Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Maalittaminen uusperheessä, vertaistukea

Vierailija
02.07.2026 |

Uusperheemme eloa on kestänyt 1,5 vuotta.  Lapset 16-18v. Tänä aikana on ollut kaiken laista asioiden yhteen sovittamista.

Yksi itseäni häiritsevä asia on ollut miehen vastuun pakoilu mm ruoka-asioista kun hänen lapsensa ovat meidän luona. Mielelläni teen ruokaa ja suunnittelisin niihin liittyviä asioita Yhdessä, muta ajan saatossa huomasin käyväni yksin kaupassa ja hoitavani tätä puolta yksin. Lisäksi sain palautetta että ruoka ei maistu tai jotain muuta vikaa, tyyliin liikaa kasviksia tms. Teinit myös tulevat ja menevät miten sattuu ja ennakointi on lähes mahdotonta.

Aika pian viime vuoden puolella jo sanoin että vastuu ruokailuista on miehellä. En pidä itseäni äitipuolena enää noin isoille lapsille. Mielestäni on epäreilua vastuuttaa minua ruokailuista. Vauva palstalta luin paljon aiheeseen keskusteluita ja tämä teema toistui monessa uusperhettä koskevassa jutussa.

Eilen täysi-ikäinen tytär tuli meille. Kuulin kun mies jutteli hänelle että kelpaako tämmöinen kinkkupasta ruuaksi huomenna. (pastassa on sipulia ja paprikaa, eli ei ole mitään 18v lempiruokaa) Totesi ettei nyt ole muuta kun Sari (=minä) tekee huomenna etätöitä.

Olin ihan pöyristynyt! Mies on itse töissä huomenna myöskin. Hän ei ole käynyt kaupassa tai miettinyt mitään ruoka-asioita taaskaan. Minä yritin sanoa että eihän  tuollainen maalittaminen ole reilua. Minun työteollani ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä ruokaa kaapissa on tai ei ole, saati että sellaista olisi kukaan tekemässä. Mielestäni tuollainen toteamus sisälsi oletuksen siitä että jos en tekisi töitä niin ilokseni täällä kokkailisin lounasta täysi-ikäiselle joka saapuu jääkaapin ääreen yllättäen. 

Sanoin miehelle että tuollaiset puheet korostavat aivan turhaan sellaista asetelmaa, että lapsilla on tylsiä epämieluisia ruokia kun Minä teen töitä tai jotain.

Lopputulos oli se että mies suuttui Minulle siitä että vääristelin hänen puheitaan eikä suostunut yhtään ymmärtämään asiaa. Tämän tapaista maalittamista on ollut aika paljon ja mietin että mikä merkitys sillä on loppujen lopuksi siihen mitä puolison lapset minusta ajattelevat.

Olisiko täällä ketään uusperhekuviosta selvinneitä neuvomaan minua miten tällaiseen pitäisi suhtautua. 

Kommentit (130)

Vierailija
101/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, en ihan tajua, mikä on perimmäinen ongelma? Tuskin se, ettei lapset tykkää sinun tekemästä ruoasta. 

Minun "ongelma" tässä on se että mies syyttää hankalista ja ikävistä tilanteista ja asioista MINUA.

Siis tässä esim siitä että kaapissa ei ole mieluisa ruokia eikä "kukaan" niitä ole tekemässä tänään koska MINÄ olen töissä.

Oikea "syy" on että lasten isä ei ole käynyt kaupassa tai suonut ajatustakaan sille että pitäisi jotain olla. Ja jatkuvasti olettaa että se on minun vastuulla. (tasavertaisuus puuttuu!) Ja sitten tämä maalataan (voi olla väärä termi) sellaiseksi asiaksi että tilanne johtuu siitä että minä teen töitä.

Taustalla on myös jonkin aikaa jatkunut jälkikasvun tyytymättömyys minun tekemisiin ja varmaan olemassaoloon muutenkin.

Juuri viikonloppuna tästä miehen kanssa puhuttiin että myös hänellä on vastuu siitä miten minusta puhuu. 

