kamalaa jos olis ollut yön tai kaksi silloin tällöin?
Ei meidän lapset ole siitä kärsineet jos ovat välillä mummilassa olleet yötä. 

Tässä oli kyse vauvoista. On aivan normaalia, ettei halua antaa vauvaa yökylään. Mun lasten kohdalla se olisi ollut ainakin ekan 6kk kohdalla mahdotontakin, koska eivät suostuneet juomaan pullosta.

Eri asia, jos se on vanhemmille OK, mutta vanhemmilla ei missään nimessä ole velvollisuutta olla erossa vauvasta vastoin tahtoaan, koska joku muu sitä haluaa.

Minun ja miehen molemmat lapset ovat tyttöjä.

Voi sitä vinkumisen määrää, kun nämä molemmat syntyivät: sukunimi ei jatku, pojat ovat arvokkaampia, tytöt ovat niin ilkeitä ja lihovat lapsen saatuaan. Oikein vältteli, että ei vaan tarvitsisi pitää tyttäriäni sylissä.

Kerran hormonipäissäni, toisen tyttären synnyttyä ja täysin tähän harakkaan kyllästyneenä täräytin suoraan, että ”no kerro sinä minulle miten niitä poikia tehdään!!” 😅 Meni hiljaiseksi. Anopilla on siis 4 lasta, kaikki poikia. Ei ollut lainkaan mua kohtaan tuollainen ilkimys ennen, kuin sain esikoiseni.
Tuon välikohtauksen jälkeen ollaan nähty harvemmin, ja ne tapaamiset sujuvat vaivaantuneen asiallisesti. Lapseni ovat nykyisin jo nuoria aikuisia, eivätkä pidä isänäidistään ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoi vonkumaan lasta yökylään jo vauvavuoden aikana. Vaikka sanottiin ei.

Oisko se ollut niin kamalaa jos olis ollut yön tai kaksi silloin tällöin?
Ei meidän lapset ole siitä kärsineet jos ovat välillä mummilassa olleet yötä. 

Tässä oli kyse vauvoista. On aivan normaalia, ettei halua antaa vauvaa yökylään. Mun lasten kohdalla se olisi ollut ainakin ekan 6kk kohdalla mahdotontakin, koska eivät suostuneet juomaan pullosta.

 

Eri asia, jos se on vanhemmille OK, mutta vanhemmilla ei missään nimessä ole velvollisuutta olla erossa vauvasta vastoin tahtoaan, koska joku muu sitä haluaa.

Minkä ikäinen lapsi mielestäsi pitää viedä mummolaan yöksi, jos mummo pyyttää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suvun matriarkan roolin ottaminen

Etenkin kun se koko identiteetti rakennetaan ja kytketään siihen sukuun. Ei ymmärretä, että sillä lapsenlapsella on toinenkin, aivan yhtä tärkeä, suku.

mutta anoppi ottaa tehtäväkseen painostaa oman suvun tärkeyttä.. vinkkejä tilanteeseen

äitinä kertokaa omasta suvustanne lapselle ja paljon !

Vierailija kirjoitti:

Minun ja miehen molemmat lapset ovat tyttöjä.

Voi sitä vinkumisen määrää, kun nämä molemmat syntyivät: sukunimi ei jatku, pojat ovat arvokkaampia, tytöt ovat niin ilkeitä ja lihovat lapsen saatuaan. Oikein vältteli, että ei vaan tarvitsisi pitää tyttäriäni sylissä.

Kerran hormonipäissäni, toisen tyttären synnyttyä ja täysin tähän harakkaan kyllästyneenä täräytin suoraan, että ”no kerro sinä minulle miten niitä poikia tehdään!!” 😅 Meni hiljaiseksi. Anopilla on siis 4 lasta, kaikki poikia. Ei ollut lainkaan mua kohtaan tuollainen ilkimys ennen, kuin sain esikoiseni.
Tuon välikohtauksen jälkeen ollaan nähty harvemmin, ja ne tapaamiset sujuvat vaivaantuneen asiallisesti. Lapseni ovat nykyisin jo nuoria aikuisia, eivätkä pidä isänäidistään ollenkaan.

