KAIKKI EIVÄT VOI OLLA KOTONA LAPSEN KANSSA 3 VUOTTA!!
Jestas taas tätä keskustelua täällä! Joillakin on työ tai opiskelu odottamassa, tai ei ole taloudellisesti mahdollista olla monta vuotta kotona. Onko tällä palstalla tosiaan näin suuri osa äitejä, jotka ovat kotona ainakin kolme vuotta? Entä työ, opiskelu, rahatilanne?
Kommentit (168)
Vain kerran lapset ovat pieniä ja meille annetaan vain ja ainoastaan se yksi elämä niin jokainen voi sitten hiljaa mielessä miettiä, että mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei! Minä haluan olla lasteni kanssa silloin, kun he minua eniten tarvitsevat eli silloin kun ovat pieniä.
Siis ihan oikeasti, niin että tämä tilanne ei johdu teidän omista valinnoistanne, vaan siitä että teitte miten tahansa, rahat eivät riitä välttämättömyyksiin.
Minua kiinnostaa kovasti, olen ilmeisesti sitten tuota pullamössöä mutta en kertakaikkiaan tajua miten joillekin rahankäyttö voi olla niin vaikeaa? Miksi te ette saa samoja tukia kuin muut?
Vierailija:
Täytyy olla todella pullamössö, ei vaan pullamössöön korviaan myöten uponnut, jos ei näe muuta totuutta kuin omansa.
En voi (enkä edes halua) jäädä kotiin, sillä meillä on kolme lasta, opintolainan maksut kesken, mies keskipalkkainen, emme saa asumistukea, olen jo lykännyt opiskeluja vuodella ja enempää en voi ilman hyvää syytä (esim. raskaus) lykätä.
Toisinsanoen täällä ei voi kuolla nälkään tai kylmyyten ojanpientareelle, jollei itse asioitaan sössi todella pahasti.
Väitä mitä väität, mutta näin asia on.
Tätä eivät nämä pyhimysäidit tajua, että joillakin naisilla on ihan oikea TYÖpaikka odottamassa.
Oma mieheni on hyväpalkkainen, joten taloudellisesti olisin voinut hyvin jäädä kotiin. Mutta en halunnut; olen akateemisesti koulutettu, haastava ja hyväpalkkainen työ odottivat. Uraäitienkin lapsista tulee hyviä ihmisiä; minullekin lapset ovat aina ykkönen, vaikka työssä käynkin. Pitkät perhevapaat edesauttavat omalta osaltaan sitä, että naiset ovat pätkätöissä ja huonommin palkattuja kuin miehet.
Kerro kunnon perustelut. Ei mitään että ei pysty asuntolainaa maksamaan, selvitä myös miksi ei pysty.
t. pienituloinen 4 lapsen äiti joka hoitovapaalla jo 7:ttä vuotta (välissä myös työpätkiä)
jäädä moneksi moneksi vuodeksi yhteiskunnan elätettäväksi, siinä se. mieluiten kannan korteni kekoon aina välillä töitä tekemällä kuin elän yhteiskunnan tuilla vuosikausia.
Miten voit olla noin putkinäköinen?
Unohdat sen tosiasian, että IHMISET OVAT LÄHTÖKOHTAISESTI AIVAN ERILAISISSA TILANTEISSA. On eri aloilla työskenteleviä, erilaisissa työsuhteissa työskentelviä, opiskelevia, pitkäaikaistyöttömiä. On sairaita, vammaisia, vajaakuntoisia niin lapsia kuin aikuisia. On velkaisia, on pienipalkkaisia, on yrittäjiä, on pätkätyöläisiä. Pitääkö tätä typerää listaa todellakin jatkaa, jotta ymmärrät, että ihmiset elävät erilaisissa tilanteissa?
Perheessämme, jossa on kaksi pitkäaikaissairasta perheenjäsentä, ei todellakaan ole kyse mistään arvovalinnasta.
Oikeasti meillä on tämä yksi ja ainut elämä ja moni on valmis silti satsaamaan enemmän työhön kun lapsiin. Kyllä teitä sitten vanhana harmittaa!!!!!