Sitten on toki se että en saa tätä asiaa edes rauhallisesti keskusteltua vaan mies suuttuu kun sanon että ei ole kivaa olla syyllinen. argh

Halusin vain vertaistukea. kiitos monille siitä.

ap

Mies on tuossa nyt se ongelma.

Vierailija
102/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Maalittaminen on järjestelmällistä ja vihamielistä häirintää, jossa ihmisiä yllytetään hyökkäämään tai lähettämään vihaviestejä yhden henkilön kimppuun sosiaalisessa mediassa. Siihen liittyy usein yksityisasioiden levittämistä, uhkailua ja perusteettomia kanteluita. Ilmiötä ei ole kriminalisoitu omana rikosnimikkeenään, mutta se täyttää usein muun muassa laittoman uhkauksen tai kunnianloukkauksen tunnusmerkit."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö 18-vuotias tytär voi tehdä itse itselleen ruokaa? 

Haiskahtaa siltä että tuo isin uusavuton pikku prinsessa tulee olemaan ap:n riesana vielä useita vuosia, jollain tavalla. Oma huone tietty säilyy isin kotona ja isipappa hoivaa, ja ap:lle jää ikuinen ruokahuolto. Pian se typykkä tuo pyykitkin pestäväksi jne.

Se on maailmanlaajuisesti ihan normaalia, että 18-vuotias asuu vielä vuosia kotona, toki osallistuen kotitöihin ja opiskellen tai töitä tehden.

Omituisempi on tämä suomalainen malli, että jokainen pitää huolen omista muksuistaan ja on suunnilleen omat jääkaapitkin, ja lapset potkaistaan pihalle mahdollisimman varhain yhteiskunnan elätettäviksi, jottei aikuisten tarvitse kärsiä vieraista lapsista.

Painotus sanalla "uusavuton". On täysin ok, että vanhempien luona ja kotona asutaan pitkäänkin, opiskellaan jne, turvallisesti ja vanhemmat auttavat taloudellisesti ja jääkaappi on aina avoinna, mutta eikö mielestäsi aikuinen ihminen ole velvoitettu miettimään mitä ITSE tekisi ruuaksi, jos vanhemmat ja äitipuoli ostaa ja maksaa kaiken?

Mitäs jos pikkuprinsessa vaikka menisi sinne kauppaan, mihin isi antaa rahulit ja katsoisi siitä luuristaan, joka on kuitenkin kasvanut kämmeneen kiinni, jonkun sovelluksen kautta reseptin ja tekisi koko poppoolle ruokaa, vaikka ensin kerran viikossa??? 

Kuka sitä hienohelmaa passaa sinne tulevaan omaan kotiin? Eikö enää kotiruokaa laiteta, tilataanko vaan kotiin valmiina? Ei ihmekään että täällä nuoriso laiskistuu ja kaikki laskee kuin lehmänhäntä.

Jotenkin onnistut sanavalinnoillasi saamaan tuohon vielä naisvihankin sisällytettyä.

No ihan samalla tavalla sanoisin poikalapsestakin (tai mitä näitä nyt onkaan, oletettuja jne). Nuoret miehet tarvitsevat samoja taitoja, kun omaan talouteensa muuttavat joskus. Kotona on hyvä treenata kaikenlaista, siivoamista jne. 

Älä nyt ala vääntää jotain älyvapaata naisvihaa tähänkin tilanteeseen. Kyse oli siitä, että ihan varmasti aikuiseksi luokiteltavan rimppessan tulee jo osata kokata jotain syötävää, ainakin itselleen, jos ei laiskuuttaan muille viitsi. Eiku kauppaan ja opettelemaan.

Kummallinen palsta, jos ei vasta-argumentit riitä, niin aletaan jankuttaa jostain vihasta ja täysin asian vierestä.

Täysikäinen laittaa ruokaa, piste.

Pikku prinsessa, rimppessa, hienohelma, typykkä, rahulit, isipappa.

Vaikka olen itse vanha akkeli ja vaikka olisin teoriassa samaa mieltä kanssasi, oksettaa miten puhut nuoresta naisesta.

