Lue keskustelun säännöt.
Outoa olla kolmekymppinen tässä ajassa
02.07.2026 |
Muita kolmekymppisiä, jotka eivät oikein tiedä että miten pitäisi olla? :D Siis joillakin on perhe, omakotitalo ja mökki rakenteilla, joillakin on kiire löytää kumppani jotta saa tehtyä lapsia, jotkut ei mieti tulevaisuutta ollenkaan ja jotkut pelkää että teki miten vain niin se on aina jonkun mielestä aivan väärin eletty. Tässä iässä ollaan todella eriydytty niistä kouluajoista, jolloin kaveripiirissä oli kaikilla melko samanlaisia ajatuksia tulevaisuudesta. Välillä sitä vaan alkaa että mitä ihmettä pitäisi seuraavaksi tehdä. Muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nelikymppisenä yhtään ymmärrä tällaista pohdiskelua. Mitä ihmettä nuoremmille aikuisille on tapahtunut, jos vielä haikaillaan kouluaikoja ja leijutaan? Onko tämä yleistä? Aikaisemmin ihmiset ovat ottaneet jonkinlaisen suunnan elämälleen todella suurista haasteistakin huolimatta (lama, sota jne.) Mitenkähän kolmekymppiset esim. Ukrainassa tai Afrikan maissa leijuvat?
Oletko saanut alle kolmikymppisenä vakituisen työpaikan ja löytänyt kunnollisen ja sitoutumishaluisen kumppanin jonka kanssa olet edelleen nelikymppisenä yhdessä? Jos olet, ei kannata tulla tähän keskusteluun kertomaan mielipiteitään.
En ole tuo nelikymppinen, mutta miksi ei? Olen alle 40 ja löytänyt kaikki nuo, mitä mainitsit. Kuten varmaan tosi moni muukin kolmekymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hämmentävintä on se, että yhtenä päivänä olet 30 v ja siitä ei kulu kuin pari silmänräpäystä, niin olet 50 v. Kokemusta on. Älä hukkaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nelikymppisenä yhtään ymmärrä tällaista pohdiskelua. Mitä ihmettä nuoremmille aikuisille on tapahtunut, jos vielä haikaillaan kouluaikoja ja leijutaan? Onko tämä yleistä? Aikaisemmin ihmiset ovat ottaneet jonkinlaisen suunnan elämälleen todella suurista haasteistakin huolimatta (lama, sota jne.) Mitenkähän kolmekymppiset esim. Ukrainassa tai Afrikan maissa leijuvat?
Oletko saanut alle kolmikymppisenä vakituisen työpaikan ja löytänyt kunnollisen ja sitoutumishaluisen kumppanin jonka kanssa olet edelleen nelikymppisenä yhdessä? Jos olet, ei kannata tulla tähän keskusteluun kertomaan mielipiteitään.
Tässä kommentissa näkyy hyvin kolmekymppisiä vaivaava egosentrinen asenne. Oletetaan, että kaikki hyvä on jotenkin vain tipahtanut toisen lautaselle. Ei myöskään olla halukkaita keskustelemaan muunlaista kokemusta omaavien kanssa.
Kyllä tämä aika on yhtä outoa kaikenikäisille. Paitsi teineille ja lapsille joista valtaosa ei käsitä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nelikymppisenä yhtään ymmärrä tällaista pohdiskelua. Mitä ihmettä nuoremmille aikuisille on tapahtunut, jos vielä haikaillaan kouluaikoja ja leijutaan? Onko tämä yleistä? Aikaisemmin ihmiset ovat ottaneet jonkinlaisen suunnan elämälleen todella suurista haasteistakin huolimatta (lama, sota jne.) Mitenkähän kolmekymppiset esim. Ukrainassa tai Afrikan maissa leijuvat?
Oletko saanut alle kolmikymppisenä vakituisen työpaikan ja löytänyt kunnollisen ja sitoutumishaluisen kumppanin jonka kanssa olet edelleen nelikymppisenä yhdessä? Jos olet, ei kannata tulla tähän keskusteluun kertomaan mielipiteitään.
Koeta ymmärtää, hän elää vielä sitä vanhojen suomi-filmien aikaa, kun puolisoon tutustuttiin maitolaiturilla, mentiin avioon alle parikymppisenä ja oltiin koko loppuelämä yhdessä. Töitäkin sai kun meni lakki kourassa tehtaanjohtajan puheille ja siellä sai olla eläkeikään asti.