Tyttäresi ovat sinun sukunimelläsi, eivät isänsä?

Ja he päinvastoin kuin sinä, jos olisivat isänsä sukunimellä, eivät pitäisi sitä vaan ottaisivat miehensä sukunimen ja lapsensa: kenen nimelle?

Minulla on mieheni sukunimi. Lapsillamme on hänen sukunimensä myös. Heidän puolisoillaan on omat sukunimensä. Ei kukaan ole ottanut puolisonsa sukunimeä.

Lapsensa ovat kyllä kaikki isiensä sukunimillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoi vonkumaan lasta yökylään jo vauvavuoden aikana. Vaikka sanottiin ei.

Oisko se ollut niin kamalaa jos olis ollut yön tai kaksi silloin tällöin?
Ei meidän lapset ole siitä kärsineet jos ovat välillä mummilassa olleet yötä. 

Tässä oli kyse vauvoista. On aivan normaalia, ettei halua antaa vauvaa yökylään. Mun lasten kohdalla se olisi ollut ainakin ekan 6kk kohdalla mahdotontakin, koska eivät suostuneet juomaan pullosta.

 

Eri asia, jos se on vanhemmille OK, mutta vanhemmilla ei missään nimessä ole velvollisuutta olla erossa vauvasta vastoin tahtoaan, koska joku muu sitä haluaa.

Minkä ikäinen lapsi mielestäsi pitää viedä mummolaan yöksi, jos mummo pyyttää?

Anoppilaan ei milloinkaan, ei se osaa.

Onko despoottiminiöitä olemassa? Tai huonot sosiaaliset taidot omaavia? Tai ylimielisiä omassa erinomaisuudessaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ja miehen molemmat lapset ovat tyttöjä.

Voi sitä vinkumisen määrää, kun nämä molemmat syntyivät: sukunimi ei jatku, pojat ovat arvokkaampia, tytöt ovat niin ilkeitä ja lihovat lapsen saatuaan. Oikein vältteli, että ei vaan tarvitsisi pitää tyttäriäni sylissä.

Kerran hormonipäissäni, toisen tyttären synnyttyä ja täysin tähän harakkaan kyllästyneenä täräytin suoraan, että ”no kerro sinä minulle miten niitä poikia tehdään!!” 😅 Meni hiljaiseksi. Anopilla on siis 4 lasta, kaikki poikia. Ei ollut lainkaan mua kohtaan tuollainen ilkimys ennen, kuin sain esikoiseni.
Tuon välikohtauksen jälkeen ollaan nähty harvemmin, ja ne tapaamiset sujuvat vaivaantuneen asiallisesti. Lapseni ovat nykyisin jo nuoria aikuisia, eivätkä pidä isänäidistään ollenkaan.

Tyttäresi ovat sinun sukunimelläsi, eivät isänsä?

Ja he päinvastoin kuin sinä, jos olisivat isänsä sukunimellä, eivät pitäisi sitä vaan ottaisivat miehensä sukunimen ja lapsensa: kenen nimelle?

Tyttäreni ovat mieheni sukunimellä. Anoppini ajatteli, että sitten kun tyttäreni menevät naimisiin, he ottavat automaattisesti aviomiehensä sukunimen. 

Eli tämä vanhanaikainen ajattelumalli. Minäkin otin mieheni sukunimen avioiduttuani 90-luvun lopulla. jälkikäteen olen miettinyt että ihan turhaa oli. Ja tytötkin olisi pitänyt laittaa mun sukunimelle, kun minähän niistä vastuussa olin 99,9% ajasta. Edelleenkin minä olen vanhemmista se, joka kantaa heistä enemmän huolta, vaikka ovat ja muuttaneet kotoa.