Palstalla oppii kaikenlaista, käytän vain näitä yleisiä termejä, mitä näkyy.

Ja jos et nyt kävisi henkilökohtaisuuksiin, vaikka kuinka oletkin kiukkua täynnä, niin edelleen täysikäinen laittaa itselleen ruokaa, piste :D

Jo tuo "naisviha" antoi osviittaa siitä, että sinusta saa jankkaajan peräänsä.

Vierailija
104/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koita kestää, ihan kohta pääset heistä. 

Toisaalta jos teet tarkootuksella huonoa ruokaa ja tyyliin jotain jauhelihakeittoa, kalakeittoa tms jotka ei maistu teineille ne ei tule enää teidän riesaksi. Palvelkoon heidän äitinsä hritä. Ei sinun tarvitse miellyttää heitä. Tee mitä itse tykkäät. 

Jos ei ton ikäset pennut osaa syödä mitä eteen tulee, olkoot nälissään tai syökööt vaikka sipsejä.

Tosin jos haluat välttyä heidän seuralta ja ruoanlaitolta anna heille parikymppiä ja sano et menevät jonnekin mäkläriin. 

Vierailija
105/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisitte suosiolla asuneet erillään, kunnes kaikki lapset ovat itsenäistyneet. Tuossa on teinit pistetty muuttamaan yhteen vanhemman kumppanin, joka heille täysin random ihminen, ja vielä hänen lastensa, kanssa. Onkohan tuo nyt teinien edun mukaista. 

niinmutta kyllähän valtaosa uusperheessä elävistä lapsista (ml. teini-ikäiset) on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Nythän ap on tullut perheeseen jakamaan kuluja, joten isällä jää enemmän rahaa käytettäväksi omiin lapsiinsa. 

Minullakin on miespuolinen sukulainen, jolla on vaimonsa kanssa alakouluikäinen lapsi sekä vaimolla on nyt aikuistumassa olevat lapset vuoroviikoin.  Serkkuni ansiosta he pystyivät muuttamaan hyvälle alueelle hienoon omakotitaloon ja lisäksi serkkuni ruokakaupassa asioidessa aina maksaa ostokset. NÄinollen vaimolla jää enemmän rahaa käytettäväksi omiin lapsiinsa kun mies elättää hänen lapsiaan maksamalla ruokaostokset.

Aika outo ajatus, että aikuistuva lapsi olisi erittäin tyytyväinen, kun hän joutuu ensinnäkin muuttamaan tutuilta kulmilta pois ja toiseksi vielä tulemaan hädin tuskin siedetyksi niin sanotussa kodissaan. Vieraan aikuisen armopaloilla.
Aikuinen ehkä saa jotakin kicksejä  omakotitalosta hienolla alueella, jos sattuu olemaan materialistista sorttia. Mutta kyllä se nuori ja myös järkevä aikuinen valitsee mieluummin vähemmän hienot seinät ja ympärilleen omat rakkaat ihmiset. Jos saa valita.

Lahjominen toimii aina. Tarjoapa teinille rahaa tai jotain muuta, niin kyllä hän sen rahan ottaa. Minua alkoi aikanaan ärsyttää, kun veimme lapsia kalliisti esim alpeille laskettelemaan. Sitten sanoin, ettäjokainen voisi maksaa satasen matkasta. Jokainen sanoi, etteivät sitten lähde reissuun. Tähän loppui meidän joka vuotiset ulkomaanlomat. Nyppi moinen. Eri

Siis vaadit omilta lapsiltasi satasta taskurahoista, jotka itse olit antanut heille?

Tavallaan. Kaikilla lapsilla oli rahaa. Saavat isovanhemmiltaan yms. Kaikilla olisi ollut helposti varaa maksaa se satanen.

Siis sun lapsesi saavat isovanhemmiltaan rahaa, sinä yrität periä heiltä rahaa ulkomaanmatkoista ja he kieltäytyvät. Perheessä perheen tavalla, mutta onhan tuo ihan fiksua säästää tulevaisuuteen., jos oman vanhemman tuen varaan ei voi laskea. Ehkä he myös perivät isovanhempansa aikanaan.