Ei boomerit ymmärrä nykypäivän haasteista yhtään mitään. Nykyään puoliso hylätään hyvin kevyin perustein, jos edes puolisoa saa, ihmisten epärealististen odotusten takia. Töitäkään ei saa koska joka paikkaan on useita satoja hakijoita, eikä tehtaanjohtajan juttusille niin vain pääse pääse, tai kannata edes pyrkiä, koska vuokratyöfirma hoitaa rekrytoinnin. Eikä kyllä monella paikkakunnalla ole enää edes sitä tehdastakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän AP:n ajatuksia oikein hyvin. Olen kolmekymppisen pojan äiti ja samanikäisenä olin juuri saavuttanut ne merkkipylväät, mitkä aikuisuuteen yhdistetään. Puoliso, vakityö, vauva ja omistusasunto. Pojalla ei ole mitään näistä eikä tässä maailman ajassa minulle tule mieleenkään niistä hänelle huomauttaa. Eletään niin eri maailmassa nyt kuin 90-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nelikymppisenä yhtään ymmärrä tällaista pohdiskelua. Mitä ihmettä nuoremmille aikuisille on tapahtunut, jos vielä haikaillaan kouluaikoja ja leijutaan? Onko tämä yleistä? Aikaisemmin ihmiset ovat ottaneet jonkinlaisen suunnan elämälleen todella suurista haasteistakin huolimatta (lama, sota jne.) Mitenkähän kolmekymppiset esim. Ukrainassa tai Afrikan maissa leijuvat?
Oletko saanut alle kolmikymppisenä vakituisen työpaikan ja löytänyt kunnollisen ja sitoutumishaluisen kumppanin jonka kanssa olet edelleen nelikymppisenä yhdessä? Jos olet, ei kannata tulla tähän keskusteluun kertomaan mielipiteitään.
Koeta ymmärtää, hän elää vielä sitä vanhojen suomi-filmien aikaa, kun puolisoon tutustuttiin maitolaiturilla, mentiin avioon alle parikymppisenä ja oltiin koko loppuelämä yhdessä. Töitäkin sai kun meni lakki kourassa tehtaanjohtajan puheille ja siellä sai olla eläkeikään asti.
Ei boomerit ymmärrä nykypäivän haasteista yhtään mitään. Nykyään puoliso hylätään hyvin kevyin perustein, jos edes puolisoa saa, ihmisten epärealististen odotusten takia. Töitäkään ei saa koska joka paikkaan on useita satoja hakijoita, eikä tehtaanjohtajan juttusille niin vain pääse pääse, tai kannata edes pyrkiä, koska vuokratyöfirma hoitaa rekrytoinnin. Eikä kyllä monella paikkakunnalla ole enää edes sitä tehdastakaan.
Mistä asti nelikymppinen on ollut boosteri? Ihan samojen haasteiden kanssa elän samassa ajassa kuin kolmekymppiset. Meillä on vaan täysin erilaiset asenteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja 2X oudompaa olla kuusikymppinen tässä ajassa 😅
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän AP:n ajatuksia oikein hyvin. Olen kolmekymppisen pojan äiti ja samanikäisenä olin juuri saavuttanut ne merkkipylväät, mitkä aikuisuuteen yhdistetään. Puoliso, vakityö, vauva ja omistusasunto. Pojalla ei ole mitään näistä eikä tässä maailman ajassa minulle tule mieleenkään niistä hänelle huomauttaa. Eletään niin eri maailmassa nyt kuin 90-luvulla.
Haluaa ko hän edes? No töitä varmaan, mutta ei kaikkien unelmien täyttymys ole enää punainen tupa ja perunamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset jää tekemättä minultakin. Kaksikymppiset meni mt-ongelmien kanssa painimiseen, nyt ne on selätetty mutta edelleen on tasapainoilua oravanpyörässä pyörimisen ja oman jaksamisen kanssa. Olen iloinen että olen kaiken tämän ajan ollut töissä, mutta työ on pakollinen paha ja vain keino elättää itseni. Työttömiä on ympärillä paljon, välillä olen kateellinen siitä vapaa-ajan määrästä mitä heillä on. Tuntuu, että vaikka oman elämänsä uhraa työelämälle niin mitään palkintoa siitä uurastuksesta ei saa. Inflaatio on syönyt kaikki kokemuslisät. En haaveile oikeastaan mistään.