Täällä aina vedotaan siihen, kuinka ' se taapero ei niistä Reimateceistä välitä' . Mutta entä perheet joissa on vauvan lisäksi vaikkapa teini-ikäisiä? Onko oikein vaatia koululaista luopumaan rakkaasta ja kalliista jääkiekkoharrastuksesta ja kieltää teniltä elokuvat mp3-soittimet ja muut?
Niin että se niistä omista valinnoista kulutustottumuksissa. Toki on sellaisiakin, jotka törsäävät, vaikka olisi vain se yksi vaavi. Mutta ihanko totta joku olisi sitä mieltä, että kannattaisi myydä koti alta ja muuttaa johonkin ympäristö kuntaan asumaan halvalla kahdeksi vuodeksi äitiysloman jälkeen, vaihtaa isommilta lapsilta koulua pariksi vuodeksi, lopettaa kaikki heidän harrastuksensa jne. Ja kaikki tämä vain siksi, että taapero on PAKKO hoitaa kotona. Vai pitäiskö ensin pistää mies vaihtoon rikkaampaan?
Jokusen kuukauden menot moni varmaan voi säästää ja karsia sitten omista menoista. Mutta vuosikaudet voi ihan oikeasti tehdä tiukkaa, jos on isojakin lapsia.
Kyllä se lapsen kotona hoitaminen tulee yhteiskunnalle paljon halvemmaksi, kun tarhaan 10kk kiikuttaminen. Maksatte 200e/kk tarhamaksuja ja paljonkos se nyt tulikaan se alle 2v hoito maksamaan kunnalle/kaupungille?!? Muistaako kukaan...
Oma napa, kun on se tärkein niin silloin siitä kärsivät vain ja ainoastaan ne lapset :(
Kyllä järkevä aikuinen tämän ymmärtää, mutta kaikille se lapsen paras ei ole tärkeintä.
Vierailija:
jäädä moneksi moneksi vuodeksi yhteiskunnan elätettäväksi, siinä se. mieluiten kannan korteni kekoon aina välillä töitä tekemällä kuin elän yhteiskunnan tuilla vuosikausia.
Mä kerkesin tehdä töitä monta vuotta ja maksaa veroja. Joten jos nyt kolmen vuoden ajan nostan kotihoidontukea, en koe että lusmuilisin. Mä olen nämä vuodet ansainnut. Niitä korsia tulee kannettua monta vuotta taas, kun töihin palaan.
Tästäkin on paljon tutkimuksia ja suurin osa arvostaa juuri sitä aikaa ja vanhemman läsnäoloa.. Se että sinä valitset mielummin isommille lapsillesi kaikkea tavaraa pienimmän kustannuksella kertoo sinusta paljon. Parempi kai, että olet sitten siellä töissä, että saat hommattua niille vanhemmille lapsillesi kaikkea todella hyödyllistä tavaraa!
huolimatta mahdollista, jaesim. 10 vuoden kotiäitiys kokonaisuuden kannalta hyvä ratkaisu. keskuteluissa on jotenkin havleksuva ja ylimielinen sävy, joka laittaa ajattelemaan, että suuri osa näistä mammoista on vailla henkilökohtaisia elämän kiinnostuksia, rohkeutta yms ja ovat uskotelleet itselleen olevansa niiin paljon muita parempia kin uhrautuvat ja ovat kotona.
Kyllä siitä kohtalaisesta elintasostakin on lapsille hyötyä, ja jos päivähoito ja kotihoito on tasapainossa, eikä rasita lasta liikaa, siitä hyötyvät kaikki.
Ja ymmärrän hyvin ettei keskituloinen perhe, jolla on mukava asunto mukavalla alueella ja voivat huolehtia perheestään, tehdä ja harrastaakin jotakin mistä oikeesti on iloa- halua muuttaa johonkin vuokramurjulähiöön vain siksi, etä alle 3-vuotiasta on hyvä hoitaa kotona. ja väitän että lapsenkin elämässä tapahtuu silloin joitakin " takapakkeja" .