Tilanteessa kyse oli siitä, että lapset ottivat kaiken itsestäönselvyytenä. Tätä tilannetta edelsi polveileva ja pitkä keskustelu tahasta. Meidän alppimatka maksoi meille vanhemmille 10 k +, vuosi toisensa jölkeen, ja keskustelussa kävi ilmi, että ihan kiva reissu, mutta käteinen olisi kivempaa. 

En oikeasti ollut veloittamassa heiltä mitään. Kysymykseni liittyi tuohon rahakeskusteluun, kun puhuttiin eri vaihdoehdoista. Mutta tuohon keskusteluun loppui meidän yhteiset matkat. Matkojen arvostamattomuus oli syynä, ja halu maksaa jostain on yksi keiteeri mitata arvostusta. Lapset olivat 14-16 -vuotiaita.

Vierailija
106/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uikuti uikuti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En nyt ehdi lukea näitä satoja kommentteja, mutta mitä ihmettä nainen?

Et tietenkään tee aikuiselle "lapselle" ruokaa, ehkä miehesi haluaa tehdä, mutta se on hänen juttunsa...

Kasvata munat, jooko, älä palvele enää näitä pellejä.

Sori tästä, olen ihan kurkkua myöten täynnä näitä mieslapsia. Munat, nainen, munat, kasvata munat.

Vierailija
108/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies suuttui, koska hänelle on tärkeää että ruokahuolto on oletusarvoisesti sinun tehtäväsi eikä hänen tarvitse muuta kuin kävellä valmiiseen pöytään. 

Kun menit lapsen kuullen sanomaan että vastuu onkin yhtälailla molemmilla, hän tajusi että saavutettu etu on nyt menetetty. 

En vaan ymmärrä näitä naisia. Ensin mahdollistetaan vuosia käytös x ja sitten itketään kun muut käyttäytyy sen käytöksen mukaan joka on itse mahdollistettu. Argh!

Aagh.

Ja hmmmm.

Miten ihmeessä se on mahdollistunut, jos puoliso on ollut alusta saakka  aktiivinen ja välittävä ja hoitanut asioita kanssa?

Nainen on kyynärpäätaktiikalla onnistunut haalimaan kaiken itselleen?

Jos puoliso alusta saakka olisi tajunnut ottaa vastuuta, niin eihän tuohon tilanteeseen olisi tultu.

Ihmetyttää sellaiset tyypit, jotka elävät siivellä siinä suhteessa ja sitten, kun siitä heille sanotaan, niin suuttuvat.

Outoa on, että eivät itse ilman toisen sanomista ymmärrä, että heillä on vastuuta yhtälailla kuin kumppanilla.

Puoliso on olettanut, että se toinen aikuinen ottaa vastuuta, mutta ei.

Joutuu sanomaan moisesta. 😲🧐

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Maalittaminen on järjestelmällistä ja vihamielistä häirintää, jossa ihmisiä yllytetään hyökkäämään tai lähettämään vihaviestejä yhden henkilön kimppuun sosiaalisessa mediassa. Siihen liittyy usein yksityisasioiden levittämistä, uhkailua ja perusteettomia kanteluita. Ilmiötä ei ole kriminalisoitu omana rikosnimikkeenään, mutta se täyttää usein muun muassa laittoman uhkauksen tai kunnianloukkauksen tunnusmerkit."

No en pääse otsikko muuttamaan!

"Syyllistäminen voi toimia yhtenä maalittamisen välineenä, jossa kohde pyritään saamaan näyttämään epäluotettavalta tai syylliseltä. "

Aika moni ymmärsi pointin sinä jäit yhteen sanaan kiinni.

Mene eteen päin...

Vierailija
110/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ap, mitä olet oppinut tästä ketjusta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö 18-vuotias tytär voi tehdä itse itselleen ruokaa? 