Eipä siinä loputtomassa vapaa-ajassakaan ole loppupeleissä mitään hohdokasta. Ihminen pääsääntöisesti haluaa olla hyödyksi muille ihmisille ja kokea olevansa osa jotain tärkeää ja isompaa kuin vaan omassa elämässään möllöttäminen. Nyky-yhteiskunta on aivan sairas, suurin osa meistä on täysin turhia. Ollaan yksinäisiä ja globalismi on suurin uskonto, jossa pärjäävät parhaiten kaikista narsistisimmat. Entisaikojen maaseudun kyläyhteisö jossa kaikkien oli pakko tehdä jotain, muuten nähtiin nälkää, oli kaikista haasteistaan huolimatta terveempi elämä ihmiselle. Kun ei ole tarjolla mitään järkevää, vaan paskaduunia toisen perään, ei ihme että niin monilla on mielenterveys "ongelmia". Uskon että suurin osa masennuksesta ja ahdistuksesta johtuu teemoista joista olen maininnut. Miten tää kaikki korjataan?
Miksi pitäisi olla niin kuin muut? Elämä pn huvää näinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työllistäkää itse itsenne onnetonta touhua, etsivä löytää jne. Tukiloukussa ja kielteisissä ajatuksissa haluatte rämpiä eikait silloin mitään mistään tule. Mikään ei ole helpompaa kuin 2026 asiat. Kaikkiin kysymyksiin valmiit vastaukset . Pääsykokeetkin on lastenleikkiä nykyään taso mennyt niin paljon alaspäin kymmenessä vuodessa.
30-50 on melkein puolet elämästä pari vuosikymmentä ei mene silmänräpäyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai ongelmatapaus löytää ongelman muualta kuin itsestään. Maailma täynnä mielenkiintoista kirjallisuutta, tietoa ja asioita mitä voi opetella tekemään, taitoja. Suomessa ilmaista koulutusta. Avointa yliopistoa, kirjastoja, ammatillisen puolen koulutusta ym. viitasin itse kintaalla koko Suomelle ja muutin muualle koska ihmiset on niin luxuksessa ja pihalle hemmoteltuja nykyään. En halua osallistua lusmujen elättämiseen jotka ei pärjää maailman parhaimmalla ilmaisella lounaalla.
Vielä oudommaksi se muuttuu nelikymppisenä. Jotkut tulee isovanhemmiksi, toiset deittailee parikymppisiä, jotkut perustaa uusperheen, jotkut näyttää ikälopuilta, toiset nuorilta, jotkut on uraputkessa, toiset pitkäaikaistyöttömiä, jotkut haahuilee edelleen vailla päämäärää, osa on jo kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän AP:n ajatuksia oikein hyvin. Olen kolmekymppisen pojan äiti ja samanikäisenä olin juuri saavuttanut ne merkkipylväät, mitkä aikuisuuteen yhdistetään. Puoliso, vakityö, vauva ja omistusasunto. Pojalla ei ole mitään näistä eikä tässä maailman ajassa minulle tule mieleenkään niistä hänelle huomauttaa. Eletään niin eri maailmassa nyt kuin 90-luvulla.
Ihanasti sanottu. Mulla kans vanhemmat ymmärtää tilanteen eikä oo sanallakaan huomauttaneet 💗
-ap
Mitä tulee globalisaatioon ei ulkkarit suomalaisilta ole mitään vieneet vaan tehneet töitä jotka ei suomalaisille kelpaa kun niistä ei heru yli 150-200e enempää kuin kotona kivesten neppailemisesta.
Syy ei ole matalapalkka alojen palkoissa vaan tukiverkossa itsessään ja siinä, että vuokramarkkinat vääristyy kun asuminen on tuettua voidaan pyytää isompia vuokria kuin mitä maksukyky sallisi.
Työssäkäyvät ja ihmiset joilla on rahaa ovat Suomessa huonommassa asemassa kuin persaukiset työttömät. Ihminen on laiska ja ovela jos ei oikeasti ole asuntoa ei rahaa ei mitään ja ei saa yhtään mitään ilmaiseksi yhtäkkiä ihminen järjestää itselleen työpaikan asunnon ja sitä kautta löytää selviytymisestä merkityksen itselleen ja kasvaa aikuiseksi.
Tukiverkko on pahin karhunpalvelus mitä ihmisille voi tehdä.
Ei sitä elämää kannata noin paljoa miettiä. Sen kun vain antaa ajan virrata ja katsoo mitä elämä tuo eteen vai tuoko yhtään mitään.
Ihmisen aika tällä pallolla on muutenkin niin lyhyt ettei sitä kannata kiukaan murehtimiseen kuluttaa.
Kivoja oletuksia. Sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani 44-vuotiaana. Sitä ennen tein pätkätöitä seitsemällä eri alalla ja kouluttauduin kahdelle eri alalle. Työttömänä ja pitkillä sairauslomillakin olin useaan otteeseen. Puolisoni löysin 41-vuotiaana. Nuorempana tosin olin kerran naimisissa.