Kateelliset, ylimieliset mammat täällä vaahtoaa
Valinnoista on munkin mielestä kyse. Meillä on 3 lasta, 07/00 ja 09/05 välillä. Mies on pienipalkkainen (peruspalkka alle 2000e/kk) ja mä ollut koko ajan minimirahoilla kotona. Pk-seudulla asutaan ja yli 100 neliön asunnossa hyvällä paikalla, lainaa on kyllä reilusti mutta siitä selvitään. Tiukoilla meillä talous kyllä on, myönnän, ja ihanaa olisi jos ei ois näin tiukkaa ja pakko koko ajan miettiä mihin rahat riittää, mutta silti mitään en tekisi toisin. Pienten lasten on mun mielestä parasta olla kotona monestakin syystä ja mä nautin (vaikka välillä väsyttä ja rasittaa, tietenkin!) lasteni kanssa olemisesta. Olen todella kiitollinen siitä että Suomessa JOKAISELLA on periaatteessa mahdollisuus jäädä kotiin alle 3v lasten kanssa! Kyllä sillä tuella toimeen tulee jos vain haluaa, suosittelen :)
Vierailija:
Miten voit olla noin putkinäköinen?Unohdat sen tosiasian, että IHMISET OVAT LÄHTÖKOHTAISESTI AIVAN ERILAISISSA TILANTEISSA.
On eri aloilla työskenteleviä, OMA VALINTA
erilaisissa työsuhteissa työskentelviä, OMA VALINTA, JOKAISELLA ON AINAKIN JONKUNLAINEN MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA SIIHEN MITÄ OPISKELEE JA MILLAISIA TÖITÄ HAKEE
opiskelevia, OMA VALINTA
pitkäaikaistyöttömiä. SAAVAT TYÖTTÖMYYSTUKEA
On sairaita, vammaisia, vajaakuntoisia niin lapsia kuin aikuisia. KAIKKI NÄMÄ ASIAT OVAT VARMASTI TIEDOSSA JO ENNEN LAPSEN HANKINTAA, VAI MITÄ? SAIRAUS VOI TULLA YLLÄTTÄEN, MUTTA SIINÄKIN ON ONNEKSI MAKSUKATTO LÄÄKKEILLE JNE.
On velkaisia, OMA VALINTA
on pienipalkkaisia, PIENELLÄKIN PALKALLA TULEE LOISTAVASTI TOIMEEN, KUN LASKEE MENOT TULOJEN MUKAAN. JA JOS ON LIIAN PIENI PALKKA, SAA TOIMEENTULOTUKEA.
on yrittäjiä, OMA VALINTA
on pätkätyöläisiä. SAAVAT TYÖTTÖMINÄ TYÖTTÖMYYSTUKEA JA TÖISSÄ OLLESSAAN PALKKAA. JA AVOIMIA TYÖPAIKKOJA (SIIVOOJA, TARJOILIJA JNE.) ON AUKI AINA
Pitääkö tätä typerää listaa todellakin jatkaa, jotta ymmärrät, että ihmiset elävät erilaisissa tilanteissa? MITEN MINÄ SELITTÄISIN NIIN, ETTÄ YMMÄRTÄISIT? LÄHES KAIKKI LISTAAMASI ASIAT OVAT IHMISTEN OMIA VALINTOJA! OMISTA VALINNOISTA ON TURHA SYYTTÄÄ MUITA. KAIKILLA ON OLLUT MAHDOLLISUUS VALITA ELÄMINEN PIENILLÄ MENOILLA, MUTTA TOISET VALITSEVAT TOISIN.Perheessämme, jossa on kaksi pitkäaikaissairasta perheenjäsentä, ei todellakaan ole kyse mistään arvovalinnasta.
VARMASTIKIN SAATTE PALKKAA SAIRASLOMALTA, SAIRASELÄKETTÄ, TYÖTTÖMYYSTUKEA, KOTIHOIDONTUKEA, LAPSILISÄÄ, ASUMISTUKEA, TOIMEENTULOTUKEA TMS. TARVITTAESSA NIILLÄ TULEE TOIMEEN JOS TAHTOO.
JA ANTEEKSI ISOT KIRJAIMET, KIRJOITIN NIILLÄ JOTTA TEKSTINI EROTTUISI ALKUPERÄISESTÄ.
ja asua teltassa, jotta kaikki lapste voidaan hoitaa siellä pressussa 3-vuotaiksi. Mutta lapsen hyvinvoinnista huolehtimista on henkisten tarpeiden lisäksi myös koti ja ravinto.