Haiskahtaa siltä että tuo isin uusavuton pikku prinsessa tulee olemaan ap:n riesana vielä useita vuosia, jollain tavalla. Oma huone tietty säilyy isin kotona ja isipappa hoivaa, ja ap:lle jää ikuinen ruokahuolto. Pian se typykkä tuo pyykitkin pestäväksi jne.

Se on maailmanlaajuisesti ihan normaalia, että 18-vuotias asuu vielä vuosia kotona, toki osallistuen kotitöihin ja opiskellen tai töitä tehden.

Omituisempi on tämä suomalainen malli, että jokainen pitää huolen omista muksuistaan ja on suunnilleen omat jääkaapitkin, ja lapset potkaistaan pihalle mahdollisimman varhain yhteiskunnan elätettäviksi, jottei aikuisten tarvitse kärsiä vieraista lapsista.

Painotus sanalla "uusavuton". On täysin ok, että vanhempien luona ja kotona asutaan pitkäänkin, opiskellaan jne, turvallisesti ja vanhemmat auttavat taloudellisesti ja jääkaappi on aina avoinna, mutta eikö mielestäsi aikuinen ihminen ole velvoitettu miettimään mitä ITSE tekisi ruuaksi, jos vanhemmat ja äitipuoli ostaa ja maksaa kaiken?

Mitäs jos pikkuprinsessa vaikka menisi sinne kauppaan, mihin isi antaa rahulit ja katsoisi siitä luuristaan, joka on kuitenkin kasvanut kämmeneen kiinni, jonkun sovelluksen kautta reseptin ja tekisi koko poppoolle ruokaa, vaikka ensin kerran viikossa??? 

Kuka sitä hienohelmaa passaa sinne tulevaan omaan kotiin? Eikö enää kotiruokaa laiteta, tilataanko vaan kotiin valmiina? Ei ihmekään että täällä nuoriso laiskistuu ja kaikki laskee kuin lehmänhäntä.

Jotenkin onnistut sanavalinnoillasi saamaan tuohon vielä naisvihankin sisällytettyä.

No ihan samalla tavalla sanoisin poikalapsestakin (tai mitä näitä nyt onkaan, oletettuja jne). Nuoret miehet tarvitsevat samoja taitoja, kun omaan talouteensa muuttavat joskus. Kotona on hyvä treenata kaikenlaista, siivoamista jne. 

Älä nyt ala vääntää jotain älyvapaata naisvihaa tähänkin tilanteeseen. Kyse oli siitä, että ihan varmasti aikuiseksi luokiteltavan rimppessan tulee jo osata kokata jotain syötävää, ainakin itselleen, jos ei laiskuuttaan muille viitsi. Eiku kauppaan ja opettelemaan.

Kummallinen palsta, jos ei vasta-argumentit riitä, niin aletaan jankuttaa jostain vihasta ja täysin asian vierestä.

Täysikäinen laittaa ruokaa, piste.

Pikku prinsessa, rimppessa, hienohelma, typykkä, rahulit, isipappa.

Vaikka olen itse vanha akkeli ja vaikka olisin teoriassa samaa mieltä kanssasi, oksettaa miten puhut nuoresta naisesta.

Palstalla oppii kaikenlaista, käytän vain näitä yleisiä termejä, mitä näkyy.

Ja jos et nyt kävisi henkilökohtaisuuksiin, vaikka kuinka oletkin kiukkua täynnä, niin edelleen täysikäinen laittaa itselleen ruokaa, piste :D

Jo tuo "naisviha" antoi osviittaa siitä, että sinusta saa jankkaajan peräänsä.

Rauhoituhan nyt, hienohelma.

Vierailija
112/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisitte suosiolla asuneet erillään, kunnes kaikki lapset ovat itsenäistyneet. Tuossa on teinit pistetty muuttamaan yhteen vanhemman kumppanin, joka heille täysin random ihminen, ja vielä hänen lastensa, kanssa. Onkohan tuo nyt teinien edun mukaista. 

niinmutta kyllähän valtaosa uusperheessä elävistä lapsista (ml. teini-ikäiset) on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Nythän ap on tullut perheeseen jakamaan kuluja, joten isällä jää enemmän rahaa käytettäväksi omiin lapsiinsa. 

Minullakin on miespuolinen sukulainen, jolla on vaimonsa kanssa alakouluikäinen lapsi sekä vaimolla on nyt aikuistumassa olevat lapset vuoroviikoin.  Serkkuni ansiosta he pystyivät muuttamaan hyvälle alueelle hienoon omakotitaloon ja lisäksi serkkuni ruokakaupassa asioidessa aina maksaa ostokset. NÄinollen vaimolla jää enemmän rahaa käytettäväksi omiin lapsiinsa kun mies elättää hänen lapsiaan maksamalla ruokaostokset.

Aika outo ajatus, että aikuistuva lapsi olisi erittäin tyytyväinen, kun hän joutuu ensinnäkin muuttamaan tutuilta kulmilta pois ja toiseksi vielä tulemaan hädin tuskin siedetyksi niin sanotussa kodissaan. Vieraan aikuisen armopaloilla.
Aikuinen ehkä saa jotakin kicksejä  omakotitalosta hienolla alueella, jos sattuu olemaan materialistista sorttia. Mutta kyllä se nuori ja myös järkevä aikuinen valitsee mieluummin vähemmän hienot seinät ja ympärilleen omat rakkaat ihmiset. Jos saa valita.

Lahjominen toimii aina. Tarjoapa teinille rahaa tai jotain muuta, niin kyllä hän sen rahan ottaa. Minua alkoi aikanaan ärsyttää, kun veimme lapsia kalliisti esim alpeille laskettelemaan. Sitten sanoin, ettäjokainen voisi maksaa satasen matkasta. Jokainen sanoi, etteivät sitten lähde reissuun. Tähän loppui meidän joka vuotiset ulkomaanlomat. Nyppi moinen. Eri

Siis vaadit omilta lapsiltasi satasta taskurahoista, jotka itse olit antanut heille?

Tavallaan. Kaikilla lapsilla oli rahaa. Saavat isovanhemmiltaan yms. Kaikilla olisi ollut helposti varaa maksaa se satanen.

Siis sun lapsesi saavat isovanhemmiltaan rahaa, sinä yrität periä heiltä rahaa ulkomaanmatkoista ja he kieltäytyvät. Perheessä perheen tavalla, mutta onhan tuo ihan fiksua säästää tulevaisuuteen., jos oman vanhemman tuen varaan ei voi laskea. Ehkä he myös perivät isovanhempansa aikanaan.

Tilanteessa kyse oli siitä, että lapset ottivat kaiken itsestäönselvyytenä. Tätä tilannetta edelsi polveileva ja pitkä keskustelu tahasta. Meidän alppimatka maksoi meille vanhemmille 10 k +, vuosi toisensa jölkeen, ja keskustelussa kävi ilmi, että ihan kiva reissu, mutta käteinen olisi kivempaa. 

En oikeasti ollut veloittamassa heiltä mitään. Kysymykseni liittyi tuohon rahakeskusteluun, kun puhuttiin eri vaihdoehdoista. Mutta tuohon keskusteluun loppui meidän yhteiset matkat. Matkojen arvostamattomuus oli syynä, ja halu maksaa jostain on yksi keiteeri mitata arvostusta. Lapset olivat 14-16 -vuotiaita.

No kyllä olette pistäneet aika lailla rahaa tuulemaan. Meillä budjettimatkaillaan, ja teinit ovat innolla valitsemassa airbnb-kohteita ja väijymässä halpoja lentoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En nyt ehdi lukea näitä satoja kommentteja, mutta mitä ihmettä nainen?

Et tietenkään tee aikuiselle "lapselle" ruokaa, ehkä miehesi haluaa tehdä, mutta se on hänen juttunsa...

Kasvata munat, jooko, älä palvele enää näitä pellejä.

Sori tästä, olen ihan kurkkua myöten täynnä näitä mieslapsia. Munat, nainen, munat, kasvata munat.

Tämä on taas tätä nykyaikaa. Naisenkin pitäisi muka kasvattaa munat jos joku tuntematon niin käskee. Ihan hyvä nainen on ilmankin kasseja.

Vierailija
114/130 |

Tulitko viimeistä sanaa sanomaan? :D Suotakoon sinulle, jotta saat pätemisen tarpeesi tyydytettyä.  Ole hyvä :'D Leikitään, että voitit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

huh ku pitkä teksti 🥵🥵

Älysi ei riitä kuin kymmenen peräkkäisen sanan lukemiseen? 

Vierailija
116/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt ehdi lukea näitä satoja kommentteja, mutta mitä ihmettä nainen?

Et tietenkään tee aikuiselle "lapselle" ruokaa, ehkä miehesi haluaa tehdä, mutta se on hänen juttunsa...

Kasvata munat, jooko, älä palvele enää näitä pellejä.

Sori tästä, olen ihan kurkkua myöten täynnä näitä mieslapsia. Munat, nainen, munat, kasvata munat.

Tämä on taas tätä nykyaikaa. Naisenkin pitäisi muka kasvattaa munat jos joku tuntematon niin käskee. Ihan hyvä nainen on ilmankin kasseja.

Tätä ihmettelen minäkin. Maailma on täynnä ns. munattomia miehiä.

Vierailija
117/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisitte suosiolla asuneet erillään, kunnes kaikki lapset ovat itsenäistyneet. Tuossa on teinit pistetty muuttamaan yhteen vanhemman kumppanin, joka heille täysin random ihminen, ja vielä hänen lastensa, kanssa. Onkohan tuo nyt teinien edun mukaista. 

niinmutta kyllähän valtaosa uusperheessä elävistä lapsista (ml. teini-ikäiset) on erittäin tyytyväisiä tilanteeseensa. Nythän ap on tullut perheeseen jakamaan kuluja, joten isällä jää enemmän rahaa käytettäväksi omiin lapsiinsa. 

Minullakin on miespuolinen sukulainen, jolla on vaimonsa kanssa alakouluikäinen lapsi sekä vaimolla on nyt aikuistumassa olevat lapset vuoroviikoin.  Serkkuni ansiosta he pystyivät muuttamaan hyvälle alueelle hienoon omakotitaloon ja lisäksi serkkuni ruokakaupassa asioidessa aina maksaa ostokset. NÄinollen vaimolla jää enemmän rahaa käytettäväksi omiin lapsiinsa kun mies elättää hänen lapsiaan maksamalla ruokaostokset.

Aika outo ajatus, että aikuistuva lapsi olisi erittäin tyytyväinen, kun hän joutuu ensinnäkin muuttamaan tutuilta kulmilta pois ja toiseksi vielä tulemaan hädin tuskin siedetyksi niin sanotussa kodissaan. Vieraan aikuisen armopaloilla.
Aikuinen ehkä saa jotakin kicksejä  omakotitalosta hienolla alueella, jos sattuu olemaan materialistista sorttia. Mutta kyllä se nuori ja myös järkevä aikuinen valitsee mieluummin vähemmän hienot seinät ja ympärilleen omat rakkaat ihmiset. Jos saa valita.

Lahjominen toimii aina. Tarjoapa teinille rahaa tai jotain muuta, niin kyllä hän sen rahan ottaa. Minua alkoi aikanaan ärsyttää, kun veimme lapsia kalliisti esim alpeille laskettelemaan. Sitten sanoin, ettäjokainen voisi maksaa satasen matkasta. Jokainen sanoi, etteivät sitten lähde reissuun. Tähän loppui meidän joka vuotiset ulkomaanlomat. Nyppi moinen. Eri

Siis vaadit omilta lapsiltasi satasta taskurahoista, jotka itse olit antanut heille?

Tavallaan. Kaikilla lapsilla oli rahaa. Saavat isovanhemmiltaan yms. Kaikilla olisi ollut helposti varaa maksaa se satanen.

Siis sun lapsesi saavat isovanhemmiltaan rahaa, sinä yrität periä heiltä rahaa ulkomaanmatkoista ja he kieltäytyvät. Perheessä perheen tavalla, mutta onhan tuo ihan fiksua säästää tulevaisuuteen., jos oman vanhemman tuen varaan ei voi laskea. Ehkä he myös perivät isovanhempansa aikanaan.

Tilanteessa kyse oli siitä, että lapset ottivat kaiken itsestäönselvyytenä. Tätä tilannetta edelsi polveileva ja pitkä keskustelu tahasta. Meidän alppimatka maksoi meille vanhemmille 10 k +, vuosi toisensa jölkeen, ja keskustelussa kävi ilmi, että ihan kiva reissu, mutta käteinen olisi kivempaa. 

En oikeasti ollut veloittamassa heiltä mitään. Kysymykseni liittyi tuohon rahakeskusteluun, kun puhuttiin eri vaihdoehdoista. Mutta tuohon keskusteluun loppui meidän yhteiset matkat. Matkojen arvostamattomuus oli syynä, ja halu maksaa jostain on yksi keiteeri mitata arvostusta. Lapset olivat 14-16 -vuotiaita.

No kyllä olette pistäneet aika lailla rahaa tuulemaan. Meillä budjettimatkaillaan, ja teinit ovat innolla valitsemassa airbnb-kohteita ja väijymässä halpoja lentoja.

Kuuden hengen alppimatka maksaa aika paljon, vaikka kuinka yrittää säästää majoituksessa. Matkat 6x 400 e,  hissiliput 6 x 400 e, kamojen vuokraus 6 x 400 e,  monipaikkaisen auton vuokraus 1500 e…. 

Vierailija
118/130 |
02.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos muutamalle asialliselle kommentoijalle.

Tilanne on kestänyt aika kauan. Ei tämä nyt ollut yksittäinen tapaus. Satuin vaan kuulemaan miten ruokatilanne niputettiin yhteen sen asian kanssa että minä teen töitä. Häh? niin tekee mieskin, jonka lapsi pitää rukkia.

Kaapissa ei nyt ole nuudelia eikä mitään muutakaan helppoa einestä, koska puoliso EI ole käynyt kaupassa!

Ei se ole minun syy/ vika tms.

Olen joutunut liian monta kertaa etätöiden lomassa tekemään ruokaa kun täällä ollaan kädettömiä.

Vai tarkoititko minua? :D

ap

Tilanne ei ole voinut kestää aika kauaa, jos olette olleet yhdessä vasta 1,5 v.

Jos et tahdo enää kokata, lopetat kokkaamisen, menet itse ulos syömään ja annat puheiden mennä korvasta sisään ja toisesta ulos.

Nuorille ihmisille sellainen vinkki, että älkää alkako suhteen alkuhuumassa tehdä mitään, mitä ette luultavasti halua tehdä ikuisesti llman kiitos. Ihmiset tottuu "palvelutasoon" joten parasta totuttaa ne siihen, että sinä makaat sohvalla lukemassa kirjaa. 

Vierailija
119/130 |

Juuri näin. Etenkin miehet tuntuvat olevan sellaisia, että he antavat oman vastuunsa mielellään pois, jos joku sen suostuu ottamaan. 

Muistan aikanaan, kun miehen työkaveri tuli käymään meillä. Mies ihmetteli jälkeenpäin, kun en kysynyt ottaako tämä kahvia. Minunko vastuulla se oli? 

Vierailija
120/130 |

No tässä! Mun ukko kutsui lapsuudenystäviään kylään, huom. mun kämppään, kun itse majaili vielä kirjoilla äitinsä nurkissa (laivatyöt ja paljon poissa siis). Leivoin tuoreet sämpylät ja laittelin silliä ja kananmunia aamukankkusiin. Tarjolla oli vaikka mitä. Hoidin musiikkipuolta ja seurustelin itselleni täysin tuntemattomien kanssa kuin ehtoisa emäntä. Ukko sanaili tyytyväisenä kuinka tästähän voisi tulla oikein traditio :'D Yllättyi kun sanoin, että seuraavaksi menette hotellille ja sinä kustannat kavereillesi. No, sain tietty laivatuliaisia ihan hyvin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kolme